Part 39

Taaria, venäen uskoisen vaimonpuolen ristimänimi Daija. Takatarhilo, katso tarhilo. Talkatasku, runollinen muutos sanasta tilkatasku, paikkalakkari. Talvitakku, kun, talvitakussansa oleva. Tarhilo, tarhina, vanhan Kantelettaren III osan sivu 290, outo Wenäen Karjalan sana; katso takatarhilo. Tavolna, kyllä; venäeksi dovoljno. Tehterinen, outo sana. Telikkä, kä, talikko; Ylä-Hämeen murteella; sama ku tadikko, tadehanko, sontahanko. Teloitan, ttaa, teloilla varustaa. Tengollinen, rahan arvoinen; venäen sanasta dengi. Tero, venäen-uskoisen miehen nimi Terentius. Tervapartsa, tervanahturi. Tiepottelen, tella, keppelästi, keveästi käymistä merkitsevä kuvaussana. Tieto-liukkunen, liukkunen on runollinen muutos sanasta laukkunen, pikkuinen laukku. Tiiperrehdän, htää, alkusoinnollinen muutos äänisanasta piiperrehtää. Tiiru, alkusoinnollinen muutos ruotsin sanasta: spira, raakapuu. Tiivi, sievä, vakainen, tanea. Tiski, oikeammin, tiiski, ruokavati. Wanhasta Ala-Saksan sanasta: Disk. Tolppa, pan, 12 killinkiä. Tomia, runsas. Tomu, tomina, jyske. Tukkoelen, ella, tukkuun panna. Tulen lautta, portto. Tullukka, kuvaussana sanasta tullo; siis pienenläntä tuhmanainen. Tupsu, oikeammin tupru, pölly. Turjottelen, tella, viskoa. Turkka, turkanen; kiroussana. Turnus, ksen, turiseva ja kunnottoman näköinen mies, ruhnus. Tuuteri, Tuuterin suomalainen kirkko ja seurakunta Inkerinmaalla Pietarista etelään päin. Tuurukka, hajatukkaista osoittava kuvaussana. Typytän, ttää, kuvaussana, osoittava lyhytvartisella piipun typykällä tupakoimista. Tyssäelen, ellä, leikata poikki, typistää. Työkkönen, pienennysmuolo sanasta: työ. Työnnän, ntää, lähettää; Itä-Karjalassa ja Wenäen Karjalassa sitä merkitsevä.

U.

Uikari, vanhaa uikkavata ukkoa osoittava kuvaussana. Ulas-vesi, oikeammin kulasvesi, uhkuvesi, tulvavesi, ouruvesi. Umpilausehinen, ummikko. Umpiputki, ummessa oleva putki; kanuunaa ja pyssyä tässä sillä lailla runollisesti verrataan. Unta, untelo. Uudin, timen, koholle sängyn yli sääskien ja kärpäisten pois estämiseksi ripustettu liinapeite. Uusi linna, Novgorodin kaupunki Wenäellä.

W.

