Part 2

_Gyges_. Suurin kunniani on edelleenkin oleva se, että saan uskaltaa henkeni hallitsijani ja maani edestä. Sitä lähinnä suurimpana kunnianani pidän, että olen taistellut noiden nuorten urhojen kanssa, joista moni on saavuttanut ihanan sankarikuoleman taistotantereella.

_Kandaules_. Ijäinen kunnia heidän muistolleen!

_Gyges_ ja soturit paljastavat hetkeksi päänsä ja seisovat kotvan äänettöminä ja hartaina.

_Kandaules_, joka hänkin on ollut hetken vaipuneena äänettömään mietiskelyyn. Miten sait pakenevat joukot jälleen kootuiksi, Gyges?

_Gyges_. Pakomme oli ainoastaan näennäinen. Se oli ansa, johon houkuttelin vihollisen, hänet perinpohjin tuhotakseni.

_Kandaules_. Johtotaitoosi olen aina luottanut. Siitä olet tänään antanut uuden loistavan todisteen.

_Simmias_. Suuri on Gyges, hetken taitava herra, tilaisuuden tarmokas taivuttaja!

_Kansa_. Suuri sankarimme eläköön!

(Syphax tulee oikealta).

_Syphax_ Kandaulelle. Ruhtinatar Arsinoë on saanut sanasi ja lähestyy paraikaa tätä paikkaa.

_Gyges_ ihmetellen, puoleksi itsekseen. Arsinoë! (Kuninkaalle): Harvinaisen ilon ja kunnian tuotat meille, kuningas Kandaules.

(Mandane on äärettömän levottomuuden valloissa ja lähestyy aitausta, hengästyneenä tuijoittaen sypressi-lehtoa kohti. Kuningas ei häntä huomaa.)

(Farnakes kuullessaan mainittavan Arsinoëta, ojennaikse jäykän ryhtiseksi ja poistuu alttarin äärestä aitauksen luo, missä ristii käsivartensa rinnalleen ja jää seisomaan lähelle Mandanea.)

(Kaikki ovat jännittyneen odotuksen kietomina. Kuuluu joku hiljainen huokaus. Joka silmä tähystelee sypressi-lehtoon päin.)

(Arsinoë muuten egyptittären tavoin puettuna, mutta hartioillaan lyydialainen purppura-vaippa, jonka pitkää laahusta kantavat Tryfera ja Euria. Arsinoëlla on kasvojen edessä harso, joka täydelleen estää eroittamasta niiden piirteitä. Häntä seuraa lähinnä Filebos ja toinen eunukki, sitten Nitokris, joka kultatarjottimella kantaa pientä laakeriseppelettä. Kulkueen päässä astuu joukko valkoisiin puettuja seuranaisia. Arsinoë kumartaa syvään ja tervehtii itämaalaiseen tapaan oikeata kättään ojentaen. Nitokris ja seuranaiset lankeavat kuningasta tervehtiessään alas maahan. Kaikissa läsnäolijoissa, paitsi kuninkaassa, ilmenee suuri pettymys siitä, että Arsinoën kasvot ovat verhotut.)

_Kumeita ääniä joukosta_: Verhottuna! Verhottuna!

_Kandaules_. Lyydialaiset, Te olette kuulleet puhuttavan Itämaiden ihanimmasta naisesta, Egyptin kansan ihmeellisestä silmien lumosta; ruhtinatar Arsinoësta. Siitä hetkestä, kun hänet ensi kerran näin, hän on ollut sydämeni kuningatar. Olen vaan odottanut tilaisuutta antaakseni hänelle ulkonaiset kuningattaren arvomerkit. Soveliaampaa hetkeä kuin tämä, en ole voinut sitä varten valita. Lyydialaiset, te näette nyt edessänne kuningatarenne!

(Läsnäolijat tervehtivät syvään Arsinoëta.)

_Farnakes_ mutisee itsekseen. Muukalainen!

_Mandane_ kähisten hänen korvaansa. Hetaira!

