Part 3

Jos sinä olet helvetin kidasta temmattu ja Kristuksen helmoihin saatettu ja niin muodoin saanut sijaa Ruhtinasten joukossa Jumalan huoneessa, ah! kuinka pitäisikään sinun kaikessa elämässäsi laupiuden todistuksena ja esikuvana käyttäytyä. Sinä lunastettu ja pelastettu sielu! Missä äärettömässä kiitollisuuden velassa oletkaan Kristukselle! Minkä mallikelpoisen käytöksen pitäisi siis osoittautua kaikessa sinun vaelluksessasi ja jokaisessa hyvässä työssä? Eikö jokaisen pyhäpäivän pitäisi olla sinulle kiitosjuhlana, veisataksesi Hallelujaa! Mikä taivas maan päällä onkaan Kristuksen seurakunnassa jäsenenä oleminen ja Hänen, Enkelten ja Pyhäin yhteydessä seisominen! Herran ehtoollisella käydessäsi, kuinka pitäisikään sinun sielusi silloin siihen ijankaikkiseen rakkauteen upota, ikäänkuin olisit Kristuksen kanssa haudattu, kaikista muista kappaleista kuolleena ja irroitettuna, paitsi Hänestä!

Niin usein kun ajattelet Häntä yksinänsä, hämmästy ja ihmettele Hänen suurta armoansa, Hänen armonsa korkeutta ja avaruutta. Jos sinun syntiviheliäisyytesi jälleen ilmaantuu, niin luo heti katseesi Kristukseen, joka on sinulle kaikki anteeksi antanut, ja kun tunnet ylpeäksi tulevasi, niin katsele Kristuksen armoa, Hän on totisesti sinut notkistava ja jälleen tomuhun jalkainsa eteen heittävä.

45 §. Älä ikänänsä unhoita sitä hengellistä kihlauksenaikaa, jolloin sinä olit paljaana ja alastomana, vaan Hän verhosi sinua (Hes. 16: 8, 9). Onko mahdollista, että sinulla sen ohessa voi olla yhtään ainoaa ylpeää ajatusta. Muista Häntä, jonka käsivarret ovat käsittäneet sinua ja pidättäen estäneet sinua kadotukseen vajoomasta, Häntä, joka on sinun sielusi syvästä helvetistä pelastanut (Ps. 86: 13).

Kiitä Häntä niin, että kiitoksesi soipi kaikkein Enkelitten ja ihmisten korvissa, (Ps. 148), ja veisaa ijankaikkisesti Hänen kunniastansa ja armostansa (Ps. 89; 2, 3),

Waella alituisessa nöyryydessä ja rukouksessa, vaella Jumalan armokasvoin edessä sellaisena, jonka päätie voideöljy on vuodatettu.

Älä koskaan unhota syntejäsi ja Kristuksen anteeksi antamusta, rikoksiasi ja Kristuksen ansiota, heikkouttasi ja Kristuksen voimaa, ylpeyttäsi ja Kristuksen nöyryyttä, monia erhetyksiäsi ja Kristuksen hyvittämistä, syntivelkaasi ja Kristuksen veren alituista vuotamista, horjumistasi ja Kristuksen auttavaa tukemista, puutteitasi ja Kristuksen täydellisyyttä, kiusauksiasi ja Kristuksen sydämmellistä armahtamista, ilkeää saastaisuutta ja Kristuksen vanhurskautta.

46 §. _Autuas sielu!_ jonka Kristus sellaisena löytää, _ettei sinulla ole omaa vanhurskautta_ (Fil. 3: 9); vaan että sinä olet se, _joka on pessyt vaatteensa ja ne Karitsan veressä valaissu_. (Ilm. k. 7: 14).

