Part 3

-- Yksinkertaisin on usein paras. Näin tuolla kaupungin ulkopuolella joen. Se laskee vuolaaseen Rio Verdeen. -- Well, te olette kuumehoureissanne halunneet kylpeä joessa ja olette hukkuneet. Vaatteet ovat rannalla, mutta ruumiinne on virta vienyt. Kelpaako se?

-- Arizona Bert, en tiedä kuinka kiittäisin teitä!

-- Ei mitään kiitettävää. Minä haluan yhtä mielelläni saada joukkion kiinni kuin tekin. Tunnen heidät Denverissä pitämänsä peliluolan ajoilta, jolloin siellä katosi neljä miestä jäljettömiin. Seurasin joukkiota Santa Feehen, Uuteen Mexikoon, jossa vielä kolme henkilöä parhaista hotelleista katosi. Sitten johtivat epäilyni minut tänne. Kiitos teille, näyttää jälki nyt olevan selvä. Ja luulenpa nähneeni heidät jo lähempääkin.

-- Mitä sanottekaan! Kertokaa!

Bert kuvaili molemmat kapakassa olleet miehet, harmaahiuksisen sekä malaijin. Mr Dennis Morgan huudahti:

-- Juuri samat! Puuttuu vain nainen ja kirottu neekeri.

-- Ilon tutustua heihin saanen myös pian.

-- Mutta teidän on kuitenkin luvattava minulle yksi asia.

-- Antakaa kuulua!

-- Se, että vangitseminen jätetään minulle -- veljeni vuoksi. Te olette vain valmiina apuun. Ja tällä kertaa en joudu kiinni minä, vaan he.

-- Yrityshän ei vahingoittane, sanoi Bert tuumien. Mutta oletteko ajatelleet, että heillä saattaa olla useampiakin kalkkarokäärmeitä? On selvinnyt, että viisi henkilöä on viime aikoina tavattu sillä tavoin kuolleena. Kaksi Denverissä, kolme Santa Feessä... Todennäköisesti nekin joukkion uhreja, koska sellaiset puremat ovat muuten selittämättömiä keskellä kaupunkeja, etenkin Denverissä.

-- Well, mr Brand! Järjestäkää vain hukkuminen ja vaatteet, niin että minun luullaan olevan poissa ainaiseksi. Pankaa asiasta ilmoitus The Phoenix Tribuneen. Muu käy kuin tanssi. Sitä helpommin, kun nyt tunnen huoneuston ja ensiksi uhkaavan vaaran.

-- Miten aiotte hankkiutua sisään.

-- Valepukuun puettuna. -- Annan houkutella itseni pelaamaan -- tekeydyn "vihreäksi" ja kesken lystiä iskee oikeus heihin kuin ukkonen -- silloin kun annan heille merkin, että hetki on käsillä.

-- Neuvoisin teitä kuitenkin luopumaan tuumastanne, sanoi Bert, sillä pelkään, ettei näiden päärosvojen kanssa vetele psykologia ja muu sellainen. -- Teidän on varottava kalkkarokäärmeitä toista kertaa -- ehkä myöskin muita ansoja, joita emme vielä tunne. Omasta puolestani neuvon teitä ehdottomasti luopumaan.

Mutta mr Dennis Morgan oli itsepäinen. Hän tahtoi veljensä puolesta kostaa itse. Ja kun Bert kuitenkin jo tiesi, mistä hän löytäisi etsityt, sanoi hän vihdoin:

-- Kuten haluatte, sir! Kunhan minä en vain sitten tule liian myöhään.

-- Te olette väkenne kanssa puutarhassa valmiina. Useampia ei tarvita. Kaikkein vähimmin tämän kaupungin poliiseja. Noita paloportaita myöten, joista teille puhuin, on helppo rynnätä sisään kun annan merkin. Ja minä lupaan, että se kuuluu.

-- Miten? Kenties ammutte?

-- Juuri niin.

-- Jos vain saatte siihen tilaisuuden.

-- Olkaa varma siitä. Revolveri liivien sisäpuolella. Painallus ja asia on selvä.

