Part 16

Casema käski nyt sotilaiden kulkea parittain ja taluttaa yhtä naista välillään, ja sillä välin kun naisten huudoista saattaa päättää, että tätä uutta keinoa koetettiin, antoi Simba Motolle merkin olla valmiina ja anastaa itselleen niiden molempien sotilaitten jouset ja nuolet, jotka olivat lähteneet rantaan auttamaan toisia. Itse hän aikoi riistää jousen sen sotilaan kädestä, joka oli jätetty heitä vahtimaan. Moto vuorostaan antoi merkin Kalululle ja pojille ja nyökkäsi sitten Simballe merkiksi, että kaikki olivat valmiina.

Nopeana kuin salama Simba hyökkäsi ylös, riisti käteensä keihään mieheltä, joka nojautui sitä vasten, heitti hänet korkealle ilmaan ja suoraan jokeen, ennenkuin tämä ennätti päästää ääntäkään. Moto riisti yhtä nopeasti kolme jousta ja yhtä monta viintä, jotka olivat täynnä nuolia, ja sitten kaikki tarttuivat toisiaan käsistä kiinni ja hyppäsivät maihin, ennenkuin kukaan oli huomannut heidän pakoaan.

He olivat ennättäneet jo hyvän matkan päähän tasangolle, kun hätähuudot ilmaisivat, että uusi onnettomuus oli tapahtunut kahlaamolla, ja vaikkapa he eivät olisi saavuttaneet muuta, kuin ettei heidän tarvinnut olla näkemässä niitä julmuuksia, joita näiden ihmisparkojen täytyi kärsiä ennenkuin he pääsivät joen poikki, olisivat he pitäneet itseään onnellisina.

Kalulu, joka taasen hengitti vapaasti, oli aivan kevyellä mielellä, mutta Selim ja Abdullah kiittivät sydämessään Allahia hänen varjeluksestaan ja rukoilivat hänen apuaan yhä edelleenkin. Moton ehdotuksesta he alkoivat astua luoteista kohti.

Jo paljoa ennen kuin aamu sarasti, huomasivat he maaperän vaihtelevaisuudesta, että he olivat loitonneet jokialueelta, ja ensimmäisessä päivän valossa he näkivät edessään mahtavan vuorijonon, joka oli yltyleensä tuoreen vihreyden peitossa.

He valitsivat varovaisuussyistä kaikkein vaivalloisimman tien, ja kiipesivät pian ylös jyrkkää rinnettä, jossa kasvoi bambupuita. Korkeudestaan he katsoivat alas tasangolle, joka tarjosi mitä suurenmoisimman näköalan, ja suuntasivat sitten askeleensa ylös vuorelle, jossa ei mikään toistaiseksi vielä uhannut eikä ennustanut onnettomuutta.

Kesti kauan ennenkuin aurinko tuli esille. Oli näet sadeaika -- rajuilma Ujiji-järvellä oli ilmaissut sen tuloa -- ja paksut usvat, jotka ympäröivät karuja vuorenhuippuja, johtuivat kovista sateista, jotka olivat tulvineet yli koko Rikwatasangon.

Päivällisen aikana he lepäsivät syvässä rotkossa ja koettivat purra maissiannoksiaan. Simban mielestä se oli kuitenkin kovin kuivaa ravintoa. Ilman lihaa he eivät voineet enää tulla toimeen, se oli ainoa ruoka, mikä soveltui vapaalle miehelle. Kalulu oli samaa mieltä kuin hänkin ja oli heti valmis seuraamaan häntä metsästysretkelle -- varmaankin oli täällä runsaasti metsänriistaa. Simba otti keihäänsä, jota hän kykeni parhaiten käsittelemään. Kalulu taas tarttui jouseen ja viiniin.

Moto lupasi pitää sillä välin huolta pojista.

