Part 12

Waka wanha Wäinämöinen Arwelewi aiwossansa: "Jo nyt soitanto käwisi, Ilon teentä kelpoaisi, 5. Näillä pienillä pihoilla, Kapehilla käytäwillä, Waan on kantelo kaonnut, Iloni ikäti mennyt; Waan on kantelo kaonnut, 10. Iloni ikäti mennyt, Kalasehen kartanohon, Lohisehen louhikkohon, Ahin hauin haltioille, Wellamon ikiwäelle. 15. Harwon Ahti antanewi, Kun on kerran keksinynnä." Waka wanha Wäinämöinen Meni sepponsa pajahan, Sanan wirkko, noin nimesi: 20. "Oi sie seppo Ilmarinen! Tao rautanen harawa, Warsi waskinen walaos, Jolla ma meret haroan Laposille aallot lasken, 25. Saaha harppu hauinluinen, Kantele kalanewänen, Kalasesta kartanosta, Lohisesta louhikosta." Se on seppo Ilmarinen, 30. Takoja iän ikuinen, Tako rautasen harawan, Warren waskisen wanuwi; Tako piit satoa syltä, Warren wiittä walmisteli. 35. Siitä wanha Wäinämöinen Otti rautasen harawan, Läksi selwille wesille, Ulapoille aukeille; Harawoipi rannan raiskat, 40. Ruowon ruusut, kaislan kaikut Tukulle meret tukusi, Laposille lasketteli. Eipä löynnyt, ei tawannut, Hauinluista harppuansa, 45. Iki mennyttä iloa, Kaounutta kanteletta. Siitä wanha Wäinämöinen Jo kohin kotia astu Alla päin, pahoilla mielin, 50. Kaiken kalella kypärin. Niin aholla seisotaksen, Katseleksen, kuunteleksen, Kuuli koiwun itkewänsä, Puun wisan wetistelewän. 55. Kysytteli, lausutteli: "Mit' itket wihanta koiwu, Wesalehti wierettelet, Wyöhyt walkia walitat? Ei sua sotahan wieä, 60. Ei tahota tappelohon." Koiwu taiten wastaeli. Puu wisanen wieretteli: "Niin ne muutamat sanowi, Moniahat arwelewi, 65. Eläwän minun ilossa, Riemussa remuelewan; Minä hoikka huolissani, Ikäwissäni ilotsen, Panen pakkopäiwissäni. 70. Typeryyttä tyhjä itken, Wajouttani walitan; Kun olen kowin osaton, Tuiki waiwanen waraton, Näillä paikoilla pahoilla, 75. Lakeilla laitumilla. Useinpa minun polosen, Usein polon alasen, Paimenet pahat kesällä Puhki wiiltäwät pukuni, 80. Halki mahalasen mahani. Usein minä polonen, Usein polon alanen, Näillä paikoilla pahoilla, Lakehilla laitumilla, 85. Karsitahan kaskipuiksi, Pinopuiksi pilkutahun, Kolmasti tänä kesänä, Tänä suurena suwena, Miehet allani asuiwat, 90. Kirwestänsä kitkuttiwat, Mun polosen pään waralle, Warten kauloa katalan. Tuota itken tuon ikäni, Puhki polweni murehin, 95. Kun olen kowin osaton, Tuiki waiwanen waraton, Kowan ilman kohtelossa, Talwen tullessa tukelan. Jopa aina aikaisin 100. Murhe muowon muuttelewi, Huoli päätäni panewi, Kaswot käypi kalweheksi, Muistellessa mustat päiwät, Pahat ajat arwellessa. 105. Siitä tuuli tuskat tuopi, Pakkanen pahimmat päiwät; Tuuli turkkia tuhuwi, Lempo lehet leikkoawi, Jotta aiwan alastonna 110. Palelen pahalla säällä, Pakkasen pahan käsissä, Koprissa kowan wihurin." Sano wanha Wäinämöinen: "El' itke wihanta koiwu, 115. Wesalehti wierettele, Wyöhyt walkia walita. Saan ma itkusi iloksi, Murehesi muuksi muutan, Käännän huolesi huwiksi." 