Part 6

Heräsimme Äijäpäivän aamuna soinnukkaaseen kellojen soittoon, joka kuului lahden perästä pienestä tsässyönästä (rukoushuoneesta), jommoinen on useimmassa karjalaisessa kylässä, vaikkei pappia olekaan muuta kuin pitäjän kirkonkylässä. Kellojen ääni oli pitkistä ajoista kuultuna suloista ja virittävää, se herätti mielessä valoisaa hartautta, samoin kuin loistavat kirkkaat päivätkin. Koko piina-ajan ja katumusajan ne olivat pysyneet mykkinä. Nyt niitä soiteltiin kokonainen viikko aikaisesta aamusta myöhään iltaan, ja jokaisella oli lupa käydä "svonjimassa", s.o. soittamassa; se oli pyhä toimitus, sanaton rukous, jota muut äänettömässä hartaudessa kuuntelivat. Ja kävivätkin soittelemassa koko kylänväki, nuoret ja vanhat ja varsinkin lapset, milloin ei aikuisempia soittajia ollut, ja kellot olivat äänessä kaiket päivät ja joka päivä oli aamusta iltaan kuin juhlapäivä. Tsässyönän tapuliin noustiin kapeita pimeitä pystyportaita. Sieltä ylhäältä näki paraiksi yli molempien männikköä kasvavain kalmistojen, yli kylän ja lahdelle. Pieni tapuli oli usein täynnään väkeä, se täyttyi jo kymmenestä, ja ne, jotka eivät mahtuneet ylös, pistivät päänsä lattiassa olevasta porrasaukosta. Siinä vuoron takaa soittaa liruteltlin kolmea kelloa ja ylentyneellä mielellä kuunneltiin niitten heläjämistä.

Äijäpäivän iltapäivällä alkoivat kisat. Tanssittiin avaroissa porstuoissa, aitoissa, missä milloinkin sopi. Tytöt vaihtoivat uusia pukuja päälleen niin usein kuin kunkin varat sallivat, ja vaatteista loistivat nyt kaikki punaisimmatkin värit, joita ei paaston aikana mielellään suvaittu. Hyvin tavalliseksi alkaa käydä naisillakin Suomen puolen kuosi, vaikka värit ovat rohkeammat. Se on muoti.

Kisat ovat enimmäkseen venäläisiä ja niitä säestetään omituisilla kimakoilla pajatuksilla, jotka ovat olevinaan venäjänkieltä, vaikka tuskin venäläinenkään niitten venättä enää ymmärtäisi. Rohkeita liikkeitä ei suvaita, vaan tulee kisaajain liikkua niin säädyllisin ja tasaisin askelin kuin suinkin, laahaten jalkojansa pitkin siltaa. Tyttöjen tulee pysyä totisina, jos he naureskelevat tai puhelevat liikoja, niin tulee siitä heille häpeä. Pojilla, "purlakoilla", on enemmän vapautta sekä liikkeissä että muussakin käytöksessä. Toverilleni ja minulle olivat Seni ja Okahvi opettaneet katrillin, me taas heille jenkkaa. Yhdyimme siis katrilliin muitten mukana, mutta sekaannuimme niin monesti, että häpeätä välttääksemme pian erosimme kisasta, vaikka pojat moneen kertaan haastoivat ja kaikki lupasivat hyväntahtoisesti suoda erehdyksemme anteeksi.

