Part 8

Siitä äiti äyhkäsewi, Walittawi waimo wanha: "Woipa poikani polonen, Kuulu kultani omena, 5. Wiikon wiipywi kosissa, Kauan mailla wierahilla." Oli ennen naitu nainen, Ennen ostettu emäntä, Koissa lieto Lemminkäisen, 10. Kaukomielen kartanossa; Katso illalla sukoa, Aamulla tereä harjan, Jo suka werin waluwi, Harja hurmehin loruwi. 15. Sano ennen naitu nainen, Ennen ostettu emäntä: "Jo nyt on poikasi polonen, Kuulu kultasi omena, Matkoilla majattomilla, 20. Teillä tietämättömillä; Jo suka werin waluwi, Harja hurmehin loruwi." Siitä äiti Lemminkäisen Itse katsowi sukoa, 25. Itse itkulle hyräyty: Sanowi sanalla tällä: "Woi polonen päiwiäni, Woipa laaja lapsiani. Jo nyt on hukka Lemminkäistä, 30. Tuho poikoa pätöistä; Jo suka werin waluwi, Harja hurmehin loruwi." Nousi leiwon lentimille, Sirkun siiwille yleni, 35. Lenti Pohjolan tuwille: "Oi sie Pohjolan emäntä! Minne saatit Lemminkäisen, Kunne poikani polosen?" Sano Pohjolan emäntä: 40. "Syötin miehen syöneheksi, Juotin miehen juoneheksi, Ajatin alanenäksi, Panin orihin rekehen, Korjahan kowan tulisen; 45. Liekkö jäälle jättänynnä, Uhkuhun upottanunna." Sano äiti Lemminkäisen: "Jo wainen walehtelitki; Minne saatit Lemminkäisen, 50. Kunne poikani polosen?" Sano Pohjolan emäntä: "Syötin miehen syönneheksi, Juotin miehen juoneheksi, Apatin alanenäksi, 55. Istutin wenon perähän, Laitin kosket laskemahan, Liekkö kuollut koskitiellä, Hurja hukkunut wesillä." Sano äiti Lemminkäisen: 60. "Jo wainen walehtelitki; Minne saatit Lemminkäisen, Kunne poikani polosen? Sano tarkkoja tosia, Walehia wiimmesiä, 65. Taikka surmasi tulewi, Kuolemasi kohtoawi." Sano Pohjolan emäntä: "Panin hirwet hiihtamahan, Jalopeurat jaksamahan, 70. Suuret ruunat suistamahan, Warsat waljastattamahan; Laitin joutsenen hakuhun, Pyhän linnun pyyäntähän, Enkä tieä itsekkänä, 75. Mi lie tullunna tulonen, Mikä kuollo kohtaellut, Kun ei kuulu jo tulewan Morsianta pyytämähän, Tyttöä anelemahan." 80. Emo etsi eksynyttä, Kaonnutta kaipoawi, Talwella lylyin lipein, Kesällä kewysin pursin. Ei tieä emo polonen, 85. Eikä kantaja katala, Missä liikkuwi lihansa, Wierewi oma werensä; Liekkö maalla, wai merellä, Waiko suurella salolla, 90. Käyneekö käpymäkeä, Kanarwaista kangasmaata, Wai lienee meren selällä, Lakehilla lainehilla. Emo etsi poikoansa, 95. Kaonnutta kaipoawi; Juoksi sunna suuret korwet, Weet saukkona samosi, Orawana hongan oksat, Kärppänä kolot kiwien, 100. Puiten puut, jaellen heinät, Katsellen kanerwajuuret. Tiehyt wastahan tulewi, Niin tielle kumarteleksen: "Oi tiehyt jumalan luoma. 