Part 3

Eikö ole luultavaa, että ne, jotka tekevät kauppaa eläimien lihoilla, nahoilla ja karvoilla, käyttävät paraita keinoja estääksensä näitä pahenemasta ja onhan siis vielä todenmukaisempaa, että ne huolehtivat sitä enemmän, jotka tekevät elävien eläimien kauppaa. Mutta jos käymme eläinjunassa niin huomaamme oitis olleemme väärässä. Eläimet eivät saa mitään sääliä siitä hetkestä ruveten kun ne ruoskalla ajetaan kiusavaunuihin teuraspenkkiin kuljetettavaksi. Harvoin ne saavat tarpeeksi vettä ja ruokaa. Sanalla sanoen, jos eläinparoilla on ajatuksen rahtuakaan, niin ne varmaankin ihmettelevät minkätähden niitä niin sanomattomasti kiusataan vaikkeivät ne ole mitään pahaa tehneet. Tuskin ainoakaan eläinjuna ehtii perille tuomatta mukanaan jotakin surkukuolemaa. Nautaeläimet ovat vaunujen laattioille runnelluin jäsenin, joskus likistetyin ruumiin, omien kovan-onnisien kumppaniensa tallaamina; pienemmissä eläimissä -- sioissa ja lampaissa -- on kuolevaisuus vielä isompi vaunujen täpötäytöisyyden ja lähettäjien säälimättömyyden tähden. Selvän järjen solvaisemista olisi ajatellakaan kysyä onko semmoinen menettely hyödyttävää.

Ei luonnon lakia rankaisematta saateta solvaista ja rääkättyjen eläimien liha vahingoittaa usein niitä, joita sen pitäisi hyödyttämän, ja siten nämät äänettömät ja kiusatut olennot lopuksikin kostavat. Ehkä tästä juuri saadaan selitys siihen, että taudit ja sairaus tulevat ihmisissä yhä yleisemmiksi; ihmiset pitävät liian halvassa arvossa sitä velvollisuuttansa, joka määrää hänen sääliväksi eläimiä kohtaan.

Vuosikausia ovat eläinsuojelusyhtiöt pyrkineet kongressissa tekemään lakia, joka lopettaisi nämät väärinkäyttämiset, mutta kaikki heidän pyrintönsä ovat olleet turhia, kun mahtavat voimat ovat niitä vastustamassa. Kerran sallittiin seuran lähettiläitten tulla lainsäätävän seuran maanviljelyskomitealle selittämään asiaansa, mutta rautatien suosijat vastustivat kaikkea tämän aineen käyttelemistä, joka siis jäi syrjään.

Senaatissa todisti John Macpherson New-Jerseystä 26:na päivänä Toukokuuta v. 1879 sekä rahalliset häviöt että vaarat ihmisten terveydelle nykyisestä eläimien kuljetus-tavasta. "Kokemuksella ja tilaisuuksilla semmoista saada, joka ei ole pienempi kenenkään kokemusta tässä maassa", -- virkkoi hän, -- "ilmoitan minä että elävien elukoitten kuljetus antaa niille pitkää ja alituista kärsimystä koko maan lävitse lännestä itään. Jos ihmiset vaan saisivat luoda katseen niihin hirmukuviin, joita minä olen nähnyt, niin he huutaen vaatisivat kongressilta lain, niin kovan, että senkaltaiset kauhut tulisivat mahdottomiksi."

Mutta mahdottomalta näyttää saada tämmöinen laki; ihmiset ja eläimet saavat siis kärsiä, että rahamiehet sitä enemmän hyötyisivät. Se tieto saatetaan saada, että elävien elukoitten kuljettajat saavat tavattoman voiton, koska he jaksavat kärsiä semmoisia tappioita, joita tähän liitetty taulu osoittaa:

v. 1872 tuotiin Karjaa. Lampaita. Sikoja.

Washingtoniin 39,000. 52,000. 31,200. Baltimoreen 89,748. 180,228. 303,284. Filadelfiaan 129,373. 627,645. 261,549. New-Yorkiin 443,437. 1,203,059. 1,826,686. Albany'yn 104,000. 364,000. 350,000. Providenceen 37,000. 93,000. 100,000. Bostoniin 157,366. 412,217. 592,737. Yhteen 1,000,324. 2,932,149. 3,465,456.

Kuljetettaissa tullut tappio arvataan eri lailla. Professori Horsford laskee sen noin 14:ksi prosentiksi, Massachusetta'in rautatiekomissioni 10-15:ksi prosentiksi ja saman alueen eläinsuojelusyhtiö 10:ksi prosentiksi. Teurastajat, elukoitten ajajat ja kauppiaat -- kaikki joilla tästä kaupasta on etua -- ilmoittavat sen 8:ksi prosentiksi. Mutta jos nyt otaksumme häviön ylipäänsä 8:ksi prosentiksi niin saamme pian nähdä mikä on tämän raakuuden kaupallinen loppupäätös.

