Part 1

KALLIIT HUNAJAN PISARAT KALLIOSTA KRISTUKSESTA

eli

Lyhykäinen varoitussana kaikille Pyhille ja syntisille

Kirj.

TUOMAS WILCOCKS

Saksankielestä ruotsintanut ja tarpeellisilla muistutuksilla selittänyt

Abraham Frosterus

Turun konsistorin notario

Suomennos

Tampereella, 1901. Kirjapaino Osakeyhtiö "Sanoma" Tampereella.

Muutamia tietoja Tuomas Wilcocks'ista.

Tuomas Wilcocks eli 16:sta vuosisadalla. Waikka tiedot hänestä ovatkin jotenkin vaillinaiset -- niinpä on hänen syntymä- ja kuolinvuotensakin tuntematon -- tiedämme kuitenkin, että hän, jätettyänsä yliopiston, jossa hän v. 1589 saavutti maisterin arvon, oli myöhemmin evankelisena saarnaajana Lontoossa, menestyksellä Jumalan pyhää sanaa julistaen. Täällä kerrotaan heränneiden ihmisten etsineen hänen seuraansa ja häneltä jääneenkin tunnonvaivoilleen lohdutusta.

Kirjailijanakin ahkerasti työskennellen on hän teoksissansa selittänyt raamatun eri osia -koko Psaltarin, Salomonin Korkian Weisun, Roomalaisepistolan osia y.m., jonka ohessa hän englanninkielelle on kääntänyt monia teoksia, kaikki uskonnollista laatua. Warsinkin ovat nämät herättäväiset, arvokkaat ja opettavaiset _"Hunajan pisarat"_, jotka uudestaan painettuina nyt lasketaan heränneiden lukijain käsiin, tekijän kotimaassa Englannissa saavuttaneet laajan lukijakunnan. Wiidettäkymmentä englanninkielistä painosta on tästä kirjasta aikojen kuluessa ilmestynyt. Ja toista sataa vuotta takaperin on se Saksan kielellekin käännetty; ruotsinkielisiä painoksia siitä myöskin löytyy. Mielihyvällä on tätä arvokasta kirjaa kaikkialla luettu, missä puhdasta raamattuun perustuvaa evankeelista totuutta on rakastettu ja Kristusta kaikkena kaikessa pidetty. Että tämän kirjan tekijä uskonpuhdistuksen suureen työhönkin on osaa ottanut, todistaa erään hänen kääntämänsä teoksen nimi: "Katoolisen kirkon oleelliset, näkyväiset tunnusmerkit".

Kirjantekijän alkulause.

Tällä viimeisellä ajalla [Kirjantekijä, joka tässä kirjassansa kaikkialla puhuu Raamatun puheenparsilla, ei tässä muuta tarkoita, kuin sitä aikaa, jossa nyt elämme, ja joka lähenemistään lähenee maailman loppua; viimeiseksi ajaksi kutsutaan Pyhässä Raamatussa Uuden testamentin aikaa, joka on maailman lopun läheisin aika.] tunnen tykönäni Herran rakkauden viehättävine ja suloisine säteinensä johonkin määrään loistavan sydämmessäni, tekevän minun mieleni ja haluni palavaksi, eikä ainoastaan innostuttavan minun sieluani sydämmeni hartaudessa ja hengessä taipumaan Wapahtajan puoleen [Tällä kirjantekijä ei tarkoita muuta kuin sydämmellistä haluansa uhrata kaiken saamansa armonvalon Wapahtajansa hyväksi, palvellen häntä rakkaudessa ja opettaen niitä sieluja, joista hän tässä puhuu.], joka minua suuresti rakastaa ja joka rakkaus kaiken tuntemisen ylitse käy (Ef. 3: 19), vaan myös rakkaudella kohtelemaan kaikkia ylhäältä syntyneitä Siionin lapsia ja toivottamaan heille hyvää; varsinkin kun nyt tapaa monta vaivaista horjuvaa sielua, jotka kujeilevat ja kavalat ihmiset viettelevät kaikkinaisilla opetuksilla, joilla heitä ympäröivät saadaksensa heitä pettää. (Ef. 4: 14).

