Part 2

Älä siis epäile, vaan aseta kaikki toivosi Jumalaasi ja vapahtajaasi,[37]. Kun synnin ja murheen pilvet ovat synkimmillänsä, niin katsele silloin Isän Jumalan armon ja rakkauden pystyttämää Patsasta, sillä sentähden on Hän taivaaseen korotettu, että kaikkien vaivaisten syntisten pitää aina vakaasti silmänsä sinne päin kääntämän. Jos saatana ja sinun omatuntosi sinua kuinka paljon tahansa soimaavat, niin älä sentähden ensinkään tuomitse itseäsi[38]; Kristuksen yksinänsä täytyy tässä saada pitää viimeinen sana. Hän on elävitten ja kuolleitten tuomari ja Hänen ainoan tulee julistaa se päätös, joka tekee sinun turmeltuneen asiasi hyväksi. Hänen verensä puhuu sulaa sovintoa ja kaikki on sovitettu (Kol. 1: 20). Sama veri on meidän puhdistuksemme (1 Joh. 1: 7), lunastushintamme ja lunastuksemme (Ap. T. 20: 28; 1 Piet. 1: 19), meidän puhtauteen pyhityksemme (Hebr. 9: 13, 14), vanhurskaaksi tekemisemme (Room. 5: 9) ja Jumalan lähelle pääsemisemme (Ef. 2: 13)[39]. Tästä verestä ei ole yhtäkään pisaraa hukkaan vuotanut[40]. Asetu ja _kuule mitä Herra Jumala puhuu, että Hän rauhan lupaa kansallensa ja pyhillensä, etteivät he mihinkään hulluuteen joutuisi_ (Ps. 85: 9). Hän lupaa armon, laupeuden ja rauhan (2 Tim. 1: 2). Tämä on Isän ja Kristuksen sana.

22 §. Odota sydämmellisesti ikävöiden ja rukoillen Kristuksen ilmestymistä, niinkuin kointähteä. Hän on totisesti silloin esiin astuva, niinkuin kaunis aamurusko ja niinkuin sade, joka maan kastaa (Hos. 6: 3; 2 Piet. 1: 19)[41].

Yhtä vähän kuin aurinkoa voidaan estää nousemasta, yhtä vähän voidaan myös Kristusta, vanhurskauden aurinkoa, (Mal. 4: 2) estää valaisemasta ja kylmää sydäntäsi lämmittämästä [42]. Älä käännä yhtään silmänräpäystä katsettasi pois Kristuksesta. Älä ensiksi tässä tilassa katsele syntiäsi, vaan katsele ensiksi Kristusta. (Vertaa 29 §:lää). Kun olet murheellinen syntiesi tähden, etkä silloin katsele Kristusta, (Sak. 12: 10), pane pois sellainen käytös! Katsele kaikissa toimissasi Kristusta, nimittäin: ennenkuin sinä teet jotakin, rukoile, että saisit anteeksiantamusta [43]; itse työssäsi, että saisit Häneltä siihen apua, ja työsi toimitettua, että Hän antaisi työsi itsellensä kelvata. Jollet sinä niin tee, menettelet lihallisesti ja kevytmielisesti.

Älä tee lakia Evankeliumista, ikäänkuin olisi osa jäänyt sinun tehtäväksesi ja kärsittäväksesi ja Kristus ainoastaan osan olisi siitä tehnyt ja kärsinyt, ja Hän siten olisi ainoastaan puoleksi Välimiehesi, niin että sinun itse pitäisi kantaa osan synneistäsi ja kärsiä niiden tähden. Anna synnin särkeä sydäntäsi, vaan älä anna kumota toivoasi Evankeliumiin [44].