120. Siitä wanha Wäinämöinen Weisti käyreä wisasta, Koppoa kowasta puusta, Kanteletta koiwuesta. Weisteli kesäsen päiwän, 125. Kalkutteli kanteletta, Nenässä utusen niemen, Päässä saaren terhenisen. Saip' on koppa kanteletta, Emäpuu iloa uutta, 130. Koppa koiwusta lujasta, Emäpuu wisaperästä. Siitä wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Tuoss' on koppa kanteletta, 135. Emäpuu iki iloa, On koppa kowasta puusta, Emäpuu wisaperästä; Mistä naulat saatanehe, Piättimet perittänehe?" 140. Kaswo tammi tanhualla, Puu pitkä pihan perällä, Tammessa tasaset oksat, Joka oksalla omena, Omenalla kultapyörä, 145. Kultapyörällä käkönen. Niin käki kukahtelewi Wirkaten sanoa wiisi, Kukahellen kuuennenki. Kuita suusta kumpuawi, 150. Hopia walahtelewi, Kultaselle kunnahalle, Hopeaiselle mäelle. Siit' on naulat kantelehen, Piättimet wisaperähän. 155. Waka wanha Wäinämöinen Siitä noin sanoiksi wirkki: "Nyt on naulat kantelessa, Piättimet wisaperässä, Käen kullan kukkumasta, 160. Hopiaisen huolinnasta; Wielä uupuwi wähäsen, Wiittä kieltä kanteloinen; Mistä kielet saatanehe, Jouhet jouatettanehe?" 165. Itki immikkö aholla, Nuori neitonen norolla; Eipä impi itkenynnä, Ei warsin ilonnukkana. Laulo iltansa kuluksi, 170. Auringon alimenoksi, Miehen toiwossa tulewan, Sulhon saawan suosiossa. Waka wanha Wäinämöinen Kuulewi kujertelewan, 175. Lapsukaisen laulelewan; Sanan wirkko, noin nimesi: "Anna impi hapsiasi, Neitonen hiwuksiasi; Tuo minulle hiwusta wiisi, 180. Kuusi hastasi kuleta, Saisin kielet kantelehen, Äänyet iki ilohon." Anto impi hapsiansa, Neitonen hiwuksiansa; 185. Antopa hiwusta wiisi, Kuusi hastansa kuletti. Siit' on kielet kantelessa, Äänyet iki ilossa. Siitä wanha Wäinämöinen 190. Itse rupesi runoille, Istuwi ilon teolle, Kiwiselle portahalle, Petäjäisen pienan päähän, Rahin rautasen nenähän. 195. Sowitteli soittoansa, Laaitteli lauluansa, Pani soiton soittamahan, Laski äänen laulamahan. Jop' on wirkki puu wisanen, 200. Wesalehti leikittäwi, Kukkuwi käkösen kulta, Hiwus impyen ilosi. Sormin soitti Wäinämöinen, Kielin kanterwo pakasi; 205. Notkot nousi, mäet aleni, Ylähäiset maat aleni, Alahaiset maat yleni, Wuoret waskiset wawahti, Kaikki kalliot kajahti, 210. Kannot hyppi kankahilla, Kiwet rannalla rakoili, Mäellä pelmusi petäjät. Kuuluwi soria soitto, Kuulu kuutehen kylähän, 215. Pitäjähän seitsemähän. Lintuja liki tuhatta Lenti luoksi Wäinämöisen, Luoksi laulajan urohon. Kotka kun kotona kuuli 220. Sen sulosen Suomen soiton, Heitti pentunsa pesähän, Lenti mailta wierahilta, Kanteletta kuulemahan, Iloa imehtimähän. 225. Korwen ukko koirinensa Tanssiwi tasajalassa, Tehessä isän iloa, Soitellessa Wäinämöisen. Siinä wanha Wäinämöinen 230. Kyllä soitteli somasti, Kajahutti kaunihisti; Kun han soitteli kotona, Huonehessa honkasessa, Niin katot kajahteliwat, 235. Ikkunat ilotteliwat, Silta soitti sorsanluinen, Laki kultanen kulisi. Kun han kulki kuusikossa, Waelti petäikössä, 240. Kuusoset kumartelihen, Männyt määllä kääntelihen, Käpöset keolla wieri, Hawut juurelle hajosi. Kun han liikahti lehossa, 245. Lehot leikkiä pitiwät; Kun han astahti aholle, Kukat kulkiwat kutuhun, Wesat nuoret notkahteli.

