Part 4

Kohtuullisestikin arvaten lienee vähintäkin yhtä monta vuosisataa kulunut suomalais-virolaisen sivistyksen muodostumiseen ja sillä tavoin tulemme takaisin kansanliikkeiden edelliseen aikaan tahi kristillisen ajanluvun alkuun. Niin kyllä on sanottu, "että nämä molemmat suomensukuiset kansat luultavasti ovat tuoneet vähemmän omituisia jumalais-taruja aikaisemmilta asunnoiltansa idässä, vaan että yhdessä muiden sivistys-esineiden kanssa myöskin jo valmiita jumalais- ja satu-kuvailuksia on heihin tullut siitä germanilaisesta sivistyneestä kansasta, jonka kanssa he joutuivat läheiseen keskeyteen",[63] ja tämä ajatus on erinomattain perustettu moninaisiin yhtäläisyyksiin germanilaisten sadustoin kanssa, ja erittäin luultuun yhtäläisyyteen saksalais-skandinavilaisien Thor-satujen ja Wirolaisten Taaran-jumaloitsemisen välillä. Edelliset ovat hyvin hämäräiset ja epätietoiset ja jälkimmäisistä sanoo _Fählmann_ kilvoituksessaan: Wie war der heidnische Glaube der alten Ehsten beschaffen?[64] että niissä ei ole mitään yhteistä. Thor kyllä on ukonjyryn jumala, niinkuin toisinansa Taarakin, mutta häneltä puuttuu peräti se yksijumalaisuus, joka on niin monen suomalaisen kansan ylimmän jumalan omituisuuksia. Kunnioituksesta hänen oikeata nimeänsä ei tahdota mainita; Wirolaiset mainitsevat häntä nimillä _vana isa, vana taat_, Suomalaiset nimittävät häntä _ukoksi, ukoksi ylijumalaksi, pilvien pitäjäksi_; Samojeedeilla taas on oikeastaan _yksi_ jumala, Num, mutta häntä pelkäävät pohjoiset Samojedit niin, että silminnähtävällä pelolla mainitsevat hänen oikeata nimeänsä, vaan mieluisemmin käyttävät liikanimiä; Tomskin Samojedit taas kutsuvat häntä nimellä _Ildscha_, ukko, äijö, sanoo Castrén.[65] "Hän näkee ja tietää kaikki, mutta on liian yleväinen tahtoaksensa katsella alas ihmissuvun onnen vaiheisin".[66] Aivan samalla lailla Ostjakit käsittivät ylimmäisen jumalansa _Türm_. Hän "puhuu ihmisille ainoastansa ukkosen ja myrskyn vihaisella äänellä. Häneltä ei ole maailmassa tapahtuvat hyvät eikä pahat teot salassa, ja hän tekee välttämättömästi jokaiselle oikeutta, mutta sittenkin hän on ihmisille lähestymätön ja hyvin pelättävä olento".[67] Sekä nimitys että käsitys tässä on yhtä kuin Virolaisten Taara ja vielä likemmin kuin _Tora_, joka Tshuwaschin kielellä merkitsee koko maailman jumalata; tähän kuuluu Lappalaisten _Tiermes_, eräs taivaan jumala.[68] Virolaiset käyttävät lauseen _vana taat torises_,[69] vanhus torua, ukkosen jyrinästä, ja tämä johdattaa meidät siihen, että suomalainen _tora, torua_, kieliopillisesti on heimoa mainitulle. _Schott_ lausuu että Tschuwaschien _Tora_, heidän kielensä äänisääntöjen jälkeen, aivan hyvin on voinut johtua tuosta melkein kaikissa Turkkilaisissa kielissä yhteisestä sanasta _Tangry_.[70] Selvimmin tavataan kaikkien näiden nimien juuri Karagasseilla, jotka sanalla _têre_ tarkoittavat taivasta, sanalla _dêr_, ukkosen jyryä. Edellä munitussa lienee siis oiva todistus siitä, että suomalaiset kansat olopaikoillaan Aasiassa ovat tuoneet kanssansa suuren joukon jumalaistarullisia ajatuksia, koska sellaisia vielä voipi niin kaukana toisistansa olevissa kansoissa löytää. Mutta muitakin yhteisiä ajatuksia löytyy, esim. pyhästä suuresta puusta, elämän vedestä, jolla eräs Samojedi voitelee vanhempiansa, niin että ne jälleen virkoovat eloon, tavataanpa yksin muinaisrunojemme kerto ja alku-sointu, jota seikkaa erinomattain on tahdottu pitää todistuksena lainasta läheisiltä Germaneilla. Mongolien heikoissa runoyrityksissä, niinkuin Pallas ne esittää, näytäksen lävitsensä kertoa ynnä alkusoinnun ja yksin loppusoinnunkin eli riimin jälkiä. Voimatta ratkaista kysymystä näiden runojen alkuperäisyydestä, pidän enemmän lukua siitä, että myöskin tatarilaisien Koibalein urosrunoissa tavataan vielä suurempaan määrään kertoa ja alku-sointua, sekä, ja se on paljoa painavampi, heidän kertomarunon ja rakennus näyttää tehdyltä pitkälyhyen nelimitan pohjalle, samoilla runojalkain vaihtelemisilla kuin suomalaisessa kansanrunossa.[71] Tässä lienee yksi tukevimpia todistuksia itsenäisestä, jo Aasiassa aljetusta, Altailaisten kansain jumalaistarujen ja satujen kehkiämisestä, vaikkapa tekoaineita on kerättävä paljon, ennenkuin niiden laveutta ja ensimmäistä alkuperää voinee selittää.