Sen lisäksi tehdään myös kaikellaisia vääriä perustuksia, joille työläästi ja turhaan koetetaan rakentaa. Sillä kun ihmiset eivät ole toimellisia rakkaudessa eivätkä kasva kaikissa, Hänessä, joka pää on, Kristuksessa (Ef. 4: 14), ei voi mitään kristillisyyden kasvamista heissä tapahtua. Ilman Kristuksen yhteyttä on kaikki, mitä me teemme, kirouksen alaista.

Rakas lukija! Sinä olet tässä vähäisessä kirjassa, jos Herra tahtoo lukemistasi siunata [Nämät sanat eivät ole epäilyksen, vaan toivomuksen sanoja, niinkuin näkyy kirjantekijän alkulauseen lopusta] kuuleva ikäänkuin hiljaisen äänen kajastavan jälestäsi: _Tämä on tie, jota sinun pitää käydä; älä poikkee oikealle äläkä vasemmalle puolelle_ (Ef. 30: 18-21). Sillä se tie, joka johdattaa kalliin aarteen tykö, nimittäin sielun vanhurskaaksi tekemiseen Jumalan edessä, kulkee ja vie Jesuksen Kristuksen vanhurskauden kautta, sillä kaikki meidän oma vanhurskautemme on niinkuin saastainen vaate, (Jes. 64: 6 ja Hesek. 36: 17) _vaan pitää kaikkien kielten vannoa, että Herrassa on minulle vanhurskaus ja väkevyys; sillä Herrassa kaikki Israelin siemen vanhurskautetaan, ja saa itseänsä Hänestä kerskata_ (Jes. 45: 23, 24, 25).

Ei mikään muu kuin ainoan Wanhurskaan kuolema meidän väärintekijäin edestä, voi saattaa meitä Jumalan tykö; _sillä sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, on Jumala meidän edestämme synniksi tehnyt, että me Hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa_. (2 Kor. 5: 21).

Rakas lukija! Heitä maahan Kristuksen jalkain juureen kaikki, kaikki mikä sinussa vielä on vanhaa ihmistä. Hänellä yksinänsä pitää olla etuus ennen kaikkea (Kol. 1: 18). Kaikki hengellisen Temppelin astiat ja aseet ovat uudessa liitossa pienimmästä suurimpaan ripustettavat Kristuksen niskoille. Hänelle yksinänsä tulee kunnia siitä, että hän antaa näille pyhyyden astioille oikean armonsa; Hänhän se on, joka on Herran Temppelin rakentava ja kunnian siitä saava. Hänhän on myös Isänsä neuvosta ja päätöksestä tuon Temppelin ainoa perustuskivi, kulmakivi ja kruunu. Hän on itse armon täysinäisyys ja Isän kirkkaus. Tule siis, puuttukoon sinulta mitä hyvänsä, ainoastaan Hänen tykönsä; Hänellä on lääkettä ja lohdutusta kyllin, joka voi kaiken sinun turmeluksesi ja vikasi parantaa.

Rakas lukija! Herra auttakoon sinua sydämmessäsi tuntemaan mitä seuraavat varoituksen sanat sisältävät. Hän itse tehköön ne sinulle sulaksi hunajaksi, joka tuottaisi sielullesi ijankaikkista suloisuutta ja parantaisi sinun luusi, että sielusi sinussa siten saisi olla iloissansa. Minä olen uskossa ja evankeliumin osallisuudessa sinun veljesi.

Tuomas Wilcocks.

1 §.

_Ystäväni, minä lähestyn sinua varoitussanalla, josta minä toivon sekä minun että sinun sydämmellesi hyötyä._

Sinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja nautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hyvin; se on jalo etu. Mutta jos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen veressä juurtunut, [1] [Numerot viittaavat Abraham Frosteruksen tekemiin selityksiin, jotka ovat tämän kirjan loppupuolella.] niin se lakastuu, eikä siitä tule muuta kuin väärä ja pettävä korskeus, jolla sinä menet helvettiin.

2 §. Jos sinä tämän ohessa yhä vieläkin pysyt sinun syntivelassasi ja omassa vanhurskaudessasi, niin kuluttaa ja kalvaa tämä käärmeen myrkky sinun kristillisyytesi kaiken nesteen ja voiman. Koettele ja tutki sentähden joka päivä suurimmalla uutteruudella, mihin sinun kristillisyytesi toivo ja kerskaus perustuu, onko Kristuksen oma käsi itse laskenut perustuksen siihen. Jos ei niin ole tapahtunut, ei kristillisyytesi voi puolustautua päälle syöksevää rajuilmaa vastaan. Saatana kukistaa kaiken, se kaatuu ja sen lankeemus on oleva suuri (Math. 7: 27).

