Part 3

Lemminkäinen Pohjolasta tulee kotia. Kysyy äiti mitä oli huolellisna, oisiko sarkoin waarrettu, eli naisin naurettu eli heposinko herjattu. Käskee äitinsä Lemminkäinen ewästä katsomaan, päänsä waralle miekkoja hiwottawan. Miksi hiwottawan, kysäsi äiti. Wastaa miehen Pohjolassa Lemminkäinen tappaneensa ja kysyy neuoa, missä piiltä. Nuhtelee poikoansa emo, warsin olewanki, jos missä, waarallisen piiltä, kaikissa surman löytäwän. Kuitenki wiimmen wannonutta, ei enää sotia käyä, neuoo poikoansa yheksän meren poikki saarelle pakenemaan. Lähtee, purjehtii, Lemminkäinen pääsee perille, kysyy lupaa wenettänsä maalle wetää. Luwan saanut wetääki, lähtee saaren kylihin ja elää siellä hywin rohkiasti tyttöjen kanssa. Muutamena huomenena taasenki tyttöjä katselemaan lähtewä jo näki miehet aseita häntä surmataksensa walmistelewan. Lähtisi poies waan wenerannalle tullut näkee purtensaki poltetuksi. Laatii uuen weneen ja lähtee saarelta, jota neiet kylläki murehtiwat. Ulommaksi purjehtinut laskee luowolle wenehen joka siinä itkeä tihuttelewi, kun sotaan ei wietänekkänä. Kieltää itkemästä Lemminkäinen, lupaa suorastaan sotaan lähteä. Saapi Teurin toiseksensa ja lähteeki. Pohjan merelle tulleelta kylmää pakkanen Pohjan akan toimella weneen Lemminkäiseltä. Oli kylmää itsenki waan kuitenki hänen Lemminkäinen lukemalla saapi poistetuksi ja lähtee weneensä heittäwä, maalle. Muistelee siellä ikäwissään, miten oliki kauas kotosista erinnyt.

Siitä lieto Lemminkäinen Nousi maasta ratsahille, Kohta lähtewi kotia, Luoksi entisen emonsa, 5. Alla päin, pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin. Emo wastahan tulewi, Emo ennätti kysyä: "Poikueni nuoremmani, 10. Lapseni wakawampani! Mit' olet pahoilla mielin Pohjolasta tullessasi? Onko sarkoin waarrettuna; Jos on sarkoin waarrettuna, 15. Mie annan paremman sarkan, Taattosi soasta saaman, Tawottaman tappelosta." Sano lieto Lemminkäinen: "Oi emoni kantajani! 20. Ken mun sarkoin waarteleisi, Itse waartaisin isännät; Waartaisin sata urosta, Tuhat miestä tunnustaisin." Sano äiti Lemminkäisen: 25. "Mit' olet pahalla mielin Pohjolasta tullessasi? Ootko naisin naurettuna; Jos oot naisin naurettuna, Sie naios parempi nainen, 30. Werewä Wenäeheltä, Kaunis Karjalan kylistä." Sano lieto Lemminkäinen: "Oi emoni kantajani! Ken mun naisin nauranewi, 35. Itse nauraisin isännät; Nauraisin satai naista, Tuhat muuta tunnustaisin." Sano äiti Lemminkäisen: "Mit' olet pahoilla mielin? 40. Ootko herjattu heposin; Jos oot herjattu heposin, Sie osta ori parempi, Ison saamilla eloilla, Wanhemman warustamilla." 45. Sano lieto Lemminkäinen: "Oi emoni kantajani. Ken mun herjaisi heposin, Itse herjaisin isännät; Herjaisin sata hewoista, 50. Tuhat muuta tunnustaisin. Oi emoni kantajani. Säästä säkkihin ewästä, Pane jauhot palttinahan, Wuole woita wakkasehen. 