Part 20

vv. 165, 166. Soilta ja ojavarsilta vehkoja varaleiväksi keräämään.

vv. 175-178. On oivallinen metsästäjä.

vv. 179-192. On suuren karjan elättäjä, mainio maan viljelijä ja yltäkylläisten tavarain omistaja.

v. 182. Metsät ja korvet karjaa täynnä.

v. 185. Rikkailla vieläkin on monivuotisia elo-aumoja, joita sitte tarpeen mukaan puidaan eli tapetaan.

v. 186. Jyväsäästöjä ojatörmissä ja penkereissä.

vv. 191, 192. Aarre-kätköjä kivien alla. Rahoja ja jyviäki kätkettiin vihollisen pelosta metsään.

23. RUNO

vv. 1-4. Muinaisena häätapana oli morsiamen juhlallinen neuvominenki ja varottaminen, miten hänen tulisi itsensä miehelässä käyttää. Julkisilla, kaiken hääväen kuullessa lausutuilla sanoilla luultiin olevan parempi vaikutus, kun erinäisillä opetuksilla.

vv. 5-8. Neuvojana taisi joku muuki, kun oma äiti, olla.

vv. 14-16. Kauvan makaamista, oman äitin lempeyttä ja makupaloja elä muualla odotakkaan.

v. 22. Päreestä palanut karsi niistämään ja uusi päre kuluneen sijaan muuttamaan tahi takassa eli totossa puita kohentelemaan ja uusia lisäämään.

vv. 25-28. Selkeinä öinä aika jokseenki tarkkaan arvattiin kuusta ja Otavasta, pilvisinä ei ollut muuta ajan merkkiä, kun kukon laulu.

vv. 29-32. So.: jo puoli-yön aikana tai varemminki (runollisen ylimääräisyyden mukaan).

vv. 35, 36. Tulen saanti kun kehnoilla tuluksilla oli vaivaloista, niin palavia hiiliä illalla maata pannessa visusti mähkittiin lieteen, jotta tuli niissä säilyisi seuraavaan aamuun ja voitaisiin päreesen puhaltaa; k. XLVIII: 123-128.

vv. 43, 44. Hoida suopeasti huonoimpiaki.

v. 46. Joutuen ja keveästi.

v. 55. Niinhän vieläki lakaisemaan ruvetessa ripsutellaan vettä, talvella lunta, lattialle.

v. 56. Kuin huolimattomat usein tekevät.

vv. 69, 70. Leväperäiset pesijät ei aina niin tehneet.

vv. 71-76. Tätä varotusta vieläki monen emännän tarvitsisi mielessään pitää.

v. 83. Siivottomissa taloissa astioita ei korjattu kissain, koirain ja lasten käytäviltä.

vv. 89-92. Jauha kiivaasti, eläkä venyttele työtä jauhorunoja laulelemalla; laulu laiskana pitääpi, virret työtä viivyttääpi.

v. 94. Pöydän puutteessa jauhot seulottiin jonkun tiinun eli muun astian kumotulle kannelle.

v. 95. Moniki vaimo katsoo leipomista suututtavaksi työksi.

v. 99. Veden loppuessa korvoa piti kallistaa, ja silloin oli aika lähteä uutta vettä noutamaan.

vv. 107-110. Peilien puutteessa tytöt katselivat muotoansa veteen; niin tekevät paikoin vieläki päätänsä somistellessa.

v. 111. Pitkiä pinoja luettiin talon kunniaksi ja varallisuuden merkiksi.

v. 114. "Korjaa kehnoinki halko!" Haapainen puu kyllä rätisee tulessa, mutta ei lämmitä oikein.

vv. 117-120. Arvelisi sinua vihaiseksi ja kiukkuiseksi, jonkalaisna vaimon ei sovi olla.

vv. 125-128. Vaimoväki usein teettelee pieniä aputöitä vierailla ja palkitsee ne salaa jyvillä, jauhoilla tahi muulla tavaralla.

vv. 131, 132. Toimeton emäntä kankaan asetukseen ja kudontaan usein hankkii apua kylästä; sinä elä kehräytä ja kudotuta kankaitasi vierailla ihmisillä.

v. 139. Huolimattomasti.

