Chapter 4

Ruotsinkielinen yläluokkamme onkin juuri kansallisen ja aineellisen eristäytymisensä ikäänkuin suljetun, suojaavan ansari-ilmakehän turvin kehittänyt itselleen hyvinkin ilmekkään ja viljellyn, sekä monivivahteisen ja elokkaan että täsmällisen ja joustavan sivistyksen, melkein ylellisyyskasviksi vaalitun ja kehitetyn muotokultuurin. Kielieron asettamaa keinotekoista, mutta keskittävää ja kohdistavaa rajaa myöten tapahtunut, sukupolvilta peritty ja sukupolvet kestänyt, jatkuva henkinen muokkaus on siinä määrin tunkenut sen lävitse, että se kauttaaltaan on sävyttynyt suhteellisesti hyvinkin vireään ja valveutuneeseen henkiseen toimekkuuteen.

Sillä on kestävän viljelystyön taipuisaksi vaivaamassa ja joustavaksi, kimmahtavaksi terästämässä hengessä ase, joka yhtä tarkasti tähdätyllä asiallisuudella ja yhtä hairahtumattomalla iskuvarmuudella voi kohdistua niin aineellisten elämänilmiöiden leikkaavaan, järjestelevään käsittelemiseen kuin arkojen hengen asioiden herkkään aistivaan tajuamiseenkin. Tämä luokka on niin viljelty, älyllisen valveutumisen virittämä muodon kuri on istuttanut siihen sellaisen tartunnan hienouden ja nopeuden, ryhdin täsmällisyyden ja samatahtisuuden, että se kuin valmiiksi pingoitettu jänneverkko antaa silmänräpäyksellisen vastakaiun jokaisen henkisen herätteen sen kieliä koskettaessa. Onkin ihailtavaa se vireys ja joustavuus, jolla tämä luokka hetkellisesti sähköittyy henkisillä virtauksilla, se mallikelpoinen, suhtaumisvalmis yhtäaikaisuus, jolla se virittyy hetkellisiin mielialasuuntiin--koko se ryhmittymisen kuri ja salamannopea valmius, joka sitä vallitsee. Mutta tämä sähköittyminen on vain pinnan hetkellistä leimahtamista: mielialavirrat kylmenevät yhtä silmänräpäyksellisesti kuin ne syttyvätkin, ja heräys haihtuu jättämättä pysyvää hengen tekoa hedelmänään. Ruotsinkielinen sivistyneistömme on kuin valmis, herkässä vireessä oleva soitin; siltä puuttuu vain soitavaa, sisäisen sävelrikkauden tulviva vuo. Siltä puuttuu se sisäisen ainesrikkauden tuhatkertaistava kaikupohja, joka sitoisi ja pidättäisi herätetyn äänen pysyväiseksi, joka hedelmöittäisi sen sisäänpäin paisuvaksi monikertaiseksi sävelkuoroksi. Sen sivistykselliseltä herkkyydeltä puuttuu kansallisuuden syvä kätkevä multakerros, jonka hedelmälliseen verhoon sivistysvaikutukset voisivat lykätä juurensa pysyäkseen elävinä ja versoakseen väkeviksi ja hedelmää kantaviksi.

Ruotsinkielisessä sivistyksessämme ja sivistyneistössämme huomaakin leikkaavan henkisen terävyyden ja älyllisen valppauden ohella omituista löyhää, haihattelevaa pintapuolisuutta, melkein naivia muodon ja näön palvontaa: pelkkään näköön, pinnalliseen, muodolliseen näkösiloisuuteen takertuvaa ja tyytyvää elämänilmiöiden ja -arvojen tajuamista. Ruotsinkielisen sivistyneistömme ilmekkäimmät ja luonnehtivimmat piirit edustavat melkein pintakiilloksi siloutunutta muodon huolittelua samalla kuin sisäisen elämän taju, elämänilmiöiden sisäinen todellisuus ja tosiasiallisuus melkein on häipynyt, ainakin surkastunut niiden tietoisuudesta. Sivistysilmiöt ja hengenliikunnot jäävät sen piirissä ominaisen irrallisiksi, seikkaileviksi, kokeileviksi, häipyviksi. Niillä ei ikäänkuin ole ainesta, mihin sitoutua ilmetäkseen olennaisina ja jäädäkseen pysyväisiksi.

