Part 23
"Omituinen tapa on se, että nuoren morsiamen täytyy häiden jälkeen antaa 'otsapoklonaiset', s.o. kumartaa seisaaltaan niin syvään kuin suinkin, jokaiselle vastaan tulevalle, paitsi lapsille. Olin kuullut tuosta, vaan en pannut sitä niin tarkkaan muistiini. Erään kerran kävelin kylää ja vastaan tuli nainen, joka noin kolmisen sylen päähän seisahtui ja alkoi kumartaa. Katsoin häntä ensin pitkään, en tuntenut tuota naista, hän oli näet toisesta kylästä, ja luulin hänen rahaa pyytävän. Yht'äkkiä muistui mieleeni mainittu tapa, kun hän oli nuori ja päässä oli uusi kauniilta hohtava lakki. Sanoin siitä moiseen tilaisuuteen kuuluvan tervehdyksen: 'Elä tervehennä nuoren sulhases keralla', ja hän, kumarrettuaan vielä kerran, kulki sivuitseni, lausuen: 'Tervehennä elät', joilla sanoilla vastaantulevia tervehditään. Noin puolikymmentä poklonaa jo kerkesin saada. Sama oli sattunut toverilleni, jonka täytyi kulkea sivu, osaamatta sanoa sanaakaan, temppu kun oli hänelle tuntematon.
"Alinomainen kumartaminen, ja varsinkin jalan kumartaminen, joka on kerrassaan maassa ryömimistä, tekevät kiusallisen vaikutuksen. Sen sain kokea, kun Okahvi tuttavamme vietti häitään. Hän tuli pyytämään häälahjaa itkettäjänsä, vanhan hampaattoman eukon, ennen mainitun Mauran keralla, joka oli oikein hauska muori. Toverini sattui seisomaan etuhuoneessa, ja ei muuta kun toinen toiselta, toinen toiselta puolelta tarttuu kaulaan ja alkavat itkeä, minkä kerkiävät. Katselinpa sitä huvikseni toisesta huoneesta, kuinka toverini nolona katseli vuoron toista, vuoron toista, kokien päästä irti kiusaajistaan. Vaan nämä olivat kuin nahkiaiset kiinni. Vihdoin sain huomautetuksi, että rahalla siitä pääsee. Hän työnsi ruplan itkettäjän kouraan, joka samalla oli saaliinkin kerääjä, ja heti itku loppui. Vaan jalkaan kumarrus ja kiitoksen hykertäminen oli vielä jäljellä, ja vasta kun se oli suoritettu, hän pääsi rauhaan. Vaan nauraissani en ollut muistanutkaan, että minunkin vuoroni tulisi, ja kun he uhkaavina lähenivät, niin täytyi minun turvautua pakoon. Pitkälle en päässyt, muutamaan nurkkaan ahdistettiin, ja vaikka paikalla tarjosin ruplaa, niin ei auttanut muu, kuin anna kaulasi ja kuuntele tyynesti pitkä virsi ja yhtä pitkä passibo. Koettelin katkaista heidän itkuaan, ja estää jalan kumartamista, vaan itkettäjä, jota vielä naurustani harmistuneen toverini kehotukset yllyttivät, tuumi vain: 'Annahan myö itemmä shiulaki'. Ja siihen täytyi tyytyä, vaikka vähin happameksi tahtoi mies kääntyä moisessa leikissä.
