Part 3

L L L L N y y y y N e h h h h e l P N S H K L N y y y y l i ä i e ä e Ä T a o t t t t i Tawuit- l i s l h s ä E a s u h s n y p ten y s k k t k r t k k s ä e i t i ja h e a ä ä e e e a e e n l s p t sanain y w w w w w w w w w w t k k ä k N:o luku t ä a ä ä ä ä ä a a a ä ä a ä ä

1 2 2 2 2 1 1 • • + • + + 0 + + + 0 0 0 0 2 1 3 2 2 1 1 1 • + • + 1 0 • + • + 0 0 0 3 1 2 3 2 1 1 1 1 + 1 + 1 + 1 + 1 + + + + 4 1 2 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 5 2 1 3 2 1 1 1 1 + 1 1 1 + 1 + 1 + + + + 6 2 2 1 3 1 1 • 1 1 1 1 + 1 • 1 + + 1 • + 7 2 1 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 8 1 3 1 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 9 2 2 4 1 1 • • 1 • • + • + 1 + + • + 0 10 2 4 2 • • • • + + + • + + + + 0 + + 0 11 4 2 2 1 1 1 + + + + • 0 + + + 0 0 0 0 12 2 3 3 1 1 • 1 1 1 • • 1 • 1 • + 1 1 + 13 3 3 2 1 1 1 1 + l + 1 + 1 + 1 + + + + 14 3 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 15 1 2 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 16 1 5 2 • • • • + • + 1 + 1 + 1 + + + + 17 2 1 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 18 1 3 4 1 1 1 • 1 • 1 1 • • 1 • 1 • • + 19 1 4 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 20 4 1 3 1 1 1 1 1 1 1 • 1 1 1 • • 1 1 • 21 4 4 1 1 1 • 1 • 1 • • • 1 + • • + 0 22 3 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 23 5 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 24 2 6 1 1 • • 1 • • • • • 1 + • + + 0 25 6 2 • 1 1 + 0 + 0 • + • 0 + + + 0 0

Ei nyt haittaisikana tähän esimerkkiä hankkia niin hywistä, kun kehnommista ja kelpaamattomista runoista joka erityisessä laaussa, waan kauan jo ilmanki tässä esipuheessa wiiwyttyäni täytyy se tällä kerralla heittää. Kellä korwat, saaneehan ne itsekkin jos näistä Kalewalanki runoista, sillä näissäkään ei kaikki ole hywiä ja kauniita.

Mitä nyt muuta olisi runo-opista sanottawata, sen heitän nyt ja ken tiesi jos iätikki. Harwassa taitaa olla, jollen tämäkään nyt runosta kerrottu olisi mielenmyötäinen, sillä suuri osa tässä ei parempata tunne, kun sortaa ja wääntää suomalaisia sanoja muien kielten mukaan runoissa ja lauluissa. Jos Wäinämöisen "nuorisossa nousewassa, kansassa ylenewässä" lienee sama tunti ja sama mieli, niin antakoot anteeksi, jos olen toisin ajatellut; muilta minä en juuri anokkana, sillä mitä heiltä olisi uotettawa nähään ilman muita niistä kauniista kirjotuksista, joita siellä täällä Turun Wiikko-Sanomain kirjottajia wastaan luemma 1820 wuoen Mnemosynessä.

