Part 4

Tuho kuitenki tulewi, Tuho wanhan Wäinämöisen; Kulki kuusissa hakona, Petäjäissä pehkiönä, 5. Luomiansa luotoloita, Saaria sanelmiansa; Haittana hako wesillä, Tiellä köyhä rikkahilla. Sillon wanha Wäinämöinen 10. Itse noin sanoiksi wirkki: Woi minä polonen poika, Woi poika polon alanen! Jo minä johonki jouwuin, Uros kunnekki utauin! 15. Kuuksi päiwäksi kululle, iäkseni ilman alle, Tuulen tuuwiteltawaksi, Aaltojen ajeltawaksi, Näillä wäljillä wesillä, 20. Lakehilla lainehilla. En tieä polonen poika Polosina päiwinäni, Tällä inhalla iällä, Katowalla kannikalla, 25. Tuulehenko teen tupani, Wetehenkö saunan salwan. Teen mä tuulehen tupani, Ei oo tuulessa tukia; Westän saunani wetehen; 30. Wesi wiepi westokseni. Tuuli tuuli luotehesta, Aalto lännestä ajaksen, Kanto wanhan Wäinämöisen, Pimiähän Pohjolahan, 35. Miesten syöjähän siahan, Urosten upottajahan. Siinä itki Wäinämöinen, Siinä itki ja urisi, Sata haamoa siwulla, 40. Tuhat tuulen pieksälmätä. Sano wanha Wäinämöinen: "Woi minä polonen poika! Kun ma uin omilta mailta, Jouwuin maille wierahille, 45. Näille paikoille pahoille, Teille tietämättömille. Kaikki täällä puut purewi, Kaikki hawut hakkoawi, Kaikki lehmät leikkoawi, 50. Kaikki rietat riiwoawi, Näillä raukoilla rajoilla, Polosilla Pohjan mailla. Enkä tieä tietä käyä, Outo matkoja osoa, 55. Palatakseni kotia, Tulla maille tuttawille; Tiehyt metsähän wetäwi, Onkelmoinen ottelewi. Matka Teppo, tie jumala! 60. Tules tietä neuomahan, Tien wieriä wiittomahan, Rastia rakentamahan, Jotta mies metsät osaisi, Uros korwet arweleisi, 65. Palatessansa kotia, Saahessa omille maille." Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan akka harwahammas, Nousi aiwan aikasehen, 70. Aiwan aika huomenessa; Pian pirtin lämmitteli, Hiilet lietehen kokosi. Siitä pyyhki pienen pirtin, Lautalattian lakasi, 75. Wastasella warpasella, Lautasella lehtisellä. Ammueli rikkasensa Waskisehen wakkasehen. Wei ne ulos usta myöten, 80. Pellolle pihoa myöten. Seisotaksen kuulemahan, Kuulemahan katsomahan, Pellolla perimmäisellä, Takimmalla tanhualla. 85. Kuulewi merelta itkun, Poikki joen juorotuksen. "Ei oo itku lapsen itku, Eikä itku naisen itku; Itku on partasuun urohon, 90. Urina uwantolaisen." Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan akka harwahammas, Työnti wenojen wesille, Kolmilaian lainehille, 95. Souti luoksi Wäinämöisen, Luotsi itkewän urohon. Siinä itki Wäinämöinen, Urisi uwantolainen, Suu liikku, järisi parta, 100. Waan ei leuat lonkaelle, Eikä hampahat hajonne. Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan akka harwahammas, Otti miehen itkemästä, 105. Urohon urisemasta, Istutti wenon perähän, Itse airoille rupesi, Souti poikki Pohjolahan, Portin Pohjolan etehen. 