Kalulu, joka astui jousi oikeassa ja kolme nuolta vasemmassa kädessään, laskeutui syvän rotkon kautta ihanaan laaksoon, ja siellä hän ilokseen varsin pian äkkäsi yksinäisen antiloopin, joka lepäsi puun alla märehtien.

Simba piiloutui puun taakse sinä aikana kuin Kalulu, notkeana kuin käärme, hiipi korkeassa ruohikossa kunnes hän oli kylliksi lähellä voidakseen lennättää nuolen eläimen sydämeen, joka pari kertaa kouristuksentapaisesti ojennettuaan jäseniään kaatui kuolleena kyljelleen.

Kalulu kääntyi nyt taakseen viitatakseen Simballe, mutta huomasi hämmästyksekseen tämän lyhentäneen keihäänsä varren, riisuneen lannevaatteensa yltään ja käärineen sen vasemman käsivartensa ympärille sekä asettuneen puolustusasentoon.

Kalulu kiiruhti heti ystävänsä avuksi ja näki samassa leopardin äkäisesti karjuen hyökkäävän Simban päälle. Pelottomasti hän pisti nuolen jouseensa ja astui aivan taistelevien luo samassa kun Simba työnsi vaatteeseen käärityn kätensä leopardin kitaan ja useampaan kertaan pisti keihäällään sitä kylkeen.

Pedon kynnet olivat painuneet syvälle Simban vasempaan lanteeseen ja polveen, joita se raastoi hirvittävästi, mutta leuat eivät voineet tehdä mitään vahinkoa, sillä paksu vaate, jonka Simba oli tunkenut sen kitaan, esti sitä puremasta. Onneksi Simba oli vahva, muuten leopardi olisi ensi hyökkäyksellään kaatanut hänet kumoon, ja silloin häntä olisi ollut vaikea pelastaa pedon kiiltäviltä hampailta.

Kalulu teki nämä havainnot mitä suurimmassa kiireessä, sitten hän astui askeleen lähemmäksi, ampui nuolen leopardin ruumiiseen ja odottamatta sen vaikutusta vielä toisen ja kolmannenkin, sillä välin kun Simba lakkaamatta pisti sitä keihäällään. Kun hän tunsi terävien kynsien otteen heltiävän, ponnisti hän vielä voimiaan, ojensi oikean jalkansa eteenpäin, painoi eläimen pään taakse ja vetäisi kahdesti terävällä keihään terällä sen kurkkua, niin että pää miltei erottautui ruumiista. Silloin vasta pedon täytyi alistua ylivoiman ja aseen alle. Se kaatui maahan ja pari kertaa nytkähdettyään jäi liikkumattomana makaamaan.

Mutta Simba parka oli hyvin pahasti runneltu, kynnet olivat tunkeutuneet syvälle hänen lantioonsa, ja polvilumpio oli paljastunut.

"Oi!" huokasi hän. "Jospa olisin saanut eilen edes hiukan syödä sitä antilooppia, jonka sinä tänään ammuit, olisin kääntänyt tuon pedon kaksinkerroin yhtä helposti kuin kangaspalan. Mutta kun täytyy elää viljasta! Kuka voisi olla voimissaan, kun ei kahteen viikkoon ole saanut muuta kuin viljaa ravinnokseen? Anna viljaa aasille, mutta lihaa miehelle!"

"Kuulehan, Simba. Jää lepäämään tänne puun juurelle siksi aikaa, kun käyn hakemassa toiset tänne. Heidän on paljoa helpompi päästä tänne kuin meidän kantaa antilooppia heidän luokseen. Ota vaatteeni ja kiedo se haavojesi ympärille, minä en kaipaa sitä, ennenkuin sinä paranet."

Näin sanoen kiiruhti jalomielinen, osanottava nuorukainen kertomaan ystävilleen onnettomuudesta, joka oli kohdannut Simbaa, ja nämä ottivat tiedon levottomin mielin vastaan.

Selim ja Abdullah, joita Simban voimakas käsi niin monta kertaa oli suojellut, kiiruhtivat hänen apuunsa.