* * * * *

Erittäin edustavasti ja luonnehtivasti esiytyy tämä älyllinen kouliutuneisuus ja elämäntajun yliaineksellinen keveys erinäisissä ruotsinkieliselle sivistyneistöllemme luonteenomaisissa ihmisryhmissä.

Sekä tieteen että liiketoiminnan, sekä virkamiesuran että taiteellisen elämän ja arvioinnin aloilla tapaa runsaasti noita vireitä, ilmekkäitä, nopeakäänteisiä henkilöitä, noita ripeän sanan, teon ja silmän miehiä, joiden salamannopea katse silmänvilauksessa muka leikkautuu eteensattuvien elämänilmiöiden ytimiin, jotka kuin kämmenellä punniten silmänräpäyksessä ovat selvillä eteensattuneen elämänilmiön arvosta tai arvottomuudesta, jotka yhdellä katseella luulevat luokittavansa, lopulliseen lyhyeen kaavaan jähmettävänsä elämän tuhatsärmäiset, tuhatsoluiset, itsessään tuhannet idut ja mahdollisuudet kätkevät pienois- ja yksilömaailmat ja jotka yhtäläisesti yllättävät koulitun älynsä valmiudella kuin sisäisen elämäntajunsa niukkapuitteisuudella ja keveydellä. Ollenkaan aavistamatta, että mahdollisesti voisivat hekin nähdä elämän pienempänä, niukempana kuin se on, että ilmiöiden tilapäinen ulkonainen valmius tai valmiuden puute hetkellisesti olisi voinut häikäistä tai hämmentää heidänkin silmänsä näkemästä pintaa syvemmälle, pinnan ja luonnon kätkössä kukaties uinuvaa oleellisempaa pätevyyttä tai tyhjempää pätemättömyyttä, suvaitsevat ja rohkenevat he leikkiä kohtaloa ihmiselämälle ja elämän värjyville ilmiöille, säätää niille--mikäli heistä riippuu--peruuttamattomasti ne elämän asemat ja rajat, jotka heidän itsevarma, itsehyväinen, mutta niukka, elämän moninaisuutta arastelematon näkemyksensä on niissä hetken ja sattuman vilauttamien tilapäävaikutelmien nojalla havainnut. Tämän älyllisen, yht'aikaa sekä tarkan että niukan selkeyden ja valmiuden henkisenä edellytyksenä on jonkinmoinen elämänilmiöiden sisäisten arvojen, niiden arvaamattomien yksilöllisten voimamahdollisuuksien eliminoiminen tajunnasta. Elämä on tullut käsiteltävämmäksi sitä tietä, että vieraat elämänilmiöt nähdään kevyempinä, niukempina, elämänarvossaan mitättömämpinä kuin mitä ne ovat. Tällaiselle arvioitsijalle typistyvät ja tyhjenevät elämänilmiöt pelkäksi fasaadiksi, julkisivuksi, näöksi; kaikki sopeutuu ja supistuu hänelle lyhyeksi, selkeäksi, kuivaksi kaavakkeeksi, jota on kevyttä ja ketterätä käsitellä, mutta jota käsitellessä helposti haihtuu tajusta ja tietoisuudesta, mitä elämänarvoja, mitä taistelun hyökyä, mitä muodostumisen ja muodostamisen raskasta, palavaa kamppailua tällainen elämän jättämä, itsetehottomaksi kutistunut elämänmerkki, kuollut, jähmettynyt muoto kätkee ja edustaa itsessään.

