Part 28

Ukko kultainen kuningas, Hopiainen hallitsija, Ota kultainen kurikka, Eli vaskinen vasara, Jolla korvet kolkuttelet, Salot synkät sylkyttelet, Yhtenä kesäisnä yönä, Ehtoyönä ensimäisnä! Käyös korvet kolkutellen, Syrjävieret sylkytellen; Aja vilja vieremille, Aukeimmille ahoille, Minun metsipäivinäni, Erän etsiaikoinani!

340. Penu pieni koiraseni.

Penu pieni koiraseni, Aina harras haukkWjani, Tule minun turvikseni, Metsolahan mennessäni, Ettei naiset naurahtaisi, Piiat pilkkana pitäisi, Ukotki urahtelisi, Partasuut pahoin puhuisi!

Koirani keränä vieri, Kylän kukka kuulusana; Itse mie kulen kuvana, Sukset mustina matoina.

Sinä koirani komehin, Juoksuttele, jouvuttele, Ahomaita aukehia; Juokse tuonne toisa'alle, Mielusahan metsolahan, Tarkkahan Tapiolahan!

Minun on koirani komiat, Otukseni oivalliset; Niin on silmät koirallani, Kun on suuri suitsirengas; Niin on korvat koirallani, Kun on lumme lammin päällä; Niin on hammas koirallani, Kun on viikate Virossa; Niin on häntä koirallani, Kun komehin korpikuusi.

Mielikki metsän emäntä, Tapiolan tarkka vaimo, Kukuta nyt koiroani, Haukuta hakijätani, Sisällä salon sinisen, Korven kultaisen kuvussa! Elä haukuta havuja, Kuusen-oksia kukuta; Haukuta havunalaista, Kuusen-oksan istujaista! Luo löyly etempätäki, Kanna vainu kaukempata, Vilullaki, vihmoillaki, Tuiskullaki, tuulillaki, Jotta koiran kohti juosta, Penun julki julkotella, Mielusassa metsolassa, Tarkassa Tapiolassa!

341. Ku on koirani kokenut.

Mi on haitta haukullani, Kuka kumma koirallani, Kun ei koira kohti hauku, Penu oikein osoa; Mi on hallin haittaellut, Kuka koirani kokenut, Ku on tukki koiran turvan, Vainukullan salpaeli? Kovako ilma koskenevi, Rakkihini rapsunnevi, Vaiko on katsottu katehin, Silmin kieroin keksittynä?

Penitar valio vaimo, Louhi Pohjolan emäntä, Tule lastas päästämähän, Poikoas kerittämähän; Ota sulku koiran suusta, Haitta haukun hampahista, Kapu kielen kantimesta, Sieni koiran sieramista! Päästä poikasi pahoista, Haitasta rahanhakija, Jotta koiran kohti juosta, Penun oikein osata, Koiran juosta korven pohjat, Sapakon salot samota.

342. Koira haukkuvi havuja.

Mi on kumma koirallani, Haire haukkujaisellani, Kun tuo haukkuvi havuja, Lehviä lekuttelevi!

Pohjan ukko, Pohjan akka, Pohjan entinen emäntä, Sukin suuta sulkemahan, Penun kieltä peittämähän, Ettei koirani erehy, Hairaha rahanhakija, Ei hauku joka havua, Joka lehveä lekuta; En minä elä havuilla, Enkä lehvillä lihoa, Elän lehvän lekkujoilla, Havun alla astujoilla.

343. Etsittelen eukkoani.

Etsittelen eukkoani, Luo'uttelen luojoani, Entistä emänteäni, Muinohista muoriani. Toisin entinen emäntä,-- Entinen metsän emäntä Aina antoi antimia, Viisi viljan nyppylältä, Kuusi kummun mättähältä, Seitsemän selänneheltä; Mut tämä nykyinen muori, Nykyinen metsän emäntä, Kerran kuussa koukkoavi, Ei sitänä siivollahan. Hiihan päivän, hiihan toisen, Hiihan kohta kolmannenki, Viikon hiihan Hiien maita, Maita Lemmon löyhyttelen, Etsiessäni ereä, Antia anellessani.

Miss' on entinen emäntä Entinen elättäjäni; Missä antajat asuvat, Elävät emantovaimot?-- Tuoll' on entinen emäntä, Entinen elättäjäni; Tuolla antajat asuvat, Elävät emantovaimot, Metsän linnan liepehillä, Puhtahilla puuhoavat. Kolm' on linnalla ovea, Kynnys kullaki ovella, Yks' on kynnys puinen kynnys, Kynnys toinen luinen kynnys, Kolmansi lihainen kynnys.

