Part 5

Siitä wanha Wäinämöinen Itse korjasta kohosi; Nousi reestä nostamatta, Yleni ylentämättä. 5. Tuosta pirttihin tulewi, Alle kattojen ajaksen. Tuoahan hopia tuoppi Kulta kannu kannetahan; Ei weä wähästäkänä, 10. Pikkustakana piätä, Werta wanhan Wäinämöisen, Hurmetta jalon jumalan. Ukko uunilta urahti, Halliparta paukutteli: 15. "Mi sinä lienet miehiäsi, Ja kuka urohiasi! Wert' on seitsemän wenettä, Kantokorwoa kaheksan, Sun polonen polwestasi, 20. Lattialle laskettuna. Muistaisin sanoja muita, Suuria weren sanoja, Waan en arwoa alusta, Missä rauta syntynynnä." 25. Sillon wanha Wäinämöinen Sanan wirkko, noin nimesi: "Itse tieän rauan synnyn, Arwoan alun teräksen; Wesi on wanhin weljeksiä, 30. Rauta nuorin weljeksiä, Tuli kerran keskimmäinen. Tuli tuhmaksi rupesi, Walkia warattomaksi; Yleni ylen ehoksi, 35. Kaswo aiwan kauhiaksi. Poltti maita, poltti soita, Paljo maita, paljo soita, Sinä suurra poutawuonna, Pahana palokesänä, 40. Tuliwuonna woimatonna. Pääsi rauta piilemähän, Piilemähän, säilymähän." Ukko uunilta urahti, Sanan wirkko, noin nimesi: 45. "Missä sillon rauta piili, Missä piili, kussa säily, Sinä suurra poutawuonna, Pahana palokesänä?" Waka wanha Wäinämöinen 50. Itse tuon sanoiksi wirkki: "Tuolla sillon rauta piili, Sekä piili, jotta säily, Pitkän pilwen rannan päällä, Tammen latwassa tasasen, 55. Nuoren neitosen nisissä, Kaswawaisen kainalossa. Oli siellä neljä neittä, Koko kolme morsianta, Utarilla uhkuwilla, 60. Nännillä pakottawilla. Lypsit maalle maitojansa, Uhkutit utariansa; Yksi lypsi mustan maion, Toinen walkian walutti, 65. Kolmansi tulipunasen. Ku on lypsi mustan maion, Siitä synty melto rauta; Ku on walkian walutti, Siit' on saatu rääkkyrauta; 70. Ku lypsi tulipunasen, Siit' on tehtynä teräkset. Siitä sillon rauta piili, Wuoen piili, toisen säily, Heiluwassa hettehessä, 75. Läikkywässä lähtehessä, Suurimmalla suon selällä, Tuiman tunturin laella, Jossa joutsenet muniwat, Hanhi pojat hautelewi. 80. Susi juoksi suota myöten, Karhu kangasta samoten; Susi nosti suosta mullan, Karhu rauan kankahasta. Niin joutu jumala tielle, 85. Näki mustia muria Suen sorkan nostimilla, Karhun kantapään sioilla. Sanowi sanalla tuolla: 'Woi sinua rauta raukka! 90. Kun olet kurjassa tilassa, Matalaisessa majassa, Suolla sorkissa sutosen, Aina karhun askelissa.' Senpä päiwyen perästä 95. Rauta suosta sotkettihin, Maan liasta lietsottihin, Wetelästä welottihin." Ukko uunilta urahti, Sanan wirkko, noin nimesi: 100. "Siitäkö se rauta synty, Siitäkö teräs sikesi?" Waka wanha Wäinämöinen Itse wirkki, noin nimesi: "Eipä wielä siitäkänä, 105. Ei perän pereäkänä. Eipä synny rauta raukka Ilman tuimatta tuletta, Eikä kaswa karkiaksi Ilman weessä kastumatta. 110. Wietihin sepon pajahan, Alle ahjon Ilmarisen. Sano seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen: 'Jos ma sun tulehen työnnän, 115. Alle ahjoni ajelen, Tulet kowan korkiaksi, Ylen kaswat kauhiaksi, Wielä weistät weikkoasi, Lastuat emosi lasta.' 