23 §. Katsele tässä enemmän vanhurskaaksi tekemistä kuin pyhittämistä. Älä tärkeimmissä käskyissä tee Kristuksesta Moosesta, joka ainoastaan uhkaa ja vaatii, vaan pidä Kristus takausmiehenäsi, joka on ottanut asiasi toimittaaksensa [45]. Jos sinä olet katsellut omia töitäsi, velvollisuuksiasi, avujasi ja muita senkaltaisia, niin saat sen kalliisti maksaa. Ei ole siis ihme, että alituisesti valitat, vaikka olet tuntenut mitä vakuuttavimpia armontodistuksia. Kristuksen ansion yksinänsä, ilman näitä, pitää olla sinun toivosi perustuksena, johon sinä taidat luottaa ja jossa sinä taidat levätä. Kristus yksinänsä voipi olla kunnian toivo (Kol. 1; 27).

24 §. Kun me astumme Jumalan eteen, niin emme saa mitään muuta viedä mukanamme, kuin Kristuksen. Joka ainoa lisäys meidän omastamme ja joka ainoa meidän oma kelvolliseksi tekemisemme ja valmistamisemme on myrkky, joka uskon turmelee[46]. Joka hyviin töihin, armolahjoihin ja senkaltaisiin rakennuksensa perustaa, hän ei tunne Kristuksen ansiota (Joon. 2: 8, 9).

Tämä se on, joka tekee uskon vaikeaksi ja peräti ylenluonnolliseksi asiaksi. Jos sinä tahdot oikein uskoa ja uskossa pysyä, niin täytyy sinun päivä päivältä oppia likana ja roskana pitämään omia etujasi, kuuliaisuuttasi, hyviä töitäsi, lahjojasi, kyyneleitäsi, hartauttasi ja niitä sydämmen liikutuksia, joiden ohessa sinä olet tuntenut sydämmesi sulavan, olevan voimallisesti taivutetun j.n.e. (Fil. 3: 8), ja sitä vastoin pitämän lujasti ja kiinteästi kiinni Kristuksesta, eikä mistään muusta. Joka päivä täytyy sinun omien töittesi, oman apusi ja neuvosi mennä mitättömiin. Jumalan kädestä pitää sinun joka silmänräpäys ja hengenveto ottaa kaikki. Mutta nyt on Kristus Jumalan lahja (Joh. 4: 10). Usko on myös Jumalan lahja (Ef. 2: 8); samalla tapaa on syntein anteeksi-antamuskin Jumalan vapaatahtoinen lahja (Room. 5: 16). Ah! kuinka pauhaa, kiljuu ja raivoaa luonto siitä, että kaikki on lahjaa ja antia, ja ettei hän taida tekemisellänsä, kyyneleillänsä ja velvollisuuksiensa harjoittamisella mitään itsellensä ansaita, ja että kaikki oma vaikuttaminen on pois suljettuna, jolla ei ole vähintäkään arvoa taivaassa.

25 §. Jos luonto olisi saanut tehdä autuuden järjestyksen, niin olisi se kernaimmin antanut autuuden Enkelitten ja Pyhien haltuun, heidän kaupittavaksensa, kuin ottanut sen Kristuksen käsistä, joka kuitenkin maksotta sen antaa; juuri sentähden emme me Hänen haltuun ja itsiämme usko.

Luonto olisi toimittanut asian niin, että olisi ollut autuutta töillä ostaminen; sentähden oudoksuu se Kristuksen ansiota, että Kristus tekee kaiken Hänen tavaransa tyhjäksi. Luonto tahtoisi tehdä kaikki mitä maailmassa voisi, tullaksensa sillä autuaaksi mieluummin, kuin mennä Kristuksen tykö uskossa ja Hänen kanssansa olla tekemisessä. Kristus ei tahdo mitään, mutta sielu pyytää kaikella voimallansa pakottaa Häntä omastansa jotakin ottamaan. (Jes. 55: 2; Jer. 2: 13).

26 §. Koeta tämän suuren erhetyksen ohessa muistella, onko Kristuksen ansio ja loppumaton sovintotyö, joka on tapahtunut Hänen kuolemansa kautta, koskaan tullut sinulle painavaksi ja selväksi. Jos tämä silloin, kun Jumalan viha raskaana kuormana painoi omaatuntoasi, on tullut sinulle ilmi, niin oli se suuri armo.

