Part 19

vv. 315-322. Monessa muussaki tilassa Väinämöinen osotti huolta jälkeisistänsä pitävän.

10. RUNO

vv. 13-16. K. VI: 135-140.

vv. 25-30. Pidettiin kauheana rikoksena, jos ken ei täyttänyt, vaikkapa vihollisenki hyväksi tehtyä lupaustansa, k. V: 85, 86.

vv. 33-36. Ilmarinen alinomaa oli ahkerasti työssä kiinni, sentähden aina tavattiinki pajassansa. Työtä pidettiin silloin miehen kunniana, johon entiseen arvoonsa se nykyaikana taas on ylentymässä, sillä ainoastaan kelvottomat roistot nyt enää häpeevät työtänsä tehdä.

vv. 49, 50. Kalliita, loistavia koristuksia niin paljo otsassa ja rinnassa, että vetivät auringolle ja kuulle vertoja.

v. 53. Kassapäätä; k. VI: 60.

v. 56. Kirjokannen, kirjokansisen; k. VI: 60.

vv. 63, 64. Jossa miehet saavat surmansa (miekalla tahi loitsimalla) ja jonne kulkiessa moni jo matkallaki hukkuu mereen.

v. 90. Tietäjät sanojansa tavallisesti lukivat hiljaisella äänellä, paitsi kun olivat haltioissaan.

vv. 121-124. K. VII: 200-203.

vv. 127, 128. Suomalainen kohteliaisuuden vuoksi usein käyttää arvelotapaa selvimmistäkin asioista, niin tässäki: _lienen_, ei: _olen_.

v. 132. Joka olet nuorempi minua itseäni.

v. 140. K. VIII: 2.

vv. 148, 149. Syötti ja juotti yltäkylläisesti.

vv. 155-158. K. VII: 187-190.

vv. 165, 166. K. III: 112-124 ja VII: 205-208.

v. 179. K. I: 145.

vv. 183, 184. Metsästystilan eduskuva.

v. 183. Kultakaari, kultakaarinen; k. VI: 60.

vv. 189, 190. Kalastaja-elon eduskuva.

vv. 189-202. Uudessa työssä täytyi useampia turhia kokeita tehdä.

vv. 195, 196. Karjastaja-elon eduskuva.

v. 196. Kultasarvi, kultasarvinen; k. VI: 60.

vv. 201, 202. Maaviljelyksen eduskuva.

v. 202. Kultaterä, kultateräinen; k. VI: 60.

vv. 207, 208. Osottaa jo silloinki tuulen voimaa ei yksin laivaliikkeesen käytetyksi.

vv. 226-234. Sammolla jos lieneeki kuvailtu kaikkia senaikuisia elinkeinoja yleisesti. Sen piti tuottaa kyllin jauhoja, suoloja ja rahoja sekä jokapäiväisiksi tarpeiksi että säästettäviksi.

v. 237. Kivimuurin sisään.

vv. 247-260. K. VIII: 35-60.

vv. 257-260. Kyllä tärkeitä töitä, kuin käkienki kukuttaminen ja lintusten laulattaminen edellä (v. 249, 250).

vv. 261-266. Niin tytön edellinen vastaus, kuin Ilmarisen tyytymys siihen, jo ovatki jonkun paremman sivistyksen todistuksia; k. VIII: 35-60.

vv. 273, 274. Raskaassa huolessani, kun tyttäreni minun hylkäsi, en näekkään paitsi selvän kuoleman edessäni.

v. 300. Säästöön pantavia.

11. RUNO

vv. II, 12. Runo näillä sanoilla tarkoittaa hänen häilyväistä, huikentelevaa luontoansa.

vv. 21-32. Kuvallinen osotus korkeasukuisista, rikkaista kosijoista.

v. 42. Niiden joukkoon, jotka ovat suurempi-sukuisia, kun sinä itse olet.

v. 44. Vaikka elettiinki niinä aikoina tasavallassa, niin se ei estänyt ylhäisten ja alhaisten erotusta kansassa.

vv. 46-48. Semmoinen kaunis, muhkea mies, kun minä olen, kyllä saapi tytöt mieltymään, ettei sukua kysytäkkään.

vv. 53-54. Silmät lienevät enemmän tyttäriin, kun veräjään päin eläneet.

