Part 1

KALEVALA NÄYTTÄMÖLLÄ: II SARJA

Sovittanut

EINO LEINO

Helsingissä, Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö, 1911.

"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto."

SISÄLLYS

KYLLIKKI. LEMMINKÄINEN TUONELASSA. POHJOLAN HÄÄT.

NÄYTTÄMÖ

kuvaa _helkanurmea_, jonka vasemmalla puolen on metsä, oikealla järvenranta. Taustassa laululehto, jonka muodostaa perällä kasvava _uhrikuusi_ ja kaksi sen kahden puolen, hiukan etualalla siitä, kukkivaa pihlajaa. Puiden alla puoli-ympyrässä _laulupaadet_. Laululehdon takana synkkä _vainajien karsikko_, jonne tiet kahden puolen laululehtoa.

_Puvusto_ kalevalainen, lausujilla nykyaikainen karjalainen. _Valaistus_ vaihteleva eri näytelmien hengen mukaisesti.

KYLLIKKI.

HENKILÖT.

KYLLIKKI. LEMMINKÄINEN. ÄITI. AINIKKI. SAAREN NEIET. KUORO.

(_Kuoro_ paikallaan laululehdossa. Valaistus: kirkas aamupäivä.)

ESILAUSUJA

Aika on Ahtia sanoa, veitikkätä vieretellä.

Ahti poika Saarelainen, tuo on lieto Lemmin poika, kasvoi koissa korkeassa, luona armahan emonsa laajimman lahen perällä. Kaukoniemen kainalossa.

Kaloin siinä Kauko kasvoi, Ahti ahvenin yleni, tuli mies mitä parahin, puhkesi punaverinen, joka päästänsä pätevi, koirastansa kelpoavi; vaan tuli vähän vialle, tavoiltansa turmiolle: ain oli naisissa eläjä, yli öitä öitsilöissä, noien impien iloissa, kassapäien karkeloissa.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Kylli oli Saaren neiti, Saaren neiti, Saaren kukka, kasvoi koissa korkeassa, yleni ylen ehossa, istuen ison majoilla, peräpenkin notkumilla.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Kauan kasvoi, kauas kuului, kaukoa tuli kosijat neien kuuluhun kotihin, kaunoisehen kartanohon.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Kosi Päivä poiallehen, eip' on mennyt Päivälähän Päivän luona paistamahan kesäisillä kiirehillä.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Kosi Kuuhut poiallehen, eip' on mennyt Kuutolahan kuun luona kumottamahan, kehät ilman kiertämähän.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Kosi Tähti poiallehen, eip' on mennyt Tähtelehän pitkin öitä pilkkimähän talvisilla taivahilla.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Tulevi Virosta sulhot, toiset tuolta Inkereltä, eip' on neiti mennytkänä.

(_Kyllikki_ neitoineen näkyy vasemmalta taustasta. Lähestyy tasaisessa tanhujuoksussa, kädet itsetietoisesti lanteillaan.)

KYLLIKKI

Suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi! En lähe minä Virohon, en lähe, lupoakana, Viron vettä soutamahan, saarellista sauvomahan, syömähän Viron kaloja, Viron lientä lippomahan.

Enkä lähe Inkerelle, penkerelle, pänkerelle, siell' on nälkä kaiken nälkä, puun nälkä, pärehen nälkä, ve'en nälkä, vehnän nälkä, rukihisen leivän nälkä.

ESILAUSUJA

Tuop' on lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli lähteäksensä lupasi Saaren kukkoa kosihin, tuota mointa morsianta, kaunokaista kassapäätä.

(_Lemminkäinen_ näkyy taustassa, laululehdon oikealla puolen. _Äiti_ hänen takanaan.)

ÄITI

Ellös menkö, poikaseni, parempihin itseäsi, ei suattane sinua Saaren suurehen sukuhun.

LEMMINKÄINEN

Jos en ole koiltani korea, suvultani aivan suuri, mie valitsen varrellani, otan muilla muo'oillani!

ÄITI

Siellä piiat pilkkoavat, naiset nauravat sinua.

LEMMINKÄINEN (kehastellen)

Kyllä hää'än naisten naurut, soppityrskyt tyttärien, potkaisen pojan povehen, käsikannon kainalohon, siin' on pää hyvänki pilkan, parahanki parjauksen.

