Part 2

LENSMANSKA. Kallu ja Kallu, ei tässä talossa enää muuta kuule. Maksa kustannukseni ja kaikki rikotut astiani! Koko ajalta kahdeksankymmentä ja seitsemän markkaa 16 penniä. Olenhan sanonut.

HILMA. Mutta Kallu, Kallu tahtoo jo ensi keväänä... voi hyvä rakas rouva...

LENSMANSKA. Kallu, Kallu, olen sen jo kuullut. Sisso, ei sinun ole sen kiireempi naimisiin kuin muidenkaan ihmisten. Sisso, sisso, kyökkiin, vielä sinä naimisiin ehdit, kyökkiin, kyökkiin...

Työntää itkevän Hilman vähitellen peräovesta ulos.

PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA oikealta.

PATRUUNSKA. Oo, rouva Länsmanska, teitä voi todellakin onnitella näin komean juhlan johdosta.

LENSMANSKA hyvillään. No, no, -- no, no... Mitä se patruunska...

HÄRASÖÖDINSKA. Komeampaa kuin kellään muulla. Ja mitäpä niistä ihmisten puheista!

LENSMANSKA hätkähtää Hä? Mistä ihmisten puheista?

PATRUUNSKA. Mutta rakas härasöödinska, säästäkää toki rouva Länsmanskaa moisia juoruja kuulemasta.

HÄRASÖÖDINSKA. Tietysti se on vale. Tekö olisitte velkaa jollekin talonpojalle!

LENSMANSKA. Te teette minut uteliaaksi... Mitä puheita ne on? Sanokaa, sanokaa!

HÄRASÖÖDINSKA. Ah, minun täytyy todella itkeä ihmisten pahuutta. En voi puhua... sanokaa te, rouva patruunska.

LENSMANSKA. Kuka on uskaltanut niin valehdella. Ettäkö emme olisikaan varakkaita?! Niinkö?!

PATRUUNSKA. Niin, mutta pääasia tässä on kelle te olisitte muka velkaa. Hirmuista! Hirmuista!

LENSMANSKA. Se ei ole totta, se on julkea vale! Kuulitteko!

PATRUUNSKA. Jollekin -- syytinkiläiselle! Johan nyt!

LENSMANSKA. Syytinkiläiselle! Me!? Se on mitä julkein häväistys! Oh, millä puhdistumme moisista parjauksista!

Pyörähtää permannolla osoittaen ympärilleen.

Ja siltäkö tämä näyttää!

HÄRASÖÖDINSKA. Ei, ei, mutta aivan ylimalkaan puhuen niin kyllä täytyy sanoa, että...

PATRUUNSKA. Ylimalkaan puhuen: ihmiset elävät tätänykyä aivan yli varojensa. Riittäisi vähempikin.

LENSMANSKA. Mitä se tähän kuuluu? Mikä "riittäisi"?!

HÄRASÖÖDINSKA. Ylimalkaan, i största allmänhet, minunkin täytyy myöntää, että riittäisi vähempi.

LENSMANSKA. Kerran vuodessa, kantänka!

PATRUUNSKA. So, so, entäs pääsiäisenä...!

HÄRASÖÖDINSKA. Entä Bärtan päivänä sitten!

PATRUUNSKA. Ja erittäinkin kun kaikille on tunnettu...

LENSMANSKA hillitsemättä itseään polkasee jalkansa maahan. Mikä kaikille on tunnettu? Sanokaa jos uskallatte!

PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA torjuen. Ylimalkaan! ylimalkaan!

LENSMANSKA. "Ylimalkaan ja ylimalkaan"! -- Itse olette Sarkaselle velkaa!

PATRUUNSKA yhtaikaa kahden seuraavan kanssa. Mekö velkaa Sarkaselle! Kuka niin on voinut valehdella?! Ei iki päivinä! Tätä asiaa ei voi jättää näin, se on hävytön, se on ilkeämielinen parjaus! Vastatkaa sanoistanne, jaa-a, vastatkaa sanoistanne!

HÄRASÖÖDINSKA yhtaikaa edellisen kanssa. Mekö?! Velkaa moukalle?! Det är förskräckligt hvad människorna kan prata! Emme vielä koskaan ole olleet penniäkään velkaa, ei koskaan! Aldrig! Det är grymmt, det är rysligt, förfärligt, förskräckligt, förskräckligt!