Piirakkaitten syönnissä, kisoissa ja kyläilemisessä kuluivat pääsiäispäivät, arkina alkoi jälleen työ. Toverini Varahvontan keralla syventyi suureen sanakirjaansa, minä kirjoitellessani puhtaaksi runoja kuuntelin puolella korvalla heidän selostuksiaan toisesta huoneesta, kysymyksiä ja vastauksia. Vakaasti siellä työskenneltiin. Varahvontta vääntelihe tuolillaan istui vuoron takaa toisella ja toisella puolella, keikkui, vakaantui jälleen hetkeksi alalleen, kävi uudelleen levottomaksi, ja tuolin joka tavalla istuttuaan vierähti... pitkäkseen lattialle. Siinä kun rupesi nukuttamaan ja vastaukset alkoivat kangertaa, nousi hän jälleen tuolille, näkyi vähän päästä akkunan edessä kontillaan, katsomassa pihalle kiikarilla, jonka käyttäminen hänelle oli opetettu. Vastaukset olivat nyt hetken aikaa hajamielisiä. Kun taas kirjoituksesta vilkasin, makasi hän tuolilla vatsallaan, mutta vastaili taas kysymyksiin parhaan taitonsa mukaan. Mutta milloin hän alkoi vallan kangistua sekä henkisesti että ruumiillisesti, niin ei tarvinnut muuta kuin ottaa puheeksi tyttönen, joka odotti kotona isäänsä, niin pian ukko vilkastui ja oli sitten kotvan mitä puheliaimmalla tuulella.

Silloin tällöin ilmestyi huoneeseemme joku kyläläinen lääkkeitä pyytämään. Annoimme, mitä meillä oli, ja tapahtui, että vaikka tauti olisi ollut melkein vaikka mikä, aina rohtomme auttoivat. Tuo rahvas mahtaa olla niin tottunut paranemaan paljaan uskon voimalla, joka loitsuissa on parantavana vaikuttimena, että se parani vain luottamuksen kautta. Mutta vaikka olikin kylässä kaksi näin hyvää "tohtoria" -- ehkäpä he pitävät Lönnrotin ajoista saakka kaikkia runonkerääjiä myös lääkäreinä -- ei siltä laiminlyöty vanhoja koeteltuja taikakeinojakaan. Kun alkoi Uhtuesta kuulua, että siellä oli paljon ihmisiä sairastunut johonkin kulkutautiin, niin lähti kaksi topakkaa Jyvöälahden eukkoa kylän laitaan, toinen Uhtuen, toinen Vuokkiniemen tien suuhun, ja istutti siihen kumpikin tervapatansa, jossa polttaa käryyttelivät pikinatturoita ja vanhoja kenkärajoja. Tauti ei tosiaan tullutkaan Jyvöälahteen, ja eukot olivat vahvasti vakuutetut siitä, että se oli heidän ansionsa.

Suli vihdoin koko lahti. Lipeästi hiipi laine pitkin rantaa ja vesi välkkyi, kun molempien neitostemme keralla soutelin tsässyönään kelloja soittamaan. Hartaina, kädet ristissä, kuuntelivat tytöt helkytystä, vuoron takaa soitellessaan, ja parrakas vakaa tsässyönän vartija pisti läpän minunkin kouraan ja sanoi: "Ka soita siekin vuorosi."

Kun lähdettiin paluumatkalle, niin oli vallan tyyntynyt ja toinen tytöistä alkoi järvellä pajattaa, veneen hiljalleen liukuessa ohi vainioitten ja talojen. Rannoilla kiertelivät kaiut, kutsuen seuraan toverianikin, joka oli jäänyt kielimestarinsa keralla raatamaan. Mutta eivät mitkään viettelykset saaneet häntä lähtemään ulos kauniiseen ilmaan, lienee tukkinut korvansa, kestääkseen sireenien viettelyksen. Hän näkyi sulkevan akkunan, pysyäkseen lujana -- Odysseus antoi sitoa itsensä mastoon kiinni. -- Laskettuamme verkot, jotka olivat veneessä ja joita Karjalan immet taidolla hoitavat, astuimme maihin ja kokoonnuimme vihdoin illalla kaikki samovaaran ääreen.