"Usein olen edellä maininnut saajannaista ja patvaskaa. Nämä kaksi henkilöä ovatkin häissä välttämättömät. Saajannaisen osa on vähäpätöisempi; hän vain on sulhasen valitsema auttaja morsiamelle. Patvaskan päällä on edesvastuu siitä, ettei häissä mitään pahaa tapahdu sulhasväelle. Hänen täytyy aina olla heidän edustajansa. Sulhaskansalle annettavat lahjat käyvät patvaskan käsien kautta, hän antaa antilaan päänpeitteet, mutta tärkein tehtävä on varottaminen, sulhasjoukon konsteilla lujaksi tekeminen pahantahtoisia, ilkeitä ihmisiä vastaan. Apuna on paitsi kiviä, riehtilää, kirvestä ja päresoihtuja vielä viikatteita, palavia taulanpalasia, joita varotettavien täytyy niellä, sekä ruoska, noin 1-1 1/2 korttelin mittainen keppi, jonka ympärille on tehty jonkunlainen pussi. Tässä pussissa ovat 'varat', karhun kynsiä, karvoja, käärmeen hampaita, kiviä, yölepakko y.m. roskaa. Ilman tälläistä varapussia ei ole hyvä lähteä kosiomatkalle, jossa 'tuvat ovat täyet tuntijia, joka lautsha laulajia', jotka kaikin tavoin koettavat rikkoa parin hyvää väliä tai sortaa sulhaselta luonnon, kädet ja jalat, jotta hän voi häissä sortua tuiki kelvottomaksi ja kykenemättömäksi aviomieheksi.
"Näihin kahteen virkailijaan tahtoisin lisätä vielä kolmannenkin, joka panee alkuun varsinaiset naimahommat, samoin kuin meilläkin useat avioliiton satamaan joutuneet naiset ovat halukkaita muillekin tuota onnea jakamaan. Mutta Karjalassa he käyttäytyvät eri tavalla kuin meillä. Kertoisin tässä jutun siitä. Jyvöälahden kylässä oli joku emäntä kysynyt muutamalta nuorelta mieheltä, haluaisiko hän naimisiin. Kun poika oli myöntänyt, niin oli eukko luvannut hankkia hänelle morsiamen. Hän tunsi parin penikulman päässä, Pirttilahdessa, naimahaluisen tytön ja meni tätä pakauttelemaan. Tyttö olikin taipuvainen, eukko pisti tämän sormeen sormuksen ja sai silkkihuivin vastaan. Kotia päästyään sai poika kuulla, että hän oli kihloissa aivan tuntemattoman tytön kanssa: Hän ei ollut asiasta milläänkään. Mutta parin kuukauden kuluttua alkoi toisen talon emäntä vaatia kihloja akalta pois pantiksi antamaansa sormusta. Silloin tuli kihlojalle hätä. Turhaan rukoiltuaan aiottua sulhasta tekemään asiasta täyttä totta eukko lähti kun lähtikin, muu ei auttanut, lunastamaan pois tytöltä antamaansa sormusta, sillä tämä oli juuri tuo panttikalu. Pari ruplaa hänen täytyi vielä maksaa tytölle sopijaisia, ja siihen päättyi tämä juttu, johon jo kylän vanhimmankin oli täytynyt sekaantua.
"Siin' on nyt virsi kuullaksenne, Toinen ilman ollaksenne, Ken mun virren kiittänövi, Sille poika syntyköhön, Meren ruovon ruskevuinen, Meren vaahdin valkevuinen, Simtsukkaiset silmäin päällä. Otavaiset otsan päällä, Kuutamaiset kulmain päällä, Päivänen päähyön päällä. Ken mun virren moittinovi, Sille tytär syntyköhön, Tervatynnörin jytyinen, Tervapartsan paksuvoinen, Kiukaan otsan mustevuinen."
K. F. Karjalainen.
* * * * *
Niinkuin edellisestä kuvauksesta näkyy, on itkeminen häissä tärkeimpiä "ajanviettoja", vaikka sillä epäilemättä on ensi sijassa siveellinen tarkoitus, tarkoitus vaikuttaa nuoreen parikuntaan ja opettaa heitä katselemaan elämää vakavalta kannalta.
