Part 7

Siitä lieto Lemminkäinen Jopa hiihti hiljallehen Mieliksi metsän emännän, Salon impien iloksi. Sanovi sanalla tuolla, 5 Lausui tuolla lausehella: "Mielly metsä, kostu korpi, Taivu ainoinen Tapio, Saata miestä saarekselle, Sille kummulle kuleta, 10 Jost' on saalis saatavana, Erän toimi tuotavana!" "Mielikki metsän emäntä, Puhas-muoto, muori kaunis! Pane kulta kulkemahan, 15 Hopea vaeltamahan, Miehen etsivän etehen, Anelijan askelille; Ikävä minun tulevi, Ikävä tulettelevi, 20 Tätä tyhjänä oloa, Ajan kaiken annituutta." "Metsän ukko halliparta, Havuhattu, naavaturkki, Pane metsät palttinoihin, 25 Salot verkahan vetele, Haavat kaikki haljakkoihin, Lepät lempivaattehisin, Hope'ihin hongat laita, Kuuset kultihin rakenna!" 30 "Metsän tyttö, mieli neiti, Tuulikki, tytär Tapion! Aja vilja vieremille, Auke'immille ahoille, Miehen etsivän etehen, 35 Aina käyvän askelille." "Tapion talon isäntä, Metsän kultainen kuningas, Mimerkki metsän emäntä, Siniviitta viian eukko! 40 Tule jo kullan muuttelohon, Hopean vajehtelohon; Ikävä minun tulevi, Ikävä tulettelevi, Kun ei oo kullan muuttajoa, 45 Hopean vajehtajoa." Niinpä lieto Lemminkäinen Viikon hiihteä hivutti, Lauloi virret viian päässä, Kolmet korven kainalossa, 50 Miellytti metsän emännän, Itsenki metsän isännän, Ihastutti metsän immet, Taivutti tytöt Tapion. Juoksuttivat, jouvuttivat, 55 Hiien hirven piilostansa Miehen etsijän etehen, Sanelijan saataville. Itse lieto Lemminkäinen Jopa lämsänsä lähetti 60 Hiien hirven hartioille, Kaulalle kameli-varsan, Jottei potkinut pahasti Selkeä silittäessä. Siitä lieto Lemminkäinen 65 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Salon herra, maan isäntä, Mielikki metsän emäntä! Tule jo kullat ottamahan, Hopeat valitsemahan, 70 Lempi-liinasi levitä Alle noien antieni, Alle kullan kuumottavan, Alle huohtavan hopean." Läksi siitä Pohjolahan, 75 Sanoi tuonne tultuansa: "Tuoss' on sulle Hiien hirvi Hiien peltojen periltä; Anna akka tyttöäsi, Mulle nuorta morsianta!" 80 Louhi Pohjolan emäntä Tuopa tuohon vastaeli: "Äsken annan tyttäreni, Kun sa suistat suuren ruunan, Hiien ruskean hevoisen, 85 Hiien nurmien periltä." Silloin lieto Lemminkäinen Otti kulta ohjaksensa, Hope'isen marhaminnan, Lähtevi hevon hakuhun, 90 Kuloharjan kuuntelohon, Hiien nurmien periltä. Etsi päivän, etsi toisen, Niin päivänä kolmantena Nousi suurelle mäelle, 95 Korkealle kukkulalle, Iski silmänsä itähän, Käänti päätä päivän alle, Näki hiekalla hevoisen, Kuloharjan kuusikolla; 100 Senpä tukka tulta tuiski, Harja suihkivi savua. Niin sanovi Lemminkäinen: "Oi Ukko ylijumala Sa'a rautaista raetta, 105 Laske jäistä jäähytintä, Harjalle hyvän hevoisen, Hiien laukin lautasille!" Tuo Ukko ylinen luoja, Pilven päällinen jumala, 110 Ilman riehoksi revitti, Taivon kannen kahtaloksi, Satoi hyytä, satoi jäätä, Satoi rautaista raetta, Harjalle hyvän hevoisen, 115 Hiien laukin lautasille. Siitä lieto Lemminkäinen Kävi tuota katsomahan, Likeltä tähyämähän, Itse tuon sanoiksi virkki: 120 "Hiitolan hyvä hevoinen, Vuoren varsa vaahtileuka, Tuo nyt kulta-turpoasi, Pistä päätäsi hopea, Kultaisihin koltuskoihin, 125 Hope'isihin helyihin, Lähe tietä pikkuruisen, Matkoa ani vähäisen, Tuonne Pohjolan pihoille, Luoksi ankaran anopin!" 