Part 2

Kukki neito Kuuteratar Kuto mulle kulleroita, Paahko munapalleroita, Alla kuusen kukkalatwan, Alla kaswawan katajan. Lepän juuret lellukohon, Pajun juutet paisukokon, Kohotkohon koiwun juuret; Älköhön iho imehnon, Karwanen kawon tekemä. Ukko kultanen kuningas! Luo kultawuolimesi, Hopiainen tapparasi, Jolla kupua kowellan, Lemmon kelloa kerihten, Kaklan kaielta lihalta. Tieänpä sinun sukusi; Sumust' on sinun sukusi, Sumust' on sinun emosi. Sumust' on sinun isosi, Sumust' waltawanhempasi; Sinne mä sinunki panen, Siell' on wiisi weikkoasi j.n.e. Tuikkaa kuin tuli punanen, Liiku kuin lipiä koira. Kuin et siellä sioa saane; Tuonne mä sinun manoan Purstohon lohipunasen, Kalahauin hartioille; Lohi sun sywille wiepi, Kalahauki kaimoaapi. Ja kuin et siellä sioa saane; Mene tuonne, kun mä käsken, Niittyhyn nimettömähän, Nimen tietämättömähän, Jot' ei ruohot maasta nouse, Heinät nurmesta ylene.

Hammasmadon Sanat.

Hyöpyräinen, pyöryläinen, Liinan siemenen kokonen, Liinan siemenen näkönen, Hammasten hajottelia, Leukaluiten leikkeliä! Älä hakkaa hampaitani, Älä leikkaa leukojani. Tieänpä sinun sukusi; Mies musta merestä nousi, Uros aallosta yleni, Pystyn peukalon pitunen, Uroon sormen korkunainen; Hapenella parta kaswo, Parralla mato sikisi, Siitäpä käwi katala Lämpisihin leukaluihin, Halusihin hampaisihin. Kuoli ukko, waipu wanha, Tauilla tawattomalla, Tuon luun lokertamasta, Tuon pahan pakottamasta, Werikoiran koskemasta. Lyhyt akka Tuonen Tyttö, Woiti kielellään kipuja, Hammastauilla tapoja. Pisti neulan leukaluuhun, Tuon on kolmasti sepitti: "Suolat soikohon hywinä Weren luonasa lukian, Selwitäte seisomahan!" Nousi ukko unestasa, Selwittihe seisomahan. Siin' on nyt sinun sukusi, Siin on kaikki karwasiki. Ällös sä paha pakene, Syömästä, kaluamasta, Puremasta läätämästä! Hajotkohon Hiien hammas, Lewitköhön Lemmon leuka. Painan mä pajusta jousen, Teen lepästä lennottimen, Ammun hittoja hihahan, Paholaista parran halki. Punahattu, Tuonen poika! Jännitä tulinen jousi Tulisella jäntehellä; Pane waskinen wasama Tuon tulisen jousen päälle, Ammu halki hampahista Luun syöjä, lihan puria, Weren uuelta wetäjä. Minne mä sinun manoan? Jos wieno liet weestä nossut, Niin weteen sinun manoan; Jos liet tuulen tuuwittama, Mene tuulen tietä myöten. Ja kiwut mä manoan kanssa; Wieköön kipua tuonne Heimohin kipuemännän. Torajat sä, Tuonen poika! Paistut sä mato Manalan, Rautasessa riehtilässä. Kuin et sinä siinä kypsy, Tuonen mä sinun manoan Pirun pihlajan tyköhön. Wiron akka Willikerta Surwoo rauan siemeniä, Telkyttää teräsmuruja, Leppäsessä huhmarossa Leppäsellä petkelellä, Leppäsen tuwan sisässä; Siellä sääkin sian saanet, Se sun raualla rakentaa, Wasaralla walmistelee.

Riiden Sanat.