_Kandaules_. Hän on minun tähteni hylännyt Niilin rannat, hän on siirtynyt uuteen isänmaahan. Nyt on hän tämän maan äiti, Lyydian kuningatar. Ja olkoon siis, Arsinoë, ensimäinen tekosi kansan edessä, kuningattaren teko. Näet tuossa myysialaisten kukistajan, jalon sankarimme Gygeen. Laske nyt voitonseppele hänen ohimoilleen.

_Arsinoë_ lähestyy pari askelta. Tervehdin sinua, Lyydian vapauttaja!

(Kandaules astuu alas temppelin portailta, menee kuningattaren luo, tarttuu hänen käteensä ja palaa hänen kanssaan temppelin portaille, asettuen hänen viereensä alimmalle astuimelle. Nitokris, seuranaiset ja eunukit asettuvat portaiden juurelle, taustan puolelle.)

_Kandaules_. Lähesty siis, Gyges, vastaanottamaan kunniapalkintosi.

(Gyges astuu hitaasti suoraryhtisenä temppelin portaiden eteen. Häntä seuraa soturi, jolle hän antaa kypärinsä. Sitten Gyges polvistuu kuninkaan jalkojen juureen.)

_Arsinoë_ ottaa kultatarjottimelta laakeriseppeleen ja pitää sitä molemmin käsin Gygeen pään yläpuolella. Kuninkaamme nimessä lasken päähäsi tämän kunniaseppeleen. Saakoon urotyöstäsi ylpeä isänmaasi kauan menestyä sankarivoimasi turvissa!

(Soturit taustalla tekevät kunniaa.)

_Kandaules_. Ja olkoon tekosi lyydialaisille velvoituksena polvesta polveen!

_Gyges_ nousten hitaasti, seppelöitynä. Vaativimman velvoituksen asettaa tämä suuri hetki minulle. Ja tässä temppelin esikartanossa vannon miekallani suojelevani valtakuntaasi, niin kauan kuin vaan uskot minulle tämän kunniakkaan tehtävän, kuningas Kandaules.

_Kandaules_. Kelle ansiokkaammalle voisin sitä uskoa!

(Arkelaos tulee esiin aitauksen aukosta ja puhuu hiljaa Trasylloksen kanssa.)

_Trasyllos_. Oraakelin-tuoja odottakoon, kunnes juhlatoimitus on ohi.

(Arkelaos aikoo poistua.)

_Kandaules_. Oraakelin-tuojan tehtävä on tähellinen ja pyhä. Häntä ei saa viivyttää. Kelle tuo hän enne-vastauksen?

_Trasyllos_. Gyges sankaria hän sanoo tahtovansa puhutella.

_Kandaules_. Hän tulkoon.

(Trasyllos poistuu taustalle ja viittaa oikealle.)

_Sebas_ tulee taustalta. Tervehdys Pythialta, Delfoin pyhältä ennustaja-papittarelta Gygeelle!

_Gyges_. Asiani olet siis toimittanut, lahjani vienyt perille ja anonut Pythialta enne-lausetta?

_Sebas_. Kaikki olen tehnyt, niin kuin lähtiessäni määräsit, ja tämän lauseen lähetti sinulle Pythia:

"Ihailu vie sinut kunnianhimosi kukkuloille".

_Gyges_. Toimesi olet muuten hyvin täyttänyt. Mutta miksi olet viipynyt näin kauan, Sebas?

_Sebas_. Jo kahdeksan päivää aikaisemmin olisin saapunut. Mutta hirmumyrsky ajoi laivamme pakosatamaan, ja sentähden myöhästyi tulomme.

_Gyges_ toistaa kuin itsekseen. "Ihailu vie sinut kunnianhimosi kukkuloille" — (Miettii hetken.) Tämän ennelauseen merkitys on ilmeisen selvä. Sen saapuminen myöhästyi. Sen oli määrä saapua jo ennen taistelua. Näin on sen ennustus jo toteutunut. Sinun suuruuttasi ja onneasi, Kandaules, olen ihaillut, se on saattanut minut ponnistamaan kaikki voimani hankkiakseni sotajoukollesi voiton. Ja tämän ihailun kannustama ponnistus on saanut suuremman palkan, kuin mitä olisin voinut uneksia. Itämaiden ihanin nainen, sinun kohoittamanasi kuningattareksi, on laskenut ohimoilleni seppeleen. Lyydialaiset, voiko suurempi kunnia tulla kuolevaisen osaksi?