Seurassamme oli Maura, seitsemänkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen eukko, joka oli kylän paras itkijä kaikenlaisissa tilaisuuksissa, häissä ja hautajaisissa, ja pilan päite kehotimme häntä nyt itkemään Kustille -- se oli toverini käypä nimi, -- kun hän oli jäänyt pois hauskalta retkeltämme, ja Kustin vähistä vastusteluista huolimatta eukko lankesi hänen kaulaansa ja itki hänelle itkurunon sitä päätä ilman minkäänlaisia valmistuksia. Haikeasti itkijä kysyi, oliko hän, pitkämatkalainen, ollut sydäntyneenä, vai minkä vuoksi ei lähtenyt neitosten keralla soutelemaan? Itkun alku lähti tähän tapaan:

Suurien seämies valloissako olit, Suimun etähäisien matkojen päästä suimun koalellun, Kun et kaunehien kananimysien keralla lähten kaunehien spoassujen kajokellosie kalahuttelomah? Osornjikkaloatuinenko olit, Orheijen maijen ottamainje, Kun et lähten näien orheijen allisien keralla yksih matkoih oimun koalelomah? Osornjikkaloatuinenko olit, Omattomien ottamainje, Kun et lähten kaheksieväsie karjakalasie kaunehien kananimysien keralla kaunehien vetysien peällä kajon katshahtelomah? Kuien kukkahien seämies valloissako olit, Kuin et lähten kaunehie kutukalasie kuusin evin kulkovie kukkahien allisien keralla kukkahien vetysien peällä kujin silmittelömäh?

Niin niitä Äijäpäivän aikoja elettiin.

Jo pyörähti moniana aamuna niemen takaa lahdelle vene, joka toi Vuokkiniemestä sulkapostia -- kiireelliset postilähetykset varustettiin sulalla merkiksi siitä, että niiden tuli kulkea yötä päivää -- ja postin tuojat kertoivat, että selkä oli sillä puolella auki. Samana päivänä saapui vastakkaiseltakin puolelta matkamiehiä, Uhtuesta ja aina Vienan Kemistä saakka, ja sinnekin päin olivat siis matkat vapaat. Tuulien mukana alkoi sulilta seliltä tulla sinistä auerta, joka hengähti kesäisiä vivahduksia vielä lehdettömiin metsiin. Muurahaiset kiitelivät poluillaan, kärpäset virkosivat, pitkäsarvisia kaskinikkeja alkoi ilmestyä seinille ja muuttolinnut saapua toinen toisensa jälkeen. Pientarilla näkyi ensimmäinen vihanta henkäys ja lehti soreasti puhkeili hiirenkorvalle. Aurinko oli noussut Äijäpäivän aamuna kahden puolen hypellen taivaalle, ja sen piti olla hyvän vuoden merkki. Alku oli muutoinkin niin suotuisa, etteivät sitä sanoneet muistavansa satavuotiaat ukotkaan, ja tyytyväisessä toimeliaisuudessa suoriuduttiin vainioille varistelemaan siementä maan kasvattaa. Tarpeen olikin hyvä vuosi. Talvi oli ollut vaikea voittaa, vaikk'ei Jyvöälahdessa ollutkaan niin suurta puutetta kuin syrjäisissä metsäkylissä.

Kelirikko oli päättynyt ja oli ryhdyttävä uusia tuumia toteuttamaan.

Ennenkuin kuitenkaan pääsin lähtemään, tapahtui kylässä pieni välikohtaus, joka oli kunnialla selvitettävä.

Olimme molempien impien kera seurustelleet ja kisailleet yhtä vapaasti ja hupaisesti kuin omallakin puolella, tarkoin vaarin ottaen, mitä säädyllisyys ja hyvä tapa vaati.

Mutta siitä alkoi nousta puheita, jotka onneksi tulivat meidänkin korviimme. Eräs suutari oli kertonut, että hän muuanna aamuna oli sattumalta käynyt huoneessamme rahaa vaihtamassa ja silloin nähnyt epäilyttäviä asioita.

Hänen puheensa oli kyllä täydelleen perätön, mutta meille selvisi kuitenkin, että olimme olleet varomattomia ja että parjaus saattoi haitata tyttöjen naimaonnea. Siveydestä pidetään, ainakin impien kesken, tarkkaa lukua rajantakaisessa Karjalassa. Olimme huolissamme varsinkin Okahvin puolesta, koska hän oli kovin köyhä ja turvaton. Mutta kaksi nuorta miestä tavallisesti keksii keinon ja niin mekin.