LENSMANSKA jonkun ajan kuluttua, yhtaikaa edellisten kanssa, heitä tyynnyttäen ja koettaen huutaa kovemmin kuin he. Ylimalkaan! Ylimalkaan! Ylimalkaan!

VIERAAT eri ovista. Mitä? Mitä?

NIMISMIES lasi kädessä, iloisena vasemmalta. No, no, no, mikä rouville nyt on tullut? Gramofooni soimaan ja tanssi käymään!

LENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA vaikenevat äkkiä ja heidän kasvonsa saavat hymyilevän ilmeen.

LENSMANSKA yhtyen miehensä kehoitukseen, vieraille. Tanssimaan, tanssimaan -- nuoret ja vanhat! Ottakaamme nyt oikein vanhan ajan franseessi!

Lyö käsiään yhteen.

Hakekoon jokainen herroista parinsa, sisso, sisso, kaikki, kaikki vaan...

Lensmanskan näin puuhatessa tulee useita herroja vasemmalta vaatimaan rouvia tanssiin, jotka estelevät, käskien pyytämään nuorempia, sitten suostuvat, luonnottoman äänekkäästi murahdellen.

HILMA hätääntyneenä perältä, nimismiehelle. Kyökissä on asiamies, tahtoo herra vallesmannia.

NIMISMIES virittää gramofoonia. En ota vastaan. Tulkoon toiste.

HILMA. Se tahtoo tulla väkisin.

NIMISMIES. Aja ulos, sanon minä!

HILMA. Hyi, en minä uskalla, sillä on keppi...

Kyökkiin perälle.

Gramofooni soi.

LENSMANSKA. Parit kahteen riviin, tämä on vanhain tanssi, nuoret eivät osaa, kas näin, yks, kaks, kolme, alkakaa...

Vanhemmat herrat ja rouvat tanssivat franseesia, nuoret nauravat ovien suissa, osotellen sormillaan.

ÄÄNIÄ NUORTEN JOUKOSSA.

-- Onko tuo nyt sitä katrillia?

-- Ei, se on Noakin tangoa.

-- Hei vaan, hop, hop...

-- Katsokaa lensmanskaa! Hurraa!

-- Hiljaa, hiljaa, nyt tulee lensmanskan soolo.

LENSMANSKA figureeraa parinsa kanssa.

Kyökistä kovaa, epäselvää huutoa ja melua. Tanssi pysähtyy.

VIERAAT. Mitä siellä tapahtuu?

NIMISMIES. Katsos roistoa! Kyllä minä hänet kuritan!

Ulos.

LENSMANSKA. Jatkakaamme. Kyllähän mieheni sellaiset kuranssaa! Parit fikyree! Fikyree!

NIMISMIES perältä, luikkii vasemmalle.

VIERAAT pysäyttävät hänet. Mikäs nyt?

NIMISMIES. Minulla kun ei ole mitään keppiä, jolla kurittaisin...

1 HERRA tarjoo hienoa kävelykeppiä. Kas tässä, tässä!

NIMISMIES tarkastelee keppiä. Mitäs tämmöisellä, se menee poikki ensi lyönnillä.

Melu kyökissä yltyy..

LENSMANSKA paksu mukurakeppi kädessä. Ota tämä, aja paikalla ulos, mikä hirveä skandaali!

NIMISMIES tarkastelee mukurakeppiä. Tämäkö, sehän on leppää!

LENSMANSKA pyörähtää tuittupäisesti, menee kyökkiin. Sepä nyt merkillistä!

NUORISO. No nyt siitä jotain tulee, kun lensmanska itse... Se on toista!

NIMISMIES. Mutta jatkakaahan, hyvät vieraat sillä aikaa kun minä haen parempaa keppiä.

Pakenee vasemmalle. Tanssi jatkuu laimeasti.

HILMA juoksee kauhuissaan kyökistä. Jesta! Jesta sitä miestä!

LENSMANSKA kiirehtii Hilman perässä, Hilman korvaan kovalla äänellä.

Juokse joutuun hakemaan Sarkaskaa, se mies ei tottele ketään muuta. Juokse, juokse, sano että tulee heti, heti paikalla!

Pakenee oikealle.

HILMA. No kyllä vaan en viivy, minä sen lennätän tänne.

Juoksee ulos.

Tanssi jatkuu innokkaammin.

SARKANEN perältä, keppi kädessä, meluavana ja ankarana. Vai täällä tanssitaan!