vv. 60, 61. Suuttumisen merkki.

vv. 81, 82. Tällä vastauksellansa ilmoittivat häntä neitosten seuroihin ei tahdottavan.

vv. 99, 100. Kulki paljon sekä jalan että venehin.

vv. 123-128. Tämä kova, tytöille varta vasten sovitettu uhkaus jopa vainen taisiki heidän suunsa tukkia.

vv. 135, 136. Piti Saaren miehiä varoa ja pimeän aikana liikkua.

vv. 137, 138. Tätä tyttöä, joka nyt on omanani.

vv. 159, 160. Hiiden väki oli mainioita seppiä.

vv. 161, 162. Sodassa julistan nimeni suurisukuisten vertaiseksi, ylenen niiden rinnalle.

vv. 170-172. Sen-aikuiset sodat enimmiten olivat ryöstöretkiä, saaliin halusta nostetut.

vv. 175-182. Lemminkäinen vertaa miesten sodankäyntiä naisten tanssipitoihin ja lupaa ei sotaan lähteä, jos toinenki voisi itsensä tansseista pidättää.

v. 199. Mitä varten eli minkä toivossa läksin matkalleni.

vv. 219-222. Näyttää kun Lemminkäisen tupa olisi kehnon puoleinen ollut vanhoilla lahonneilla seinillä, pienillä ikkunoilla ja kaitasilla lattioilla.

12. RUNO

v. 20. Suuttui, kun nainen oli valansa unhottanut, ja ehkä senki tähden, kun hänen kylänkäyntinsä osotti kyllästymistä koti-elämään.

v. 24. Luultiin sillä tavoin lujemmaksi sota-aseita vastaan tulevan.

vv. 31-36. Nä'in unissani koko tuvan valkean vallassa olevan. Outoin unien aina luultiin jotain erinomaista ennustavan; k. XLIX: 33-36.

vv. 38, 39. Tällä vertauksella myös komppaa naista valansa unhottamisesta.

vv. 47, 48. Pohjan neiden kylmyys kosijoita vastaan lienee Lemminkäistäki harmittanut.

vv. 53, 54. Kummaksi katsottiin niinäki aikoina kaksi- ja monivaimoisuutta.

vv. 57-60. Joihin oli näyttänyt mielensä tekevän.

vv. 65, 66. _Lapin_ nimellä silloin ymmärrettiin rajakansoja yleisesti, _Turjan_ sana sitä vastaan lienee Jäämeren rannoilla Skandinavilaista kansaa osottanut.

vv. 76-78. Eivät voineet pienintäkään vahinkoa minulle saattaa.

vv. 87, 88. Turjan kansalla oli oma, erinäinen kielensä.

v. 92. Nakkasi suan kiivastuneena seinää vasten kädestään, jonne se puuttui seinän ja patsaan väliin.

vv. 95-98. Yhtä helppo on saada tuosta suasta verta vuotamaan, kun minustaki. Niillä sanoilla, jotka joku kiivastuneena ja innossaan lausui, arveltiin aina erinomainen voimansa ja merkityksensä olevan.

v. 105. Kutsui viheltämällä luoksensa.

vv. 115, 116. Kuvaus kevyestä, joudukkaasta kulusta.

v. 124. Maan eli Mannun haltioita.

vv. 129-132. Luultiin sen voitolle pääsevän, joka ensin havaitsi vastustajansa.

vv. 145-148. Tahtoi riitaa alotella, jotta siitä saisi syytä kiivastuaksensa ja loitsu-intoon päästäksensä.

vv. 158-160. K. X: 114-116.

vv. 163, 164. Täydessä innossansa eli haltioissaan Lemminkäinen oli kokonaan toisen näköinen.

v. 174. Umpisilmäksi runo tavanmukaisella ylellisyydellänsä sanoo vähänäköistä.

vv. 183, 184. Semmoiseen katalaan en tahdo mahtiani menetellä.

vv. 189, 190. Tuonen eli Tuonelan joella, salolla, kankaalla jne. useinki tarkoitetaan vaarallisia paikkoja yleensä, joissa Tuoni eli Tuonen väki oli vahtimassa, jos ketään tulisi, joka niissä löytäisi surmansa. Sen he sitte heti korjasivat Tuonelaan. Sama merkintä voipi Manan ja Manalan sanoilla olla.