ÄITI

Voi, poloinen, päiviäni! Nauraisitko Saaren naiset, pitäisit pyhäiset piiat, niin siitä tora tulisi, sota suuri lankeaisi, saisi kaikki Saaren sulhot, sata miestä miekkoinensa, päällesi sinun, poloisen, yksinäisen ympärille.

(_Lemminkäinen_ tekee torjuvan liikkeen. _Äiti_ palajaa murheellisena taustaan. _Lemminkäinen_ tulee keskinäyttämölle, äkkää immet, väijyy, yrittää syöksyä komeasti heidän kimppuunsa, kompastuu ja lankeaakin keskelle karkeloa. _Neiet_ nauravat, _Kyllikki_ enin heistä. _Lemminkäinen_ nousee suuttuneena.)

LEMMINKÄINEN (murtaen haiventaan)

En ole tuota ennen nähnyt, en ole nähnyt enkä kuullut, naisen nauravan minulle, piian pilkkoja suannut!

(Neiet nauravat yhä enemmän.)

Onko Saarella sijoa, maata Saaren manterella, minun leikki lyöäkseni, tanner tanhuellakseni Saaren impien iloissa, kassapäien karkeloissa?

KYLLIKKI

Onp' on Saarella sijoa, maata Saaren manterella, sinun leikki lyöäksesi, tanner tanhuellaksesi, karjalaisna kaskimailla, paimenpoikana palolla; lapset on laihat Saaren mailla, lihavat hevosten varsat.

(_Lemminkäinen_ poistuu äkeällä liikkeellä taustaan vasemmalle. _Neiet_ seuraavat nauraen häntä.)

1:NEN VUOROLAUSUJA

Mitä huoli Lemminkäinen, palkkasihe paimeneksi, kävi päivät paimenessa, yöt on impien iloissa, noien neitojen kisoissa, kassapäien karkeloissa.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Sillä lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli jopa hääti naisen naurun, piätteli piian pilkan; ei ollut sitä tytärtä, piikoa pyhintäkänä, kuta hän ei kosketellut, jonk' ei vieressä venynyt.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Yksi oli impi kaikkinensa Saaren suuressa suvussa, jok' ei suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin, se oli Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Tuop' on lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli, sa'at saappahat kulutti, sa'at airot poikki souti tuota neittä saa'essansa, Kyllikkiä pyytessänsä.

(_Kyllikki_ näkyy taustasta oikealta, _Lemminkäinen_ väijyen hänen jäljessään. Tulevat keskinäyttämölle. _Kyllikki_ käännähtää, _Lemminkäinen_ pysähtyy ja painaa käden sydämelleen.)

KYLLIKKI (äkeästi)

Mitä, kehno, kierteletki, rannan raukea ajelet, täältä tyttöjä kyselet, tinavöitä tieustelet? En ma tästä ennen joua kuin kiven kuluksi jauhan, pieksän petkelen periksi, huhmaren sukuksi survon.

Enkä huoli huitukoille, huitukoille, haitukoille, mie tahon tasaisen varren tasaiselle varrelleni, tahon muo'on muhkeamman muhkeille muo'oilleni, sekä kasvon kaunihimman kaunihille kasvoilleni!

(Menee taustaan vasemmalle. _Lemminkäinen_ miettii hetkisen ja väistyy sitten väijyen oikealle. _Kyllikki_ neitoineen tulee tanhuten asemmalta. _Lemminkäinen_ syöksyy esille ja tempaa Kyllikin kainaloonsa. _Naiset_ pakenevat parkaisten. _Kuoro_ on ylös kavahtanut.)

LEMMINKÄINEN

Elkätte minua, immet, ilmi antako ikänä, minun täällä käyneheni, täältä neien vieneheni!

KYLLIKKI

Päästä jo minua poies, laske lasta vallallensa, kotihinsa kulkemahan, luoksi itkevän emonsa!

(Pyrkii pois päästäkseen.)

LEMMINKÄINEN

Kyllikki, syänkäpyni, minun maire marjueni, ellös olko milläkänä, en sua pahoin pitäne, sylissäni syöessäni, käsissäni käyessäni, sivullani seistessäni, vieressä venyessäni.

KYLLIKKI (uhaten)

Jos et laskea luvanne kotihini kulkemahan, viel' on viisi veljeäni, seitsemän setäni lasta jänön jälen polkijaksi, neien pään perilliseksi.