"Hyi, miten hirveä eläin!" huudahti Selim nähdessään raadellun leopardin, joka makasi maassa ammottavin haavoin. "Sanohan Simba, oletko hyvin pahasti haavoittunut?"

Simba lepäsi nojautuneena puuhun ja näytti varsin tuskastuneelta. Veriset vaatteet hänen lanteillaan ja polvensa ympärillä eivät tarjonneet lainkaan mieluista näkyä. Pojat, jotka näkivät tämän veren paljouden, luulivat, että Simban tila oli hyvinkin huono ja että kuolema oli jo lähellä. He eivät tienneet mitä tehdä, vaan rupesivat itkemään, ja ylistäen hänen erinomaisia ominaisuuksiaan he valittivat hänen äkillistä poismenoaan.

Mutta Simba vastasi heille niinpian kun sai tuskiltaan puhutuksi:

"Älkää itkekö, nuoret herrat! Simba on vain hiukan haavoittunut, se on vain lihashaava, ei muuta. Ei Simba vielä kuole, hänen täytyy saada tavata vaimonsa ja lapsensakin ja nähdä Selim onnellisesti kodissaan, ennenkuin hän kuolee. Mutta -- Abdullah herra!"

"Niin, Simba, mitä sinä tarkoitat?"

"Pidätkö sinä todellakin suuresta Simbasta?"

"Oi, Simba, miten voit sellaista kysyäkään? Sinä olet anastanut sydämessäni isäni sijan. En voi koskaan unohtaa sitä hirveää hetkeä, arvet jaloissani puhuvat siitä joka päivä."

"Kyllä minä arvasin, että hiukan pitäisit Simbasta. Mutta surisitko sinä todellakin, jos Simba kuolisi ja hänet olisi pakko jättää tänne hyenojen ja sakaalien ruuaksi?"

"Allahin tähden, älä puhu tuolla tavalla, Simba. Sinähän sanoit, ettet kuolisi, miksi siis kiusaat minua?"

"Niin, mutta minä voisin kuolla, ellei Abdullah tahtoisi tehdä minulle palvelusta."

"Puhu! Käske, Simba, mitä tahansa!" pyysi Abdullah innokkaasti.

"Jospa Abdullah herra tahtoisi sytyttää tulen ja Selim herra leikata muutamia viipaleita antilopin lihaa, niin Simba saisi syödä ja jäisi eloon."

"Sinä saat lihaa ennenkuin ennätät laskea sataan, Simba!" huudahti Abdullah ja alkoi juosta edestakaisin keräten heinää, kuivia lehtiä, oksia ja pari suurta kantoa, joiden väliin tuli sytytettiin. Selim oli sillä välin ottanut Simban keihään ja leikannut suuria lihapalasia.

Abdullah oli saanut rovionsa valmiiksi, mutta kääntyi hädissään Simban puoleen.

"Niin, nyt meillä on puita, mutta mistä saamme tulta? Meidän pyssymmehän ovat järven pohjassa?"

"Kalulu kyllä auttaa sinua siinä työssä", sanoi Moto, joka samassa saapui paikalle Kalulun ja Nianin seurassa.

Abdullah ihmetteli suuresti miten se kävisi päinsä ja halusi oppia tämän villien konstin.

Kalulu ryhtyi nyt työhön ja näytti miten mtutalainen saa tulen syttymään ilman pyssyä ja ruutia.

Hän valitsi palasen kuivaa, kovaa kaarnaa, asetti sen maahan jalkojensa väliin ja sirotti sen päälle hiukan hiekkaa, jonka hän ensin oli hieronut kuivaksi ja lämpimäksi sormiensa välissä. Sitten hän valitsi vahvimman nuolen viinistään, leikkasi höyhenet ja kuurnan pois siitä ja hankasi sen aivan sileäksi, sitten hän keräsi kuivia lehtiä ja heinänkorsia kaarnan päälle ja pyöritteli nuolta käsissään painaen sitä koko ajan alaspäin.