Riisi poika riukamoinen, Rietta reitten juurehinen, Huikku helmoin alanen, Häpein hywän miesten, Werikaatioin wetämä, Rumahousuin huiskuttama! Mistäs sä tulit tupahan, Sait sammalhuoneesehen, Syömähän, kaluamahan, Puremahan, jäytämähän, Syömähän weriwalolle, Luuwalolle luhtomahan? Siirry, kuin sininen nuoli, Purate punakeränä, Wieri, kuin weran nukelma, Wieri werkapöksylöihin, Kauppiaisten kaatioihin. Kunne mä sinun manoan? Tuonne mä sinun manoan Lapin laahtitantereelle; Siell' on uutta, siell' on kystä, Syöä miehen nälkähisen, Haukata halunalasen. Wai en pannekkaan pahoin, Enkä aiwan ilkeisihin. Tuonne mä sinun manoan Kynän jouhtenen nenähän, Aina allin kielen alle. Ja jos et siitään totelle; Tuonne mä sinun manoan Rutjan koskehen kowahan, Palawahan pyörteesehen, Johon puut päin putowat, Hongat latwoin lankiaapi. Ja tuonne ma sinun manoan Ikusehen helwettihin, Jost' et kuulu kuuna päänä, Selwiä sinä ikänä.

Ampumista wasten.

Sampsa, poika Pellerwoisen, Kesät kenneellä makasi, Keskellä jywäketoa, Jywäparkan parmahalla. Otti kuusia jywiä, Seihtemiä siemeniä, Yhen nää'än nahkasehen, Koipeeseen kesäorawan. Läksi maita kylwämähän, Toukoja tihittämähän. Suot kylwi, kanarwat kaswo, Norot kylwi, nousi koiwut, Mäet kylwi, kaswo männyt, Kummut kylwi, kaswo kuuset. Kylwi tuomet tuorehelle, Pajut maalle paisuelle, Pihlajat pyhälle maalle, Raiat nurmien rajoille, Katajat karankoille, Tammen wirran wierimmille. Kaswo tuomet tuorehella, Pajut maalla paisuella, Pihlajat pyhällä maalla, Raiat maalla raikahalla, Katajat karankoilla, Eipä tammi kaswanunna, Juurtununna puujumala. Heitti hellan wallallesa, Olowallen onnellesa. Kulu yötä kaksi kolme, Saman werta päiwiäkin, Läksi tuota tietämähän; Ei oo tammi kaswanunna, Juurtununna puujumala. Heitti hellan walloillesa, Olowallen onnellesa. Uotti wielä yötä kolme, Läksi tuota tietämähän Yön takoa kohta kolmen, Wiikon päästä wiimeistäin; Jop' on tammi kaswanunna, Juurtununna puujumala. Wesa Jesuksen wetämä, Maasta mannun kaswattama. Kuka siitä oksan otti, Se otti ikusen onnen; Kuka siitä lehen leikka, Se leikka ikusen lemmen. Ohowamp' on oksillesa, Leheltäsä liukkahampi, Ehittihin Manalasta, Manalasta, maanki alta, Ehittiinpä, eipä löytty, Joka tammen hakkaisi. Tuli ukko taiwosesta Mujuseni, muotoseni, Kaiken karwani näkönen; Kirwes kultanen olalla, Waskiwarsi kirvehessä, Hopiata ponnen päässä; Hakkasi rytimoraian, Tasalatwan taskutteli, Kultasella kirwehellä. Mikä lastuja porosi, Siitä noita nuolet saapi, Sekä ampuja asehet. Piru