3 §. _Luulolta petetty sielu!_ Sinä tulet varmaan pahoin seulotuksi[2]. Sinun kristillisyytesi luonto tulee kerran visusti tutkittavaksi, silloin on hirmuista, kun tuo turha rakennus hajoo ja kaatuu päällesi, etkä enään mitään löydä, johon voisit itsesi nojata ja luottaa.

4 §. _Korkealle lentävä henki!_ Waro aikanaan vahattuja siipejäsi; kerta pitää niiden totisesti kiusauksen helteessä sulaman. Kuinka surkeata on elämän viettäminen, sielun ollessa vahvaa perustusta ja ijankaikkisuuteen ulottuvaa varaa vailla.

5 §. _Armosta runsaslahjainen kristitty!_ Pidä varasi, ettei mikään mato ole juuressa, joka turmelee kaiken sinun hyvän maalajisi ja, kirouksen helteen ruvetessa polttamaan, kuivaa ja lakastuttaa kaiken sinun ympärilläsi.

Tutki tarkoin joka päivä sieluasi ja tee itsellesi tämä kysymys: _Huomaanko Kristuksen verta sielussani[3]. Mikä vanhurskaus se on, johon nyt perustan autuuteni? Olenko irtautunut kaikesta omasta vanhurskaudestani? Oi!_ kuinka monen suuresti ylistetyn kristityn on vihdoin, nähdessänsä luulottelemisiensa hyvien töiden perustaman kristillisyytensä rakennuksen kukistuneeksi, täytynyt huutaa ja sanoa: _kaikki on hukassa, ijankaikkisesti hukassa!_

6 §. Ajattele, että suurimpia syntiä voidaan salata yhtä hyvin parasten töiden kuin suurimman omantunnon vaivan alla. Huolehdi siitä, että sinun synnin haavoittama sielusi tulisi Kristuksen veren kautta perin pohjin paratuksi[4] ja varo, ettet vielä parantumattomalle synninhaavallesi kasvata ainoastaan kettä, muutamia velvollisuuksia, nöyryyttä, sydämmen huojennusta ynnä muuta sellaista vaariinottamalla[5]. Jos sinä tahdot, vaikka millä, parantaa synnin haavoittamaa sieluasi, huolimatta Kristuksen verestä, niin et saa muuta aikaan kuin sen, että paisuma tulee yhä enemmän myrkytetyksi. Sinä tulet kohta huomaamaan, ettei synti sinussa tule ikänänsä kuoletetuksi, jos et sinä ole tuntenut Kristusta siinä kivussa, jossa hän ristin päällä sinun tähtesi on antanut verensä vuotaa kuolemaan asti. Totisesti, ei mikään muu pysty kuolettamaan syntiä, kuin ainoastaan Kristuksen vanhurskauden katseleminen[6].

7 §. _Luonto_[7] ei kykene valmistamaan mitään voidetta, joka olisi kelvollinen sielua parantamaan. Kaikki parantaminen, joka tapahtuu velvollisuuksia noudattamalla, eikä Kristuksen kautta, on mitä vaarallisin keino. Perin köyhä turmeltunut luonto ei voi kaikkine omine voiminensa, vaikka ne olisivat kuinkakin parannetuita, joka olisi kyllin hieno ja puhdas alastonta sielua peittämään. Tähän ei kelpaa mikään muu kuin Kristuksen täysin kelvollinen vanhurskaus.

8 §. Kaiken, mitä luonto on sommitellut kokoon, pitää hajota ennen kuin voidaan pukeutua Kristuksen vanhurskauteen. Kaikki luonnon kuteet löytää saatana, repii joka ainoan langan ja rätin rikki, ja asettaa siten sielun paljaana ja alastomana Herran syntivihan eteen[8].

Luonto ei kykene kaikilla omilla voimillansa saamaan edes ainoatakaan armon pisaraa aikaan, jolla se pystyisi syntiä kuolettamaan eli astumaan Kristuksen silmäin eteen.