120. Sillon wanno rauta raukka, Wanno waikian walansa, Ahjolla, alasimella, Wasarilla, walkkamilla: 'Ompa puita purrakseni, 125. Kiwen syäntä syöäkseni, Etten weistä weljeäni, Lastua emoni lasta.' Sillon seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, 130. Rauan työntäwi tulehen, Alle ahjonsa ajeli; Tako rauan raukiaksi, Kasti weessä karkiaksi. Koitti seppo kielellänsä, 135. Hywin maisto mielellänsä, Teräksen tekomujuja, Rauan karkasuwesiä. Sano seppo Ilmarinen: 'Ei nämät hywät minulle 140. Teräksen tekowesiksi, Rautojen rakentomaiksi. Mehiläinen meiän lintu! Lennä tuonne liihyttele, Yheksän meren ylitse, 145. Meripuolen kymmenettä; Lennä soita, lennä maita, Lennä kalton kankahia; Tuo simoa siiwessäsi, Kanna mettä kielessäsi, 150. Seitsemästä heinän päästä, Kuuen ruohosen nenästä, Teräksille tehtäwille, Rauoille rakettawille.' Herhiläinen Hiien lintu 155. Katselewi, kuuntelewi; Katsowi katon rajasta, Alta tuohen tuiotteli, Rautoja rakettaissa, Teräksiä tehtäissä. 160. Kanto käärmehen kähyjä, Maon mustia mujuja, Sisiliskon silmänteitä, Sammakon salawihoja, Teräksille tehtäwille, 165. Rauoille rakettawille. Siitä seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, Luuli mettä kantanehen, Simoa kulettanehen. 170. Sanan wirkki, noin nimesi: 'Ka nämät hywät minulle Teräksen tekowesiksi, Rautojen rakentomaiksi.' Oli aikoa wähänen, 175. Pikkuruinen piiramata; Jopa suuttu rauta raukka, Sekä suuttu, jotta syänty, Petti waiwanen walansa, Söi kun koira kunniansa; 180. Weisti raukka weljeänsä, Lastusi emonsa lasta, Kuni lipsahti lihaan, Käwi polwehen polosen, Weren päästi juoksemahan, 185. Hurmehen hurahtamahan." Ukko uunilta urahti, Parta laulo, pää järähti: "Jo nyt tieän rauan synnyn, Tajuan tawat pahimmat. 190. Ohoh sinua rauta raukka, Rauta raukka koito kuona! Joko suureksi sukesit, Kaswoit aiwan kauhiaksi, Kun sa loukoit luontoasi, 195. Sukuasi suin pitelit! Et sä sillon suuri ollut, Etkä suuri, etkä pieni, Et kowin koriakana, Et kowin kipusaskana, 200. Kun sa maitona makasit, Rieskasena riuottelit, Nuoren neitosen nisissä, Kaswawaisen kainalossa, Pitkän pilwen rannan päällä, 205. Tammen latwassa tasasen. Etkä sillon suuri ollut, Etkä suuri, etkä pieni, Kun sa tietona lepäsit, Seisoit selwänä wetenä, 210. Heiluwassa hettehessä, Läikkywässä lähtehessä, Suurimmalla suon selällä, Tuiman tunturin laella. Etkä sillon suuri ollut, 215. Etkä suuri, etkä pieni, Kun sa suosta sotkettihin, Wetelästä wellottihin, Maan liasta lietsottihin, Saatihin sawen seasta, 220. Käsikarwan kastumatta, Warpahan riwestymättä. Etkä sillon suuri ollut, Etkä suuri, etkä pieni, Kun sa kuonana kohisit, 225. Wannoit waiwanen walasi, Ahjolla, alasimella, Wasarilla, walkkamilla. Tulit päästäsi pahaksi, Tukastasi