Part 2

Liittosana _-kaan_ (-kään) muutellaan monin tawoin. Toiset sanowat ja kirjottawat: ei kertaa_kaan_, toiset: ei kertoa_kana_ ei kertaa_kahan_, ei kertoa_kan_, ei kertoa_na'_. Yksi tuo nyt lienee, miten senlaista puolisanoa kirjottaisi, waan täyellisinnä näyttää se olleen _-kana_ (-känä). Semmoisena luulen sen alusta alkain jotain seuruuta merkinneen, josta wieläki sanotaan _perä kanaa_ s.o. yhtä seuruuta toinen toisensa jälestä ja _kanssa (kanassa)_ s.o. seuruussa, _kansa (kanasa)_ seuruu, joukko, yhteys. Puhetta myöten niillä tienoin, joista enimmät näitä runoja on koottu, olenki, kun muuten runossa sopii, parahasta päästä kirjottanut sen täyellisnä, e.m. _Eipä kuu kumotakkana, Eikä päiwä paistakkana_, joista toinen taitaisi kirjottaa: _kumotakkahan, paistakkahan_. Luetaan myös paikoin: _kun ei tuostakan totelle_, eli _En minä mitänä tieä, Elä koske konnanana_ j.n.e. Semmoisia sanoja kun _mettä, katsoo, suitsi_ j.n.e. äännelläänki sillä tawalla Wenäjän Karjalassa, joista runot parahite owat saaut, eikä _mehtä, kahtoo, suihti_ j. n. e. eli jollaan muulla tawalla.

Heiän äänelmästä olen taas toisissa poikennut, e.m. sanoja _laulamahan, annetahan, kiwiksi, akkunaksi, laatia', oikiassa, kautta, kosken, mustalla, matkassa, käsillensä (käsillehen)_ olen sillä tawalla kirjottanut, eikä _laulamahek, annetahek, kiwikse, akkunakse, laatie', oikiesta, kautti, kosen, mussalla, matassa, käsillehek_, kuni niitä he ääntelewät.

Semmoisia sanoja, kun _otto'oni, otto'os, otto'o, (otto'ohon, ottuohon), otto'ome, otto'ote, otto'ot, (otto'ohot, ottuohot); tulloni, tullos, tulko, tulkome, tulkote, tulkohot_ kuullaan niin äännettäwänki eli _ottaoni, ottaos_ j.n.e., waan toisessa siassa näyttää sana olewan sanottaissa: _ottakohon, ottakaame, ottakaate_ j.n.e. -- Waan heitän nämät, ja sanon wielä muutaman sanan Suomen runosta.

Moni on pitäwä ei minänä työnä Suomen runoja laatia luullen joka tilassa, kun saapi sanoja 8:saan tawuehen asti yhteen sopimaan jo runonki saaneensa. Wai siinäkö se Wäinämöisen kuulusa mahti olisi! Elkääte päättäkö ennen asian tutkittua ja elkääte pitäkö työttömänä asiana, jossa waan yksi ainoa esiwanhemmistamme tuli oikein kuulusaksi. Yhtä wähä, kun mitkä 7 tähtiä tahansa olisiwat Otawa taiwaalla, owat mitkä 8:tawuiset sananparret hywänsä kielessämme runoja. Jos wanha Wäinämöinen nyt tulisi ja kuulisi senlaisia runoja, kun owat:

"Mutt' ei käynyt, eikä kyennyt, Kourat kowat ja kompelot, Ei tainnut tuohon taipua." -- -- -- "Herätä herroingin luona, Sowita hywä suosio." -- -- --

taikka jos tämmöisiäki:

"Korkeus on sinun kotos, Awaruus on asunmajas, Itse kynsit kylmät meret, Itse sauwoit sarkajaot." -- -- --

Niin pelkään kyllä, jotta itse merien kyntäjä ja sarkajakojen sauoja miksi ei sanoisi:

"Heretkääte, heittäkääte Paremmille laulajoille, Taitawammille runoille, Kaikki käypi karwoilleni, Puhki korwani puhuwi, Läpi pääni läylentäwi, Wiepi wiikoksi iloni."