-- Niin, puheessa se kyllä kuuluu yksinkertaiselta, kunhan se vain ei käytännössä olisi paljon vaikeampaa.

-- Ei suinkaan. Sormistani olen vikkelä kuin poppamies. Huolehtikaa nyt vain ilmoituksesta, kun olette ensin sijoittaneet vaatteeni joenrantaan. Hankkikaa minulle sitten smokingpuku, irtotukka sekä pari viiksiä, niin on kaikki selvää.

No, Bertillä oli omat ajatuksensa tästä tavasta lähteä paatuneitten rikollisten joukkoon, mutta ei näyttänyt auttavan muu kuin antaa kadonneen veljen yrittää. Itse päätti hän molempine apulaisineen koettaa parsia, niin hyvin kuin saattoi, jos verkko joutuisi epäkuntoon.

Mutta jos Arizona Bert olisi tiennyt, että hän itse joutuisi tässä leikissä kenties elämänsä pahimpaan pulaan -- ja että peli sittenkin saatettiin hävitä, olisi hän varmasti ryhtynyt asiaan toisella tavoin.

Sitten hankittiin puku, valetukka, viikset ja muut tarvittavat esineet. Asia joella järjestettiin ja lehtiin pantiin ilmoitus. Ja niin oli kaikki valmiina.

Arizona Bert oli varustautunut apuun. Naamioitu Morgan -- vieläpä niin hyvin naamioitu, ettei hänen oma äitinsäkään olisi häntä tuntenut -- oli jälleen valmis tekemään uuden käynnin "Kalkkarokäärmeitten luolaan" kuten hän pelipesää kutsui.

Kuten sanottu, hän naamioi itsensä, pukeutui ja otti mukaansa mitä katsoi tarvitsevansa. Merkillistä kyllä ei hänen rahojaan oltu ehditty ryöstää ja hän oli rahojen puolesta hyvin varustettu korkeaankin peliin. Ja hän pelaisi noiden lurjusten kanssa kahdenlaisessa merkityksessä, niin etteivät he sitä ikinä unohtaisi.

Bert odottaisi vain merkkilaukausta. Silloin syöksyisi hän miehineen esiin ja senjälkeen olisi asia pian selvä. Kaikki kävisi kuin paperilla tahi niinkuin ohjelman mukaan. Se käy kyllä päinsä teattereissa ja romaaneissa, mutta elävässä elämässä tapahtuu usein vallan toisin.

Saman päivän iltana oli mr Morgan jälleen Arizonan pääkaupungin valtakadulla sijaitsevan salaperäisen talon edessä. Mutta nyt ei kukaan olisi voinut luulla häntä enempää mr Muleyksi, joka etsi ulosheittäjän paikkaa kuin psykoloogiksi, poliisimieheksi ja lääkäriksi mr Dennis Morganiksikaan.

Hän katseli huolettomasti ympärilleen, oli jo pelitalon pihallakin ja aikoi juuri lähteä sieltä, kun ovi avautui ja ulos tuli harmaahiuksinen mies puettuna silkkihattuun ja muuten ainakin yhtä hienona kuin muukalainen.

Hän tervehti tätä kohteliaasti ja sanoi:

-- Herra näyttää olevan vieras kaupungissa, eikö niin?

Muutetulla äänellä vastasi mr Morgan:

-- Aivan oikein. Juuri niin, hyvä herra! Etsin sopivaa hotellia. Tulen Friscosta silmäilläkseni täällä hieman ympärilleni. Mutta jumala tietää, ettei täällä ole juuri paljon näkemistä. Ette kai te tiedä paremmanpuoleista majapaikkaa pariksi päiväksi.

Nopein tuntijakatsein silmäsi väärinpelaaja Täyskäsi-Fred -- siksi kutsuttu senvuoksi, että hänellä aina oli käsi täynnä hyviä kortteja kun niitä parhaiten tarvittiin -- vierasta ja sanoi:

-- Sattumalta olen itsekin vieras kaupungissa, mutta olen vuokrannut toistaiseksi tämän talon ja voin kyllä luovuttaa teille pari huonetta sekä antaa ruokaa jonkun kerran päivässä, jollei muuta tarvita.