piiliä tekeepi, Wasamoita walmistaapi; Minkä saatti walmihiksi, Sen pojat sulitteleepi Peipun pienillä sulilla, Warpusen warustimilla, Sian karjun harjaksilla. Teki piiliä piwosen, Kouran nuolia kowia, Korwalla tulisen kosken, Rautalammen reunamaalla. Läksi kaupallen kylälle, Ei kylään otettunahan. Kolm' on poikoa pahalla, Yks on ruho, toinen rampa, Kolmas on perisokia. Ruho piiliä pitääpi, Rampa jousta jännittääpi, Ampuupi perisokia. Ampu nuolen ensimmäisen, Ampu ylös taiwosehen, Pitkän pilwen rannan päälle; Tahto taiwonen haleta, Kaaret ilman katkeilla, Noian nuolissa kowissa, Äkähissä äiän pojan. Ampu sitte nuolen toisen, Se on wasten maata mennyt. Maa muruiksi muljotteli,[7] Paaet wahwat paukahteli, Kiwet rannalla rakosi, Someret siottelekse. Ampu kohta kolmannenki, Kirjarintahan kiwehen, Wuorehen teräksisehen,[8] Rautasehen kalliohon. Tuo kiwestä kiljahusi, Kalliosta kaljahusi, Tahtoopi tawata siitä Ihoa imehnoraukan, Luoa luontokappalia. Milläs tuo nuoli perittänehe? Sanan woimalla jumalan, Herran hengen huounnolla. Ota piru pistoksesi, Äkähäsi äiän poika, Ammu tuonne ammuksesi, Pistä tuonne pistoksesi, Wuorehen teräksisehen, Rautasehen kalliohon. Mit' oot tywin työntänynnä, Latwoin poies lappaele; Mitä latwoin laskenunna, Tywin poies työntäele. Ei tässä sioa sinulle Siankahan tarpehella, Tarpeitenkaan himolla. Muunne muuttuos majasi, Etäämmä elosiasi, Ristittyä rikkoamasta, Kastettua kaatamasta, Tehtyä teloamasta. Tieetäänpä sun sukusi, Mun sukuin on tietämätä, Minun suurempi sukuni, Sekä laajempi laini; Minun on ihmistä ihoni, Kaswanaista kainaloni. Eroa sinä emätön, Paha poika polwahinen, Ristittyä rikkoamasta, j.n.e. Tämä ei mies Manalle joua, Tukka pitkä Tuonelahan; Mato joutakoon Manalle, Lyhyt tukka Tuonelahan, Oman surman ottamata, Oman tauin tappamata. Ite seppä Ilmarinen, Takoja iän ikunen! Teeppäs pihit pikkuruiset, Atulat ani wähäset, Jolla noian lemmon nuolen, Werisen wetäsen weiten, Ihosta imehnoraukan, Emän tuoman ruumihista. Neityt Maaria emonen, Puhas muori muoollinen! Woia niillä woitehilla, Kato niillä kahtehilla, Joill' on luoja woieltuna, Katottuna kaikkiwalta, Bethlehemin kaupungissa. Woia luun lomia myöten, Jäsenien kyniä myöten. Laske woie wuotamahan Läpi luun, läpi jäsenen, Läpi suonien sorata. Woia alta, woia päältä, Sio silkkipyyhkeilläsi, Ompele netosin neuloin, Rahkaneuloin nappaele; Ihommaksi entistähän, Paremmaksi muinostahan. Tekkös Jesus terweheksi, Alta tuntummattomaksi, Päältä nuurumattomaksi, Keskiä kiwuttomaksi j.n.e.