_Syphax_. Osaksesi tullut kunnia on kuninkaamme veroinen.

_Trasyllos_. Tämän kunnian heijastus kirkastaa koko Lyydian kansaa.

_Farnakes_. Ansiosi ja kunniasi suuruutta en tahdo vähentää, Gyges. Mutta ajattelemattomasti menettelet, kun luulet oraakkelilauseiden kätketyn merkityksen näin äkkiä selviävän kuolevaiselle. Vuosikausia täytyy usein niiden syvää merkitystä tutkia. Pahasti ovat sittenkin hallitsijat ja viisaat niiden suhteen erehtyneet.

_Gyges_. Kuka voisi erehtyä nähdessään päivänvalon, että se virtaa auringosta?

_Farnakes_. Jos kohdistaisit ihailusi kuolemattomiin jumaliin, voisi selityksesi olla oikea. Mutta kohdistaessasi sen kuolevaisiin, varo, että et vedä ylitsesi taivahisten närkästystä.

_Gyges_. Kuninkaamme on jumalaista syntyperää. Herakles, hänen korkea kanta-isänsä, asuu muiden jumalien parissa Olympoksen kultalinnassa. Ja sentähden ylistän minä kuningas Kandauleen suuruutta ja onnea. Lyydialaiset, polvistukaamme Onnenjumalattaren temppelin eteen kiittäen Tyykee jumalatarta tästä suuruudesta ja onnesta.

(Kaikki, paitsi kuningas, kuningatar ja Farnakes polvistuvat, kohoittaen kätensä ylös.)

_Gyges_ nousten, Farnakeelle. Sinä et polvistu?

_Farnakes_. lähestyen Sansonin alttaria ja tarttuen käsin sen yläreunaan, ikäänkuin etsien siitä tukea. Minä en kumarra vieraita jumalia. Minä palvelen tämän maan ylijumalaa Sansonia.

_Gyges_. Sinäkö yksin olet tunnustamatta kuninkaamme suuruutta ja onnea?

_Farnakes_. Kuninkaan suuruus ei ole Sansonin hengen mukainen.

_Kandaules_, joka melkein välinpitämättömänä on kuunnellut heidän puhettaan, osoittaa äkkiä mielenkiintoa ja lähestyy Farnakesia. Mitä tarkoitat sillä, pappi?

_Farnakes_. Sanson antaa valonsa levitä yli maanpiirin, hän suo tämän verrattoman lahjansa kaikille. Sinun suuruutesi, Kandaules, ei säteile kansaasi.

_Kandaules_. Lausut arvoituksia. Enkö tahdo kohoittaa kansaani arvokkailla älyn ja taiteen tuotteilla?

_Farnakes_. Sen teet. Mutta et tiedä, että monet, jotka kuuntelevat runoilijoidesi soinnukkaita säkeitä ja katselevat pystyttämiäsi kuvapatsaita, ovat vailla leipää.

_Kandaules_. Lyydialaiset, onko se totta?

_Ksenios_. Valtijas, raju myrsky teki näillä seuduin tuhotöitään. Sadat perheet kärsivät kurjuutta.

_Kandaules_. Aarreaittani ovat täynnä rikkauksia, ja yhä uusia tuovat laivani kaukaisilta mailta. Trasyllos, sano aarteenvartijalle, että hän yltäkylläisyydestäni jakaa kansalleni ja poistaa sen hädän.

_Trasyllos_. Riennän käskyäsi täyttämään.

_Ksenios_. Eläköön kansan antelias isä, kuningas Kandaules eläköön!

_Kansa_. Eläköön! Eläköön!

_Kandaules_. hieman mietittyään astuu pari askelta lähemmäksi Farnakesta. Miksi väität, että onneni on Sansonin hengelle vastainen? Tunnetko sinä edes täysin omaa onneasi. Kuinka niin varmasti arvostelet toisen onnea?