-- Teette minulle hyvin suuren palveluksen, sanoi Morgan. -- Olen insinööri Sam Peters, Friscosta.

-- Minä olen koroillaeläjä Fred Folson, palvelukseksenne. Saanko kenties luvan viedä teidät sisään heti sekä esitellä vaimolleni ja serkulleni? He tulevat yhtä iloisiksi kuin minäkin saadessaan vaihtelua tässä yksinäisyydessä. Molemmat ovat ihastuneet pieneen pelierään. Tahi ehk'ei herra pelaa ollenkaan?

-- Intohimoisesti. Mitäpä sitä muutakaan tekisi pitkillä matkoilla yksinäisissä paikoissa? Ikävä kyllä, minun on liikeasioiden vuoksi jäätävä tänne koko viikoksi.

-- Aivan kuin minunkin. Astukaa sisään!

Hiottu huijari avasi kohteliaasti oven vaaralliseen ansaan -- loistaen tyytyväisyydestä, että oli saanut saaliin, joka näytti tarttuvan koukkuun kuin tyhmin kala.

Hallissa kohdattiin jättiläsmäinen neekeri, joka sytytti sähkövalon ja molemmat herrat kulkivat ylös matolla peitettyjä portaita, jonkajälkeen vieras saatettiin kahteen niin sanottuun vierashuoneeseen puhdistautumaan matkan jälkeen. Kun hän oli valmis, piti hänen saapua salonkiin tullakseen esitellyksi.

Yksin jätettynä ei Morgan kaikesta huolimatta voinut olla nauramatta.

Tämä vastaanotto oli aivan toisenlainen kuin siioin, kun hän oli tullut paikkaa etsimään. Hän oli nähtävästi näytellyt osansa mainiosti. Hän oli itseensä hyvin tyytyväinen.

-- Mitä tästä sanot? kysyi Täyskäsi-Fred kohdatessaan hallin viereisessä huoneessa käärmeenlumoojattaren, joka juuri luki sanomalehteä.

-- Mitä _sinä_ sanot tästä'? sanoi nainen osoittaen uutista.

Fred luki sen ja huudahti: Hitto! Hän on hukuttautunut! Erinomaista! Nyt voimme rohkeasti alkaa taas.

Mutta nainen vastasi:

-- Fred! Sinä olet nauta! Uutinen on valetta. Nyt vasta tulee kuuma. Hän ei ole hukuttautunut sen enempää kuin minä. Joll'et nyt pelaa ensiluokkaisesti, niin joudumme kiinni. Emme ole koskaan istuneet niin tyhjin käsin kuin nyt.

V.

PELI ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA.

Kun musta palvelija, joka oli saattanut hänet sisään, saattoi vakoilla avaimenreiästä, heitti Morgan sen päälle hattunsa ja meni huoneen ainoaan ikkunan luo.

Siinä teki hän sen ilahduttavan huomion, että paloportaat, jotka hän oli nähnyt talon ulkopuolella, johtivat juuri tämän huoneen parvekkeen vieritse -- ja se rauhoitti häntä, sillä pahimmassa tapauksessa saattoi hän näiden portaitten avulla päästä pakoon, jos vaara kävisi liian uhkaavaksi. Tässä pesässä saattoi odottaa minkälaisia yllätyksiä hyvänsä.

Hän alkoi heti tutkimuksensa, mutta päätti käyttäytyä varovaisemmin kuin ensimäisellä kerralla. Hän ei nähnyt minkäänlaista verhoa, eikä mitään muutakaan, jonka takaa häntä olisi voitu vakoilla. Niin, tällä kertaa hän olisi varuillaan. -- Ja kaikki oli suunniteltu hyvin. -- Jollei hän olisi tilaisuudessa ampumaan, oli hän Arizona Bertin kanssa sopinut siitä, että heittäisi ulos paperilapun, jolle olisi kirjoitettu mistä häntä voitiin etsiä.