VIERAAT hihkasevat. Sarkanen!

Tanssi taukoo äkkiä, gramofooni lakkaa soimasta.

SARKANEN. Iltaa, iltaa! Minulla on asiaa vallesmannille.

VIERAAT. Missä hän on? Missä herra vallesmanni?

Hakevat.

2 HERRA. Ainako se vaan sitä keppiä hakee?

SARKANEN. No sanokaa sitten lensmanskalle. Tuli ja leimaus!

VIERAAT. Mutta -- minne lensmanska on mennyt?

Hakevat.

I HERRA. Keppiä, keppiä hakemaan, herrajesta keppiä hakemaan!

VIERAAT johdattavat sisälle nimismiehen vasemmalta ja lensmanskan oikealta. Tulkaa herran nimessä, hän pieksää meidät! Ajakaa ulos tuo moukka! Ulos! Ulos!

Pistävät keppiä isäntäväen käsiin.

NIMISMIES. Johan sanoin, nämä vitsat ovat liian ohkasia, pitää olla jotakin paksumpaa...

On hakevinaan.

SARKANEN irvistelee. Lainatkaa hänelle tämä.

PATRUUNSKA. No, rouva Länsmanska, vieraanne odottavat, että tuo hävytön häiritsijä vihdoinkin ajetaan ulos.

HÄRASÖÖDINSKA. Ettekö uskalla?

LENSMANSKA. Minäkö en uskalla! Sormiani syhyy, mutta kun tuo mieheni on niin pelkuri. Eikä ole keppiä...

I ROUVA. Pelkuri -- hän, joka on niin monta pahantekijää vanginnut!

VIERAAT ihmettelevät ja nureksivat.

NIMISMIES nopeasti vaimolleen. Lähetä Hilma heti Sarkaskaa noutamaan.

LENSMANSKA kuiskaa yhtä nopeasti. Olen jo lähettänyt.

VIERAAT työntävät nimismiestä ja lensmanskaa esille kohti Sarkasta. Ajakaa nyt vaan ulos, ajakaa ulos!

SARKANEN. Eikö ole keppiä? Tässä on, ottakaa tämä, sanon.

LENSMANSKA hiljaa Sarkaselle. Sarkanen tekee hyvin ja astuu perälle!

NIMISMIES. Niin, niin, tänne herrain puolelle, jos saan luvan pyytää...

VIERAAT ihmetellen. Mi-mitä se oli?!

SARKANEN. Sitä se oli. Mutta kuulkaahan ensin asiani. Koska me nyt kaikki tänne kokoontuneet olemme.

NIMISMIES. Mutta Sarkanen on niin hyvä vaan ja astuu tänne seuraamme, niinkuin kutsuvieras, niinkuin kutsuvieras...

VIERAAT. Tämä menee toki liian pitkälle! Fyy, fyy moukan seurassa! Ei, kiitoksia!

LENSMANSKA. Sarkanen tekee hyvin, kuuma ryyppy, mitä? Ha-ha.

PATRUUNSKA. Ei epäilystäkään enää! Siis sittenkin totta, mitä ihmiset ovat puhuneet! Ha-ha-ha...

HÄRASÖÖDINSKA. Nyt alan arvata minäkin mistä kohti kenkä puristaa, ha-ha-ha...

Nauravat yhdessä.

SARKANEN. Ei, sanon minä, ei puolelle eikä toiselle, vaan ensin asiani. Ja kuulkaa: näiden todistajien läsnäollessa sanon minä irti...

LENSMANSKA uhkaavasti lähestyen Sarkasta. Ja jos minä käsken tänne Sarkaskan, ai-ai, Sarkanen, Sarkanen!

SARKANEN. Ja onkos prosentitkaan maksetut, kysyn minä?

1 HERRA viheltää niinkuin olisi vasta ymmärtänyt.

VIERAAT. Ahaa! Vai niin! Ha-ha-ha-ha...

LENSMANSKA. Missä hitossa se Sarkaska viipyy!

SARKANEN. Jaa-a, vastatkaa, onko kolmen vuoden prosentit maksetut ja uutta vaan tahtoisitte...

LENSMANSKA. Ei, nyt menen itse Sarkaskaa hakemaan!

Miehelleen.

Tuki hänen suunsa!

Sieppaa vaippansa ja tuuliaispäänä lentää ulos.

VIERAAT. Ha-ha-ha-ba

SARKANEN. Kolmen vuoden prosentit, sanon.