9 §. _Minä olen kristitty_, sanot sinä. Tosin käyt sinä kirkossa, olet rukouksissa läsnä ja käyt Herran Ehtoollisella, mutta kaiken tämän ohessa saatat olla surkeassa tilassa. Ajattele kuitenkin, onko Kristus koskaan tähän päivään asti mielessäsi tullut kaikkea maailmassa löytyvää täydellisyyttä ja vanhurskautta ylenpalttisesti kalliimmaksi; onko kaikki maailman suuruus Hänen rakkautensa ja armonsa Majesteetillisen ylevyyden rinnalla tomuksi rauennut.

10 §. Jos sinä totisesti olet nähnyt Kristuksen,[9] niin et sinä Hänessä ole muuta havainnut kuin sulan armon, sulan vanhurskauden, joka on mitä äärettömin ja vuotaa loppumattomana kaiken synnin viheliäisyyden ylitse. Jos sinä sellaisena olet nähnyt Kristuksen, niin saatat jaloillasi tallata kaikkein ihmisten ja enkelitten vanhurskauden, kun se ajatus johtuisi mieleesi, että heidän vanhurskautensa kykenisi tekemään sinut Jumalalle kelvolliseksi[10].

Kun sinä olet tullut elävästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä silloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hyvää työtä, vaikkapa koko maailma sinulle annettaisiin [11].

Jos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut Hänet vahvaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa vanhurskauttasi, saatanaa ja syntiä korkeampi (Ps. 61: 3), ja tästä kalliosta, joka sinua alati seuraa (1 Kor. 10: 4), vuotaa lakkaamatta armon hunajaa ravinnoksesi.

Tutki itseäsi, oletko koskaan saanut Kristusta elävästi tuntea Isän ainokaisena Poikana, armoa ja totuutta täynnä (Joh. 1: 14, 16, 17). Älä lepää eniten kuin olet vakuutettu siitä, että olet tullut Kristuksen tykö, että seisot sillä ijankaikkisella kalliolla, että olet seurannut Hänen sielullesi antamaa kutsumustansa, ja että olet vanhurskaaksi tekemisen kautta tullut Hänen kanssansa yhdeksi (Joh. 17: 21-23).

11 §. Ihmiset voivat jalosti puhua uskosta niin kauan, kun he ovat terveinä, mutta harvat tuntevat kuitenkin oikein tämän asian. Kristus on Pyhän Raamatun salaisuus ja armo on Kristuksen salaisuus. Usko on ihmeellisin asia koko maailmassa; jos sinä panet siihen vähintäkään omaasi tärkeä-arvoisena, olet silloin pilannut kaiken. Kristus ei tahdo ensinkään sitä uskona pitää. Kun sinä uskot ja tulet Kristuksen tykö, täytyy sinun luopua omasta vanhurskaudestasi, etkä saa mitään muuta mukanasi tuoda, kuin syntisi. Tuo kuuluu kovalta; kuitenkin sanon vielä kerran: Sinun pitää hylkäämän kaiken pyhyytesi, pyhittämisesi [12], hyvät työsi, nöyryyttämisesi, etkä saa viedä myötäsi Hänen tykönsä mitään muuta kuin puutteesi ja viheliäisyytesi; muutoin ei Kristus sovi sinulle, etkä sinä Hänelle. Kristus on sellainen Lunastaja, jonka sivulle ei mitään muuta sovi, etkä sinä tässä saa pitää itseäsi muuna kuin kadotettuna syntisenä, muutoin ette te, Kristus ja sinä, ikänänsä sovi yhteen.

Ei mitään maailmassa ole niin työlästä kuin Kristuksen yksinänsä vanhurskaudeksi vastaanottaminen, se on: Hänen Kristukseksi tunteminen ja omistaminen! (Math. 16: 17; Joh. 6: 60). Panehan vaan vähintäkään omastasi Hänen sivullensa, Hän ei silloin enää ole sinulle mikään Kristus [13].

12 §. Jos mikään muu kuin Kristus johtuu mieleesi, mennessäsi Jumalan tykö siinä tarkoituksessa, että Hän sinut vastaanottaisi, niin kutsu sitä Antikristukseksi[14] ja käske sen paeta. Anna Kristuksen vanhurskauden yksinänsä pitää voitto. Hänen ulkopuolellansa on kaikki Baabelia [15]. Waan Baabelin täytyy langeta, jos Kristus on jäävä seisomaan; _mutta sinä olet riemuitseva, kun se päivä tulee, jona sen lankeemus tapahtuu_ (Jes. 1: 10, 11, 12). _Kristus on sotkenut viinakuurnan yksinänsä, eikä yksikään kansasta ollut Hänen kanssansa_ (Jes. 63: 3). Mitä ikänänsä sinä panet hänen sivullensa, sen on Hän julmuudetta ja vihalla kerran rikki polkeva.