Toiselta kannalta näyttävät jumalaistarulliset tutkinnot Saksassa johdattavan samaan päätökseen. _Kuhn_ on huolellisesti toimitetussa teoksessaan: "Die Herabkunst des Feuers und des Göttertranks", osoittanut sitä eroa, joka Aasialaisessa kansasuvussa on muinaisuudessa mahtanut tapahtua, jolloin Indian ja Persian kansat erkenivät toisistansa, edelliset yhäti enemmän kehittäen ulkokohtaista luonnonnäkemystänsä, Persialaiset taas itsekohtaista. Germanilaisten esi-isät heidän eretessään olivat lähempänä Persialaisia, ja heidän kaksisuuden (dualismon) kaltainen maailmannäkemys oli sentähden periaatteellinen vastakohta suomalaisten kansain tarkasti merkitylle kaikkijumalaisuudelle (pantheismolle). Se on kaikissa Altailaisissa kansoissa niin juurtunut koko heidän ajatuspiirihinsä ja kieleenkin, että ne sen kautta selvästi rajoitetaan germanilaisista kansoista. Ja kuitenkin kumottaa etempää se salainen perustus, se hämäräinen yliolento, jonka nimeä, niinkuin Juutalaisillakin, ei rohjettu mainita, -- mukava liitoskohta pian tulevalle kristinuskolle. Vaikeus, jolla, tuossa Altailaisten kansain muinaisuutta peittävässä hämärässä, selviä piirteitä voidaan keksiä, enenee siitä, että heimokansain jumalaistarut ja perivanha sivistys häviää vieraiden uskontoin vaikutuksesta. Unkarilaisissa on kristinusko, Turkkilaisissa Islam, ja useimmissa Aasian kansoissa on Buddhanusko hävittänyt heidän alkuperäisen uskontonsa. Kenties vastedes vielä onnistuu löytää merkittäviä muinaisen luonteen jälkiä.

Tällä ei kuitenkaan ole sanottu, että suomalaiset kansat olisivat täydellisesti olleet vapaat kaikesta vaikutuksesta niiltä kansoilta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä. Päinvastoin voidaan sellainen vaikutus löytää kaikkialla ja mahdotonta on ajatellakaan, että joku mannermaan kansa muinoinkaan olisi kiinalaisella muurilla voinut sulkea luotansa kaikki sivistysaineet läheisistä kansoista. Niinkuin vieraita rahoja otettiin vastaan, niin seurasi jokaista yhteyttä myöskin uudet sanat ja ajatukset, jotka viimeiset olivat vielä suuremman arvoiset, sillä ne voitiin enentää moninvertaisesti.