vv. 143-146. Saunat monasti ovat ulompana talosta rannalla tahi kaivon lähellä, jotta talvella öisinä aikoina kyllä saaki susia pelätä.

vv. 147-152. Ole herkkä kuulemaan mitä käsketään, liukas liikunnoillesi ja nöyrä tottelemaan.

vv. 157, 158. Kädet pestäksensä.

vv. 165, 166. Auttele anoppiasi, ettei vanhemmalla ikäpuolella ollessansa tulisi töissä vaivaumaan.

vv. 172-176. Äkäiset vaimonpuolet eivät siksikään pidä lukua toisesta, jonka tietävät jotain työtä valmiiksi odottavan, että antaisivat hänelle tiedon siitä, sitte kun se on toimitetuksi tullut.

vv. 181, 182. Vieläki tavallinen sananlasku; huvittele vierasta sievillä puheilla, kunnes ruoka saadaan valmiiksi.

vv. 185-188. Elä kohtele liian ystävällisesti.

vv. 191, 192. Lupaa kysyen, ei itsevaltaisesti.

vv. 195, 196. Paha lintu pesänsä hieroo.

v. 202. Runsaasti ja isoissa lohkareissa.

vv. 209, 210. Paljo paremmin, kun nyky-aikoina kaikin paikoin on tapana, kunnioittivat lapset muinoin vanhempiansa.

v. 216. Menetti ihanuutensa sinun hyväksesi.

24. RUNO

vv. 3, 4. Yksiin häätapoihin edellisen kanssa kuuluu sulhonki neuvominen.

vv. 9-16. Hyvän miniän osotus.

vv. 19-22. Elä vie häntä huonoon paikkaan, piilossa ja puutteenalaisuudessa elämään.

vv. 23-26. K. VIII: 27-30.

vv. 28-36. Jos tulisi kovin ikävä, käytä häntä vanhempainsa kodissa.

vv. 39-44. Turvaa ja suojele häntä muiltaki.

vv. 47, 48. Kahdenkesken, muiden kuulematta.

vv. 61, 62. Tästä korkeasta kodista.

vv. 65, 66. Erotuopit ovat tyhjettynä, ero-oluet juotuna. Sillä tavoin runo toisinaan yhdyssanain väliin pistää jonkun lyhyen muun sanan erotteeksi.

vv. 67-70. Viimeiset lähtövalmistukset suoritettuna.

vv. 71-76. Oman haikean huolensa unohtaen kokee toisia suruissansa lohdutella, kuin sivistyneen ihmisen aina tuleeki tehdä.

vv. 79-86. Jumala osottaa hyvyytensä muuallaki; k. III: 291-300.

vv. 90-92. Ruohoisia pihoja, kirkkaita, valkeita vesiä ja hietaisia rantoja pidettiin silloin erinomaisina paikan kaunistuksina. Sen-aikuisesta luonnon ihanuuden tunnosta todistaa myös moni muuki kohta: pihat pihlajaisinensa, kujat kukkavierinensä, lehot, laksot lauluinensa, veet satoine saarinensa (vv. 163-169). Nykyinen talonpoikainen kansa semmoisiin ei paljo mieltänsä kiinnitä.

vv. 95-136. Hyvinki liikuttava mielen kuvaelma mahdollisista muutoksista syntymä-kodissansa.

vv. 97-100. Isä ja äiti jo silloin ehkä makaavat haudassa, eivätkä kuule, vaikka seisoisin ja valittaisin aivan pään päällä.

vv. 101-104. On jo ruohoja ja pensaitaki äitini haudalle ennättänyt kasvaa.

vv. 109, 110. Vitsat ylempänä ja seipäät taloa lähempänä arvelee silloin jo hävinneiksi tahi uudistetuiksi.

v. 115. Ammoo surkeasti, vähissä voimissa.

v. 116. Pitkät rikat ja lastut saavat paikallansa pihalla maata, kenpä sitä hänen erottuansa enää lakaisisi.

vv. 133-136. Tutut rannat, saaret, salmet ja apajat entisillä paikoillansa.

v. 162. Lautakatto, kuin lautalattiaki, on pirtin ylistykseksi sanottu; huonoilla hökkeleillä katot ja lattia eivät olleet laudoista; k. XXI: 66.

vv. 163-170. Muistutuksia sen-aikuisten tyttöin ihannetunnosta.

vv. 171-184. Ilmarinen ikävystynyt toisen jäähyväisiin keskeyttää ne yht'äkkiä muutamilla komppalauseilla, joilla ikään kuin tahtoisi sanoa: jos siihen tapaan rupeat vielä kaikkia kiviä ja kantojaki hyvästi jättelemään, niin tästä ei tulla koskaan sen edemmäksi.