Tämä elämällisen myötätunnon surkastuminen, sisäisen elämännäkemyksen ehtyminen, välittömän elämänliitynnän höltyminen kirvoittaa kyllä hetkellisesti älyn voimat kepeiksi ja irrallisiksi, vapauttaa ne sisällön sitovasta raskaudesta ja antaa niille ikäänkuin itsenäisen, ilmavan itsemääräämiskeveyden ja riippumattomuuden, mutta sisällön raskauden ohella tyhjentyy elämännäkemykseltä sisällön hedelmällisyyskin, se elimellinen kasvu- ja uusiutumiskyky, jolla itsetiedoton elämänvaisto sisäisen elämänliitynnän juuria myöten kokoo ja luo alati uutta ainesta hengelle, liittää ihmishengen elämän hersyville lähteille ja antaa sen niistä juoda elämäntajunsa, paisua elämäntäydeksi.

Tästä johtuu se yllättävä keveys, se keveyden kimmoisuus, jolla nämä ruotsalaistemme ilmekkäimmät ja edustavimmat piirit suoriutuvat monista elämän raskaista, työläistä tilanteista ja kysymyksistä. Tästä johtuu se nopeus, valmius ja tarkkuus, jolla he silmänräpäyksessä ovat selvillä hetkellisen tilanteen vaatimuksista, se niukka täsmällisyys, jolla he muodollisesti arvioivat ihmiset ja elämänilmiöt; yleensä se muodon kuri, jolla he pakoittavat elämän itselleen kuuliaiseksi. Mutta tästä samasta lähteestä johtuu niinikään se siloisa ja siteetön, alati yhtä ällistyttävä keveys jopa kevytmielisyys, jolla eräät älyllisesti näköään vireimmätkin henget sen keskuudessa altistavat notkistuneen älyllisen viljelyksensä ympäristönsä mielialojen ja mielihalujen palvelukseen, se luonteeton mieskohtaisen vakaumuksen ja elämänarvioinnin itsekielto, jolla he lainaavat hienoksi hiotun henkensä aivan tukalasti arkisten, pintapuolisten ja töykeästi itsekkäiden pyyteiden ja intohimojen aseeksi.

* * * * *

Ruotsinkielisen julkisen yhteiselämän tarkkaajalle ovat tässä suhteessa psykologisesti aina yhtä yllättäviä ja mielenkiintoisia eräät sen piireissä runsaasti esiytyvät, näennäisesti aivan vastakkaisia luonnepiirteitä itsessään kätkevät yksilöt. Lukuisat ovat heidän keskuudessaan nuo pirteät älyniekat, jotka ilmekkäällä, elokkaalla yksilöllisyydellä tarpeen tullen sekä virkeästi ja sukkelasti että suolaisesti ja kirvelevästi voivat yksityiskohdissa iskeytyä jokaiseen asiannikamaan, penkoa ja seuloa jokaista asiaa armahtamattomalla, tiukalla kriitillisyydellä ja asiallisuudella, kaikella mahdollisella yksilöllisellä kiinteydellä ja vastasukaisuudella; heidän lausuntonsa voivat säihkyä aivan kritiikki-ilotulituksina, joissa väitteet ja vastaväitteet singahtelevat terävinä, sattuvina ja asiallisina. Ja kaiken tämän älyllisen yksilöllisyyden ja monisärmäisyyden rinnalla ja vastakohtana sitte se yllättävä, hairahtumaton joukkorytmiikka, se näköpiirin samakulmaisuus, se asiallinen yhdenmukaisuus, johon nämä niin uhkareippaat älysissit, »frondeurit» lopulta kuitenkin aina sopeutuvat ja mukautuvat muun tasaisemman joukon kanssa, kun tulee äänestyksen, päätöksen tai muun tositoimen hetki! On kuin kaikki tuo terävä, virkeä yksilöllisyys, arvostelun ja näkökannan omintakeisuus olisi vain älyllistä voimistelua, leikki- ja näköliikettä suoritettu hengen hygienian ja pirteyttämisen vuoksi--ellei se vain ole pelkkää dialektista silmänlumetta, huomion tahallista eksyttämistä epämukavasta pääasiasta tyhjänpäiväisempiin sivuseikkoihin. Mitään tekoon ja itsenäiseen luonneteräkseen velvoittavaa mahtia ei sillä ole: ratkaisun hetkellä kieltäytyvät kaikki, niin elokkaat kuin kankeat aivotkin, niin kimmoisat kuin uniset tahdotkin, niin heränneet ja herkät kuin turtuneet ja tylstyneet omattunnotkin yhtä kevyesti ja auliisti omasta itsenäisestä, inhimillisestä arvosteluoikeudestaan ja arvosteluvelvoituksestaan ja alistuvat kaikkine näennäisine itsenäisyys- ja yksilöllisyyspuuskineen täydellisen myötäsukaiseksi äänestyskarjaksi tai laumamielialojen alttiiksi kaikupohjaksi--olkoot sitte joukkomielialat miten yksipuoliset ja hetken kuohun sokaisemat tahansa tai äänestyksen alaiset asiat miten asiallisesti epäoikeutetut tai perustelemattomat hyvänsä.