Suutari ensinnäkin pakotettiin tunnustamaan parjauksensa. Kylän vanhin, staarosta, löytyi vainiolta kyntämästä. "Kemih tyrmäh työnnetäh musikka", hän sanoi, jos tyttö tahtoo. Lupasi hoitaa asian ja kutsua seuraavaksi päiväksi kylän kokoon kortteerimme pirttiin.

Ja niin tapahtuikin. Seuraavana päivänä alkoi lappaa väkeä joka suunnalta ja pian olivat avaran pirttimme kaikki paikat täysi. Suutarikin saapui, punapartainen, vetelännäköinen mies ja istui akkunan viereen. Okahvi kainosti pesi astioita oven suussa, vaikkei ensinkään näyttänyt olevan pahoillaan siitä, että oli yleisenä puheen aiheena. Staarosta oli saapunut virkapuvussa, s.o. messinkilappu rinnassaan, jotta toimitus sai enemmän juhlallisuutta.

Kun rahvas oli koolla ja asianomaiset saapuvilla, astui staarosta keskelle lattiaa ja piti seisaaltaan puheen, jossa hän selkeästi ja kaunopuheliaasti esitti kylälle asian, huomautti suutarin rikkomuksen suuruutta -- siitä muka seuraisi linnarangaistus, jos tyttö tahtoisi -- ja arveli hänen pääsevän hyvin huokealla, kun pääsi julkisella anteeksipyynnöllä.

Mutta suutari oli yön tuumailtuaan tullut toiselle mielelle ja ajoi taas aluksi valheeksi kaikki kantelut ja oman tunnustuksensakin. Jonkun aikaa vastaan harattuaan hän kuitenkin taipui pyytämään anteeksi.

Mutta nyt oli tyttö vuorostaan jäykkä eikä ollut kuulevinaankaan suutarin pyyntöä, astioita vain peseskeli ääneti ovensuussa. Suutarin pyynnöt muuttuivat yhä nöyremmiksi ja vihdoin hän epätoivoissaan huudahti:

"Prosti milma, Okahvi, mie siulle stubnit (tohvelit) njeulon..."

Koko tupa vaieten odotti tytön vastausta.

Pitkänlaisen vaitiolon jälkeen Okahvi vihdoin vakavana virkkoi:

"Jumala prostiu."

Ja se oli merkki, että suutari hänen puolestaan sai anteeksi. Siihen toimitus päättyi ja kaikki erosivat tyytyväisinä.

Tyttöjen naimaonnea ei asia suinkaan pilannut. Sillä aikaa kun olimme poissa matkoilla, olivat sulhasten pyssyt moneen kertaan paukkuneet tyttöjen akkunain alla ja molemmatkin joutuivat samana kesänä naimisiin. Mutta luvattuja stubnejaan Okahvi taitaa odottaa vielä tänä päivänä. Kustista ja minusta suutari kuuluu tehneen jäljestäpäin laulun.

KÄYTÄNNÖLLISTÄ PERIMÄTIETOA.

Olen jo maininnut, että iltapuhteilla, samovaaran ääressä koossa oltaissa, tavallisesti käänsimme puheen outoihin tapoihin ja käsityksiin, mitä rajantakaisten karjalaisten kesken on vallalla. Usein saapui siihen tuttavia kyläläisiäkin, ja vähitellen keräsimme siten koko joukon tietoja, joita pikaisella matkalla tuskin olisi kyselemälläkään saanut. Toverini, jonka kokoamia seuraavat tiedot enimmäkseen ovat, varsinkin oli ovela onkimaan kaikenlaisia asioita, jotka kuuluivat kansan tuttavallisempaan käsitepiiriin ja joita ehkä ei olisi ventovieraille halusta kerrottukaan. Paljon hän sai niitä kielimestariltaankin, heidän kahden kesken janatessa kamarissa sanakirjaansa. Milloin tuli vastaan sana, josta kielimestari tiesi enemmänkin, silloin aina poikettiin työstä sivuun ja Varahvontta sai kertoa, mitä tiesi.

