Part 19

Olin Karpalla kanana, Herttasena herran poian; Kaunisko oli Karpan puoli, Heleväinen herran puoli? Ei ollut kaunis Karpan puoli, Ei helevä herran puoli; Se kaunis Kalinan niemi, Se soria Sorsan niemi, Suuren aallon survelija, Suuren vietran vierettäjä.

Voi sie kumman Kuittijärvi, Voi sie lemmon liete'pohja, Minun kurjan kuolettaja, Minun suotta souattaja, Sormien sorruttaja, Verieni vierettäjä, Lihojeni liuvuttaja, Koko varren vaivuttaja. Saattaisiko suurisynty, Auttaisi ylinen armo, Tätä neittä Niemelästä, Kaunoista Kalinalasta, Immeksi ison kotihin, Tahi Karpalle kanaksi; Tok mie tuohukset vetäisin, Vahasauat saatteleisin, Parahiksi pappilahan, Kirikköhön kiiättäisin.

107. Ei tytär jokehen jona.

Soutaisin isoni purtta, Kun lehteä lennätellen, Souan vierasta venettä, Veän kun vesi-hakoa; Vesi vie vähän väkeni, Aalto armahan ikäni, Tuuli tukkani repivi, Muun muovon vihuri viepi.

Tule tuuli, paista päivä, Laske lasta irrallehen; Ota minua orjuuesta, Päästä palkan piikuuesta, Vaikka vierisin vetehen, Kaatuisin kalajokehen, Sisareksi siikasille, Veikoksi ve'en kaloille-- Siiat silmäni pesisi, Hauit pääni harjoaisi.

Vaan kun kuolen kuulu piika, Riutunen tytär ritunen; Kukapas sitte kullalleni, Kenpä kielilinnulleni, Puun saapi, halon hakevi, Ve'en rannalta vetävi?-- Ken pesi pyhäiset pyykit, Arkipaiat ompelevi, Nästykit näpertelevi, Viepi ne vesikivelle, Alle kartun kantelevi, Sotkuhun sovittelevi?

108. Vierahan ylösajanta.

Piennä heitti minun emoni Kylän vaimojen varahan, Kylän naisten kylvetellä, Kylän akkojen ajella. Kaikki tunnen mie katala, Kaikki oon kokenut kurja, Mieron mielen, mieron kielen, Mieron armot armahimmat, Kyläiset hyvinpiännät, Vierahan ylösajannan.

Kun vieras ylös ajavi, Noin se silloin vieras virkki: "Nouse pois nokinen pölkky, Hava'a vesihakonen, Puhu tulta turve'korva, Lietso lemmon liekuttama!" Ei se niin oma emonen, Noin sanois oma emonen:

"Nouse ylös noutamani, Kaapsahtele kantamani, Puhu tulta tuomaseni, Lietso liekuteltuseni; Kun et jaksa, niin lepeä, Ja lietso levättyäsi!"

109. Kasvoin lassa armotonna.

Eipä kasva kaikki lapset, Ei ylene yksikänä, Niinkun mie katala kasvoin, Yksipuolinen ylenin. Kasvoin lassa armotonna, Yksipuolisna ylenin; Kasvoin kun karankokuusi, Nousin kun noropetäjä, Niinkun putki puun nojassa, Saraheinä sammalsuolla,-- Kaste kaihassa tilassa, Vesi vaahterin vajossa. En kasvan't kananmunilla, Ylennyt sianlihoilla; Kasvoin kainalopaloilla, Täyvyin kaalin tähtehillä, Veräjillä vierahilla, Uksilla ulisevilla.

Kunp' on eukkoni eläisi, Oisi vanhin valvehella, Ei se lapsi näin kävisi, Nukkavierulla nutulla, Karvavieru kauhtanalla, Paha raiska paita päällä; Maata verkani vetäisi, Siltoa sinihamonen.