25. RUNO

vv. 5, 6. K. XXIV: 190.

vv. 23-30. Muilla oli muut hartaat odotuksensa, minulla vaan aina poikani ja miniäni tulo mielessä; k. XXII: 57, 58.

v. 29. Ylistyssanalla korottaa poikansa veljen kunniaan.

vv. 33, 34. Tarkasti kuunnellessaan piti niin kauvan päätään ja sykeröään kallella, etteivät siitä enää olleet suoriutua entiselleen.

vv. 43, 44. Muistuttaa vanhoista tavoista, jolloin morsian piti väkivallalla ryöstää. Niin vieläki muutamissa sivistymättömissä kansoissa tapa vaatii ryöstämään morsianta, jos kuinka mielellään ilmanki lähtisi ja vanhempansa myös antaisivat hänen mennä.

v. 46. Lehmuspuiseksi sanottanee seinää siitä, että sen vieressä kasvoi lehmuspuita.

v. 52. Käsi morsiamen ympäri.

v. 65. Jolle syötäissä usein oli sorsanluita nakeltu.

vv. 65-70. Ääntelivät odotus-aikansa lyhentämiseksi.

vv. 80, 81. Morsiamen kasvot olivat peitteessä.

v. 95. Valkeanverevä.

vv. 95-100. K. XI: 211-218, XIX: 62, 63.

v. 110. Isoissa taloissa on leveät lavitsat eli penkit, joilla sopii vaikka yönsäki nukkua.

v. 119. Oluen myymäpaikkoja löytyi jo silloinki.

v. 129. Ei tarvitse ruokain loppumista pelätä.

vv. 135, 136. Emäntä siis elköön panko pahaksi, jos hanki seuraa vanhaa tapaa.

vv. 151, 152. Yönsä metsässä viettänyt.

vv. 153, 154. Ei ole kerinnyt päätänsä harjaamaan ja silmiänsä pesemään, vaan heti työhön tarttunut.

vv. 155-160. Hyvään taloon kaikki poikkeevat.

vv. 167, 168. Varhaisesta nousennasta kiitettiin isäntää, niin jo toisilla sanoilla emäntääki.

vv. 177-182. Laiskat vaimot kääntelivät maltaitaan korennolla, kun eivät kehdanneet kymärryksissä olla ja käsillään sitä tehdä. Eivätkä myös pitäneet saunan raittiudesta oikeata huolta, ei aina lavankaan puhdistamisesta, ennenkun mallasjyvänsä sille levittivät; k. XXIII: 139-142.

vv. 191, 192. Hevoisen kunniaksi sanottu.

26. RUNO

vv. 5, 6. Kuuli kaikin puolin matkustavia kulkevan.

v. 10. _Salajoukko_, so. joka salaa hänestä eli häntä kutsumatta piti häitänsä.

vv. 11, 12. K. XI: 60, 61.

vv. 37-40. Parempata kutsua en tarvitse sinä ikänä, kun tuon miekkani kehotuksen.

vv. 45-48. Ne Pohjan väki juuri Lemminkäistä vasten lienee loitsutaidollansa varustanutki. Jos olisivat vanhastaan olleet, niin Lemminkäinen kyllä ilmankin äitinsä selittämättä olisi ne tietänyt.

v. 61. Tulisella lienee ensin vihaista, kovaa, väkevää osotettu.

v. 73. Semmoisia surmia eli vaarapaikkoja naiset pelätkööt ja kavattakoot.

vv. 105-108. Arvaatko minun lampaaksi, jonka metsän pedot siltään söisi!

vv. 123-128. K. XII: 161-171.

vv. 131-134. K. XIV: 185-198 ja XV: 73 ja seur.

v. 136. K. XV: 155.