NIMISMIES tarjoskelee Sarkaselle väkeviä puhuessaan. No, no, tulkaahan tänne, täällä tehdään laskut, ei, ei, tänne, tänne...

SARKANEN ojentaa kättään lasia kohden, seuraa nimismiestä. No niin, niin, tehdään selvät laskut...

Vasemman oven kynnyksellä uhkaavasti muille.

Odottakaa, odottakaa, kyllä minä kohta tulen.

VIERAAT nauravat.

I HERRA. Ai, ai, kylläpä joutui isäntäväkemme kovalle!

PATRUUNSKA. Miksi eletään näin ylellisesti? Aivan kuin ei vähempikin riittäisi!

2 HERRA. Mutta luuletteko todellakin, että siitä nyt tulee konkurssi?

VIERAAT vakuuttavasti. Konkurssi! Konkurssi siitä tulee!

HÄRASÖÖDINSKA. Kuka käski elämään noin yli varojensa! Toista on oleva meillä. Uudenvuoden illaksi pyydämme meille!

VIERAAT ihastuneina. Aaaa!

HÄRASÖÖDINSKA. Kaikki läsnäolijat poikkeuksetta!

VIERAAT. Kiitoksia!

Syviä yhteisiä kumarruksia.

PATRUUNSKA. Mutta uudenvuoden ilta on aina ollut meidän.

HÄRASÖÖDINSKA. Tänä vuonna se on kuitenkin oleva meidän!

PATRUUNSKA. Se on lievimmin sanoen hävytöntä!

HARASÖÖDINSKA. Olkaa siis niin hyvät. Yksinkertainen, vaatimaton illanvietto vain, en enkel bjudning!

PATRUUNSKA. Niin hän aina sanoo, mutta kun sitten tullaan niin on komeampaa kuin kellään muulla. Mutta malttakaas häraskriiverska -- sillä miehenne on häraskriivari eikä härasööding!

Vieraiden puoleen, leveällä kumarruksella joka puolelle.

Ja uudenvuodenaattona meille, jos saan pyytää! Aivan yksinkertainen illatsu!

VIERAAT. Aaaa! Kiitoksia, kiitoksia!

HÄRASÖÖDINSKA. Päivää ennen meitä! ja meille tulevat väsyksissä kuin rievut! Se on hävytöntä!

SARKANEN ja NIMISMIES vasemmalta.

SARKANEN. Jaha, armolliset herrasväet, nyt on lista valmis, vaikka kyllä minä teidät ilmankin listaa muistan.

NIMISMIES. Sanon edeltäpäin: minä olen aivan viaton tähän, minä ainoastaan kirjoitin sanelun mukaan.

SARKANEN. Sisso, sisso. Tästä päivästä siis irtisanotaan kuukauden kuluttua maksettavaksi pääoma korkoineen 6 sadalta vuodessa, sanoo kuusi sadalta vuodessa kuin on viisi tuhatta Suomen markkaa, jonka on minulle ja vaimolleni Eetla Sofialle velkaa vapaasukuinen härasöötinki Nuurper. Jaa-a! Maksakoon tai peritään oikeuden kautta.

HÄRASÖÖDINSKA kiljahtaa kauhusta.

PATRUUNSKA voitonriemuisena. Vai niin! Kuka olisi luullut! Viisi tuhatta! Viisi tuhatta! No? Miltäs tuntuu?

VIERAAT voivat vaivoin hillitä nauruansa.

HÄRASÖÖDINSKA. Mutta uskokaa minua, se oli vaan satunnainen ulkomaanmatkamme... Herra vallesmanni, hillitkää toki tuo mies!

SARKANEN. Ja neljän vuoden korot ovat maksamatta. Se tekee kuusituhatta ja kaksisataa...

HÄRASÖÖDINSKA. Ah, Sarkanen, minä rukoilen teitä, olkaa hyvä, saanko luvan pyytää uudenvuoden iltana... en enkel bjudning...

VIERAAT nauravat.

PATRUUNSKA. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, ha-ha-ha... Uutena vuotena!!

HÄRASÖÖDINSKA. Sarkanen, rakas, pikku Sarkanen...

SARKANEN. Sanoo: kuusi tuhatta ja kaksisataa. Maksakoon taikka peritään oikeuden kautta.

HÄRASÖÖDINSKA. Ei! -- Sarkaska tänne. -- Sarkaska! Sarkaska!