110. Tule ei päivä polvenaan.

Elköhön hyvä Jumala Luoko lasta luonnotonta, Eikä aivan armotonta, Isotonta alle ilman, Emotonta ensinkänä, Niinkun loi minun Jumala Isottaman alle ilman, Emottoman ensimmäisen-- Loi kun lokkien sekahan, Karille meren kajavan. Päivä pääskyille tulevi, Varpusille valkenevi, Ilo ilman lintusille; Ei minulle milloinkana. Eipä se emottomalle, Tule päivä polvenahan, Eikä valkia valosta, Ei ilo sinä ikänä.

Käyn mä kymmenen kyleä, Samoan saan taloa; Ei ole sitä sisarta, Vielä veljeä vähemmin, Jolle huoleni sanoisin, Ja haluni haasteleisin-- Sisaret on siellä täällä, Veikkoni Wenäehellä.

Jos mä virkan vierahalle, Kyllinki kylän väelle, Vieras sen viieksi panevi, Kyläläinen kymmeneksi. Parempi sanon pajuille, Eli haastan halkosille, Kerron puille pääni päällä, Maahan alla jalkojeni; Lausun saunan lautasille, Itken saunassa saloa, Kyllin kylpihuonehessa, Ylisellä yksinäni-- Yliset ulasvesille, Saunan lauat lainehille.

111. Pois itkin ihanat silmät.

Miks' on silmäni sipalat, Näkimeni näin huterat-- Lie'kö lassa langeteltu, Ja piennä pahoin pielty? Ei oo lassa langeteltu, Ei piennä pahoin pielty. Siit' on silmäni sipalat, Näkimeni näin häperät; Kun ennen emoa itkin, Kantajata kaihoelin, Surin suurta syöttäjeä, Varuin suurta vanhempoa.

Itkin vuoen, itkin toisen, Itkin kohta kolmannenki, Kolmannenki, neljännenki, Vielä itkin viiennenki; Pois itkin ihanat silmät, Kasvon kaunihin kaotin, Puottelin punaisen posken, Vereväisen vierettelin. En ole sitte silmin nähnyt, Kun on kirstu kiini pantu, Rautanauloilla napattu, Vasaroilla vahvistettu.

112. Ei kuule emo minua.

Kun olin lassa kuuskesoisna, Vielä viisivuotoisena, Olin nokka nuotilleni, Sekä vilkka virsilleni, Laulelin jokaisen lakson, Joka rannan rallattelin; Nyt en oo nokka nuotilleni, Enkä vilkka virsilleni, Ilman laulan laitoissani, Murehissani murajan. Laulan mie liki kotia, Liki vettä vierettelen, Liki laulan linnaistani, Liki salvanta sanelen, Ehkä kuulisi emoni, Panisi pa'an tulelle, Parasta pa'an sisälle; Tulisi kyselemähän, Ja saisi sanelemahan: "Mitä laulat lapsueni, Kuta lintuni likerrät?" Ei kuule emo minua, Jos mie silmillä siherrän, Tahi kulmilla kuherran, Päälaella laulattelen; Enkä huoli huutamahan, Ei se kuulu kumminkana, Ei kuulu emolle itku, Ei valitus vanhemmalle-- Huuto ei kuulu Tuonelahan, Valitus Manan majoille.

113. Nokeusin nuotioilla.

En minäki oisi ollut, Isän koissa ollessani, Mustin muita neitosia. Kalvakin kylän kanoja. Vaan ma mustuin mustikoilla, Painuin marjoilla pahoilla, Muutuin mustilla tulilla, Nokeuhuin nuotioilla, Keryin keittovalkioilla, Savustuin savumajoilla; Kun söin lassa mustikoita, Paljo marjoja pahoja, Nukuin nuotiotulilla, Makasin savumajoilla.

114. Oisinko pojaksi luotu.

Kun oisin poikana poloinen, Kalki jousen kantajana; Ei ne pyyt pyhää pitäisi, Oravaiset oisi jouten.

Oisinko pojaksi luotu, Ja kyhätty kyntäjäksi, Enmä näissä näin kävisi, Kylän vierahan varassa; Kyntäisin isoni maita, Ja vakoisin vanhempani; Ei vieras viheltelisi Pelloilla ison perillä; Ei itkis isoni pelto, Vainiot valitteleisi. Itkikö isoni pelto, Taaton vaimot valitti?