Hetken kuluttua näkyi savua, ja kun hän pyöritti nuolta lakkaamatta, syttyi muutamia kipinöitä heinien ja lehtien välissä ja ne leimahtivat pian tuleen.

"Näin watutalaiset hankkivat tulta itselleen", sanoi Kalulu Abdullahille hiukan ylpeästi, mikä arabialaispojan mielestä oli täysin oikeutettua, koska Kalulu todellakin sai aikaan tulen, jolla saattoi paistaa lihaa Simballe.

"Selim, Selim! Tuo liha tänne!" huusivat Kalulu ja Abdullah yhtäaikaa.

"Kyllä tuon!" vastasi Selim kantaen antiloopin jalkaa. Ja Niani tuli perässä kantaen toista kantamusta.

Kalulu pani lihan seipäiden varaan paistumaan, ja Moto sitoi Simban polven Kalulun vaatteella ja sai lantiosta verenjuoksun pysähtymään. Sitten hän rakensi katoksen heidän suojakseen ja valmisti pehmeän vuoteen haavoittuneelle ystävälleen.

Sillä välin kun liha paistui, nylki Kalulu leopardin, jonka nahasta hän sai erinomaisen lantiovaatteen. Ja kun Simba oli nauttinut sellaisen annoksen antiloopinlihaa, että sillä olisi voinut ravita kaksikin miestä, tunsi hän voimiensa jälleen palaavan.

"Liha on parasta lääkettä", hän sanoi. "Se auttaa meitä ajattelemaan ystävällisemmin lähimmäisistämme, ja kun vatsa on täysi, voi kestää mitä hyvänsä. Jos minulla aina olisi kylliksi liharuokaa, voisin tapella leopardin kanssa joka päivä, jos niiksi tulisi, ja hyvä veitsi kädessä en pelkäisi jalopeuraakaan."

Näitä sanoja tervehdittiin riemuiten. Moto tunsi itsensä yhtä rohkeaksi kuin Simbakin, mutta Selim puolestaan arveli, että hän, joka oli vain poika, tarvitsi hyvän pyssynsä ennenkuin hän uskalsi ruveta mittelemään voimiaan jalopeuran tai leopardin kanssa. Abdullah ja Niani pelkäsivät kumpikin, että he ajattelisivat ensi sijassa vain puuhun kiipeämistä.

Kun Kalulu oli saanut leopardin nyljetyksi, uskalsi Niani astua esille, ja harmissaan siitä pahasta, jonka peto oli saanut aikaan, hän pisteli keihäällä kuollutta ruumista ennenkuin kuljetti sen kauemmaksi.

Laakso, missä tämä kaikki tapahtui, olisi epäilemättä viehättänyt matkamiehiämme kauneudellaan, jollei tuuli olisi alituisesti kuljettanut synkkiä sadepilviä, jotka kietoivat maiseman rankkasateeseen.

He olivat kuitenkin tyytyväisiä katoksensa alla, missä he saattoivat levollisesti kestää pieniä vastoinkäymisiä ja järjestää olonsa mahdollisimman mukavaksi.

Kahteen päivään Simban ruumis oli siksi jäykkä ja hellä, ettei hän voinut liikkua, mutta kolmantena päivänä he lähtivät taas liikkeelle kulkien vuoriston läpi luoteista kohti.

Lämpimien maiden vuoret ovat aina suurenmoisia, mutta sadeaikana ne tekevät vieläkin valtavamman vaikutuksen. Minne ikänä katseensa kääntää, näkee aina korkean vuorenhuipun sadepilvien ympäröimänä tummaa taustaa vasten, ikäänkuin itse yö olisi puristautunut suunnattomaksi palloksi, jonka kostonhimoinen raivotar aikoi viskata alas laaksoon. Tällaiset korkeimpien vuorien huipuilla olevat mustat pilvet ovat hyvin tavallisia Keski-Afrikassa, ja ukkosen jyristessä ja salaman leimahdellessa ne ajautuvat edestakaisin heittäen sadekuuroja hiljaisiin laaksoihin.