turmelluhuit, 230. Petit waiwanen walasi, Söit kun koira kunniasi. Ku käski pahalle työlle, Kenp' on kehnolle kehotti? Isäsikö, wai emosi, 235. Waiko wanhin weljiäsi, Wai nuorin sisariasi, Waiko muu sukusi suuri? Ei isosi, ei emosi, Eikä wanhin weljiäsi, 240. Ei nuorin sisariasi, Eikä muu sukusi suuri; Itse teit tihua työtä, Katkoit kalman karwallista. Tule nyt työsi tuntemahan, 245. Pahasi parantamahan, Ennen kun sanon emolle, Wirkan wierin wanhemmalle; Enempi emolla työtä, Waiwa suuri wanhemmalla, 250. Kun poika pahoin tekewi, Lapsi ankein asuwi. Kukapa miehistä pätöwi, Urohista kelpoawi, Weren suuta sulkemahan, 255. Tulemata tukkimahan? Kun ei lie minussa miestä, Ukon pojassa urosta, Tämän tulwan tukkiata, Suonikosken sortajata, 260. Lemmoll' on käet lihawat, Pahan miehen paksut sormet, Tulewalle tukkiaksi, Salwaksi samoajalle. Liitä sormesi lihawa, 265. Paina paksu peukalosi, Tukkeheksi tuiman reiän, Paikaksi pahan weräjän. Piäty weri juoksemasta, Hurme huppellehtamasta, 270. Weri seiso, kuni seinä, Asu hurme, kuni aita, Kun miekka meressä seiso, Saraheinä sammalessa, Paasi pellon pientaressa, 275. Puu honka petäikössä. Waan jos mieli laatinewi Liikkua lipehimmästi; Niin sä liikkuos lihassa, Sekä luissa luistaellos. 280. Parempi sinun sisässä, Alla kalwon kaunihimpi, Suonissa sorottamassa, Sekä luissa luistamassa, Kun on maahan wuotamassa, 285. Rikkohin riwestymässä. Syämessä sinun siasi, Alla keuhon kellarisi; Sinne siirräte wälehen, Sinne juossos joutusasti. 290. Tyywy tyrris tippumasta, Punanen putoamasta; Kun et tyywy, niin tyrehy; Tyyty ennen Tyrjän koski, Joki Juortanan tyrehty, 295. Meri kuiwi, taiwas kuiwi, Sinä suurra poutawuonna, Tuliwuonna woimatonna. Kun ei tuosta kyllä liene, Wielä muistan muunki keinon, 300. Huuan Hiiestä patoa, Helwetistä kattiloa, Jolla werta keitetähän, Hurmetta waristetahan, Weren maahan wuotamasta, 315. Hurmehen hurahtamasta." Siit' on suonia siteli, Päitä suonten solmieli, Suonilankoja lukewi, Sanoen sanalla tuolla: 310. "Soria on suonten waimo, Suonetar soria waimo, Soma suonten ketreäjä, Sorialla ketrinpuulla, Waskisella wärttinällä, 315. Rautasella rattahalla, Tule tänne tarwitessa, Käy tänne kutsuttassa, Suonisykkyrä sylissä, Kalwokääri kainalossa, 320. Suonia sitelemähän, Päitä suonen päättämähän. Punaposki Tuonen pojka! Puno nuoroa punaista Wasten reittäsi wasenta, 325. Alla oikian kätesi, Jolla suonia sitelen, Päitä suonten solmielen." Sillä suonia sowitti, Päitä yhtehen yhytti, 330. Suuksutusten suuret suonet, Waltasuonet wastatusten, Limitysten pienet suonet. Pani poikansa pajahan Tekemähän woitehia, 335. Raswoja rakentamahan, Noista heinän helpehistä, Tuhatlatwan tutkamista, Kut oli tuotu toisialta Siitä kylmästä kylästä, 340. Jonk' ei oo kuultu, eikä nähty, Ruohon kaiken kaswantoa. Tuli poikanen pajasta Tekemästä woitehia, Raswoja rakentamasta; 345. Ne työnti ukon kätehen. Niillä woiti Wäinämöistä, Pahoin tullutta paransi. Woiti alta, woiti päältä, Woiti keskeä keralla, 350. Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: "Jumaloista turwa tulko, Apu einetten emistä! Warjele wakainen luoja, 355. Katso kaunoinen jumala, Jottei wietäisi wioille, Wammoille weäteltäisi! Itse ilmonen jumala Waljastele warsojasi, 360. Rakentele ratsujasi, Aja kirjokorjinesi Läpi luun, läpi jäsenen, Läpi liikkuma lihojen, Läpi suonen solmuttoman. 365. Paa hopia luun lomahan, Kulta suonen sortumahan, Luu lihan litistymähän, Weri suonen solmelohon. Mist' on kalwo katkenunna, 370. Sihen kalwo kaswattele; Mistä luuta luikahtanna, Sihen luuta luikahuta; Mistä suonta sorkahtanna, Sihen suonet solmiele; 375. Kusta werta weihlähtännä, Sihen werta wierettele; Kusta liikkunna lihoa, Sihen liittäös lihoa." Siitä silkillä sitowi, 380. Kapaloiwi kaunosella, Polwea pojan pätösen, Warpahia Wäinämöisen. Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: 385. "Siteheksi luojan silkki, Herran kalwo katteheksi, Tälle polwelle hywälle, Wakasille warpahille!" Kun oli woiet päälle pantu, 390. Warsin katsehet wakaiset, Sitte silkillä siottu, Kapaloittu kaunoisella, Pani se puoli pyörryksihin, Wäinämöisen wäännyksihin. 395. Niin ukko kipuja käski, Työnti tuskia kowia, Keskelle kipumäkeä, Kipuwuoren kukkulalle, Kiwiä kiwistähän, 400. Paasia pakottamahan. Siitä wanha Wäinämöinen Jo tunsi awun totisen; Pian pääsi terweheksi, Liha kaswo kaunihiksi, 405. Alta aiwan terweheksi, Keskeä kiwuttomaksi, Wieriltä wiattomaksi, Päältä nuurumattomaksi, Ehommaksi entistänsä, 410. Paremmaksi muinostansa. Katsahtawi kaunihisti Päänsä päälle taiwosehen; Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: 415. "Tuoltap' aina armot käywät, Merkit tuttawat tulewat, Ylähältä taiwosesta, Luota luojan kaikkiwallan. Jo nyt on julkinen Jumala, 420. Harras hengen haltiani, Awun mulle antanunna Noissa tuskissa kowissa, Rauan raannoissa pahoissa, Teräksen tekowihoissa."

Wiies Runo.

Wäinämöinen lähtee kotia, laulaa ison suunnattoman kuusen matkalla ja kuun ja otawan latwalle. Kotia tulleelta kysyy Ilmarinen, mit' oli mielipahoissa. Sanoo Wäinämöinen Pohjolassa ihanan neien olewan Ilmarista kosiin kehottawa. Ilmarinen tästä arwelee Wäinämöiseltä itsensä Pohjolaan luwatuksi, eikä lupaa lähteä. Niin käskee Wäinämöinen häntä outoa kuusta katsomahan. Lähtee Wäinämöisen kera, tulee paikalle, nousee kuuta ja otawata latwasta ottamaan. Latwaan kohottua laulaa ison tuulen Wäinämöinen, joka kuusinensa, päiwinensä, wie Ilmarisen Pohjolaan. Siellä hän sepäksi kuultu pannaan sammon taonnalle. Rakentaa pajan, hankkii tuulet lietsomaan, ja takoo sammon, jonka sitte walmihina Pohjolan emäntä kiwimäkeen tallitsee. Ilmarinen itse, neien suostuttamatta, lähtee Pohjolasta kotia ja kertoo Wäinämöiselle sammon takoneensa.