Itkipä isoni pelto, Taaton vainio valitti. Kun kävin sivutse kerran, Astuin aitojen alatse, Kuulin itkevän isosti, Vahvasti valittelevan, Kylällistä kyntäjätä, Vierasta vakoaiata. Pellot itki, niityt itki, Kotinurmet nukkerehti, Näin hyveä niittäjätä Kaunista kaputtajata.

115. Toisinpa kävi kätehen.

Toisin tiesin, toisin toivoin, Toisin luulin ja käkesin, Toisinpa kävi kätehen; Tuli tyhjä toivotusta, Vale viikon vuotetusta, Tosi toivomattomasta.

Mennä vuonna, näill' ajoilla, Kuka tiesi kuulun piian, Kenpä kenstin morsiamen, Sukivan suruista päätä, Huolellista harjoavan, Kaihollista kampoavan.

Mennä vuonna, näill' ajoilla, Kuka tiesi, kenpä luuli, Tänä vuonna, täll' ajalla, Kynsivän kylän väliä, Mieron teitä mittelevän; Nämät notkot nousevaksi, Nämät maat matelevaksi, Nämät kursot kulkevaksi.

Enpä uskonna olisi, Jos oisi sata sanonna, Viisi viiasta puhunna, Kuus' sanonna kuusikosta, Näille juonin joutuvani, Näille päivin päätyväni, Jotk' on päivät päälle päässyt, Juonet joutunna käsihin.

116. Osan tähen ei otettu.

Olisi tämä otettu, Neito kaunonen katsottu, Tämä muoto muuanne'ki, Tämä kasvo kaikin paikoin; Osan tähen ei otettu, Tavan tähen ei tahottu. Ken oisi köyhän ottanunna, Katsonna minun katalan, Minun kurjan korjannunna; Oisi tuo poloinen poika Saanut vihkurin vihoa, Paljo päiviä pahoja, Sylin syäntähän piellä, Käsivarsin vatsoahan-- Saanut panna paiatuutta, Sukatuutta surkutella, Hoiotella housutuutta, Panna paitansa pahuutta.

117. Miksi olen laiha.

Aina laulan laiha piika, Tielle heitetty heläjän, Sanelen sanan-alainen, Kaitaposki kaikottelen, Kun ei muut lihavat laula, Pulskiammat ei puhele, Verevämmät vierettele, Kaunihimmat kaikottele.

Laulan, laulan laihalanta, Kuivalanta kuikuttelen, Laulan laihoilta lihoilta, Kupehilta kuuttomilta.

Miks' olen lihoilta laiha, Kupehilta ilman kuutta?-- Siks' olen lihoilta laiha, Kupehilta ilman kuutta, Kun on lassa langeteltu, Piennä kolhittu kovasti.--

Voi velonen veitoseni, Kaunis kasvinkumppalini, Kuin sa kuitenki vetelit, Ja pitelit pienosena, Huppusena huiskuttelit, Kantelit kapalolassa!--

118. Ikävä omia maita.

Laulan, laulan laiha piika, Vieritän veretön lapsi; Laulan rannan laiturilla, Vieritän vesikivellä, Johon kaikki aallot käypi, Veen tyrskyt tyyräjävi, Minun raukan laulellessa, Kurjan kuikerrellessani.

Minä laulan laiturilla, Vieritän vesien luona, Jotta kuuluisi kujerrus, Ääneni yli vesien; Kuuluisi kotikylähän, Oman puolen poikasille-- Ikävä minun tulevi, Ikävä omia maita, Oman puolen poikasia, Oman Suomen sulhasia.

119. Surujani mie sukitan.

Katsos muita miekkosia, Ja onnen osallisia, Sukittavat suotujansa, Luotujansa paiottavat; En minä sinä ikänä, En poloinen polvenani, Sukittele suotuani, Luotuani paiottele-- Surujani mie sukitan, Paiotan pahoa mieltä, Mielen kaiken kääntehiä, Liikkehiä liian mielen.