Tosiaan on Suomen Runossa samati kun muienki kielten omat waatimukset nouateltawat ja jos Runon teentä kuitenki Suomessa helpommasti käypi, niin kiittäkääme siitä kielen somaisuutta, waan elkääme sentähen näitä waatimuksia unohtako.

Waikka itte runotyössä kehno ja sentähen sihen harwoin puuttuwaki olen kuitenki aikaa myöten toisten tekoja lukeissani ainaki ajatellut, mikä ollee syynä, että toinen niistä on kaunis, toinen korwille waikia kuulla. Perustusta miettiessä olen malttanut että eillisissä on seurattu Runon waatimuksia, jälkimmäisiä näitä wastoin laaittuna. Tässä waan puhumma niistä waatimuksista, jotka koskewat itte sanain sopimiseen, ei mitä ainetten kertomisesta eli muusta Runo-oppiin kuuluwasta olisi sanottawa. Näitä Runowaatimuksia yksitellen muistokseni kirjotettua, on siitä jo kaswanut aika tukku kirjotusta, josta nyt tahon ottaa, mitä tähän esipuheesen luulen sopiwan ja mahtuwan. Jos ne ei ollekkana jokaista mieleen, niin muistakaame että eripaikoilla saattaa olla eriwaatimuksensa Runostaki, waan minä olen seurannut, mitä täällä ja rajan yli Wenäjän puolla Runosta waaitaan. Elkään waan kukaan luulko minun tätä seuraawata kellenkänä opiksi kirjottawan. Se ei ole mielessäni, eikä runoja opilla tehäkkänä, ettei luonto niitä saattaisi paremmin. "_Luonto laulajan tekewi, Itse into ilmottawi, Runojallen rohkialle, Mitä lauluhun latowi_." Hywä jos waan saisin osotetuksi minkälaisia runoja meiän puolella hywinä pietään.

Ennen muita tulisi nyt selwitettäwäksi mitä pitkällä eli lyhyellä tawutten arwolla ymmärrämme. Itsekukin malttaa helposti, että a on pitempi jos sanomme _waara_, kun _wara_; i pitempi sanassa _siima_ kun _sima_; o pitempi sanoessa _meni taloon_ kun _möi talon_; ä pitempi jos sanomma _näitkö emäntää_ kun _näkikö emäntä_. Niitä tawuita, joissa äänike sillä lailla on pitempi, nimitämmä _pitkäarwosiksi_, jota myöten sanoissa _waara, siima_, ensimmäinen tawut on pitkäarwonen, sanassa _taloon_ toinen ja sanassa _emäntää_ kolmas. Samati on missä tahansa sanassa tawut, jota nyt on tapana kahella äänikkeellä perätysten kirjottaa, paitsi jos jälkimmäinen ollee i, pitkäarwonen e.m. 1:nen sanoissa _maata, pöytä, auttawa, riennä, joutawa_, 2:nen sanoissa _lupaawa, rekeen, kurieri, rukiita, sanoo_, 3:as sanoissa _sotikaa, sanokoon, käwelee, käsiään_, 4:jäs sanoissa _käwelemään, hajotetaan_ j.n.e.

Mutta ilmanki kahta äänikettä maltamma, että ensitawut sanassa _sakko_ on pitempi kun sanassa _sako_; samati sanoissa: _matto, mato; mutta, muta; kyllä, kylä_ j.n.e. 2:nen tawut sanoissa _sakossa, sopalla_, pitempi kun _sakosa, sopala_; samati sanoissa _ranta, welka, pirta, koski_ 1:nen, sanoissa _emäntä, alotti, lepistö, kowempi, kätensä_ 2:nen, _Amerikka, lihawaksi, warawampi_ j.n.e. 3:mas tawut lyhyitä pitemmät. Näitä tawuita nimitämmä _pitkäsiasiksi_, sillä niissä ääniket ei itsestänsä pitkä on waan pitkä nykysessä siassaan. Pitkäsianen on siis se tawut, jossa yhtä äänikettä seuraa wähintäin kaksi äännettäwätä eli i yhen äänikkeen kera, e.m. 1:nen sanoissa _wanha, selkä, virka, tukka, paita, walta_, 2:nen sanoissa _wäestö, wetäisi, kurikka, nawetta, olento, kumarsi_, 3:as sanoissa _opetella, tapaelma, wetäwäinen, lewititkö_ j.n.e. Samalla tawalla erityisten sanain yhteen saaessa e.m. _jos weät, olin minä_, joissa o sanassa _jos_, i sanassa _olin_ owat pitkäsiasiksi luettawat. Wasta tahomma siitäki puhua, miten moniahat pitkäsiasista tawuista taitaan lyhyiksi käyteltää.