Ei kukaan muu, kuin vaivainen sielu, joka on suurimmassa hädässä, taida tuntea Kristuksen ansion suuruutta. (Room. 5: 20, 21). Jolla on ainoastaan heikko käsitys ja tunto turmeluksestansa, hän pitää Kristuksen veren ja ansion vähä-arvoisena.

27 §. _Hämmästynyt syntinen!_ Sinä vilkuilet ympärillesi sinne ja tänne ja sanot: _Kuka on meille osoittava sen, mikä hyvää on?_ Sinä kokoot ja panet yhteen läjään koko sinun hyvien töittesi varaston, saadaksesi kokoon sen vanhurskauden, jolla voisit pelastua, mutta nyt on otollinen aika katsella Kristusta: _Kääntäkäät teitänne Hänen tykönsä, niin te tulette autuaiksi, kaikki maailman ääret._ (Jes. 45: 22). Paitse häntä ei ole muuta ketään, joka taitaisi auttaa sinua (Jes. 45: 21, 22; Luuk. 12: 32). Hän on Vapahtaja, eikä kukaan muu. Katso muutoin ympärillesi, kuhunka tahdot, niin olet hukassa. Jumala ei tahdo katsella muuta kuin Kristusta, eikä sinun myöskään pidä katsella mitään muuta.

Kristus on samoin kuin vaskikäärme korvessa korotetuksi tullut, että syntiset kaikista maailman ääristä, kaikkein kaukaisimmatkin, taitaisivat hänet nähdä ja kääntää kasvonsa Hänen puoleensa. Laimein katsanto Häneen on autuaaksi tekevä, heikoin Häneen tarttuminen tekee sinut terveeksi. (Math. 9: 21, 22).

Jumala tahtoo, että sinun on Häntä katseleminen; sentähden on Hän pannut Hänet korkealle Kunniansa Istuimelle julkisesti kaikkein vaivaisten syntisten silmien eteen (Joh. 6: 39, 40). Sinulla on lukemattomia syitä katsella Häntä (Jumalan Karitsana, joka pois ottaa kaikki sinun syntisi) (Joh. 1: 29), eikä yhtään ainoata syytä kääntää silmiäsi pois Hänestä (Room. 8: 34, 35). Sillä Hän on siveä ja nöyrä sydämmestä (Math. 11: 29). Hän tahtoo itse esikuvaksi tehdä kaikki, mitä Hän luontokappaleiltansa vaatii, _kantaa heidän heikkouttansa, olla itsestänsä pitämättä_ (Room. 15: 1, 2, 3, 5, 7), ja lain vaatimusten täyttämistä vaatimatta. Hän on siveyden hengellä jälleen auttava sinua oikealle tielle ja kantava sinun kuormasi (Gal. 6: 1, 2; vertaa Hes. 34: 16; Hebr. 2: 17, 18; 4: 15). Hän ei ole ainoastaan seitsemän kertaa anteeksi antava, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän (Math. 18: 21, 22). Tämä oli työlästä apostoli Pietarinkin uskoa; sillä kun meistä ihmisistä tuntuu niin raskaalta antaa niille anteeksi, jotka meitä vastaan rikkovat, ajattelemme me Kristuksenkin olevan yhtä kovan kuin me olemme.

28 §. Me pidämme[47] syntiä ylen määrin suurena ja ajattelemme Kristuksenkin samoin tekevän, ja juuri siten mittaamme me Hänen loppumatonta rakkauttansa meidän järkemme mittanuoralla ja Hänen loppumatonta ansiotansa meidän syntimme suuruuden mitalla; vaan se on suurinta ylpeyttä ja Jumalan häväistystä. (Ps. 108: 11, 12; Jes. 40: 15).

Kuule, mitä Hän sanoo: _Minä olen sovinnon löytänyt; sen tähden on syntinen lunastettava, ettei hänen pidä mennä kadotukseen._ (Joh. 33: 24; vertaa Hebr. 9: 12). _Häneen_ sanoo Isä Jumala, _minä mielistyin_ (Math. 3: 17)[48]. Jumala ei tahdo muuta mitään; ei muu auta sinua, eikä taida omaatuntoasi rauhoittaa, kuin Kristus, joka on tyydyttänyt Isän. Jumala tekee kaikki Kristuksen tähden.