Tämä, sanoisiko ryhmä- ja puoluekurin kannalta ihailtava, sanoisiko inhimillisen yksilöllisyyden kannalta siveellisesti tyrmistyttävä keveys, jolla yksityistahdot ja yksityisvakaumukset kieltäytyvät itsenäisestä elämänilmiöiden arvioimisesta ja mukautuvat ryhmänäkökantojen mukaisiksi, on yleisenä määräävänä laatupiirteenä ruotsinkielisen sivistyneistömme suhtautumiselle julkiseen elämäämme. Ken tarkkaa asioiden käsittelyä ruotsalaisissa valtuustoissamme ja johtokunnissamme, ruotsinvoittoisissa yhdistyksissämme, yleensä ruotsinkielistemme julkisessa esiytymisessä silloin kuin jossakin--vaikka kuinka etäisessä--suhteessa heidän luokka- ja puolue-etunsa ovat kysymyksessä, saa aina hämmästymisen aihetta huomatessaan, kuinka siloisesti näköjään itsenäisimmät, siveellisesti ryhdikkäimmät, henkisesti valppaimmatkin älyt ja luonteet ehdottomasti ja tahdottomasti kaikessa taipuvat puoluekurin mukaan. Olkoon kysymyksessä miten räikeä yksityiselle tai asialle tapahtuva oikeusloukkaus tai ajatuksenväkivalta hyvänsä, käyttävät he henkensä lahjoja korkeintaan, ei tämän oikeusloukkauksen torjumiseksi ja vastustamiseksi, vaan sen loukkaavan alastoman räikeyden peittelemiseksi--jopa näkösyiden keksimiseksi tällaista tekoa puolustaakseen.

* * * * *

Kaikilla aloilla, missä ruotsinkielisillä meillä on ratkaisuvalta ja missä heillä on tilaisuus käyttää tätä ratkaisuvaltaansa suomenkielisiin nähden, esiytyy aivan naivisti ja peittelemättä tämä näköään tuiki päätön ja silmitön, sanoisiko siveellisesti häikäilemätön vai siveellisesti ryhditön liukuminen puoluekurin vanavedessä: kaiken itsenäisen ja asiallisen arvioinnin alistaminen puolue-ennakkoluulojen ja -pyyteiden määrättäväksi ja palvelukseen. Suomenkielinen kansalainen joutuu melkein säännöllisesti poljetuksi oikeuksissaan ja ansioissaan, milloin hänen ansionsa tulevat ruotsinkielistemme arvioitaviksi, varsinkin, jos niitä on punnittava jonkin ruotsinkielisen ansioita vastaan. Voisi esittää lukuisia kuohuttavia oikeusloukkauksia, joita ruotsinkielisemme ovat turtuneen joukkoitsehyväisyytensä turvissa nukkuvin omintunnoin tehneet suomenkielisille tässä maassa, ilman että ainoallakaan yksilöllä olisi heidän keskuudessaan ollut siveellistä itsenäisyyttä ja ryhtiä nousta tällaista vääryyttä vastaan.