55. Wuole woita wuosi syöä, Toiseksi sian lihoa; Lähen töitäni pakohon, Pillojani piilemähän, Miehet miekkoja hiowat, 60. Kärestäwät keihäiä." Emo ennätti kysyä, Waimo wanha tutkaella: "Miksi miekkoja hiowat, Kärestäwät keihäiä?" 65. Sano lieto Lemminkäinen: "Tuli työ, satu tapahtu, Noissa Pohjolan pioissa, Sariolan juomingissa. Tapon miehen kun urohon, 70. Itse Pohjolan isännän, Omallani miekallani. Siksi miekkoja hiowat, Kärestäwät keihäiä; En tieä sitä sioa 75. Kussa piiltä pillomuksen, Paeta pahan lapasen. Oi emoni kantajani. Kunne käsket piilemähän?" Emo tuon sanoiksi wirkki, 80. Lausu wanhin lapsellensa: "Jo sanoinki poikueni, Jo warsin warottelinki, Yhä kielteä käkesin, Lähtemästä Pohjolahan. 85. Mahoit olla oikiassa, Eleä emon tuwilla, Oman wanhemman warassa, Kantajasi kartanoilla. Mene nyt tuonne piilemähän, 90. Mene männyksi mäellä, Katajaksi kankahalla, Tuho sielläki tulewi; Usein mäkinen mänty Pärepuiksi leikatahan, 95. Usein katajakangas Seipähiksi karsitahan. Nouse koiwuksi norolle, Tuho sielläki tulewi; Usein noronen koiwu 100. Pinopuiksi pilkotahan, Hakatahan halkopuiksi. Menet marjaksi aholle, Puolakaksi kankahalle, Mansikaksi näille maille, 105. Mustikaksi muille maille, Tuho sielläki tulewi; Neiet nuoret poimitahan, Tinarinnat riiwitähän. Menet hauiksi merehen, 110. Maksahan merimatehen, Lohen purstoksi punasen, Tuho sielläki tulewi; Mies musta meren näkönen Ain' on ongella olia, 115. Aina nuotalla asuja, Käestämässä käwiä. Ja menet tuonne piilemähän Kontion kiwikoloille, Karhun louhikartanoille, 120. Tuho sielläki tulewi; Mies nuori noentolainen Kirwestänsä kitkuttawi, Keihästä kärestelewi, Kontio kohataksensa, 125. Metsän karhu kaataksensa." Sillon lieto Lemminkäinen Sanan wirkko, noin nimesi: "Itse tieän ilkeimmät. Paikat arwoan pahimmat; 130. Oi emoni kantajani, Entinen elättäjäni. Kunne käsket piilemähän, Kunne käsket ja kehotat, Ettei pää pahoin menisi, 135. Hiwus hieno lankiaisi, Tukka turhiin tulisi, Warsin kaula katkiaisi. Yks' on päiwä miehen päätä, Tunti tukkoa urohon, 140. Miehet miekkoja hiowat, Keihoja kärestelewät." Sano äiti Lemminkäisen: "Tieän mä wähäsen maata, Tieän paikkoa palasen, 145. Syömätöntä, lyömätöntä, Miekan miehen käymätöntä; Sie wanno walat ikuiset Eneä ei sotia käyä Kuuna kymmennä kesänä, 150. Hopiankana halulla, Kullankana tarpehella." Siinä lieto Lemminkäinen Jo wanno walat ikuiset Eneä ei sotia käyä 155. Kuuna kymmennä kesänä, Hopiankana halulla, Kullankana tarpehella. Sano äiti Lemminkäisen. "Mene nyt tuonne piilemähän 160. Yheksän meren ylitse, Meri puolen kymmenettä, Niemelle nimettömälle, Saarelle sanattomalle. Siellä ennen isosi piili, 165. Sekä piili, jotta säily, Suurina sotakesinä, Wainowuonna waikiana. Siell' oli meret metenä, Juoksi olwena jokoset, 170. Wuoret kaikki woita wuoti, Kalliot sian lihoa; Siell' on hywä ollaksesi. Armas aikaellaksesi." Siitä lieto Lemminkäinen 175. Sekä läksi, jotta joutu, Läksi töitänsä pakohon, Pillojansa