130 Niinpä lieto Lemminkäinen Pisti suitset kullan suuhun, Päitsensä hopean päähän, Ajoi matkoa vähäisen, Tuli Pohjolan tuville, 135 Sanoi tuonne tultuansa: "Jo nyt suistin suuren ruunan, Hiien varsan valjastelin, Tuo nyt tänne tyttöäsi, Mulle nuorta morsianta!" 140 Louhi Pohjolan emäntä Tuopa tuohon vastaeli: "Äsken annan tyttäreni, Sulle nuoren morsiamen, Kun ammut joutsenen joesta, 145 Virrasta vihannan linnun, Tuonen mustasta joesta, Pyhän virran pyörtehestä." Siitä lieto Lemminkäinen Astua lykyttelevi 150 Tuonne Tuonelan joelle, Pyhän virran pyörtehelle, Jalo jousi olkapäällä, Viini nuolia selässä. Märkähattu karjan paimen, 155 Ukko Pohjolan sokea, Katselevi, kääntelevi, Tulevaksi Lemminkäistä. Jo päivänä muutamana Näki lieto Lemminkäisen 160 Saavaksi, läheneväksi, Tuonne Tuonelan joelle, Vierehen vihaisen kosken, Pyhän virran pyörtehelle. Vesikyyn ve'estä nosti, 165 Umpiputken lainehista, Syöksi sen syämmen kautta, Läpi maksan Lemminkäisen. Jopa lieto Lemminkäinen Tunsi koskevan kovasti, 170 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Sen mä tein pahinta työtä, Kun en muistanut kysyä Emoltani kantajalta, Miten olla, kuin eleä, 175 Näinä päivinä pahoina: En tieä vesun vikoa, Umpiputken ailuhia." "Oi emoni, vaimo vanha, Tietäisitkö, tuntisitko, 180 Miss' on poikasi poloisen, Toki rientäisit avuksi, Päästäisit pojan poloisen Tältä tieltä kuolemasta." Siitä Pohjolan sokea 185 Syöksi lieto Lemminkäisen Tuonen mustahan jokehen, Pahimpahan pyörtehesen. Meni lieto Lemminkäinen, Meni koskessa kolisten, 190 Myötävirrassa vilisten, Tuonne Tuonelan tuville. Tuo verinen Tuonen poika Iski miestä miekallansa, Lyöpi viieksi muruksi, 195 Kaheksaksi kappaleksi, Heitti Tuonelan jokehen, Manalan alus-vesille. Se oli loppu Lemminkäisen, Kuolo ankaran kosijan, 200 Tuonen mustassa joessa, Manalan alantehessa.

Viidestoista runo

Muutamana päivänä suka Lemminkäisen kodissa alkaa verta vuotaa; se oli varma merkki Lemminkäisellen onnettomasti käyneen; vv. 1-28. -- Äiti lähtee hakemaan kadonnutta poikaansa; etsii, etsii, jo viimein saapi Päivältä tietää, Lemminkäisen Tuonelan joessa kuoliana makaavan; vv. 29-52. -- Lemminkäisen äiti rientää harava kädessä Tuonelan joelle. Jokea haravoidessaan saapi ensin pienempiä palasia ja jo viimein koko ruumiinki kuollutta poikaansa; niistä sitte laittaa uroon entiselleen; vv. 53-142. -- Lemminkäinen herää kuin pitkästä unesta, nousee ja kertoo äitillensä, miten oli Tuonelan jokeen joutunut; vv. 143-174. -- Lemminkäinen uudelleen yrittäisi joutsenta ampumaan, mutta äiti käskee hänen jo ilmanki onneansa kiittämään ja häntä kotiin seuraamaan; vv. 175-206.