110. Syötti miehen, juotti miehen, Kostutteli kuolemasta; Siitä noin sanoiksi saatti, Kysytteli, lausutteli: "Mitä itket Wäinämöinen, 115. Uikutat uwantolainen?" Waka wanha Wäinämöinen Itse tuon sanoiksi wirkki. "Ikäwä minun tulewi, Ikäwä tulettelewi, 120. Wieras maalla wierahalla, Outo ouossa kylässä. Tuota itken tuon ikäni, Puhki polweni murehin: Kun ma uin omilta mailta, 125. Tulin mailta tuttawilta, Näille ouoille owille, Weräjille wierahille." Louhi Pohjolan emäntä Siitä noin sanoiksi saatti: 130. "Elä itke Wäinämöinen, Uikuta uwantolainen; Hywä tääll' on ollaksesi, Elinaikasi elellä, Pohjan poikajen tiloilla, 135. Asemilla armahilla, Syöä luotasi lihoa, Juoa tuopista olutta." Sillon wanha Wäinämöinen Itse wirkki, noin nimesi: 140. "Kylkehen kylänen syönti Hywissäki wierahissa; Mies on maallansa parempi, Kotonansa korkiampi. Suoppa luoja, luo jumala, 145. Pääsisin omille maille; Parempi omalla maalla Juoa wettä roppehesta, Kuni maalla wierahalla Juoa tuopista olutta." 150. Louhi Pohjolan emäntä Sanan wirkko, noin nimesi: "Niin mitä minulle annat, Kun saatan omille maille, Oman pellon pientarelle, 155. Oman pihan rikkasille?" Sano wanha Wäinämöinen: "Mitäpä kysyt minulta, Kun saatat omille maille, Oman käen kukkumille, 160. Oman kukon kuulumille, Oman saunan lämpimille?" Sano Pohjolan emäntä: "Ohoh wiisas Wäinämöinen! Taiatko takoa sammon, 165. Kirjokannen kirjaella, Yhen joukkosen sulasta, Yhen willan kytkyestä, Yhen otrasen jywästä, Yhen wärttinän muruista; 170. Annan neion palkastasi, Työstäsi tytön ihanan, Saatan sun omille maille, Oman käen kukkumille, Oman kukon laulamille, 175. Oman saunan lämpimille." Waka wanha Wäinämöinen Sanan wirkko, noin nimesi: "En minä takoa taia, Enkä kantta kirjaella; 180. On seppo omalla maalla, Warsin taitawa takoja, Jok' on taiwoa takonut, Ilman kantta kalkutellut, Ei tunnu wasaran jälki, 185. Eikä pihtien pitämä." Sano Pohjolan emäntä, Pohjan akka harwahammas: "Kenpä sampuen takoisi, Kirjokannen kirjoaisi, 190. Yhen joukkosen sulasta, Yhen willan kylkyestä, Yhen otrasen jywästä, Yhen wärttinän muruista; Saisi neion palkastansa, 195. Työstänsä ihanan immen." Silloin wanha Wäinämöinen Sanan wirkko, noin nimesi: "Kun saatat omille maille, Annan seppo Ilmarisen, 200. Joka sampuet takowi, Kirjokannet kirjoawi, Neityet lepyttelewi, Tinarinnat riuwuttawi." Siitä Pohjolan emäntä, 205. Pohjan akka harwahammas, Pani oron juoksemahan, Liinaharjan liikkumahan. Waka wanha Wäinämöinen Itse istuwi rekehen, 210. Korjahan korenteleksen, Ajoa karittelewi, Pimiästä Pohjolasta, Summasta Sariolasta.

Kolmas Runo.

Wäinämöinen tiellänsä tapaa Pohjolan neion taiwon kaarella kauniissa pukemissa istuwan. Jo kysyy puolisoksensa. Neito wiisastelee sitte mieheksi arwelewansa, kun wetäisi munan tuntumattomalle solmulle ja kärettömällä weitsellä jouhen halkaseisi. Ne tehtyä Wäinämöinen uuistaa pyyntönsä. Tyttö yhä wiekastellen jo waatii häntä wärttinän muruista wenettä laatimaan. Niin niistä walmihin saaneelle lupaa tulla, jos kirwes weistäessä ei koskene kiween. Wäinämöinen saapi wenettä weistämään ja lyöpi wahingossa polweensa. Lähtee siitä weren tukkiata tieustelemaan, käy tyhjään kahessaki paikassa, waan löytää kolmannesta.