Nämä "reähkät" ["Reähkä" merkitsee samaa kuin suomen "synti". Siitä tulee "reähkä" on siis sama kuin: "se on synti"] taiat ja luulotukset valaisevat monella tavalla kansan käsityskantaa. Suuri osa niistä on samoja kuin Suomenkin puolella, jopa toiset niin yleisiä, että niitä voi sanoa kerrassaan kansainvälisiksi. Mutta toisia ei enää meidän puolella tavattane, vaikka olisivatkin kuuluneet vanhan kansan viisauteen. Osa taas on meille aivan vieraita, koska ne johtavat juurensa kreikan uskonnon vanhemmista muodoista. Semmoisia ovat varsinkin ne, jotka säätävät, mitä on vaatetukseen ja nautintoaineihin nähden vaarinotettava.

Auringon laskun jälkeen ei kerjäläiselle saa antaa leipäpalastakaan, vaikka nälkään kuolisi. Jos antaa, vähenee talon tavara ja varallisuus huononee.

Kun taloon tulet, niin älä tallaa kynnykselle, tulee reähkä.

Karjalaisen pirtin ovipuolessa riippuu käsiastia, josta tupaan tulijat valavat vettä käsiä pestessään. Käsiastian vesi on pyhitettyä ja monet säädökset ovat voimassa siitä, milloin sitä on käytettävä.

Kun tuodaan vettä korvolla, niin siitä on ensin pantava vähän käsiastiaan, ennenkuin sitä muuhun käytetään. Muutoin tulee reähkä.

Käsiään pestessä ei saa räiskäyttämällä poistaa niistä vettä; siitäkin tulee reähkä.

Vesikauhaa ei saa jättää korvoon yöksi, muuten tulee reähkä.

Kun pirtti illalla lakaistaan, ei rikkoja saa viedä pihalle, siitä tulisi reähkä.

Halot ovat aina pantavat uuniin leikattu terävä pää edellä.

Hinkalon edusta pitää raivata ja puhdistaa yöksi, jotta kodin suojelusenkeli voisi siinä istua ja lämmitellä.

Jos talo syttyy palamaan, niin palava talo on kierrettävä rieskalla maidolla ja jumalankuvalla. Tuli ei silloin pääse leviämään.

"Sieklan" (seulan) alitse kulkemisesta voi pahoja seurata, varsinkin vaimoväelle. Sentähden sieklaa ei saa orrelle asettaakaan.

Jakkaraa ei saa jättää jalat ylöspäin, sillä siitä on samoja vaaroja.

Naitu nainen ei saa juoda kupin eikä lautasen laidalta, sillä silloin syntyisi hänelle leveäsuinen ja paksuhuulinen lapsi.

Tuohuksia (kynttilöitä) jumalankuvien edessä ei saa sytyttää tulitikulla, vaan tuli pitää ensin panna päreeseen tai toiseen tuohukseen. Tuli olisi sitä paitsi otettava liedestä tai tuluksilla.

Reähkä tulee saunasta tullessa, ellei tuvassa pese kasvojaan ja käsiään uudelleen ja samalla itseään siunaa.

Kun lempeä nostetaan saunassa kylvettämällä, niin pannaan vastaan "tuulen kopra", arvatenkin jonkinlainen laaja oksa.

Maata pitää ruveta oikealle kyljelle ja nousta ylös vasemmalta, muutoin tulee reähkä.

Monta seikkaa on karjalaisen otettava huomioon taloaan rakentaessaan, jotta se menestyisi ja tulisi varjelluksi pahasta: -- Taloa ei saa rakentaa tien paikalle, sillä muutoin voi piru siihen tulla.

Kun taloa rakennetaan, on kaivettava reikä otsihirteen ja pantava siihen elohopeata. Silloin talo menestyy.