Kunpa kuolisin poloinen, Katalainen katkiaisin, Sukat Surmalle tekisin, Paiat Kalman poikasille-- Sukat suurista suruista, Paiat päivistä pahoista, Housut huolen kankahasta, Iholiivit itkuloista.

120. Kunpa kurja kuolisinki.

En minä sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana. Näkijälle kättä näytä; Näkijä valehtelevi Syöäksehen, saahaksehen, Kylläisnä eleäksehen.

Noin sanoi Savon näkijät, Noin pakisi Pohjan noiat Minun kurjan kuolevaksi, Kalkisen katoavaksi, Nuorena nukahtavaksi, Kasvavana kaatuvaksi-- Minä hoikka huolemahan, Ja musta murehtimahan. Mieleni meni pahaksi, Syämeni surulliseksi,-- Enkä kuollut kuitenkana, Tainnut en kalkinen kaota.

Kunpa kurja kuolisinki, Katkiaisinki katala, Äsken tuosta toissa vuonna, Kohta kolmanna kesänä, Maassa heinänä helyisin, Kukkana kukosteleisin-- Paremmat kukalla päivät, Helevämmät heinäsellä, Kun on kurjalla minulla, Kovin koitopäiväisellä.

121. Löyän armon aaltoloissa.

Läksin piennä paimenehen, Lassa lammasten ajohon, Istuin maalle marjaiselle, Nukuin nurmikkokeolle; Tuli vieras viiviköltä, Koiransuoli koivukolta, Jok' otti minun omani, Piti piikakunniani.

Menin itkien kotihin, Itkien ison pihoille; Iso torui ikkunalta, Emo aittansa ovelta, Veikkoni veräjän suulta, Sisko sillan korvaselta-- Ollut ei turvoa tuvassa, Armoa katosten alla.

Niin jo kohta koito raukka, Näillä päivillä pahoilla, Löyän turvan tuulen alla, Armon aaltojen seassa-- Mennä mieleni tekevi Alle aaltojen syvien, Sisareksi siikasille, Veikoksi ve'en kaloille.

Ellös sie emoni sitte Panko vettä taikinahan, Laajalta lahen perältä, Ilman karvan katsomatta; Ves' on täynnä tukkiani, Rannat kaikki kasvojani, Minun tuiman tukkiani, Minun haitran hapsiani.

122. Tuli hurtta huovin maalta.

Niin minäi pieni piika, Kun on muutki suuremmaiset, Kannoin vartta vartalolla, Nostatin noripereä; Tuli hurtta huovin maalta, Sammakko Savon rajalta, Miesi kurja Kuopiosta, Sotaheitto Helsingistä, Joka joi minun vereni, Piti piikakunniani, Vetytti verevän kasvon, Huollutti punaisen posken, Vaivutti ihanan varren, Notkutti noriperäni. Ei tiennyt emoni rukka, Iso ei se ensinkänä-- Iso piikana pitävi, Emo lassa lallittavi, Mie vaan näissä naapottelin. Kyllä tiesi kurja miesi, Tunsi hurtta huovilainen, Alla aian maannehensa, Nurmet nutturoinnehensa, Lepiköt levännehensä.

123. Ei tieä emo tytärtä.

Ei tieä emoni rukka, Ei tieä emo tytärtä, Miss' on piika pillattuna, Emon tuoma turmeltuna: Tuolla piika pillattihin, Emon tuoma turmeltihin, Laitasaaren laitehella, Lehtovaaran liepehellä. Kun kerran kävin jälestä Sillä paikalla samalla, Jopa saariki saneli, Saaren rannat raukotteli, Itkivät ihanat nurmet Ahot armahat valitti, Nuoret heinät hellitteli, Kuikutti kukat kanervan, Tuota piian pillamusta, Emon tuoman turmellusta. Eipä noussut nuori heinä, Kasvanut kanervan kukka, Ei noussut sinä ikänä Sillä tuhmalla sialla, Kuss' on piika pillattihin, Emon tuoma turmeltihin.