_Lyhytarwosiksi_ nimitämmä kaikkia tawuita, jotka eillistä mukaan eiwät ole pitkäarwosia, eikä pitkäsiasia, e.m. _kala, matala, murehia, hewosiasi, wetelemiäni_, jotka owat sanoja waan lyhytarwosilla tawuilla.

Nyt ennen kun taiamma tutkia mitkä pitkäsiasista tawuista taitaan runossa lyhyiksi luettaa, tulee peräti toinen asia katseltawaksi, nimittäin tawutten korko. Ääntäissä korotamme muutamia tawuita sanassa, toisia emme korota. Jos seuraawaisissa sanoissa merkitsemmä korotetuita tawuita, niin owat näin: _sána, málttawá, héwosélla, wételemä'llä, kä'yskentélewä'inen, pólttelewáinen_ j.n.e.

Jokaisessa sanassa korotetaan ensitawut ja usiammissa kolmas, wiies j.n.e. eli joka toinen tawut alusta alkain, joka kuitenkana ei kaikissa ole tapaus, koska muutamissa 4:jäs, 6:es j.n.e. korotetaan. Waan lienee korottamisella wähän eripaikoissa erotustaki, sillä waikia on muuten ymmärtää, kuinka moniahan niin jäykästi asiata wastoin päättäisiwät aina waan 1:sen, 3:nen ja 5:nen tulewan korotetuksi, waikka niin korwin kuultawasti wähintäi meiän Suomessa monessa sanassa 1:stä, 4:ttä ja 6:tta korotetaan, e.m. sanassa arwelewaisemmasti, jota jos korottaisit _árwelewáisemmásti_, tulisi se pian tuntemattomaksi. Olen myös luullut malttaneeni, korotuksen liiatenki ensitawuissa Turun ja Hämeenki Suomessa olewan paljo teräwämmän kun meiän, e.m. koska me sanoisimma: páljoko siítä sáit héwosésta", sanowat he kun ikäs hakaten: "pálko (palk) siít héwosest sáit", eli meillä: "mónellénko miéhellen tä´stä työ'tä ólisi", heillä: "mónelko miéhel tä'st työ't óls", meillä: "páremmán émännä'n tálo hä'nestä' sái", siellä: "párem'an émänän tálo hä'nest sái."

Jonka äsken heitimmä puheen pitkäsiasista tawuista, taiamma nyt uuelleen tutkinnon alaseksi ottaa: korotetuista tawuissa pietään pitkäsiasia pitkäarwosten werosna e.m. _ihmisellä, sallittawainen_, joita jos pitkiä merkitsemmä wetämällä -, lyhyitä wempelellä ~, tulisi merkittäwäksi

- ~ - ~ - ~ - ~ ihmisellä, sallittawainen.

Korottomassa tawuessa owat pitkäsiaset lyhyen jälessä pitkät, e.m.

~ - ~ ~ ~ - ~ ~ - ~- ~ emäntä, erotetuksi, isäntiänsä,

pitkän jälestä epäarwoset s.o. pitkiksi eli lyhyiksi luettawat e.m.

- - ~ - ~ ~ - - ~ - ~ ~ soitolla eli soitolla, sorranta eli sorranta, ~ ~ - - ~ ~ - ~ ~ warawammalla eli warawammalla j.n.e.

Ja nyt äsken nähtyämme mitä pitkällä, mitä lyhyellä tawut-arwolla ymmärrämme, taiamma antauta kattelemaan, kuinka erityiset sanat näien arwoinsa wuoksi owat montaki laatua ja nimitellä niitä, kun seuraa, nelitawuisia jonkun otuksen lailla ja'aten eli werraten päähän, niskaan, selkään ja häntään, niin että 1:nen tawut werrataan pääksi, 2:nen niskaksi, 3:mas seläksi ja 4:jäs hännäksi.

