Part 7

[21] Tämä kylmyys ja huolimattomuus tekemänsä rikoksen johdosta, jota Kalevanpoika osoittaa, vivahtaa samallaisiin ominaisuuksiin Kullervossa tämän ensi aikoina. Kalevanpojassa nämä ominaisuudet kuitenkin tällä kertaa ehkä pikemmin johtuivat kykenemättömyydestä harkitsemaan rikoksen suuruutta, kuin tuosta synkästä ja paatuneesta maailman katsannosta, joka Kullervossa tavataan ja joka juuri tekee hänet niin kamalan viehättäväksi.

[22] Mitä Kalevalassa kerrotaan Ainosta (4 r. 305) on Viron tarinoissa sovitettu saaren neitoon.

[23] Olevit ja Sulevit tarkoittanevat muinaisia, Kalevien-aikuisia sankarisukuja.

Viidenteen runoon:

[24] Kosto oli Kullervollakin alituisena ajatusten esineenä, kostontyönpä Kalevanpoikakin nyt on toimittanut.

Kuudenteen runoon:

[25] Vrt. Kalevan 34 r. ss. 49-86, joissa Kullervo samaan tapaan ja melkein samoilla sanoillakin valittaa kolkkoa kohtaloansa.

[26] Koko Kalevanpojan menettely Suomen sepän luona muistuttaa Lemminkäistä Kalevalassa. Tässäkin kohden on siis muistettava, mitä O. Donner sanoo: "Yleensä voipi sanoa Viron kansanrunon keränneen yhdelle uroollensa vähän kaikkia niitä erilaisia luonteen osoituksia, joita Suomen runo jakaa monelle. On toinenkin omaisuus, joka tavataan jokaisessa kansanrunossa: nimet omat syrjäasiana, ne vaihtelevat varjoin tapaisina, mutta tapaukset pysyvät, josko kohta sovitettuinakin, ja ryhmitetään niiden nimien ympäri, jotka ovat kansan muistissa pysyneet" (Suomi II, 5 osa).

[27] Tällaisesta taivaan tammesta ja sen kaatamisesta on Kalevalassakin kertomus toisessa runossa. Tuollaisen taivaanpuun ajatus, joka löytyy monilla muillakin kansoilla, lienee syntynyt siitä, että on katseltu päällistyksin röyköttyneitä pilviä, jotka ikäänkuin puun oksat haarailevat toisistaan ja viimein koko taivaan peittävät (O.D.).

[28] Viehättävää olettaa, että Viron kansa tähän runoon "Suomen sillasta" ja "laulajan tuvasta" olisi historiansa pitkinä onnettomuuden päivinä lohdutuksekseen kätkenyt sen ajatuksen, joka "Suomen sillan" nimeen nykyään mielellään kiinnitetään: ajatuksen molempain veljeskansain henkisestä yhteydestä. Henkiseksihän tuo yhteys on jo runoissakin kuvattu: Kun veljeskansain jäsenet kulkevat "Suomen sillalla", on heillä yhtymäpaikkana tuo saari, jossa Kaleva, Suomalaisten ja Virolaisten yhteinen muinaissankari, oleskeli; Kalevan aikoihin asti, jo hämärään muinaisuuteen siis, tuo yhteys johtuu; saarella taas he kuulevat lauluja, Kalevan aikuisia, Suomalaisten ja Virolaisten muinaisrunoja; yhteys näiden kansain välillä ei siis ole mitään aineellista, jokapäiväistä; ei Lihola, Rahola tai Kultala ole heidän keskinäisenä yhtymäkohtanaan, vaan etupäässä laulut -- isänikuiset, Kalevalan ja Väinön aikuiset. -- Runo "Suomen sillasta" ja "laulajan tuvasta" on, niinkuin Kalevipoeg-runojen tekstissä olevat tähdet osoittavat, sellaisenaan kansan suusta lähtenyt.

Seitsemänteen runoon:

[29] ja [30] Näistä haamun sanoista käy selväksi että Kalevanpoika ja saaren neito olivat veli ja sisar; vrt. 2 muist. neljänteen runoon.

[31] ja [32] käännös otettu Donnerin kirjoituksesta! (Suomi, II, 5 osa).