Räikeimmän ja valaisevimman esimerkin tästä ruotsinkielistemme luonnepiirteestä tarjoavat useat yliopistomme opettajaviroista suoritetut taistelut ja yleensä se häikäilemätön, keinoista välittämätön sitkeys, jolla ruotsinkielisemme ovat koettaneet ja edelleen koettavat mahdollisimman kauan säilyttää tämän suomalaisen sivistyksen sydänelimen vierashenkisenä ja vieraskielisenä suomalaiselle sivistykselle.

On suorastaan siveellistä itsenöyryytystä havaita miesten, joiden äly on viljelty ja terästetty käsittelemään hengen asioita arimmalla, huojumattomimmalla tarkkuudella, joiden henki on koulittu vilpittömässä, velvoituksenalaisessa työssä noutamaan ja kirvoittamaan esiin elämän sokkeloista elämän todet lait, toden sisällön, joiden uurastavaa, itseuhrautuvaa, toisinaan terävää, syvyyksiinkin leikkaavaa työtä on kunnioittanutkin, havaita näiden yht'äkkisessä laumahurmiossa liukuvan kuin kevyt kaarna joukon mukana ja alentavan henkensä jalon aseen pintapuolisten ja silmänräpäyksellisten puoluepyrintöjen auliiksi palvelijaksi. On loukkaus ihmisluonteen ja ihmisvakaumuksen siveellistä arvoa vastaan alentua hengen asioissa muodolliseksi asianajajaksi, loihtia dialektisen taituruuden ja notkeuden avulla näkö- ja tekosyitä asioiden ja tekojen perusteluksi ja puolusteluksi, joiden takana ei kuitenkaan asiallinen ja luonteellinen vakaumus seiso--ei ainakaan saata seista, jos on valveilla sokaisematon henkinen arvostelukyky ja vääjäämätön siveellinen omatunto.

Se yksityistahdoista limittynyt, mutta jokaisessa yksilöllisessä kohdassaan horjumaton yksimielisyyden valli, jonka ruotsalaisemme yliopistossa muodostavat suomalaisuuden kaikkein oikeutetuimpiakin vaatimuksia vastaan ja jonka kuurolle juurelle suomalaisen sivistyksen välttämättömät ja polttavat tarpeet saavat tehottomina pauhata ja raueta, on selitettävissä vain siten, että elämän arvot ovat tälle älyn ylimystölle keventyneet ja että se senvuoksi niin kevyen vapaasti, melkein itsetiedottomuuden viattomuudella voi leikkiä huimaavaa leikkiänsä todellisuuden kanssa. Se seikka, että suomalaisen sivistyksen ahjossa suomenkielinen nuorukainen--jos hän osoittaa terävämpää tieteellistä työskentelykykyä--heti tieteellisen työskentelynsä alkutaipaleella saa ainakin eräillä opintoaloilla kokea, että häntä katsotaan kuin vaarallista tulokasta ja tungeksijaa, vastaista suomalaista stipendien ja professuurien tavoittelijaa ja konsistoriossa äänestäjää, jonka tielle jo ajoissa on viritettävä niin vaikeita ansoja ja hankaluuksia kuin muodollinen säädyllisyys suinkin sallii, se seikka, että _suomalaisessa_ ainoassa suomalaisessa korkeimmassa opinahjossa opiskelijan _suomenkielisyys_ on se loukkauksen kivi, jonka vuoksi hänen on langettava, ja että tällaista kuohuttavaa kohtuuden ja oikeuden polkemista saattaa tapahtua koko samanmielisen valistuneen opettajiston--ainakin vaikenemisella osoitetulla--suostumuksella, se seikka osoittaa sellaista siveellisen tajunnan heikkenemistä, sellaista mieskohtaisen ja yksilöllisen vakaumuksen itsekieltoa, että se on mahdollista ainoastaan sellaisille ihmisille, jotka ovat joutuneet niin etäälle todellisuuden pohjalta, ettei se enää heidän henkeään ja tekojaan sido ja velvoita.--Itse se teko, suomalaisuuden juurittaminen Suomen kansan ainoasta korkeimman viljelyksen ahjosta, on jo sinään niin huimaavasti paradoksaali, että siinä työssä voi viattomalla, vilpittömällä mielellä uurastaa vain ihmisryhmä, jolle elämä on kulunut pelkäksi estetisoivaksi ja dialektisoivaksi ajatuskokeeksi, jota voi käsitellä ja taivutella täydellisen älyllisen mielivallan mukaisesti.