124. Mieli muien ja minunki.

Miten on mieli nuorten neitten, Mieli muien miekkosien?-- Niin on mieli nuorten neitten, Mieli muien miekkosien, On kun vellova vetonen, Eli aalto altahassa. Miten on mieleni minunki, Mieleni minun poloisen?-- On kun hanki harjun alla, Vesi kaivossa syvässä.

Niin on mieleni poloisen, Mieleni minun poloisen, Kun on myötävän hevosen, Tahi tamman kaupittavan, Tahi ostetun orihin, Tahi miehen tappanehen, Miestä kaksi kaatanehen, Urosta upottanehen.

125. Alene Jumalan aika.

Hoi isoni, hoi emoni, Joko nyt kesä tulevi, Kun mun kenkäni kuluvi, Hameheni harvenevi-- Kun tuo peipo puipertavi, Rastas rannalla panevi? Tule jo kesäki kerran, Talvi siirräte sivutse, Kule päivä, viere viikko, Alene Jumalan aika; Mene aika mielaloissa, Hoilattele huolissaki. Kuku jo ilokäkeni, Laula lempilintuseni, Alemmaksi aikojani, Lyhemmäksi päiviäni. Päästä päiviä lyhennä, Sekä keskeltä kevennä, Katkase kahenki puolen, Päästä lasta päivän päähän, Näissä suurissa suruissa, Apioissa mielaloissa.

126. Viikon vuottelin käkeä.

Kun oisin paimenna paloinen, Eli paimenen tytärnä, Niin toisin huhuelisin, Sekä toisin leilottaisin; Kuuluisi kulosta ääni, Heläjäntä heinikosta; Kukkuisi käetki puissa, Pienet linnut laulelisi. Viikon vuottelin käkeä, Kauan katsoin kaunoistani: Kuulisin käen kukunnan, Ehkä syämeni sulaisi.

Viikon vuotin, kauan katsoin, Jo tuli kevätki kerran; Kuulin mie käen kukunnan, Linnun laulavan lehossa, Vaan ei syämeni sulanut, Eikä mennyt raskas mieli. Kuta kuuntelin enemmän, Sitä mieli raskahampi; Mieleni meni pahaksi, Syän syttä mustemmaksi.

127. Kolminaiset huolet.

Ei ole huolet yksinäiset, Eikä huolet kaksinaiset, Vaan on huolet kolminaiset, Murehet monennäköiset. Yks' on huoli pääni päällä, Toinen alla jalkojeni! Kolmas on kohalla kesken, Sykertäk syänalassa.

Jok' on huoli pääni päällä, Sen panisin palmikolle, Nuorasilla kiinittäisin, Silkkinauhoilla sitoisin.

Jok' on alla jalkojeni, Sen käärisin kenkihini, Kengänpauloilla panisin, Sukillani suullittaisin.

Vaan jok' on kohalla kesken, Jos sen vyöllä vyötteleisin, Ei vyöhyt pitäisi'känä, Vyö kaheksi katkiaisi. Sepä huoli keskimäinen Se syäntä maitelevi, Viepi vienosen manalle, Iän nuoren tuonelahan.

Paha panna'ki olisi Hiekkahan heliä silmä, Multihin muhia muoto, Kasvo kaunis kankahasen, Tuonen toukkien torua, Manalan matojen syöä.

128. Maassa mieleni matavi.

Niin ne muutamat sanovat, Moniahat arvelevat: "Iloissahan tuo elävi, Riemuissahan riehkahuvi."-- Minä hoikka huolissani, Ikävissäni ilotsen.

Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Maassa mieleni matavi, Alla jalkani asuvi, Alla penkin piehtaroivi, Nurkissa nuhaelevi.

Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Mieli kulkevi kulossa, Vesakoissa viehkuroivi, Miel' ei tervoa parempi, Syän ei syttä valkiampi.

Usein minä utuinen, Usein utuinen lapsi, Itketän ihanat silmät, Kastuttelen kaian kasvon, Vetytän verevän posken, Hoikan varteni valelen; Kylä tiesi kylpenehen, Veli vettä kantanehen-- Minä kylvin kyyneleillä, Hautelin haluvesillä.