Kesken näitä rauhoittavia ajatuksia säpsäytti häntä tukahduttava hätähuuto, joka saattoi kuulua alhaalta, mutta myöskin hänen huoneensa seinän takaa. Uteliaana painoi hän korvansa seinää vasten. Ja nyt kuuli hän äänen aivan selvään. Rako, josta kävi heikko ilmavirta, todisti, että seinän takana täytyi olla jonkunlainen ilma-aukko.

Mr Morgan otti esille kynäveitsen ja alkoi tunnustella lautojen väliä. Silloin sattuu veitsi erääseen vieteriin, joka antoi perään ja miehen korkuinen ovi tahi luukku avautui. Sen takana oli syvä, musta kuilu -- hän ei tiennyt miten syvä.

Todennäköisesti oli se tilava ruokahissinaukko, jota ei jostain syystä enää käytetty ja se oli sulettu hengenvaarallisena, ettei kukaan sinne putoaisi.

Mutta hän teki toisenkin huomion. Hän saattoi kuulla kolmen erilaisen äänen keskustelevan alhaalla keskenään kiivaasti. Yksi äänistä oli naisen, todennäköisesti miss Bellyn, se kuului hyvin vihaiselta hänen huudahtaessaan:

-- Kuten sanottu, ei neekeriin ole luottamista. Silmänräpäys vielä ja kallis saaliimme olisi kadonnut, jollen minä olisi tullut.

-- Mutta nyt voit olla rauhallinen, sanoi toinen ääni, nähtävästi Täyskäsi-Fredin. Sieppasin hänet portaissa, nyt istuu hän varmasti sidottuna ja jollei hänen konttoristaan tule rahoja kahden päivän kuluessa, saavat kalkkarokäärmeesi tehdä tehtävänsä. Ja onhan meillä tuolla ylhäällä sitäpaitsi hänen veljensä, jos olet kerran varma, että se on hän.

-- Se on selvä. Hän ei voi ikinä naamioida silmiään eikä liioin liikettä, jonka tekee vasemmalla kädellään kävellessään. Mutta saatte nähdä pian itse.

-- Belly on korvaamaton! huudahti kolmas ääni. Ilman hänen terävänäköisyyttään emme olisi pitkälle potkineet.

-- Niin, sinulla on merkilliset silmät, sanoi Täyskäsi-Fred kiittäen. Niillä kesytät sinä sekä ihmisiä että eläimiä.

-- Sen tiedän, vastasi nainen uteliaasti ja ilkeästi nauraen, jonka naurun Morgan liiankin hyvin tunsi. Senjälkeen lisäsi Belly sanat, jotka saivat kuuntelijan hämmästymään.

-- Joka tapauksessa on nyt oltava varovaisempi kuin milloinkaan ennen. Ja tiedättekö miksi?

Ei kukaan näyttänyt tietävän. Mutta Täyskäsi-Fred vastasi ylimielisesti:

-- Varovaisuudessakin voi mennä liian pitkälle.

-- Ei silloin kun Arizona Bertin kanssa on tekemisissä.

-- Arizona Bert, sanoivat molemmat miehet hämmästyen. Onko _hän_ täällä?

-- Olkaa siitä varmat. Hän se myöskin on pannut lehteen uutisen hukkumisesta.

-- Damn it! kirosi Fred että kaikui. Silloin ei ole muuta neuvoa kuin paeta suinpäin.

-- Tahi vangita myöskin hänet. Vastaukseksi kuului kahden miehen ivanauru ja sanat:

-- Tee se, silloin olet saavuttanut ennätyksen ja me lopetamme miljonääreinä.

-- On kylliksi puhuttu, mutta varustautukaa kaikkeen, sanoi nainen. -- Jokainen livistämisen ajatus on jätettävä, kunnes olemme saaneet myöskin Arizona Bertin kiinni, ensi aluksi tänne kellariin.

-- Ja sinä luulet hänen tosiaan tulevan?