Nykysempiä Lauluja.

Wäinämöisen Weljen pojasta.

Wäinämöisen weljen poika Otti kuusesta orawan, Petäjästä pöyryhännän; Kanto ensisti etehen, Kuusen kuiwia käpyjä, Sitte toi on tuorehia, Kanto kauroja wälistä, Heitti heiniä sekahan. Hän teki tuota tekoa Kokonaista kolme wuotta; Muuttu orawa oriiksi, Tuli ori oiwallinen, Yli korttelin yheksän, Häntä pitkä, harja paksu, Mulkut suuret summattomat; Waan ei kaswanut kawiat, Kyllä kynsillen kokoa. Wiimein mielehen majahti, Äiän tolkkuhun tolahti, Katella ajokaluja, Suitet suuhun, päitet päähän, Anto puntista punoja, Riimut rautarenkahista, Teki länkeet terwaksista, Luokin karhun kylkiluista. Ajo tuonne tunturille, Meni jäiselle mäelle, Pysy kynnet kalliolla, Eikä liukkaalla liwennyt. Ajo aikasa mäkeä, Tuuritteli tunturia; Laskihen Lapin keolle, Sille suurellen sileelle Siellä ajo aikalailla, Aikahollilla hojotti, Lapin kommiot kumohon. Lapin äiät ne ärisi, Pienet pojatkin porisi, Ei hän siitä säikähtänyt. Wiimein mielehen majahti, Äiän tolkkuhun tolahti, Ruweta ruunoin tekohon. Kuulusteli kuoharia, Saahaksesa salwuria; Kuin ei kuullut kuoharia, Eikä saanut salwuria, Innosti ite samassa; Teki tulen terwaksista, Pani paian palkeheksi, Alakiwen alasimeksi. Tako weiten wuoren alla, Kirkasti kiwen wälissä. Weti sillä weitelläsä, Puotti kellukset keolle; Suuret mulkut muljautti, Ei hän köysiä kysellyt, Eikä kaatanut oria, Teki salwon seisoalta, Waan ei suonia sitonut, Eikä solminnut sanoilla. Pääsi weri wallalesa, Tuli puro punainen, Lakeille Lapin keolle. Ruuna horjaten horusi, Äiä itki ja porusi, Weren juoksun julman tähen. Liwahti Wipulan Liisa, Häilähti tähän hätähän. Kuin se sylki kuiwan sylen, Ruunan reisihin wälihin, Tuli solmut suonten päihin, Kuiwi se puro punanen. Sano äiälle samassa: "Jos olet ite isäntä, Mä olen ite emäntä, Kaksi kauppoa tekeepi, Omallasa kumpanenki. Ota peura, anna ruuna, Wiel' annan wähän wäliä, Pikkuruisen päällisiä." Wäinäinöisen weljen poika Heilutteli helmojasa, Teki kaupan, ei katunut; Astu peuran ahkiohon, Ajo tuonne tunturille, Meni jäiselle mäelle. Äiä parka äkkinäinen Ei hän ohjata osannut, Eikä kiertänyt kiwiä, Eikä peljännyt petäitä; Ahkio alta hajosi, Pää se kiljahti kiwehen, Aiwot kaato kalliolle. Peura pötkähti takasin, Haki wanhan haltiasa. Liisa arwasi asian, Wipulatar sanan wirkko: "Nyt on kuohari kumossa, Hewoislangon langennunna." Istu kohta kiirehesti Ruunan ruskian rekehen, Haki peuran haltiata. Tuon hän löysi tunturilta, Puotti aiwot äiän päähän, Pani päällen peukalosa. Pianpa sekin parani, Tuli aiwan terweheksi. Wäinämöisen weljen poika Alko naia ja nahista. Sitte istuwat yhessä Ruunan ruskian rekehen, Laskiwat Lapin keolle. Wäinämöisen weljen poika Sano Liisalle samassa: "Pane paljolta patahan Hirwen huulta, peuran kieltä, Kyll' minä hapanta hankkiin." Tuotti wiinan Torniosta, Haetti Oulusta olutta, Kuhtu wanhan Wäinämöisen Wielä siihen soittajaksi. Wanha setä siinä soitti Hauinluista harppuasa, Että kalliot kajahti, Wuoret urkuina ujersi, Kiwet hyppi kankahilla, Mäellä pelmusi petäjät. Häät loppu, wäki hajosi, Wäinämöisen weljen poika Teki talon ensimmäisen Lakeillen Lapin keolle. Siinä waati waimoasa, Likisteli Liisoasa, Jost' on saatu salwuria, Siit' on kuoharin sikiä.

Kahwerokasta.