129. Kannan mustoa muretta.

Hoi velinen veitoseni, Kaunis kasvinkumppalini, Kuule'pas, kuin sanelen, Kielen kurjan kuikuttelen: Mikä lienehe minulle, Kuka kurjan kannetulle, Iskennä tämän ikävän, Tämän huolen hoivannunna, Tämän kaihon kantanunna, Murehen mukaellunna!

Ei ne muut muretta tunne, Kanna kaihoista syäntä, Niinkun mie katala kanto Kannan mustoa muretta, Syäntä syennäöistä, Huolta hiilenkarvallista.

Usein minun poloisen, Usein polon-alaisen, Suru päätäni sukivi, Huoli päätä harjoavi, Kaiho päätä kampoavi-- Ei ison suka suloinen, Ei emon haluinen harja, Veikon kampa kaunokainen; Ei sui suruista päätä, Huolellista harjaele, Kaihollista kampaele.

130. Toinen ei tunne toisen huolta.

Eipä tieä toinen toista, Tunne ei toinen toisen huolta; Eipä tieä yksikänä, Arvoa yheksänkänä, Tämän pääskyn päänsisusta, Tämän allin mielaloa, Mitä mielessä makaavi, Aivossa asuelevi.

Kylä kyllinki sanovi, Naapuri naputtelevi, Elävän minun ilossa, Riemussa remuelevan-- Ikävät minun iloni, Riemut ratki raskahia. Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Itku silmäni sitovi, Huoli pääni harjoavi, Kaiho pääni palmikoivi-- Ei ison sininen silkki, Ei emori käet kätyiset, Veranlisti veikon tuoma. Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Mieli tervoa tekevi, Syän syttä keittelevi; Itku on iltalaulunani, Aamuvirtenä valitus. Usein minun utuisen, Usein utuisen lapsen, Huoli hurstille tulevi, Varu vaattehuisilleni, Mure muille vuotehille. Uni ei tule usein Minun hoikan hurstilleni, Varullisen vaipan alle; Eipä se uni lähene Huolellisen huonehesen, Kaihollisen kartanohon, Murehellisen majahan.

131. Kyllä huoli virttä tuopi.

Kun olin ennen nuorempana, Kasvavaisena kanana; Tuli eukko tuonnempata, Laulaja Lapin periltä, Joka virsiä veteli, Monet laulut laulatteli.

Annoin rätsinän akalle, Hyvän paian palkastansa, Siirrytin sinikeräset, Puottelin punaiset langat, Hyvän laulun laulannasta, Paremman pajattamasta, Virret kielin kertomasta, Suin sanat sovittamasta.

Kuules eukko, kuin nyt laulan, Kuules akka, kuin sanelen: Tuo nyt jälle rätsinäni, Palahuta paitavaate, Työnnä pois punaiset langat, Siirrytä sinikeräset-- On jo virttä neuomatta, Saamatta sanoja kyllin; Kyllä huoli virttä tuopi, Mure virttä muistuttavi, Kaiho kantavi sanoja, Mielalani arveloita.

132. Erotus jauhinkivillä.

Annettihin aikoinani Juoa juossehen hevosen, Appoa ajetun ruunan, Syöä neien jauhanehen. Jauhoin mie ison kiveä, Kun lehtiä lennätellen; Väännän vierasta kiveä, Kun on vuorta vieretellen.

Mitäpä kilkkaset kivonen, Mitä vuori voivottelet, Alla ainoan käteni, Alla pienen peukaloni-- Jalompaako jauhajata, Killimpätä kiskojata?

Et sä kilkkase kivonen, Etkä vuori voivottele, Kun tämä kana katovi, Pieni lintu liikahtavi-- Kun ma kuolen kuulu piika, Riutunen tytär ritunen.

133. Kivi on suuri, orja pieni.

Mitä sie kivi kitajat, Mitä vuori väikerrehät, Minun huonon horjuttaissa, Vienon vieritellessäni?

"Sitäpä kivi kitajan, Sitä vuori väikerrehän: Kivi on suuri, orja pieni, Jauhaja vähäväkinen."