Hyvin selviä jälkiä sellaisesta keskuudesta Skandinavian kanssa voidaan nähdä Virolaisten jumaluusajatuksissa ja erittäin tässä tutkitussa runoistossa. Edellä olen maininnut uudemmasta Eddasta lainatun kertomuksen Thorista ja jättiläisvaimosta, joka on muutettu Kalevipojan osaksi. Jo _Lencqvist_ mainitsee suomalaisessa jumalaistarustossa olevan nimityksen _tonttu_, kotijumalan, joka toimitti kaikellaisia etuja;[72] Virolaisissa siihen vastaa _tont_. Molemmat ovat lainattuja Skandinaveilta, joilla häntä kutsutaan _tomtegubbe, tomt_.[73] Tässä en pidä mitään lukua sellaisista ajatuksista, jonka kaltaisia kyllä tavataan germanilaisissa ja romanilaisissa kansoissa, mutta joihin vastaavia ajatuksia myös löydetään Virolaisten heimokansoissa Aasiassa tahi Etelä-Euroopaasa. Niin esim. pitävät Virolaiset horkkaa eli vilutautia harmaana tahi valkoisena hevosena, jolla potilas ratsastaa; Tatarit ja Kalmukit kuljettavat sairasta ratsain täyttä laukkaa, kunnes hevonen tulee vaahteen; sitten hänet peitetään hyvästi ja hän paranee tavallisesti.[74] Saksalaiset ajattelevat kuumeen ratsastuksena hurjalla hevosella.[75] Sellaiset ajatukset voivat joko itsenäisesti syntyä useissa kansoissa, tahi, niinkuin niiden muutamain sanojen on laita, jotka ovat Lättiläisten ja Virolaisten kielissä yhteisiä, ovat tulleet aikaisemmasta keskeydestä ja ovat niinmuodoin jäännöksiä ennenhistoriallisesta aikakaudesta, etten sano alkuperäisestä yhteydestä.[76] Mutta Virolaisilla tavataan paljo ajatuksia, jotka silminnähtävästi ovat syntyneet vasta keskeydestä Skandinavein kanssa myöhemmällä ajalla, jolloin kristillisiä näkemystapoja jo oli juurtunut kansoihin. Sellaisiin kristillisiin alkeisin on luettava nimitykset _Sarvik_ ja _Tühi_. Ylimalkain on virolaisissa saduissa maanala muodosteltu paljon toisenmoiseksi, jouduttuansa keskeyteen helvetinopin kanssa. Suomalaisissa taruissa vielä on ainoastaan maanalan hallitsijan nimi jolloinkulloin muuttunut kristilliseksi, nim. Pahaseksi, mutta muutoin on pakanuuden ajatustapa kaikessa voimassaan säilynyt ja elämä maanalassa on melkein samallaista kuin maan päällä. Kristinusko on vaikuttanut muutoksen, on tehnyt perkeleen paljoa pirullisemmaksi, ja se omaisuus tavataan selvempänä Suomen lahden eteläpuolella. Sentähden onkin Virolaisten pirulla sarvet, jota koristusta Suomalaiset eivät vielä ole hänessä huomanneet. Kumminkin on erinomaisen vaikeata tarkoin eroittaa niitä alkeita kansantarustossa, jotka kuuluvat kristinoppiin, pakanallisista, ja vielä vaikeampi on määrätä mitkä viimemainituista ovat alkuperäisiä. Kalevipojan matkoja maanalaan tutkittansa kohtaa sama vaikeus, sillä samanlaisia matkoja jossakin tarkoituksessa tavataan melkein kaikilla kansoilla. Suomalaisilla ja Kreikkalaisilla, Indialaisilla ja Roomalaisilla tapaamme sellaisia kertomuksia. Kiinalaiset kertovat nuorukaisesta, joka sieltä vapauttaa äitinsä;[77] Mongolit ja Tibetiläiset antavat mainion urhonsa, Gesar Khan, sotatapparallansa särkeä helvetin portit ja sieltä vapauttaa äitinsä, sekä lähettää hänet taivaasen.[78]