Kun kurkihirsi pannaan, tuodaan metsästä ukon murtaman puun sälöjä ja ne pannaan kurkihirren pään alle. Silloin saa katto olla rauhassa, eikä tuuli vie sitä konsanaan.

Kurikka (vaaja), jonka vesi on ajanut rannalle, on pantava uunin alle, kun uunia rakennetaan, jotta ei syöpäläisiä tulisi huoneeseen. Saman vaikutuksen tekee puuvaarna, jossa on kesseliä (eväskonttia) pidetty työpaikalla.

Kun läävää tehdään, on otettava kynnyshirreksi rannalla kasvava puu, jonka alin tuore oksa on järvelle päin. Lisääntyy karja.

Kaivon paikka on katsottava kesällä kauniilla säällä, auringon noustessa. Vaikka olisi miten kuiva aika, on kaivon paikalla aina kaste; siihen kun kaivaa, tulee kaivoon vettä.

Tai otetaan rannalta kaksihaarainen paju, haarat puserretaan kopriin ja pää jää ilmaan. Koprat polvia vastaan kävellään polvet koukussa. Kun tulee vesipaikka, niin pää vääntyy alaspäin.

Jos tahtoo estää veden kaivosta toiselta pois, niin tulee kenenkään huomaamatta upottaa siihen eläväähopeata, joka on pantu linnunkynään.

Veljesten erotessa talosta isä jakaa kokonaisen leivän, ristien silmänsä, niin moneen osaan kuin veljeksiä on. Kukin näistä ristii silmänsä ja syö osansa.

Kaikenlaista kotielämässä vaarinotettavaa:

Reähkä tulee, jos syö tai silmiä ristii vasemmalla kädellä.

Syödessä tulee pöydällä olla pöytäliina (skaatteri).

Leipää ei saa aloittaa illalla. Jos aloitus on välttämätöntä, pitää leikattu kannikka panna talteen hyllylle ja vasta seuraavana päivänä saa sen syödä.

Leipäviiplua ei saa katkaista seläskättä, s.o. itsestään pois, vaan itseensä päin.

Leipäviiplua ei saa katkaista muuta kuin toisesta päästä. Jos erehdyksestä sattuu katkaisemaan molemmista päistä, niin pitää heti nopeaan halkaista viiplu keskeltä.

Pyhinä leivottu ensimmäinen rieska taikinasta kuivataan ja survotaan. Kun nämä murut syötetään elukoille (lehmille), eivät nämä makaa öitä metsässä.

Kerän pohjallisiksi pitää aina panna jotain syötävää, tavallisesti leipää, ja kerän purettua syödä tämä. Kerän pohjalliset näet toisella ilmalla (haudan tuolla puolen) syötetään.

Proasniekkana, s.o. juhlapäivänä, ei leipoja ja ruoan laittaja saa maistaa ruokia ennenkuin murkinalla, eikä antaa toisen maistettavaksi. Reähkä tulee.

Joulunpaaston aikana ei saa syödä kalaakaan kahtena päivänä viikossa.

Joulun aattona ei saa syödä mitään.

Keskiviikko ja perjantai ovat pyhitettävät joulusta laskiaiseen asti, niin ettei saa syödä maitoa eikä kalaakaan.

Pääsiäispaasto, "suun pyhä", kestää seitsemän viikkoa. Ei saa kalaakaan syödä muuta kuin kahtena päivänä.

Tsajusta tulee yksinkertainen, tupakasta kahdenkertainen, kahvista kolmenkertainen reähkä. Pyhäiset ihmiset eivät juo kuin "travaa", s.o. meriheinistä keitettyä teetä ilman sokuria.

Samovaarasta ei saisi juoda teetä, se kun tulee kranasta niinkuin paholaisen suusta; kattilassa pitäisi keittää.

Piippu ja paperossi riippuvat käärmeinä suupielessä "tuolla ilmalla."

Ristittä ja vyöttä ei saa koskaan, ei maatessakaan, olla, jos tahtoo varoa reähkää.