Äiti lieto Lemminkäisen Aina koissa arvelevi: "Minne on saanut Lemminkäinen, Kunne Kaukoni kaonnut, Kun ei kuulu jo tulevan 5 Matkoiltansa maailmassa!" Kyllikki korea nainen Koissa lieto Lemminkäisen Katsoi illalla sukoa, Huomenella harjoansa, 10 Niin päivänä muutamana, Huomenna moniahana, Veri vuotavi suasta, Hurme harjasta norahti. Kyllikki korea nainen 15 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo nyt on mennyt mies minulta, Kaunis Kaukoni kaonnut, Veri jo vuotavi suasta, Hurme harjasta noruvi." 20 Siitä äiti Lemminkäisen Itse katsovi sukoa, Itse itkulle apeutui: "Voi poloisen päiviäni! Tuho on poikoa pätöistä, 25 Hukka lieto Lemminkäistä, Jo suka verin valuvi, Harja hurmehin noruvi." Rupesihen etsimähän Kaonnutta poikoansa, 30 Pian juoksi pitkät matkat, Sekä juoksi, jotta joutui, Mäet mätkyi mennessänsä, Norot nousi, vaarat vaipui, Ylähäiset maat aleni, 35 Alahaiset maat yleni. Viikon etsi eksynyttä, Viikon etsi, eikä löyä; Päivyt vastahan tulevi, Päivälle kumarteleikse: 40 "Oi Päivyt Jumalan luoma! Ootko nähnyt poikoani, Kullaista omenatani, Hopeaista sauvoani?" Päivyt taiten vastaeli: 45 "Oonpa nähnyt poikuesi, Jo on poikasi poloisen Kaotettu, kuoletettu, Mennyt koskia kolisten, Myötävirtoja vilisten, 50 Tuonne Tuonelan perille, Manalan alantehille." Siitä äiti Lemminkäisen Saapi rautaisen haravan, Jonk' oli piit satoa syltä, 55 Varsi viittä valmistettu, Juoksi Tuonelan joelle, Päiveä rukoelevi: "Oi Päivyt Jumalan luoma, Nukuttele nuiva kansa, 60 Väsytä väki Manalan, Tuonen valta vaivuttele!" Tuo Päivyt Jumalan luoma, Luoma luojan aurinkoinen, Paistoi hetken heltehesti, 65 Toisen himmesti hiotti, Kolmannen koko terältä, Nukutteli nuivan kansan, Väsytti väen Manalan, Nuoret miehet miekoillehen, 70 Vanhat vasten sauvojansa, Keski-iän keihä'ille. Siitä äiti Lemminkäisen Otti rautaisen haravan, Haravoipi poikoansa 75 Pitkin Tuonelan jokea, Sekä pitkin, jotta poikki, Saapi paian poikoansa, Paian mieliksi pahoiksi, Sai sukat, hatun tapasi, 80 Sukat suureksi suruksi, Hatun mieliharmiksensa. Veti vielä kerran, toisen, Kerrallapa kolmannella Elotukku sai etehen, 85 Haravahan rautaisehen. Elotukku ei se ollut, Oli lieto Lemminkäinen, Itse kaunis Kaukomieli, Vaan oli pikkuista vajalla: 90 Yhtä kättä, puolta päätä, Siihen henkeä lisäksi. Emo tuosta arvelevi: "Vieläkö tästä mies tulisi!" Päätyi korppi kuulemassa, 95 Tuop' on tuohon vastoavi: "Ei ole miestä mennehessä, Työnnä Tuonelan jokehen; Jo silt' on siika silmät syönyt, Hauki hartiat halaisnut." 