Rientää suinpäin ulos.

PATRUUNSKA. Siinä nyt näitte! Mieheni sanoo aina: yhteiskunnassamme on jotain mätää.

NIMISMIES. Lista ei ole vielä lopussa.

SARKANEN. Ei, se vasta alkaa.

PATRUUNSKA levottomana. Mutta ettekö todellakaan voi hillitä tuota miestä!? Herra vallesmanni!

NIMISMIES kohauttaa voimatonna olkaansa.

VIERAAT laumassa, uhkaavasti Sarkasta vastaan. Riittää, riittää! Tämä on sopimatonta! Vaiti, vaiti! Ulos!

SARKANEN uhkaavasti. Mitä?!

VIERAAT perääntyvät, uskaltamatta yksitellen vastustaa.

SARKANEN. Viiden vuoden korot ja pääoma haetaan ulos entiseltä rakennusmestarilta herra Krönkvistiltä, sanoo viiden vuoden korot!

I ROUVA. Ah!

Kuultuaan nimensä pyörtyy istumaan.

PATRUUNSKA päätänsä keikutellen. Ja hohtokiviä sormet täynnä!

VIERAAT tarkastelevat pyörtyneen sormia. Katsokaa, tuo on ehta briljantti! Ja tuo -- mikä se on?

1 HERRA. Tässä vettä, rakas Berta... Mutta eikö sitä Sarkaskaa jo vihdoinkin ala kuulua! Ole huoletta, minä lepytän hänet! Hakekaa Sarkaska tänne, joutuin!

2 HERRA. Sic transit gloria mundi!

SARKANEN. Ja herra Vesander --

2 HERRA kyykistyen. Ai!

SARKANEN. -- ei ole ollenkaan korkoja maksanut.

2 ROUVA. Se ei ole totta, korot on säännöllisesti liitetty pääomaan.

2 HERRA. Tule pois, älä dabbaa itseäsi!

VIERAAT nauravat.

SARKANEN. Maksakoon taikka peritään oikeuden kautta. Ja Laxmannin herrasväki...

3 HERRA. Mi.. minä?

3 ROUVA piiloutuen Oh, mitä tästä nyt tulee!

SARKANEN. No, no, rouva, ei hätää, mutta kun olen neljä vuotta turhaan yrittänyt saada omani takaisin...

3 HERRA 3 rouvalle. Oletko sinä siis käynyt lainaamassa! Minun tietämättäni!

Riitelevät syrjässä kiivaasti keskenään.

VIERAAT nauravat.

SARKANEN. Ja lahtari Viklander, kaksituhatta ja viisisataa. Ja kanttori Tolpander, seitsemänsataa ja viisikymmentä. -- Ja tapetseeraaja Krutelli neljäsataa ja kaksikymmentä. -- Ja leipuri Viinikainen... Ja kamreeri Pastmanni... ja, ja...

VIERAAT nimensä kuultuaan jokainen vuorostaan lakkaavat nauramasta ja yhtyvät tyytymättömien joukkoon, joten nauru muuttuu vähitellen levottomaksi hälinäksi.

SARKANEN. Ja sitten on tässä kymmenentuhannen velka, kuin irtisanotaan korkoinensa kuusi sadalta vuodessa. Jaa-a! Kymmenen tuhatta jämtilleen, kymmenen tuhatta!

VIERAAT äkkiä hiljeten, uteliaina. Kymmenen tuhatta! Kukahan se on?

1 ROUVA virkoaa ja tulee uteliaana kuuntelemaan.

SARKANEN. Jaa-a, kuka se on! Ja korkorästit nousee tuhanteen, "kuka se on"!

VIERAAT. Kuka? Kuka?

SARKANEN. Patruuna itse se on.

PATRUUNSKA. Se on hävytöntä!

VIERAAT hämmästyksen lyöntinä. Patruunska!

Naurun tyrskähdyksiä.

SARKANEN. Jaa-a, patruunska!

PATRUUNSKA. Sarkaska tänne! -- Sarkaska! -- Sarkaska!

Ulos.

VIERAAT. Mutta missä vihdoin se Sarkaska?!

SARKANEN. "Sarkaska ja Sarkaska" --

Joutuen yhä enemmän raivoihinsa.

Tässä ei Sarkaska mitään auta. Vai akkavalta! Nähkääs tätä keppiä! Kuka on Sarkasen käskijä, kuka?!