Mutta sinä valitettava ja viheliäinen uskolaiseni, joka et tunne Evankeliumia sisällisesti tykönäsi [67]! Älä tyydy siihen, että seurakunta antaa sinun olla yhteydessä; sinä taidat seurakunnassa saavuttaa tarkoituksesi ja yhtä hyvin tulla hyljätyksi Kristuksen tuomiopäivänä; sinä voit kyllä olla kastettu, etkä kuitenkaan ole tullut Jesuksen ja Hänen priiskoitusverensä tykö. (Hebr. 12: 24). Kaikki oma vaikutus ja ahkeroiminen ilman Kristuksen verta, ansiota ja vanhurskautta, (jotka kuitenkin ovat Evankeliumin pääosia) ovat Evankeliumista erehtyväisiä ja jättävät sielun epäilyksen ja tietämättömyyden vaivaamaan tilaan. Kun epäilyksiä aikanansa ei kukisteta, muuttuvat ne sydämmen penseydeksi, joka on erittäin määrällinen tauti.

Älä tee pilkkaa kirkonmenoista; ole ahkera Jumalisissa tutkistelemuksissa ja rukouksissa. Käy ahkerasti niissä tilaisuuksissa, joissa saatat kuulla jotain hyvää. Opetus, neuvo, nuhde, kehoitus ja lohdutus omat meille yhtä tarpeellisia kuin sade ja kaste, tihkusade ja rankkasade ovat yrteille ja ruohoille (5 Moos. 32: 2). Tee kaikki askareesi sydämmestä, ikäänkuin sinä palvelisit Kristusta ja sinulla olisi suorastansa itse Hänen kanssansa tekemistä, ikäänkuin sinä näkisit Hänen ja Hän sinun ja sinä niin ottaisit kaiken voiman Häneltä (Kot. 3: 17, 23, 24).

47 §. Ota vaari niistä pyhistä liikutuksista hyvään päin, jotka ilmaantuvat sielussasi. Pidä suurimpana laupiutena pieninkin hyvä ajatus, jonka sinä käsität Kristuksesta, ja halvinkin hyvä sana, jonka sinä vilpittömästä sydämmestä puhut Hänestä. Oi! kiitä Jumalaa siitä.

Katso, etsiikö koitto ylhäältä joka päivä sinua (Luuk. 1: 78) aamukasteessansa, että itkisit syntejäsi; ja koittaako tuo kirkas kointähti Jesus alati sinulle uutta armoa ja rauhaa jakamalla niin, että Hän ystävällisesti ikäänkuin tervehtii sielua kaikissa sen toimituksissa[68].

Jokainen harjoitus ja työ, joka ei tee ihmistä palavammaksi hengessä, tekee hänet lihallisemmaksi; ja joka häntä ei virvoita, eikä omissa silmissänsä halvenna, se joko penseyttä ja kuolettaa, eli elättää salaiseen ylpeyteen.

48 §. Juudas taitaa tosin pistää kätensä vatiin ja ulkonaisesti nauttia hänelle suotuja kalliita etuja, niinkuin Kastetta, Ehtoollista ja Seurakunnan yhteyttä, vaan Johannes nojautuu Kristuksen rinnoille (Joh. 13: 23). Tämä käytös on evankeliumillinen, jossa meidän on rukoileminen, Jumalan sanaa kuuleminen ja kaikki meidän työmme ahkeruudella toimittaminen. Ei mikään ole niin voimallinen sulattamaan sydämmen kovuutta, vaikuttamaan hiljaista synnin katumusta sekä parantamaan mielen penseyttä ja huolettomuutta, (joka juuri on kristillisyyden pahin myrkky), kuin Kristuksen rinnoille nojautuminen. Tämä taitaa oikein perin pohjin nöyryyttää sielun, tehdä sen sydämmestä Kristuksen ystäväksi, ja vaikuttaa, että synti tulee sille kauhistukseksi; se taitaa mitä kauhistavimmastakin helvetin kekäleestä tehdä kirkkaan ja ihanan Kristuksen kuvan (Hesek. 16: 8-13; Juud. 21-23; Ps. 45: 10).

Älä siis koskaan ajattele sielusi asian olevan sellaisen kuin sen olla pitäisi, ja olevasi kristitty, joka olet jonnekin ennättänyt, ennenkuin olet tullut niin kauvas, että sinä itse näet ja tunnet istuvasi Kristuksen helmassa, joka on Hänen Isänsä helmassa (Joh. 1: 18).