Vyöttä ei saa kolmen kynnyksen yli kulkea; rikkojalle tulee reähkä.

Miehen palahvanan (kauhtanan) tulisi olla harmaata sarkaa ja paidan mustan. Liiviä ei saisi olla ensinkään.

"Reähkä tuloo, kun piät paitaa housujen seämessä." (Tavallisesti kuitenkin jo pidetään.) Etenkin suurina pyhinä, silmiä ristittäissä, on pidettävä paita päällä.

Nutussa ja paidan kauluksessa ei saisi olla nappia, vaan paidassa nahmot, nutussa nyplät. Alushousuissa pitäisi olla jonkunlainen kurenauha.

Jupkaa, s.o. lyhyttä hametta, ei saisi pitää ensinkään. Jupkasta tulee reähkä. (Muoti on nuoremmassa kansassa voittanut tämän reähkän.)

Kostoa (s.o. liivihametta) ei saa riisua jalkojen, vaan pään kautta.

Rätsinän (paidan) päällä tulee olla alusvyö. Koston päällä tulee naisen pitää toista vyötä, muuten tulee reähkä.

Peretnikan eli esiliinan tulisi alkaa jo rinnan ylipuolelta, sekin on reähkä, kun se alkaa vasta lanteilta.

Korkokengistä ja rypytetystä vaatteesta tulee reähkä., (Tästä ei enää pidetä lukua.)

Reähkä tulee, jos tytöt tai naiset paastoaikana ja etenkin suurina pyhinä pitävät ruskeata eli punaista. Koston tulee olla leveäharteinen, kaitaharteisesta reähkä. Punainen vaate polttaa kantajaansa kypeninä toisessa maailmassa.

Vaimoihmisen tulee aina pitää hiuksensa katteessa, muuten tulee reähkä; tytöille ei otsipaikka riitä ulkona. Naiselle tulee reähkä, jos hän pitää tyttöjen otsipaikkaa.

Leikatut miehen hiukset pannaan oven päälle vuorilaudan taa, nurkan salvokseen y.m. piilopaikkaan, ettei linnut voisi viedä niitä pesäänsä, varsinkaan ei puuhun, sillä siitä olisi seurauksena alituinen pään kivistys. Jos puu varsinkin sattuisi olemaan kituva, rupeisi mieskin kitumaan. Naisen tukat poltetaan.

"Tuulelle urosen tukka, Naisen tukka tuleh."

Partaan ei saa koskea, siitä tulee suuri reähkä, jos sitä leikkaa. Parrasta lähtevät karvat pitää työntää kauluksen kautta ihon ja paidan väliin, josta ne saavat tippua lattialle.

Kynsistä leikatut palat pitää katkaista ja pistää kauluksesta ihon ja paidan väliin, josta ne saavat pudota lattialle. Jos ne kokonaisina ja suoraan viskattaisiin lattialle, tekisi piru niistä venheen ja Jeesus saisi syytä itkeä. -- Lapsen kynsiä ei saa lyhentää leikkaamalla, vaan puremalla.

Maamiehen on hyvä tietää seuraavat seikat:

Ei saa peltoja kyntää, ei kylvää eikä reissuun lähteä vuoden kuluessa sinä viikonpäivänä, jona oli plahveshenni (Maarianpäivä). Mutta jos edellisenä päivänä heittää peltoon jyvän tai vie auran pellolle, kyntää edes yhden vaon, niin saa plahveshennipäivänä työtä jatkaa.

Ennen Lehti-Iivanan päivää (Juhannusta) ei saa lehtiä rauta-aseella taittaa, ainoastaan käsillä.

Pokrovasta (1:nen p. lokak. vanhaa lukua) ei enää saa maata liikuttaa, ei kyntää eikä muutoin.

Naurismaata sylkiessä pitää sylkijällä olla kontti alassuin selässä. Siten saadaan nauriit kasvamaan suuremmiksi.

Kun varsa ensi kerran valjastetaan auran eteen, pannaan jouhi pitkin vakoa ja sanotaan: "Assu niin suorah kuin tämä jouhi on!"