-- Aivan varmaan. Hän ei milloinkaan peräydy. Kenties hän on jo täällä.

Hetkeksi tuli täydellinen hiljaisuus. Tuntui kuin olisi tuumittu perusteellisesti. Mutta sitten jatkoi miss Belly:

-- Ja onhan meillä kalkkarokäärmeet... Nyt voitte mennä ylös alkamaan. Mutta olkaa varovaisia älkääkä nostako mitään melua ennen minun tuloani. Tällä kertaa saa hän hiukan ylimääräistä senvuoksi, että koetti pettää minua toisen kerran. Mutta nyt...

Enempää ei kuulunut. Tuli aivan hiljaista.

Mutta mr Morgan, joka oli kuullut kaiken, tunsi olevansa kuin kidutuspenkillä. Ampuminen asiain tällä kannalla ollen tekisi tilanteen vain vielä pahemmaksi. Olisi kai parasta koettaa kirjoittaa muutamia rivejä ja heittää ne alas parvekkeelta, niin kauan kun siihen oli tilaisuus.

Lentävän kiireesti kirjoitti hän paperilapulle:

Rakkaat ystävät!

Kaikki keksitty. Vain suurin varovaisuus voi selvittää asian. Koettakaa portaita. Toinen kerros tahi, jos ei siellä, niin kellari. Kohtalokkaassa kiireessä

Dennis M.

Hän hiipi parvekkeelle, päästi paperilapun varovaisesti käsistään ja näki sen putoavan melkein siihen, johon tikapuut päättyivät.

Silmänräpäyksen tuumi hän seurata jälestä, mutta samalla kuului hänen takaansa:

-- Kaunis näköala, eikö niin, sir?

Kääntyessään seisoi hän silmästä silmään ivallisesti hymyilevän Täyskäsi-Fredin edessä, joka jatkoi:

-- Minulla on serkkuni Gaspard mukanani! Ette usko kuinka iloiseksi hän tuli kuullessaan saavansa pelitoverin. Ehdimme kenties pari peliä ennenkuin päivällinen tarjotaan. Neljänneksi "mieheksi" tulee vaimoni ja voin tosiaankin sanoa, että hän pelaa kuin aika mies.

Astuttiin huoneeseen, jossa Morgan oli pannut ruokahissin luukun paikoilleen. Täyskäsi-Fred järjesti nopeasti pelipöydän, johon istuuduttiin sekä keskusteltiin minkä mistäkin neljättä "miestä", miss Bellyä, odotellessa.

Missä tämä juuri nyt oli, sen olisi mr Morgan mielellään halunnut tietää. Mutta tällä kertaa sai hän olla iloinen, se tahtoo sanoa, ei kenties iloinen, mutta tyytyväinen siihen mitä jo tiesi. Hän alkoi yhä enemmän katua, ettei ollut seurannut Arizona Bertin neuvoa ja jättänyt toista kertaa yksin tulematta tähän ryövärienluolaan.

Ainoa, mitä hän saattoi tehdä, oli koettaa pitkittää peliä ja voittaa aikaa. Ja nyt saattoi hän tosiaankin sanoa, että panoksena oli henki, ei vain hänen, mutta, kuten hän toivoi, myöskin toisten.

Ovi avautui ja miss Belly näyttäytyi.

Hän näytteli kohteliaan seurustelun aikana osaansa mestarillisesti. Ei edes silmien ilmekään paljastanut hänen ajatuksiaan kun hän pyysi anteeksi viipymistään.

Mr Morgan nousi ylös ja vastasi koettaen esiintyä niin luonnollisena kuin mahdollista:

-- Ei milloinkaan odoteta liian kauan, armollinen rouva, kun odotetaan jotain hyvää.

-- Siinä tapauksessa toivon vain, ettette ole erehtyneet, vastasi Belly nauraen tavalla, joka lupasi pahinta samalla kun hän mestarillisella taidolla ja tottumuksella sekoitti korttejaan. Mutta vielä peloittavampi oli katse, jonka hän heitti Morganiin, saaliistaan varman petolinnun katse, joka samalla ilmaisi, että huvi tulisi yksinomaan hänen puolelleen, huvi saada nähdä uhrin sätkyttelevän hänen kuolemaatuottavassa verkossaan.