Tule ainoastaan ja rukoile Isää, että Hän kirkastaisi Kristuksen sinulle; niin taidat olla vakuutettu, että sinulle käy toivosi jälkeen. Sinä et taida tulla Hänen tykönsä millään otollisemmalla rukouksella, kuin että Häneltä tätä ahkerasti anot ja pyydät: sillä juuri sentähden antoi Hän Hänen käydä ulos omasta helmastansa, että Hän olisi kaikkein syntisten silmissä ijankaikkisena Hänen isällisen rakkautensa todistuksena.

49 §. Luonnollisen auringon katseleminen heikontaa silmiä, mutta jota liikkumattomammasti sinä katselet Kristusta vanhurskautesi aurinkoa, sitä valoisammaksi ja kirkkaammaksi tulee uskosi silmä. Katsele ainoastaan ahkerasti Kristusta, niin Hän totisesti tulee sinulle rakkaaksi ja sinä tahdot mielelläsi Häntä lähestyä. Pidä Häntä siis alituisessa muistossa; luo silmäsi alati Kristuksen vereen, muutoin tulet sinä jokaisen kiusauksen rajuilman ympäri kulettamaksi.

Jos sinä haluat nähdä, kuinka synnillinen synti on, oikein sitä kauhistuaksesi ja sentähden kyyneleitä vuodattaaksesi, niin älä rupea katselemaan syntiä yksinänsä (vert. §§ 19 ja 22 ylempänä), vaan katsele ensiksi Kristusta Hänen kärsimyksensä ja sovintokuolemansa muodossa [69].

Jos sinä halajat saada tietää, kuinka kauvas sinä olet ehtinyt armon koettelemuksessa, kuinka kauvas pyhityksessä, niin älä seiso ja katsele senkaltaisia, vaan luo kaikkein ensiksi katseesi Kristuksen vanhurskauteen. Katsele Poikaa, niin sinä näet kaikki; sitten vasta saat sinulle tapahtunutta armoa katsella [70].

50 §. Uskon harjoituksessa tahdotaan kyllä mielellään ensimmäistä parasta katsella, ajatellen sen auttavan, ja siten tehdään se toivon perustukseksi[71]. Mutta mene sinä Kristuksen tykö, äläkä luo silmiäsi sinulle tapahtuneeseen armoon, äläkä siihen pyhyyteen, jonka luulet itselläsi olevan, vaan syntiisi ja viheliäisyyteesi. Ei sinulla pidä olla armon koettelemuksesi ja pyhityksesi kanssa mitään tekemistä, ennen kun sinä ensin olet saanut Kristuksen näkyviin, sillä ne ainoastaan pitävät Kristuksen sinulta salattuna. Se, joka koettelemustensa kautta katselee Kristusta, hän on sen ihmisen kaltainen, joka näkee vedessä auringon liikkuvan ja häälyvän sen mukaan kuin vesi läikkyy.

Katsele sinä ainoastansa Kristusta Isänsä ylimmäisen Armon ja Rakkauden korkealla taivaalliselta istuimella loistavana; siten näet Hänet omassa oikeassa totisessa sanomattomassa kunniassansa.

Tosin taitaa ylpeys ja epäusko vietellä sinua katselemaan jotakin, joka sinussa itsessäsi olisi; mutta usko ei tahdo millään muotoa katsella mitään muuta kuin Kristusta yksinänsä; usko onkin, niin sanoakseni, nielevä sekä sinun pyhyytesi että sinun syntisi; sillä Jumala on tehnyt Kristuksen sekä pyhyydeksi että synniksi meidän edestämme; meidänkin pitää juuri sentähden kumpanakin vastaan ottaa Hänet (1 Kor. 1: 30; 2 Kor. 5: 21)[72]. Se, joka omaa pyhyyttänsä rakentaa, ajatellen pitävänsä sitä tarkoituksenansa ja voivansa itseänsä sillä lohduttaa, hän pystyttää suurimman epäjumalan, joka kuitenkin kerran on lisäävä hänen epäilystänsä ja peljästymistänsä. Jos sinä vaan luot silmäsi pois Kristuksesta, niin vajoot sinä, samoin kuin Pietari, samassa silmänräpäyksessä epäilykseen (Math. 14: 31).