13. RUNO

vv. 11, 12. Tieto siitä oli jo Pohjolaankin ennättänyt.

vv. 15, 16. Avioliiton purkaminen silloin ei tainnut mikään erittäin tavaton asia olla; k. XII: 57-60.

vv. 27, 28. Ensimäinen ansiotyö; k. VIII: 71-76.

vv. 30, 31. Joku mainio sen-aikuinen suksiseppä.

vv. 43, 44. Hiiden väki lumoo silmäsi, että kun olet kauvan ajanut ja luulet hirven ampuneesi, et tapaa paikalla kun vanhan lahopökkelön.

vv. 59, 60. Olivat niin sukevat ja liukkaat, että epäili kenenkään niillä hiihtää tohtivan.

vv. 63-66. Lemminkäisen tapa oli ei koskaan epäillä mahdistansa, oli tila mikä hyvänsä. Ulomma ajattelematta hän katsoi kaikkia töitä hyvin helpoiksi ja tavallisesti kerskailiki voimastansa, peräti vastoin kuin Väinämöisellä oli tapana. Pelkoa hän ei tuntenut nimeksikään.

vv. 73-80. Ajaton ja onneton kerskaus; k. VIII: 111-114.

vv. 113, 114. Kun semmoisella vauhdilla kulki; k. XII: 115, 116.

vv. 125-134. Lapin väen vastaus.

vv. 141-148. Kun ei ollenkaan epäillyt hirven kohta tavottavansa, niin määrää kaikille tehtävänsä, ikään kun olisi hirvi jo kädessä ollut.

v. 145. Valkeaksi kattilan alle.

vv. 151-154. Tuli niin kauvas ensimäisellä potkaisulla, ettei enää näkynyt, ja toisella niin, ettei kuulunutkaan.

vv. 155-157. Sitoi hirven koivuisesta kytkyestä vaahteriseipääsen.

v. 165. Poron taljoja Venäjän Karjalassa tavallisesti vieläki levitetään vuoteeksi lattialle.

vv. 170, 171. Lempo sinulle taljasi antakoon, nuorten neitten kanssa maataksesi.

vv. 185-188. Hiiden väen kosto Lemminkäiselle kerskaamisestansa; k. vv. 73-80 ja 141-148.

14. RUNO

vv. 3, 4. Kun ei enää luottanut omiin voimiinsa, vaan muisti haltioitakin avuksensa pyytää.

vv. 7-46. Metsästäjän lukuja,

vv. 15, 16. Metsän kulta ja hopea, so. mikä metsän otus hyvänsä, mutta Lemminkäinen sillä tarkoittaa Hiiden hirveä.

vv. 25-30. Laita metsä komeimpaan juhlapukuunsa, niinkuin sen anti-aikoina kuvailtiin olevan.

vv. 41, 42. Anna sinä kultasi ja hopeasi (vv. 15, 16), niin minä sitä vastaan uhraan sinulle kultaa ja hopeata.

v. 62. Ko'oltansa kamelivarsaan verrattu.

vv. 69-74. Uhrisanat, kun onnellisesta saaliista annettiin haltioille vähän kulta- tahi hopea-kaavetta.

vv. 84, 85. Toinen ansiotyö.

v. 104. K. II: 181-196.

vv. 121-128. Houkutussanoja.

v. 124. Hopea-päätäsi.

vv. 145-148. Kolmas ja vaikein ansiotyö.

vv. 155-158. K. XII: 185-192.

v. 166. Pitkän putkenmoisen umpipää-elävän.

v. 177. En tiedä, miten vesikäärmeen pisto olisi loitsittava.