Tässä suhteessa valaisevia ovat ne sadunkatkelmat, jotka ovat kerätyt Viron saarien muinaisruotsalaisissa asukkaissa. Worms-saarella, jossa asuu osaksi Ruotsalaisia, osaksi Virolaisia, kertovat edelliset merimiehestä, joka niinkuin Kalevipoeg matkusti syvässä holvissa ja sieltä toi muassansa kolme säkillistä rahoja. Vanha Jakob de la Gardie, Hiiomaan eli Päiväsalon ja Wormsin herra, sanotaan kerran, kun vihollisia äkisti karkasi hänen päällensä, juosneen alastomana saunasta, ainoastaan polstari kädessä, jonka höyhenistä hän ravisteli sotilaita, niinkuin "_Soomen tuuslar_"; puhutaan myös jätinkokoisista _munkeista_, viroksi _munga rahvas_, jotka paljaalla vainullaan etsiskelevät kristittyjä niitä tappaakseen, jotka kaikki luulot ynnä monta muuta samallaista kohtaavat meitä Kalevirunoissa.[79] Ovatko nämä alkuperäisin virolaisia vai ruotsalaisia, sitä ei kuitenkaan tästä nähdä. Sellaiset kertomukset kulkivat enimmäksensä suusta suuhun, mutta kirjoittamallakin tieto niistä leveni. Hyvin huvittava taas, ja todistava miten Euroopan useimmissa maissa tutut kertomukset pyhistä miehisiä myös tunkeutuivat suomalaisiin kansoihin, on _Russwurmin_ ilmoittama tieto, että useissa Länsi-Wiron pitäjäissä käsikirjoituksina kulkee virolaisia kertomuksia Jesuksen lapsuuden historiasta, _evangelium infantia_. Toinen virolainen käsikirjoitus, joka on löydetty Nucköön Ruotsalaisissa, sisältää monta esitelmää, joista ensimäinen, _Jesuksen pyhän äidin unennäkö_, on meille tärkeä. Kun sadut Kalevipojasta eivät näy kärsineen mitään erinäistä vaikutusta Jesuksen lapsuuden historiasta eikä muista viimemainitussa käsikirjoituksessa olevista esitelmistä, tavataan tässä esitelmässä melkein kuva kuvaltaan samaa, mikä Kalevipojan matkassa Manalaan on merkillistä. Tässä kirjoituksessa nimittäin, joka muutamissa osissa pitää yhtä Nikodemon evangeliumin kanssa, sanotaan: Sinä laskeuit alas helvetin hautaan, syvyyteen, _põrgo haua, sügavusse sisse_, ja mursit helvetin kaikki rautaveräjät ja ukset, _keik põrgo raudaväravad ja uksed_ -- lochurás tás túlas tás chalkéas, kai tous móchlous tous sidaerous -- otit pois kaikki helvetin siteet, _võitsid keik se põrgo vöö ära_, -- oi dedeménoi kántes nekroi éluthaesan ton desmon -- ja sidoit ikuiseksi ylimmäisen saatanan, _seda edina saadanad_ -- ton árchisatrataen satán. Sitte sinä veit kaikki hurskaat sielut ja vainajat pyhät helvetistä j.n.e. Siihen lisätään, että se, joka väärentämättä säilyttää luonaan tämän unen, varjellaan sen kautta kaikellaisesta pahasta, ja joka kirjoittaa sen, sille annetaan syntinsä 40 kertaa yhtenä päivänä anteeksi.[80] Viimemainitut lisäykset osoittavat kertomuksen kuuluvan katoliseen aikakauteen.

Mutta vielä merkillisempi on eräs loihturuno, joka katolisuuden ajalla on kulkenut Saksasta ja Skandinavian maista Wiron ja Suomen kaukaisimpiin osiin. Kreutzwald on tutkijoille huomauttanut mikä eroitus ylimalkain on loihturunojen ja loihtutavan välillä Germanilaisissa ja Suomalaisissa kansoissa. "Germanilaisten loihtimisissa pitää noita itsensä taudin eli vian herrana, ainoastaan sen vuoksi että hän osaa johtaa parannustapansa, loihtunsa takaisin johonkin alkuperäisin jumalasta lähteneesen tekoon." Tämän teon arvellaan vieläkin jatkauvan ja loihtija asettaa esilläolevan tapauksen sen alle. Tahi hän yhdistää taudin johonkin luonnon ilmiöön ja toivottaa sen kulkevan samaa tietä. Suomalaisissa loihtimisissa sitä vastoin osoitaksen tunto siitä, että loihtija tietonsa nojassa, sen sanan avulla, joka on esineelle antanut alun, hallitsee sitä, yksinpä henkiäkin.[81] Edellistä laatua on se kappale, jonka tahdon vertailemisen vuoksi tähän ottaa, vaikka se oikeastaan ei kuulu tämän tutkistelmuksen alaan, koska sitä ei ole Kalevirunoistossa. Kutshinan kylässä Pihkowan lääniä on nimittäin Kreutzwald tavannut seuraavat sanat niukahtumista vastaan:

_Jeesus_ kirike mineksi Eeruselle, aaruselle, Lõhe musta moorusella. Kala iirikarvaselle Nikastes obuse jala. _Jeesus_ maha rattaalla Obo jalga lausumaie: Siit on liige nikastanud Siit on soone songatanud, Siit on joose jongatanud. Mingo liige liigete vasto, Mingo sooni soonte vasto, Mingo joose joosete vasto, Mingo luu luude vasto, Liha lihade vasto: _Maarja_ määrgo märga peale! Isa meie etc.