344. Tule kullan muuttelohon.

Metsän kultainen kuningas, Metsän armas antimuori, Tule jo kullan muuttelohon, Hopian vajehtelohon; Kullan annan kynsillesi, Kämmenillesi hopian!

Minun on kullat kuunikuiset, Päivän polviset hopiat, Isäni soasta saamat, Vanhemman varustelemat; Ne kuluvat kukkarossa, Tummentuvat tuhniossa, Kun ei ole kullan muuttajoa, Hopian vajehtajoa.

345. Mikä mieli, mikä muutos.

Mikä mieli, mikä muutos, Mielusassa metsolassa; Viikon on vihoissa metsä, Kauan korpi karsahana, Ei huoli hopehistani, Eikä kysy kullastani!

Mistä suuttui suuri luoja, Viljan antaja vihastui, Kun ei anna aioinkana, Harvoinkana hoivauta;

Ellös suuttuko Jumala, Maanpitäjä pillastuko; Toki anna aiallani, Iälläni ilmauta, Nähä näillä silmilläni, Kämmenilläni kätellä!

346. Itken osattomuutta.

Kalatuutta Kauko itki, Veli toinen verkotuutta, Kolmansi osan vähyyttä; Mie itken syvintä syytä, Mie pahinta paipattelen, Kun itken osattomuutta. Miks' et anna antiluoja, Lupoa luja Jumala, Kun mä ainosin anelen, Kielen kullan kuikuttelen!

Ei ne muutkana paremmat, Eikä pyytäjät pyhemmät; Muut ne vievät viekkahuulla, Ottelevat ounahuulla, Mie en veisi viekkahuulla, En ottaisi ounahuulla, Veisin vaivani näöstä, Otsan hiellä otteleisin.

347. Matala on mahti mulla.

Matala on mulla mahti, Lyhykkäinen onnen lykky; Muilla onni työn tekevi, Haltija rahan hakevi. Muill' on murkinat paremmat, Iltaruoat runsahammat, Leviämmät leipälaukut, Raviammat voirasiat. Muut on pyytäjät pyhemmät, Muut on miehet mieluisemmat, Käyvät kullassa kulaten, Hopiassa heilakoien, Ei niinkun minä poloinen, Nukkavierulla nutulla, Paikkalaialla lakilla, Karvavieru kauhtanalla. Muut sanovat saamiansa, Tuomiansa tunnustavat; Mie sanelen saamatuutta, Tuomatuutta torkuttelen.

348. Ikävä erätön ilta.

Siit' on mieleni apia, Syämeni sangen sairas, Kun ei mielly metsä mulle, Taivu ei ainoinen Tapio; Kun ei anna aioinkana, Harvoinkana hoivauta. Ikävä minun tulevi Ikävä tulettelevi, Tätä tyhjeä eloa, Annitonta aikoani; Ikävä erätön ilta, Päivä pitkä saalihiton.

Harvoin on nähty näillä mailla, Harvoin nähty ja havattu, Osia jaeltavaksi, Arveltavaksi eriä; Imeheks' on saalis saatu, Virsiksi Jumalan vilja, Näillä tuhmilla tulilla, Vaivaisilla valkioilla.

Anna ainoinen Jumala Miehelle anelevalle, Anna kynttä kymmenistä, Karvoa monennäöistä; En sua kiviltä kiitä, Enkä kannoilta kumarra, Tok en palvele pajuilta, Havun oksilta halaja-- Kynsiä minä kysyisin, Aina jalkoja anoisin, Kysyn kynnen kantajata, Jalan jalon juoksijata, En parasta, en pahinta, Kysyn keskikertahista.

349. Anna ainoinen Jumala.

Mistä suuttui suuri luoja, Viljan antaja vihastui, Kun ei anna aioinkana, Tee tiliä milloinkana!

Suvun syötti, synnyn syötti, Esivanhemman elätti; Niin miks' ei minua syötä, Kuks' ei kurjoa elätä, Suvun suurilla paloilla, Heimon herkkuruokasilla!

Jos on minulla muoto musta, Muoto musta, kaiat kasvot, Syöen kaunoinen tulisi, Hyvä muoto nunnostellen.