13 §. Sinä pidät tosin uskoa helppona asiana; mutta onko sinun uskoasi koskaan koeteltu kiusauksen hetkellä, jona kaikki sinun syntisi olisivat oikein silmiesi eteen paljastuneet? Onko saatana koskaan saanut kiusata uskoasi? Onko Jumalan viha koskaan raskaana kuormana painanut omaatuntoasi? Jos niin on, että olet ollut helvetin ja sen luolan kidoissa, niin on Jumala voinut näyttää sinulle Kristuksen lunastushintanasi, takauksenasi, vanhurskautenasi j.n.e.; silloin vasta olet voinut sanoa: _Oi! minä näen, että Kristuksessa on armoa kyllin;_ silloin voit lapsen tavoin sopertaa tuota painavinta sanaa koko maailmassa: _Minä uskon_[16]. Siis koettelematon usko on pysymätön usko.

14 §. Uskoon tarvitaan selvä syntisi tunto sekä katuvaisen ja hengellisesti vaivaisen sydämmesi elävä vakuutus[17] Kristuksen veren ansiosta[18] ja Hänen totisesta halustansa, ei minkään muun kuin hellimmän armahtavaisuutensa ja sääliväisyyteensä liikuttamana, tehdä sinut autuaaksi juuri sentähden, että olet niin suuri syntinen. Nämät ovat suuria asioita, eivätkä helpompia itsessänsä kuin maailman luominen[19]. Kaikki luonnonvoimat eivät ulotu täällä niin korkealle, että sinä niiden tukeemana, kun synti hirmuisille velkoinensa rajuilmana syöksee päällesi ja sinua ahdistaa, kykenisit totisesti uskomaan Kristuksessa vielä löytyvän jonkun armon ja hyvänsuomisen, jonka kautta sinä vaivainen sielu-parka taitaisit pelastetuksi tulla. Kun saatana sentähden omaatuntoasi synnistä soimaa ja sielusi silloin[20] heittää synnin Kristuksen niskoille, niin on se evankeelinen käytös, jolloin oikein Kristukseksi tunnustat Hänet, joka maailmaan tullut on juuri sinun syntikuormaasi kantamaan. Evankeliumin pääsuunta on yksinänsä Kristuksen vanhurskauden vastaanottaminen, yksinänsä Hänen verisen sovintonsa ja ansionsa kautta autuaaksi tulemisen tahtominen. Kun sielu, niin hyvin parasten töittensä harjoittamisessa kuin suurimmassa hädässänsäkin, voi sanoa: _Ei mikään muu kuin Kristus, Kristus ainoastaan ja yksinänsä on minulle tehty vanhurskaudekseni, pyhyydekseni ja lunastuksekseni, eikä suinkaan se nöyryyttäminen, jonka tykönäni löydän ja Hänen edessänsä teen; ei, ei; eivätkä mitkään niin sanotut hyvät työni, joita olen voinut aikaansaada, eivätkä myöskään ne armontuntemiset ja makeat liikutukset, joita minä tykönäni olen tuntenut_, silloin on sielu siinä tilassa, etteivät mitkään rajuilmat taida sitä vahingoittaa, eikä äkkiarvaamatta sen päälle karata[21].

15 §. Kaikkein meidän kiusaustemme ja kaikkein saatanan meistä saamien etujen ja voittojen sekä meidän näistä tekemien valituksiemme syynä on meissä kiinni riippunut oma vanhurskautemme ja se väärä hyvä luulo, joka meillä on meistä itsestämme[22]. Näitä tykönäsi kuohuvia ja paisuvia ajatuksia ahdistaa nyt Jumala sen kautta, että hän sallisi saatanan karata sinun päällesi[23], juuri niinkuin Laaban karkasi Jaakopin päälle epäjumalan kuvain tähden (1 Moos. 31: 26, 35). Senkaltaiset salaiset epäjumalasi ovat täällä sinulta pois otettavat, joko sinä sitä tahdot eli olet tahtomatta; muutoin estävät ne Kristusta sinun tykösi tulemasta. Ennenkuin Kristus sinun sydämmeesi astuu, ennen ei kadotuksen tuomio totisesti sisästäsi pakene; mutta kussa vielä kadotus on, siellä on sydämmen kovuus. Sentähden todistaakin se kadotuksesi tuomio, joka suuressa määrin vielä on sydämmessäsi, että sinussa on vähä Kristuksesta eli ettei sinussa ole vähääkään Hänestä[24].