Toisinto samoilta paikoilta kuuluu:

Ehk on viltind, ehk on vältind, Viltind, vältind väänula: _Taara_ tarkus, _Marja_ märkus, Sinisega siduda, Punasega punuda Kollasega koko panna, Ehk on, isand Jumal, Sino ja mino tahtmine!

Kolmas toisinto, jonka myös Kreutzwald on kerännyt P. Pietarin pitäjästä Järwa-maalla, kuuluu seuraavaisesti:

_Jeesus_ kiriko minnija lljuselle, aljuselle, Maa musta mudasella. _Sohvia_ ei soovitamaie, _Maarja_ jäi maale rattaalla: "Koko nahk, koko liha, Koko sooned, koko luud, Koko liikmed, koko jäkkud!" Siis niksus; siis naksus. Abi keel, abi meel, Abi armas Jumalalta! Aita Maarjat! Tagane vaenlased ja vastosed![82]

Kreutzwald asettaa tämän kanssa yhteyteen ne loihtusanat jalkansa nyrjähdyttäneen hevosen yli, jotka Grimm kertoo tuosta mainiosta Merseburgin käsikirjoituksesta, ja jonka Grimm luulee olevan syntyjään 10:nestä vuosisadasta. Alkuperäiset pakanalliset jumalat ovat siinä vielä jälillä, niinkuin ruotsalaisessakin toisinnossa, norjalaisessa ja skottlannilaisessa niiden sijaan sitä vastoin on asetettu kristittyin Jumala. Tähän minä ne panen toisen toisensa jälkeen. Toiset sanat Merseburgin käsikirjoituksessa kuuluvat näin:

_Phol_ ende _Wodan_ vuorun zi holza, do wait demo _Balderes_ volon sin vuoz birenkit; do biguolen _Sinthgunt, Sunna_ era suister, do biguolen _Frua, Folla_ era suister, do biguolen _Wodan_, so he wola conda, Sose benrenki, sose bluotrenki Sose lidirenki,... ben zi bena, bluot zi bluoda, lid zi giliden, sose gelimida sin.

Wodan on parantanut Balderin sälön lausumalla (bigalen); tämän laulun lausuminen nyt parantaa toisia; ja mitä muut eivät mahda, sen mahtaa Wodan. Lyhyemmältä lauletaan vielä moniaissa Ruotsin maakunnissa, _flåg_-nimistä hevostautia paranneltaessa:

Oden står på berget, han spörjer efter sin fole, floget har han fått. -- Spotta i din hand och i hans mun, j.n.e. han skall få bot i samma stund.

Eräs toisinto alkaa näin:

Frygge frågade frå: huru skall man bota den floget får?

Norjalainen laulu on, kuten sanottiin, jo muuttunut kristityksi, vaan käytetään kuitenkin. Siinä nähdään se vanha, tuttu tapaus, että pakanallisten jumalain nimet häviävät, vaan heidän tekonsa muutetaan uudelle nimelle, joka nyt pidetään suurena ja pyhänä:

Skottlannilainen laulu kuuluu:

The _Lord_ rade, and the foal slade; he lighted, and he righted. Sent joint to joint, bone to bone, and sinew to sinew. Heal in the holy ghost's name!

Norjassa vielä lauletaan:

_Jesus_ reed sig till hede, da reed han sönder sitt folebeen. _Jesus_ stigade af og lägte det: _Jesus_ lagde marv i marv, Been i been, kjöd i kjöd, _Jesus_ lagde derpaa et blad, att det skulde blive i samma stad.