Anna ainoinen Jumala, Anna miehelle minulle, Anna kun esi-isille, Sekä suurelle suvulle, Kyllin syöä, kyllin juoa, Kyllin antoa kylälle! Päästä lasta päivän työstä, Laita illalla lepohon, Karjan käyessä kotihin, Havumetsän harmatessa!

350. Ellös panko pahaksi.

Luulin käen kukkuvaksi, Lempilinnun laulavaksi, Ei käkönen ollutkana; Oli koirani omani, Ohtosen tuvan ovella, Kainun pojan kartanolla.

Ohtoseni, ainoseni, Mesikämmen kaunoseni, Ellös nyt pahaksi panko, Jos meille johi' tulevi-- Luien luske, päien pauke, Hammasten hajotusvuoro! Päästä nyt tänne pääripasi, Pueta purasimesi, Heitä harvat hampahasi, Liitä leukasi lipiät!

351. Suostu metsä suoloihini.

Suostu metsä suolohini, Taivu talkkunaisihini, Syötä miestä mämmilläsi, Talkkunallasi taputa!

Kuippana metsän kuningas, Havuhippa, halliparta, Metsän ehtoinen emäntä, Metsän armas antimuori, Pane kulta kulkemahan, Hopia vaeltamahan, Kullaista kujoa myöten, Hopiaista tietä myöten, Kultaisehen kuppisehen, Hopeisehen hohtimehen!

Aja vilja vikkelästi, Metsän karja kapperasti, Rakettuihin rautoihini, Tiettyihin teräksihini! Sitte luoksi tultuansa, Paikalle osattuansa, Ramauta rautojani, Tempoa teräsneniä!

Sa'a ukko uutta lunta, Visko'os vähän vitiä, Jäälle aivan iljanelle, Kankahalle kaljamelle; Ettei tunnu miehen jälki, Eikä haise miehen henki! Jospa jälkiä näkyisi, Se jälki jäniksen jälki; Jospa henki haisahtaisi, Se haju metsän havuilta.

352. Jäniksen vivulla.

Hakkoan metisen haavan Metisellä kirvehellä, Metiseltä mättähältä, Kultaiselta kunnahalta; Tyven työnnän taivosehen, Latvan taivutan lumehen.

Ukko kultainen kuningas, Hopiainen hallitsija, Sa'a nyt mettä taivosesta, Sa'a mettä latvaselle, Siitä kuorelle simoa, Mesi syämehen sula'a!

Elina metsän emäntä, Vaimo puhasvarrellinen, Tuo nyt vilja tuonnempata, Metsän linnan liepehiltä, Sivulta simasalojen, Vaskivaarojen takoa! Anna juosta vääräsäären, Kierosilmän keikistellä, Käyä suuren, käyä pienen, Käyä kerran keskisenki, Kohti minun pyytöäni, Vasten näitä varpujani, Muien siimoista sivute, Muien ansoista alate!

Jänis jäppä, juppaniska, Juokse nyt kohti lankojani; Ellös tuonne menkö'känä Toisten varpujen tyköhön, Siellä surma suin pitäisi, Kova kuolo kohtajaisi-- Muut kaikki vihaiset varvut, Täm' yksi metinen varpu, Tyvin on työtty taivosehen, Latvoin laskettu vitihin. Juokse nyt vinttura vipuhun, Kanttura tähän kaha'an, Jouvu riiviö ritahan, Pyöräsilmä pyyvyksehen, Ennen päivän paistamista, Ennen kuun kehittämistä, Auringon ylenemistä, Koi Jumalan koittamista!

353. Oravan pyytäjä.

Mielikki metsän emäntä, Komauta kumpuroita, Oravat orolle nosta, Rahat rannoille ajele, Jotta saisin sauan lyöä, Käsin koprin kuopotella!

Missäpä olet orava, Kussa käyt kävynpurija?-- Saa nyt tälle saarekselle, Kule tälle kunnarelle, Miehen etsivän etehen, Uottelevan ympärille!

Oravainen kummun kukka, Kummun kultainen omena, Oksalla ojentelete, Lehvällä levättelete, Kunnes jouvun jousissani, Vasamoissani varahun!

Oravainen väästäjäni, Kaunis kasvinkumpalini, Ellös kaartani kamotko, Varatko vasamiani!-- Päre'jouset, puikkonuolet, Ei ne kauas kannattane.