LEMMINKÄINEN (ylenkatseellisesti)

Laulan sulhonne sotahan, nuoret miehet miekan alle, ettei kuulla kuuna päänä, nähä ilmoisna ikänä kujasilla kulkemassa, ahoilla ajelemassa.

(Vetää Kyllikin mukanaan oikeallepuolen näyttämöä. _Kyllikki_ itkee ja ponnistelee vastaan.)

KYLLIKKI

Joutenpa, poloinen, synnyin, jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin, jo nyt sainki joutavalle, miehelle mitättömälle, suojihin soankävijän, aina tuiman tappelijan.

(_Lemminkäinen_ istuu ahon laidalle oikealla ja vetää Kyllikin syliinsä tämän vastustelemisesta huolimatta.)

LEMMINKÄINEN (mairitellen)

Tuotako sinä sureksit, tuota huolien huokaelet: lehmityyttä, leivätyyttä ja kaiken elon vähyyttä?

Ellös olko milläkänä, mont' on lehmeä minulla, monta maion antajata, yks on suolla Muurikkinen, toinen mäellä Mansikkinen. kolmas Puolukka palolla, ne on syömättä soreat, katsomatta kaunokaiset, ei ole illoin kytkemistä eikä aamuin laskemista, heinävihkon heittämistä, suolan, suuruksen surua.

Vaiko tuotaki surisit, tuota huolien huokoaisit, ettei oo sukuni suuri, kovin korkea kotini?

Jos en oo suvulta suuri, enkä korkea ko'ilta, on mulla tulinen miekka, säkenevä säilärauta, se ompi sukua suurta, laajoa lajipereä, onp' on Hiiessä hiottu, jumaloissa kirkastettu; sillä suurennan sukuni, laajennan lajini kaiken, miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä.

(_Kyllikki_ kuuntelee häntä ja tyyntyy vähitellen. _Lemminkäinen_ suutelee äkisti häntä. _Kyllikki_ vastaa hänen suudelmaansa ja kietoo käsivartensa hänen kaulaansa. Katsoo häntä silmiin surullisesti:)

KYLLIKKI

Oi on Ahti, Lemmin poika, jos tahot minuista neittä ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi, sie vanno valat ikuiset et sotia käyäksesi kullankana tarpehella, hopeankana halulla.

LEMMINKÄINEN

Vannon mie valat ikuiset en sotia käyäkseni kullankana tarpehella, hopeankana halulla! Sie itse valasi vanno et kyliä käyäksesi hyvänki hypyn halulla, tanhujuoksun tarpehella.

(_Kyllikki_ kohottaa kätensä juhlallisena ja painaa sitten päänsä luottavaisesti hänen povelleen. _Kuoron_ jäsenet kohottavat kätensä kuin siunaukseen.)

KUORO

Siinä vannoivat valansa, laativat ikilupansa eessä julkisen Jumalan, alla kasvon Kaikkivallan, ei Ahin sotia käyä eikä Kyllikin kyleä.

(Istuvat. _Lemminkäinen ja Kyllikki_ nousevat ylös. _Lemminkäinen_ tekee leikillisen liikkeen vasemmalle.)

LEMMINKÄINEN (hymyillen)

Jää hyvästi, Saaren nurmet, kuusen juuret, tervaskannot, joit' olen kesän kävellyt, talvet kaiket tallaellut, piileskellen pilvi-öillä, paeten pahalla säällä, tätä pyytä pyytessäni, allia ajellessani!

(Astuvat pari askelta taustaa kohti. _Kyllikki_ pysähtyy ja viittaa oikealle taka-alalle.)

KYLLIKKI

Tupa tuolla tuulottavi, nälkäraunio näkyvi. kenen ompi tuo tupanen, kenen koti kunnottoman?

LEMMINKÄINEN (peittää hänen silmänsä)

Elä sie sure tuvista, huokaele huonehista!

Tuvat toiset tehtänehe, paremmaiset pantanehe, kirveistä hirsiköistä, parahista parsikoista.

(_Äiti_ tulee taustasta. _Lemminkäinen_ rientää riemuiten vastaan hänelle. _Kyllikki_ jää nyreänä taemma seisomaan.)

ÄITI

Viikon viivyit, poikaseni, viikon mailla vierahilla.