Grimm, joka on verrannut nämä germanilaiset sanat,[83] syystä tarkastuttaa mieleen, kuinka parantaminen heissä kerrotaan melkein samoilla sanoilla, joka on todistuksena heidän vanhuudestansa Germanilaisissa. Ne mahtanevat perustautua mahtavaan tarustoon, koska ne ovat voineet sellaisella tarkkuudella säilyä moninaisten sivistyskausien läpi. Germanilaisten kanssa, heidän sotiessansa kristinuskon levittämiseksi, leveni tämä ja luultavasti moni muu samanlaatuinen loihturuno muihin kansoihin. Sitä tietä Wirolaisetkin lienevät oppineet sitä tuntemaan, ja se on, luultavasti samalla lailla, -- levinnyt suurimpaan osaan Suomenmaata. Lencqvistin tutkistelmuksesta: De superstitione veterum Fennorum (siv. 90) Kreutzwald jälkilauseessa äskenmainittuun teokseensa, julkaisee seuraavan loihturunon:

_Kiesus_ kirkkohon menepi, _Maria_ Messuhun matapi, Hevoisella hirvisellä, Kala hauvin karvaisella, Lohen mustan muotoisella. Ajoit sildoa kivistä, Nousit vuorta korkiata: Niveltyi hevoisen jalka. Maria maahan rattahilta Suonia sovittamahan, Pahoja parantamahan. Jost' on liha liipahtanut, Siihen liha liittyköhön. Jost' on suonet sortunehet, Siihen suonet solmikkohon Ehommaksi ennellistä, Paremmaksi muinohista.

Kanslianeuvos Lönnrotin hyvyydestä olen saanut tilaisuutta tähän liittää vielä kolme muuta saman loihturunon toisintoa, jotka ovat kerätyt viideltä eri seudulla maatamme, ja toistaiseksi säilytetyt Suomalaisen Kirjallisuuden keräyksissä, 22:nnessä siteessä.

Toisinto Ikaalisista, B.A. Paldanin keräämä:

_Jesus_ ajo hevosella, Hevosella hiirikolla, Kivisellä kirkkotiellä; Hivelty hevosen jalka. Jesus maahan ratsahilta, Suonia sovittamahan, Lihoja liittelemähän, Suuret suonet suutasuin Pienet suonet päätäpäin. Jos on ennen pahoin käynyt, Tehköön _Jesus_ terveheksi, Sisältä kivuttomaksi, Päältä tuntumattomaksi, Paremmaksi entistänsä.

Sit. 22: 20.

Toisinto Honkojoelta, B.A. Paldanin keräämä:

Jesus ajo kirkkohon Hiirikolla hevosella, Kalan hauven karvaisella, Lohen mustan muotosella. Hiveltypä hevosen jalka Kivisellä kirkkotiellä: Lähde _Maaria_ maahan, Suonia sovittamahan, Jäseniä jatkamahan, Sisältä kivuttomaksi, Päältä tuntumattomaksi.

Sit. 22, siv. 52.

Melkein sanalta sanaan näin kuuluvan on sama keräilijä saanut Karvialtakin.

Toisinto Kuhmoisista, melkein sanalta sanaan yhtäkuuluva kuin toinen Sotkamolta, O. Pettersonin saama, sit 22: 86, ja kuin yksi, joka on otettu Suomen kansan vanhoihin runoihin S. Topeliukselta, V, 47.

Kuhmoisista saatu kuuluu:

Jesus kirkkoon meneepi Hevosella hirvisellä, Kalahauvin karvasella, Lohen mustan muotosella. Hivelty hevosen jalka, Tarttu hevosen seäri-varsi Kivisellä kirkkotiellä, Vaskisella vainiolla. _Jesus_ maahan rattahilta: Mist' on suoni solkahtannu, Mist' on liikunnu lihoa, Siihen liittele lihoa, Siihen pane palliota. Neitsy _Maaria_ emonen! Tuopa silkkisi sininen, Paitasi tulipunanen.

Sit. 22: 105.