vv. 139-141. Muistuttaa muinaisesta tavasta, jolloin vihollisten poikki lyödyt päät pelotukseksi ja urhoollisuuden muistoksi asetettiin seivästen eli pylvästen päähän. Niin karhun pääkallon kanssa vieläki tehdään.

vv. 157, 158. Koetti, jos vielä olisi kyllin notkea.

v. 161. Joka tohtisi tätä miekkaa vastaan ruveta.

vv. 171, 172. K. vv. 191, 192.

v. 177. Hevoinen useinki havaitsee vaaran ensimäiseksi.

v. 190. Taskussa eli kukkarossa oli monenlaisia muitakin aineita, joita loitsiessansa tarvitsi, sillä tyhjästä loitsija ei saanut mitään. Niistä, joita oli jostain elävästä saatu, hyvä loitsija helposti taisi koko ilmeisen elävän jälleen saada, muista muita esineitä; k. VIII: 135-138.

vv. 191-193. Hieromisesta mainitaan luomistyössä muuallaki; k. IX: 38-40.

v. 195. Siihenkin arvattavasti piti vähän jäätä aluksi olla; laulamalla sai sen sitte, jos kuinka suureksi.

vv. 217, 218. Ukon pilvet tavallisesti yhtyvät useammalta suunnalta.

vv. 221, 222. K. XVIII: 81, 82.

vv. 225, 226. Lumi kuumilla kivillä suli hyhmäksi.

vv. 244-246. K. vv. 191-193.

27. RUNO

v. 6. Tupaan-tulija vieras tavallisesti ei ilman talonväen käskemättä astu ylemmäksi.

vv. 8-10. Ajaton ja sopimaton kysymys.

vv. 13-16. "Hevosesi voipi seisoa pihalla ja itsellesi on ovensuussa sijaa." Runo näetsä ei tahdo kaikkea syytä Lemminkäiselle yksinään antaa, sentähden panee Pohjolan isännän näin loukkaavasti vastaamaan.

vv. 20-26. Homeironki urot kerskaavat isistänsä, eivätkä tahtoneet heitä kehnommat olla.

vv. 29-32. Aika pöyhkeästi, ei siivon tavalla.

vv. 39, 40. Emännän ei tehnyt mieli Lemminkäistä suututtaa.

vv. 45, 46. Tokko saatat juoda näin kehnoa olutta.

vv. 49, 50. Oli kovin pilaunutta, kelvotonta.

vv. 53, 54. Nämät sanat taas sanoi riitaa alottaaksensa.

vv. 57, 58. Soimaa häntä siitä, kun oli tullut kutsumatta.

vv. 65, 66. Uusi loukkaava anomus.

vv. 69-96. Haltioihin tultuansa loitsijat saattoivat jos mitäkin ilmi tuottaa.

vv. 74-76. Pidätkö minun härkänä, joka tuosta vesilammikosta ei saisi selvää ilman juomattaki.

vv. 99-102. Kaikenlaisten liikain vierotus- eli manaussanat; k. XVII: 135-138.

v. 110. Miekat ja jouset rippuivat seinällä sekä näytteeksi että tarpeenkin vuoksi, jos äkkiä hätä tulisi.

vv. 113, 114. K. III: 147, 148.

vv. 116-124. Miekkansa alentamisella muistutti sen entisistä töistä ja myös herjasi Pohjolan isäntää, kun niin vikanaisellakin aseella ei pelännyt häntä vastaan ruveta.

v. 140. Miekkailtiin lyömällä, ei pistämällä.

vv. 154-156. Piiri, jonka sisällä piti tapella, määrättiin tarkoin ennen työhön rupeamista. Tässä tilassa piti kummanki seisoa yhdellä lehmän taljalla.

vv. 175-180. Miekalla oli eri haltiansa, joka nyt tulistui ja kiivastui.

vv. 182-184. Lemminkäinen koko tappelu-ajan oli hätäilemätön, Pohjolan isäntä päin vastoin.

v. 191. Olkapäältä.

vv. 193, 194. Yhtä helposti, kun jos olisi nauriin listaisnut.

vv. 203, 204. K. XXVI: 139-144.

vv. 210-212. Olivat päätä seipääsen asettaessa veristyneet.

vv. 213, 214. Alkoi sydäntyä ja suuttua.