51 §. Totiselta kristityltä ei puutu lohdutusta milloinkaan pikemmin, kuin juuri silloin, kun hän siten luopuu Evankeliumin järjestyksestä ja tiestä, että hän omassa vanhurskaudessansa peilailee itseänsä ja luo katseensa pois Kristuksen täysin kelvollisesta vanhurskaudesta; se on, hän tuntee paremmin näkevänsä yön valossa kuin kirkkaan puolipäivän paisteessa. Se hunaja jota sinä imet omasta vanhurskaudestasi, tulee kerran sinun sielullesi mitä karvaimmaksi sapeksi ja se valkeus, jonka sinä siitä lainaat vaeltaaksesi siinä, muuttuu synkimmäksi pimeydeksi.

Se on perkeleen kiusausta, kun hän yllyttää sinua jäämään armossa ja saamiesi tietojen ja koettelemustesi nojaan, niistä saadaksesi lepoa ja lohdutusta sielullesi. Sitä vastoin tulee Isä ja kuvaa sinulle sanassa uudestaan Kristuksen armon, joka on paljon rikkaampi ja jalompi, kuin sinä taidat ajatellakaan, ja joka Häntä äärettömästi miellyttää, koska Hän käskee sinua tutkistelemaan yksinänsä Kristuksen vanhurskautta, _sillä mitä Hän käskee, sen antaa Hän myös_. (Math. 7: 5); ja tämä on autuaallinen herätys ja liikutus sekä hiljainen kuiskaus, joka nuhtelee sinun epäuskoasi. Seuraa sinä sen pienintäkin viittausta, noudata sitä ahkerasti rukoillen ja pidä sitä verrattoman kalliina tavarana. Se on sinulle vakuutena siitä, että sinulle on vielä suurempi armo aivottu.

52 §. Kun sinä mielelläsi tahdot rukoilla, etkä kuitenkaan taida, vaan olet sentähden murheellinen ja surunalainen, katsele silloin edestäsi rukoilevaa Wapahtajaasi, joka alati rukoilee hyvää puolestasi Isän tykönä (Joh. 14: 16; luku 17; Room. 8: 34; Hebr. 7: 25). Mitä taitaa sinulta silloin puuttua? Jos sinä tulet levottomaksi, niin luo katseesi Kristukseen, joka totisesti on sinun rauhasi, (Ef. 2: 14), ja joka taivaaseen mennessänsä on jättänyt sinulle rauhansa perinnöksi, ja useammat kerrat kieltänyt sinua syntisellä tavalla ja epäuskoisella pelolla ensinkään itsellesi tuottamasta senkaltaista levottomuutta, että sinun lohdutuksesi ja uskosi siinä kärsisi hätää (Joh. 14: 1, 27).

Nyt istuu Hän siellä ylhäällä kunnian Istuimella, ristinpuussa syvimmän alentumisensa tilassa, perin juurin kukistettuansa kaiken, mikä sinua vahingoittaa ja sortaa taitaa. Kaikki sinun syntisi, kaiken hätäsi, levottomuutesi, kaikki kiusauksesi on Hän kantanut ja, pois mentyänsä, on Hän nyt sinulle sijaa valmistamassa.

53 §. Sinä, joka pidät Kristusta yksinänsä kaikkena kaikessa sekä itseäsi peräti mitättömänä, sinä, joka teet Kristuksen ainoaksi elämäksesi ja olet kaikesta muusta vanhurskaudesta kuolleena, sinä olet totinen kristitty, niitä kaikkein rakkaimpia, jotka ovat löytäneet armon Jumalan tykönä, sinä olet taivaan, rakas ystävä.