Taitaisi wielä olla paljoltaki puhetta runosta jos aika ja tila myöistäisi, waan eiwätpä myöistä. Ilman muita täytyy heittää mitä olisi sanottawata kolmitawuisista runo-osista, sillä tähän asti olemma waan kaksitawuisista puhuneet. Kolmitawuisia osia pannaan wälistä kylläki kaunihisti runon alkuun ja niskaanki, harwoin selkään, waan millä eholla, se nyt heittäypi puhumatta. Mitä runon alkumyötäisyyestä (allitteratio) tawallisesti opetetaan, on minusta kyllä kehnosti toimitettu. Alkumyötäisyyttä ei sillä hywäsesti saaha, että kaksi sanaa runossa yhellä äännettäwällä aletaan, äänike olla mikä tahansa. Näyttää kun waaittaisi sihen kokonaisen alkutawuen kahessa sanassa olla yhtäläisen. Mutta jos niinki ei, walikoiaan niitä sillä tawalla, että jos toisen alkutawuessa olle a, toisehen tullee ä eli o; jos toisessa e, toisehen i eli ä; jos toisessa o, toisehen a, u eli ö; jos toisessa u, toisehen o, y, j.n.e., joihin kyllä kansan, harwoin muien laatimissa, runoissa, saahaan esimerkkiä.

Suomen runoista lienee jo ennenki kirjotettu, miten niitä kaiketikki on kahta erilajia, _tarina- ja loihtorunoja_. Lienee myös jossai nimitetty, kuinka loihtorunotki alusta eiwät olleet kun tarinarunoja, joita sitte asiata mukaan ruwettiin toiseksi kääntämään. Nämät tässä kirjassa runot parahasta päästä owat tarinarunoja. Mitä minulta niissä on pääluwuksi arwattu, ei sen wuoksi wanhanaikaisten asiain tutkinnassa ole paremmin toenlainen, kun mitä toisin kuuluwissakin on. Kumpiaki on yksiltä paikoilta ja yhtä wanhana saatu. Muutamia yksiä runoja olen niin monelta laulajalta ja niin moneen eri laatuun saanut, että kylläkin on ollut epäilemistä, jos mikä niistä olisi pääluwuksi paras. Toisissa runoissa on taas ollut esteenä, etten ole niitä, jos yheltä eikä siltään täyelliseen saanut.

On kumpiaki, jotka pitäwät meiän wanhoja runoja isossaki arwossa ja jotka niillen ei anna pientäkänä. Minä niitä en soisi sorrettawan, jos ei yksipuolisesti ylen suurinakaan piettämän. Ei niistä suinkaan ole Greekalaisten ja Ruomalaisten rinnalle, waan hywä jos ees näyttäwät, etteiwät esiwanhempamme mielellisissäkään yrityksissä olleet älyttömät -- ja sen he kuitenki näyttänewät.

Tämä työ minulle ei ole ollut rasittawa eikä suuria kulukkeitakaan waatiwa, jotta niistä mitänä erittäin olisi mainittawa. Mitä mielisuosiolla, ei pakolla, laaitaan, on ainaki hupaseksi luettawa ja mielisuosiolla, kenenkään toisen waatimatta, olen näitä keräillyt ja yhteen sowitellut. Yhät työn huwituksena on seki ollut, että olen hawannut yritykseni monelle muullenki otolliseksi. Heiän kehottawasta ja ystäwällisestä kohtaamisesta on minun syy paljoki heitä kiittää.

Peräti toisin on sen asian kanta, josta monella muulla on töissään apu, nimittäin toiwo kauniiksi ja walmiiksi työnsä saaha. Tämä toiwo minussa on peräti puuttunut. Ainaki epäilewä jaksannostani mitään kelpaawata toimittaa, on tässä työssä toisinaan siksiki epäillys kaswanut, jotta eräät kerrat juuri olen ollut kaikki tukkunaan tuleen nakata, koska en ole woimiani uskonut niitä mielenmyötäsesti toimittaa, enkä taas ole sopiwaksi luullut itsiäni omalla työllä ja waiwalla tutkinnon alaseksikaan keskosesta työstä saattaa. Menkäät nyt kuitenki Kalewalan runot jos wähemminki walmisna, ettei wieläki ajan käsissäni wiiwyttyä tuli teistä tekisi walmiimpata!

Kajanissa 28 helmikuuta 1835.

_Elias Lönnrot_.

Ensimmäinen Runo.

Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talwea äitinsä kohussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen. Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.