28. RUNO

vv. II, 12. Pohjolan väki oli hevoisen kiveksi, reen pajupensaaksi loitsineet, tahi ainakin yhtä liikkumattomiksi, kun neki, saattaneet.

vv. 15-18. Toisista taloista väki jo oli tulemassa, miekat ja keihäät välkkyivät matkalla ja Lemminkäisellen iskettiin vihaisia silmiä ikkunoista.

vv. 20, 21. K. XVI: 131-134.

vv. 22-24. Niin korkealle, ettei nuolikaan tapaisi.

v. 34. Ilmassaki lentäessään ei ollut kokonaan vaaratta, sillä Pohjolan väki ehkä taisi samoin linnuiksi muuttaita ja takaa ajamaan ruveta.

vv. 35-38. Havukka ehkä oli surmatun Pohjolan isännän henki.

vv. 43-46. Sano: "en tohtinut käsiksi käydä, kun lensi kotkana, ei muuna pienempänä lintuna."

v. 55. On sinulle tapahtunut jotain erinomaista.

v. 60. Talkkunajauhot. Niitä laitettiin keitetyistä ohrista, jotka kuivattiin lämmitetyssä uunissa ja sitte jauhettiin karkeiksi jauhoiksi. Kun olivat jo edeltä keitetyt, niin niistä sitte veden kanssa pian saatiin valmista huttua eli puuroa.

v. 78. Joka, tuvan takapuolelta tuleva, hankkii turmioa (ovi oli aina etelään-päin tuvasta).

vv. 83-86. K. XXVI: 26-144.

vv. 91-114. Äiti ei kiirehi pojallensa varsinaista piilopaikkaa neuvomaan, jotta paremmin tulisi mieleensä johdattamaan tyhmää käytöstänsä Pohjolassa.

v. 91. Jos menet ja muutat itsesi jne.; k. VIII: 135-138.

vv. 112-114. Nuotanveto on nuorten työ, verkoilla voivat vanhemmatki käydä.

vv. 122-224. Ei enää päivääkään, niin jo ovat täällä.

vv. 131, 132. K. XI: 170-172.

vv. 136-138. Lemminkäinen kavatti niin pitkäksi ajaksi, kun äiti tahtoi, itsensä sodasta vannoa, ainoastaan ensimäisen kesän lupasi poissa olla ja senki puoleksi siitä syystä, että hänellä vielä oli parantumattomia haavoja entisistä sodista.

v. 139. Nykyiset sotasankarit eivät kyllä mainitsisi haavoista hartioissansa, eivätpä jalkainsakaan nopeudesta, joka kuitenkin oli sankari Akilleen tavallisin ylistyssana.

v. 149, 150. Yleinen lause-tapa kaukaisista paikoista.

29. RUNO

v. 7. Pitkässä jonossa kulkeva joukko.

vv. 11, 12. Jo aikoja sitte, eli: siitä kun hän läksi, jo on ennätetty kaski polttaa, ohra kylvää ja leikatuksiki saada.

vv. 25, 26. Josta sanallakaan ei ole mainittu, jonka nimeä ei tunneta.

vv. 29-32. Kenen oli veli, kenen isä taikka vielä sulhasensaki merimatkalla (kaupalla).

vv. 38-40. Saako saarelle nousta ja siellä jonkun ajan elää? Pian jälle lähtevän ei tarvitse venettänsä kumota.

vv. 59, 60. Saat sekä laulella että leikkiä lyödä ja tanssiaki.

v. 64. Tyttöin kauniissa seurassa.

v. 74. Saari oli hyvin asuttu monilla kylillä.

vv. 75-78. Joka paikassa varustettiin sotaa häntä vastaan.

vv. 99-102. Runo leikin vuoksi välistä ottaa selittääksensä jo ilmanki kyllä selviä asioita; teeskennelty yksinkertaisuus.

vv. 113-122. Kaikki paikat olivat entisellään, tupa ainoastaan kadonnut ja metsää paikalle kasvanut.

vv. 125-130. Surussaan muistelee entisiä, iloisia aikojansa.

vv. 133-136. Itki kadonnutta äitiänsä; k. vv. 99-102.

vv. 141, 142. Olet jo niin aikoja sitte kuollut, ettei merkkiäkään sinusta enää ole jälillä.