Tällaisia luonnon vihanpurkauksia sattui joka päivä matkamiestemme vaeltaessa niitä seutuja kohti, missä he toivoivat tapaavansa ystäviään. Simban haavojen vuoksi heidän täytyi kulkea hitaasti, eivätkä he viikon kuluttua olleet päässeet kuin neljänkymmenen peninkulman päähän Rungwatasangolta. Mutta Simba selitti nyt olevansa yhtä terve ja voimakas kuin ennenkin, ja otti jälleen johdon käsiinsä. Sinä päivänä he vaelsivat kaksikymmentäviisi peninkulmaa.

Illalla he saapuivat pitkään ja kapeaan laaksoon, ja sen toisella puolella, viidakon keskellä, he näkivät muutamia majoja, varmaankin pienen kylän. Sillä puolella, jossa he olivat, oli vanha viljelysmaa, josta umpeenkasvaneita teitä haarautui joka puolelle. Se oli varma merkki siitä, että täällä oli aikoinaan ollut tiheä asutus.

Kun he poikkesivat yhdelle näistä teistä, lensi nuoli aivan Simban korvan ohi ja pian seurasi toinen nuoli toistaan.

Tarkemmin katsottuna huomasivat matkamiehemme joukon miehiä tiheän pensaikon takana.

"Kiiruhtakaa, Simba ja Moto, arabialaisveljeni ja Niani!" huudahti Kalulu. "Nouskaa tuolle kummulle. Minä tulen heti jäljessä. Ensin viekoittelen kuitenkin nuo miehet piilostaan esiin ja näytän heille, miten mtuta ja päällikkö osaa taistella."

"Ei", vastasi Simba, "me emme lähde ilman sinua. Tule meidän kanssamme, Kalulu."

"Älkää pelätkö minun puolestani, ajatelkaa arabialaispoikia ja itseänne. Minua he eivät voi vangita. Menkää, Selim ja Abdullah, Kalulu pyytää teitä."

"Antaa hänen tehdä mielensä mukaan", sanoi Moto. "Kalulu tietää mitä tekee." Ja odottamatta Simbaa hän tarttui Selimiä käteen kiinni ja juoksi hänen kanssaan mäkeä ylös. Simba seurasi jäljessä Abdullah ja Niani mukanaan.

Kun ystävät olivat päässeet turvaan, astui Kalulu lähellä olevan suuren puun luo surkeasti ontuen, ikäänkuin hän olisi ollut pahasti haavoittunut, ja piiloutui sen taakse. Mutta niinpiankuin hän oli päässyt sinne, jännitti hän jousensa ja otti vasempaan käteensä kolme nuolta varalta.

Hänen ei tarvinnut odottaa montakaan minuuttia, ennenkuin kuusi miestä hyökkäsi esiin pensaikosta suoraan hänen piilopaikkaansa kohti, jonka he piirittivät joka puolelta. Yksi miehistä tähtäsi Kaluluun ja heitti keihäänsä häntä vasten. Se osui maahan tuskin kyynärän päähän Kalulusta, mutta tämä ei liikahtanut paikaltaan. Mies heitti vielä toisenkin keihään, joka osui vieläkin lähemmäksi. Nyt lensi pitkä heittokeihäs -- assegaj -- häntä vastaan ja raapaisi kaarnan puusta hänen päänsä yläpuolelta. Kun hän ei vieläkään vastannut, luulivat miehet, että hän oli niin pahasti haavoittunut, ettei voinut puolustaa itseään. Mutta kun yksi miehistä, joka oli toisia rohkeampi, hyppäsi puun juurelle, lennätti Kalulu nuolen hänen rintaansa, ja ennenkuin toiset ennättivät suojaan, osui toinenkin nuoli maaliinsa. Sitten Kalulu tarttui molempiin keihäisiin ja assagajiin, joilla miehet olivat ahdistaneet häntä, ja päästäen watutain sotahuudon hän hyökkäsi kevyesti kuin antilooppi viidakon läpi.