Ykstawuisia.

Lyhyt -- jo, se, ne, ka, en, et, jos, nyt, ku, mi, ken, j.n.e. Pitkä -- maa, tie, pää, suo, sai, syyt, toit, mie, j.n.e.

Kakstawuisia.

Kakslyhyt -- sana, kylä, meni, otit, kalan, wähä, wene. Lyhytpitkä -- wetää, tulee, weneen, sanoo, pataa, taloon. Pitkälyhyt -- suoli, maata, ranta, toimi, kyllä, äyräs. Kakspitkä -- kantaa, luottaa, kirween, pirttiin, altaan.

Kolmitawuisia.

Kolmilyhyt -- matala, wesiä, käweli, ihana, minua, ahawa. Alkupitkä -- kantele, rintawa, polttanut, kultana. Keskipitkä -- weneellä, lupaawa, sanoilla, käteensä. Loppupitkä -- wetäköön, sanokaa, käsiään, menemään. Alkulyhyt -- mureessaan, lupaawaa, weneisiin, tapaamaan. Keskilyhyt -- kantakoon, auttakaa, werkkojaan, rantamaa. Loppulyhyt -- keihäällä, ottoote, hakkaawa, seipäättä. Kolipitkä -- kirweessään, keträäwää, nakkaamaan, leikkuullaan.

Nelitawuisia.

Nelilyhyt -- wetelete, tulewana, wenosia, käwelewä, ihoawa. Päisewä -- polttelewa, kantawana, poikinesi, heinäaho. Niskawa -- lupaawana, weneitäni, erotteli, mureessani Selkäwä -- tulewaksi, matalalla, sopineeksi, wesimatka. Häntäwä -- lewitetään, menewänään, elelewää, petäjäsuo. Etewä -- kirweitäsi, tarpeessasi, hakkaawana, seiwäspino. Keskewä -- mureessamme, lupaawalla, wakuuttansa, sanottiinpa. Takawa -- menemällään, sanomaankaan, warotelkaa, tulewakseen. Äärewä -- käyttelemään, matkaelee, kantelemaa, kirwehiään. Nousewa -- weneelläkään, lupaawanaan, keräilewää, potakkamaa. Laskewa -- waiwasella, auttakaate, werkkojansa, kartanoonsa. Lyhytpää -- lupaamallaan, wenettäänkään, keräilmissään. Lyhytniska -- akkunaakaan, laulaessaan, matkaelkaa, keträelmää. Lyhytselkä -- hakkaawinaan, kirweensäkään, muistelmiaan. Lyhythäntä -- leikkaamalla, heihäälläänki, luonnokkaampi. Nelipitkä -- arwaamallaan, suuruuttaankaan, seiwästelmään.

Wiisi- ja usiampitawuisia eilliseen emme pannekkana, sillä niistä waan suotta olisi erityönsä, koska niitä ainaki sopii korkoja myöten jaella kahteen eli usiampaan osaan, jotka sitte käytetään kaks- eli kolmitawuisten mukaan. Jopa nelitawuisiaki sillä tawalla saattais kahtia panna.

Otetaanpas nyt työksi katsella, miten näitä sanoja taitaan runoon suunnitella; jos lienee yksi millä tawalla niitä siihen pannet. Waan sitä ennen täytyy saaha runon osista ja niihin koskemista selwä.