vv. 146-152. Äiti oli poikaansa kotiin odottaessa jonkun kerran käväisnyt entisellä asuntopaikallansa. Hänen jälkensä Lemminkäinen havaitsi ja rupesi niitä seuraamaan.

vv. 155-160. Sinne oli äiti sodan aikana paennut ja siellä siitä ajoin elellyt.

vv. 166, 167. Se nyt enää ainoana suruna, että oli silmänsä punaiseksi itkenyt.

v. 174. K. XXVIII: 78.

vv. 179-182. K. XVI: 79.

vv. 191-194. SielP oli sima-astioita ja kananmunia röyköttäin, outoja mehiläispatsaita, ja olut juoksi seipäiksi verratuista hanikoista.

vv. 203-206. Mielellään olisi itsensä syyttömäksi tehnyt, mutta kun ei tahtonut valhetellakaan, niin keksi suden ja havukan vertauksensa.

30. RUNO

vv. 5-12. K. XXVIII: 130-138.; Lemminkäisen oma mielenpito, purren vaikeroimiseksi käännetty; k. VIII: 4960, XIX: 48-60.

v. 16. Honganpintaisista laudoista tehty.

v. 27. Kaksi päämiestä, kumpiki joukkonensa.

v. 35. Keskelle, so. sekaan.

v. 38. Joka jo ilmankin oli kovin voimallinen.

v. 42. Sotapursia tehtiin ennen vanhaan lohikäärmetten muotoisiksi.

v. 49. Pakkasta arveltiin Pohjan akan sikiöksi.

vv. 67-72. Epäys- eli kieltosanat.

vv. 77-82. Kun loitsija paluutti jonkun pahan sinne, josta oli tullutki, niin hän tavallisesti neuvoi sen siellä tuhotöitänsä tekemään.

vv. 89, 90. Tasaista, sileätä jäätä.

vv. 101, 102. Linnasta ei annettu, mitä pyysi, ja lienee vielä muutenki pahasti vastattu, koska Lemminkäinen toivottaa sille kostoa.

v. 106. Paisuva tulvavesi hävittäköön.

vv. 113-116. Lienee enemmin härnäksi, kun toden teolla, nämät sanat lausunut.

vv. 119-122. Siksi että viimein kosto saavutti.

vv. 123-132. Vanhempiansa, varsinkin äitiänsä, muinaisaikoina useinki muistelivat.

v. 128. Jo arvelee kuolleeksi. Tuonelassa luultiin vainajain ennen totutuita töitänsä harjoittelevan; k. VI: 83, 84.

vv. 141-144. Tuuli ja aurinko ovat ainoat tuttavamme, niistäki jälkimäinen usein katoaa.

vv. 145-152. Luontonsa mukaan Lemminkäinen yht'äkkiä luopi huolet mielestään ja kääntyy tyttöin elämää muistelemaan.

vv. 153-158. Päättää täydellä turvalla ei vielä kovaa hätää olevan.

31. RUNO

vv. 2, 3. Sai ne jotensaki itsevaraisiksi.

v. 12. Venäläiset jo silloinki harrastelivat kauppaa.

vv. 16-18. Mailmassa mies tulee joksiki, kotinurkissa usein ei muuksi, kun vanhempainsa ristiksi.

vv. 33-40. K. XXII: 7, 8.

v. 54. Sanoi pilkalla sotijaloksi, kun Kalervon koko sotaväki nyt oli siihen poikaan supistunut.

vv. 57, 58. Päivän sana välistä näyttää pidempääkin epämääräistä aikaa osottaneen.

v. 60. Lehmuspuusta tehtiin kapineita, joita tahdottiin sievän näköisiksi.

vv. 64-66. Untamon pelko lapsen sanoilla osotettu.

v. 66. Äitini kyyneleet.

v. 70. Julmimmatkin ihmiset usein kavattavat suoraan surmata sen, josta pelkäävät pahaa itselleen, jonka tähden koettavat siitä muulla tavalla lopun saada.

vv. 79, 80. Ei ollut millänsäkään koko yrityksestä.

vv. 95, 96. Kohenteli valkeata paremmin palamaan.

vv. 109-114. Piirusteli tammeen kuvia sotahaluisen mielensä osotteeksi.