Pamauttaa kepin pöytään.

Jaa-a, se keppi kestää!

VIERAAT sekasin. Herra vallesmanni, se on teidän asianne! -- Esivalta suojelkoon meitä! -- Sarkaska! -- Sarkaska!

Kaikki kiireesti ulos, lakkaamatta Sarkaskaa huutaen.

SARKANEN. Se keppi kestää, sanon minä!

NIMISMIES yrittää rauhoittaa raivoavaa Sarkasta. Sarkanen, Sarkanen! Tahdotteko ryypyn? Sarkanen, tulkaa järkiinne! Sarkanen!

SARKANEN. Ja kontrahti rikki ja tyttö irti! Tyttö irti!

NIMISMIES. Mikä on irti?!

SARKANEN. Tyttö irti, tyttö irti, sanon minä! Totisesti tämä keppi kestää! Tyttö irti!

NIMISMIES. Mikä tyttö? Mikä tyttö?!

SARKANEN pamauttelee keppiään yhä tuimemmin pöytiin niin että viinilasit ja kupit hyppelevät ja kaatuilevat. No kyllä tämä keppi kestää! Tyttö irti!

NIMISMIES. Mies on tullut hulluksi! -- Sarkaska tänne! -- Sarkaska! -- Sarkaska!

Suinpäin ulos.

SARKANEN huohotuksesta päästyään pyyhkii kumpaisellakin käsivarrella vuorotellen otsaansa. Ohhoh! Hikeen veti tämä toimitus miehen.

Katselee ympärilleen, tarkastelee esineitä, kurkistaa syrjähuoneisiin.

Tyhjä kuin Hiltusen lekkeri. -- Minne olenkaan minä pääni pistänyt?

Hiljaa kutsuen.

Eetla! -- Ei, ei, Eetla nukkuu kotona. Ja tämä -- eikös tämä ole niitä korkean kruunun esikartanoita? Eikö tässä samassa huoneessa ole moni syytetty ja vanki seisonut ankaran tuomarinsa edessä vavisten ja kurkku kuivana, kädet koreasti selän taakse köytettyinä? Älä, älä selkiä, Sarkanen, älä vielä selkiä! Huhhuu...

Istuutuu.

Eetla nukkuu ja pelkkää pötyä puhui sekin Kallu, joka meille uutta hääiloa ennusti. "Saat jälleen hääpolskaa tanssahdella, sanoi, ja muori hyppelee luoksesi ja kuhertelee kuin turtturikyyhkyläinen". Kyllä tässä taitaa kohta tulla sitä "turtturikyyhkyläistä"! Mitä ne niin mennessään huusivat: Sarkaska, Sarkaska!

Kavahtaa pystyyn.

Eivät suinkaan ne sitä tänne meinanneet...! Herra varjelkoon! Pidä kutisi pääpoloinen! Oma karvainen mukulani, älä herrannimessä selkiä! Lystihän meidän on! Heeluvee!

Maistelee pöydällä olevia viininjätteitä.

Ei ole näistä liemistä apua... Musiikkia, musiikkia! Kuulinhan minä äsken musiikkia: tuossa on posetiivi, onpa totisesti...

Menee gramofoonille.

Mutta mistä sinua veivataan, posetiivi? Missä veivuuvärkkisi?

Kopeloi gramofoonia, joka alkaa soittaa entistä surullisen viehkeää tanssisäveltä. Sarkanen peräytyy säikähtäen.

Älä, älä... enhän minä sinua veivaa, e-en minä veivaa... Jesta! Jesta! Lakkaa jo hiivatissa! Vaikene, sanon minä, sinä selvität minun pääni! Voi minua, voi minua!

Vaipuu väsyneenä ja epätoivoissaan permannolle puolimakuulle tuolia vasten.

Mitä olet sinä tehnyt, Sarkanen? En osaa ajatella, päätäni huimaa ja kovin jäseniäni raukasee. Tähän nukkuu tämä mies, nukkuu virkistävään uneen kestääksensä tulevaista myrskyä ja rajutuulta, sillä tukkapöllyyn ja kahleiden kalinaan olen minä tästä heräävä. Voi etten enää milloinkaan heräisi! Voi että tämä olisi vaan unta: Että se olisi jo kauan, kauan sitten ollutta ja mennyttä, ja me rakkaan Eetlan kanssa istuisimme sylityksin taivaissa maallisen elämämme katoavaisuutta ja turhuutta muistellen! Ja harpun sävel hiljaa soisi valkopaita enkelien nappaillessa kultaisen kanteleen ihanasti helähteleviä kieliä... Voi minua, voi minua...