Sinun ansaitsemasi palkka on helvetti, viha ja hylkääminen. Kristuksen ansio on elämä, anteeksi-antaminen ja Jumalan armoon korjaaminen. Hän ei ainoastaan tahdo asettaa elämää silmiesi eteen, vaan lahjoittaa sinulle anteeksi-antamisen ja armonkin. Anteeksi-antaminen on Kristuksen oma kunnia ja suurin huvitus. (Jes. 32: 40, 41). Ajattele, että Kristus niin kauvan, kun Hän vaelsi maan päällä on enemmin seurustellut Publikaanien ja syntisten kuin Kirjanoppineitten ja Fariseusten kanssa, jotka olivat Hänen pahimmat vihollisensa, sillä he olivat hurskaita [49]. Ei ole asia niinkuin sinä luulet, että Kristuksen nykyinen kunniantila tekisi Hänet vaivaisista syntisistä huolettomaksi[50], eli että he nyt olisivat Hänen silmissänsä ylönkatsotuita luontokappaleita. Ei suinkaan! Hänellä on vielä tänäkin päivänä sama sydän taivaassa, kuin ennen maan päällä. Hän on Jumala, eikä muuta itseänsä.

Hän on ja pysyy Jumalan karitsana, joka kantaa maailman synnit (Joh. 1: 29). Hän on itse kärsinyt kaikki ne kiusaukset, hädät, murheet, halveksimiset ja hylkäämiset (Math. 26: 38), jotka sinua kohtaavat. Hän on itse ensin juonut katkerimman osan kalkista ja jättänyt sinulle makeimman. Kadotus on nyt poisotettu: Kristus on yhtä haavaa juonut kaiken Jumalan vihan, eikä ole jättänyt sinulle muuta kuin autuuden maljan[51]. 29 §. Sinä sanot: _en taida minä uskoa eikä ole minulla yhtään oikeaa syntieni katumusta ja murhetta_. Mutta tiedä, että silloin olet sitä paremmin Kristukselle sovelias, kun sinulla ei ole muuta päälläsi, kuin syntiä ja viheliäisyyttä.

Mene Kristuksen tykö kaiken sinun katumattomuutesi ja epäuskosi kanssa, saamaan Häneltä katuvaisuutta ja uskoa: se tulee Hänelle kunniaksi. Sano Kristukselle: en minä tuo vanhurskautta enkä lahjaa, sen kautta tullakseni vastaanotetuksi eli vanhurskaaksi tehdyksi. Minä tulen ja tahdon Sinun vanhurskauttasi; se pitää olla minulla, jos tahdon autuaaksi tulla.

Tarkkaa! Itsestämme olemme me sitä mieltä, että me kernaasti tahdomme viedä jotain hyvää mukanamme Kristuksen tykö; vaan ei asian kuitenkaan pidä niin olla. Ihmisen luonnonlahjat vaikka ne olisivatkin parhaimmalla tavalla harjoitetut ja kuinkakin kiiltäisivät, eivät ole taivaassa kupari-äyrinkään arvoiset. Armo ja töiden ansio eivät sovi yhteen (Tiit. 3: 5; Room. 11: 16).

Tämä on hirmuisen kova solmu luonnolle, joka ei millään muotoa taida saada sitä päähänsä, että sen täytyy tulla kokonansa paljastetuksi kaikesta, eikä saa pitää yhtään ainoata hyvän eli vanhurskauden rahtua, peilaillaksensa itseään siinä. Oma vanhurskaus ja oma apu ovat ne sydänkävyt, joita luonto niin suuresti rakastaa, että se ennen tahtoo kuolla kuin kadottaa niitä. Nämät tekevät Kristuksen luonnollisen ihmisen silmissä itiin muodottomaksi, ettei hänellä voi olla minkäänlaista ikävöitsemistä oppia Häntä tuntemaan; sillä Kristus on kerrassaan kaikkein kiiltävimpiä oman rakkauden tarkoituksia vastaan.