Kun miehet näkivät Kalulun juoksevan, kiiruhtivat he hänen jäljessään. Päästyään kukkulalle heittäytyi Kalulu pensaan taakse ja odotti silmät ja korvat jännittyneinä ja käsi jousen jänteellä, kunnes ensimmäinen miehistä tuli näkyviin, ja sitten hän lävisti hänen kurkkunsa nuolellaan. Ennenkuin kuoleva ennätti päästää korahdustakaan, oli Kalulu pistänyt uuden nuolen jouseensa ja ampunut sen neljännen miehen selkään, juuri kun tämä kääntyi paetakseen pois. Nyt Kalulu astui esiin piilostaan, keräsi kuolleitten aseet -- keihäät, jouset ja nuolet -- ja kun hän näki molempien jäljelläolevien pakenevan, palasi hän ystäviensä luo, jotka levottomina odottivat häntä. Ihmetyksen vallassa toiset kuuntelivat hänen kertomustaan taistelun kulusta, ja Simba soimasi itseään arkuudesta, kun hän oli jättänyt Kalulun yksin vihollista vastaan. Mutta Kalulu keskeytti hänet. "Älä sano siten, Simba. Sinä olet suuri ja hyvä maalitaulu, jota vastoin minä olen pieni ja kapea, ja vaikkapa heitä olisi ollut kaksikymmentä, niin varovaisuudella olisin suoriutunut heistä kaikista. Nuo ihmiset eivät taistele kernaasti avonaisella tantereella, ja niinkauan kuin heillä oli vain yksi vihollinen läheisyydessään, eivät he olisi viitsineet ajaa ketään muuta takaa. Hyppäämällä edestakaisin pensaikossa ja ampumalla kulloinkin lähinnä olevaa heistä, olisin siinä määrin vähentänyt heidän joukkoaan, etteivät he ilman suurta mieshukkaa olisi päässeet tänne saakka ja saaneet meitä käsiinsä. Jos me sitä vastoin kaikki olisimme olleet koolla, olisivat he voineet tappaa meistä pari kolme, ja kenestä me olisimme tahtoneet luopua? -- Selimistäkö? Vai Abdullahista? Vai Nianista? Ei, Simba, näethän, etten olisi voinut toimia toisin."

Simba ja Selim pahoittelivat, ettei heillä ollut pyssyjään, he kumpainenkaan eivät osanneet ampua jousella, ja Simba lisäsi, että jos hänellä vain olisi ollut oma hyvä pyssynsä, ei ainoakaan noista miehistä olisi päässyt hengissä pakoon.

"Eipä nytkään päässyt muuta kuin kaksi pakoon", sanoi Kalulu nauraen, "eivätkä he taida uskaltaa häiritä meitä enää. Mutta parasta on sittenkin, että lähdemme matkaan, ennenkuin kylän toiset miehet ryhtyvät ajamaan meitä takaa."

Hän jakoi nyt aseet toisille, ja Simba katsoi ihailevin katsein häneen.

Tähän asti oli Kalulu hänen mielestään ollut kestävä ja nopsajalkainen, notkea ja voimakas ikäisekseen, mutta sittenkin vain poika. Nyt hän mittaili häntä kiireestä kantapäähän saakka, pudisti päätään ja mutisi jotain itsekseen. Kalulun kysyessä, mitä hän sillä tarkoitti, hän vastasi:

"Sinun silmäsi on yhtä varma kuin jalkasi ja käsivartesi, Kalulu. Kun tulet muutamia vuosia vanhemmaksi, olet yhtä vahva kuin minä, ja kun palaat takaisin omaan maahasi, saa Ferodia katua tekojaan, sillä sinä hyökkäät kuin jalopeura hänen tielleen." Ja Moto oli aivan samaa mieltä.