* * * * *

Mitä likeisimmässä sielullisessa yhteydessä ja vuorovaikutuksessa edellä esittämieni luonne- ja laatupiirteiden kanssa on se ilmekäs ja vivahderikas esteettinen ja älyllinen kultuuri, jota ruotsinkielisen sivistyneistömme parhaimmisto edustaa. Ylen lukuisat ja ilmettä antavat ovat sen piirissä nuo herkät, koulitut esteetit tai ajatuksen muotoihin notkeasti, joustavasti harjautuneet, ripeät, terävät dialektikot, joiden silmä tuokiossa älyää hengenilmiöiden arat ja hienot varjostumat ja jotka kukin yllättävällä varmuudella liitävät ajatuksen ja kauneuden maailmojen ilmaulappoja--kukin tietysti henkisen mahtinsa mukaisiin korkeuksiin tai etäisyyksiin--jokainen yhtä tarkoin, tasapainoisin liikunnoin, yhtä joustavalla hallitulla ryhdillä, yhtä huolestetulla, muotovalmiilla varmuudella.

He ovat terävät näkemisessä, nopeat älyävässä omistamisessa, tarkat näkemänsä ilmaisemisessa; mutta tämä näkeminen, omistaminen, ilmaiseminen sairastaa ominaista sisällön ohuutta ja haurautta. Miten älyllisesti herkkiä he ovatkin ja miten hiottu, valpas ja täsmällinen heidän katseensa onkin, ovat elämänilmiöt kuluneet heille pelkän ulkonaisen huomioitsemisen esineiksi. Elämänilmiöt eivät ole eletyt sisäisesti omiksi, eivät ole vaikeassa ja vaikeudellaan kasvattavassa työssä taistellut yksilöllisesti omistetuiksi, vaan on elämä jäänyt pohtivaksi, arvioivaksi, jäsenteleväksi älyn ja maun herkutteluksi, irrallisten yksityiskohtien aistikkaaksi, herkäksi, valppaaksi, mutta valinnanvaraiseksi ja ulkokohtaiseksi vaalinnaksi.

Heidän elämäntunnoltaan puuttuu eletyn kokonaisuuden elimellinen kiinteys ja yhtenäisyys. Herkistyneen kauneusvaiston ja tarkistuneen ajatusponnen ohellakin puuttuu heiltä ikäänkuin pohja ja aines, jossa tämä pirteä älyllisyys ja täsmällinen käsiteselkeys saisivat toteutua saavuttaakseen muodon kiinteän ja kirkkaan valmiuden ohelle sisällön painokkaan vaakavan mahdin. Näiltä hienoilta yksilöiltä puuttuu se kansallisen kokonaisuuden ja kansallisen yhteiselämisen antama summaton ainesmeri, se kansalliseen kokonaisuuteen kätkeytyvä ja siitä noudettava elämysten voimasäiliö, ehtymätön elämänlähde, joka jokaisena hetkenä sisältäkäsin tulvahuttaisi ja tykkisi heihin uutta hersyvää eloa ja elämänainesta, elähyttäisi käsiteselkeyden ja -varmuuden lämpöisellä elämänymmärtämisellä, syventäisi herkän, notkean hienouden hartaalla elämänuskolla ja -rakkaudella, antaisi hengen leikkaavalle terävyydelle sisäisen, siveellisen tarmon--yleensä antaisi koulituille, hengen tekoihin ja ponnistuksiin norjistuneille voimille aineksen, jossa niiden mahdissa oleva muodon säihke ja teon terävyys pääsisi toteutumaan.

