Part 5

Siitä vanha Väinämöinen Heti korjasta kohosi, Tuosta pirttihin tulevi, Alle kattojen ajaikse; Veri juoksevi jokena, 5 Hurme koskena kohisi, Vuoti tulville tupasen, Siltalauat lainehille. Ukko uunilta urahti, Halliparta paukutteli: 10 "Mi sinä lienet miehiäsi Ja kuka urohiasi! Vert' on seitsemän venettä, Kantokorvoa kaheksan, Sun poloinen polvestasi 15 Lattialle laskettuna." "Enkä tuota tunnekana, Mikä multa mielen otti: Kaikki muistan muut sanaset, Vaan en arvoa alusta, 20 Mist' on rauta syntynynnä, Kasvanunna koito kuona." Silloin vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Itse tieän rauan synnyn, 25 Arvoan alun teräksen: Ilma on emoja ensin, Vesi vanhin veljeksiä, Rauta nuorin veljeksiä, Tuli kerran keskimäinen." 30 "Tuo Ukko ylinen luoja, Itse ilmojen jumala, Ilmasta ve'en erotti, Veestä maati manterehen; Rauta on raukka syntymättä, 35 Syntymättä, kasvamatta." "Ukko ilmoinen jumala Hieroi kahta kämmentänsä, Mykelti molempiansa, Vasemmassa polven päässä; 40 Siitä syntyi kolme neittä, Koko kolme Luonnotarta, Rauan ruostehen emoiksi, Suu sinervän siittäjiksi." "Neiet käyä notkutteli, 45 Astui immet ilman äärtä, Utarilla uhkuvilla, Nännillä pakottavilla, Lypsit maalle maitojansa, Uhkutit utariansa." 50 "Yksi lypsi mustan maion, Siitä syntyi melto rauta; Toinen valkean valutti, Siitä tehtihin teräkset; Kolmas puikutti punaisen, 55 Siit' on saatu rääky-rauta." "Olipa aikoa vähäinen, Rauta tahteli tavata Vanhempata veikkoansa, Käyä tulta tuntemahan." 60 "Tuli tuhmaksi rupesi, Kasvoi aivan kauheaksi, Oli polttoa poloisen, Rauta raukan, veikkosensa." "Rauta pääsevi pakohon 65 Tuon tuiman tulen käsistä Suurimmalle suon selälle, Tuiman tunturin laelle, Jossa joutsenet munivat, Hanhi poiat hautelevi." 70 "Siellä sitte rauta piili, Sekä piili, jotta säilyi, Piili vuoen, piili toisen, Piili kohta kolmannenki, Suolla sorkissa sutosen, 75 Aina karhun askelissa." "Susi juoksi suota myöten, Karhu kangasta samosi, Suo liikkui suen jaloissa, Kangas karhun kämmenissä, 80 Siihen nousi rauan ruoste Ja kasvoi teräskaranko, Suen sorkkien sijoille, Karhun kannan kaivamille." "Syntyi seppo Ilmarinen, 85 Sekä syntyi, jotta kasvoi, Näki rautaiset orahat, Teräksiset tierottimet, Suen suurilla jälillä, Karhun kannan kaivamilla." 90 "Arvelee, ajattelevi: 'Mitä tuostaki tulisi, Josp' on tunkisin tulehen, Ahjohon asettelisin." "Siitä tunkevi tulehen, 95 Alle ahjonsa ajavi; Lietsoi kerran, lietsoi toisen, Lietsoi kerran kolmannenki, Rauta vellinä venyvi, Kuonana kohaelevi, 100 Sepon suurissa tulissa Ilmi valkean väessä." "Siinä huuti rauta raukka: 'Ohoh seppo Ilmarinen, Ota pois minua täältä 105 Tuskista tulen punaisen!'" "Sanoi seppo Ilmarinen: 'Jos otan sinun tulesta, Ehkä kasvat kauheaksi, Kovin raivoksi rupeat, 110 Vielä veistät veljeäsi, Lastuat emosi lasta.'" "Siinä vannoi rauta raukka, Vannoi vaikean valansa, Sanovi sanalla tuolla, 115 Lausui tuolla lausehella: 'Onpa puuta purrakseni, Kiven syäntä syöäkseni, Etten syö omaa sukua, Heimoani herjaele.'" 