"Niin, kyllä Ferodia saa vielä nähdä Kalulun, mutta tuskinpa hän antautuu hänen orjakseen", lisäsi Kalulu.

Tänä iltana ystävämme pystyttivät leirinsä joen rantaan, punertavan kallion juurelle, ja seuraavana aamuna he nousivat vuorelle ja suurella vaivalla tunkeutuivat bamburuoko- ja orjantappuratiheikköjen läpi.

Saavuttuaan korkeimmalle huipulle tarkastelivat he ympäristöä koettaen ottaa selkoa siitä, missä he oikeastaan olivat. Tämä vuoriketju, jolla he seisoivat, erotti varmaankin eri vesijaksot toisistaan ja Rungwan jokialue oli jäänyt heidän taakseen. Moton laskujen mukaan he lähenivät Unyamweziä -- tieto, jota kaikki tervehtivät ilolla -- ja heidän oli nyt parasta kääntää askeleensa koillista kohti.

Hyvin pitkän päivämarssin jälkeen he asettuivat lepäämään metsälammen rannalle, muutaman penikulman päähän koilliseen punaisesta vuoriketjusta. Monista linnuista, joita kierteli ilmassa, Kalulu päätteli, että lampi oli kalarikas, ja hän asettui rannalle seisomaan keihäs kädessään. Hetken kuluttua hän huomasi liikettä sakeassa vedessä, iski keihäänsä veteen ja sai pyydetyksi viiden tai kuuden kilon painoisen kalan. Riemuiten tervehtivät nälkäiset toverit saalista, sillä viime päivien ruoka-annokset olivat olleet varsin vähäiset.

Toisetkin yrittivät pyytää kaloja harppuunalla, mutta vain Simballe ja Motolle se onnistui. Arabialaispojat pitivät liian lujasti kiinni keihäistään eivätkä sen vuoksi osanneet heittää niitä suoraan veteen.

Seuraavana päivänä maisema muuttui puistomaiseksi monine ihanine puineen ja pensaineen. Päivällisen aikaan he saapuivat tielle, jonka suuntaa Moto tutki. Hän väitti, että se johtaisi heidät Unyanyemben tielle.

Tämä tieto oli monien vastusten ja vaivannäköjen jälkeen niin ilahduttava, että he marssivat eteenpäin hyvillä mielin, ja arabialaispojat ajattelivat jo äitejään, jotka ristikko-ikkunoittensa takaa alituisesti tähystelivät mannermaata kohti ihmetellen, missä heidän poikansa oleskelivat.

Pari tuntia ennen päivän laskua he saapuivat harvaan metsään. He asettuivat leiriin ja rakensivat sen ympärille risuaitauksen suojellakseen itseään petoeläimiltä ja rupesivat lämmittämään kalaa, jota heillä oli vielä jäljellä. Mutta siitä riitti vain suupala kullekin, ja siksi Kalulu ehdotti, että hän lähtisi hankkimaan heille lisää syötävää jousellaan. Simba ja Moto kielsivät häntä, ja Selim ja Abdullah pyysivät häntä jäämään heidän luokseen, sillä he kestäisivät vallan hyvin ruuatta seuraavaan päivään. Mutta Kalulu nauroi iloisesti ja pyysi heitä olemaan huoletta, hän kyllä suoriutuisi kaikista vaaroista.

Niinpä Kalulu lähti matkaan luvaten palata pian takaisin. Hän astui suoraan eteenpäin tietä myöten, samaa, jota heidän oli määrä seuraavana aamuna kulkea. Hän tähysteli ympärilleen ja tarkasti kaikki epäilyttävät paikat. Harva metsä muuttui jälleen alankomaaksi, jolla kasvoi kääpiö-ebenpuita ja sinisiä kumipensaita. Ruohon keskellä oli myös runsaasti termiittipesiä. Tasangon tuolla puolen alkoi taaskin tiheä metsä -- sinne oli vain kymmenen minuutin matka. Siellä hänen onnistuisi ehkä päästä metsänriistan jäljille, hän tuumi, ja astui nopein askelin metsää kohti.