Kolmekymmenes Runo.

Wäinämöinen ja Joukahainen tapaawat toinen toisensa tiellä. Joukahainen itsensä parempana pitäwä ei wäistä ja alkaa kaikenlaisia kertoella, josta ymmärtäisi toinenki jo ylemämmän kohanneensa. Wasta wiimmen Joukahaisen maailman alkutöitä muistellessa sanoo Wäinämöinenki tietonsa, itsensä näissä töissä osallisna olleen. Wieläkänä ei heittäwä Joukahainen uhkaa Wäinämöisen laululla woittaa. Tästä syäntyy Wäinämöinen ja laulaa paikalla kainaloista asti maan sisähän Joukahaisen. Jo tuskautuwa Joukahainen rukoilee Wäinämöistä itsiänsä wapahuttamaan luwaten esinnä muita ja wiimmen ainoan sisarensa lunnaaksi. Päästää miehen Wäinämöinen. Joukahainen itkien kotiin, äitillensä kertoo jo sisarensa Wäinämöiselle luwanneen. Ei olewan itkettäwätä, emo, jo kauan toiwoneensakin Wäinämöistä langoksensa.

Waka wanha Wäinämöinen Matkojansa mittelewi, Toinen nuori Joukahainen Ajoa suhuttelewi. 5. Tulit tiellä wastatusten, Rahis puuttu rahkehesen, Aisa aisahan takellu, Wemmel wempelen nenähän. Wesi tippu wempelestä, 10. Raswa rahkehen nenästä. Siinä seiso Wäinämöinen, Itse tuon sanoiksi wirkki: "Siirry tieltä Joukahainen, Sie olet nuorempi minua." 15. Se on nuori Joukahainen Sanan wirkko, noin nimesi: "Wähä miehen nuoruesta, Nuoruesta, wanhuesta, Kenpä tieolta parempi, 20. Sen on tiellä seisominen; Kenpä tieolta wähempi, Sen on tieltä siirtyminen." Sano wanha Wäinämöinen: "Kun ollet tieolta enämpi, 25. Sano korwin kuullakseni, Mitäpäs enemmän tieät." Sano nuori Joukahainen: "Tieänpä minä jotaki: Pohjola porolla kynti, 30. Etelä emähewolla, Takalappi tarwahalla. Siiall' on siliät pellot, Tawilla laki tasanen; Hyw' on hylkehen eleä, 35. Joopi wettä wiereltänsä, Luotahan lohia syöpi, Siwultansa siikasia. Hauki hallalla kutewi, Suukonna kowalla säällä; 40. Ahwen arka märkähäntä Sykysyt sywillä uipi, Kesät kuiwilla kutewi; Käypi särki säärtä lyöen, Lohi konstin koipiellen." 45. Sillon wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Niin mitä enemmän tieät, Ulommaksi arwaelet?" Sano nuori Joukahainen: 50. "Tieän siitäki etemmä, Ulommaksi arwaelen: Puut pitkät Pisan mäellä, Hongat Hornan kalliolla. Paju on puita ensimmäinen, 55. Paju puita, mätäs maita, Kiiskinen ween kaloja, Ilman lintuja tiainen, Kyytöläinen käärmehiä. Tulen synty taiwosesta, 60. Wuoresta wetosen synty, Alku rauan ruostehesta." Waka wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Niin mitä enemmän tieät, 65. Ulommaksi arwaelet? Sano tarkkoja tosia, Muisteloita muinosia." Sano nuori Joukahainen: "Tieän kuitenki wähäsen, 70. Muistan ajan muutamankin Muistan meret kynnetyksi, Kalahauat kaiwetuksi, Siweret sywennetyksi, Sarkajaot sauotuksi, 75. Mäet mullermoitetuksi, Wuoret luowuksi kokohon, Ilman pielet pistetyksi, Taiwon kaaret kannetuksi, Taiwoset tähytetyksi." 