Vaahtokuu, helmikuu. Vaalasti, kihlakuuta; venäen sanasta: volostj. Vaara, metsäinen vuori, mäki. Vaassa, erilaatuinen venäläisten kalja; venäeksi kvasj. Vaikutan, ttaa, valittaa. Vailehdin, htia, oikeastansa vaellehdin, vaellella, sanasta vaeltaa. Vaimala, oikeastansa vaivala. Vainotie, sota on karjalaksi vaino, venäen sanasta voina; vainotie siis on sotaretki. Vaklo, runollinen muutos sanasta vikla, eräs soilla olostava lintu. Valanne, vuoren kohta, josta valaa eli valuu vettä. Valju, kurja. Valjuttelen, tella, lepoittaa. Vallalteen, vallaltansa, mielin määrin. Valmenen, meta, valmistaa. Vanttera, oikeastansa vantera, tukeva, tanakka. Varpapuu, raaka purjeessa. Varrin, timen, mitätöin sana. Varski, riski, rivakka. Vastakoivu, koivu, josta otetaan kylpyvastoja eli kylpyvihtoja. Vehnä-kolatsu, kolatsu, vehnä-kakkara; venäen sanasta: kolatschj. Veito, don, veikko, veijo, vello, vellyt, veloinen, vähennysmuotoja sanasta: veli. Vetkaan, ta, viskata huolettomasti tahi varoittelematta. Vetre, een, herkkä, notkea. Viena, Dvinanjoki pohjois-Wenäellä, josta Wienan linna, Arhangelsk ja Wienan meri, Walkea meri. Vienopäiväinen, surkuteltava. Vieriskumppali, vieruskumppali.Vierrinhanko, ngon, viertohanko. Vietra, ämpäri; venäen sana vedro. Vihkuri, vihko. Viipula, viipale, viilu, pitkä palainen. Viitisen, itä, oikeammin viititsen; katso sen paikan toisintoa vanhassa Kantelettaressa; runollinen muutos sanasta: vaatitseita = vaatettautua, pukeutua vaatteisihinsa. Viivikkö, kön, viita, vitsikko, lehto. Vipasen, sta, nykäistä, hipaista, koskea sukkelasti. Villovarsa, hienokarvainen varsa. Vilkka, kan, vilkas. Viltti, parkitusta nahasta tehty kuormareen peite. Vingottelen, tella, juoda niin että vinkuu. Virhu, alkusoinnollisesti tehty runollinen muutos sanasta: karhu. Virsin, iä, laulaa, laulella. Vitelen, dellä, vitistän, stää, sukkelaa kulkemista tarkoittava kuvaussana. Voikkonen, voisiruinen, vähän voita. Vollotan, ttaa, kuvaussana, lypsää lutustaa. Volmari, lienee Liivinmaalla olevan kaupungin nimi. Vuiskaan, ta, outo Wenäen Karjalan sana. Vuodun, tua, menehtyä. Vuollattelen, tella, virua, venytellätä. Vuolova, vuolas. Vyökkeleksen, leitä, kuvaussana, äännellen ylös pyrkimistä osoittava. Vyörehdin, htiä, vierehtiä, kuleksia, liikkua, kävellä. Väikerrehdän, htää, vaikeroita. Välkyttelen, tellä, välkkyä yhä, välähdellä, vilahdella. Vänkärä, oikeastansa väkkärä. Värkki, kin, katso väärti. Västärä, puu-ikkuna; varmaankin ruotsin sanasta: fönster. Väännittelen, tellä, väännellä; runomitan vuoksi nelitavuisena. Väärti-morsian, väärti-vaimo, portto, huora. Väärälten, väärällänsä. Vörsti, ruhtinas (pilkalla); ruotsin sanasta: förste.

Y.

Ympynen, sen, impi, neito. Ymmärkki, ymmyriaistä taivaslakea runollisesti nimittävä sana.

Ä. Äyöttelen, tellä, huudella äyäy. Äkin, äkisti, sukkelasti, sievästi.

ALAVIITTEET

[1] Sanalaskurunoa emme ole tahtoneet erilleen laulurunosta mainita, vaikka kyllä onki vähä omituista laatuansa.

[2] Laulurunoja laadustansa ovat, mitä nykyisen kokouksen ensinzäisessä ja toisessa kirjassa löytyy, virsirunoja, mitä kolmannessa. Kertomarunoja tavataan Kalevalassa Wäinämöisen, Ilmarisen, Lemminkäisen ja muiden senaikuisten moninaisista toimista ja huolista kotonansa sekä muualla, erittäinki Pohjolassa. Loihturunoja ovat kaikki luvut, synnyt ja muut sanat, niinkuin esimerkiksi raudan, tulen, käärmeen, pistoksen ja riiden synnyt eli luvut; lemmennosto-, kosiomiehen ja lapsivaimon luvut; kateen, voiteen ja mehiläisen sanat; verensulku- ja muut asetus-, suositus-, lumous-, turvaus-, rukous-, manaus-, herjaus-, pelotussanat. Suurin osa niistä vielä on pränttäämättä, ehkä niitä jo kyllä präntättynäki luetaan usiammissa kirjoissa, erittäinki seuravissa: Chr. Lencquist, Specim. de Superstitione Veterum Fennorum. Aboae 1782; Chr. Ganander, Mythologia Fennica. Aboae 1789; H. R. von Schröter, Finnische Runen. Finnisch und Deutsch. Upsala 1819; Zach. Topelius, Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Turussa ja Helsingissä 1822-1831; Kantele taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykysempiä Runoja ja Lauluja. Helsingissä 1829-1831. Osotelmarunon laatua ovat nykyisessä laulustossa löytyvät Hääkansan laulut ja XXVIII runo Kalevalassa. Sen täydellisemmästä muodostumisesta saadaan esimerkki J. F. Lagervallin kirjasta: Ruunulinna. Murhekuvaus 5:ssä tapauksessa. Hels. 1834, kuin myöski Jak. Juteinin kirjoista: Perhekunda. Pilakirjoitus epäluuloista. Wiipur. 1817; Pila pahoista kengistä, uskon vahvistukseksi, 2:nen ylöspano. Wiipur. 1827.

[3] Katso: Sv. Folkvisor af E. G. Geijer och A. A. Afzelius, 2:dra D. Sthlm 1816, p. 2 ja 212.