* * * * *

Erikoisen ilmekkäästi ja luonnehtivasti esiintyy tämä aineksettomuus ja muodollisen valmiuden jousekas ponsi erinäisillä taiteellisen luomisen ja aatteellisen harrastelun aloilla.

Ruotsinkielinen kirjallisuutemme on viime aikoina silmin nähtävästi virinnyt. Sen sävyttävänä laatupiirteenä on ominainen yksityiskohtainen sanarunouden liekehtivä kiinto, yksinäisten sanojen tunnelmallisesti puhdas, selkeä ja täysi kaiku, ikäänkuin taotun metallin helähdys. Sanat säihkyvät kuin ilmaan leimuvat tähdet, äly sinkauttelee vilkahtavia salamoitaan, yksityiskohtainen taituruus kimmeltää ja häikäisee. Erotiikka kiiluu ja sävähtelee, henkevyys keikailee ja korskailee, ylimielinen hirtehisyys ja tuhattulimmaisuus eleilee ja pokkuroi. Mutta tämä kaikki on vain diletantista elämällä herkuttelemista, ei taiteellista elämän luomista. Tämä liekehtivä ilmehikkyys palaa vain kuin lentävä virvaliekki kuloheinässä polttavana, kuumana, kiihkeänä, mutta hupenee silmänräpäyksessä lämpöä jättämättä ohitse. Sen näennäinen, tuhlaileva hengen vallattomuus ja vaitonaisuus ei ole omia voimiaan hurmehtivaa elämän rehevyyttä ja rikkautta, vaan on se irrallista, haurasta, itseänsä esteettisesti huumailevaa älyn ilottelua; se ei tulvi elämän tumman paisuvan vuon hillittömänä vyörähdyksenä, vaan on se vain maljan piukkojen kimaltavain reunojen sisäpuolelle sidotun viinin hivelevää, helmeilevää poreilua.

Missä tämä älyllisesti tarmokas kirjallisuus saavuttaa kirkkaimmatkin voittonsa, luo se teoksia, joiden kuritettu tyyli, koottu, piukka sanonta, älyllisesti ryhdikäs ja kohdistuva tehtävän pitely on kuin tiiveimpään, jaloimpaan jännitykseen pingoitettu teräskaari, jonka alta vain puuttuvat kannattavat, ilmoihin kohottavat pilarit--teoksia, jotka ovat kuin jaloimmaksi, säihkävimmäksi kuvuksi taottuja ja kaareutuvia haarniskarintakehiä, joiden väikkeen ja kiinteyden alla ja sisältönä kuitenkin ammottaa vain tyhjyys, ei sykkivä, elävissä voimissa läikähtävä ihmisrinta. Tällaisesta, ehkä vuosikausia miehisellä älyllä taotusta ja hiotusta taideluomasta saattaa puhua melkein aineettomuuteen hupeneva henkisen ilmakehän keveys ja ohukaisuus. Tällä taituruuden tarmolla ei ole ollut veroistansa ainesta toteutuakseen painavana, elämäntäytenä taideteoksena. Tällainen taideluoma on rakennettu tyhjälle, se on elämän konstruktioni, ei elämän paisuva, hallittu läike. Ja pakoittavinkaan taide ei voi pusertaa, tiivistää tyhjää elämänpitoiseksi.