Nukkuu nyyhkytyksiinsä.

KOLMAS NÄYTÖS.

Sama ilta Sarkasen tuvassa.

Eetla ja Kallu makaavat vuoteessa entisissä asennoissa, edellinen seinän puolella, seinään päin kääntyneenä, jälkimäinen laitapuolella, selin Eetlaan.

Kallu on todella nukkunut ja kuorsaa hartaasti, kilpaa Eetlan kanssa.

Hetken kuluttua näkyy lyhdyn tuiketta ikkunan takaa.

HILMA koputtaa oven takana. Sarkaska! Onko Sarkaska kotona? Hoi, hoi!

Hetken kuluttua uusi ja tuimempi koputus.

Päästäkää sisälle! Se on vallesmannin Hilma!

Väsymätöntä kuorsaamista vuoteesta.

HILMA yhä oven takana. Sarkaska tulkaa pian apuun, kun Sarkanen tekee vallan ihmeitä. Kuuletteko? Hän on vallesmannin salissa ja lyö keppiä pöytään ja on pelottanut kaikki vieraat... Ettekö kuule?...

Avaa oven, katsoo ympärilleen.

Mutta aukihan tämä on! Eikö täällä ole ketään?

Tulee lyhtyineen lähemmäksi.

Tai mikäs tuolla on? Sarkaska nukkuu -- ja -- ja... herranen aika... toinen mies hänen vieressään! Sarkaska on hylännyt Sarkasen. Ja Sarkanen on surusta juonut itsensä humalaan! Mutta ylös täytyy Sarkaskan nyt, vaikka mikä olisi... Sarkaska hoi!

Koettaa Kallun ylitse nykäistä Eetlaa.

KALLU herää, tarttuu Hilman käteen. Hiljaa, sh!

HILMA säikähtää. Hyi kuka lienetkin! Sarkaskan täytyy nousta!

KALLU. Sh, herrantähden hiljaa, hiljaa!

Nousee ja työntää Hilmaa poispäin.

Hilma?! Vai Hilma, no, no...

HILMA. Mutta Kalluko se on? Hyi sentään! En olisi ikinä uskonut...

KALLU. Mutta olehan nyt hiljaa siunaaman hetki hullu tyttö!

HILMA. Ettäs kehtaatkin!

KALLU. Suu poikki, sanon minä.

Koettaa tukkia Hilman suuta.

HILMA painii vastaan, irtautuu. Älä luulekaan! -- Ja Sarkaskakin, vanha ihminen!

Rupeaa itkemään.

KALLU. Tiedä siis, me saamme torpparahat, jos nyt vain osaat olla hiljaa. Tule, kulta, tänne keinutuolille, niin kerron sinulle kaiken.

HILMA. Enkä tule. Hyi ja hyi ja hyi!

KALLU. No kuule ja koeta ymmärtää: Sarkanen meni kovistamaan vallesmannilta sinun kontrahtiasi rikki.

HILMA. Herranenaika! Sitäkö se kovisti! Ja oikein kepillä! Jesta! Ja minä kun tulin apua huutamaan!

KALLU. Minä jäin vahtimaan nukkuvaa Sarkaskaa, ymmärrätkö? Mutta hän heräsi. Silloin rupesin ontumaan niinkuin Sarkanen. Hän luuli minua Sarkaseksi, ja kun en puhunut mitään, luuli Sarkasen suuttuneen ikipäiviksi ja lupasi hädissään tuhat markkaa meille...

HILMA. Oho äläs... ihanko totta?

Istuu keinutuoliin.

KALLU. Ymmärrätkö nyt, ettei hän saa millään herätä?

HILMA. Puhu sitten hiljempaa itsekin. Vai tuhat markkaa!

KALLU istuu Hilman viereen. Ei saa herätä, kunnes Sarkanen ehtii asian toimittaa ja minä saan hänet tuohon tilalleni.

HILMA. Ai-ai, Kallu, ettei se nyt vain heräisi! Meneppäs sinne takaisin sen viereen. Minä juoksen sillä aikaa sanomaan vallesmannille... päästä, päästä, he odottavat siellä minua... muuten tulee rouva itse hakemaan Sarkaskaa... mutta päästähän, tässä on kiire ..

