Part 10

Ikäwä imehnosilla, Tuiki linnuilla tukela, Waikia ween kaloilla, Metsän karjalla kamala, 5. Kun ei konsa päiwyt paista, Eikä kuuhuet kumota. Hauki tiesi hauan pohjat, Kokko lintujen samonnan, Tuuli hanhen päiwäyksen; 10. Ei tietä pojat poloset, Millon aamu alkanewi, Yö tulla yrittänewi, Nenässä utusen niemen, Päässä saaren terhenisen. 15. Nuoret neuoa pitäwät, Ikäpuolet arwelewat, Kuinka kuutta lietänehe, Päiwätä elettänehe, Otawatta oltanehe. 20. Waka wanha Wäinämöinen Meni sepponsa pajahan, Astuwi owen alatse, Sanowi sanalla tuolla: "Nouse seppo seinän alta, 25. Takoja kiwen takoa, Takomahan uutta kuuta, Uutta päiwyen keheä; Tukela on tuletta olla, Paha kuun kumottamatta, 30. Paha päiwän paistamatta." Nousi seppo seinän alta, Takoja kiwen takoa, Takomahan uutta kuuta, Uutta päiwyen keheä. 35. Kuun on kullasta takowi, Hopiasta uuen päiwän. Saipa kuu kuwanneheksi, Toki päiwä walmihiksi; Noita nostiwat halulla, 40. Kaunihisti kannattiwat, Ylähäksi taiwahalle, Päälle kuuen kirjokannen, Päälle taiwahan yheksän. Hiki läksi luojan päästä, 45. Kaste kaswoista jumalan, Warsin työssä työlähässä, Nostannassa waikiassa, Päiweä kulettaissa, Kuun kehyttä kantaessa, 50. Tuonne taiwahan nawalle, Ilmalle yheksännelle. Saiwat kuun kuletetuksi, Auringon asetetuksi, Ilmalle yhäksännelle, 55. Keskitaiwahan nawalle, Ei kumota kulta kuuna, Paista päiwänä hopia. Sillon wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: 60. "Jos ma nyt lähen Pohjolahan, Pohjan poikien sekahan, Saan ma kuun kumottamahan, Päiwäkullan paistamahan." Sekä läksi, jotta joutu, 65. Pimiähän Pohjolahan; Astu päiwän, astu toisen, Päiwänä jo kolmantena Portit Pohjolan näkywät, Pohjan ukset ulwottawat, 70. Paistawat pahat saranat. Niin huhuta huiahutti Tuolla Pohjolan joella: "Tuo wenettä Pohjan poika, Joen poikki päästäkseni." 75. Niin sanowi Pohjan poika: "Ei täältä wenehet joua; Tule sormin soutimina, Kämmenin käsimeloina, Poikki Pohjolan joesta." 80. Sillon wanha Wäinämöinen Sormin sortuwi wetehen, Käsin loihen lainehesen; Wetihen wesihaolle, Petäjäisen pölkyn päälle, 85. Niin wihelti wiuahutti, Tuli tuuli tuon puhalsi, Poikki Pohjolan joesta. Pohjan poikaset sanowi, Paha parwi pauhoawi: 90. "Astu jalka ensimmäinen, Tälle rannalle rapa'a." Astu jalan, astu toisen, Pohjan rannalle rapasi. Niin sanowi Pohjan poiat, 95. Paha parwi pauhoawi: "Käyppä Pohjolan pihalle." Meni Pohjolan pihalle. Pohjan poikaset sanowi, Paha parwi pauhoawi: 100. "Tuleppa Pohjolan tupahan." Meni Pohjolan tupahan. Siell' on miehet mettä juowat, Simoa sirettelewät, Miehet kaikki miekka wyöllä, 105. Urohot sotaaseissa, Pään waralla Wäinämöisen, Surmaksi suwantolaisen, Sanoiwat sanalla tuolla: "Ku sanoma kurjan miehen, 110. Mitkä tieot tienkäwiän?" Waka wanha Wäinämöinen Sanan wirkko, noin nimesi: "Minnes meiltä päiwä pääty, Kunne meiltä kuu katosi?" 115. Pohjan poikaset sanowi, Paha parwi lausueli: "Tuonne teiltä päiwä pääty, Tuonne teiltä kuu katosi: Päiwä pääty kalliohon, 120. Wuorehen teräksisehen, Kuuhut kiwehen katosi, Kirjarintahan kiwehen, Jost' ei pääse päiwinänsä, Selwiä sinä ikänä." 125. Sillon wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Mitelkääme miekkojamme, Katselkaame kalpojamme; Eikö kuu kiwestä päässe, 130. Päässe päiwä kalliosta." Kenen lie pitempi miekka, Kenen kalpa kaunihimpi, Sen ois iskeä eellä. Mitteliwät miekkojansa, 135. Katseliwat kalpojansa; Jo oli pikkuista pitempi Miekka wanhan Wäinämöisen, Yhtä ohrasen jyweä, Olen kortta korkiampi. 140. Senpä kuu kärestä paisto, Päiwä wästistä wälötti, Heponen terällä hirnu, Kasi nauku naulan päässä, Pentu putkessa makasi. 