piilemähän, Lykkäsi wenon wesille, Työnti laiwan lainehille, 180. Waskisilta walkamoilta, Teräksisiltä teloilta. Nosti päälle purjehia, Kuni männikön mäellä, Itse istuwi perähän, 185. Laaittihen laskemahan, Kokan koiwusen nojassa, Melan waskisen warassa. Tuuli tuuwitti wenoista, Aalto laiwoa ajeli, 190. Niemelle nimettömälle, Saarelle sanattomalle, Ylitse meren yheksän, Meripuolen kymmenettä. Siinä lieto Lemminkäinen 195. Itse tuon sanoiksi wirkki: "Onko saarella sioa, Maata saaren manterella, Weteä wenettä maalle, Purtta kuiwalle kumota, 200. Taaton saamille teloille, Wanhempani walkamoille?" Saaren impyet sanowi, Niemen neiet wastoawi: "Ompa saarella sioa, 205. Maata saaren manterella, Jos weät saan wenettä, Tuhat purtta puujaelet." Siitä lieto Lemminkäinen Wetäwi wenosen maalle, 210. Purren kuiwalle kumosi, Itse tuon sanoiksi wirkki: "Onko saarella sioa, Onko maata saaren maalla, Piiltä miehen pillomuksen, 215. Paeta wähäwäkisen?" Saaren impyet sanowi, Niemen neiet wastoawi: "Ompa saarella sioa, Maata saaren manterella, 220. Piiltä miehen pillomuksen, Paeta wähäwäkisen." Siitä lieto Lemminkäinen Sanan wirkko, noin nimesi: "Onko saarella sioa, 225. Maata saaren manterella, Yhtä selkäni sioa, Maata karpion aloa, Minun leikki lyöäkseni, Tanner tanssaellakseni, 230. Saaren impien ilossa, Kassapäien kauneuessa?" Saaren impyet sanowi, Niemen neiet wastoawi: "Lapset laihat saaren maalla, 235. Lihawat hewosen warsat." Mitä huoli Lemminkäinen; Käwi kylitse kylihin. Saaren impien ilohon, Kassapäien kauneuhun. 240. Ei ollut sitä kyleä, Kuss' ei kymmenen taloa; Ei ollut sitä taloa, Kuss' ei kymmenen tytärtä; Ei ollut sitä tytärtä, 245. Ei sitä emosen lasta, Jonk' on ei maloa maannut. Käsiwartta waiwutellut. Tuhat tunsi morsianta, Sa'an leskiä lepäsi, 250. Sa'an naista miehellistä, Yhtenä kesäisiä yönä, Sykysyissä wietinkinä. Yksi löyty kymmenistä, Kaksi kaikitse laoista, 255. Tuhannesta löyty kolme, Jok' oli piikuen pitänyt, Neien arwossa asunut. Sillä lieto Lemminkäinen Lepytteli niemen neiet, 260. Ihastutti saaren immet; Jäi yksi lepyttämättä. Ei kuullut kukotta nosta, Kanan lapsetta kawata; Niin päiwänä muutamena, 265. Iltana monikahana, Laati liiton nostaksensa Kuunki, päiwänki keralla. Nousi ennen liittoansa, Ennen ehtoaikoansa, 270. Käwi kylitse kylihin, Senki impyen ilohom. Sillon lieto Lemminkäinen Ei nähnyt sitä taloa, Kuss' ei kolmea kotoa; 275. Ei nähnyt sitä kotoa, Kuss' ei kolmea urosta; Ei nähnyt sitä urosta, Ku ei miekkoa hionut, Kirwestänsä kitkuttanut. 