16 §. Kun sinun syntivelkasi rupeaa omaatuntoasi järkyttämään, niin varo silloin, ettet millään muulla kuin Kristuksen verellä tahtone sitä tyynnyttää, muutoin tulet yhä enemmän paatuneeksi. Ota vastaan ainoastaan Kristus rauhaksesi (Ef. 2: 14; Fil. 5: 7), äläkä hyviä töitäsi, äläkä kyyneleitäsi j.n.e. Kristuksen täytyy olla sinun vanhurskautesi, eikä niiden armonlahjojen, joita olet saanut[25]. Sinä taidat tässä tehdä Kristuksen, se on, Hänen sovituksensa hyödyn, mitättömäksi yhtä helposti hyvää kuin pahaakin eli syntiä tekemällä (1 Kor. 1: 17; Dan. 9: 26)[26]. Katsele Kristusta ja tee niin paljon kuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden päällä ja varo, ettei sinun toinen jalkasi ole oman vanhurskautesi, ja toinen Kristuksen vanhurskauden päällä [27]. Ennenkuin Kristus on tullut ja rakentanut sinussa armoistuimensa [28], ei sinun omassatunnossasi ole muuta kuin kadotuksen tuomio, kauhistus, salainen epäilys, ja sielusi häilyy toivon ja pelon välillä, jollainen tila ei suinkaan ole evankeelinen tila.

17 §. Se, joka on ylen arka avoimin silmin katselemaan syntiä kaikkein kauheimmassa hirmuisuudessaan ja oikein tutkistelemaan sitä helvetin syvyyttä, joka löytyy hänen omassa sydämmessänsä, hänellä ei ole yhtään uskallusta Kristuksen ansioon. Mutta vaikka oletkin kuinka suuri syntinen tahansa, eli niin suuri kuin todellisesti olet ja todenperäisesti tunnet olevasi, (kun nimittäin sinun suuri syntiturmeluksesi ja helvetin syvyys oikein aukenee silmiesi eteen) jos sinä vaan koetat vastaanottaa Kristusta puolustajaksesi ja edesvastaajaksesi, niin olet havaitseva, että Hän on vanhurskas Jesus Kristus.

Katsele kaikessa epäilyksessä, omantunnon vaivoissa ja ahdistuksissa uskolla ja rukouksella alati ja järkähtämättä Kristusta, äläkä rupea sanailemaan ja riitelemään tästä asiasta saatanan kanssa, sillä silloin olisi hän saavuttanut tarkoituksensa; vaan aja hänet luotasi pois ja käske hänen mennä Kristuksen tykö; Kristus on kyllä hänelle antama sen vastauksen, mikä hänelle tulee. Kristuksen virkana on meidän edesvastaajanamme oleminen (1 Joh. 2: 1) ja meidän takausmiehenämme seisominen lain edessä vastaamassa (Hebr. 7: 25). Hänen virkanansa on myöskin meidän välimiehenämme ja asianajajanamme ottaa toimittaaksensa hyvään päätökseen meidän turmeltuneen asiamme ankarimman vanhurskauden edessä (Gal 3: 20; 1 Tim. 2: 5). Tähän virkaan on Hän valan tehnyt (Hebr. 7: 20, 21). Anna sinä siis se asia Kristuksen haltuun; mutta jos sinä itse vähintäkään tahdot syntiesi maksamisessa ja sovittamisessa olla avullisena, niin siten luovut sen vanhurskaan Kristuksen palvelijana ja ystävänä olemasta, joka kuitenkin on sinun edestäsi synniksi tehty (2 Kor. 5: 21) [29].

18 §. Saatana taitaa tosin tuoda esiin Pyhän Raamatun ja vääristellä sitä, mutta ei hän taida vastata siihen. Kristuksen oma mitä tärkein ja painavin sana on se, jolla hän itse on saatanan suun tukkinut (Math. 4).