105. Oletko nähnyt poikoani, Kullaista omenoani, Hopeaista sauoani?" Tiehyt taiten wastaeli: "Enk' ole nähnyt, enkä kuullut; 110. Liekkö poikasi polonen, Kuulu kultasi omena, Hiien hiilikankahilla, Pahan wallan walkioissa, Kypenissä kyynäswarsin, 115. Koprin kuumissa poroissa." Etsi tuolta poikoansa, Kullaista omenoansa, Hopiaista sauoansa, Puiten puut, jaellen heinät, 120. Katsellen kanerwajuuret; Etsi tuolta, eipä löyä. Kuuhut wastahan tulewi, Niin kuulle kumarteleksen: "Oi kuuhut jumalan luomaa 125. Oletko nähnyt poikoani, Kullaista omenoani, Hopiaista sauoani?" Kuuhut taiten wastoawi: "Enk' ole nähnyt, enkä kuullut; 130. Liekkö poikasi polonen, Kuulu kultasi omena, Pohjan pitkässä perässä, Lapin maassa laukiassa, Lammissa kalattomassa, 135. Aiwan ahwenettomassa, Sisarena siikasilla, Weikkona ween kaloilla." Etsi tuolta poikoansa, Kullaista omenoansa, 140. Hopiaista sauoansa, Puiten puut, jaellen heinät, Katsellen kanerwajuuret, Hakiellen hienot heinät. Päiwyt wastahan tulewi; 145. Päiwälle kumarteleksen: "Oi päiwyt jumalan luoma, Luoma luojan walkiamme! Oletko nähnyt poikoani, Kullaista omenoani, 150. Hopiaista sauoani?" Jopa päiwyt jonki tiesi, Arwaeli aurinkoinen: "Tuoll' on poikasi polonen, Kuulu kultasi omena, 155. Yheksän meren takana, Meri puolen kymmenettä, Tuonen mustansa joessa, Manalan alantehessa; Mennyt koskessa kolisten, 160. Myötäwirrassa wilisten, Pää pätösen mättähänä, Jalat raian haarukkana, Muu liha lahona puuna, Silmät suolla karpaloina, 165. Hiwukset kuiwina kuloina." Siitä äiti Lemminkäisen Meni seppojen pajahan: "Ohoh seppo weikkoseni! Tao rautanen harawa, 170. Tao piit satoa syltä, Warsi kahta kalkutellos." Saapi rautasen harawan, Siitä läksi lentämähän; Wastat siiwiksi sitowi, 175. Pani purstoksi lapion. Lenti tuonne löyhytteli Yheksän meren ylitse, Meri puolen kymmenettä, Maat siniset, puut punaset, 180. Lehot lemmen karwalliset. Lenti Tuonelan joelle, Manalan alantehelle, Itse tuon sanoiksi wirkki: "Oi päiwyt jumalan luoma, 185. Luoma luojan walkiamme! Paista hetki heltehestä, Toinen himmestä hiosta, Kolmansi koko terältä, Nukuttele nuiwa kansa, 190. Wäsytä wäki Manalan." Tuo päiwyt jumalan luoma Luoma luojan aurinkoinen, Lenti päätönnä kanana, Siipipuonna siuotteli; 195, Lenti koiwun konkelolle, Lepän lennolle lehahti, Paisti hetken heltehestä, Toisen himmestä hiosti, Kolmannen koko terältä; 200. Nukutteli nuiwan kansan, Wäsytti wäen Manalan, Nuoret miekkojen nojahan, Wanhat wasten sanojansa, Keski iän keihäille. 205. Siitä lenti leuhautti Entisellensä sialle, Paikallensa muinoselle, Tasaselle taiwahalle. Itse äiti Lemminkäisen 210. Otti rautasen harawan, Meni myötänsä merehen, Sukkarihmasta sulahan, Wyölapusta lainehesen. Weti kerran pitkin wettä, 215. Kerran toisen poiken wettä, Kolmannen witahan wettä. Kerrallapa kolmannella Elotukku sai etehen, Haramahan rautasehen. 220. Elotukku ei se ollut; Oli lieto Lemminkäinen, Itse kaunis Kaukomieli, Waan oli pikkuista wajalla: Kahta kättä, yhtä päätä, 225. Monta muuta muskuloa, Wielä henkeä polonen. Siitä äiti Lemminkäisen Harawoipi wielä kerran, Harawoipi myötä wirran, 230. Harawoipi wasta wirran; Min saa kättä, kunka päätä, Minkä muita muskuloita, Tästä poikoa rakenti, Laati lieto Lemminkäistä. 