15. RUNO

vv. 9, 10. K. XII: 92-98. Harja oli kaiken aikaa liikuttamatta ollut siinä, mihin Lemminkäisen kädestä nakattua oli puuttunut.

vv. 33-36. Kuvaus kiireestä kulusta; k. XII: 115, 116 ja XIII: 113, 114.

vv. 41, 42. Päivällä eli auringolla, kuin kaikilla muillaki kappaleilla, oli haltiansa, joka taisi ihmisten onneen puuttua; k. VIII: 49-60.

v. 56. Viittä sataa syltä.

vv. 70-72. Lienevätkö Lemminkäisen äitiä vastaan itsensä niin varustaneet.

vv. 79-82. Kun niistä vielä paremmin tuli tietämään Lemminkäisen hukassa olevan.

vv. 85, 86. Harava tarttui johonki, jota arveli ensin elotukuksi.

vv. 90-92. Runo kokkalauseisesti käyttää sanaa _pikkuista_ vastahakaisella merkinnöllä.

vv. 97-100. Korppi näetsä puhui omaan puoleensa, raadosta ruokaa saadaksensa; k. VIII: 49-60.

vv. 113, 114. Eikä liene vielä henkeäkään ollut.

v. 118. Itse kauniin kukka tahi kukkain päällikkö.

vv. 139-142. Henkiin saatanto-sanat.

vv. 147-150. Arveli unen näöksi koko mennyttä kuoliotilaansa.

vv. 155, 156. Ilman ylenkatsottua äitiäsi, jonka kiellosta ja varotuksista et Pohjolaan lähtiessäsi ollut milläsikään; k. XII: 64 ja edell.

vv. 162-168. K. XIV: 155-178.

vv. 171, 172. K. XII: 71-78.

vv. 178-186. Muistui jo mieleen, mitä varten oli Tuonelan joelle lähtenyt.

v. 197, 198. K. II: 179, 180, VIII: 111-114 ja XIII: 185-188

16. RUNO

vv. 7, 8. Luki eli lauloi kunki eri työn tahi paikan hyväksi ne tieto- eli mahtisanat, jotka sillen antoivat onnea ja menestystä, erityiset sanat pohjalle, toiset laidoille, kokille, kaarille jne.

vv. 17, 18. Jo kaikki valmiiksi saatuansa ei muistanut sanoja, joita juuri viimeisiin töihin tarvittiin.

vv. 22-24. Lieneekö ollut mielessään käydä entisiltä Tuonelaan menneiltä tietäjiltä niitä kysymään, sillä paljo mahtia ja tietoja arveltiin vainajoiden kanssa Manalaan joutuneen, kun eivät olleet niitä eläissään muille ilmoittaneet. Tietäjät silloin pelkäsivät tietonsa vähenevän heiltä itsiltänsä, jos ilmoittivat sen muille.

vv. 39, 40. Manalaiset olivat ko'oltansa pienenlaatuista väkeä.

vv. 45, 46. Terveitä, voimissaan olevia ihmisiä ei odotettu Manalaan.

vv. 51-54. Kuvailee runoa eläväksi, reellä kulkevaksi olennoksi.

v. 64. Sanoo: _ei paljo_, arvelee: _ei yhtään_.

vv. 66, 67. Vaikeimman ja vaarallisimmanki työn kesken heittäminen pidettiin häpeällisenä.

vv. 87, 88. Tuonelasta ei annettu tietoja elävillen ihmisille.

v. 89. K. X: 127, 128.

v. 98. Makasi puolivalveella, koiran unta.

v. 106. Monta tärkeätä työtä tietäjät vieläki toimittelevat yksinäisillä vesikivillä, so. kivillä, joiden ympäri vesi kulkee. Luulevat semmoisen paikan rikkeitä ja muita loukkauksia vastaan paremmin vakuuttaa taitavansa.

vv. 131-134. Mahdikkaat tietäjät tositarpeessa taisivat itsensä muiksi olennoiksi muuttaa; k. VIII: 135-138.

vv. 142, 143. Varjelkoon ketään itse Manalaan menemästä.

vv. 153-162. Joku hämäräinen tieto oli silloinki toisesta elämästä.

vv. 155, 156. Elkäät tehkö pahaa eli vääryyttä viattomille ihmisille; k. IX: 315-322.