_Farnakes_. Juuri sentähden, etten onneasi tunne, en totuuden jumalan palvelijana tahdo sille kumartaa kuin jumaluudelle. Tutki siis sinäkin, kuningas, onnesi varmuutta.

_Kandaules_. Se on Taivaisten ylevä lahja. Miksi sitä tutkisin?

_Farnakes_. Sitä koetellaksesi, kuningas Kandaules.

_Kandaules_ säpsähtäen. Koetellakseni? Ei, ei. Yhtä hyvin voisin koetella auringonvaloa, josta elän, nautin ja iloitsen.

_Farnakes_. Auringonvalo on avoinna kaikille. Mutta sinun onnesi on salattu, verhottu.

_Kandaules_. Suuri ja syvä onni on aina salattu. Se ei viihdy julkisilla teillä ja turuilla.

_Farnakes_. Mutta kansalla on oikeus nähdä sen naisen kasvot, jonka olet puolisoksesi ja kuningattareksi ylentänyt.

_Ksenios_. Se on kansan syvin toivo. Kruunaa siis suuruutesi tänä juhlapäivänä harvinaisella teolla. Salli kuningattaren kansasi edessä poistaa verho kasvoiltaan.

_Simmias_ heittäytyy kuninkaan eteen maahan. Suo meidän viheliäisten maan matosten ainoastaan silmänräpäys tuta tämän kauneuden ihmeellistä heijastusta.

_Ksenios_. Arvoisa kuningattaremme! Me rukoilemme sinuakin puolestasi anomaan meille tätä iloa.

_Arsinoë_ astuu alas temppelin portailta ja lähestyy kuningasta, Kuninkaani, tahdotko täyttää kansasi toivon?

_Kandaules_ palaa kuninkaallisen ylpeänä temppelin portaille. Olen tänään antanut kansalleni todisteen suopeudestani. Mutta tähän pyyntöönne en suostu. Arsinoën kasvoja minä yksin tahdon ihailla. Tämä on minun erikoisoikeuteni, josta en luovu.

(Arsinoë palaa pettyneenä portaiden juurelle ja nojaa Nitokriiseen.)

_Syphax_. Korkealentoinen kotka, ylä-ilmojen halkaisija, yksin voi häikäistymättä katsoa aurinkoa kohti. Arsinoën kauneus on yksistään kuningas Kandauleen silmää varten.

_Trasyllos_ palaa. Käskysi olen vienyt aarre-mestarille.

(Kansassa liikettä.)

_Kandaules_. Trasyllos, varusta täksi illaksi loistava juhla. Siihen kutsun kunniavieraiksi Gygeen ja kansani. Ja nyt, lähimmät ystäväni, seuratkaa minua kiitosrukoukselle Tyykeen temppeliin. Arsinoë, tänään tahdon näyttää sinulle Onnenjumalattaren kuvapatsaan. Siellä, kaikkein pyhimmässä saat paljastaa ihanat kasvosi tarjotessasi jumalattarelle uhriantimiasi.

(Trasyllos poistuu.)

_Arsinoë_. Vapauta minut tästä toimesta, kuningas Kandaules.

_Kandaules_. Etkö tahdo kunnioittaa Tyykeetä, onneni antajatarta?

_Arsinoë_. Olen ainaiseksi lupautunut palvelemaan Iisistä, synnyinmaani jumalatarta.

_Kandaules_. En estä sinua palvelemasta oman maasi jumalia. Mutta et voine pahoittaa minun jumaluuttani kieltämällä häneltä kiitosta Lyydian vapautuksesta.

_Arsinoë_ lankeaa polvilleen. Iisis, taivaan aamupuolen jumalatar, älä vihastu minulle äläkä lue uskottomuuttani liian ankaraksi rikokseksi.

(Alkaa hitaasti Nitokriin, naisten ja eunukkien seuraamana astua ylös temppelin portaita. Ylieunukki jää ovelle vartioimaan. ) _Kandaules_. Gyges, tänään olet vastaanottanut kuninkaasi ja kansasi ulkonaiset kiitollisuuden merkit. Tahdon punnita, miten pysyvämmin kuin kuihtuvalla seppeleellä palkitsen suuret ansiosi. Tule huomisaamuna palatsin isoon neuvossaliin kuulemaan päätöstäni.