Aikoo lähteä.

KALLU pidättää häntä kädestä. Viivyhän hetki. Kuinka raskisin sinusta luopua, kun kerrankin saamme olla näin kahden kesken...

HILMA. Mutta lensmanska juoksee kohta tänne, saat nähdä, ei viivy kauankaan...

KALLU. Siunaaman hetki vain, Hilma...

HILMA. Ja jos tuokin herää...

KALLU. Mikäs hänet herättää! Ajatteles Hilma sentään: torppa, aivan oma torppa!

HILMA. Jaa-a, Kallu, kyllä vain, kun niin pitkälle kerran päästäisiin!

Innostuvat keinumaan.

KALLU. Vielä tänä keväänä, Hilma, istumme oman katon alla. Ja oma katti pankolla.

HILMA. Tänäkö keväänä? Entä minun vuosikontrahtini? Vai luuletko Sarkasen todella sen rikki saavan?

KALLU. Ole huoletta, tyttö. Sarkasella on enemmän valtaa kuin sinä tiedätkään. Että kyllä tästä nyt vihdoinkin näyttää tosi tulevan.

HILMA. Onpa sinulla hyviä toiveita. Mutta luulen minä puolestani, että kyllä tässä saadaan vielä monta kovaa kokea, ennenkuin asiat niinpäin kääntyy. Eikä keinuta niin lujaa, se jyryää.

KALLU. Jaa-a, vaikea on minunkin uskoa, että kaikki on niin hyvinpäin minulle kelvottomalle kääntynyt. En ole ansainnut tätä onnea. Ja tunnustan avoimella sydämellä, että jos saisin aimo selkäsaunan kaiken synnillisen elämäni vuoksi, niin olisi mieleni nyt vieläkin keveämpi.

Leikillisesti.

Mutta kuka tässä kylässä on mies minua löylyyttämään, kysyn minä? Sillä et kaiketi luule siihen juuri rouvasväenkään pystyvän?

HILMA. No ellei juuri lensmanska sentään, jos oikein hullun pään ottaisi.

KALLU. Oho, vai lensmanska! Lensmanskan kiusaksi vielä tänä keväänä istumme oman katon alla, ja ehkä juuri tämmöisessä keinutuolissa, ajatteles!

HILMA. Jospa todellakin, jospa todellakin niin kävisi!

KALLU. Tänä keväänä, kun puut puhkee lehtiin

HILMA. Kun käki kukahtelee ja kevättuulet laulaa...

KALLU. Me sinun kanssasi istutamme perunoita oman maan vakoihin... "Niin minä neitonen sinulle laulan, kuin omalle kullalleni"...

HILMA. Älä laula, -- minä luulen jonkun siellä jo tulevan...

Hypähtää keinutuolista.

KALLU. Älä heikkarissa!

LENSMANSKA oven takaa. Hilma! Oletko siellä?

HILMA. Siinä se nyt oli! Nyt ne tulee Sarkaskaa hakemaan!

LENSMANSKA. Onko Hilma siellä? Vastaa!

KALLU. Sammuta lyhty!

Juoksee takaisin Eetlan viereen.

HILMA sammuttaa lyhdyn.

LENSMANSKA jyskyttää oveen. Avatkaa, avatkaa paikalla!

HILMA. Mitä minä teen?

KALLU. Pidä vastaan. Sano, ettei täällä ole ketään.

HILMA. Täällä ei ole ketään.

LENSMANSKA työntää oven auki. Aina pitää sinun perässäsi juosta. Mikset ole toimittanut Sarkaskaa apuun? Käskinhän minä.

HILMA. Minä... minä... hän nukkuu kuin kivi... olen huutanut, muttei se herää...

LENSMANSKA. Kyllä minä saan hereille. Näytä missä hän on.

HILMA. Jaa missä hän on...

Johtaa toiselle suunnalle.

LENSMANSKA. Ellei kohta saada Sarkaskaa apuun, tekee se mies ihmeitä. Ei hän pelkää ketään muita kuin Sarkaskaa.

HILMA. Mutta onkohan Sarkaska enää ollenkaan täällä?

LENSMANSKA. Sytytä lyhty, että tässä jotain näkee.

HILMA. Kyllä, mutta kynttilä on lyhdystä loppuun palanut.

LENSMANSKA. Anna tulitikut!

HILMA. Ei ole tikkuja.