Mutta hän kulki yhä kauemmaksi ja kauemmaksi näkemättä ainoatakaan eläintä. Äkkiä kohosi savupatsas hänen edessään. Siinä itsessään ei ollut mitään vaarallista, mutta mistähän tuo savu tuli? Täällä metsän keskellä ei voinut olla mitään kylää. Kalulu oli oikea metsän poika, aito metsästäjä, jonka vaisto oli hereillä. Hän tahtoi ottaa selkoa siitä, mistä tuo savu keskellä sadeaikaa saattoi johtua.

Hän hiipi puun juurelta toiselle, mättäältä mättäälle. Vuoroin hän kyyristyi mättään taakse, vuoroin mateli kuin käärme heinikossa hyökätäkseen taas eteenpäin leopardin harppauksin, kunnes tuli niin lähelle savua, että saattoi erottaa ääniä.

"Ääniä!" Vain se tosiasia, että metsässä kuului muita ääniä kuin hänen omansa, oli jo tärkeä, sillä eivätkö kaikki äänet viime aikoina olleet olleet vihollismielisiä? Hän oli nyt monta vertaa varovaisempi kuin ennen, ja melkeinpä jo katui, että lainkaan oli tullut tänne. Miksikä hän ei ollut totellut Selimiä ja toisia ystäviään, jotka olivat pyytäneet, ettei hän lähtisi matkaan?

Piilopaikastaan puun takaa hän näki ihmisiä, joilla oli samanlaiset huivit pään ympärillä ja pitkät viitat yllä kuin Selim oli kertonut Sansibarissa käytettävän. Hän kuunteli ja erotti sanoja, joita hän oli kuullut Selimin, Abdullahin, Simban, Moton ja Nianin käyttävän. Se ei varmaankaan ollut mitään kieltä, jota Afrikan keskiosissa puhuttiin, eivätkä nuo miehet, jotka kulkivat leirissään valkeissa turbaaneissaan ja pitkissä valkeissa takeissaan, olleet maan asukkaita. Varmaankin he olivat arabeja. Motohan oli sanonut, että he olivat Unyanyemben tiellä ja että he saattaisivat kohdata arabialaisia karavaaneja, jotka olivat matkalla Fipaan tai tulossa sieltä. Tietysti nuo arabit olivat Selimin ja Abdullahin kansaa! Ne olivat hänenkin ystäviään, koska hän oli Selimin veli!

Mitä hänen tulisi nyt tehdä? Kääntyä heti takaisin ja ilmoittaa nämä hyvät uutiset ystävilleen? Hän oli vähällä toteuttaa tämän aikeensa, mutta samassa hänen päähänsä pisti toinen tuuma: "Miksi hän ei voisi astua heidän luokseen ja kertoa kuka hän oli? He ottaisivat hänet varmaan hyvin vastaan Selimin tähden."

Poika parka! Hän luuli, että kaikki arabit olivat Selimin ja Abdullahin kaltaisia ja lähti senvuoksi aivan levollisesti piilopaikastaan ja astui leiriin.

"Halloo, veli! Tulehan tänne!" Kuuluihan tuo veljellinen tervehdys aika hyvältä. Mutta se ei merkinnyt sittenkään mitään. Kalulu astui kuitenkin lähemmäksi, ja kolmekymmentä miestä otti hänet vastaan. Kolme näistä oli varmaankin johtajia ja valkeita, joskaan heidän ihonvärinsä ei ollut yhtä valkea kuin Selimin ja Abdullahin. He keskustelivat innokkaasti keskenään, kun hän lähestyi heitä.