Itkujen ohella lauletaan kuitenkin näissä erinomaisen menorikkaissa häissä vanhaan runomuotoon runoiltuja häälaulujakin, vieläpä vanhalla runomitallakin. Häärunot ovat yleensä säilyneet hyvin, jopa semmoisillakin alueilla, kuten Tuoppajärven rannoilla, missä ei muita runoja sanottavasti lauleta. Niissä yleensä kuvastuu selvänä kansan käsitys laulettavansa sisällyksestä ja tarkoituksesta. Sen vuoksi niissä on säilynyt se sisällinen loogillisuus, vivahdusrikkaus ja eheys, joka arvatenkin sankarirunoillakin on ennen ollut, vaikka se aiheittensa, myyttien ja myytillisten henkilöitten jouduttua unhotukseen, näissä runoissa on hämmentynyt. Häälaulujen nuotti on koko joukon poikkeava tavallisista runosävelistä. Se on rientoisampi ja valoisampi, se on kuin riemuisa hymni.
Lönnrot sai aikanaan ensimmäiset täydelliset häävirret Tsenan kylästä, Köynäsjärven rannalta, johon hän niin monta kertaa matkoillaan poikkesi ja jossa hän rahvaan ystävällisyyden vuoksi näytti hyvin viihtyvän. Hän jakaa kuulemansa häärunot viiteen osaan, "Alkuvirteen", "Vävyn virteen", "Kutsuvirteen", "Lähtövirteen" ja "Tulovirteen". Kokoomansa toisinnot hän yhdisti, ottaen kustakin sen, mitä siinä oli parasta. Hääkuvauksemme puuttuisi parasta osaansa, ellemme näitä vanhoja häärunojakin muistelisi. Julkaisemme ne Lönnrotin matkakertomuksesta hänen valintansa mukaan:
Alkuvirsi kuuluu seuraavasti:
"Lenti kokko koilta ilman, yltä ilman, alta taivon, siipi taivoa siveli, koprat merta kuopraeli; katselekse, kääntelekse, 5 liitelekse, laatelekse, liiti miesten linnan päällä, nokalla kolistelevi; miesten linna rautakatto, ei siihen sisälle päässyt. 10 Lenti kokko koilta ilman, yltä ilman, alta taivon, siipi taivoa siveli, koprat merta kuopraeli; katselekse, kääntelekse, 15 liitelekse, laatelekse, liiti naisten linnan päälle; naisten linna vaskikatto, ei siihen sisälle päässyt. Lenti kokko koilta ilman, 20 yltä ilman, alta taivon, siipi taivoa siveli, koprat merta kuopraeli, katselekse, kääntelekse, liitelekse, laatelekse, 25 liiti neitten linnan päälle, nokalla kolisteleepi; neitten linna liinakatto, jo siihen sisälle pääsi, liiti linnan ikkunalle, 30 seinälle selinäsulka, satasulka salvamalle. Katso parvesta parahan, tukkapäistä turpehimman, somahimman sormuskäistä. 35 Ken on hienoin höyheniltä, kenpä sulilta sulovin, senpä kokko kopristavi, kynsi pitkä piirrältävi, jok' on kaunis kasvannolta, 40 sekä varrelta valittu. 'Jo sanoin tämän sykysyn keskutin tämän kevään, salvatessa piilopirtin, pielet piiloikkunaisen, 45 missä neittä piiletellä, päätä kassa kasvatella: pah' on neitonen salata, hivus pitkä piiletellä, helpompi hepo salata, 50 sorajouhi suojualla.' 'Ja mistä tiesit teltamoinen, kuulit kultani omena, tämän neion syntyväksi, impyen yleneväksi?' 55 'Siitä tiesin teltamoinen, kuulin kultani omena: noki nousi nuorasesta, savu paksusta pakeni, neion kuulusta koista. 60 Aion ammo aamusilla mäkähti kevätkaritsa aika vihkon antajoa.'
"Vävyn virressä kuvataan ensin vävyn ja hänen seuralaisensa tulo, joka tapahtuu sellaisella jyryllä kuin tuulispää lähestyisi tai korkea halkopino lakoaisi maahan:
"Mi on mäiskinä mäellä, mi kumu kujaisten suissa? Luulin tuulen tulleheksi. pinon pystyn viereväksi, someron karehtivaksi. 5 Eipä tuuli tuullutkana, pino pysty vierrytkänä, somerot karehtinunna; vävyni väki tulevi, väki tuleva tukulla, 10 saoin kaksin kääntelevä.