_Gyges_. Mitä enempää enää voisin odottaa!

(Kuningas, Gyges, Trasyllos ja Syphax poistuvat temppeliin.)

_Simmias_ heidän mennessään Kseniokselle. Gyges on kohonnut kuninkaan ylimpään suosioon.

_Ksenios_. Se on totta. Korottaneeko Kandaules hänet kanssahallitsijakseen?

(Kansa jatkaa hiljaa keskustelua.)

_Mandane_. hyökkää kuninkaan ja hänen seurueensa poistuttua esikartanoon ja rientää nopeasti ylös temppelin ovelle Fileboksen luo. Oletko unhoittanut valasi, miksi vitkastelet?

_Filebos_ synkkänä, En ole unhoittanut. Odotan hedelmän kypsymistä. Kypsä hedelmä putoaa itsestään puusta.

_Mandane_. Myrkyllisen hedelmän kypsymistä on turha odottaa.

_Filebos_. Tiedät, että minä, tuomittuna orjaa vartioimaan, itse olen orja. Sinä olet vapaa.

_Mandane_. Ja mitä neuvot?

_Filebos_. Kylvä kansaan epäilystä ja eripuraisuutta.

(Mandane alkaa hitaasti astua portaita alas ja pysähtyy niiden juurelle. Simmias ja Ksenios kulkevat keskustellen pari askelta etualaa kohti. Jotkut kansasta seuraavat heitä.)

_Ksenios_. Ketä jumalaa sinä kumarrat tässä maassa, missä niin monelle eri jumalalle suitsutetaan?

_Simmias_. Minä kumarran kahta jumalaa: Onnellista Sattumaa ja onnetonta Sattumaa!

(Naurua.)

_Anteros_. On synti laskea pilaa vakavista asioista.

_Ksenios_. Juhlailossa viaton pilakin paikkansa saakoon. — Mitä tarkoitat Simmias?

_Simmias_. Onnellinen Sattuma on miellyttävä jumaluus. Mutta se näyttäytyy ainakin minulle ani-harvoin. Sentähden sen ilmestyessä suutelen sen vaipan helmaa, takerrun siihen kiinni molemmin käsin ja koetan laahusteila sen jälessä. (Hupaisa kuvaava liike.) Mutta sillä on tavallisesti niin hirveän kiire, helposti teen aimo kuperkeikan, ja tuo helma livahtaa silloin käsistäni.

Onneton Sattuma taas on ilkeä jumaluus, joka usein näyttää minulle irvistelevää naamaansa. Sitä vihaan ja pelkään ja koetan manata luotani. Nyt on onnellinen Sattuma meille hymyillyt. (Nauraa.)

_Mandane_. Älkää antautuko sokean varmuuden valtoihin, te Lyydian miehet. Kuninkaan anteliaisuus saattaa olla yhtä oikullinen kuin se jumalatar, jota hän palvelee.

_Simias_. Mitä oikkuja tarkoitat?

_Mandane_. Tämä kuninkaan anteliaisuus ei ole muuta kuin mielivaltaista suosikkien palkitsemista. Pitäkää varanne kun jako tapahtuu.

_Anteros_. Emme aio tyytyä kerjäläisalmuihin.

_Ksenios_. Luulenpa, ruhtinatar, että sinusta puhuu väärä epäluulo ja katkeruus. Kuninkaan anteliaisuus on vilpitön.

_Mandane_. Huominen on tätä päivää viisaampi. Pitäkää varanne, kansalaiset. (Miettien.) Tunnetteko edes kuningatar Arsinoën salaisuuden?

_Simmias_. Minkä salaisuuden? Kerro, kerro!

_Trasylloksen ääni_ näyttämön takaa: Kuninkaan aarremestari puhuu isolla raatitorilla.

_Ksenios_ poistuessaan, Rientäkäämme sinne!

(Simmias, Anteros ja Kansa poistuu.)

(Mandane luo tutkivan katseen Farnakeseen ja poistuu vasemmalle taustalta.)