120 "Silloin seppo Ilmarinen Rauan tempasi tulesta, Asetti alaisimelle, Takovi teräkaluiksi, Keihä'iksi, kirvehiksi, 125 Kaikenlaisiksi kaluiksi." "Herhiläinen Hiien lintu Katselevi, kuuntelevi, Katseli katon rajasta, Alta tuohen tuiotteli, 130 Rautoja rakettavia, Teräksiä tehtäviä." "Lenteä hyrähtelevi, Kantoi käärmehen kähyjä, Kusiaisen kutkelmoita, 135 Sammakon salavihoja, Teräksen teko-mujuihin, Rauan karkaisu-vetehen." "Sai siitä teräs pahaksi, Rauta raivoksi rupesi, 140 Petti vaivainen valansa, Söi kuin koira kunniansa, Veisti kehno veljeänsä, Sukuansa suin piteli, Veren päästi vuotamahan, 145 Hurmehen hurahtamahan." Ukko uunilta urahti, Parta lauloi, pää järähti: "Jo nyt tieän rauan synnyn, Arvoan alun teräksen." 150 "Ohoh sinua rauta raukka, Rauta raukka, koito kuona, Teräs tenhon päivällinen, Siitäkö sinä sikesit, Siitä kasvoit kauheaksi, 155 Ylen suureksi sukesit!" "Et sä silloin suuri ollut, Etkä suuri, etkä pieni, Kun sa maitona makasit, Rieskasena riuottelit, 160 Nuoren neitosen nisissä, Kasvoit immen kainalossa." "Etkä silloin suuri ollut, Et ollut suuri, etkä pieni, Kun sua hirvet suolla hieroi, 165 Peurat pieksi kankahalla, Susi sotki sorkillansa, Karhu kämmenyisillänsä." "Etkä silloin suuri ollut, Et ollut suuri, etkä pieni, 170 Kun sa kuonana kohisit, Venyit vehnäisnä tahasna, Alla ahjon Ilmarisen; Vannoit vaikean valasi Ahjossa, alaisimella, 175 Vasaroilla, valkkamilla." "Joko nyt suureksi sukesit, Äreäksi ärtelihit, Rikoit vaivainen valasi, Söit kuin koira kunniasi, 180 Kun sa syrjit syntyäsi, Sukuasi suin pitelit!" "Tule nyt työsi tuntemahan, Pahasi parantamahan, Ennen kun sanon emolle, 185 Virkan vierin vanhemmalle, Enemp' on emolla työtä, Vaiva suuri vanhemmalla, Kun poika pahoin tekevi, Lapsi tuhmin turmelevi." 190 "Piäty veri vuotamasta, Hurme huppelehtamasta; Veri seiso kuni seinä, Asu hurme kuni aita, Kuin miekka meressä seisoi, 195 Saraheinä sammalessa!" "Vaan jos mieli laatinevi Liikkua lipeämmästi, Niin sä liikkuos lihassa, Sekä luissa luistaellos, 200 Et sä maito maahan joua, Miesten hempu heinikkohon, Ole et joki juoksemahan Suo-hete solottamahan." "Tyy'y tyyris tippumasta, 205 Punainen putoamasta, Kun et tyy'y, niin tyrehy! Tyytyi ennen Tyrjän koski, Joki Tuonelan tyrehtyi, Meri kuivi, taivas kuivi, 210 Sinä suurra poutavuonna, Tulivuonna voimatonna." "Jos et tuostana totelle, Huuan Hiiestä patoa, Jolla verta keitetähän, 215 Hurmetta varistetahan, Veren maahan vuotamatta, Hurmehen hurajamatta." "Kun ei lie minussa miestä, Urosta ukon pojassa, 220 Onp' on taatto taivahinen, Pilven päällinen jumala, Joka miehistä pätevi Urohista kelpoavi, Veren suuta sulkemahan, 225 Tulevata tukkimahan." Sillä sulki suun vereltä, Tien on telkki hurmehelta, Pani poikansa pajahan, Tekemähän voitehia. 230 Läksi poikanen pajahan, Otti tammen kuoriloita, Noita heinän helpehiä, Tuhatlatvan tutkamia, Joit'ei nähä näillä mailla, 235 Kaikin paikoin kasvaviksi. Panevi pa'an tulelle, Laittoi keiton kiehumahan; Pata kiehui paukutteli Täynnä tammen lastuloita, 240 Noita heiniä hyviä, Jotk' oli tuotu toisialta, Yheksältä loitsijalta, Sa'an taipalen takoa. Nostavi pa'an tulelta, 245 Katselevi voitehia, Onko voitehet vakaiset, Katsehet alinomaiset. Olipa voitehet vakaiset, Katsehet alinomaiset, 250 Vaikka vuoret voitelisi, Kaikki kalliot yheksi. Tuli poikanen pajasta Tekemästä voitehia, Rasvoja rakentamasta, 255 Ne työnti ukon kätehen. Voiti ukko Väinämöistä, Pahoin tullutta paranti, Voiti alta, voiti päältä, Kerran keskeä sivalti, 260 Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "En liiku omin lihoini, Liikun luojani lihoilla, En väiky omin väkini, 265 Väikyn väellä kaikkivallan, En puhu omalla suulla, Puhelen Jumalan suulla, Suloisempi suu Jumalan, Käsi luojan kaunihimpi." 