145. Mentihin ulos pihalle, Wastatusten wainiolle. Siitä wanha Wäinämöinen Löi on kerran leimahutti, Löip' on kerran, löipä toisen, 150. Listi kun naurihin napoja, Päitä Pohjan poikasien. Käwi kuuta katsomahan, Päiweä kerittämähän, Otawaista ottamahan, 155. Kirjarinnasta kiwestä, Wuoresta teräksisestä, Rautasesta kalliosta. Yheksin owia ompi, Kolmin lukkoja lukittu 160. Itsekullaki owella; Ei sinne sisälle päässyt. Waka wanha Wäinämöinen Itse astuwi kotia, Meni sepponsa pajahan, 165. Sanan wirkko, noin nimesi: "Oi sie seppo Ilmarinen, Lankoni emoni lapsi. Tao kuokka kolmihaara, Tao tuuria tusina, 170. Awaimia aika kimppu, Jolla kuun kiwestä päästän, Päästän päiwän kalliosta." Se on seppo Ilmarinen Tako miehen tarpehia, 175. Tako päiwän, tako toisen, Tako kohta kolmannenki. Päiwälläpä kolmannella Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan akka harwahammas, 180. Nousi aamulla warahin, Itse loihen lentämähän. Nousi leiwon lentimille, Sirkun siiwille yleni, Lenti Ilmarin pajahan, 185. Istu pajan ikkunalle. Se on seppo Ilmarinen Itse tuon sanoiksi wirkki: "Mit' olet lintu ikkunalla Aiwan aamulla warahin?" 190. Lintu kielelle paneksen, Sirkkunen siwerteleksen: "Oi sie seppo Ilmarinen, Takoja alinomanen. Kun olet kowin osaawa, 195. Warsin taitawa takoja." Se on seppo Ilmarinen Sanan wirkko, noin nimesi, "Siks' olen kowin osaawa, Warsin taitawa takoja, 200. Kauan katsoin luojan suuhun, Partahan jalon jumalan, Ennen taiwoa takoissa, Ilman kantta kalkuttaista." Lintu kielellen paneksen, 205. Leiwonen liwerteleksen: "Mit' on rautio takowa, Kuta seppo kalkuttawa?" Se on seppo Ilmarinen Sanan wastaten sanowi: 210. "Taon kaularenkahaista Tuolle Pohjolan akalle." Siitä Pohjolan emäntä Sekä läksi, jotta joutu, Sepon Ilmarin pajasta, 215. Lenti leiwona kotihin. Arwelee, ajattelewi, Pitkin päätänsä pitäwi, Millä kaulansa katala, Paha waimo warjeleisi. 220. Jo tunsi tuhon tulewan, Hätäpäiwän päälle saawan; Nousi aamulla warahin, Aiwan aika huomenessa, Lenti Ilmarin pajahan, 225. Kyyhkysenä kynnykselle. Se on seppo Ilmarinen Sanan wirkko, noin nimesi: "Mit' olet kyyhky kynnyksellä Aiwan aamulla warahin?" 230. Kyyhky kielellen paneksen, Warsin wastaten sanowi: "Tuota lienen kynnyksellä Sanomata saattamassa; Jopa kuu kiwestä nousi, 235. Päiwä pääsi kalliosta." Siitä seppo Ilmarinen Astuwi pajan owelle, Katso tarkon taiwahalle, Katso kuun kumottawaksi, 240. Näki päiwän paistawaksi. Meni luoksi Wäinämöisen, Sanan wirkko, noin nimesi: "Sinä wanha Wäinämöinen, Laulaja iänikuinen! 245. Käyppä kuuta katsomahan, Päiweä tähyämähän, Kut on nostu taiwahalle, Entisillensä sioille." Waka wanha Wäinämöinen 250. Itse pistihen pihalle, Warsin päätänsä kohotti, Katsahtawi taiwahalle; Kuu oli nossut, päiwä päässyt, Taiwon aurinko tawannut. 255. Sillon wanha Wäinämöinen Sai itse sanelemahan, Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: "Terwe kuu kumottamasta, 260. Terwe kaswot näyttämästä, Päiwä kulta koittamasta, Aurinko ylenemästä! Kuu kulta kiwestä nousit, Päiwä kaunis kalliosta; 265. Nousit kullaissa käkenä, Hopiaissa kyyhkyläisnä. Nouse aina aamusilla Tämän päiwänki perästä; Aina tänne tullessasi 270. Tuowos täyttä terweyttä; Siirrä saama saatawihin, Onni onkemme nenähän, Pyytö päähän peukalomme. Käy nyt tiesi terwehenä, 275. Matkasi imantehena Kaaruesi kaunihina; Pääse illalla ilohon."

Kaheksaskolmatta Runo.

Walmistaksen Wäinämöinen karhun tappoon. Tulee luoksi, kaataa kontion. Wiepi soitellen kotia. Kotiwäki kuulee soiton ja rientää saalista pihalla wastaan ottamaan. Siitä ohtopoika kuletetaan kujalta pihalle, pihalta huoneesen ja lasketaan rahille lattialla. Pannaan nahan otettua pataan ja keitetään lihat peiahiksi. Nostetaan sitte pajasta kuppiloihin ja kaikki Tapion kansa kutsutaan wierahiksi. Peiaita pitäessä kertoo Wäinämöinen, miten onnistu karhun tappo. Syötyä, juotua, laulettua ja muien temppujen tehtyä wieään kallo puuhun ja lopuksi toiwottaa Wäinämöinen wastaseksiki yhenlaisia iloja paikalle.