354. Linnustaja.

Lennä, lennä lintu parka, Lennä tänne näille maille, Pienoisille puuhuisille, Mataloille maahuisille; Ojennate oksaselle, Levitäte lehväselle, Kusta nuoli noppajaisi, Tinapalli paiskoaisi!

Vuota, vuota lintuseni, Vuota oksan juuruella, Kunnes jousen jouvuttaisin, Käsikaaren käännyttäisin! Jos sa lentohon leviät, Ennen kun perille pääsen, Siivet siimoilla sitelen, Varpahat vahalla käärin.

Utu tyttö, neito terhen, Luonnotar tytär Tapion, Seulo seulalla utua, Terhenistä tepsuttele; Utu silmille sivalla, Terhen korville karista, Ettei kuule kulkevaksi, Ei näe vaeltavaksi!

KOLMAS KIRJA

Noita laulan, joita taian, Ennen kuultuja kujerran, Ennen saatuja sanoja, Opituita ongelmoita, Taaton saamia sanoja, Vanhemman varustamia.

ALKULAUSE

Jo 1:mäisen kirjan alussa olemma lausuneet, mitä luulimma näihin Kantelettaren lauluihin ja virsihin yhteisesti koskevan. Nyt erittäin muutamia sanoja näistä 3:mannen kirjan virsistä. Virret 5, 7, 8, 9, 32 ovat Hämeen ja Satakunnan puolesta; Wenäjänpuolisesta Karjalasta (erittäinki Wuokkiniemen, Paanajärven ja Repolan pitäjistä) ovat virret 2, 3, 6, 10, 12, 19-23, 25, 27, 28, 39, 52, 53, 59; Suomenpuolisesta Karjalasta 1, 4, 11, 13-18, 29, 34, 36, 37, 40-45, 47-50, 54-58; virsiä 24, 26, 30, 31, 33, 35, 38, 46, 51, 60 lauletaan niin Suomen, kun Wenäjänki puolella Karjalassa. Tämä erottaminen näiden virsien kotipaikoista on sitä myöten toimitettu, kun niitä meille on kussaki paikassa laulettu; mahdollisesti saatettaisi eräitä muitaki virsiä yhteisesti laulaa, kun mitä sillä nimellä erittäin osottaneet olemma, jonka ohessa myös tulee nimittää muutamia, Suomen Karjalasta saatuja, Savossaki laulettavan. Myös tulee meidän tässä oikasta, mitä 1:mäisen kirjan alkulauseessa, sivulla IV, mainitsimma, "näitä virsiä enemmin Wenäjän, kun Suomen Karjalassa laulettavan", koska vasta osotettu niiden erottaminen kotipaikkoihinsa näyttää toisin. Se erehdyttävä lauseemme tuli siitä, ettemme silloin oikein tulleet ajatuksessamme erottamaan näitä virsiä vanhoista runoista, joita kyllä enemmin Wenäjän puolella lauletaan.

Virret 5, 9, 32 ovat Ritualan Helkavirsiä. Rituala on eräs iso kylä Sääksmäen pitäjässä Hämeessä, ja näistä Helkavirsistä, kun myöski itsestä Helkajuhlasta, jota tytöt siellä alkupuolella kesää sunnuntai-iltapuolina viettävät, on Herra Akademian Lehtori C. A. Gottlundi, Otava-nimisen kirjansa 2:sessa osassa taitavasti kirjottanut.

Pispa Henrikki, jonka surmasta 7:männessä virressä kerrotaan, oli Englandista syntysin ja tuli v. 1156 eli 1157 (kumpanako vuonna, siitä ei ole vielä tarkkaa tietoa saatu) Ruotsin kuninkaan Eerikki IX:sännen, liialta nimeltä Pyhän, kanssa Suomeen. Hän oli ensimäinen Kristin uskon saarnaja Suomessa, ja tuli muitaki tietoja myöten Suomen pakanoilta (Köyliöjärven seuduilla) surmatuksi. Hänen poikkioin peukalonsa on vieläki Turun Tuomio-kapitulin sinetissä kuvattuna, ja Henrikin päivä Annakoissa on hänen muistoksensa säädetty.