"Sitten seuraa useita läsnäoleville tehtyjä kehotuksia, että pitäisivät huolta vävyn mustasta oriista, jonka hyvät ominaisuudet perinpohjin kuvataan, ja jota muun muassa verrataan lentävään korppiin ja tanssivaan vuonaan. Silkkisuitsista se on talutettava piehtaroimaan kultaisella peitteellä ja sitten vietävä juomaan maitolähteestä. Sittenkuin se on paraassa pilttuussa sidottu tammipatsaaseen, on se peitettävä hunajaruoholla ja syötettävä keitetyillä ohrilla ja kauroilla. Kun hevonen niin huolellisesti vastaanotetaan, saattaa helposti kuvitella, ettei vävyä itseään unhoteta. Kun hän suurella vaivalla on saatu tupaan, häntä näet kuvitellaan niin suureksi ja pitkäksi, ettei hän tahdo mahtua sisään tavallisesta ovesta, anoppi alkaa häntä lähemmin tarkastaa ja virkkaa:
"Kylän naiset kyyhkyläiset! tuokaa tulta tuohisella, vahasella valkeata, tempoote tervaksilla; tuli on tuohinen rämäkkä, 5 savu musta tervaksinen, mustuttaa vävyni silmät. Kylän naiset kyyhkyläiset! tuokaa tulta kynttilällä, vahasella valkeata, 10 näkisin vävyni silmät, sinisetkö vai punaiset, vai on vaatevalkuaiset. Ei siniset, ei punaiset, meren ruo'on ruskeuiset, 15 meren kaislan kauneuiset.
"Jotten väsyttäisi lukijaa, jätän tällä kertaa mainitsematta vieraiden virren ja kaiken sen kestityksen, joka tulee heidän osakseen; mutta lähtövirrestä seuraavat säkeet saakoot tässä sijansa. Anoppi puhuttelee ensin sulhasta seuraavasti:
"Mit' istut isosen poika, veljes vanhin valvastelet? Et istu ison hyvyyttä et emännän armautta, etkä pirtin valkeutta; 5 istut impien hyvyyttä, kanamarjan kauneutta, valvattisi valkeutta. Sulho viljon veljyeni: vuotit viikon, vuota vielä, 10 ei oo valmis valvattisi, valmis valvateltavasi, suorinut ikisopusi; puol' on päätä palmikoittu, puoli palmikoitsematta. 15 Sulho viljon veljyeni! vuotit viikon, vuota vielä; vast' on helma hiemotettu, puoli hiemoteltavana. Sulho viljon veljyeni! 20 vuotit viikon, vuota vielä; vast' on jalka kengitetty, toinen kengitettävänä. Sulho viljon veljyeni! vuotit viikon, vuota vielä; 25 vast' on käsi kinnastettu, toinen kinnastettavana.
"Kun sulhasen kärsivällisyyttä täten on koeteltu, morsian viimein on valmis, ja anoppi sanoo:
"Sulho viljon veljyeni! jo on valmis valvattisi, valmis valvateltavasi, suorinut ikisopusi.
"Ja sitten sanoo hän tyttärelleen, morsiamelle:
"Mene myöten myöty neiti, kanssa kaupattu kananen, kun olit rakas rahalle, käpäs kättä antamahan, 35 kievas kihlan otantahan. Etpä äiän nuori neiti yli pääsi ymmärtänyt, kun lait kautun kaupan; etpä kuuksi lähtenytkä, 40 puoleksi poikeltanutka, etkä päiväksi käennyt. Jopa läksit viikommaksi, polveksi on pois erisit, ijäksi ison koista, 45 ik' on kaikki itkeminen, vuosi voikerehtaminen, kun läksit isän koista, oman emosi elolta, kantajasi kartanosta. 50 Toivoit kuuksi lähteväsi, puoleksi poikettavasi, päiväksi käkeäväsi elinajaksi emosi. Aselt' on piha pitempi, 55 kynnys hirttä korkeampi, silta lautoa leveempi, kerran toisen kertoessa.