Mieleni minun tekewi, Aiwoni ajattelewi, Mieli ruweta runoille, Laatiua laulamahan. 5. Weli kulta weikkoseni, Kaunis kielikumppalini! Harwoin yhtehen yhymmä, Saanemma sanelemahan, Näillä raukoilla rajoilla, 10. Polosilla Pohjan mailla; Pannos nyt käsi kätehen, Haka toisehen hakahan, Lauloaksemma hywiä, Parahia pannaksemma; 15. Kuulla noien kultasien, Tietä mielitehtosien, Nuorisossa nousewassa, Kansassa kasuawassa; Noita saatuja sanoja, 20. Wirsiä wetelemiä, Wyöltä wanhan Wäinämöisen, Alta ahjon Ilmarisen, Päästä kalwan kaukomielen, Joukahaisen jousen tiestä, 25. Pohjan peltojen periltä, Kalewalan kankahilta. Niit' ennen isoni laulo Kirweswartta wuollessansa, Niitä äitini opetti, 30. Niitä eukko neuotteli, Keträwartta kiertessänsä, Wäätessänsä wärttinätä. Wiel' on muitaki sanoja, Ongelmoita oppimia, 35. Tiewieristä tempomia, Kanarwoista katkomia, Risukoista riipomia, Wesoista wetelemiä, Paimenessa käyessäni, 40. Lassa karjan katsannossa, Metisillä mättähillä, Kultasilla kunnahilla, Mustan Muurikin jälessä, Kimmon kirjawan keralla. 45. Sieltä sain sa'an sanoja, Tuhat wirren tutkelmoita; Ne wirret kerälle käärin, Sowittelin sommelolle; Kerän pistin kelkkahani, 50. Sommelon rekoseheni. Wiikon on wirteni wilussa, Kauan kaihossa siasnut, Jo tuonen wilusta wirret, Laulut kaikki pakkasesta 55. Rahin rautasen nenähän, Petäjäisen pienan päähän, Alle kuulun kurkihirren, Alle kaunihin katoksen, Keritellen pään kerältä, 60. Saahen solmun sommelolta. Niin laulan hywänki wirren, Kaunihinki kalkuttelen, Ruualta rukihiselta, Oluelta otraselta. 65. Kun ei oo olutta luona, Tahi taaria tähellä; Laulan suulta laihemmalta, Wetoselta wierettelen, Kuulun iltani kuluksi, 70. Wähän päiwän päätteheksi; Waiko aamun alkeheksi, Huomeneni huopeheksi? Noin kuulin saneltawaksi, Tiesin wirttä tehtäwäksi: 75. Yksin meillä yöt tulewat, Yksin päiwät walkeawat, Yksin synty Wäinämöinen, Ilmautu ikirunoja. Kawe ukko Pohjan herra, 80. Waka wanha Wäinämöinen, Makas äitinsä kohussa Kolmekymmentä keseä, Yhen werran talwiaki. Ikäwysty aikojansa, 85. Ouostu elämätänsä, Kun ei konsa kuuta nähnyt, Eikä päiweä tawannut. Sanowi sanalla tuolla, Lausu tuolla lausehella: 90. Kuu keritä, päiwyt päästä, Otawa yhä opeta, Miestä ouoilta owilta, Weräjiltä wierahilta, Näiltä pienilta pihoilta, 95. Kapehilta käytäwiltä. Päästä kuuta katsomahan, Päiweä tähyämähän, Otawaista oppimahan, Ilmoja ihoamahan. 100. Kun ei kuu kerittänynnä, Eikä päiwyt päästänynnä; Itse wiilasi weräjän Sormella nimettömällä, Potkasi punasen portin 105. Wasemalla warpahalla; Tuli kynsin kynnykselle, Polwin porstuan owelle, Jalan kahen kartanolle. Pääsi kuuta katsomahan, 110. Päiweä tähyämähän, Otawaista oppimahan, Ilmoja ihoamahan. Yöllä synty Wäinämöinen, Päiwällä meni pajahan. 