_Farnakes_, joka on syventynyt pergamentti-käärynsä tutkimiseen, herää hiljaisuudesta, käärii kokoon pergamenttinsa ja polvistuu. Tahdon koota kaikki uskolliset palvelijasi, Sanson, tahdon teroittaa heidän mieliinsä oikeata uskoa. Älä meitä hylkää, äläkä käännä pois säteileviä kasvojasi tästä maasta, älä anna meidän vaipua pimeyteen!

(Ottaa käärynsä ja öljykannunsa ja poistuu hitaasti taustan kautta.)

Temppelistä alkaa kuulua _papittarien kiitoskuoro_:

Lahjasi lauhan, Voiton ja rauhan Soit Sinä altisna meille.

Riemujen ruskot, Kirkkahat uskot Loit Sinä lastesi teille!

— VÄLIVERHO —

Ensimäisen näytöksen loppu.

TOINEN NÄYTÖS

Egyptiläiseen tyyliin koristettu kuningattaren huone. Vasemmalla seinällä portaat ja niiden yläpuolella syvälaskoksinen verho, joka ylettyy katosta portaiden ylä-astuinlaudalle ja täyttää yli puolen seinän leveyttä.

Taustalla pilarien välissä komeat sivuille vedettävät verhot. Taustalla, lähellä vasemmanpuolista kulmaa Iisis-jumalattaren, punaisen harson verhoama kuva korokkeella, jonne johtaa pari porrasta. Kuvan vasemmalla puolella kolmijalkalamppu, jonka yläosaa peittää punasinervistä kivistä tehty läpikuultava suojus.

Keskellä huonetta pari pilaria ja niiden välissä patjojen ja kalliiden mattojen peittämä lepoistuin.

Oikealla, etualalla, komea egyptiläinen valtaistuin, sivunojina mustamarmoriset sfinksit, istuin päällystetty purppuranpunaisella kankaalla, ohuet pilarit kannattamassa hopeakuteista kangaskatosta. Oikeassa seinässä kaksi ovea, toinen lähellä valtaistuinta, toinen lähellä taustakulmaa.

Aamuhetki.

Euria ja Tryfera seisovat oikealla, taustalla, odottaen.

_Euria_. Kuinka ihmeellistä, että valtijattaremme nyt on kuningatar!

_Tryfera_. Onko se niin ihmeellistä? Onhan kuningas jo aikoja sitten hänen tähtensä unhoittanut kaikki muut naiset.

_Euria_. Mutta merkillistä, ettei valtijattaremme kuitenkaan ole iloisempi. Kun häntä eilisiltana riemusaatossa kannettiin voittojuhlaan, hän istui kantotuolissa jäykkänä, ja kun hän kulta-aitionsa purppura-uudinten lomitse katseli kulkuetta ja kuunteli runoilijain ylistyslaulua, kuulin hänen hiljaa huokailevan.

_Tryfera_. Kuningatar kaihoaa synnyinmaatansa.

_Euria_. En oikeastaan ole nähnyt häntä iloisena muulloin, kuin hänen mennessään uimaan puutarhalammikkoon, missä hän sukeltelee pohjaan, noutaen sieltä kädessään kultahietaa, jolla vallattomana viskelee rannalla olijoita.

_Tryfera_. Kylpiessään viileässä vedessä hän unhoittaa ikävänsä ja kuvittelee olevansa kotimaassaan. Täällä-olonsa alussa, eräänä aamuna varhain, kun sinä vielä nukuit, näin hänen rientävän uimalammikon rannalle, istuutuvan marmoriaitauksen laidalle ja viskelevän veteen jalokiviään. Kuin lapsi hän nauroi niiden muodostamille pyörteille.

_Euria_. Jalokiviään, sanoit? Kylläpä minä vaan en niitä veteen viskelisi, jos minulla niitä olisi. Ja sinnekö hän ne jätti?

_Tryfera_. Kyllä hän sitten sukelsi niitä noutamaan, mutta ei hän suinkaan niitä kaikkia löytänyt pohjahiedasta. — Mutta tässä lörpötellessämme, unhoitamme, että kuningatar pian voi saapua, eikä jumalankuvan tuli vielä ole sytytetty.