Kahdeksanteen runoon:

[33] Tähän asti on Kalevanpojan elämänvaiheissa voitu havaita samoja aineksia kuin Kullervorunoissakin. Mutta tästä lähtein saavat kertomukset hänestä toisen luonteen. Kalevanpojasta on Viron kansa, näet, tehnyt muutakin, kuin Kullervontapaisen, synkän ja rikoksellisen sankarin. Se on tehnyt hänet myös ihannesankarikseen, joka, niinkuin Kreikan Herakles, tekee monenmoisia urotöitä ja retkiä. Sitä varten on Kalevanpoikaan silminnähtävästi myöhempänä aikana sovitettu satuja, joille löytyy vastaavia Suomen ja muidenkin kansain saduissa ja jotka alkuperäisesti eivät ole Kalevanpojan tarina-alalle kuuluneet. Senpä tähden se tuntuva alkuperäisyys, se oikea muinaisrunon luontoisuus, se toiminnan yhteys, jota tähän asti voipi Kalevipoeg-runoissa havaita, kahdeksannesta runosta alkaen haihtuukin sanottavassa määrässä. Tämäpä seikka tietysti etupäässä paljon vähentää sitä kansanepos-arvoa, mikä Kalevipoeg-runoilla muuten voisi olla.

[34] Järvi, jonka rannalle kansantaru on sijoittanut tämän veljesten arvanheiton, on pieni Saadjärvi vähän matkaa pohjoiseen päin Tarton kaupungista. Nuorimman veljen heittämä kivi, jossa vielä nytkin muka sormensijat näkyvät, on lähellä tämän järven rantaa.

[35] Edellä mainitun Saadjärven lähellä olevia kumpujonoja ja niiden välissä olevia ahtaita laaksoja pitää kansa varsinkin Kalevanpojan kyntäminä vakoina. -- P. Katariinan seurakunnassa Pohjois-Virossa, 1 1/2 virstaa kirkolta itään päin, on Linnamägi, kumpu, jota Kalevanpoika nukkuissaan oli käyttänyt päänaluksena. Kummulla oleva syvänne on muka hänen päänsä painama ja siitä pulppuava lähde on hänen hiestään syntynyt. -- Siitä kun kuljetaan eteläänpäin Arokylään Jõe-peren kartanon alueella, tavataan useamman virstan pituudelle yhä kuoppia, aina melkein yhtä pitkän matkan päässä toisistaan. Mitä ne alkujaan ovat olleet, ei tiedetä; kansa niitä pitää Kalevanpojan kammitsoidun hevosen jälkinä. -- Niillä seuduin ovat myös Maksamägi ja pieni suo, joka syntyi hevosen sisuksista.

Yhdeksänteen runoon:

[36] Nalja = leikki.

[37] Suonion käännös, Suomen Kuvalehti 1879, n:o 154.

[38] Tällä salaperäisellä vanhuksella tarkoitettaneen itse Ukkoa, joksi häntä jossakussa runon toisinnossa on kutsuttukin.

Kymmenenteen runoon:

[39] Suo Viljandin ja Pärnon kaupunkien välillä Etelä-Virossa.

[40] Viljandin järveä lähellä.

[41] Ensimmäinen kaupunki oli siis Tallinna, toinen Tartto, jonka nimi ehkä johtuukin Taara-jumalan nimestä, kolmas ja neljäs ovat taruperäisiä; Jaani on paikkakunta luoteis-, Alhontausta (Alutaga) koillis-Virossa.

Yhdenteentoista runoon:

[42] Pihkova on nykyään kaupunki Peipse-järven kaakkoisrannalla.

[43] Vert. II runon 2 muist.

[44] Niinkuin vast'edes saamme nähdä, laati Kalevanpoika ollessaan matkoilla Peipse-järven läheisyydessä, jälestäkinpäin tällaisia hiekkavuoteita. Tällaisiksi Kalevanpojan vuoteiksi (Kalevipoja sängid) on kansa nimittänyt säännöllisiä hiekkakumpuja, joita löytyy viisi kappaletta Peipse-järven länsipuolella. Ne ovat neljän peninkulman pituisella maa-alalla Peipse-järvestä länteen päin ja siten sijoitettuina, että ne muodostavat ikäänkuin soikean piirin. Tämän piirin keskitse juoksee alempana mainittu pieni Kääpa-joki, laskeutuen Peipsejärven luoteiseen osaan.