Anna vaan luonnon tehdä Evankeliumia; tuo Evankeliumi olisi totisesti perin vastakkainen sille, jonka Kristus on tehnyt; luonnon tekemä Evankeliumi tulisi ainoastaan vanhurskaille, nuhteettomille ja pyhille soveliaaksi. Mutta Kristus on tehnyt Evankeliuminsa sinulle, se on: vaivaisille, jumalattomille, väärille ja kirotuille syntisille. Luonto ei voi kärsiä sitä ajatustakaan, että Evankeliumi sopii yksinänsä syntisille. Pikemmin päättää se syöksyä epäilykseen, kuin sillä hänelle niin hirmuisella ehdolla[52] mennä Kristuksen tykö. Niin pian kuin luonto joutuu synninvelan ja rangaistuksen kautta ahdistukseen, hakee se tosin vanhan oman vanhurskautensa ja hartautensa majan ja pesän esille, mutta Jumalan kaikkivaltaisuus kukistaa nämät vahvat pesät.

Evankeliumi ei sulje yhtään ihmistä pois, paitsi sen, joka teeskentelee itsensä vanhurskaaksi. Kristus katselee mieluisemmin hirveintä syntistä, joka katuvaisena tuntee syntinsä, kuin senkaltaista, joka teeskentelee itsensä vanhurskaaksi; sillä sellaiselle Hän ei taida tulla vanhurskaudeksi tehdyksi, joka ei tunne itseänsä syntiseksi[53].

30 §. Mielinkielin ja koristellen on helppo sanoa: _Minä olen syntinen_, mutta totuudessa Publikaanin kanssa rukoileminen: _Jumala ole minulle syntiselle armollinen_, on vaikein rukous koko maailmassa. Helppo on sanoa: _Minä uskon Kristukseen_, mutta tuntea Kristuksen olevan täynnä armoa ja totuutta, jonka täydellisyydestä sinä armoa tarvitsevana syntisenä uskolla, joka hetki ikävöiden ja rukoillen, taidat ottaa armoa armosta, se on varsin toista! Tunnustaa Kristusta [54] on helppo asia, mutta sydämestä Pietarin kanssa tunnustaa Häntä elävän Jumalan Pojaksi ja ainoaksi Wälimieheksi, sitä eivät liha eikä veri pysty opettamaan [55]. Monta löytyy kyllä, jotka tunnustavat Kristuksen Wapahtajaksi, mutta harvat ovat ne, jotka tuntevat Hänet siksi.

31 §. Ei mitään kalliimpaa ja tärkeämpää löydy maailmassa kuin armo ja autuus Kristuksessa. Ei kukaan taida katsella sitä huomaamatta tämän kunnian ja autuuden olevan hänen omansa, sillä _katselemisesta tulee halajaminen_ [56].

32 §. Minua hävettää se ajatus, että minä Jumalisuuteni harjoituksissa niin vähän olen tietänyt Kristuksen verestä, joka kuitenkin on Evankeliumin pää-asia. Helvettiä lähinnä ei taida mikään uskovaisen sielun silmissä näkyä hirmuisemmalta, kuin teeskennelty kristillisyys Kristuksetta.

Sinulla saattaa olla tykönäsi paljo hyvää, ja yhtä hyvin voipi sinulta puuttua yhtä, joka tekee, että sinä menet murheellisena pois Kristuksen tyköä, sillä sinä et ole vielä myynyt kaikkea, mitä sinulla on (Mark. 10: 21, 22; Luut 1234), etkä sinä ole hyljännyt kaikkea omaa vanhurskauttasi. Tosin taidat sinä maailman tavalla olla ahkera ja vireä hyvien töitten harjoittamisessa, mutta sen ohessa kuitenkin jokaisessa rukouksessa ja jumalanpalveluksessa olla Kristuksen pahin vihollinen ja Hänen kieltäjänsä (Room. 14: 23; Hebr. 11: 6).