270 Kun oli voie päälle pantu, Nuot on katsehet vakaiset, Pani se puoli-pyörryksihin, Väinämöisen väännyksihin. Niin ukko kipuja kiisti, 275 Työnti tuosta tuskapäitä, Keskelle Kipumäkeä, Kipuvuoren kukkulalle, Kiviä kivistämähän, Paasia pakottamahan. 280 Tukun silkkiä sivalti, Sen levyiksi leikkelevi, Sitoi sitte silkillänsä, Kapaloivi kaunihisti, Polvea pojan pätöisen, 285 Säärivartta Väinämöisen. Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Katso nyt kaunoinen Jumala, Varjele vakainen luoja, 290 Jott' ei vietäisi vioille, Vammoille veällettäisi!" Siitä vanha Väinämöinen Jo tunsi avun totisen, Pian pääsi terveheksi, 295 Liha kasvoi kaunihiksi, Ehommaksi entistänsä, Paremmaksi tuonnoistansa. Siirti silmänsä ylemmä, Katsahtavi taivahalle, 300 Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Tuoltapa aina armot käyvät, Merkit tuttavat tulevat, Ylähältä taivahasta, 305 Luota luojan kaikkivallan." "Ole nyt kiitetty Jumala, Ylistetty luoja yksin, Kun annoit avun minulle, Tuotit turvan tuttavasti, 310 Noissa tuskissa kovissa, Terän rauan raatamissa!" Siitä vanha Väinämöinen Vielä tuon sanoiksi virkki: "Elkätte etinen kansa, 315 Kansa vasta kasvavainen, Veikaten venettä tehkö, Uhkaellen ollenkana! Jumalass' on juoksun määrä, Luojassa lopun asetus, 320 Ei uron osoannassa, Vallassa väkevänkänä."

Kymmenes runo

Väinämöinen koti-tienoille tultua laulaa kultalatva-kuusen Osmon pellon pientarelle ja ajaa siitä Ilmarisen pajalle; vv. 1-36. -- Puheisille tultua Väinämöinen kertoo Pohjolassa kovin korean neiden olevan, jonka Ilmarinen olisi sammon takomalla voittava, mutta Ilmarinen ei lupaa milloinkaan Pohjolaan lähteä; vv. 37-67. -- Ilmarinen lähtee Väinämöisen kanssa kukkalatva-kuusta katsomaan ja nousee sen latvaan. Tuuliaispää tempaisee kuusen korkealle maasta ja kantaa sen Ilmarinen latvassa Pohjolaan; vv. 65-104. -- Louhi kummastelee oudonlaista tulokasta ja kysyy, jos tuntisi seppo Ilmarista, jota kauan oli sammon taontaan odotettu. Ilmarinen sanoo itsensä saman miehen olevan; vv. 105-128. -- Pohjolan emäntä ensin ravittuansa Ilmarisen, lupaa hänelle ihanan tyttönsä palkasta, jos olisi sammon takova; Ilmarinen jo lähteeki työhön; vv. 129-176. -- Sampo ensimäisinä neljänä päivänä ei ota syntyäksensä; sen sijasta vaan valmistuu muita aineita, jotka Ilmarinen syytää jälleen ahjoonsa; vv. 177-204. -- Ilmarinen laittaa tuulet lietsomaan ja niiden avulla toki saapi sammon valmiiksi; vv. 205-238. -- Sammon taottua Ilmarinen kysyy tyttöä, joka hänelle palkaksi oli luvattu, mutta tyttö teeskellen esteitä sanoo ei vielä taitavansa hänelle lähteä; vv. 239-260. -- Ilmarinen pahoilla mielin ikävöipi kotimaille ja saapiki Pohjolan emännältä purren sinne lähteäksensä. Kotiin tultua kertoo Väinämöiselle sammon Pohjolassa jo valmiina täydessä työssä olevan; vv. 261-300.