17. RUNO

vv. 13, 14. Joku muinais-aikainen mahtava jättiläis-tietäjä, joka eteen viritetyillä vivuillansa ja ansoilla (vv. 19, 20) väjyili ihmisiä ja söi ne sitte suuhunsa (vv. 55, 56 ja 73, 74.)

vv. 26-30. Kuvallinen esitys kovin vaarallisesta matkasta. Arvattavasti Vipunen ennen eläissänsä oli asuntopaikkansa (linnansa tahi luolansa) lähelle-pääsemättömäksi varustanut.

vv. 35-38. Vahva metsä oli jo ennättänyt hänen hautakummullensa kasvaa.

v. 48. Jonka jo pitää ihmistä totella, joka et enää voi ihmiselle pahaa tehdä.

vv. 59-70. Teki pajan ja alkoi takoa Vipusen mahassa, sillä häntä vaivataksensa.

vv. 79-92. Pahan poismanaussanat; k. VIII: 135-138.

vv. 81, 82. Hiiden sanalla usein osotetaan jotain _hirveätä, kauheata_, ja Manalan sanalla _vaarallista_; k. XII: 189, 190.

vv. 93-100. Pelotussanat; k. IX: 183-199.

v. 94. Jolla ei ole emoa, tahi: jonka emoa ei tunneta.

vv. 101-106. Manaussanoja.

vv. 105, 106. Pikemmin kun kerkiän manata ja ajatellakkaan.

vv. 115, 116. Itsekunki pitää tietonsa ja taitonsa jälkeistensä hyväksi ilmoittaman, ei salassa pitämän.

v. 118. Aukaisi suunsa.

vv. 121, 122. K. VIII: 135-138.

vv. 123-132. K. I: 31-136, III: 101-140 ja IX: 27-56.

v. 162. Joilla tehtailla kuultiin paljo tietosanoja lausuttavan.

vv. 165, 166. Ainoastaan mahtisanain voimalla.

18. RUNO

vv. 2-6. Kolmatta ansiotyötänsä (k. VIII: 102-108) Väinämöinen ei kyllä ollutkaan oikein täytetyksi saanut, sillä tämä oli uusi pursi (k. XVI: 4), lähtee kuitenkin onneansa koettamaan.

v. 4. Kassapäätä.

vv. 7-14. Kosiomatkalle lähtiessänsä piti kaikki parhain päin koristaa.

v. 44. Purren haltialta.

v. 65. Salmilta, joissa saksat eli kauppiaat laivoillaan kulkevat.

vv. 78-80. Ensimäisessä vastauksessaan Väinämöinen vertasi neittä loheksi, toisessa hanheksi ja tässä kolmannessa muistuttaa sodasta, joka ehkä oli tarjona Pohjolaan päästyänsä.

vv. 81, 82. Säärivarsi oli muinaisaikoina korkeuden mitta ja samoin polviki. Muita mittavertoja olivat: kynnen mustukainen, kynsi, sorminivel, sormi, peukalo, syrjäkämmen, vaaksa, kyynäsvarsi, kirves-, keihäs- tahi sauvan varsi, syli jne. Korkeusmittoja tavallisesti osotettiin pystössä olevilla, pituusmittoja maassa makaavilla esineillä.

v. 91. Jouset valmiina keulassa, jossa ensin tarvittiinki.

vv. 109-111. Lapset ja muutki, kun ovat jotain erinomaista tietävinänsä, useinki alottavat puheensa kysyen: "mitä annat, niin sanon -- -- --". Semmoinen palkan kysyntä on kuin kehotteena saamaan toista tarkemmin kuulemaan.

v. 134. Hietaisia rantoja.

vv. 139-148. Sen-aikuisen sivistyksen todistus; k. X: 261-266.

v. 166. Koira nimittäin haukkui siellä.

vv. 167, 168. Kun itse mitään ei nähnyt eikä kuullut, niin alkoi tarkastella sinnepäin, kunne koiran nenä osotti.

vv. 171-174. Meri tahi joki oli sulana, vaikka rannoilla oli lunta rekikeliksi.

vv. 187-192. Pihlajasta tulessa taisi pihkua punaisempaa tahi valkeampaa nestettä; edellistä tässä verrataan vereksi. Löytyi kyllä muitakin arpakeinoja, joiden avulla tulevista tahi muista tietämättömistä asioista pyydettiin selkoa; k. XLIX: 33-36.

vv. 197-200. Meden vuotaminen oli oudompi tapaus, jonka Suovakko kuitenki tiesi selittää. Sama Suovakko taisi olla joku kulkuakka. Jos olisi _Suomakko_ tahi _Savakko_, niin sana merkitsisi Suomen tahi Savon akkaa.

v. 216. Olutta silloin pidettiin jokapäiväisessä elämässä, sillä vieraita varten sitä ei nytkään ollut tietty panna.