Tuopa kaunis Pohjan tytti, Maan kuulu, ween walio, Punasukkahan pukewi, Kantokenkähän kapiwi, 5. Pani päällensä parasta, Kaulallensa kaunihinta, Ripehintä rinnoillensa, Walkehinta warrellensa; Istu ilman wempelellä, 10. Taiwon kaarella kajotti, Pukemissa puhtahissa, Walkehissa waattehissa. Waka wanha Wäinämöinen Ajoa karittelewi 15. Pimiästä Pohjolasta, Summasta Sariolasta. Katsahtawi taiwahalle; Kaari on kaunis taiwahalla. Neiti kaunis kaaren päällä, 20. Kapo kaaren kannikalla, Pitelewi pirtojansa. Niisiänsä nostelewi, Kultakangasta kutowi, Hopiaista huolittawi, 25. Kultasesta sukkulasta, Pirralla hopehisella. Waka wanha Wäinämöinen Sanan wirkki, noin nimesi: "Tule neiti korjahani 30. Laskete rekoseheni!" Neiti taiten wastoawi: "Sitte sun mieheksi sanoisin, Urohoksi arweleisin. Jossa jouhen halkaseisit 35. Weitsellä kärettömällä, Ilman tutkamettomalla. Munan solmuhun wetäisit, Solmun tuntumattomaksi." Waka wanha Wäinämöinen 40. Halki jouhen halkasewi Weitsellä kärettömällä, Ilman tutkamettomalla. Munan solmuhun wetäwi. Solmun tuntumattomaksi. 45. Sano wanha Wäinämöinen: "Jo olen jouhen halkassunna Weitsellä kärettömällä, Ilman tutkamettomalla. Munan solmuhun wetänyt, 50. Solmun tuntumattomaksi; Tule neiti korjahani, Laskete rekoseheni!" Neiti taiten wastoawi, Sanowi sanalla tuolla: 55. "Emmä ennen tullekkana. Ennen kun wenosen weistät Keträwarteni muruista, Kalpimeni kappaleista, Kirwon käymättä kiwehen, 60. Kasan kalkahuttamatta." Siitä wanha Wäinämöinen Korjasta kohotteleksen; Otti wärttinän muruja, Keträwarren kiertimiä; 65. Weisti wuorella wenettä. Kalkutteli kalliolla. Weisti päiwän, weisti toisen, Weisti kohta kolmannenki; Ei kirwes kiwehen koske, 70. Kasa kalka kalliohon. Niin päiwällä kolmannella Piru pontta pyörähytti, Lempo tempasi tereä, Hiisi wartta waapahutti; 75. Jo kirwes kiwehen käypi, Kasa kalkko kalliohon. Kirwes kilpisty kiwestä, Kalpistihen kalliosta, Polwehen pojan pätösen, 80. Warpahasen Wäinämöisen. Sen lempo lihoille liitti, Hiisi suonille sowitti; Terä oli syömässä lihoa, Warsi werta särpimässä; 85. Söip' on uuelta lihoa, Weti werta tuorehelta; Weri wuotaen tulewi, Hurme huppellehtamalla. Waka wanha Wäinämöinen, 90. Tietäjä iän ikuinen, Kaikkien sanojen salpa, Ei se tuota tunnekkana. Itse loihen loihtiaksi, Sai itse saneliaksi, 95. Luki synnyt syitä myöten, Luottehet lomia myöten. Niin ei muista muutamia Weren suuria sanoja, Joista salpa saatahisi, 100. Luja lukko tuotahisi, Noille rauan ratkomille, Suu sinerwän silpomille. Tulewalle tukkiaksi, Salwaksi samoajalle. 