Milloin tällainen, elämäntajultaan ja -kosketukseltaan suppea kirjailu ponnistautuu aatteelliseen elämänpitoisuuteenkin, puuttuu siltä elämänaineksen runsauteen, elämännäkemyksen hedelmöittävään syvyyteen, avaruuteen ja totuuteen perustuva elämää luova välittömyys ja erittelee, julistelee se tykkivän elävän elämänkuvauksen sijasta retoorisin, paisutetuin mahtielein ainoastaan ohjelmanomaista, teoreettista, ohuesti elettyä ja tunnettua maa- tai rotuhenkeä.

Ruotsinkielisten yleisö- ja nuorisopiirien aatteelliset harrastuksetkin kantavat erikoista, yht'aikaa niukkaa ja ylikypsää leimaa. Näissä piireissä yllättää yhtä paljon henkisen näköpiirin suppeus kuin näkemisen terävyyskin. Henkinen harrastus on kireätä ja tiivistä, mutta aineksellisesti ohutta. Yhtä suhdaton kuin on ruotsinkielisten yleisöpiiriemme kielteinen kriitillisyys: niiden elämänarvojen ehdoton, tajuton kieltäminen, jotka ovat heidän elämäntottumuksilleen vieraita, yhtä suhdaton on näiden samojen yleisöpiirien myönteinen epäkriitillisyys: heitä hyvittävien, itsekästen elämänarvojen ehdoton, ajatukseton tunnustaminen.

Nuorukaiset, joiden rikkiviisaan arvostelun edessä ei mikään aatteellinen, yliaineellinen kudelma kestä, joille elämän siveellinen ryhti, kansalaisen velvoituksenalainen työn- ja rakkaudensuhde siihen yhteiskuntaan, jossa hän elää: elämän koko uhrautuva, itsensä unohtava, itsensä ylitse kasvava uskon ja rakkauden rikkaus on pelkkää löysää sanojen rihkamaa, nämä samat ylikriitilliset nuorukaiset virittyvät toisaalta mitä alttiimmasti aivan löyhiin, efemäärisiin lauma-aatteisiin ja ohuimpiin, ohimenevimpiin lauma-ailahteluihin. He pohtivat kireällä fanatismilla ijänikuista »finländare»-kysymystään, harrastelevat elämän vakaisimpana, ainoana käsittelyn ja kiivailun arvoisena kysymyksenä, onko joku kielen käänne--miten sisällöllisesti kuvaava ja käsitteellisesti oikeavivahteinen hyvänsä--fennisisminä karsittava käytännöstä, kuohtuvat täydelliseen, riehuvaan vesilasimyrskyyn siitä, onko ylläpidettävä ruotsinmaalaisista näyttelijöistä koottua »kotimaista» teatteria, vaiko vaalittava kotimaisilla voimilla »korkearuotsalaista» teatteritaidetta, marssivat--nämä kaiken intoilun yläpuolella olevat punssipöytäkriitikot--tiukimmassa, hartaammassa tahdissa mihin aatteellisesti pingoitettuun, teennäisesti touhuttuun ja tuloksellisesti tyhjään suurruotsalaiseen nuorisokokoukseen hyvänsä.

Yleensä yllättää ruotsinkielisissä yleisöpiireissämme juuri tämän yleisön kriitillinen kylmäkiskoinen asenne kaikkea aatteellista hurmautumista vastaan ja sen samanaikainen aivan päätön, jopa lapsekas huumautuminen kaikenmoiseen tyhjänpäiväiseen aate- ja elämänsisältösurrogaattiin, sen odottamaton pöyrähtäminen kaikenlaiseen ohueeseen, sisällöttömään ja tarkoituksettomaan periaatehommasteluun ja -hammasteluun. Tässäkin on vaikuttamassa elokas, toimekas, hanakka äly, jolta vain puuttuu elämänaines paisuakseen näköharrastelusta ja -hyörimisestä hedelmälliseen elämänkäsitykseen ja elämänkäsittelemiseen.

* * * * *