100 Tuopa äiti Lemminkäisen Eipä heitä poikoansa; Vetelevi vielä kerran Haravalla vaskisella Pitkin Tuonelan jokea, 105 Sekä pitkin, jotta poikki, Saapi kättä, saapi päätä, Monta muuta muskulata. Niistä poikoa rakenti, Laati lieto Lemminkäistä. 110 Loi miehen, uron sukesi, Muinaisille muo'oillensa, Ei saanut sanalliseksi, Lasta lausehelliseksi. Niin sanoi sanalla tuolla, 115 Lausui tuolla lausehella: "Mehiläinen mieli-lintu, Metsän kukkien kuningas, Lähe nyt mettä noutamahan Ylähältä taivosesta, 120 Periltä pyhän Jumalan, Asunnoilta autuahan!" Mehiläinen maasta nousi, Simasiipi mättähältä, Jopa lenti löyhytteli 125 Yli kuun, alatse päivän, Lenti luojan kellarihin, Kamarihin kaikkivallan. Sai sieltä simoa kyllin, Metosia mielin määrin, 130 Jo tulla tuhuttelevi Sata sarvea sylissä, Missä mettä, kussa vettä, Kussa voietta parasta. Siitä äiti Lemminkäisen 135 Itse voiti voipunutta, Pahoin tullutta paranti, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Nouse jo makoamasta, Ylene uneksimasta, 140 Näiltä paikoilta pahoilta, Kovan onnen vuotehilta!" Nousi mies makoamasta, Heräsi uneksimasta, Jop' on saattavi sanoa, 145 Itse kielin kertoella: "Kauvan malkio makasin, Viikon utra uinaelin, Makasin unen makean, Sikeäisen siuvottelin." 150 Sanoi äiti Lemminkäisen, Itse lausui ja pakisi: "Oisit maannut kauvemminki, Vielä viikomman virunut, Ilman äitittä pahatta, 155 Katalatta kantajatta." "Sano nyt poikani polonen, Kerro korvin kuullakseni, Mi sinun Manalle saattoi, Työnti Tuonelan jokehen?" 160 Sanoi lieto Lemminkäinen: "Untamolan umpisilmä Se minun Manalle saattoi; Vesikyyn ve'estä nosti Vasten vaivaista minua, 165 Enkä tuota tiennytkänä, En tiennyt vesun vihoa, Umpiputken ailuhia." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Voipa miestä mieletöintä, 170 Kehuit noiat noituvasi, Lappalaiset laulavasi, Et tieä vesun vihoa, Umpiputken ailuhia!" Kysyi äiti poialtansa, 175 Jos oli mitä vajoa, Sanoi lieto Lemminkäinen: "Äijeä olen vajoa! Tuolla mieleni makaavi Noissa Pohjan neitosissa; 180 Home-korva Pohjan eukko Eip' on anna tyttöänsä Ilman allin ampumatta, Joutsenen osoamatta, Tuosta Tuonelan joesta, 185 Pyhän virran pyörtehestä." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Heitä jo herjat joutsenesi Tuonen mustahan jokehen, Sie lähe koti-perille, 190 Vielä kiitä onneasi, Julkista Jumalatasi, Kun antoi avun totisen, Vielä henkihin herätti, Tuonen teiltä tiettäviltä; 195 En minä mitänä voisi Ilman armotta Jumalan, Toimetta totisen luojan." Siitä lieto Lemminkäinen Toki lähtevi kotihin 200 Kanssa armahan emonsa, Kera valta-vanhempansa. Siihen heitän Lemminkäisen Virrestäni viikommaksi, Lasken lauluni välehen, 205 Runon uuelle uralle.