280. Sillon lieto Lemminkäinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Woi päiwyinen päiwyt nousi, Armas aurinko kohosi, Mun polosen pojan päälle, 285. Päälle kaulani katalan." Jäi neiet syliämättä, Sylityt makoamatta, Läksi luoksi laiwosensa, Luoksi purtensa polonen; 290. Jo oli poltettu poroksi, Kypeniksi kyyätelty. Jo tunsi tuhon tulewan, Hätäpäiwän päälle saawan, Laatiwi wenettä uutta, 295. Uutta partta puuhoawi. Puita puuttu purtten seppä, Lautoja wenon tekiä; Saapi puuta pikkuruisen, Lautoa ani wähäsen, 300. Wanhan wärttinän muruista, Wanhan tainnan taittumista. Siitä weistämi wenettä, Puista purtta puuhoawi, Siitä laati laitapuuta, 305. Puuta kaari kapsutteli, Siitä teljoja tekewi, Kanssa airoja asetti. Sai wenonen walmihiksi, Laatineeksi puinen pursi; 310. Lykkäsi wenon wesille, Laski purren lainehille, Mäntysiltä järkälöiltä, Kuorikiskoilta teloilta. Siitä läksi Lemminkäinen, 315. Alla päin, pahoilla mielin, Kun ei saanut yötä olla, Eikä päiweä eleä, Saaren impien ilossa, Kassapäien kauneussa. 320. Itse istuwi perähän, Sanan wirkko, noin nimesi: "Kupliksi weno wesille, Lumpehiksi lainehille." Tuli tuuli, tuon puhalsi, 325. Tuli aalto, tuon ajeli Selälle meren sinisen, Ulapoille aukioille. Siinä itki saaren immet, Niemen neiet waikerrehti, 330. Kun ei purjepuu näkynnä, Rautahanka haimentanna. Ei he itke purjepuuta, Rautahankoa halaja, Itkit purjepuun alaista, 335. Rautahangan haltioa. Itse itki Lemminkäinen, Itse waiwanen waketti, Kun ei saaren maat näkynnä, Sawiharjut haimentanna. 340. Ei hän itke saaren maita, Sawiharjuja halaja, Itki saaren impyhiä, Nenän niemen neitosia. Siitä lieto Lemminkäinen 345. Laskewi sinistä merta; Laski päiwän, laski toisen, Päiwälläpä kolmannella, Luotti purren luotoselle, Wenehen wesikarille. 350. Siinä itki puinen pursi, Hankarauta haihatteli: "Mi minusta laatimasta, Kurjasta kumoamasta; Ei Ahti sotia soua 355. Kuunna kymmennä kesänä, Hopiankana halulla, Kullankana tarpehella. Pääty Ahti kuulemahan, Kauko tuota katsomahan; 360. Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: Elä huoli hongan pinta, Wene warpanen walita, Wielä saat sotia käyä, 365. Tappeloita tallustella." Ahti suorihen sotahan, Wastoin waiwanen waloa, Itse tuon sanoiksi wirkki: "Mistä saanen miehen toisen, 370. Sekä miehen, jotta miekan, Ahille soan awuksi?" Ompa Tiera tieossansa, Kuuro kuulemoisissansa; Siitä saapi miehen toisen, 375. Sekä miehen, jotta miekan. Käwi kylitse kylähän, Teitse Tieran kartanohon, Miehen toisen tarpehella Ahille soan awuksi. 380. Isä pääty ikkunassa Kirweswartta wuolemassa, Emo aitan kynnyksellä Kirnua kolistamassa, Weljekset weräjän suulla 385. Korjia kohentamassa, Sisarekset sillan päässä Waattehia sotkemassa. Wirkko isä ikkunalta, Emo aitan portahalta, 390. Weljekset weräjän suulta, Sisarekset sillan päästä: "Ei Tiera sotahan joua; Wast' on nainut nuoren naisen, Ottanut oman emännän, 395. Wiel' on nännit näppimättä, Rinnat riuahuttamatta, Kupehet kutkuttamatta." Tiera pääty kiukahalla, Jalan kenki kiukahalla, 400. Toisen kenki lattialla, Weräjillä wyötteleksen, Ulkona solitteleksen. Otti Tiera keihäänsä, Ei ole keiho suuren suuri, 405. Eikä keiho pienen pieni, Keiho keskikertahinen; Susi seiso suowerolla, Warsa juoksi wartta myöten, Kasi nauku naulan tiessä. 