Karjanhoidon avuksi ovat seuraavat vanhat taiat:

Lehmiä laskiessa on karja kierrettävä. Sen toimittaa kolme miestä. Ensimmäisellä on oikeassa kädessään jumalankuva, vasemmassa palava pakkuli; toisena kulkee vanha paimen, kontti selässä, torvi ja vitsa kädessä; viimeisenä kävelee nuorin, kantaen pyssyä ja hiilikoukkua. Kiertäminen tapahtuu kahdesti myötä, yhdesti vastapäivään. Lähtiessä ammutaan. Toisin paikoin on kiertäjä nainen.

Ensi päivänä paimenessa ollessaan ei paimen saa ottaa evästä, sillä lehmät rupeisivat makaamaan metsässä.

Paimenen ensikerran paimenesta tullessa pitää kastaa sekä paimen että lehmät.

Jotta lehmät seuraisivat kellokasta, otetaan kellokkaan korvasta vaikkua, vuollaan kappaleita kellosta ja niitä syötetään lehmille.

Jotta saataisiin tietää, onko elukka "metsänpeitossa", pitää ottaa pitkiä heiniä ja nämät sitoa, yhdessä tukussa ollessa, parittain päistä yhteen. Jos täten syntyy yksi ainoa vyyhti, on elukka metsänpeitossa.

Kun tahdotaan päästää elukka metsänpeitosta, pitää sitoa ruskealla langalla kaksi mäntyä tien yli yhteen ja keskelle ripustaa kiukaasta otettu kivi. Piessä (piru) tulee nyt ahtaalle ja päästää elukan kynsistään. Laitos pitää käydä kolmen päivän sisään purkamassa, muuten piessä alkaa laittajaa vaivata.

Karhua ei saa kirota eikä sanoa "karhuksikaan", sillä sen hampaita rupeisi silloin kivistämään ja se rupeisi ankarammin karjaa ahdistelemaan.

Äkäiselle lehmälle syötetään sen sarvesta vuoltuja muruja. Siitä se lannistuu.

Kun keväällä saadaan kiimametso ja siitä keitetystä rokasta ensin annetaan härälle, tulee tämä puskevaksi. Jos tahdotaan sitä puskemaan maata, pitää turve heittää eteen.

Jos lehmä tallaa sammakon päälle, niin rupeaa se verta lypsämään.

Kun lehmää lähdetään ostamaan, otetaan nuora ja pujotellaan se kolmasti kotiin jäävän emännän hian läpi ja kierretään patsaan ympäri. Otetaan tuhkaa hinkalosta ja siihen sekoitetaan suoloja ja sekoitus kierretään kolmasti patsaan ympäri. Ostettu lehmä mitataan; selkäranka kolmesti ja kolmesti häntä. Nuora pujotetaan kerran jalkojen keskitse ja pannaan sarviin. Nyt kulkee lehmä hyvin.

Metsämiehen tietoja:

Kun ansalla pyytäjä lähtee metsälle, pitää hänen panna kolme ansaa, eikä katsoa niitä koko pyytöaikana.

Pyssyllä pyytämään pitää lähteä salaa, kenenkään tietämättä.

Kun toinen lähtee metsälle ja toinen ajattelee, kun sen näkee, jotta "ammu sarves tyhjäksi, elä saa mitänä", niin ampujan onni pilautuu.

Kun oravan ammunnassa ei ala saada elävää, vaikka ampuu monta kertaa, niin pitää, jos on saanut yhden, laatia tälle pajun kuoresta potuusat (mäkivyöt) ja kiinnittää se kitujaan puuhun, niin siitä tulee pyssyn pilaajalle paha, jopa voi kuolla.

Keärmehen verellä pitää pyssy voitaa, jotta sortaisi paremmin.

Vihaisen koiran saat, kun aukaiset siltä penikkana väkisin silmät ja sitten kynsität sen etujaloilla pirtin perinurkkaa.