"On luonnollista, että tämä puhe vaikuttaa morsiameen, jonka mieleen nyt äkkiä johtuu, miten paljon hän menettää erotessaan syntymäkodistaan, sekä epävarma tulevaisuus. Hän puhkee itse puhumaan:
"Noinpa tiesin, noinpa luulin, arvelin ikäni kaiken, noinpa polonen pakisin: Et sä neito ollekkana oman vanhemman varoissa, 5 kantajasi kainaloissa; äskenpä olisit neito luot' emosi lähtiessä, mieholahan mennessäsi, jalka toinen kynnyksellä, 10 toinen korjassa kosian; oisit päätäsi pitempi, korvallista korkeampi.
Jo nyt on lähtöni lähemmä, toivoni toeksi saanut, 15 jalka toinen kynnyksellä, toinen korjassa kosian. Emp' ilolla lähtenekkää, enkä riemulla erinne, tästä kullasta koista, 20 iän nuoren istumasta. Lähen hoikka huolissani, ikävissäni eriän, syksyisen yön sylihin, keväisen kierän päälle, 25 jott'ei jälki jäällä tunnu, jalan isku iljangolla, hangella hamosen toimi; eikä äiti ääntä kuule, eikä iso itkuani. 30
Ja mitä liekkään mieli naisten, mieli muien morsianten? Niin on mieli miekkosien, kun keväinen päivän nousu. Minun on mieleni polosen 35 kun on myötävän hevosen, tahi tamman kaupittavan, tahi ostetun orihin. Niin on mieleni polosen, kun syksynen yö pimeä, 40 talvinen on päivä, musta."
"Äiti, joka rupeaa häntä säälimään, latelee nyt lohdutuksiaan, sanoen:
"Niin sano emo tytölle, lausu vanha lapsellensa: 'Elä o'o neiti milläkänä, emon tuoma tuollakana; 45 sait miehen mitä paraimman, uroita uhkeimman. Sait miehen metsän kävijän, uron korven kolkuttajan, ei sen koirat koissa maata, 50 pennut pehkussa levätä. Kolmasti tänä keväänä noussut nuotiotulelta, havannut havusialta; kolmasti tänä keväänä 55 havu pään on harjailiut, varpa vartalon sukaillut.
El' oo neiti milläkänä, emon tuoma tuollakana; ompa meiän sulhollamme 60 sata sarven kantajata, tuhat tuojata utaren. Ompa meiän sulhollamme purnonen joka purolla, aumanen joka aholla, 65 lepikköiset leipämaana, vesakkoiset vehnämaina, kaikki rauniot rahana, kivet pienet penninkinä, telat täynnä tynnyriä, 70 tynnyrit olutta täynnä. Ja elä oo neiti milläkänä, emon tuoma tuollakana; ompa meiän sulhollamme pyyhyöt pyräjämässä, 75 vempeleellä vieremässä, kuusi kullaista käkeä lekkumassa länkilöillä, rahkehella laulamassa.'