Vaka vanha Väinämöinen Pani varsan valjahisin, Ruskean re'en etehen, Ajavi karettelevi. Kulki päivän, kulki toisen, 5 Niin päivällä kolmannella Tuli pitkän sillan päähän, Osmon pellon pientarelle. Siinä tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin pakisi: 10 "Syö susi unen näkijä, Tapa tauti Lappalainen! Sanoi ei saavani kotihin Enämpi elävin silmin Sinä ilmoisna ikänä, 15 Kuuna kullan valkeana." Laulelevi, taitelevi, Lauloi kuusen kukkalatvan, Kukkalatvan, kultalehvän, Lauloi kuun kumottamahan 20 Kukkalatva-kuusosehen, Lauloi oksillen otavan. Ajavi karettelevi Kohti kullaista kotia Alla päin, pahoilla mielin, 25 Kun oli seppo Ilmarisen Luvannut lunastimeksi, Oman päänsä päästimeksi, Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan. 30 Jopa seisottui oronen Osmon uuen pellon päähän; Kuuluvi pajasta pauke, Hilke hiilihuonehesta, Siell' on seppo Ilmarinen, 35 Takoa taputtelevi. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Väinämöinen, Miss' olet viikon viipynynnä, Kaiken aikasi asunut?" 40 Sanoi vanha Väinämöinen: "Tuoll' olen viikon viipynynnä Pimeässä Pohjolassa; Siell' on neiti Pohjolassa, Jok' ei suostu sulhosihin, 45 Mielly miehi'in hyvihin, Kiitti puoli Pohjan maata, Kun onpi kovin korea, Kuuhut paistoi kulmaluilta, Päivä rinnoilta risotti." 50 "Sinä seppo Ilmarinen Lähe nyt neittä noutamahan, Päätä kassa katsomahan, Pimeästä Pohjolasta! Kun saatat takoa sammon, 55 Kannen kirjo kirjaella, Niin saat neion palkastasi, Työstäsi tytön ihanan." Seppo tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: 60 "En sinä pitkänä ikänä Lähe Pohjolan tuville, Miesten syöjille sijoille, Urosten upottajille." Siitä vanha Väinämöinen 65 Itse tuon sanoiksi virkki: "Viel' on kumma toinen kumma, Onp' on kuusi kukkalatva, Kukkalatva, kultalehvä, Osmon pellon pientarella; 70 Kuuhut latvassa kumotti, Oksilla otava seisoi." Lähettihin katsomahan Tuota kuusta kukkapäätä; Sitte sinne saatuansa 75 Seppo kuusta kummeksivi, Kun oli oksilla otava, Kuuhut kuusen latvasessa. Siinä vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: 80 "Nyt sinä seppo veikkoseni Nouse kuuta noutamahan, Otavaista ottamahan, Kultalatva-kuusosesta!" Siitä seppo Ilmarinen 85 Nousi kuuta noutamahan, Otavaista ottamahan, Kultalatva-kuusosesta. Silloin vanha Väinämöinen Lauloa hyrähtelevi, 90 Lauloi tuulen tuppurihin, Ilman raivohon rakenti. Nousi tuuli tuppurihin, Ilma raivohon rakentui, Otti seppo Ilmarisen 95 Vieä viiletelläksensä Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan. Siinä seppo Ilmarinen Jopa kulki, jotta joutui, 100 Yli kuun, alatse päivän, Otavaisten olkapäitse; Päätyi Pohjolan pihalle, Sariolan saunatielle. Louhi Pohjolan emäntä 105 Tuop' on päätyvi pihalle, Itse ennätti sanoa: "Mi sinä lienet miehiäsi, Tulit tänne tuulen tietä, Ahavan rekiratoa, 110 Eikä koirat kohti hauku, Villahännät virkkaele?" Sanoi seppo Ilmarinen: "En mä tänne tullutkana Kylän koirien kuluiksi, 115 Villahäntien vihoiksi." Siitä Pohjolan emäntä Tutkaeli tullehelta: "Oletko tullut tuntemahan