235. Sano ennen naitu nainen, Ennen ostettu emäntä: "Ei ole miestä mennehessä, Urosta uponnehessa; Mies mennyt, liha märännyt, 240. Työnnä Tuonelan jokehen, Manalan alantehesen." Tuop' on äiti Lemminkäisen Eipä työnnä poikoansa; Tuuwitteli tuttuansa, 245. Waapotteli nähtyänsä, Entisellensä elolle, Muinosille muowoillensa. Itse tuon sanoiksi wirkki: "Mistä woie saatanehe, 250. Simatilkka tuotanehe, Jolla woian woipunutta, Pahoin tullutta parannan? Tuolta woje wuotuohon, Simatilkka tippuohon 255. Kuun luota, tyköä päiwän, Otawaisten olkapäitse; Siellä on woitehet wakaiset, Katsimet alinomaset, Siellä on mettä mieluhista, 260. Siellä wettä woimallista, Josta saapi saamatonki, Ottawi olematonki. Mehiläinen ilman lintu! Lennä tuonne liuottele 265. Yli kuun, alatse päiwän, Otawaisten olkapäitse; Lennä luojan kellarihin, Kamarihin kaikkiwallan, Rywetä siipesi simassa, 270. Kasta kaapusi meessä, Höyräytä höyhenesi; Sitte tänne tultuasi Tuo simoa siiwessäsi, Kanna mettä kaapussasi, 275. Pahoille paranteheksi, Wammoille waluwesiksi." Siitä äiti Lemminkäisen Itse woiti woipunutta, Pahoin tullutta paransi; 280. Woiti kerran ensimmäisen Alta aiwan terweheksi, Woiti kerran keskimmäisen Keskeä kiwuttomaksi, Woiti kerran jälkimmäisen 285. Päältä nuurumattomaksi, Ehommaksi entistänsä, Paremmaksi muinostansa. Tuli turwa mättähästä, Poika pohjasta yleni.

Yheksäs Runo.

Wäinämöinen wenettä laatimassa uupuu kolme sanaa teentärunossaan. Lähtee niitä hakuun. Etsii esinnä muilta paikoilta, kun ei löyä, käypi Tuonelaanki. Huutaa Tuonen jokirannalla wenettä joen poikki päästäksensä. Wastataan wenettä ei saatawan ennen syyn sanottua, mitä oli Tuonelaan tulewa. Wäinämöinen sanoo Tuonen, sanoo rauan, sanoo tulen, sanoo ween Tuonelaan tuonehensa; ei uskota, eikä tuoa wenettää. Jo sanoo oikianki asian, sanoja Tuonelasta lähteneensä. Tuoaan wenet, luoaan joen poikki, syötetään, juotetaan ja makuutetaan. Maatessaan werkkoja laaitaan joelle, Wäinämöisen ei iäti jälelle päästä. Siitä Wäinämöisen piti muiksi ruweta, pienemmäksi muutellate, werkon silmiltä läpi uiaksensa. Niin pääsi Tuonen werkoista, waan sanoa sieltä ei saanut.

Waka wanha Wäinämöinen Teki tieolla wenettä, Laati purtta laulamalla; Puuttu pursi pohjapuuta, 5. Emeä eriwenonen. Läksi puuta etsimähän, Tammea tawottamahan, Iski puuta kirwehellä, Tammea tasaterällä; 10. Tahto tammi wastaella, Puu wiriä wieretellä: "Ei minusta pohjapuuta, Emeä eriwenehen; Jo päiwänä eillisenä 15. Mato juureni makasi, Jo aiwin tänäki pänä Korppi istu latwallani Suu werissä, pää werissä, Kaula kaikki hurmehissa." 20. Siitä wanha Wäinämöinen Wielä eistywi etemmä; Niin löysi mäeltä männyn, Puun petäjän kalliolta, Siit' on saapi pohjan purren, 25. Emäpuun eriwenehen. Teki tieolla wenettä, Laati purtta laulamalla; Laulo päiwän, pohjan puutti, Laulo toisen, laian liitti, 30. Laulo kohta kolmannenki Hankoja hakatessansa, Parraspuita pannessansa, Tehessänsä teljopuita. Uupu kolmea sanoa 35. Päähän laian päästessänsä; Perilaian liitoksessa, Salwalla wenon sakaran, Kokkapuun kohentimilla. Waka wanha Wäinämöinen 40. Jo tuossa ajattelewi, Mistäpä sanoja saisi, Loisi lempiluottehia. Paimen wastahan tulewi, Hänpä tuon sanoiksi wirkki: 45. "Saat tuolta sata sanoa, Tuhat wirren tutkelmusta, Pääskyparwen päälaelta, Hanhilauman hartioilta, joutsenkarjan juonen päästä." 