vv. 218, 219. Lienee tapana ollut tytön mielisuosionsa osotteeksi kosijalle olutta tarita.

vv. 221, 222. Kosiolahjoja.

vv. 225, 226. Osottaa tyttöin mieltänsä myöten saaneen valita, kenen tahtoivat. Mutta kun silloinki moni tyttö vanhempainsa kehotuksesta taisi rikkaan kosijan rakkaan sijasta ottaa, niin sitä kehotusta tahi yllytystä sitte jälkeenpäin, kun katui kauppaansa, vertasi myymiseksi, josta muutamat ovat päättäneet, vanhemmilla tapana olleen myydä tyttärensä miehelle.

v. 234. Teräs- tahi rautanavoista pyöriville ja rautavanteisille teloille.

vv. 237, 238. Kiiruhti kysymään, ennenkun Ilmarinen ennätti paikalle. Sanoista _ikuinen ystävä, kainaloinen kana_ j.m. voisi päättää naisten tilan niinä aikoina ei olleenkaan niin kovan, ylenkatsotun ja orjallisen, kun moni sen on luullut olevan.

vv. 241-244. K. VIII: 101-108.

vv. 247-254. Kokee kaartelemalla vastata; k. vv. 2-6, muist.

vv. 256-266. Tyttö, kun ymmärtää Väinämöisen ei täyttäneenkään määrätyötänsä, kieltää lähtevänsä hänelle, ja laskee lisäksi muutamia komppasanoja vastaukseksi Väinämöisen kehumiselle purrestansa.

19. RUNO

v. 5, 6. Väinämöisellen ei liene tarittukaan olutta, koska siitä ei lausuta mitään.

vv. 8-10. Tyttö lienee pukeimaan mennyt, jonka tähden ei ollut tuvassa.

vv. 15-18. K. VIII: 71-76, XIII: 27-28.

vv. 17, 18. Nämät sanat lisäsi pelottaaksensa Ilmarista ja luovuttaaksensa häntä koko tuumasta.

vv. 43, 44. K. XII: 189, 190.

vv. 62, 63. Tyttöin tavallisia lempinimiä olivat: alli, sotka, sorsa, sinisorsa, kana, hanhi, lintu, lempilintu, marja, mesimarja, punapuola, mansikka, vaapukka, vesa, lempilehti, kukka, kulta jne.

vv. 79, 80. Laivan voi runokieli kyllä kokoksi kääntää.

vv. 97, 98. Niin hirveän suuri, että parhaiksi mahtui lentämään maan ja taivaan välissä; runollinen ylimääräisyys.

vv. 113, 114. Hauki oli painanut kokon pohjaan asti.

vv. 117-120. Yhen kynsiänsä, so. kouransa.

vv. 129, 130. Kauhtumisen eli innostumisen kuvaus; k. XII: 163, 164.

vv. 137-140. Vesi oli suomuja täynnä, ilma höyheniä.

v. 142. Havupuiden latvaan kotkilla onki tapa saaliinsa kantaa.

vv. 146-148. Pelkäsi Pohjolan emännän siitä moittimisen syytä saavan.

vv. 158-160. Leikillään tahi harmistuneenaki näistä liikamääräisistä ansiotöistä, sillä sammon taonnalla (k. X) jo oli kun oliki tytön ansainnut.

v. 165. Suutuksissaan edellisestä muistutuksesta.

vv. 185-188. Tiedettiinkö sinunki kotipaikoillasi neiden koreudesta ja meidän hyvistä päivistä kertoa?

vv. 189-216. K. VIII: 49-60.

v. 192. Merikululta, kaupparetkiltä ja niiden kautta ko'otuilta tavaroilta.

vv. 194-196. Kotitoimilta ja vieraita kestitsemältä.

v. 198. Onnen etsijä tahi kaivaja, onnellinen.

vv. 200-202. Muistutus tytön taidosta. Kaikki tytöt vaan ei osanneetkaan punaista ja keltaista painaa.

vv. 204-216. Uutteruuden ja ripeyden kuvaus.

vv. 223, 224. K. VIII: 111-114, XIII: 73-80.