33 § Pyri pyhyyteen kaikin voimin, mutta älä tee siitä Kristusta, jonka kautta toivoisit tulevasi autuaaksi. Jos sinä sen teet, pitää tekosi jälleen, tavalla tai toisella, tyhjiin raueta. Kristuksen määrättömän sovintotyön, eikä sinun pyhyytesi, pitää Jumalan edessä olla sinun vanhurskautesi; muutoin on tuli sen kuluttava, niinkuin heinän ja oljen, kun Herra Pyhältä Istuimeltansa osottautuu sinulle hirmuiseksi. Silloin vasta on tämä yksinänsä luettava oikeaksi jumalanpalvelukseksi ja uskoksi, nimittäin:

1) Että rakennat kaikki yksinään ja ainoastaan tuolle ijankaikkiselle Jumalan rakkauden ja armon kalliolle Kristukselle;

2) että elät alituisessa Kristuksen ijankaikkisen vanhurskauden ja ansion katselemisessa, sillä se pyhittää sydäntä, jota paitse sydän pysyy lihallisena;

3) että tässä Kristuksen katselemisessasi näet syntisi koko iljettäväisyydessänsä ja kuitenkin uskot, että ne ovat anteeksi annetut ja sentähden jälleen tyhjäksi tehdyt;

4) että samassa katselemisessa rukoilet, kuulet Jumalan sanaa, j.n.e., tuntien oman saastaisen olentosi ja kaikkien töittesi vajavaisuuden, joita heikkoja töitä Jumala kuitenkin armosta hyväksyy;

5) että tässä katselemisessa poljet kaiken oman kerskautesi, oman vanhurskautesi ja etusi iljettävinä kappaleina jalkaisi alle;

6) että suuresti pyrit siihen, että lakkaamatta löytyisit Kristuksen vanhurskaudessa;

7) että sydämmestäsi iloitset siitä, että sinun omavanhurskautesi kukistetaan ja että kaikki sinun etusi peräti mitättömiksi tehdään niin, että Kristus, Wälimiehenä Istuimellansa (nimittäin sydämmessäsi), yksinänsä tulisi koroitetuksi, ja

8) että murehdit kaikista hyvistä töistäsi, niin kiitettäviä kuin ne ollakin voivat, joita sinä et ole tehnyt Kristuksen rakkauden katselemisessa ja tuntemisessa. Sillä kaikki Jumalanpalvelus, paitsi Kristuksen verellä priiskotettua omaatuntoa, on kuollut työ. (Hebr. 9: 14; vertaa 10: 22).

34 §. Sitä vapaan tahdon oppia autuuden tiellä, josta niin paljon puhetta on pidetty, on helppo kumota ja vääräksi näyttää sekä Pyhästä Raamatusta, että sen sielun koettelemuksesta, joka joskus hengellisesti on lähestynyt Jesusta Kristusta, omistaaksensa itsellensä Hänen ansiotansa ja antautuaksensa Hänen vanhurskautensa alaiseksi. Kristus on paljo jalompi Persoona, kuin että viheliäinen luonto taitaisi antautua tuttavuuteen Hänen kanssansa ja Häneen tarttua. Niin äärettömän Pyhä on Hän, ettei viheliäinen luonto (luontona) ensinkään voi rohjeta katsella Häntä. Hän on myös niin käsittämättömästi hyvä, ettei luonto ikänänsä taida uskoa sitä, kun nimittäin koko hänen synninmuotonsa oikein tulee Hänen silmäinsä eteen.

Luonnolle on Kristus ylön korkea ja niin kirkas, ettei se rohkene tarttua Häneen. Tässä täytyy ensin jotakin jumalallista tulla sieluun, ennenkuin luonto voipi Häntä käsittää [57]. Niin peräti mahdotonta on paljaan luonnon voida Häntä katsella ja käsittää.

35 §. Se Kristus, jota luonnollinen vapaa tahto voi käsittää, on, niin sanoakseni, ainoastaan Luonto-Kristus, jonka ihminen tekee itsellensä [58], ei Isän Jumalan ja Herran Kristus, ei Jesus elävän Jumalan Poika, jonka tykö ei kukaan taida tulla, ellei Isä häntä vedä. (Joh. 6: 44, 46; vertaa Math. 11: 27)[59].