Elinan surma, josta 8:ksannessa virressä kerrotaan, kuuluu myös olevan tosi, tapahtunut asia. Klaus Kurki, niinkuin hänen esi-isänsä ja jälkeisensäki olivat Laukon kartanon ja muiden laajoin tilusten hallitsijoita Wesilahdessa ja rajapitäjissä. Usiampi Kurkeista olivat Laamanneja, joiden alle sihen aikaan kuuluivat isot piirit Suomessa, ja niin näyttää olleen Klaus Kurkiki, sillä hänen keräjäinatkansa Pohjanmaalle lienee sillä mielellä ymmärrettävä. Suomela, Elina neitsyen entinen asuntopaikka, on eräs kylä Wesilahdessa, neljä Wenäjän virstaa Laukosta.

Tämän kirjan 6:dennetta virttä lauletaan Wenäjän Karjalassa, ja eikö lieneki pian paras tieto, mitä heillä Kristin uskosta siellä tienoin on. Sillä vaikka armollinen esivalta heille lähettää opettajia sinne, kun muuallenki alakuuluvaan maahansa, niin riippuvat he uppiniskaisesti vanhoissa taioissaan, eli siinä niin kutsutussa vanhassa vierossa (uskossa), eivätkä huoli opettajista mitänä. Kuinka surkiaan pimeyteen he tämän uppiniskasuutensa ja opettajiensa ylenkatseen kautta ovat joutuneet, sen asian mahtaa nykyinenki Neitsy Maarian virsi osottaa. Melkein koko virsi on tyhjää juorua, jolla Raamatussa ei ole pienintäkään perää. Neitsy Maaria ei siinnyt puolukasta eli muusta marjasta, vaan Pyhästä Hengestä; tähdestä, jonka Ruotuksen (Herodeksen) tallirenki Tahvanus, eli repo, eli paimen, olisivat havanneet, ei virketä Raamatussa, vaan kyllä siitä tähdestä, joka johdatti viisaat miehet itäiseltä maalta; Vapahtajan heräjäminen haudasta tapahtui peräti toiseen laatuun; hänen virressä mainittu viekkautensa eli kavalnutensa Juutasta kohti on koko hänen Jumaluuttansa vastaan pitävä asia, niinkuin se myös muutenki on valet, muuta nimittämättä. Mutta niin tuhma ja perätön kun tämä virsi yhdeltä puolelta on, niin on se toiselta puolelta sanarakentonsa suhteen soma ja kaunis; josta on nähtävä, että asia itse ja sanarakento ovat eriasioita, vaikka yksinkertaiset niitä aina ei erota toisestaan. Vielä on tästä virrestä muistuteltava, että Tahvanuksen seikkoja värsystä 256 värsyyn 449 asti lauletaan myös Hämeessä ja Savonki maalla.

Wiipurin linnan hävityksestä ja Kaarlon sodasta, virsissä 10 ja 12, olemma jo ennen, mitä tarvinnee, maininneet 1836 vuosikerran Mehiläisessä Tammi- ja Kesäkuulta. Jaakko Puntus, virressä 11, Suomessa oleva sotaväen senaikuinen päällysmies, muuten tavallisesti Laiska-Jaakoksi kutsuttu, syntyi v. 1583, kuoli v. 1655, ja oli hänen oikia nimensä Jacob De la Gardie.

Mitä historiallisia perustuksia muihin tässä kirjassa löytyvihin virsiin saattaisi olla ja mitä osviittoja niistä olisi saatava muinaisten aikain tietohon, sen nyt heitämmä silleen.

Syy siteen, että Hämeen puolesta saaduissa virsissä d, l, eli r, kuin kussaki paikassa sanavarren muuttuvata keraketta t äännetään, on tullut peräti pois jätetyksi, on se, että emme ole niiden harvalukuisten, sieltä kotoisten virsien tähden luulleet sopivan, tässä kokouksessa muuten yletiensä seurattavata kirjotuslaatua muuttaa. Se joka ylen siitä meille pahastuu, pitäköön kun muinaki kirjotus- eli pränttivirheinä ne poisjääneet kerakkeet ja oikaskoon sanat mieltänsä myöten.

Mitä 1:mäisen kirjan alkulauseessa toivoimma, ja tämän kirjan lopulla saattavamme toimittaa jonkunlaisen selvityksen oudommista sanoista, se nyt on jäänyt keskoseksi, ja täytyy niin jäädä, ellemme tahdo ylen kauan tämän viimeisen kirjan präntistä uloskäyntiä viivytellä. Mutta mainittu sanaselvitys kyllä sopii erittäinki jälkeenpäin toimitettaa, ja sillä toivolla, että kuitenki niin saada lupauksemme täytetyksi, otamma tällä kertaa lukialta jäähyväset.