Tuota seppo Ilmarista, 120 Jot' on viikon vuotettuna, Sekä kauan kaivattuna, Näille Pohjolan perille, Uuen sammon laa'intahan?" Se on seppo Ilmarinen 125 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Itse lienen Ilmarinen, Sekä taitava takoja." Louhi Pohjolan emäntä Pian pistihe tupahan, 130 Sanovi sanalla tuolla: "Neityeni nuorempani! Pane jo päällesi parasta, Varrellesi valkeinta. Ripeintä rinnoillesi, 135 Kaulallesi kaunihinta, Jo on seppo Ilmarinen Saanut sammon laa'intahan." Tuop' on kaunis Pohjan tytti, Maan kuulu, ve'en valio, 140 Otti vaattehet valitut, Pukehensa puhtahimmat, Viitiseikse, vaatiseikse, Tuli aitasta tupahan, Kullat rippui rinnoillansa, 145 Päässänsä hopeat hohti. Siitä Pohjolan emäntä Syötti miehen syöneheksi, Juotti miehen juoneheksi, Sai itse sanelemahan: 150 "Ohoh seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen! Saatatko takoa sammon, Kannen kirjo kirjaella, Joutsenen kynän nenästä, 155 Maholehmän maitosesta, Ohran pienestä jyvästä, Kesä-uuhen untuvasta, Niin saat neion palkastasi, Työstäsi tytön ihanan." 160 Sanoi seppo Ilmarinen, Itse virkki, noin nimesi: "Taitanen takoa sammon, Kirjokannen kalkutella, Kun olen taivoa takonut, 165 Ilman kantta kalkutellut." Siitä seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, Etsi ahjollen alusta, Leveyttä lietsehelle, 170 Johon painoi palkehensa, Asetti alasimensa. Tunki ainehet tulehen, Takehensa alle ahjon, Otti orjat lietsomahan, 175 Väkipuolet vääntämähän. Orjat lietsoi löyhytteli, Väkipuolet väännätteli, Kolme päiveä kesäistä Ja kolme kesäistä yötä. 180 Orjat lietsoi löyhytteli, Niin päivänä ensimäisnä Jousi tungeikse tulesta, Kaari kulta kuumoksesta; Sen seppo kaheksi murti, 185 Ajoi ahjohon takaisin. Orjat lietsoi löyhytteli, Niinpä päivänä jälestä Veno tungeikse tulesta, Punapursi kuumoksesta; 190 Seppo sen murenti rikki, Työnti jällensä tulehen. Orjat lietsoi löyhytteli, Niin päivänä kolmantena Hieho tungeikse tulesta, 195 Sarvi kulta kuumoksesta; Seppo sen paloiksi leikkoi, Toiste tunkevi tulehen. Orjat lietsoi löyhytteli, Niin päivänä neljäntenä 200 Aura tungeikse tulesta, Terä kulta kuumoksesta; Senki seppo murtelevi, Alle ahjonsa ajavi. Siitä seppo Ilmarinen, 205 Takoja iän ikuinen, Laittoi tuulet lietsomahan, Väkipuuskat vääntämähän. Lietsoi tuulet löyhytteli, Itä lietsoi, lietsoi länsi, 210 Etelä enemmin lietsoi, Pohjonen kovin porotti; Lietsoi päivän, lietsoi toisen, Lietsoi kohta kolmannenki, Tuli tuiski ikkunasta, 215 Säkehet ovesta säykkyi, Tomu nousi taivahalle, Savu pilvihin sakeni. Se on seppo Ilmarinen Päivän kolmannen perästä 220 Kallistihe katsomahan Ahjonsa alaista puolta, Näki sammon syntyväksi, Kirjokannen kasvavaksi. Takoi sammon taitavasti, 225 Laitahan on jauhomyllyn, Toisehen on suolamyllyn, Rahamyllyn kolmantehen. Siitä jauhoi uusi sampo, Kirjokansi kiikutteli; 230 Jauhoi purnun puhtehessa, Yhen purnun syötäviä, Toisen jauhoi myötäviä, Kolmannen kotipitoja. Niin ihastui Pohjan akka, 235 Saattoi sitte sammon suuren Pohjolan kivimäkehen, Yheksän lukon