Pelin aikana havaitsi Morgan kuinka jokaista hänen liikettään pidettiin mitä tarkimmin silmällä. Kaikkien ajatusten ollessa muualla meni peli miten sattui.

Uuden jaon aikana nousi miss Belly ja meni kaapin luo ja sanoi!

-- Kenties lasillinen, hyvät herrat.

-- Vaikkapa niin, sanoi Täyskäsi-Fred myöskin nousten. Ja hän kääntyi vieraaseen kysyen:

-- Vai kuinka, sir?

Mr Morgan oli selvillä, että nyt alkaisi tanssi. Nyt ei saanut kadottaa mielenmalttiaan. Samassa hän näki, että nainen sormeili kaapin luona jotain salaperäistä rasiaa ja kääntyi sitten vieraaseen päin sanoen pilkallisesti nauraen:

-- Tässä saatte nähdä jotain oikein hauskaa, hyvä herra!

Talon edessä olevassa pensaikossa oli alkanut hämärtää.

-- Kuulkaa! kuiskasi Arizona Bert Handsome Harrylle ja Big Bobille. Tämä näyttää epäilyttävältä. En tosiaankaan tiedä mitä luulla. Mr Morganin piti laukauksella ilmoittaa milloin meidän oli aika rynnätä. Mutta on vallan hyvin voinut tapahtua, ettei hän ole ollut tilaisuudessa tuota merkkiä antamaan. Ehkä hänet on jo ainaiseksi mykistetty ja Dennis Morgan saanut saman kohtalon kuin veljensäkin, jonka puolesta hän aikoi kostaa.

Ja Bert jatkoi hetken kuluttua:

-- Selvästi on jotain tehtävä. Vaiti! Mikä se oli? Hän oli kuulevinaan lukon rasahtavan -- mutta se kuului kuin ilmasta. Se tuli varmasti tikapuiden vieressä olevalta parvekkeelta. Joku oli siellä vakoilemassa.

-- Harry! kuiskasi Bert toiselle apulaiselleen. Minun on välttämättömästi saatava tänne Bully-Dass. Täällä siitä on hyötyä. Hae se nopeasti majapaikastamme ja sitten on parasta aloittaa tanssit koska hyvänsä.

Bully-Dass oli pieni, mutta hyvin vahva bulldoggi, joka tosiaankin erinomaisesti saattoi toimia apuna. Ja nyt tarvittiin sitä erikoisesti, koska oltiin niin vähälukuisia, eikä voitu luottaa mr Morganin tietoihin vihollisen lukumäärästä.

Odottaessa -- ja sill'aikaa kun Big Bob sai pitää silmällä pääkäytävää ja antaa heti merkin, jos jotain epäilyttävää näkyisi -- liukui Bert tikapuiden luo. Hän oli näkevinään maassa jotain valkoista ja heti juolahti hänen mieleensä, että siinä oli tiedonanto.

Seuraavalla hetkellä oli hänellä kädessään mr Morganin kirjoittama paperilappu ja sähkölamppunsa valossa hän luki kiireisen ilmoituksen, jonka Morgan kreivinaikaan oli pudottanut parvekkeelta.

Asia oli selvä! Hyökätä saattoi milloin tahansa. -- Ja paloportaita myöten oli kenties parasta se tehdä. -- Mutta vaikeudet olivat tulleet suuremmiksi senvuoksi, että roistot tavalla tahi toisella olivat saaneet selville, että vaara uhkasi myöskin heitä itseään, eikä ollut näin ollen tietoa minkälaisiin vastatoimenpiteihin he olivat ryhtyneet.

Hänen tuumiessaan sitä palasi Handsome Harry pienen doggin kanssa, joka oikein vapisi halusta saada näyttää taitoaan.

-- Tästä näyttää tulevan mutkikas juttu, Harry, kuiskasi Bert, ottaen koiran käsivarrelleen.