36 §. Wihdoin, etsi ja hae Kristusta joka päivä Raamatussa; niinkuin kulta vuoressa, siinä on Kristuksen sydän kätkettynä.

Ole valpas sotimaan erittäin niitä syntejä vastaan, joihin sinä luonnonlaadultasi olet taipuvainen; katsele niitä oikein inhottavaisuudessansa; siten eivät ne ikänänsä vallalle pääse. Pysy aina köyhässä, nöyrässä ja särjetyssä sydämmen tilassa, jokaisesta erhetyksestä murheellisena, kaikkia sisällisiä liikutuksia tarkkaavana sekä valmiina kalliimpia armoittamisia vastaan ottamaan [60].

Älä pidä mitään syntivelkaa omallatunnollasi; käytä niihin viipymättä Kristuksen veren lääkettä [61]. Jumala antaa syntivelan tulla raskaaksi omassatunnossa juuri sentähden, että sinun pitää katsella Kristusta ylennettynä vaskikäärmeenä.

37 §. Älä mittaa Kristuksen rakkautta sen mukaan mitä tykönäsi tunnet, vaan Hänen lupaustensa jälkeen. Kiitä Jumalaa siitä, että Hän tempaa kaikki väärät tuet altasi. Kiitä Häntä jokaisesta välikappaleesta, jolla Hän pitää sieluasi alati valveilla Kristusta katselemaan. Sairaus ja kiusaus on suruttomuutta ja kevytmielisyyttä parempi.

38 §. Penseästä ja huolettomasta mielestä tulee vihdoin rietas ja ylpeä henki, joka samalla taitaa rukoilla ja syntiä tehdä. Penseys on hengellisen elämän myrkky ja rutto. Jollei kaikissa toimituksissa tätä myrkyllistä juurta lakkaamattoman Kristuksen kanssa seurustelemisen ja Hänen alinomaisen katselemisen kautta sydämmestä revitä pois, niin tulee tuo juuri yhä väkevämmäksi ja juurtuneemmaksi siten, että sinä senkaltaisessa mielessä mielistyt ainoastaan seurakunnan ulkonaiseen yhteyteen ja nautit Sakramenttejä[62].

39 §. Älä punnitse armolahjojasi, niitä muiden ihmisten armolahjoihin verraten, vaan katso, kestävätkö sinun armolahjasi Jumalan sanan vaatiman koetuksen ja ovatko ne sen kanssa yhtä pitävät.

Tee mitä sinun tulee tehdä kaikella ahkeruudella ja uskollisuudella ja pidä siitä huolta, että sinun toimituksesi olisivat sinulle arvoisat ja tärkeät; mutta pelkää yhtä paljon uskalluksesi panemista hyviin töihisi, kuin lohdutuksen ja ilon löytämistä synnissä. Kaikki lohdutus, joka ei tule Kristuksesta, tulkoon se mistä tahansa, on kuolettavainen.

Ole alati rukouksessa, muutoin et moi säilyttää yhteyttä Jumalan kanssa. Millainen sinä olet rukoillessasi kammiossasi ja kotonasi, senkaltainen olet sinä myös kaikessa muussa, julkisessa Jumalanpalveluksessa.

40 §. Älä arvostele hyviä töitä sen paljon hälinän mukaan, joka niistä tavallisesti nousee, vaan sydämmen nöyrän tilan ja siihen yhdistyneen Kristuksen katselemisen mukaan.

Pelkää ja kammoksu suuria lahjoja ja töitä[63]. Muutaman suuren pyhän miehen oli tapana sanoa, että _hän pelkäsi enemmin hyviä töitänsä kuin syntejänsä; hyvät työt viettelivät häntä usein ylpeyteen, mutta synnit pitivät häntä aina nöyryydessä_.