410. Työnti Tiera keihäänsä Ahin keihojen keselle. Niin läksi Ahin wenonen Käsiwarsin waalimatta, Läksi luoen luotosesta 415. Tuolle Pohjolan merelle. Silloin Pohjolan emäntä Pahan pakkasen lähetti Tuolle Pohjolan merelle. Itse neuo poikoansa, 420. Kun kukin sukimojansa, Itse ilmoin luomiansa: "Pakko pienin poikiani, Kaunis kaswateltujani. Lähes tuonne, kunne käsken, 425. Kunne käsken ja kehotan, Meren rutjan partahalle, Äärettömän äprähälle. Kylmä soita, kylmä maita, Kylmä selwiä wesiä, 430. Kurimuksen kulkun suuta, Kinahmia ilkiöitä; Kylmä weitikän wenonen, Pursi lieto Lemminkäisen, Selwälle meren selälle, 435. Ulapalle aukialle, Jott' ei pääse päiwinänsä, Selwiä sinä ikänä, Jon' en jouwu päästämähän, Käy itse kehittämähän." 440. Pakko pienin poikiansa, Kaunis kaswateltujansa, Sekä läksi, jotta joutu, Tuonne Pohjolan merelle; Niin Ahin merellä kylmi, 445. Kylmi weitikän wesillä, Jopa yönä ensimmäisnä Puuttu kyllin kyllitellä, Puuttu kyllä päätä kyynäs, Kättä wiljalta wihaista. 450. Niinpä kylmi täyen kylmän, Wäki pakkasen paleli, Yhtenä kesäissä yönä, Sykysyissä wietinkinä; Kylmi jäätä kyynäräisen, 455. Sato lunta sauan warren. Aiko kylmeä jumalan, Itse weitikän werewän. Sillon lieto Lemminkäinen, Itse kaunis Kaukomieli, 460. Keritsi kiweltä willat, Takut talwen maannehelta, Suoritteli sukkasiksi, Kääritteli kintahiksi, Käsin pakkasen piteli, 465. Kowan ilman kopristeli, Tunki pakkasen tulehen, Rautasehen rauniohon, Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: 470. "Pakkanen pajuilla synty, Risuilla wähäripanen, Iti turmasta isosta, Emosta epattomasta. Käärme pakkasen imetti, 475. Mato maiolla piteli, Nännistä nisittömistä, Utarista uuttomista. Pantihin nimi pahalle, Pantihinpa pakkaseksi. 480. Kesät aioilla ajeli, Talwet heilu hettehissä, Kylmi soita, kylmi maita, Paleli wesipajuja, Pani haawan pakkuloita, 485. Koiwun juuria kolotti. Panihen pahat pahaksi, Heittihen häwyttömäksi; Kylmi kattilan tulella, Hiilet uunin lietosella, 490. Käen naisen taikinahan, Watsahan hewosen warsan. Läksi maita kylmämähän, Aaltoja asettamahan; Lahet kylmi, lammit kylmi, 495. Jäip' on meri kylwämättä, Jäipä peipponen selällä, Wästäräkki lainehilla. Senki kynnet kylmämättä, Pää pieni palelematta. 500. Joko nyt suureksi sukesit, Joko kaswoit kauhiaksi? Tahot kylmeä minua, Kohotella korwiani, Alta jalkoja anella, 505. Päältä kynsiä kysellä. Pakkanen Puhurin poika, Kowan ilman höyhelöinen! Ellös nyt minua kylmä, Ellös päätäni palele, 510. Ellös waiwa warpahia, Elä korwia koseta; Kyll'on sulla kylmämistä, Paljoki palelemista. Mene tuonne, kunne käsken, 515. Pohjan pitkähän perähän, Siell' on soita kylmämättä, Pajuja palelematta, Kiwiä kiwistämättä, Tannerta tasottamatta. 