-- Pahemmassakin olemme kyllä olleet, sanoi Harry. Täällähän meillä on koko joukko niinkuin rasiassa.

-- Rasiassa, sanot sinä!... Siinä rasiassa saattaa olla pahempaakin kuin kuulia ja puukkoja.

-- Tarkoittaako master Bert kalkkarokäärmeitä?

-- Niitä juuri! -- Mr Morgan on kenties saanut kokea niitä toisen kerran. -- Juuri tämä hiljaisuus tekee asian vielä epäilyttävämmäksi. Meidän ei olisi pitänyt antaa hänen mennä.

Hän luki muististaan mitä Morgan oli kirjoittanut ja Handsome Harry huudahti hämmästyneenä:

-- Tämä oli melkein pahinta. Jo keksitty!

-- Siltä tosiaan näyttää. Mutta toimeen! Seuraa minun kantapäilläni ja pidä colttisi valmiina. Jos joku näyttäytyy parvekkeella, niin anna paukkua vain.

Tämän sanottuaan oli Arizona Bert -- koira yhä käsivarrellaan -- paloportailla ja häntä seurasi Handsome Harry pitäen tiukasti silmällä parveketta, jolle Bert hetken kuluttua heilutti itsensä ja tempasi salamannopein liikkein oven auki sekä silmäsi taistelukenttää.

VI.

JÄLLEEN KALKKAROKÄÄRMEITTEN VALLASSA.

Neljät hämmästyneet kasvot kohtasivat häntä. Vain yksissä näkyi valonpilkahdus.

Jos häntä olikin odotettu, niin ei kuitenkaan nähtävästi tällä hetkellä eikä myöskään tältä suunnalta.

Belly oli ankarasti käskenyt erästä tähän vaaralliseen joukkoon kuuluvaa miestä pitämään silmällä katua ja puutarhaa. Tämän neljännen miehen nimi oli Andy-Joe ja hänet oltiin pantu neekerin kadottua vahtiin. Mihin ja miksi neekeri katosi, sitä ei tiedetty. Mutta sillä välin, kun Andy-Joe vahti portin ulkopuolella olevaa Big Bobia, unohti hän paloportaat eikä aavistanutkaan, että linnoitukseen oli hyökätty.

Yllätetyt seisoivat kuin kauhun lamauttamina: -- Heillä oli vastassaan Arizona Bertin uhkaavat revolverit samoinkuin mr Morganinkin, joka oli vetänyt omansa myöskin esille, eivätkä he uskaltaneet liikahtaakaan.

Naisella oli käsissään tuo epäilyttävä rasia. Hän oli raivosta kalmankalpea, mutta tällä kertaa selvästi voimaton.

Arizona Bert lähestyi pelipöytää. Hän pani pienen doggin keskelle kulta- ja setelirahoja sekä sanoi tehden kohteliaan eleen:

-- Suvaitkaa istuutua, hyvä herrasväki, niin saamme jutella. Minä tulen tosin kutsumatta, mutta se tapahtuu viran puolesta. Lyhyesti ja selvästi: Peli on loppu! -- Nyt seuraa tilinteko, joka kukaties on hankalampi.

Tätä sanoessaan oli hän tullut pelipöydän toiselle puolen ja selin oveen. Tämä oli varomatonta. Sillä tuskin oli hän ehtinyt siihen kohtaan, ennenkuin nainen huusi kaikin voimin.

-- Dickson! Tom!

Ovi temmattiin auki ja sisään syöksyi vielä kaksi miestä, samalla kun Täyskäsi-Fred salamannopeasti löi lähellä seisovaa Morgania käteen, niin että ase putosi. Mutta pieni koira teki voimakkaan hypyn ja pureutui naisen käteen juuri kun tämä pukunsa laskoksista veti esiin pitkän veitsen.

Se pelasti Bertin, joka oli kääntynyt kohtaamaan hyökkääjiä. Ja kun nyt myöskin Handsome Harry astui näyttämölle, oli tanssi täydessä käynnissä.