Saavuttua Albanyn karjapihoille on painohäviö keskimäärin kutakin härkää päälle 120 naulaa -- koko summa 120,038,880 naulaa lihaa, joka nälällä, janolla, tölväyksillä ja muilla kärsimisillä on kiusattu eläimiltä, joita on kuljetettu yllämainittuun seitsemään kaupunkiin.

Ajajien laskujen mukaan menettää jokainen lammas ja sika 15 naulaa. 2,932,149:stä lampaasta on häviö 43,982,235 naulaa ja 3,465,446:sta siasta on häviö 51,981,690 naulaa. Jos me nyt arvaamme härän lihan hinnan olevan 25 centsiä naulalta, on häviö 30,009,720 doll.; 43,982,235 naulaa lampaan lihaa 17 centsiä naulalta tekee 7,476,980 doll; 51,981,690 naulaa sian lihaa 12 centsiä naulalta tekee 6,237,802 doll. Jos me lopuksi panemme vuotien häviön 65 centsiksi kappaleelta, tekee niiden häviö 650,210 doll. Siis on

häviö naudan lihassa 30,009,720. " lampaan lihassa 7,476,980. " sian lihassa 6,237,802. " vuodissa 650,210. Yhteen 44,374,712.

Tämä on nykyänsä vuotuinen häviö ainoastaan neljästä tavaralajista, jota tuodaan seitsemään Pohjois-Ameriikan kaupunkiin. Mikä määrä ennestään tiettyä ilkivaltaisuutta ja tuhlausta onkaan tässä, jota ei voida lopettaa eikä edes vähentää sen itsevaltaisen herran tähden, jota sanotaan -- kuningas Rautatieksi.

Minä olen luetellut vaan muutamia etuja niistä monista, joita meillä on eläimiltä. Tätä luentoa ihmisyydestä pitäisi levitettämän kauppahuoneessa ja lasten suojassa, koulussa ja lukusalissa, lakituvassa ja saarnastuolissa. Ennen kaikkia pitää pyydettämän sanomalehdistön mahtava apu pyrinnöissä, jotka tarkoittavat ihmisillisempää menettelyä eläimiä kohtaan.

MAILMAN KAIVOT.

Kuolematon ihmissielu janoaa autuutta, oloa ja onnea, mutta kääntyy, hyljättyänsä elämän veden, viheliäisiin, vedettömiin kaivoihin, pahoihin himoihin ja haluihin ja luulee niiden tyydytyksellä voivansa sammuttaa hengen janoa ja ikävöimisen. Monet näistä kaivoista, vaikka hyvin erilaiset keskenänsä, ovat kuitenkin yhdenlaiset siinä, ett'ei niissä ole vettä. Toinen tahtoo tulla rikkaaksi ja kaivattaa kultaa ja aarteita etsiessään syvän kaivon. Hän onnistuu kullan etsinnässä, mutta sielu ei koskaan lakkaa janoamasta. Se ei saa koskaan kylliksi. Niin vähän vettä antaa se kaivo, jota rikkaudeksi kutsutaan. Toinen taas kaivaa nautinnon, turhuuden ja kunnianhimon kaivoja, mutta nämätkään eivät anna todellista virvoitusta, ne antavat vaan suuremman janon. Kun he sitten ovat pettyneet hankkeissaan itsellensä kaivoja elämän lähteen sijaan, niin tulee pahat voimat heidän avuksensa. Kun pimeyden ruhtinas oikein tahtoi pyytää sieluja verkoillansa, ei hän kaivanut kaivoa, vaan teki järven päihdyttävästä nesteestä, paloviinasta. Sen aaltoihin hukuttaa nyt murheellinen surunsa, raskasmielinen ottaa siitä huvitusta, alakuloinen rohkeutta, tyytymätöin virvoitusta, heikko voimaa ja onneton lohdutusta. Mutta kuinkas käypi? Heille käy samoin kuin kärpäsille, jotka uteliaasti lähestyvät maistamaan heille pantua myrkkyä: ne pörähtelevät muutamia kertoja ympäri, tupertuvat sitten nurinniskoin ja kuolevat. Samoin turmeltuu viinan kautta tuhansia ihmisiä joka vuosi. He pörisevät hurjassa vimmassa myrkyn ympärillä, siksi kuin kuolevat ijankaikkisen kuoleman ja joutuvat kadotukseen.