20. RUNO

vv. 1, 2. Runolaulajat usein alottavat uudet runonsa näillä sanoilla.

v. 6. Muistuttaisiko Jumalisten nimi vanhaa Permiäläisten Jumalan kuvaa?

vv. 13, 14. K. II: 97, 98.

vv. 15, 16. Häme ja Kemi, kuin monet muutki, olivat kulkunimiä, jotka seurasivat Suomalaisia siirtomatkoillansa nykyisille asunnoilleen. Niitä siis ei voi päättää nykyisiksi saman nimisiksi paikoiksi.

vv. 15-20. Varsin tavaton ylimääräisyys.

vv. 29-32. Ulompana asuvilla arveltiin enemmin voimaa ja mahtia löytyvän. Niin vieläki turha-uskoiset pitävät Lappalaisia kovin mahtavina tietäjinä.

vv. 37, 38. Veden haltioita.

vv. 39-44. K. II: 83-88. Runo, tavattoman pienelle voiton tavattoman suuresta antaessansa, sillä saattaa kertomuksensa vieläki kummallisemmaksi.

v. 50. K. II: 97, 98.

vv. 56-58. Padat kun olivat pieniä, piti vettä suurempiin tarpeisiin keittää tahi lämmittää korvossa tahi muussa puu-astiassa, johon nakattiin tulikuumia kiviä veden sekaan.

vv. 57, 58. Kuumain eli kynäin sijasta monin paikoin vieläki käytetään korvoja.

vv. 63, 64. Runollinen ylimääräisyys.

v. 71. Muistuttaa niiden aikain epävaraisesta tilasta, kun ei tiedetty, koska sota oli niskassa. Edeltä-päin sotaa ei julistettu, vaan paremmin varottiin, ettei toinen ilmankaan saisi tietoa sotahankkeista; k. XI: 170-172.

vv. 79, 80. Olutta keitettiin rannalla, johon ei tarvinnut vettä ja kuumennuskiviä kaukaa hakea.

v. 82. Harmissaan.

vv. 85-92. Anopin nimellä ja muillaki sanoilla varta vasten tahtoi härnätä Pohjolan emäntää. Toki tiesikin häntä itseänsä ei häihin kutsuttavan; k. XII-XIV.

v. 95. Mehiläisellä vanhoissa runoissa on paljo erinäisiä toimituksia; k. XV: 117-134.

vv. 135-140. Kaunis sen-aikuinen tapa, joka myös ynnä monen muun kohdan kanssa todistaa jommoisestaki sivistyksestä. Siitä muistuttaa esim. kauniit häätavat (k. XXIII), naisten lempinimet, jonkimoinen kauneustunto (k. XXIV: 90-92), maalatut laiturit, pestyt lattiat, hyvin siivotut, pihlajia kasvavat pihat jne.; k. XVIII: 139-148.

vv. 149, 150. Orjilla ja palkollisilla toki oli valta tiedustella syitä tehtäviin töihinsä. Moni sivistynytkin olevinansa ei anna heille sitäkään valtaa.

vv. 155-158. Tarkoittaa epäilemättä Lemminkäisen edellisiä vehkeitä Saarella (k. XI) ja Pohjolassa (k. XII).

vv. 161-164. Kun asui kaukana, piika ei tuntenut.

21. RUNO

v. 8. K. XX: 71.

v. 13. Sulholla piti olla edeltäjänsä eli edellä-kulkijansa.

vv. 16-20. Nimittelee paikkoja, joista arveli semmoisen jyryn nousneen, kun sen ensin kuuli.

vv. 27-34. Pisinten, so. parasten miesten, piti paljain päin sulhoa pihalla vastaan ottaman.

vv. 43-46. Sulhon suuruus on näin silmin nähtäväksi esitelty.

vv. 47-52. Ovien ja muiden paikkain väljennyssanat.

vv. 57-62. Tällä tavoin saattaa sulhon ja muun tuloväen huomaamaan, kuinka tupa jo oli häitä varten siivottu; sopimatonta olisi ollut siitä muulla tavoin muistuttaa.

vv. 65, 66. Huonommissa paikoissa lattiat vielä olivat pyöreistä puista, taikka itse maaperustaki lattiana.

vv. 75-78. Omaa kiitosta ei katsottu sopivaksi.

v. 79. Kun kyyhkyset siivosti ja hiljaisesti, ei röykkeästi, liikkuen.

v. 84. Ruokapöydän piti jo valmiina odottamassa olla.