[45] Thymus serpyllum.

[46] Lycopodium clavatum.

[47] Paris qvadrifolia.

Kolmanteentoista runoon:

[48] Endlajärvi on pieni järvi korpimaiden keskellä noin 6 1/2 penik. Tarton kaupungista luoteeseen päin.

[49] Sarvik = Sarvipää, Paholainen.

[50] Kansa vieläkin luulee paholaisen kokoilevan kynnenlastuja tällaisia kypäriä varten, jonka tähden koetetaan niitä kätkeä, jott'ei muka paholainen niitä saisi.

Neljänteentoista runoon:

[51] "Henkien aikaa" miettivät pakanalliset Virolaiset talvipäivän seisahduksesta alkain 9 päivää. Tämä juhla siis vastasi joulujuhlan aikaa.

Kuudenteentoista runoon:

[52] Acorus calamus, kalmojuuri.

[53] Lainatut sanat Kalevalan 17 runosta, säkeet 535-536 sekä 549-552, ne kun vastaavat tähän kohtaan Kalevipoeg-runoelmassa.

[54] "Säkenien saari" epäilemättä tarkoittaa Islantia.

[55] Hänestä puhutaan Skandinaaveinkin tarinoissa (O.D.).

[56] Olevinpojan rakentama kaupunki oli siis Tallinna, jota myös Lindan, Kalevanpojan äidin muistoksi, kutsuttiin Lindanisaksi (nisa = nisä).

Seitsemänteentoista runoon:

[57] Viron luoteinen rannikko.

[58] Suonio, Suom. Kuval. 1879, n:o 154.

[59] "Kaikki Viron kansantarut ovat yksimieliset siinä, että suuri voitollinen tappelu ennen muinoin tapeltiin Assamalan kylän seudulla, joka nyt kuuluu Borkholmin kartanon alustaan Vähän-Maarian seurakunnassa, joku matka eteläänpäin Rahkovieren (Wesenberg'in) kaupungista Varsinais-Virossa. Tämän kylän pelloilta kuuluu kyntäessä usein löydettävän kiviaseita". Suonio, Suom. Kuval. 1879, n:o 154.

[60] ja [61] Nurmenemo (Muru-eit) oli joku talon haltia-olento, jonka suojassa varsinkin kartano ja kasvitarha olivat. Hänen tyttärensä olivat nähtävästi kasteisella nurmella kuuvalossa leijuelevia keijukaisia, jommoisista länsi-Euroopankin kansaintarinat tietävät kertoa.

Yhdeksänteentoista runoon:

[62] Olisiko tämä kirja joku himmeä muisto Kalevalan Sammosta?

Kahdenteenkymmenenteen runoon:

[63] Suonio, Suom. Kuval. 1879, n:o 154.

[64] Võhandu-joki laskee Peipse-järven etelä-osaan. Sitä on muinaisista ajoista asti pidetty hyvin pyhänä ja kerrotaan, että taika-uskoinen kansa vielä äskeisinäkin aikoina on sille salaisesti uhrannut.

[65] Onko kansa näissä taistelukertomuksissa tarkoittanut niitä historialliseen aikaan kuuluvia sotia, jotka tekivät lopun Viron kansan vapaudesta, vai ovatko nuo taistelut, niinkuin niiden päähenkilökin, Kalevanpoika, kokonaan taruperäisiä, on kaiketi mahdotonta päättää. Ainakin kerrotaan edellisessä runossa paha enne tässä runossa kerrotuille tapauksille: Lappalainen Varrak viepi muassaan pois kirjan, jossa oli säädetty Viron kansan muinoinen vapaus.

[66] Näemme, että runo ei unohda antaa rangaistuksen kohdata lemmittyänsä niistä rikoksista, jotka tämä ennen muinoin on tehnyt. Tätenpä tämä Kalevinpojan loppu-osa jälleen liittyykin likeiseen yhteyteen sen alku-osan kanssa.