50. Waka wanha Wäinämöinen Läksi saamahan sanoja; Paljo pääskyjä menetti, Tuho joukon joutsenia, Harkun hanhia häwitti; 55. Ei saanut sanoakana, Ei sanoa puoltakana. Arwelee, ajattelewi: "Tuolla olis sata sanoa, Tuhat wirren tutkelmusta, 60. Kesäpetran kielen alla Suussa walkian orawan." Läksi saamahan sanoja, Onkelmoita ottamahan; Pellon petroja häwitti, 65. Orawia suuren korren; Ei saanut sanoakana, Ei sanoa puoltakana. Arwelee, ajattelewi: "Tuolta saan sata sanoa, 70. Tuhat wirren tutkelmusta, Tuolt' on Tuonelan koista, Manalan alusmajasta." Läksi Tuonelta sanoja, Manalalta lausehia; 75. Astua taputtelewi, Astu päiwän, astu toisen, Jo päiwänä kolmantena Tuli Tuonelan joelle. Niin huhuta huiahutti 80. Tuossa Tuonelan joessa: "Tuo wenettä Tuonen tytti, Lauttoa Manalan lapsi, Yli salmen saahakseni, Joen poikki päästäkseni." 85. Tuonen tyttäret sanowat, Lausuwat Manalan lapset: "Wenet täältä tuotanehe, Kuni syy sanottanehe, Mi sinun Manalle saatti, 90. Kuka tuotti Tuonelahan Ilman tauin tappamatta, Ottamatta oiwa surman, Muun surman murentamatta." Sano wanha Wäinämöinen: 95. "Tuoni on mun Manalla saanut, Tuoni tuonut Tuonelahan." Tuonen tyttäret toruwat, Kalman neiot kalkuttawat: "Jo tunnen toen puhujan, 100. Tajuelen kielastajan; Kun Tuoni Manalle toisi, Tuoni toisi tullessansa, Manalainen matkassansa, Sylin multa siirrettäisi, 105. Koprin kuoppa kaiwettaisi. Mi sinun Manalle saatti?" Sano wanha Wäinämöinen: "Rauta mun Manalle saatti, Teräs tuotti Tuonelahan." 110. Tuonen tyttäret toruwat, Kalman immet kantelewat: "Jo tunnen toen puhujan, Tajuelen kielastajan; Kun rauta Manalle saisi, 115. Teräs toisi Tuonelahan, Werin waattehet waluisi, Hurmehin hurahteleisi. Mi sinun Manalle saatti?" Sano wanha Wäinämöinen. 120. "Tuli on mun Manalle saanut, Walkiainen Tuonelahan." Tuonen tyttäret toruwat, Lapset kalman kalkuttawat: "Jo tunnen toen puhujan, 125. Ymmärtelen kielastajan; Kun tuli Manalle toisi, Walkiainen Tuonelahan, Tulin waattehet palaisi, Walkehin walahteleisi. 130. Mi sinun Manalle saatti?" Sano wanha Wäinämöinen: "Wesi on mun Manalle saanut, Wesi tuonut Tuonelahan." Tuonen tyttäret toruwat, 135. Manan neiot riitelewät: "Tuosta tunnen kielastajan, Tajuan walehtelian; Jos wesi Manalle toisi, Wesin helmasi heruisi, 140. Lainehin lapahteleisi. Ei sillä wenettä saaha, Tuoa purtta Tuonelasta; Sano tarkkoja tosia, Walehia wiimmesiä, 145. Mi sinun Manalle saatti, Kuka tuotti Tuonelahan, Ilman tauin tappamatta, Ottamatta oiwa surman, Muun surman musertamatta." 