Kuudestoista runo

Väinämöinen laulaen venettä veistäessänsä ja juuri valmiiksi saamaisillansa ei muista kolmea sitä varten tarvittavaa mahti-sanaa; vv. 1-24. -- Väinämöinen lähtee Tuonelaan, huutaa salmen rannalla venettä; Tuonetar kummastelee häntä ja muistuttaa vieläki olevan paremman Väinämöiselle, jos palaisi kotiinsa; vv. 25-68. -- Tuonetar viepi veneen Väinämöiselle. Tuonelan emäntä kuultuansa Väinämöisen asian sanoo Tuonen ei jakelevan tietojansa muille, ja laittaa Väinämöisen nukkumaan; vv. 69-98. -- Väinämöisen maatessa Tuonelan väki yöllä laittaa rautaverkkoja ristiin rastiin Tuonelan jokeen, ettei Väinämöinen uimallakaan pääsisi pakenemaan; vv. 99-124. -- Väinämöinen muutaikse pienemmäksi ja uipi sillä tavoin läpi verkoista. Tuonelasta tultuansa toivottaa ei kenenkään sinne omin mielin lähtevän, kun ei lienekään monta sieltä takaisin tullutta; vv. 125-162.

Vaka vanha Väinämöinen, Tietäjä iän-ikuinen, Oli veistävä venettä, Uutta purtta puuhoava, Nenässä utuisen niemen, 5 Päässä saaren terhenisen. Teki tieolla venettä, Laati purtta laulamalla; Lauloi päivän, pohjan puutti, Lauloi toisen, liitti laian, 10 Lauloi kohta kolmannenki Kokkien kohentimilla. Niin kokat kuvattuansa, Kaaritettua venosen, Liitettyä laian liitot, 15 Uupui kolmea sanoa Pannessansa parraspuita, Päitä kaarten päätellessä. Arvelee, ajattelevi, Mistäpä sanoja saisi, 20 Itse tuon sanoiksi saatti: "Tuolta saan sa'an sanoja, Tuolta Tuonelan ko'ista, Manalan ikimajasta." Vaka vanha Väinämöinen 25 Läksi Tuonelta sanoja, Manalalta mahtiloita; Kävi viikon vitsikkoa, Viikon toisen tuomikkoa, Kolmannen katajikkoa, 30 Jo näkyi Manalan saari, Tuonen kumpu kuumottavi. Niin huhuta huikahutti Tuossa Tuonelan joessa: "Tuo venettä Tuonen tytti, 35 Lauttoa Manalan lapsi, Yli salmen saa'akseni, Joen poikki päästäkseni!" Lyhykäinen Tuonen tytti, Matala Manalan neiti, 40 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Vene täältä tuotanehe, Kuni syy sanottanehe, Mi sinun Manalle saattoi Ilman tau'in tappamatta, 45 Muun surman musertamatta." Sanoi vanha Väinämöinen: "Te'in tieolla venettä, Laa'in purtta laulamalla, Niin päivällä kolmannella 50 Rikkoihe reki runoilta, Jalas taittui lausehilta; Läksin Tuonelta oroa, Laulukorjan laatiani." Kyllä Tuonetar toruvi, 55 Manan neiti riitelevi: "Oi on hullu hulluuttasi, Mies on mielesi vähyyttä! Tulet syyttä Tuonelahan, Surmatta Manan majoille, 60 Parempi sinun olisi Palata omille maille: Paljo on tänne tullehia, Ei paljo palannehia." Sanoi vanha Väinämöinen: 65 "Akka tieltä kääntyköhön, Eip' on mies pahempikana; Tuo venettä Tuonen tytti!" Vei venehen Tuonen tytti, Sillä vanhan Väinämöisen 70 Yli salmen saattelevi, Joen poikki päästelevi. Tuop' on Tuonelan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on vanha Väinämöinen! 