v. 122. Vaaksan entiselle pituudellensa lisäksi.

vv. 126-128. Huolettomalla hoidollaan saatti lapsen kuolemaan ja viskoi kätkyen tuleen, kun sitä ei enään tarvittu. Kätkyet silloin olivat pieniä, halpaisia, tavallisesti yhdestä puusta kaverrettuja tahi päreistä tehtyjä koppia, jotka ripustettiin orsista kiikkumaan.

vv. 130-132. Syyn itsellensä antaen, kun oli pannut hänen sopimattomaan työhön, jo kokee laittaa häntä sopivampaan.

vv. 135, 136. Luultavasti peräti toiseen paikkaan, kun mihin oli neuvottu.

v. 145. Ei ole kasken näköinenkään.

vv. 149, 150. Pahottelee hyvän metsänsä menettämisestä.

vv. 167, 168. En pääse tavalla enkä toisella aitauksen sisään.

vv. 173, 174. Pilasi elot paljaaksi kahuksi.

vv. 188-190. Runo pilkallisesti käyttää _äijän_ sanaa.

32. RUNO

v. 4. Tiedusteli jo illalla ennen.

vv. 11-12. Isommissa pereissä leivottiin joka aamu, mitä päiväksi tarvittiin; emännän ei siis tarvinnutkaan erittäin Kullervoa varten leipomaan ruveta.

vv. 15, 16. Laitti kauniimman näköiseksi päältä-päin.

vv. 21, 22. Elä nyt, vaikka näin kauniinki leivän saat, sitä kohta syömään rupea.

vv. 27-158. Karjanluku monilla erityisillä pienemmillä osilla (k. VIII: 135-138 muist.). Semmoisia ovat uloslasku-sanat, syöttö-, kaitsento- ja kotiinsaatto-sanat, otson-sanat jne.

vv. 55-58. Tuoreilta, ruohoisilta paikoilta.

v. 66. Se olisi emännän häpeä ollut, jos parempaa karjaonnea ei olisi ymmärtänyt loitsia.

v. 76. Kesanto-pellolle tahi nurmelle laitettiin joka ilta karjan savua eli suitsua lastuista, jotka sytytettiin palamaan ja peitettiin turpeilla eli mullalla yön ajaksi kytemään. Se tehtiin sääskien karkottamiseksi, jotka metsästä karjaa seurasivat.

v. 88. Kankaita, joilla lehmät kokoovat piimää (maitoa) utariinsa.

v. 92. Paimenet laitumella soittelevat torveansa, milloin karjan yhteen kokoomiseksi, milloin metsän petoin säikyttämiseksi, milloin toistensa huviksi.

vv. 99, 100. Erinomaisen syömähalun saatuasi.

vv. 101-104. Aineita, joita karhu väli-aikoina mielellään syöpi.

vv. 105, 106. Ilman minun lehmittäni.

vv. 107-114. Häväistys-sanat.

vv. 117, 118. Jos tahdot voimaasi ja urhoollisuuttasi osottaa.

vv. 127-130. Lumoo karhun silmät niin, että luulee lehmiäni muiksi aineiksi.

vv. 135, 136. Metsän petoja vertaa metsän haltian koiriksi.

vv. 153, 154. Metsän väki, korven ja salon haltiat.

33. RUNO

vv. 6-10. Paimenen virkaa katsottiin alhaiseksi, johon huonokuntoisetkin kelpasivat.

vv. 13-16. K. VIII: 49-60.

vv. 29-32. Muuta sukuperintöä hänellä ei ollut; veitsen arvattavasti oli äitiltänsä saanut.

vv. 45-48. Lienevätpä vielä omaa saalistansaki tällä neuvollansa muistaneet; k. XV: 97-100.

vv. 67-70. Muutti loitsutaidollaan lehmäin muotoisiksi, minkä Pienikki lehmän, kunka Kyytän näköiseksi.

vv. 79, 80. Loitsijan piti määrätä, mihin asti tahtoi työnsä vaikuttamaan.

vv. 85, 86. Paimenet illalla kotiin tullessa jo ulompana ilmoittavat tulonsa torvella, jotta vaimoväki tietäisi karjaa vastaan ottamaan valmistua.

v. 97. Orjia oli kahdenlaisia: _osto-orjia_ ja _palkkalaisia_. Edellistä lajia oli Kullervo.

v. 101. K. XXXII: 76.

vv. 103, 104. Silmänsä olivat lumotut, ettei vieläkään tuntenut.

vv. 105-108. Pedot eivät ennen, kun vasta lypsylle ruvetessa, karanneet päälle; niin heitä oli käsketty.

v. 112. Muuttui mustan-näköiseksi.