v. 108. Virren hallitsija eli tuki.

vv. 113-122. Muistuttaa runoin ja lauluin tavallisuudesta pitopaikoissa.

vv. 130-142. Taisipa moni muuki samalla lailla estellä itseänsä; lienevätkö hävenneet Väinämöisen rinnalla laulamaan ruveta.

vv. 133, 134. Vertaus otettu keveäkulkuisista, yhtäläiseen juoksevista aineista.

vv. 140-142. Jotka kaikki kulkivat vastahakoisesti.

vv. 149, 150. En kaipaa edeltäjää; k. I: 3, 4.

vv. 153, 154. Muuttihe toiselle sijalle, josta paremmin kuuluisi ympäriinsä.

vv. 159, 160. Verratuita aineita kumpiakin löytyy epälukuisin.

vv. 163, 164. Mitkä lähempänä Väinämöisen ympärillä, mitkä ulompana seisoen ja istuen tahi askareitaan toimittaen.

vv. 171-190. Jumalalta piti silloinki kaikenlainen oleva onni rukoiltaman; k. II: 179, 180.

22. RUNO

vv. 7, 8. Runo välistä ihan selviäki kohtia ei nimitä suoraan, vaan arvelemalla ja muita ensin ehdottelemalla; k. XXI: 16-20.

vv. 19-21. Sulhon lahjoja morsiamen omaisille ja kihloja morsiamelle itsellensä runo vertaa ostohinnaksi: k. XVIII: 225, 226.

vv. 29, 30. Olit yhtä huoleton ja kaikkein ihasteltu, kun kukat kedolla ja mansikat ahosilla.

vv. 35-38. Toisenlaisia ääniä tulet siellä kuulemaan.

vv. 39-42. Ei olekkaan tämä matka, kuin ennen pienemmät matkat, joille mielelläsi läksit.

vv. 43-45. Et hypelle pihalla ja astelle kynnyksissä yhtä sievästi, kun ennen lapsena ollessasi.

vv. 49-58. Tyttöin tavallisia mielipiteitä ja toivotuksia.

vv. 57, 58. Vertaus ihmisten hartaimmista toivotuksista.

vv. 69, 70. Ettei tiedä mihin menee ja kuinka tulee pystössä pysymään.

vv. 76-78. Muretta kuvattiin mustaksi (vv. 85, 86); k. IV: 97, 98.

vv. 81, 82. Valoisa aika aina on iloisempi, kun pimeä, jona kaikki makaa levossaan tahi muuten on äänetönnä.

v. 90. Kutittaa siitä, kun hänen neuvoansa oli halveksittu.

vv. 99, 100. Vertaus otettu tukalasta viertämisestä tulen ääressä ja katkerasta savusta tervaa keittäissä.

vv. 105, 106. Makaamista työntekijä-kansa vieläki tavallisesti pitää suurimpana onnenansa.

vv. 110-112. Huoli, ajatus ja paha mieli kuvatut käsin pideltäviksi, annettaviksi aineiksi (vv. 134-138).

vv. 115, 116. Paljo ei puutu kuninkaan onnesta.

vv. 119, 120. Vähän vankia parempi.

vv. 125, 126. Läksi kourat ja kahmalot kyyneliä täyteen poskipäitä pyyhkiessänsä.

vv. 140-148. Määrättömän paljo luvultansa ja niin raskaita, ettei niitä hevoinenkaan oikein jaksaisi vetää; k. XXI: 159, 160.

vv. 151, 152. Käkeä pidettiin oikein ilon ja onnen kuvana, kun arveltiin hänellä laulaminen lämpiminä kevä- ja kesä-aikoina ainoana työnänsä olevan; k. II: 223-232, IV: 211-222, XLIV: 81.

vv. 157-160. Linnulla kylmässä jäisessä vedessä ei vaan ajateltukaan vallan hyviä päiviä olevan.

vv. 161, 162. Saatua morsian kylliksi entistä, vanhempainsa kodissa vietettyä eloansa muistamaan ja sitä tulevaan, tietämättömään onneensa vertaamaan, moni taas mielellään lohduttelisi häntä siitä syntyneissä suruissa, jota yhteistä mieli-alaa runo nyt esittelee lapsen sanoilla; k. XIX: 189-216.