"Sitten jatkaa äiti yhä puhuen tyttärelleen:
"Vielä neuvon neitoani, 80 orpolasta opastan: Morsian sisarueni, kapolehti kantamani; kuulestamma kun sanelen, vaimo vanha lausuelen. 85 Tulet toisehen talohon, pereheseen vierahaseen, toisehen emän alahan; toisin toisessa talossa, toisessa emän alassa, 90 muiten muissa vierahissa, ei niinkun emon koissa, oman vanhemman varassa. Jos talo epätapanen, talo tapoja kysyvi; 95 Jos mies epäpätönen, mies on mieltä koittelevi. Kuule neiti kun sanelen, vaimo vanha lausuelen. Jos ukko susi supussa, 100 akka karhu karsinassa, sama armo antaminen, alemma kumartaminen, kun ennen emon koissa, vanhemmallesi omalle; 105 kytypä kyinä kynnyksellä, nato nakloina ovella, sama arvo antaminen alemma kumartaminen, kun ennen emon koissa, 110 veljellesi vanhemmalle, sisarellesi omalle. Kuule neiti kun sanelen, vaimo vanha lausuelen; nisät nuoret notkuttele, 115 kaula pesty kaarruttele, niinkun tuores tuomen latva, vasta kasvava kataja. Kuule vielä kun sanelen, vaimo vanha lausuelen; 120 elä suihka sutsunatta, eläkä räämä rätsinättä, elä kengättä kehäjä. Pese penkit illoin, aamuin, pöydät keskipäivälläki, 125 lattia joka pyhäksi. Piä lusikat luvussa, astiasi arvelussa, jott'ei kasit kanneltaisi, linnut liiat peiteltäisi; 130 pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajassa, marjaiset sitäin pyhemmät."
Lönnrotia häävirret kauneutensa ohella viehättivät siitä syystä, että varsinkin ne "antavat meille useita tietoja esi-isiemme kotielämästä ja monesta muusta seikasta, joita nyt olisi vaikea saada selville."
Vertauksen vuoksi panen tähän näytteeksi "Tulovirren" semmoisena, kuin sen eräs 52-vuotias Uhtuen eukko meille lauloi. Siitä näkee, että runo ilman lisäyksiä ja korjauksiakin juoksee paljon täydellisempänä ja selvempänä, tarkoituksestaan ja keinoistaan tietoisempana kuin taruaiheiset runot. Tulovirsi lauletaan sulhasen kodissa, nuoren parikunnan sinne saapuessa, ja kuului se kirjaanpanoni mukaan seuraavasti:
Miero vuotti uutta kuuta, Kylä nuorta morsianta, Miep' on vuotin veijoani, Veijoni, minjoani, Ken tämän toen valehti, 5 Ett' on veijon' tyhjin tullut? Eip' on veijon' tyhjin tullut, Onp' on tukku tuotavana, Tosi tarjoteltavana, On mitä oron vejellä, 10 Sorajouhen juoksutella, Pystykapion piellä.
Terve piha täysinesi, Ulkoinen urohinesi, Piha vierahaisinesi! 15 Nouse korjasta koria, Hyvä lahja laitiosta, Nouse ilman nostajitta, ylene ylenejittä, Hos on nuori nostajasi, 20 Vihanta ylentäjäsi. Tallaa jalka jalakselle, Pole poikkipuoliselle, Piha on askelta pitempi, Kynnys hirttä korkiampi. 25 Astu tietä temminkäistä, Maata maksankarvallista. Niinpä on tänä suvena Vajoset vajehteleksen Vajollista vastakättä, 30 Niinpä on tänä suvena, Hepo hirnui hirviästi Hienon heinän heittäjäistä, Niinpä on tänä suvena Aivoin ammoin aika suopo 35 Aika vihkon antajaista, Keikatti kevätkaritsa Kainalopuolen kantajaista, Koira haukkui korkiesti Korkeiden vajojen päästä, 40 Niinpä on tänä suvena Sintsi siitä siirtelekse Uutta sintsin siivoojaista, Aittaset alentelekse Uutta aitan astujaista, 45 Niinpä on tänä suvena Kynnykset kypertelekse Hienon helman heittäjäistä, Skääkäset kätsertelekse Sormuskättä sulkijaista, 50 Rengaskättä reikkujaista.
Terve pirtti täysinesi, Lautakatto kansoinesi! Kenp' on tähän suojat saanut? Suojat saanut, hirret tuonut, 55 Hirret hirmuilta mäiltä, Malat marjakankahilta, Sammalet sulilta soilta, Tuohet tuomivaaran päältä, Lauat mailta lamakoilta? 60 Laki on lahnan suomuloista, Kiukoa meren kivistä, Pajtshas meren paateroista, Periseinä petran luusta, Sivusein' on sirkan luusta, 65 Kamoa karitsan luusta.