105. Weri juoksewi jokena, Hurme aallossa ajawi, Polwesta pojan totisen, Warpahasta Wäinämöisen. Ei ollut sitä jokea, 110. Ei ojoa ollenkana, Jok' ei tullut tulwillehen Noita liikoja weriä. Eik' ollut sitä mäkeä. Eikä kummun kukkulata, 115. Eikä wuorta korkiata, Jok' ei tullut tulwillehen Polwesta pyhän urohon, Warpahasta Wäinämöisen. Jopa tuskiksi tulewi, 120. Läylemmäksi lankiawi, Painuwi pakolliseksi; Waka wanha Wäinämöinen Pani warsan waljahisin Ruskian reen etehen, 125. Itse reuoksen rekehen, Kohennaksen korjahansa. Laski wirkkua witsalla, Helähytti helmiswyöllä; Wirkku juoksi, matka joutu, 130. Reki wieri, tie lyheni. Jo ajo awointa tietä Alimmaisehen talohon; Yli kynnyksen kysywi, Tietäjätä tieustawi: 135. "Oisiko talossa taassa Rauan raannan katsojoa. Tämän tulwan tukkioa, Weren summan sulkioa?" Oli lapsi lattialla, 140. Imewäinen istumassa; Lausu lapsi lattialta, Imewäinen istuwalta: "Ei ole talossa taassa Uron tuskan tuntioa, 145. Rauan raannan katsajoa. Puun jälen puhelioa. Ompi toisessa talossa. Aja toisehen talohon." Waka wanha Wäinämöinen 150. Laski wirkkua witsalla, Helähytti helmiswyöllä; Ajoa suhuttelewi Ylimmäistä tietä myöten, Ylimmäisehen talohon. 155. Kysy kynnyksen takoa, Ano alta ikkunaisen: "Oisiko talossa taassa Rauan raannan katsojoa. Tämän tulwan tukkioa, 160. Weren summan sulkioa?" Akka on wanha waipan alla, Kieli palku pankon päässä, Akka wanha kolmihammas, Entinen talon emäntä. 165. Tuli akka ikkunahan, Siitä noin sanoiksi saatti: "Ei ole talossa taassa Uron tuskan tuntioa, Wammojen wakittajoa, 170. Suonikosken sortajoa, Salpoa werisatehen, Weritulwan tukkioa. Ompi toisessa talossa. Aja toisehen talohon." 175. Waka wanha Wäinämöinen Laski wirkkua witsalla, Helähytti helmiswyöllä; Ajoa suhuttelewi Äärimmäistä tietä myöten, 180. Äärimmäisehen talohon. Yli kynnyksen kysywi, Lausu lakkapuun takoa: "Oisiko talossa taassa Rauan raannan katsojoa, 185. Tämän tuiman tukkioa, Weren kumman sulkioa?" Ukko on uunilla asuwa, Halliparta harjun alla; Ukko uunilta urahti, 190. Halliparta paukutteli; "Sulettun' on suuremmatki, Tukittuna tuimemmatki, Jalommatki jaksettuna, Woituna wäkewämmätki, 195. Luojan kolmella sanalla, Pyhän synnyn säätämällä, Joet suista, järwet päistä, Kosket kowat kuohumilta, Selät niemien nenistä, 200. Kannakset kapeimmilta."

Neljäs Runo.

Wäinämöinen nousee reestä ja pistäksen pirttiin. Tuoaan astia weren juosta, wähäpä siitä. Ukko ouostu weren paljoutta ja olisi loihtia, waan ei muista itse rauan syntyä. Sen Wäinämöinen hänelle kertoo ja siitä ukko alkaa muita sanoja lukea. Niillä salpaa hän weren, sitoo suonet, panee siitä poikansa tekemiä woiteita päälle ja kääri siteen ympärille. Wäinämöinen kiwuista päästyä paranee entistä ehommaksi ja kiittää julkista taiwaan jumalata joka näin oli hänelle awun antanut.