520. Jos ei tuosta kyllä liene, Tuonne ma sinun manoan Hiien hiilien sekahan, Lemmon liesikiukahille; Siellä waiwut walkiahan, 525. Tunkeut tulen sekahan, Jost' et kuulu kuuna pänä, Selwiä sinä ikänä. Tulen tungen sukkahan, Kekälehet kenkähäni, 530. Pakkasen palelematta, Kowan ilman koskematta." Sillä lieto Lemminkäinen Pahan pakkasen lumowi, Heitti laiwansa lahelle, 535. Uuen purren puutoksehen. Itse metsähän menewi, Ylös korpehen kohosi, Matkoille majattomille, Teille tietämättömille. 540. Siinä lieto Lemminkäinen Itse noin sanoiksi wirkki: "Woi minä polonen poika, Jo minä johonki jouwuin, Kuuksi päiwäksi kululle, 545. Iäkseni ilman alle. Itkewi emo koissa, Walittawi wanhempani: Tuoll' on poikani polosen, Tuolla laiton lapsueni, 550. Tuonen toukoja panewi, Kalman maita kyntelewi. Saapi nyt minun polosen, Mun polosen pojaltani, Saapi pyyt pyhän piteä, 555. Lintuset hywin lihota. Saapi kärppäset käwellä, Orawaiset jouten juosta. Niin on niin minun emoni, Niin on kaunis kantajani, 560. Kaswatit kanoja paljon, Koko joukon jouhtenia; Tuli tuuli niin hajotti, Tuli lempo niin lewitti, Sisarilta sillan taitto, 565. Weikoilta wenon häwitti. Oli meitä kun oliki, Oli ennen aikoinansa, Sisaria suuri silta, Weikkoja weno punanen, 570. Waan ei nyt nykysin aioin, Ei kelle sanan sanoa; Joka mies sotaurosna, Kaikki miehet miekka wyöllä. Aina muistan muinosetki, 575. Arwoan ajat paremmat; Kulin kukkana kylissä, Hersuin heinän karwasena, Moni katso muotohoni, Warteheni walkotteli. 580. Nyt mä mustuin mustikoilla Painuin marjoilla pahoilla. Sian tieän, kussa synnyin Paikan kaiken, kussa kaswoin En tieä sitä sioa, 585. Kussa kuollo kohtanewi. Olen kun jäniksen poika Suolla soikerrehtamassa, Palolla papahtamassa, Meren rannat juoksemassa, 590. Someret sirottamassa, Pohjat kengistä kuluwi, Pois perotat pehmiäwi, Kengän warret wanhanewi."

Yheksästoista Runo.

Synty poika Kalewalassa, Kullerwo nimeltä, joka heti pienenä myöään Ilmariselle orjaksi. Pannaan jos mille työlle, raataa kaikki erikummasesti ja talon häwiksi. Lasta soutawa tapatti lapsen ja poltti kätkyenki; kaskea leikkoawa, loihti maan, ettei ikänä uuelleen metsistyä eikä halmeen jywää saaha; aitaa panewa rakenti aian, ettei yksikänä päässyt ylitse; soutamassa souti weneen hajalle; nuottaa tarpomassa, tarpo nuotan ja kalat yheksi liiwaksi. Pannaan wiimmen karjaa paimentamaan. Panee ewästä paimenelle emäntä, laskee ulos karjansa ja lukee tawalliset luwut karjan eistymiseksi, maion karttumiseksi, ohtoa wasten j.n.e. Ulommaksi tullut paimen ewästä katsowa näkee kehnoksi kiwen leiwässä olewan. Arwelee sen pilkalla emännän tehneen ja ajattelee, millä kostaisi. Niin lewittää metsään lehmät ja ajaa illalla kontioita kotia. Soittaa torwea, lähenee kotia. Käypi arwostansa lypsämään emäntä ja ensin loitompata katsellen ihastuu hywästiki karjansa kauneutta. Saapi likemmä, niin käywät käsiksi karhut ja repiwät haawoille. Rukoilee ukkoa emäntä Kalewan poikaa soassa menettämään, waan Kalewan poikaki puolestansa rukoilee ukkoa, emäntä tauilla tappamaan. Niin eriäwi Ilmarisesta Kullerwo ja annaksen sotaan.