Alko Anterus sanoa: "Pelkonen perehen miesi! Mistäs laitat langoillesi Sunnuntaina suurustähen?" Waimo wastasi somasti: "Menkää te yhessä yöllä, Kahen kesken kaunihisti, Karjalaisten kaupunkihin; Kantakaa te kahwet sieltä, Nyt ei oo koissa Kosken Herra, Eikä seppä saapuhilla." Läksi Antit astumahan Rapikolle rannalle, Simo siiwihti jälessä. Lykkäsit lylyn wesille, Laiwan suuren lainehille. Antti airoillen rupesi, Simo istuupi siwulle, Pelkonen perää pitääpi. Souit sormilla kowilla, Laskit suoroa Sahalle, Karjalaisten kaupunkihin. Wielä Antit arwelowat: "Mistä me sisään menemme." Pelkonen sano pelolla; "Kuletaan kohen ryytimaata, Siell' on ikkunat isommat, Tikapuut on tietyt siellä; Ei oo uksen aukomista, Eikä portin ponkamista, Lasin lungun lonkamista." Pelkonen perehen miesi Ite astuupi eellä. Pääsi päähän tikapuihen, Otti weihtesä tupesta, Piirsi lasin lungun rikki, Kiersi ruuingin lukosta. Antti kanto aarappia, Laukanen lato rahoja, Seteliä selwitteli, Simo nahkoja sipeli, Weti werkawaattehia. Silkit siiwolla menewät, Eikä werat mitään wirka. Nahat naukuwat selässä, Miehen halwan hartiolla. Aina ankkuri sanoopi, Aarappi ajatteleepi, Juonittelee julkijuoma: "Woi te miehet mielettömät! Minne te minua wiettä, Kunne kannatte katalat? Kaunihista kammarista Saatatte salon sisälle, Mehtäin tyrmien tykö. En ollut salanen juoma, Olin juoma julkinainen. Herrat on tuoneet herkuksesa, Saksat saahakseen rahoa." Tuli päiwä yön perästä; Pistihen pihalle Tiina, Tiina Tiiteron emäntä. Tiina juosta tiiteroihti Wikewästi Wiilarihin. Wiilari ennähti kysyä: "Mitäs itket waimo parka." "Jo nyt on itkut itkettynä; Jop' on roswot ronkannuna, Lasin lungut lonkannuna; Kaikk' on akkunat awattu, Kaikk' on kammarit katottu." Läksi Jussi juoksemahan, Kaipiainen kahtomahan; Löyti suolta saappaat jälet, Aholta upokasjälet: "Tok' siin on hywin hypätty, Kuin on sukka suolle jäänyt, Kinnas puonnut purolle." Waan ei ollut sukalla suuta, Eikä kieltä kintahalla. Erikkä tiesi ihmeimmät, Sunnuntaina suuret kummat, Tiesi wielä tiistaina: Löysi lekkerin lehosta, Putelin punasta wettä. Riikosen wähä rihatsu, Läksi käymähän kylöä; Tääpä koskellen kokesi, Sanomata saattamahan, Ett' on annettu rahoa, Rupiloita rutkattuna, Kaksi loutuu loiwattuna. Pelkonen perehen miesi, Kohta kotiin tultuasa, Sano waimolleen samassa: "Akkaseni, ainoseni, Minun kaunis Katrinani! Keitäs meillen kelporuoka, Laita ruoka lampahasta. Tuolt' on lammas laitettuna Yli selän Seukkolasta, Kanna kahweja sekahan, Että kerran kelporokka Saataisihin miesten syöä. Annan sinulle aarappia, Suuhusi sulan sokurin, Werat päällesi wetelen, Huiwit kaulaasi koriat, Sormeesi sormukset soriat, Säärilleis sukat säwiät, Juhtinahat kengiksesi." Kaisa aarapin alotti, Ketutar kelpojuoman. Kosk' oli wiikkaus kulunna, Oli Siili siiwo herra, Alko aittoja katella, Toropainen, toimen poika, Sanoopi sanoilla näillä: "Pelkonen perehen miesi! Lähes aittoas awamaan, Kateltaw' on kartanosi." Toropainen, toimen poika, Alko aittoa katella; Tääll' oli sukka sulhasmiehen, Silkkihuiwi siiwon herran, Puustawit sukalla suussa, Nimi niekliin nenässä. Rouhiainen mies rotowa Otti nuoran orren päästä, Sito siipehen sepälle, Laitto langokset lewolle. Runssilass' ol' ruoka walmis, Kuopion kutut paremmat, Waikkei tuolla eteen tuotu, Kahwerokkaa kannettuna. Ei ollut huolta huuhistasa, Kysymistä kynnöstäsä, Suurustähestä surua.