Tuota nyt vaan Kristukselle, kaiken Hänen sinulle osottaman rakkautensa edestä, se puhdas ilo, että sinä rakastat kaikkia Hänen köyhiä Pyhiänsä ja Hänen Seurakuntansa jäsentä, kaikkein huonointa ja heikointakin, heidän tietojensa ja käsityksensä eroituksesta huolimatta [73]. Nämätkin ovat Hänen sydämmeensä, samoin kuin muinoin Israelin lasten nimet Aaronin rintakiveen (2 Moos. 28: 21), piirrettyinä. Anna näidenkin sentähden aina olla sinunkin sydämmeesi kirjoitettuina.

_Toivottakaat Jerusalemille rauhaa; he menestyvät, jotka Sinua rakastavat!_

Abraham Frosteruksen tekemät selitykset.

[1] Kun kirjantekijä sekä tässä että monessa muussa paikassa puhuu Kristuksen verestä meidän kristillisyytemme juurena ja perustuksena, ymmärtää hän sillä koko Kristuksen sovinnon ja ansion vertaa § 50.

[2] Tekijä tarkoittaa tässä sitä viettelystä, josta puhutaan Luuk. 22: 31; Kor. 11: 3.

[3] Nimittäin Kristuksen veren sovittamaa ja elämää antavaa voimaa, että nimittäin elämäni vaelluksesta voisivat nähdä minut Hänen Pyhän Henkensä kautta muuttuneeksi, uudesta syntyneeksi, vanhurskautetuksi ja pyhitetyksi. Ei ole tätä niin ymmärrettävä, että sielua jollakin luonnollisella tavalla priiskottaisi Kristuksen veri; sillä sitte kun Hän kerran ristin päällä on sen vuodattanut, meitä terveeksi tehdäksensä, jakaa Hän nyt verensä varsinaisen vaikuttavan voimansa kaikille niille, jotka uskossa isoovat ja janoovat.

[4] Nimittäin niin, ettet enää voimakkaasti Jesuksen kovan sielun tuskan ja verisen kuoleman liikuttamatta, tahdo pitää yhtään ainoata salaista syntiä estämässä Jesuksen veren perin juurin, se on täydellisesti, parantamasta haavoitettua omaatuntoasi.

[5] Ei ole tätä niin ymmärtäminen, että meillä olisi valta jättää vaarinotettavia velvollisuuksiamme tekemättä; vaan kaiken sen, minkä meidän tulee tehdä, on meidän tekeminen vilpittömästä sydämmestä ja kernaasta sielusta, jonka Jumalan Henki vaikuttaa, ja tekee meidät halukkaiksi Jesuksen rakkaudessa täydellä mielihyvällä kaikkea tekemään, eikä lohdutustamme ja rauhaamme perustamaan sellaisiin töihin, jotka eivät koetuksissa kestä.

[6] Tämän todistavat seuraavat Raamatun lauseet, kun niitä toista toiseensa oikein verrataan: 4 Moos. 21: 8, 9; Joh. 3: 14, 15; Room. 6: 8, 11; Hebr. 12: 2; tästä enemmän tämän kirjan toisissa paikoissa.

[7] Tässä on muistettava, että kirjantekijä niin usein kuin hän tässä kirjassansa käyttää _Luonto_-sanaa, sillä tarkoittaa turmeltunutta luonnollista ihmistä kaikkine sielun ja ruumiin voiminensa, lahjoinensa, mahtinensa ja arvoinensa.

[8] Saatana ei koeta koskaan järkähyttää sieluja heidän luonnollisesta ja väärästä omasta vanhurskaudestansa, vaan pikemmin nukuttaa heitä siihen; mutta kun omatunto lain voimallisen sanan kautta herää ja sielu siten huomaa väärän vanhurskautensa, silloin on saatana valmis sekä syyttämään sielua, että myös syöksemään hänet epäilykseen (Sak. 5: 1, 2, 3).

[9] Kirjantekijä ei suinkaan tässä tarkoita ruumiillisten silmäin eli turmeltuneen mielikuvituksen, vaan uskon silmäin toimeen saamaa näkemistä, joka tekee Herran Jesuksen sanassansa niin vakuuttavasti ja voimakkaasti sielulle kuvatuksi, kuin olisi hän kaiken rakkautensa ja armonsa Majesteetissä todenperäisesti Hänen silmäinsä edessä läsnä (Joh. 6: 40; Gal. 3: 1).