Bert ei tahtonut mielellään ampua. Hän katsoi kunnianasiakseen saada rosvojoukon haltuunsa niin lukuisana ja vahingoittumattomana kuin mahdollista. Mutta kesken tanssia päästi nainen, koiran puremisesta aiheutuneen tuskan vuoksi, kädessään olevan rasian putoaman lattialle -- ja samalla hetkellä kuului yhteishuuto:

-- Kalkkarokäärmeitä!

Niin, rasian kansi oli ponnahtanut auki ja ulos ryömi kokonainen kimppu noita tavattoman vaarallisia matelijoita juuri kun Handsome Harry jättiläisiskuilla löi lattialle ensin Täyskäsi-Fredin, sitten Tomin huutaen täysin keuhkoin:

-- Gloria Mexiko-Maria! Tämä käy helposti! Silloin tapahtui odottamatonta.

Eräs suurimmista käärmeistä suuntautui Bertiin. Vaaraa välttääkseen heittäytyi hän syrjään, mutta sai samalla hetkellä iskun rintaansa herkulesmaiselta Dicksonilta ja horjahti seinää vasten. Se antoi perään. Silmänräpäyksessä oli Arizona Bert -- jäljettömiin kadonnut.

Mr Morgan, joka peilistä oli nähnyt vaaran, riensi huudahtaen esille estääkseen onnettomuutta.

Miss Bellykin huudahti, mutta ilosta, samalla kun hän vihdoin vertavuotavin käsin onnistui vapautumaan koirasta.

Nopeasti alkoi käärmeenlumoojatar koota vaarallisia matelijoita. Ne pistettiin jälleen ahtaaseen rasiaan. Ehtimättä vielä purra ketään olivat ne kuitenkin olleet korvaamattomaksi hyödyksi ja saattaneet aikaan hämmingin, joka antoi yllätetyille hengähdysaikaa.

Handsome Harry oli yhdessä mr Morganin kanssa syöksynyt luukulle, josta Arizona Bert oli kadonnut. Morgan saattoi vain valitella, ettei ollut sulkenut luukkua kyllin hyvin.

Äkkiä huusi Handsome Harry:

-- Paloportaat! Huutakaa Big Bobille, mr Morgan! Vielä...

Silloin sattui hänen takaraivoonsa voimakkaasti sinkautettu tuoli ja ääntä päästämättä lyyhistyi hän lattialle. Samassa tartuttiin takaapäin Morganin molempiin käsiin. Ja kun hän ei voinut kiemurtautua irti, eikä liioin ollut perillä jiu-jitsusta -- japanilaisten otteista -- oli hänenkin kohtalonsa selvä.

-- Missä se kirottu koira on? huusi miss Belly, joka oli saanut käärmeensä rasiaan. Sille on minulla asiaa. Tuokaa se heti tänne.

Mutta Bully-Dassia ei löytynyt mistään.

-- Se on kai hypännyt ruokahissiin, sanoi Gaspard, joka oli selviytynyt vähimmällä villistä mellakasta.

-- Tahi hypännyt parvekkeelta alas, sanoi Täyskäsi Fred.

-- Hyppää itse, niin näet kuinka se käy päinsä, sanoi Belly ivaten. Koira on kyllä viisaampi. Enkä liioin usko, että se on opetettu kiipeämään tikapuita myöten. Miten hyvänsä, tahdon koiran tänne ja annan sille opetuksen, joka sopii. Mutta ensiksi ovat nuo tyhmeliinit sidottavat. He saavat myös kokea erinäisiä hauskuuksia.

-- Joka tapauksessa on voitto meidän, sanoi Täyskäsi-Fred alkaen ahneesti koota kulta ja setelirahoja lattialta, jonne ne mellakan aikana olivat pudonneet. -- Ja nyt luulen, että voimme ottaa jutun tyynesti. Missä on Arizona Bert?

Belly osoitti ruokahissin aukkoon. Mies purskahti kaikuvaan nauruun ja nousi odottamattoman jäntevästi.