Wiel' on siitä wirttä tehty, Kuin on käyty keräjissä, Pelastettu Pellishuono Likasilmän Liisan luoksi. Monta kaunista waloa Wannotahan siitä siellä, Keräjissä käytäissä. Roswon päälle päätettynä, Kunnialta pois polettu; Wiht' on wiimenen kuritus, Musta penkki muiten nähä. Joutu tieto Tikkaselle, Äsken Tikka tielle joutu, Miestä wirpojaa witoilla, Painelee pajun wesoilla; Uuen wuoen uutisiksi, Wanhan wuoen wastuksista.

Wirtt' on tehtynä wilussa, Jalaksill' on jatkettuna, Puolella Puhossaloa; Waan ei tieä Jussi rukka, Liekö suotu surmaksesa, Kuolemaksi kohtailtu.

Ylistysruno Kalle Palmulle.

Kuule, kato, Kalle Palmu, Jalo tolppari totinen! Joka annot aiwan suuren, Seurattawan selkiästi, Esimerkin markkinoilla. Tuhat miestä tunnustaapi, Sata waimoa sanoopi, Lapset laulawat sopissa, Ettei monta markkinoilla Palmun wertaista kuleksi. Mont' on miestä markkinoilla, Monta miestä, monta mieltä, Paljon pahoja nimiä, Waan on harwalta hywiä, Hywän nimen haltioita. Yksi ystäwä wakuuen, Sekä totuuen toweri, Kuulu puoissa puhuwan: "Se on Palmullen parempi Hyöty hywästä nimestä, Kuin olla omistajana Tuntemattoman tawaran." Waan oli toisia toella, Jotka sanoit tolwanaksi, Perityhmäksi perustit. Saatua tämän sanoman, Tämän kumman kuultuasa, Taskuwarkaat ne wapisi, Roswot rohkiat häpesi, Metän worot woiwotteli, Wetty silmät weiarien, Wiekas nauro ja wihelsi. Kuin sen kuuli kunnon herrat, Kiitteliwät Ruotin kielen, Sekä Suomeksi sanoiwat, Ettei monta markkinoilla Kallen kaltaista käwele. Suottaherrat ne sohatti: "Piru olkoon pitäisinkin Toisen puolen palkastani, Elikä enemmän wielä." Talon poika pohjalainen! Mitäs mahtaisit sanoa, Jos sen joku toinen miesi Ylös ottanut olisi? Eipä hiiret hiiskahtaisi, Pentu haukkuisi perähän. Waan se wakaa Kalle Palmu, Jalo tolppari totinen, Ylös otti yksinäsä, Tieltä tempasi rahasi, Eikä pistä powehesa, Taskuhusa tarkottele. Kysy kyllä kiiruhusti, Tieusteli taitawasti, Rahan oikiaa isäntää. Kuin sun kuuli kulkeneeksi, Tiesi tielle joutuneeksi, Heti kyllä sai hewosen, Jolla jouwutti jälestä, Oisit antanut ilolla Suuren summan palkaksesa, Löytiäisiksi lykännyt, Waan ei ota ollenkana, Toisen rahoja rakasta. Tästä siis nähään toella Ettei kaikki Suomen kansa, Eikä lapset Rautalammen, Wiel' oo tuiki turmeltuna, Tärwättynä kaikki tyyni. Saattaapi sataluwuissa Miehen toisenkin tawata Rehellisen retkilläsä, Waelluksessaan wakawan. Etten liialla lorulla Wirttä pitkäksi wenytä, Lamahuta lauluani, Päästän wirteni wälehen, Annan lopun ajallasa; Mahan mainita sanalla Hänen waltawanhemmasta: Se oli ukko ulkomaalta, Kowa korpraali soassa, Tähen täyen miehuutesa Kahen kantawa ritarin, Jotka Kalle kaunistaapi, Poika puhtaana pitääpi.

Viiteselitykset:

[1] Peuran.

[2] Wetenä, lähteenä.

[3] Kultasena.

[4] Toisin: waiwa.

[5] Wäinämöisen ja Ilmarisen.

[6] Luonnottarien.

[7] Toisin: Tahto maa pyhä puheta.

[8] T. Wuorehen hopeisehen.