41 §. Kokoa itsellesi Kristuksen rakkauden osoituksista aarre[64]; nuo rakkauden osoitukset tekevät sydämmen häntä lohtaan nöyräksi, ja sulkevat sen synniltä. Älä ylönkatso pienimpiäkään, äläkä vähimpiäkään armon osoituksia ja tuntomerkkejä. Jumala voi antaa sinun joutua sellaiseen tilaan, jossa ne samat, joita nyt pidät pienimpinä, tulevat sinulle hyvään tarpeeseen, niin ettet kaikkeen maailman kunniaan tahtoisi vaihtaa sitäkään, joka seisoo 1 Joh. 3: 14, nimittäin _veljiesi rakastamista_.

42 §. Puolusta vaan puolustamistasi totuutta, äläkä poikkea hiuskarvaakaan siitä (Luuk. 9: 26; 12: 8, 9), mutta kavahda vihan vallassa ja pilkan himosta sitä tekemästä. Tuo langenneita ja auta heitä jälleen oikealle tielle sillä sydämmellisellä laupiudella, jolla Kristus sinua on armahtanut. Auta murretuita ja katkenneita jäseniä jälleen sijallensa Evankeliumin armolla.

_Sinä hyvä henki!_ Älä ylönkatso heikkoja pyhiä! Sinä voit joutua siihen tilaan, että toivoisit olevasi pienin heidän joukossansa.

Sääli uskollisesta sydämmestä muiden heikkoutta, mutta tutki paljo tarkemmasti omia virheitäsi. Käy ahkerasti sairaita ja hyljätyitä sieluja tervehtimässä, sillä kokemus on heitä paljon opettanut.

43 §. Pysy kutsumuksessasi. Käytä itseäsi yhtä kiitollisena ja uskollisena omaisiasi kuin Herraakin vastaan. Tyydy vähään ajallisissa; tulet sinä vähemmälläkin toimeen, pidä paljona sitäkin vähää omaisuutta, joka sinulla on maallista etua, sillä sinä olet pienimpäänkin mahdoton; mutta jos sinulle suodaan tavaraa niin älä pidä sitä sentähden halvempana, äläkä tule sentähden huolimattomaksi, että Kristus on niin rikas ja antelias (2 Kor. 6: 1).

Pidä jokaista itseäsi parempana; ole aina itse itsellesi vastenmielinen, ikäänkuin ansaitsisit tulla kaikkien Pyhäin jalkain alle poljetuksi [65].

Aseta aina silmäisi eteen maailman turhuutta ja katoovaisuutta, joitten alaisina kaikki maalliset kappaleet ovat, äläkä rakkaudellasi mitään muuta halaja kuin Kristusta.

Pidä sitä pahimpana, että sinun täytyy nähdä Kristuksen olevan maailmalle niin perin tuntemattoman, että niin tuiki harvat häntä kyselevät. Jokainen turhuus ja jaaritus kelpaa maailmalle paremmin kuin Hän. Jokaiselle suruttomalle sydämelle on Kristus vanha taru ja Raamattu tyhjä, perusteeton juttu.

Anna sen ajatuksen käydä kipeästi sydämmellesi, että monta kastettua kristittyä tosin on seurakunnan ulkonaisessa yhteydessä eikä kuitenkaan armon alaisena; heillä on paljo huolta velvollisuuksista ja kuuliaisuudesta, mutta vähän huolta Kristuksesta, eivätkä tiedäkään, mikä Evankeliumin armo on.

Valmista itseäsi ristiä vastaanottamaan, tervehdä mielihyvällä sitä tulemastansa, kanna sitä niinkuin Kristuksen ristiä kantaisit; ilolla, olkoonpa se sitte pilkkaa, ivaa, häväistystä, ylönkatsetta, vankeutta ynnä muuta senkaltaista. Pidä vaan siitä hyvin huolta, että se on Kristuksen eikä sinun itsesi tekemä risti (1 Piet. 4; 15, 16). 44 §. Kristuksen ristin ylistystä estetään siten että syntiä tehdään [66]. Wähin, vastoin velvollisuutta, parempaa tietoa ja ymmärrystä, tapahtuva totuuden laiminlyöminen (Math. 5: 19), taitaa yhtä hyvin sytyttää helvetin omassa tunnossasi, kuin tieten tapahtuva suurimpain syntien ehdollinen harjoitus.