Matkalla Sotkamon pitäjässä 9 päivä Lokakuuta 1840.

Elias Lönnrot

Virsi-Lauluja.

1. Suomettaren kosijat.

Oli ennen neiti nuori, Läksi lehmien ajohon, Ajoi lehmät suota myöten, Löysi suolta sorsalinnun, Tavin rannalta tapasi.

Kantoi sorsansa kotihin, Syötti, juotti sorsaistansa, Sorsa suorivi pesäsen, Muni kultaisen munasen.

Hierelevi, hautelevi, Muna muuttui neitoseksi, Mikä neielle nimeksi-- Sorsatarko, Suometarko? Ei ole Sorsatar soria, Suometar nimi soria.

Oli aikoa vähäsen, Kului kuuta viisi, kuusi, Neiti kasvoi kaunihiksi, Yleni ylen hyväksi, Kolmet sulhaset käkesi, Yheksiset ylkämiehet: Kulki Kuu, ajeli Päivä, Kulki kolmas Pohjantähti.

Tuli ensin Kuu kosija, Tuli kullassa kulisten. Hopiassa helkkäellen: "Tule'pas minulle neiti, Lähe pois talosta tästä, Hopiaisihin tupihin, Kultaisihin kammioihin!"

Eipä neiti mennytkänä, Tuon neiti sanoiksi virkki: "Tok' en Kuulle mennetkänä, Kuuli' on kumma katsantonsa, Muotonsa monennäköinen: Milloin kaita kasvoiltansa, Milloin liiaksi leviä; Öill' on kurja kulkemassa, Päivällä lepeämässä, Ei taia taloa tulla."

Tuli toinen Päivä poika, Tuli kullassa kulisten, Hopiassa helkkäellen: "Tule'pas minulle neiti, Lähe'päs talosta tästä, Hopiaisihin tupihin, Kultaisihin kammioihin!"

Eipä neiti mennytkänä, Tuon neiti sanoiksi virkki: "Enmä Päivälle menisi, Päivä se pahantapainen Kesän vaivavi varilla, Talven paahtoi pakkasella; Heliälla hein'ajalla Antoi ainoiset satehet, Kallihilla kaur'ajalla Teki pouat ponnettomat."

Tuli poika Pohjantähti Kullassa kulisematta, Hopiassa helkkimättä: "Tule'pas minulle neiti, Lähe pois talosta tästä, Kultaisihin kammioihin, Hopiaisihin tupihin!"

Neiti vasten vastaeli: "Taianpa Tähelle mennä, Tähti se hyväntapainen, Talossansa aina tarkka, Koissahan ylen koria, Otavaisten olkapäillä, Seitsentähtisen selällä."

Vieähän Tähen hevonen, Tallihin talutetahan, Hienot heinät heitetähän, Kauravakka kannetahan; Tähti tuoahan tupahan, Päähän pöyän laitetahan; Tuoppi tuoahan olutta, Mettä kannu kannetahan: "Syö'pä, juo'pa Tähti kulta!"

"En taho syöä, enkä juoa, Kun en nähne neitoani; Missäp' on minun omani, Kussa Suometar soria?" Suometar soria neiti Itse aitasta sanovi: "Sulhoseni suotuseni, Ylkäni ylimäiseni! Anna aikoa vähäsen, Aikoa isottomalle, Emottomalle enempi; Ei mua emoni auta, Oma vanhin valmistele, Auttavat kyläiset eukot, Kylän vaimot vaatehtivat, Kylmä on kyläinen toimi, Valju mieron vaatehtima."

2. Lyylikin hiihanta.

Lyylikki lylyjen seppä, Kauppi kalhujen tekijä, Vuoen vuoli uutta susta, Talven kalhua kaverti, Sai lylyn lykittäväksi, Kalhun kannan lyötäväksi, Sauan varren vuolleheksi, Sompansa sovitetuksi, Saukon maksoi sauanvarsi, Sompa ruskian reposen.

Lyylikki lylyjen seppä, Kauppi kalhujen tekijä, Läksi rangan karsintahan, Puun sorian sorrantahan, Lykkäsi lylyn lumelle, Olaspohjan ottamahan, Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Ei sitä salossa liene Jalan neljän juoksevata, Tahi siivin siukovata, Kut' en taitaisi tavata, Näill' yksillä yötulilla, Myöhäisillä valkioilla."