115. Takoa taputtelewi, Lyöä lynnähyttelewi; Tako olkisen orihin, Hernewartisen hewosen. Selkeä silittelewi, 130. Taljoa taputtelewi: "Sopisi selällä olla Ketun päällä kelletellä." Itse istuwi selälle, Löihen reisin ratsahille, 125. Ajoa tomuttelewi, Matkoansa mittelewi, Orihilla olkisella, Hernewarrella hewolla. Ajo Wäinölän ahoja, 130. Kalewalan kankahia, Hepo juoksi, matka joutu, Koti jääpi, tie lyheni. Jo ajo meren selälle, Ulapalle aukialle, 135. Ei kastu oron kapiot, Eikä wuohiset hewosen. Lappalainen kyyttösilmä Piti wiikoista wihoa, Kanto kaukaista katsetta, 140. Kera wanhan Wäinämöisen. Laatiwi tulista jousta, Jalokaarista kaniwi; Kaaren rauasta rakenti, Selän waskesta walawi. 145. Noita kullan kirjaeli, Hopialla huolitteli. Sai kaari kanineheksi, Jousi warsin walmihiksi, Kaari kaunihin näkönen, 150. Jousi jonki maksawainen; Heponen selällä seiso, Warsa juoksi wartta myöten, Kapo kaarella makasi, Jänö jäntimen siassa. 155. Wuoli piiliä pinosen, Kolmisulkia kokosen; Minkä saapi walmihiksi, Sen pojat sulittelewi Pääskyn pienillä sulilla, 160. Warpusen wiwustimilla. Millä noita karretahan, Karretahan, woietahan? Maon mustilla mujuilla, Kyyn käärmehen käwyillä. 165. Mistä sai sulitut rihmat, Kusta jäntehen tapasi? Tuolta sai sulitut rihmat, Tuolta jäntehen tapasi, Hiwuksista Hiien ruunan, 170. Lemmon warsan waattehista. Sai nuolet sulineheksi, Wasamat wanuneheksi; Astua taputtelewi, Käyä luikerrehtelewi, 175. Hywä kaari kainalossa, Wiini nuolia selässä, Korwalle tulisen kosken, Pyhän wirran pyörtehelle. Katso illan, katso aamun, 180. Katso kerran keskipäiwän, Tulewaksi Wäinämöistä, Saawaksi suwantolaista. Niin päiwänä muutamena, Huomenna monikahana, 185. Loi silmänsä luotehelle, Käänti päätä päiwän alle, Keksi wanhan Wäinämöisen Selällä meren sinisen. Koppowi tulisen jousen, 190. Otti kaaren kaunihimman; Jännitti tulisen jousen, Weti waskisen wekaran, Wasten polwea wasenta, Alta oikian jalansa. 195. Weti wiinestä wasaman, Sulan kolmikoipisesta; Otti nuolen oikeimman, Walitsi parahan warren. Weti jousen jouahutti, 200. Käsin kaaren käännällytti, Korwahan kowan tulisen, Käen oikian nenähän, Pään waralle Wäinämöisen, Surmaksi suwantolaisen. 205. Emo kielti, waimo kielti, Epäsi kawetta kaksi, Kielti kolme Luonnotarta, Ampumasta Wäinämöistä. "Elä ammu Wäinämöistä! 210. Wäinö on tätisi poika." Toki ampu ei totellut; Itse tuon sanoiksi wirkki: "Kun käsi ylentänehe, Sen nuoli alentuoho; 215. Kun käsi alentanehe, Sen nuoli ylentyöhö." Ampu yhen nuoliansa, Niin meni kowan ylätse Päältä pään on taiwosehen; 220. Tahto taiwonen haleta, Ilman kaaret katkiella. Ampu toisen nuoliansa, Niin meni kowan alatse Alasehen maaemähän; 125. Tahto maa manalle mennä, Hieta harju halkiella. Ampu nuolen kolmannenki, Käwi kohti kolmannesti, Sapsohon