[10] Tällä kirjantekijä ei neuvo ketään ylenkatseella silmäilemään Jumalan Pyhissä ja Enkeleissä löytyvää hyvää, vaan hän tahtoo ainoastaan muistuttaa lukijaa, ettei Pyhäin ja Enkelein vanhurskaus ensinkään kelpaa perustukseksi, jollei hän pystyisi Jumalan armoon ja rakkauteen perustuvaa luottamustansa rakentamaan.

[11] Kristuksessa, Kristuksen kanssa, Kristuksesta ja Kristuksen kautta on sellaisella armoitetulla sielulla päinvastoin halu kaikkiin hyviin töihin, eikä hän tahdo pienintäkään laiminlyödä, eikä suinkaan ota mitään tehdäksensä siinä ilkeässä mielessä, että hän itse voisi jotakin hyvää ja kiitettävää saada toimeen, päin vastoin hävettävät häntä armollisen Jumalan ja Wapahtajansa edessä sellaiset myrkylliset ajatukset.

[12] Katso alempana §§ 24 ja 33, jotka lähemmin selittävät kirjantekijän tarkoituksen tässä asiassa.

[13] Nimittäin sinun Wapahtajasi. Jos Hänen sivullensa panet vähintäkään omastasi, silloin tahdot olla oma Wapahtajasi, oma opettajasi, oma Ylimmäinen Pappisi ja Kuninkaasi.

[14] Antikristus merkitsee Kristuksen vastustajaa eli väärää opettajaa, joka hylkää Kristuksen ja Hänen ansionsa.

[15] Babeli merkitsee sekoitusta eli hävitystä.

[16] Tähän soveltuvat nämät sanat, jotka tohtori Martti Luther pöytäpuheittensa 3:ssa luvussa puhuu luomisesta ja armosta: "Ah! luontokappale on kaunis olento, armo kaunis asia; kun meidän pitää luomisen ja armon uskoa, silloin soperramme ja sanomme: 'minä utkon', kun pitäisi sanoa: 'minä uskon', samalla tapaa kuin lapsukainen sanoo 'eipä' kun hänen pitäisi sanoa 'leipä'. Sanat koettavat tosin vakuuttaa, vaan sydän sanoo: eipä. Mutta sen kautta me autuaaksi tulemme, että halajamme uskoa. Ah! meidän Herramme Jumala tietää hyvin, että olemme vaivaiset lapsukaiset, kunhan vaan tahtoisimme sen tunnustaa."

[17] Wakuutus siitä, että synti on niin kauhea ja kadottavainen, kuin Jumalan laki meille sanoo sen olevan, nimittäin epäjumalain palvelusta, Jumalasta, siitä korkeimmasta Hyvästä luopumusta, kapina Häntä vastaan (Jes. 59: 2; Room. 8: 7; Ef. 4: 17, 18); sielun murha (1 Moos. 2: 17; Joh. 8: 44; Room. 8: 6; 1 Joh. 3: 8, 15 j.n.e.).

[18] Ei meidän pelastuksemme synnin hirmuisesta velasta, sen julmasta vallasta ja loppumattomasta rangaistuksesta löytynyt Jumalan viisaudessa ja päätöksessä mitään muuta välikappaletta, kuin että Kristus Jumalan Poika oli puuhun ripustettava ja että Hänen oli verinen kuolema kuoleminen, sekä meidän edestämme kirouksena oleminen (Hebr. 9: 22; Gal. 3: 13; Room. 5: 17, 21; Luuk. 6: 6, 7, 8, 11).

[19] Jumalan Hengen vaikutuksesta totisesti syntiä katuvan sydämmen elävä vakuutus näistä asioista on usko. Sitä ovat meidän puhdasoppiset opettajammekin jalosti teroittaneet ja siitä ovat muutamat, niinkuin Luther, Chemnits, Scriver y.m., puhuneet yhtä merkillisillä sanoilla kuin kirjantekijäkin tässä puhuu.