ta'aksi. Siit' on seppo Ilmarinen Tyttöä anelemahan, 240 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko nyt minulle neiti, Kun sai sampo valmihiksi, Kirjokansi kaunihiksi!" Tuop' on kaunis Pohjan tyttö, 245 Itse tuon sanoiksi virkki: "Kukapa tässä toisna vuonna, Kenpä kolmanna kesänä, Käkeä kukutteleisi, Lintusia laulattaisi, 250 Jos minä menisin muunne, Saisin marja muille maille?" "Enkä joua ilmankana, Pääse en neiti-päiviltäni, Noilta töiltä tehtäviltä, 255 Kesäisiltä kiirehiltä: Marjat on maalla poimimatta, Lahen rannat laulamatta, Astumattani ahoset, Lehot leikin lyömättäni." 260 Siitä seppo Ilmarinen Jo tuossa ajattelevi, Miten kulkea kotihin, Tulla maille tuttaville, Pimeästä Pohjolasta, 265 Summasta Sariolasta. Sanoi Pohjolan emäntä: "Ohoh seppo Ilmarinen, Laatisiko mieli mennä Elomaille entisille?" 270 Sanoi seppo Ilmarinen: "Sinne mieleni tekisi Kotihini kuolemahan, Maalleni masenemahan." Louhi Pohjolan emäntä 275 Syötti miehen, juotti miehen, Istutti perähän purren, Melan vaskisen varahan; Virkki tuulen tuulemahan, Pohjosen puhaltamahan. 280 Siitä seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, Matkasi omille maille, Noille syntymä-sijoille. Sitte sinne saanehelta 285 Kysyi vanha Väinämöinen, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Veli seppo Ilmarinen, Joko laait uuen sammon, Kirjokannen kirjaelit, 290 Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan?" Sanoi seppo Ilmarinen, Itse laatija pakisi: "Jopa jauhoi uusi sampo, 295 Kirjokansi kiikutteli; Jauhoi purnun puhtehessa, Yhen purnun syötäviä, Toisen jauhoi myötäviä, Kolmannen pieltäviä." 300

Yhdestoista runo

Ahti Lemminkäinen kasvaa pulskeaksi, punaveriseksi mieheksi. Saaren paikalla kukostavaa Kyllikki neittä kositaan turhaan kaikkein ylhäisimpiinki sukuihin ja loistavimpiin paikkoihin; vv. 1-32. -- Lemminkäinen vastoin äitinsä kieltoa ja varotusta lähtee Saaren neittä kosiin. Perille päästyänsä ajaa kapahuttaa rekensä kumoon, josta mieliharmiksensa heti joutuu naisten naurettavaksi; vv. 33-66. -- Lemminkäinen palkkautuu paimeneksi, käypi päivät paimenessa, yöt impien iloissa, ja miellyttää pian Saaren neidet itseensä; vv. 67-92. -- Kylli neito ainoastansa ei suostu Lemminkäiseen, jonkatähden tämä viimein kisa-kedolta ryöstää hänen rekeensä ja lähtee matkaan; vv. 93-138. -- Kyllikki reessä itkee ja valittaa, kun ei pääse pois. Lemminkäinen lohdutellen häntä lupaa miekalla suku-arvonsa suurentaa, jos toinen siitä surisi, ettei ollut kyllä suurta ja ylhäistä sukua; vv. 139-164. -- Neiti vastaa ja käskee Lemminkäisen, jos mieli hänestä puolisoa saada, sodat iäksi päiväksi mielestänsä heittämään. Sen toinen lupaaki ja vannoo, kuitenki sillä ehdolla, että myös Kyllikki puoleltansa vannoisi, ei milloinkaan kylän kisoihin lähtevänsä; vv. 165-188. -- Kotiin tultua Lemminkäinen kerskaa äitillensä, jo saaneensa, mitä oli lähtenytki saamaan. Äiti ihastelee uutta miniätä ja käskee poikansa hankkimaan suuremmat asunnot, niin kauniin ja suurisukuisen neidon saatuansa; vv. 189-226.