(Molemmat rientävät lampun luo ja sytyttävät sen. Sitten he asettuvat taustalle verhon eteen.)

(Nitokris tulee oikealta takimaisesta ovesta. Katselee ympärilleen, tutkien onko kaikki kunnossa kuningattaren tuloa varten. Asettuu takimaisen oven eteen odottamaan.)

_Arsinoë_ (kasvot verhoamatta, yllään avara harsokankainen aamuviitta, tulee hitaasti oikealta taustanpuoleisesta ovesta.) Orjattaret lankeavat maahan. Nitokris tervehtii syvään. Kuningatar kulkee sitten Iisis-kuvan korokkeen juurelle, missä polvistuu.

Iisis, taivaan aamupuolen ylevä jumalatar! Korkein ylistys ja kunnia sinulle, luonnon ravitsijalle ja ylläpitäjälle. Suo armosi minulle, yksinäiselle, Sinä, joka olet menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, Sinä, jonka harsoa ei yksikään kuolevainen saa nostaa. (Nousee ja lähestyy keskellä olevaa lepoistuinta.) Sisähuoneisiin ja -pihoihin aurinko jo luo kuumaa paahdettaan. Täällä on vilposempi. (Istuu leposohvalle.) Avatkaa puutarhanpuoleiset verhot, jotta tuuli lammikolta estämättä pääsee puhaltamaan sisälle.

(Orjattaret vetävät verhot syrjään. Eteen aukeaa lumoava itämaalainen puutarha harvinaisine puineen ja kukkineen, Uimalammikkoon johtavat valkoiset marmoriportaat. Aamuaurinko loistaa täydeltä terältään.)

Tule, Nitokris, tähän jalkojeni juureen. Sinun seurasi minua viihdyttää. Ilman sinua menehtyisin tässä vankilassani.

_Nitokris_. Suurin ylpeyteni on voida sinua ilahuttaa, kuningattareni.

(Orjattaret siirtyvät Arsinoën taakse, ja toinen heistä liekuttaa hiljaa isoa iibis-linnun sulista tehtyä pitkävartista viuhkaa.)

_Arsinoë_. Sinä et niin kipeästi kaihoa ihanaa kotimaatamme, Nitokris.

_Nitokris_. Kun en ole sinun luonasi, valtijatar, olen niin alakuloinen, että itken ja vaikeroin yksinäisyydessäni. Haen silloin esiin kaikki Egyptistä tuodut muistoesineet ja toivon niistä saavani lohdutusta. Mutta niiden vaikutus on vallan päinvastainen. Kun olen sinun luonasi, olen iloinen ja onnellinen.

_Arsinoë_. Muinaistarut kertovat, että egyptiläisten ylimysten pidoissa aterian jälkeen juhlasalissa kannettiin ympäri arkussa lepäävää, puusta tehtyä kuolleen kuvaa. Kantaja näytti sitä kuvaa jokaiselle vieraalle ja sanoi: "Katsele tätä, juo ja ole iloinen, sillä kuoltuasi tulet tämän kaltaiseksi." — Me, Nitokris, olemme täällä tuomitut ainaiseen alakuloisuuteen.

_Nitokris_. Älä puhu niin, valtijatar. Nyt sinä olet kohonnut korkeimpaan kunniaan ja valtaan. Kuninkaan mieli voi muuttua, ja hän voi piankin suoda sinulle sitä vapautta, jota haluat.

_Arsinoë_. Sitä en usko. — Mutta anna minulle yksi lupaus, Nitokris. Kun kuolen — ja ehkä piankin menehdyn kaipaukseen ja suruun —

_Nitokris_ pudistaa surullisen epäilevänä päätään.

_Arsinoë_. Jos sinä jäät eloon jälkeeni, toimita ruumiini oikein balsamoituna synnyinmaahani, jotta Osiris ja Iisis olisivat sielulleni armolliset.

_Nitokris_. En voi kuulla sinun noin puhuvan. — Mutta jos jumalat määräisivät minulle sen raskaan onnettomuuden, että jäisin eloon sinun jälkeesi, tekisin kaiken minkä voimani sallisivat, täyttääkseni tahtosi.