LEMMINKÄINEN (Kyllikkiä osoittaen)

Oi emoni, kantajani, äitini, ylentäjäni! Mitä läksin, senpä sainki, kuta pyysin, sen tapasin. pane nyt patjasi parahat, pehmeimmät pään-alaiset, maatani omalla maalla nuoren neiteni keralla.

(Tarttuu Kyllikkiä käteen ja johdattaa hänet Äidin luo. _Äiti_ tervehtii häntä sydämellisesti, syleilee ja silittelee vuoroin kumpiakin.)

ÄITI (iki-ihastuneena)

Ole nyt kiitetty, Jumala, ylistetty, luoja, yksin, kun annoit miniän mulle, toit hyvän tulen puhujan, oivan kankahan kutojan, aivan kenstin kehreäjän, pulskin poukkujen pesijän, vaattehien valkasijan. Itse kiitä onneasi, hyvän sait, hyvän tapasit, hyvän luojasi lupasi, hyvän antoi armollinen; puhas on pulmonen lumella, puhtahampi puolellasi, valkea merellä vaahti, valkeampi vallassasi; sorea merellä sorsa, soreampi suojassasi; kirkas tähti taivahalla, kirkkahampi kihloissasi. Laai nyt lattiat laveat, hanki ikkunat isommat, seisottele seinät uuet, tee koko tupa parempi, kynnykset tuvan etehen, uuet ukset kynnykselle, nuoren neien saatuasi, kaunihin katsottuasi, paremmaisen itseäsi, sukuasi suuremmaisen.

(_Lemminkäinen_ nyökkää hymyillen päätä hänelle. _Kyllikki_ yhtyy hänen hymyynsä. _Äiti_ ojentaa kätensä hänelle ja johdattaa hänet karsikkoon oikealle. _Lemminkäinen_ seuraa heitä. Pitkä vaitiolo.)

ESILAUSUJA

Siitä Ahti Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukolainen aina aikoja eleli nuoren neitosen keralla ei itse sotia käynyt eikä Kyllikki kyleä.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Niin päivänä muutamana, huomenna moniahana itse Ahti Lemminkäinen lähtevi kalankutuhun, tullut ei illaksi kotihin, ensi yöksi ennättänyt.

(_Neiet_ vasemmalta taustasta näkyvät lähestyvän tasaisessa tanhujuoksussa. _Kyllikki_ oikealta karsikosta pujahtaa nopeasti heidän piiriinsä ja otetaan vastaan riemulla. _Ainikki_ näkyy väijyvänä hänen jäljessään.)

2:NEN VUOROLAUSUJA (säpsähtäen)

Jo meni Kyllikki kylähän, noien neitojen kisahan!

1:NEN VUOROLAUSUJA (kuiskaten)

Kenpä saattavi sanoman, kenpä kielen kantelevi?

2:NEN VUOROLAUSUJA

Ainikki sisar Ahilla, sep' on saattavi sanoman, sepä kielen kantelevi.

(_Neiet_ vierivät pois vasemmalle karsikkoon vieden Kyllikin kerallaan. _Lemminkäinen_ tulee oikealta taustasta. _Ainikki_ rientää häntä vastaan.)

AINIKKI

Jo kävi Kyllikki kylässä, veräjillä vierahilla, kylän neitojen kisassa, kassapäien karkelossa!

(_Lemminkäinen_ katsoo häneen tyrmistyneenä. _Ainikki_ tekee vakuuttavia liikkeitä hänelle. _Kyllikki_ tulee vasemmalta taustasta, hiipii heidän ohitseen ja pujahtaa nopeasti oikealle. _Lemminkäinen_ huomaa hänet. Seisoo hetken sanattomassa tuskassaan. _Äiti_ tulee oikealta taustasta. _Kyllikki_ arkana hänen takanaan.)

LEMMINKÄINEN (hurjasti)

Oi emoni, vaimo vanha, jospa paitani pesisit mustan käärmehen mujuissa, kiirehesti kuivoaisit, mun sotahan mennäkseni Pohjan poikien tulille, Lapin lasten tanterille! Jo kävi Kyllikki kylässä, veräjillä vierahilla, noien neitojen kisassa, kassapäien karkelossa!