sinisen hirwen, 230. Alta wanhan Wäinämöisen, Läpi länkiluun lihoista, Kautta kainalon wasemen. Sillon wanha Wäinämöinen Käänty kämmenin wesille, 235. Sortu sormin lainehesen, Koprin kuohuun kohahti, Selästä sinisen hirwen, Hernewartisen hewosen. Lappalainen kyyttösilmä 240. Itse tuon sanoiksi wirkki: "Et sinä wanha Wäinämöinen Enämpi eläwin silmin, Sinä ilmoissa ikänä, Kuuna kullan walkiana, 245. Astu Wäinölän ahoja, Kalewalan kankahia." Waka wanha Wäinämöinen Siitä kulki kuusi wuotta, Seuro seitsemän keseä, 250. Karehti kaheksan wuotta, Selwällä meren selällä, Ulapalla aukialla, Eessähän wesi wetelä, Taiwas sininen takana. 255. Siinä mies meret lukewi, Uros aallot arwelewi; Kussa päätänsä kohotti, Sihen saaria saneli; Kussa kättä käännähytti, 260. Sihen nientä siiwoeli; Kussa jalka pohjautu, Kalahauat kaiwaeli; Kussa maat on maata waston, Sihen siunasi apajat; 265. Kuhun seisottu selällä, Sihen luopi luotoloita, Karipäitä kaswatteli, Joihin laiwat lasketahan, Päät menewi kauppamiesten. 270. Tuli kokko maalta Turjan, Laskihen Lapista lintu; Lentelewi, liitelewi, Lenti iät, lenti lännet, Lenti luotehen loputen, 275. Peritellen pohjasilman, Etsien pesän sioa, Asunmaata arwaellen. Sillon wanha Wäinämöinen Nosti polwensa merestä 280. Heinäseksi mättähäksi, Kuloseksi turpeheksi. Tuopa kokko Turjalainen Sai siitä pesän sioa; Keksi mättähän mereltä, 285. Sinerwöisen lainehelta, Lentelewi, liitelewi, Päähän polwen laskeuwi. Hiero heinästä peseä, Kulon päästä kutkutteli; 280. Niin muni munia kuusi, Kuusi kullaista munoa, Rantamunan seitsemännen. Hierelewi, hautelewi Päätä polwen lämmittäwi; 295. Siitä wanha Wäinämöinen Tunsi polwensa palawan, Jäsenensä lämpiäwän. Wawahutti polwiansa, Järkäytti jäseniänsä, 300. Munaset wetehen wieri, Karskahti meren karihin; Munat wierähti muruiksi, Kokko ilmoille kohosi. Sillon wanha Wäinämöinen 305. Sano muutaman sanansa: "Munasen alanen puoli Alaseksi maaemäksi! Munasen ylänen puoli Yläseksi taiwoseksi! 310. Mi munassa walkiata, Se päiwäksi paistamahan! Mi munassa ruskiata, Se kuuksi kumottamahan! Munasen muruja muita 315. Ne tähiksi taiwahalle!"

Toinen Runo.

Tuuli kulettaa Pohjolan rannalle Wäinämöisen. Siinä itkee ja walittaa ouoilla paikoilla ollen eikä tieten miten enää millonkana kotimaille joutua. Pohjolan emäntä kuulee itkewän, saa rannalta wenehen ja soutaa luoksi. Wiepi Pohjolaan Wäinämöisen. Siellä syöttää, juottaa ja wiimmen kysäsee, mitä itki. Wäinämöinen sanoo kotimaille ikäwöitsewänsä. Pohjolan emäntä lupaa kotia saattaa, jos esinnä hänelle sammon takoisi. Wielä päälliseksi antaisi hän hänelle tyttärensä palkasta. Wäinämöinen ei sano takoa osaawansa, waan lupaa kotia päästyä Ilmarisen tälle työlle lähettää. Niin saapi Pohjolan emännältä hewosen ja lähtee Pohjolasta.