75 Mitä sie tulit Manalle Ennen Tuonen tahtomatta, Manan mailta kutsumatta?" Sanoi vanha Väinämöinen: "Veistäessäni venoista 80 Uuvuin kolmea sanoa Peripäätä päätellessä; Piti tulla Tuonelahan Saamahan sanoja noita." Tuopa Tuonelan emäntä 85 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei Tuoni sanoja anna, Mana mahtia jakele; Etkä täältä pääsnekänä Sinä ilmoisna ikänä 90 Kotihisi kulkemahan, Maillesi matelemahan." Uuvutti unehen miehen, Pani maata matkalaisen Tuonen taljavuotehelle; 95 Siinä mies makaelevi, Uros unta ottelevi, Mies makasi, vaate valvoi. Oli akka Tuonelassa, Akka vanha käykkäleuka, 100 Rautarihman kehreäjä, Vaskilankojen valaja, Kehräsi sataisen nuotan, Tuhantisen tuuritteli, Yönä yhtenä kesäisnä, 105 Yhellä vesikivellä. Oli ukko Tuonelassa, Se on ukko kolmisormi, Rautaverkkojen kutoja, Vaskinuotan valmistaja, 110 Kutovi sataisen nuotan, Tuhantisen tuikutteli, Samana kesäisnä yönä, Samalla vesikivellä. Tuonen poika rautanäppi, 115 Se veti sataisen nuotan Poikki Tuonelan joesta, Sekä poikki, jotta pitkin, Jott' ei päästä Väinämöisen, Selvitä Uvantolaisen, 120 Sinä ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana, Tuolta Tuonelan ko'ista, Manalan iki majoista. Vaka vanha Väinämöinen 125 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko lie tuhoni tullut, Hätäpäivä päälle pääsnyt, Näillä Tuonelan tuvilla, Manalan alantehilla!" 130 Pian muuksi muuttelihe, Ruton toiseksi rupesi, Matoi rautaisna matona, Kulki kyynä käärmehenä, Poikki Tuonelan joesta, 135 Läpi Tuonen verkkoloista. Siitä vanha Väinämöinen Tuonelasta tultuansa Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: 140 "Elköhön hyvä Jumala, Elköhön sitä suvaitko, Itse mennyttä Manalle, Tuonelahan tunkeinutta! Äijä on sinne saanehia, 145 Vähä tuolta tullehia, Tuolta Tuonelan ko'ista, Manalan iki majoista." Vielä saatteli sanoiksi, Itse lausui, noin nimesi, 150 Nuorisolle nousevalle, Kansalle kasuavalle: "Elkätte imeisen lapset Sinä ilmoisna ikänä Tehkö syytä syyttömälle, 155 Vikoa viattomalle, Pahoin palkka maksetahan Tuolla Tuonelan ko'issa: Sija siell' on syyllisillä, Vuotehet viallisilla, 160 Alus kuumista kivistä, Peitto kyistä käärmehistä."

Seitsemästoista runo

Väinämöinen lähtee jo kauan kuolleelta ja maan alla maanneelta Antero Vipuselta sanoja saamaan, tulee perille ja herättää Vipusen pitkästä unestansa; vv. 1-50. -- Vipunen unesta herättyänsä nielaisee Väinämöisen vatsaansa, jossa Väinämöinen alkaa häntä yhdellä ja toisellaki tavalla kiusata; vv. 51-70. -- Vipunen arvelee, mikä kumma jo lieneeki hänen mahassansa, rupeaa sitä sitte pois manaamaan ja uhkaa pahasti pidellä, jos ilman ei lähtisi; vv. 71-106. -- Väinämöinen kiistää ei milloinkaan lähteä, ellei saisi sanoja Vipuselta, jonka kuultua Vipunen laulaa hänelle kaikki tietonsa; vv. 107-142. -- Yltäkyllin sanoja saatuansa Väinämöinen lähtee jälleen matkaansa, tulee keskitekoisen veneensä luoksi ja saapi sen sitte helposti valmiiksi; vv. 143-166.