KYLLIKKI

Ohoh, armas Ahtiseni, ellös lähtekö sotahan! Näin ma unta maatessani, sikein levätessäni: tuli ahjona ajeli, valkea välähtelihe aivan ikkunan alatse, periseinän penkeretse, siitä tuiskahti tupahan, koskena kohahtelihe siltalauoista lakehen, ikkunasta akkunahan.

(Yrittää mielinkielin häntä lähestyä. _Lemminkäinen_ sysää tuimasti syrjään hänet.)

LEMMINKÄINEN

En usko unia naisten enkä vaimojen valoja! Oi emoni, kantajani, tuo tänne sotisopani, kanna vainovaatteheni, mieleni minun tekevi juomahan soan olutta, soan mettä maistamahan.

(_Kyllikki_ on hyrähtänyt itkuun ja poistuu vitkalleen oikealle karsikkoon. _Ainikki_ pelästyneenä seuraa häntä.)

ÄITI (murheellisena)

Oi on Ahti poikaseni, ellös lähtekö sotahan! On meillä oloista koissa, tuon sinulle juoaksesi, josp' on joisit kaiken päivän.

LEMMINKÄINEN

En huoli koto-oloista! Ennen juon joesta vettä melan tervaisen terältä, makeamp' on juoakseni kuin kaikki kotoiset kaljat. Tuo tänne sotisopani, kanna vainovaatteheni! Mieleni minun tekevi nähä näillä silmilläni, onko neittä Pohjolassa.

ÄITI (kuten edellä)

Sull' on Kyllikki koissa, kotinainen korkeampi.

LEMMINKÄINEN (raivokkaasti)

Kyllikki on kylänkävijä, juoskohon joka kisassa, maatkohon joka majassa! Tuo tänne sotisopani, kanna vainovaatteheni!

(_Äiti_ menee allapäin taustaan ja palajaa tuoden pyydetyt sotakalut. _Lemminkäinen_ ihastelee riemuiten niiden kimmellystä.)

ÄITI

Ellös vainen, poikueni, menkö Pohjolan tuville ilman tieon tietämättä, ilman taion taitamatta.

LEMMINKÄINEN (kalpaansa väläytellen)

Jo minua noiat noitui, noiat noitui, kyyt kiroili, koki kolme Lappalaista viitenä kesäisnä yönä, alasti alakivellä, ilman vyöttä, vaattehitta, rikorihman kiertämättä; senpä hyötyivät minusta sen verran katalat saivat, min kirves kivestä saapi, napakaira kalliosta, järky jäästä iljanesta, Tuoni tyhjästä tuvasta.

ÄITI

Ei sinussa laulajata Pohjan poikien sekahan, etkä tunne kieltä Turjan, maha et lausua lapiksi.

(Auttaa kuitenkin Lemminkäistä sotisovan kiinnittämisessä. _Lemminkäinen_ ei kuuntele häntä enää, vaan hymyilee, ihantelee itseään ja aseitaan täydessä sota-innossa.)

LEMMINKÄINEN

Mies on luustossa lujempi, rautapaiassa parempi, teräsvyössä tenhoisampi noien noitien sekahan, jott' ei huoli huonommista, hätäile hyviäkänä.

(Panee kypärän päähänsä, käyttää kilpeä peilinään, sukii suortuviaan harjalla, jonka Äiti on hänelle ojentanut.)

ÄITI (kyynelsilmin)

Ellös vainen menkökänä tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan! Tuho ainaki tulevi, tuho poikoa pätöistä, hukka lieto Lemminkäistä.

LEMMINKÄINEN (ylpeästi)

Silloin on hukka Lemminkäistä, tuho poikoa pätöistä, kun suka verin valuvi, harja hurmehin loruvi.

(Ojentaa harjan komealla liikkeellä hänelle._Äiti_ pillahtaa ääneen itkemään. Lemminkäinen lohduttelee häntä. _Kuoro_ on seurannut jännityksellä Lemminkäisen sotavalmisteluja.)

ESILAUSUJA (kumealla äänellä)

Missä mies varaeleikse, uros tuima turveleikse?

1:NEN VUOROLAUSUJA

Oven suussa, orren alla, pirtin pihtipuolisessa.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Siinä mies varaeleikse vaimollisesta väestä.

ESILAUSUJA

Ei ole ne varat väkevät, eikä turvat luotettavat.

1:NEN VUOROLAUSUJA

Niin vielä varoitteleikse urohoisesta väestä.