[20] Jesuksen Kristuksen pettämättömän sille osoittaman hyvänsuomisen rohkaisemana (Joh. 6: 37; 2 Kor. 8: 9; 2 Piet. 3: 15; Hebr. 7: 25).

[21] Näiden raamatun sanain: "Kristuksen on Jumala meille tehnyt viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhyydeksi ja lunastukseksi", tarkoituksena on, että Kristus yksinänsä on Jumalan päätöksestä määrätty siksi, joka on ja jonka tulee olla minun ainoana viisautenani, siksi, joka yksinänsä tekee minut vanhurskaaksi, viattomaksi, kirkkaaksi ja puhtaaksi Jumalan pyhimpäin ja Hänen kirkkautensa valta-istuimen edessä; Hänen elonantava verensä yksinänsä tekee minut pyhäksi, vahvistaa minua vanhaa Aatamia kuolettamaan, sekä ilolla elämän tietä kulkemaan; ja Hänen verensä on minun ainoa pelastukseni.

[22] Kun mielessämme haudomme liehakoitsevia ajatuksia itsestämme, omasta tiedostamme ja oivallisuudestamme, sekä hengellisissä että maallisissa asioissa.

[23] Tämä voitaisiin monista Raamatun sanoista todistaa, vaan minä noudatan ainoastaan suuren apostoli Paavalin omaa todistusta tässä asiassa (2 Kor. 7) ja muistutan sitä paitse lukijalle Jobin esimerkkiä. Katso muistutustani n:o 8.

[24] Kirjantekijä tarkoittaa sanoilla: "vähä eli ei vähääkään Kristuksesta", että vähä Kristuksen armosta ja vanhurskaudesta eli ette vähääkään niistä senkaltaisessa sielussa löydä. Jos ystäväni luet, tarkoin miettien, mitä Jes. 28: 3, 17; 50: 10, 11; 1 Kor. 3: 15 seisoo, et sinä silloin taida niin suuresti kärsimistäsi moninaisista kiusauksista kerskata.

[25] Kirjantekijä ei suinkaan tässä hylkää niitä kyyneleitä, joita katuvainen sielu vuodattaa synteinsä tähden, sillä niitä niin hyvin, kuin elävää ja katuvaista synnintuntoa, pitää kirjantekijä myös armonlahjana; mutta hän varoittaa tässä pitämästä niitä kiusausten ja omantunnon kanteiden lääkityksinä ja paranteina.

[26] Tässä mainittu Dan. 9: 26, kun alkukieltä oikein katsotaan, ei todista sitä, mitä kirjantekijä ajattelee; kuitenkin on asia itsessänsä oikea ja voidaan monista Raamatun sanoista todistaa (Gal. 5: 4; 1 Kor. 3: 12; Fil. 3: 7, 8 sekä muista), jotka pelkkänä syntinä ja häpeänä tuomitsevat kaikki meidän hyvät aikomuksemme, tietomme, työmme ja tekomme, kun me siinä mielessä olemme niitä tehneet, että niiden kautta voisimme olla Jumalan armoissa (Room. 3: 19; 11: 32; Gal. 3: 22). "Kiitetty olkoon Herra Jesus ja Hänelle ainoalle olkoon kunnia! Häpeä peittäköön syystä meidät!" näin kirjoittaa rakas Luther eräässä paikassa Jo. Sylw. Äranukselle kirjoittamassansa kirjeessä, sekä toisessakin Georg Spenleinille kirjoittamassansa kirjeessä, jonka kirjeen minä tässä senkin tähden tahdon sanasta sanaan julkaista, että se osoittaa tämän kalliin Jumalan miehen koko sydämmen, uskon ja kristillisyyden jo ennen Uskonpuhdistusta, olletikin kun tämä kirje kokonaisuudessansa aivan harvoin Lutherin elämäkertaa kertovissa kirjoituksissa löytyy. Kirje kuuluu suomennettuna näin:

_Jesuksessa Kristuksessa rakastettu veljeni Spenlein Augustiinimunkki Memmingin luostarissa! Armon ja rauhan suokoon sinulle Jumala ja Herra Jesus Kristus!_