34. RUNO

v. 4. Iloissaan emännän pilkan kostosta.

vv. 23, 24. K. IV: 97, 98.

v. 26. Yhtä kaikki, minne päätyisi.

vv. 35, 36. Minull' ei ole muuta kotia, kun korpi, jne.

v. 39. Kodittomana jäisiä teitä polkemaan.

vv. 43-48. Huolissaan yht'äkkiä urhastaikse, muistaen jotain vieläki voivansa.

vv. 52-54. K. XXXI: 41 ja seur.

v. 53. K. XXXI: 66.

vv. 69, 60. Metsän väkeä eli haltioita.

v. 88. Kolmen kuohuvan kosken sivutse.

v. 105. Veden takainen, so. kaukainen, tuntematon.

vv. 110-112. Ei tiedä itsensä vasta Untamolassa syntyneen; k. XXXI: 45-51.

vv. 117, 118. Manalanki hahmot välistä kulkevat ihmisten ilmoilla, mutta ei elävin silmin.

v. 125. Kun pojan onnettomuus seurasi sodasta, niin siitä äiti vertaa hänen sotaan kadonneeksi.

vv. 133, 134. Ei tavalliseen surmaan, vaan tietämättömään, josta ei ollut sanaakaan saatu.

vv. 147-152. Muuta vastausta en saanut, kun vuorten ja kangasten kajahuksen; k. VIII: 48-60.

35. RUNO

vv. 5, 6. Ei tullut sittenkään entistä mielevämmäksi.

v. 10. Haapaiset veneet olivat kepeimpiä, eivätkä pehkauntuneet vedessä niin pian, kun mäntyiset.

vv. 16, 17. Repaleiksi ja pirstoiksi.

vv. 22, 23. Osottaa Kalervon veron-alaisella maalla asuneen.

vv. 43, 44. Reessä istujan tulee vilu kylmällä säällä.

vv. 54-58. Jos lieneeki Kullervo veron vientiin lähtiessänsä arvellut samalla matkalla puolisonkin itsellensä hankkia, koska oli kihluksilla varustettu.

vv. 71, 72. Löytyy suurempi-sukuisia, kun minä, löytyy kehnompiaki.

vv. 78-86. Tytön hiljainen kertomus onnettomuutensa syystä hyvin sopii Suomalaisen luontoon. Joku toinen hänen sijassansa olisi sanaakaan virkkamatta heti tehnyt, mitä hän sitte vasta teki.

vv. 95, 96. Vimmassaan eli raivossaan.

vv. 107, 108. On kun olisit kauvan sairastanut ja siitä vironnut.

vv. 113, 114. Marjatiellä kadonneen, tuntemattoman sisareni.

vv. 119, 120. Tavallista kuolemaa ei nyt minunkaan sovi semmoisen kauhistavan työn perästä odottaa, mutta en tiedä, menenkö metsään surmaa hakemaan, vai hukutan itseni meren aaltoihin.

v. 123. Suomi silloin ei ollut yhteinen maan, vaan eri paikkakunnan nimitys, kuin Savo, Karjala, Häme jne. vieläkin ovat; k. XX: 15, 16.

vv. 129-134. Nyt koston himo taas yht'äkkiä leimahti mieleensä ja syrjäytti kaikki muut ajatukset.

36. RUNO

vv. 11-14. Sen luultiin pikemmin surmansa saavan, joka ilman tositarpeetta läksi sotaan; häntä ei jumalatkaan ottaneet suojellaksensa.

vv. 17-24. Arveltiin vainajain Tuonelassa pysyvän melkein semmoisina, kun sinne tultuansakin olivat, ja siitäpä syystä ei ollut kuolema kovin vanhana, heikkona ja riutuneena mikään erittäin toivottava asia.

v. 28. Pidätkö minua enää senkään arvoisena, että edes itkisit minua.