Tälle loihturunolle olen antanut jotenkin lavean tilan tässä tutkistelmuksessa, mutta se oli tarpeellista siksi että saataisiin yleinen katsaus sen äärettömästä yleisyydestä eri kansojen taruissa, ja että voitaisiin vertailla sen monet toisinnot keskenään. Heti näytäksen, että kaikista näistä toisinnoista suomalaiset ja virolaiset likimmin ja useimmissa lauseissaan pitävät yhtä, ja niiden kanssa samanlaatuisimmat ovat Norjassa vielä tunnetut sanat. Suomalaiset ja Wirolaiset siis ovat mahtaneet oppia sitä tuntemaan joko silloin kun heidän yhteytensä vielä oli suurempi, kun kansan virtailus Suomenlahden molemmille puolille ei vielä ollut la'annut, vaan kun sittemmin jakautuneiden Hämäläisten parvia vielä asuskeli Laatokan ja Äänisjärven rannoilla, s.o. viimeistäkin noin 12:lla vuosisadalla, tahi voivat he sen oppia kanssakäynnin kautta saman kansan keralla, tahi myöskin on tämä yhteys voinut tapahtua myöhemmin kummassakin kansassa erikseen. Missä hyvänsä johtaa meitä lähimmäinen yhtäläisyys toisintoin välillä Skandinavialaisiin, ja niistä olivat Ruotsalaiset se kansa, jonka kanssa sekä Suomalaiset että Wirolaiset olivat kanssakäymisessä. Kolmannellakin lailla olisi se voinut tapahtua, nimittäin sen kanssakäynnin kautta, joka vanhemmilta ajoilla on Suomenlahden poikki ollut Wirolaisten ja Suomalaisten välillä, ja josta Kalevipoeg itse monessa kohden todistaa. Ainakin on tämä vaikutus Ruotsista mahtanut tapahtua katolisuuden ensimmäisen ilmestymisen ajoilla näille paikoin. Wirolaisissa, sekä Pihkovasta että Järvalta saaduissa kappaleissa, tavataan nimittäin _lla_-päätteinen adessivomuoto; ja vaikka kyllä on merkillistä, että Wirolainen runoudessaan useasti käyttää täydellisempiä muotoja kuin puhekielessä, niin tätä sijaa ei kuitenkaan tavata. Se kohta, että kaksi toisintoa on saatu Pihkovan seuduilta, jo itsessään näyttää todistavan vanhempaa ikää. Se seutu on, mitä laulurikkauteen tulee, niinkuin saari erillään muista osista maata, sillä tavoin että Tarton piiri on aivan ilman runoja ja taruja. Kielessäkin tavataan se omituisuus, että se vanhemmissa runoissa on enemmän Räävelin, puheessa Tarton murteen tapaista, ja erittäin sanotaan sen olevan Suomen kielen tapaista Kutshinan kylässä. Kummastuttava on myös viimemainitun seudun runoissa tieto paikkakunnista Suomenlahden rannoilla, vaikka yhteys niiden kanssa on hyvin vähäinen. Tämän kaiken johdosta on syytä Kreutzwaldin mukaan päättää tämän kansan Pihkovan ympärillä tuoneen runonsa muassaan entisiltä asuinsijoiltaan Suomenlahden rannoilla.[84] Muutos on mahtanut tapahtua hyvin aikaisin, koska nyt ei enää ole mitään yhteyttä entisten asuinpaikkojen kanssa, ja koska muinaistarutkaan eivät siitä säilytä mitään kertomusta. Varmana taidettaneen pitää, että runotaito on perintö muinaisilta ajoilta, mutta milloin mainitut loihtusanat lienevät levinneet ympäri Pihkovan, Järvan ja Suomenmaiden, siitä ei tämä anna selkoa. Ehkä se lienee tapahtunut silloin kun Ruotsalaisilla katolisuuden aikana oli Wironmaassa suurempi valta kuin sittemmin, ja kun Inkerinmaa pidettiin ikäänkuin välikkönä Suomen- ja Wironmaiden välillä. Historia tietää, näet, kertoa moninaisista Ruotsalaisien retkistä syvään Liivinmaahan vielä 13:llakin vuosisadalla, ja ruotsalaisten siirtolaisten asuminen ainakin länteisessä Wirossa on samasta ajasta asti historiallisesti todistettu.[85]

Sen vertaa niistä ajatuksista, jotka osaksi kristinuskon kanssa, tunkeutuivat Wirolaisiin heidän kanssakäyntinsä kautta Skandinavialaisten kanssa. Toinenkin tärkeä lisäys Wirolaisten ja Suomalaisten aikaisemman sivistyksen historiaan on niissä monissa sanoissa, jotka he ovat ottaneet kielehensä Ruotsista. Yleinen syy tähän on se, että uusien esineiden ja käsitysten kanssa myöskin niiden nimet lainattiin, ja kun Wirolaiset ja Suomalaiset olivat melkein samalla sivistyksen portaalla, olivat lainatkin samalaiset. Siinä on kuitenkin se omituinen seikka, että paitsi näitä tavataan molemmin puolin Suomen lahtea paljo lainattuja sanoja, joiden merkityksille ainakin Suomen kirjakielessä on syntyperäisetkin nimet. Tässä luettelen paremman vertauksen vuoksi ne vieraat sanat, jotka Kalevirunoistosta olen kerännyt:

Vir. = Suom.