Kenp' on tässä pääpätövä, Päivän päällinen omena?
Kylän on paras patvaskoina, Kylän onni oppahina, 70 Kylän vanhin vaate vyöllä. Onp' on meiän patvaskalla Kultainen kypärä päässä, Puhki taivosen puhuja, Läpi metsän läiköttäjä, 75 Onp' on meiän patvaskalla Pää kullan vipalehissa, Kulmat kullan solmuloissa, Silmät kullan simtsukoissa, Parta kullan palmikoissa, 80 Kädet on kullan käärösissä, Sormet kullan sormuksissa. Pait' on päällä palttinainen Hipiällä hiettömällä, Haahinen on haljakka päällä 85 Päällä paian palttinaisen, Uujuinen ussakka vyöllä, Kesäuuhen uujuloista, Talvilampahan takuista, Sep' on Kunttarin kutoma, 90 Päivänterin kesräelömä Aialla tulettomalla, Tulen tietämättömällä.
Jop' on kiitin patvaskani, Vuotappa kiitän kaiken kansan. 95 Kuin on metsä huurtehessa, Niin on kansa haljakoissa. Mist' on saatu saajannainen, Mistä tuotu tuojannainen? Sielt' on saatu saajannainen 100 Saksan salmilta syviltä, Vienan väljiltä vesiltä. Kasvoi maalla maltsinmarja Pellolla heliä heinä, Sielt' on saatu saajannainen, 105 Sieltä tuotu tuojannainen. Saajannaisen shapka suuri, Niinkuin Suomen sukkulainen. Mit' on hanhuset haolla? Saajannaisen saappovaiset. 110 Mit' on joutsenet joella? Saajannaisen valkeat sukat. Jopa kiitin saajannaisen.
Kävitkö tiesi tervehenä, Matkasi alihyvänä, 115 Sulhasena käyessäsi? Saitko sen kuin käkesit? Käkesit käkösen tuua, Heramarjan herkutella. Saitko kaunehimman kassapäistä, 120 Turpeimman tukkapäistä, Sormuskäsistä somimman? Olitko suin sulassa voissa, Koprin kuorekakkaroissa, Ainuon apen stolassa, 125 Ainuon anopin stolassa? Onp' on meiän sulhasella Aittanen joka aholla, Purnuinen joka purolla, Kuoppainen joka kujalla. 130 Onp' on meiän sulhasella Orret otku, parret patku Vanhoilla kapalihoilla. Pyhät syötti pyynlihoilla, Aret ennen ammutuilla, 135 Talvet ennen tapetuilla. Sulhanen oli soma stolassa, Kans' on kaunis lattialla. Eipä ole ennen ollunn' Eikä varsin vasta liene 140 Tämän sulhasen somuutta, Tämän kansan kauneutta. Oliko valkoinen jänönen Jäljessänne juoksemassa? Oliko ruskia reponen 145 Eessä tietä noutamassa? Jottei pystyis noian nuolet, Tietäjä teräksinensä, Velho veitsirautoinensa.
Anna neuvon neitostani 150 Orpolastani opetan.
Morsio sisarueni, Kapuletti lakluvoni. Uusi tapa ottaminen, Alemma kumartaminen, 155 Niskan nuoren notkuminen, Kakla pysty kaartuminen, Niinkuin tuores tuomen latva, Kasvajan katajan lehvä. Piä lusikkas luvussa, 160 Astiasi arviossa, Jottei kasit kannettaisi, Pienet linnut peitettäisi. Ukko on susina tsupussa, Akk' on karhu kartanolla, 165 Kyty kyynä kynnyksellä, Nato naaklana tshupussa. Kuin kyty kynnöltä tuloo, Ukko aian panennasta, Vie minjä vesi käsille 170 Varusta valkia paikka. Jopa neuvoin neitostani, Orpolastani opetin.