[4] Katso: H. G. Porthan, Dissert. de Poesi Fennica, partt. V, Aboae 1766-1778.

[5] Mainittu pispa D. Juslenius on sama mies, joka suomenti Lutheruksen vähän katekismon ja sitä seuraavaiset O. Svebiliuksen yksinkertaiset selitykset. Sanansa, jotka luetaan kirjansa "Suomal. Sana-Lugun Coetus", Sthlm 1745, esipuheessa § 16, kuuluvat: ne jam de carmine quidquam dicam Fennico, cujus elegantia, vis commovendi animos, et affectus ciendi, breviter enarrari negavit: et si maxime id possem, fidem facerem nemini, qvi illius intima non penetraverit sermonis.------Figuris tam dictionum, qvam sententiarum abundat, ut sine illis poesis non aestimetur.

[6] Katso ennen mainitun kirjansa esipuhetta, jossa ensimäisellä sivulla luetaan sanat: "in unserm deutschen Vaterlande, das schon so viele ausheimische Gesangesströme liebend in sich aufgenommen, hoffen wir, dieser wunderbaren Liederquelle eine nicht ungünstige Aufnahme versprechen zu dürfen. Unseres Preises bedarf sie nicht--sie selbst wird bald genug der Freunde um sich versammeln, die auf ihr Rauschen horcben."

[7] Katso myös 9. laulua ensim. kirjassa.

[8] Katso 108. laulua I:mäisessä kirjassa.[9] Katso: J. G. von Herder, Stimmen der Völker in Liedern. Tübingen 1807, siv. 104, jossa kirjassa myös seuraavatki laulut saksankielisesti, siv. 102, 129, 170, 171, 177, ovat tavattavat.

[10] Katso: Pieniä Runoja Suomen Poijillen Ratoksi, I:mäinen osa, präntätty 1818, jossa laulut I------VI, VIII, X ovat tätä laatua, ja Il:nen Vihko, Upsalassa 1821, jossa samoite laulut I------XI kuuluvat tähän kokoukseen. Näistä yhdeksästätoista laulusta löytyy enin osa myös von Schröterin, tämän esipuheen III:mannella sivulla, mainitussakirjassa, jossa päälliseksi tätä laatua tavataan 7 paimenlaulua, 2 jauhorunoa ja Kojosen poian virsi. Ne kaksi jauhorunoa myös luetaan Porthaanin edellä sanotussa kirjassa ja ovat melkein ainoat samassa kirjassa löytyvät vanhanaikaiset kansanlaulut. Muutamia tämänlaatuisia olemma meki ennen pränttäyttäneet Kanteleen 2:sessa osassa, siv. 13-23, 33-72, kuin myöski kuukausisanomain Mehiläisen vuosikerroissa 1836, 1837.--Ilman näitä pränttikirjoista saatuja apuja olemma myös eräitä lisäyksiä kirjoitettuna näihin saaneet Magisteri Matthias Aleksanderi Kastreiniltä ja Akademian Oppilaiselta Johan Fredrikki Kajaanilta, jonka tässä kiitollisuudella mainimma.

[11] Tässä esipuheessa löytyvien nykyisempien laulujen, kun myöskimuutamien vanhojen runonuottien soittomukaisen järjestämisen on Herra Laulun-opettaja Fredrik August Ehrström hyväntahtoisesti toimittanut. Jos niissä olisi jotain erehdystä eli muuta vikaa, esimerkiksi että laulettaisiin kauniimmasti, kun näissä soittotavoissa on osotetuksi saatu, jota muutamista nuoteista kyllä pelkäämmäki, niin siitä ei tule häntä syyttää, vaan meidän huonoa, usein pettäväistä soitto- ja nuottimuistoamme.

[12] ja [13] Nämät mahtavat olla paavinaikuisia lorusekaisia rukouksia.

[14] ja [15] Ukko.

[16] ja [17] Sulho.

[18] Pojan.

[19], [20], [21] ja [22] Neito.

[23] Neitoa.

[24] Neitonen.

[25], [26], [27], [28] ja [29] Neito. [30] Lauletaan morsiamen raskaana ollen.

[31] ja [32] Kuvailevat ennen vihkimistä saatua lasta.

[33] Poikapaimen.

[34] Tyttöpaimen.

[35] Nuori neitosesi.

[36] Poikalapsen.

[37] Tyttöä.

[38] Neiot.

[39] Sulhosia.

[40] Tyttölöitä.

[41] K. laulu 208; r. 7, ja siitä eespäin.

[42] Bethlehemissä.

[43] ja [44] Piinasivat, vaivasivat.

[45] Venäläisillä näissä lauluissa useinki ei ymmärretä Ryssiä, vaan Greikan uskon Karjalaisia.