_Arsinoë_. Siitä Iisis sinua, uskollinen Nitokriini, palkitkoon.

(Filebos tulee taustanpuoleisesta ovesta.)

_Filebos_ langeten maahan. Muuan nainen odottaa palatsin eteisessä, kuningatar Hän rukoilee luoksepääsyä.

_Arsinoë_. Ken on hän?

_Filebos_. Hän on tämän maan ylhäisimpiä naisia, ruhtinatar Mandane.

_Arsinoë_. Mitä hän minusta tahtoo? Mikä on hänen asiansa?

_Filebos_. En tiedä. Mutta hän sanoo asiansa olevan sinulle perin tärkeän.

_Arsinoë_. Onhan kuningas ankarasti kieltänyt päästämästä vieraita henkilöitä tänne.

_Filebos_. Mieshenkilöitä, ei nimenomaan naisia. Ruhtinatar Mandane kuuluu tämän maan vaikutusvaltaisimpaan sukuun.

_Arsinoë_. Epäröin, mitä tehdä, Nitokris.

_Nitokris_. Ehkä hän sinua hetken aikaa ennen kylpyyn menoasi huvittaa. Ja kun hänellä kuuluu olevan niin tärkeä asia.

_Filebos_. Hän mainitsi asiansa koskettelevan elinkysymyksiä.

_Arsinoë_, jonka mielenkiinto kasvaa. Elinkysymyksiä. Se kuulostaa arvoitukselliselta. (Hiukan miettien.) Hän tulkoon, mutta ainoastaan hetkeksi.

(Filebos kumartaa ja vetäytyy pois samasta ovesta, josta tuli.)

_Arsinoë_ Orjattarille ja Nitokriille. Poistukaa te siksi aikaa, mutta pysykää lähellä. Jos on tarpeellista, kutsun teitä.

(Nitokris ja orjattaret poistuvat taemmasta ovesta. Arsinoë siirtyy istumaan valtaistuimelle.)

_Mandane_ tulee sisään taemmasta ovesta. Pysähtyy sisään tultuaan, säpsähtäen kuningattaren majesteetillisuutta ja kauneutta, niin ettei muista tervehtiä. Kun kuningatar tekee kärsimättömän liikkeen, hän ikäänkuin herää ja rientää valtaistuimen eteen, missä polvistuu.

_Arsinoë_. Tulosi tänne, ruhtinatar Mandane, on vaarallinen. Et ehkä tunne kuninkaan ankaraa kieltoa.

_Mandane_. Sen tunnen. Mutta alamainen, nöyrä intoni hyödyttää sinua on saattanut minut uhmaamaan kieltoa.

_Arsinoë_. Puhu siis, aika rientää.

_Mandane_. Näin sinut, kuningatar, ensi kerran eilen. Vaikka olit verhottu, huomasi harvinaisen kauneutesi — vartalosi voittamattoman sulon. Nyt näen ensi kerran verhoamattomat kasvosi ja tiedän, että kauneutesi monenkertaisesti voittaa maineensa. Kun olet näin nuori, näin kaunis, on sinulla oikeus olla onnellinen.

_Arsinoë_. Kuka on sinulle sanonut, etten minä ole onnellinen? Miksi tämän maan asukkaat tunkevat kuningattarensa elämään?

_Mandane_. Älä minulle pahastu, yksinomaan alamainen uskollisuus ja myötätuntoisuus...

_Arsinoë_ arvokkaasti. Myötätuntoisuutesi voit omistaa muille, ruhtinatar Mandane; kuningattaresi ei sitä kaipaa.

_Mandane_. Huolimatta kuningattareni närkästymisestä on velvollisuuteni puhua. Tämä velvollisuus on minulla naisena, kärsivänä sisarena.

_Arsinoë_ tekee kärsimättömän liikkeen.

_Mandane_. Pelkään, että kuningattareni minua väärin ymmärtää. Aioin puhua, tehdä tärkeitä paljastuksia... mutta parasta, että vaikenen... saathan ne kenties toisiltakin kuulla...

_Arsinoë_, jonka harrastus ja uteliaisuus herää. Puhu, mutta lyhyesti, ilman valmistuksia.