2:NEN VUOROLAUSUJA (salaperäisesti)

Tien kahen jakaimessa, sinisen kiven selässä.

(_Äiti_ menee murhemielisenä oikealle taustaan.)

LEMMINKÄINEN (miekkansa tempaisten)

Ylös maasta, miekkamiehet, Mannun aikaiset urohot, kaivoloista, kalpamiehet, jokiloista, jousimiehet! Nouse, metsä, miehinesi, korpi kaikki kansoinesi, vuoren ukko voiminesi, vesihiisi hirmuinesi, väkinesi, veen emäntä, ve'en vanhin, valtoinesi, neitoset, joka norosta, hienohelmat, hettehistä, miehen ainoan avuksi, pojan kuulun kumppaliksi, jott' ei pysty noian nuolet, eikä tietäjän teräkset, eikä velhon veitsirauat, ei asehet ampumiehen.

ESILAUSUJA

Ne ovat varat väkevät, ne on turvat luotettavat.

(_Vuorolausujat_ kertaavat mumisten kaksi viimeistä säettä. _Lemminkäinen_ kohottaa päänsä ja astuu päättävästi vasemmalle.)

ESIRIPPU.

LEMMINKÄINEN TUONELASSA.

HENKILÖT:

LEMMINKÄINEN. ÄITI. KYLLIKKI. LOUHI. POHJAN PAIMEN. KUORO.

(_Kuoro_ paikallaan uhrikuusen alla. Valaistus: pilvinen keskipäivä. _Lemminkäinen_ seisoo oikealla käsi miekankahvassa.)

ESILAUSUJA

Läksi lieto Lemminkäinen pimeähän Pohjolahan vasten kieltoa emonsa, varoitusta vanhempansa.

Kuuli ulkoa runoja, läpi sammalen sanoja, katsahti tupahan tuosta, pilkisteli piilokkali.

Tupa oli täynnä tuntijoita, lautsat täynnä laulajoita, sivuseinät soittajoita, ovensuu osoavia, peripenkki tietäjiä, karsina karehtijoita. Lauloivat Lapin runoja, Hiien virttä vinguttivat.

Siitä lieto Lemminkäinen tohti toisiksi ruveta, meni nurkasta tupahan, sai sisähän salvoimesta.

LEMMINKÄINEN (astahtaen askeleen eteenpäin)

Hyvä on laulu loppuvasta, lyhyestä virsi kaunis, miel' on jäämähän parempi kuin on kesken katkemahan.

(Louhi tulee vasemmalta taustasta.)

LOUHI

Olipa tässä ennen koira, rakki rauan karvallinen, lihan syöjä, luun purija, veren uuelta vetäjä; mi lienetki miehiäsi, ku ollet uroinasi, kun tulit tähän tupahan ilman koiran kuulematta?

LEMMINKÄINEN (uhkaavasti)

En ma tänne tullutkana taioittani, tieoittani, koiriesi syötäväksi; pesipä emo minua kolmasti kesäisnä yönä, joka tielle tietäjäksi, joka maalle malttajaksi.

(Kohottaa kätensä mahtipontisesti. _Louhi_ lyykistyy hänen edessään.)

1:NEN VUOROLAUSUJA

Siitä lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli jop' on loihe loitsijaksi, laikahtihe laulajaksi; tulta iski turkin helmat, valoi silmät valkeata Lemminkäisen laulaessa, laulaessa, lausiessa.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Lauloi laulajat parahat pahimmiksi laulajiksi, kivet suuhun syrjin syösti, paaet lappehin lateli paratulle laulajille, taitavimmille runoille.

MOLEMMAT

Niin lauloi mokomat miehet minkä minne, kunka kunne: ahoille vesattomille, maille kyntämättömille, lampihin kalattomihin, aivan ahvenettomihin, Rutjan koskehen kovahan, palavahan pyörtehesen, virran alle vaahtipäiksi, kosken keskelle kiviksi, tulena palelemahan, säkeninä säykkymähän.

ESILAUSUJA (harvakseen)

Lauloi nuoret, lauloi vanhat, lauloi kerran keskilaaun, yhen heitti laulamatta karjan paimenen pahaisen, Ukko-vanhan umpisilmän.

(Pohjolan _sokea paimen_ tulee vasemmalla salaillen aseita povellaan.)