80. Sillon wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Lapsen tieto, naisen muisti, Ei ole partasuun urohon. Omat on meret kyntämäni, 85. Meren kolkot kuokkimani, Kalahauat kaiwamani, Siweret sywentämäni, Sarkajaot sauomani, Mäet mullermoittamani, 90. Kiwet luomani kokohon; Olin ma miessä kolmantena Ilman pieltä pistämässä, Taiwon kaaria kantamassa, Taiwoa tähyttämässä." 95. Siinä nuori Joukahainen Murti suuta, wäänti päätä, Murti mustoa hawenta, Itse tuon sanoiksi wirkki: "Tieän wieläki wähäsen, 100. Ulommaksi ymmärtelen; Tuonne laulan tuhman miehen, Laulan lastuiksi wesille, Lumpehiksi lainehille." Siitä suuttu Wäinämöinen, 105. Siitä suuttu ja häpesi. Itse loihen laulamahan, Sai itse sanelemahan; Ei oo laulut lasten laulut, Lasten laulut, naisten naurut, 110. Waan on partasuun urohon, Joit' ei laula kaikki lapset, Eikä poiat puoletkana, Kolmannetkana kosiat, Nykysessä nuorisossa, 115. Polwessa ylenewässä. Laulo wanha Wäinämöinen, Järwet läikky, maa järisi, Wuoret waskiset wapisi, Paaet wahwat paukahteli, 120. Kiwilinnat liikahteli, Tornit maahan torkahteli, Portit Pohjolan repesi, Ilman kaaret katkieli. Laulo nuoren Joukahaisen, 125. Laulo suohon suoniwöistä, Niittuhun nisälihoista, Kainaloista kankahasen. Laulo koiran Joukahaisen Kynsin kylmähän kiwehen, 130. Hampahin wesihakohon; Laulo jousen Joukahaisen Kaariksi wesien päälle; Laulo nuolet Joukahaisen Hawukoiksi kiitäwiksi; 135. Laulo pystysän kypärin Otawaisten olkapäille; Laulo haljakan sinisen Hattaroiksi taiwahalle; Laulo ussakan utusen 140. Halki taiwahan tähiksi. Itse nuori Joukahainen Jo on suossa suoniwöistä, Niitussa nisälihoista, Kainaloista kankahassa. 145. Se siitä hywin pahastu, Toki wiimmen tuskautu, Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: "Oi sie wiisas Wäinämöinen, 150. Tietäjä iän ikuinen. Pyörrytä pyhät sanasi, Peräytä lausehesi, Päästä tästä pälkähästä, Tästä seikasta selitä." 155. Se on wiisas Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Niin mitä minulle annat, Kun pyörrän pyhät sanani, Peräytän lauseheni?" 160. Sano nuori Joukahainen: "Ompa mulla kaarta kaksi, Toinen tarkka ammunnalta, Toinen lyömähän riwiä; Ota niistä jompikumpi." 