150. Sano wanha Wäinämöinen: "Toki mä sanon toetki, Jos wähän walehtelinki: Tein tieolla wenettä, Laain purtta laulamalla, 155. Laulon päiwän, pohjan puutin, Laulon toisen laian liitin, Laulon kohta kolmannenki Hankoja hakatessani, Parraspuita pannessani, 160. Tehessäni teljopuita; Uuwun kolmea sanoa Päähän laian päästyäni, Perälaian liitoksessa, Kokkapuun kohentimilla, 165. Salwalla wenon sakaran. Läksin Tuonelta sanoja, Manalalta lausehia. Tuo wenettä Tuonen tytti, Lapsi kalman karpasoa, 170. Yli salmen saahakseni, Joen poikki päästäkseni." Toi wenehen Tuonen tytti, Yli salmen saattelewi, Joen poikki päästelewi; 175. Syötti miehen, juotti miehen, Pani maata matkamiehen, Mies makaawi, waatet walwo. Tuonen tyttö käykkäleuka, Käykkäleuka, rautasormi, 180. Rautarihman keträäjä, Waskilankojen walaja, Keträsi satasen nuotan, Tuhantisen tuuritteli, Yhtenä sykysyyönä, 185. Yhellä wesikiwellä. Tuonen poika koukkusormi, Koukkusormi, rautanäppi, Rautawerkkojen kutoja, Waskinuotan walmistaja, 190. Kutowi satasen nuotan, Tuhantisen tuuritteli, Samana sykysyyönä, Samalla wesikiwellä. Siitä werkko weetähän 195. Poikki Tuonelan joesta, Sekä pitkin jotta poikki Jotta wieläki witahan; Jott' ei päästä Wäinämöisen, Selwitä uwentolaisen, 200. Sinä ilmoissa ikänä, Kuuna kullan walkiana, Tuolta Tuonelan koista, Manalan ikimajasta. Sillon wanha Wäinämöinen 205. Jo näki tuhon tulewan, Hätäpäiwän päälle saawan; Tohti toisiksi ruweta, Unohti muuksi muutellate: Meni mustana merehen, 210. Kiwenä wetehen wieri, Sarana saraikkohon. Saan tappo taimenia, Tuhat emon alwehia; Mato rautaisna matona, 215. Kulki kyisnä käärmehenä, Poikki Tuonelan joesta, Läpi Tuonen werkkoloista. Sano tuolta saatuansa, Tuonelasta tultuansa, 220. Nousewalle nuorisolle, Kansalle ylenewälle: "Elkäte etinen kansa, Elkäte takanenkana, Lähkö Tuonelta sanoja, 225. Manalasta lausehia; Äiä on sinne mennehiä, Ei paljo palannehia, Tuolta Tuonelan koista, Manalan ikimajasta." 230. Ei sieltä sanoja saanut, Ei sanoa puoltakana.

Kymmenes Runo.

Wäinämöinen yhä sanoja wajalla jo arwelee niitä Antero Wipuselta saawansa. Waan matkat sinne oliwat erinomattain pahoja, muuan juoni neulojen neniä, muuan miekan tutkamia, muuan kirween teriä käytäwä. Waan pitää kuitenki lähteä. Eillä teettää hän rautatalukset, rautapaian ja rautasen korennon Ilmarisella. Niin lähtee, astuu taputtelee, tulee Wipusen luoksi. Tämä jo oli aikoa kuollut ja maassa lewännyt, jotta paikalla kaswo wahwa metsä usiampilaisia puita. Wäinämöinen raiwaa metsän, syöksee korennon Wipusen suuhun. Mitä korennossa päällä meltoa oli, sen Wipunen helposti puri, waan eipä woinutkana terästä syämessä purra. Siitä Wäinämöinen Wipusen muutamasti suunsa kowin suureksi awettua meni suuhun ja suusta watsaan. Jo siellä alkaa takoa, josta kowa tuska ja watsanwäänne Wipuselle. Ei tieten eikä arwaten, mi lienee kohtaus, loihtimalla yrittää wapaaksi päästä. Wäinämöinen kuitenkana ei liiku eikä sano lähtewänsä, ennen kun saisi sanoja kuulla. Niin alkaa Wipunen laulella, josta Wäinämöinen sanoja kyllin kuultuansa lähtee jälelle weneensä luoksi.