PAIMEN

Oi sie lieto Lemmin poika, niin miks et minua laula?

LEMMINKÄINEN (ylenkatseellisesti)

Siksi en sinuhun koske, kun olet katsoa katala, kurja koskemaisittani!

PAIMEN (jupisten)

Juoksen Tuonelan joelle, pyhän virran pyörtehelle, siellä katson Kaukomieltä Pohjasta paloavaksi.

(Viistää yli näyttämön ja häviää rantavesakkoon oikealla. _Lemminkäinen_ astuu upeasti Louhen luo ja tarttuu häntä käsivarteen.)

LEMMINKÄINEN

Anna nyt, akka, piikojasi, tuopa tänne tyttöjäsi, paras parvesta minulle, pisin piikajoukostasi!

LOUHI (äkeästi)

Anna en sulle piikojani enkä työnnä tyttöjäni, sull' on ennen naitu nainen.

LEMMINKÄINEN

Kytken Kyllikin kylähän, kylän kynnysportahille, veräjille vierahille; täältä saan paremman naisen Tuo nyt tänne tyttäresi, impiparvesta ihanin, kassapäistä kaunokaisin!

LOUHI

Enpä anna tyttöäni miehille mitättömille, urohille joutaville. Äsken tyttöjä anele, kuulustele kukkapäitä, kun ammut joutsenen joesta, virrasta vihannan linnun, Tuonen mustasta joesta, pyhän virran pyörtehestä, yhellä yrittämällä, yhen nuolen nostamalta!

(_Lemminkäinen_ päästää _Louhen_, joka livahtaa nopeasti vasemmalle. Astuu mietteissään yli näyttämön oikealle. Kuoro seuraa jännitettynä hänen liikkeitään.)

1:NEN VUOROLAUSUJA

Siitä lieto Lemminkäinen läksi joutsenen joruhun Tuonen mustasta joesta, Manalan alantehesta.

2:NEN VUOROLAUSUJA

Märkähattu karjan paimen tuop' on Tuonelan joella katselevi, kääntelevi tulevaksi Lemminkäistä.

ESILAUSUJA

Vesikyyn ve'estä nosti, umpiputken lainehista, syöksi miehen syämmen kautta, läpi maksan Lemminkäisen!

(_Lemminkäinen_ horjahtaa äkkiä, huudahtaa ja vaipuu maahan. _Kuoro_ karkaa ylös. _Paimen_ näkyy vesakossa.)

LEMMINKÄINEN (kohoten kyynärpäänsä varaan)

Oi emoni, kantajani, vaivan nähnyt vaalijani! Tietäisitkö, tuntisitko, miss' on poikasi poloinen, tokipa rientäen tulisit, avukseni ennättäisit, päästäisit pojan poloisen tältä tieltä kuolemasta, nuorena nukahtamasta, verevänä vieremästä!

(Kaatuu rantavesakkoon.)

PAIMEN (päänsä kohottaen)

Viru siinä se ikäsi, ammu joutsenet joelta, vesilinnut viertehiltä!

(Häviää.)

KUORO

Se oli loppu Lemminkäisen, kuolo ankaran kosijan Tuonen mustassa joessa, Manalan alantehessa.

(Istuvat päät käsiinsä vaipuneina. Pitkä vaitiolo. _Äiti_ tulee oikealta karsikosta.)

ÄITI

Minne on saanut Lemminkäinen, kunne Kaukoni kaonnut, kun ei kuulu jo tulevan matkoiltansa maailmassa?

(_Kyllikki_ rientää hätäisesti hänen jäljestään, veristä sukaa kädessään osoittaen.)

KYLLIKKI (itkien)

Jo nyt on mennyt mies minulta, kaunis Kaukoni kaonnut matkoille majattomille, teille tietämättömille: veri jo vuotavi suasta, hurme harjasta noruvi.

ÄITI (vilkaisten sukaan)

Voi poloisen päiviäni, angervoisen aikojani! Jo nyt on poikani poloisen, jopa laiton lapsueni saanut päiville pahoille, tuho on poikoa pätöistä, hukka lieto Lemminkäistä: jo suka verin valuvi, harja hurmehin noruvi.

(_Kyllikki_ kääntyy itkien takaisin oikealle taustaan. _Äiti_ astuu päättävästi vasemmalle keskinäyttämölle.)

ESILAUSUJA