165. Sano wanha Wäinämöinen: "Katson ma päälle kaariesi; Huolin hurja jousistasi; On kaari itselläniki Kahta mointa kallehimpi, 170. Kahta kolmia parempi. Ei ole kaaren kantajaa, Eikä nuolen noutajaa; Mitä annat lunnahaksi?" Sano nuori Joukahainen: 175. "On minull' oritta kaksi, Toinen tarkka askelelta, Toinen käymähän ripiä; Ota niistä jompikumpi, Päästä tästä pälkähästä 180. Tästä seikasta selitä." Sano wanha Wäinämöinen: "Katson päälle orittesi, Suren sukkajalkojasi; On ori itselläniki 185. Kahta kolmia parempi, Wiittä kuutta wirkiämpi, Jonk' on lampi lautasilla, Wesi selwä selkäluilla, Syö se heinät hettehestä, 190. Ween pilwestä pitäwi. Ei ole oron ottajoa, Suwikunnan suitsioa, Warsan wiejeä waolle; Mitä annat lunnahaksi?" 195. Sano nuori Joukahainen: "On mulla sisar koissa, Jok' on warrelta walittu, Sekä kaunis kaswannolta; Annan ainoan sisaren, 200. Lainoan emoni lapsen, Polwiseksi puolisoksi, Wanhan päiwäsi waraksi. Sie pyörrä pyhät sanasi, Peräytä lausehesi, 205. Päästä tästä pälkähästä, Tästä seikasta selitä." Sillon wanha Wäinämöinen Pyörrytti pyhät sanansa, Perähytti lausehensa. 210. Itse nuori Joukahainen, Alla päin, pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin, Itkeä wetistelewi, Kotihinsa tullessansa. 215. Isä pääty ikkunassa Emo aittojen wajoilla. Emo ennätti kysyä, Waimo wanha tutkaella: "Mitä itket poikueni, 220. Waiwan nähtyni walitat?" Sano nuori Joukahainen: "Ohoh maammo kantajani, Oi emo ylentämäni! Ompa syytä itkiällä, 225. Waiwoja wetistäjällä. Tuota itken tuon ikäni, Puhki polweni murehin, Annon ainoan sisaren, Lainasin emoni lapsen, 230. Wanhalle Wäinämöiselle, Ikuiselle tietäjälle. Annon wanhalle waraksi, Turwaksi tutisewalle." Emo kahta kämmentänsä, 235. Hyrehti molempiansa, Sanan wirkko, noin nimesi: "Ellös itke poikueni, Ei ole itettäwiä; Tuota toiwoin tuon ikäni, 240. Puhki polweni halasin, Suwukseni suurta miestä, Wäwykseni Wäinämöistä, Laulajoa langokseni."

Yhesneljättä Runo.

Wäinämöinen metsässä, wastan taitannassa tapaa Joukahaisen sisaren. Warottaa tyttöä tästälähin waan hänelle mielimään. Tyttö wesisilmissä kotiin, äitillensä kertoo metsässä Kalewaisen tulleen, häntä itsellensä kaswamaan käskeneen. Emo tyttöänsä kieltää millänsäkään olemasta, aittaan menemään ja siellä parahisin waatteisin pukemaan. Tyttö emonsa silmiltä pihalle, siellä yhä itkee wetistelee. Kysywälle emolle mitä yhtäläiseen itki wastaa ennen meren pohjaanki kun wanhalle Wäinämöiselle menewänsä. Niin katosi mereen tytti. Tuli nyt emonki wuoro itkeä; itki jotta kolme kokonaista jokea kyyneleistä kaswo. Waan tytti Wäinämöisen moniaasti onkiessa puuttu kalana onkeen. Wäinämöinen esinnä kyllä ouoksi katsoo, wiimmen luulee loheksi. Ottaa weitsen, alkaa halki leikata, niin kala käsistä luiskahti mereen ja ilmottihen. Pyytää Wäinämöinen wielä toiste tulemaan; ei tullut. Niin Wäinämöinen kylläki murehtii, kun ei älynnyt pitää kauan kaiwattua tyttöä. Wielä unissaki kuwailee jo olewan tytön saamattomassa.