Koko raamatussa ei löydy yhtään ainoaa kovaa sanaa vaivaiselle omasta vanhurskaudesta paljastetulle syntiselle, vaan merkitsee ja eroittaa päin vastoin Raamattu hänet sellaiseksi, että hän yksinänsä, eikä kukaan muu, on Armon ja Evankeliumin esineenä ja niiden alaisena [30].

Rupea täydellisesti luottamaan Kristuksen hyväntahtoisuuteen, siten tulet sinä myöskin nöyräksi ja halulliseksi Häneen uskomaan ja Hänen rakkautensa vaatimuksia tottelemaan (Jer. 15: 16; Ps. 110: 3; Fil. 4: 6; Hebr. 10: 35, 36). Jos sinä huomaat, ettet taida uskoa, niin muista, että uskon vaikuttaminen sinussa on Kristuksen oma työ. Pyydä sitä Häneltä sydämmellisellä rukouksella; Hän on yksinänsä se, joka vaikuttaa sinussa sekä tahdon että toimituksen Hänen hyvän suosionsa jälkeen (Fil. 2: 13; vert. Kork. Weis. 1: 4; Hebr. 12: 2). Walita sinun epäuskoasi, joka tekee omassatunnossasi synnin velan väkevämmäksi kuin Kristuksen, Hänen ansiotansa halventamalla sekä Hänen vertansa epäpyhänä, halpana, huonona ja sinun sovittamiseksesi riittämättömänä pitämällä.

19 §. Sinä valitat ja päivittelet paljon itseäsi, mutta jos sinua syntiviheliäisyytesi pakottaa enemmän katselemaan Kristusta ja vähemmin itseäsi[31], niin on se peräti oikein; muutoin ovat sinun valitusvirtesi pelkkää ulkokultaisuutta.

Varsin viheliäinen ja surkea asia on hyvien töittesi, armontuntemistesi ja havaitsemiesi sydämmenhuojennusten katseleminen, koska sinun kuitenkin pitäisi katsella ainoastaan Jesusta[32]. Senkaltainen katseleminen tekee sinut ylpeäksi, mutta Jesuksen armon katseleminen yksinänsä, _se nöyryyttää sinut, sillä armosta olette te vapahdetut uskon kautta, eikä se ole teistä; Jumalan lahja se on_, kirjoittaa Paavali Ef. 2: 8.

20 §. Älä ole pelonalaisena missään kiusauksissasi ja vaivoissasi (Jaak. 1: 2). Näiden kuritusten tarkoituksena ei ole lyödä sinua kappaleiksi, vaan laskea sinut alas omasta korkeudestasi[33] ja nostaa sinut kalliolle Kristukselle.

Sinä voit tulla niin syvälle viedyksi, että sinä näet itsesi hoiperoivan helvetin partaalla, ja olet juuri tulemaisillasi sinne syöstyksi; et kuitenkaan voi tulla syvemmälle saatetuksi kuin helvetin kuiluun (kuinka monta pyhää onkaan sinne joutunut saatanan pahoin muokattaviksi!); mutta sielläkin täytyy sinun huutaa Herraa avuksesi ja katsella Hänen pyhää temppeliänsä (Joon. 2: 4, 5) [34].

Jerusalemin temppeliin ei saanut kukaan mennä sisälle puhdistamattomana ja sinne soveliaita uhria myötänsä tuomatta (Ap. T. 21: 26; Moos. 6: 2, 13, 18). Mutta nyt on Kristus meidän Temppelimme, meidän Uhrimme, meidän Alttarimme ja Ylimmäinen Pappimme, jota ei kukaan muu saa lähestyä kuin vaivainen syntinen, eikä millään muulla uhrilla kuin Hänen omalla kerran vuotaneella uhriverellänsä (Hebr. 7: 27; vertaa myös v. 24, 25, 26; 4: 15, 16; 10: 19-22).

21 §. Kuvaile mielessäsi kaikkien taivaan täydellisyyteen saatettuin sielujen esimerkkiä, kuinka he ovat saaneet armon[35]. Sinä mahdat ajatella! _Oi! kuinka suureksi armon muistomerkiksi tulisin minä silloin!_ mutta minä vastaan: ajattele, kuinka sinäkin voit tulla niin monen tuhannen joukossa yhtä ihanaksi armon ihmetyöksi, kuin hekin. Eihän suurin syntinen koskaan ole ollut ylen suuri Kristuksen armolle[36].