Runo laulussa jakaupi tawallisesti wiiteenki osaan e.m. _hywin soitti hauin hammas_, josta kolme eillimmäistä sanaa tekewät itsekukin yhen osan ja 4:jäs halkastuna 4:nen ja 5:nen; | Hywin | soitti | hauin | ham- | mas|. Paremmaksi näyttää kuitenki waan 4:jään osaan runoa lukea ja niin owat entisetki runo-opin kirjottajat tehneet. Muutamissa paikossa, joilla on erinuottinsa runoilla, se niin laulaessaki jakaupi ja lukemalla saapi se ainaki 4:osaseksi. Sitä wastoin runoa taas paikoin lauletaan 6:teenki osaan e.m. |Käkö-|nen |ku-|kahte-|le-|wi|, ettei sitä warsin sowikkana laulua myöten ositella. Kuin sanoimmaki, ositamma runoa 4:ksi ja senlaisia on runossa: _sana wieä, toinen tuoa_, joka erityinen sana yksi, waan runosta: _sano lieto Lemminkäinen_, tekewät kaksi eillimäistä sanaa kumpanenki yhen ja jälkimmäinen yksin 2 osaa. Runossa: _itki impyen hiwukset_, tekee 1:nen sana yhen, 2:nen ja 3:mas yhteensä 3 osaa, ja runossa: _en tunne tätä tupoa_, ei tee yksikään erityinen sana täyttä osaa, waan osat saahaan murtamalla toisesta sanasta toisen täytteeksi, niin että 1:nen on _en tun-_, 2:nen _ne tä-_, 3:mas _tä tu-_, 4:jäs _poa_.

Koska näistä osista wielä itsekustaki on enemmänki puhetta, niin olisi ehkä hyöwyksi niille myös itsekullenki saaha omat nimensä, sillä paha on nimetöntä mainita. Semme saammeki ja helposti jos samati kun nelitawuisissa sanoissa eritawuita, tässä eriosia nimitämmä 1:stä _pääksi_, 2:sta _niskaksi_: 3:tta _seläksi_, 4:ttä _hännäksi_. Sitä myöten on seuraawissa runoissa:

Pää Niska Selkä Häntä

Yöllä synty Wäinä- möinen Päiwäl- lä me- ni pa- jahan; Tako- a ta- putte- lewi, Lyöä lynnä- hytte- lewi, Tako olki- sen o- rihin, Herne- warti- sen he- wosen.

Murtamisesta mainitsimma jo äskenki ja saamma nyt paremmin selwittää, mitä sillä ymmärrämmä. -- Joka runon osa on kaksitawuinen (kolmetawuisista wasta), eillisen niistä nimitämme _iskuksi_, jälkimmäisen _laskuksi_. Jos nyt missä osassa tahansa sana loppuu iskussa ja lasku alottaa toisen, niin sanomma sitä osaa _murretuksi_ ja senlaista sanain yhteensaamista _murroksi_. Sitä myöten on runossa

1. Ompi saarel- la si- oa 2. Jos we- ät sa- an we- nettä 3. Tuhat purtta puuja- elet

1:sestä selkä, 2:sessa pää, niska ja selkä murretut, waan 3:mas on murroton.

Parahimmat runojat pitäwät senlaista murrelmata niin kauniina runossa, että wähintäki kaksi kolmesta tawataan murrettuna; sitä wastoin on murroton runo, jossa korko ja isku sopiwat yhteen tawuehen, wähemmin kaunis, lyhyttawuisissa tuskin sallittawakaan. Murrelmassa katsotaan kuitenki ettei tawutten arwoa niin sorreta, että yhessä osassa iskuun tulisi lyhyt, laskuun pitkä tawut. Molemmat lyhyenä kelpaawat kyllä. Nähään sitä wälistä murrelman somuuen tähen kyllä niinki runoa laaituksi, että isku on lyhyt ja lasku pitkä, päässä eli niskassa, ja se ei haittaakkana, jos se waan harwoin tapahtuu liiatenki jos lasku ei ole arwostaan waan siassaan pitkä. Esimerkkiä näihin taisimma kyllä mistä tahansa runoista. _En ole iso iältä_ on kaunis runo näin 3:ssa osassa murrettuna, waan jos sanoisit yhellä murroksella: _en iältä iso ole_, niin tulisi se kelpaamattomaksi; samati _jo kumu kujasta kuulu_ kaunis, _kujasta jo kumu kuulu_ kehno; _jo minua nokat noitu_ ja _jo noiat minua noitu_ somaat, _jopa mua noiat noitu_ kehnompi. _Wene näky, weli tuli_ olisi peräti kelpaamaton, sillä siinä on joka osan iskussa lyhyet tawuet ja runo murroton; toisella kannalla on runo _ei weä wäheäkänä eli emeä eriwenehen_, sillä waikka lyhyttawuisilla iskuilla neki, owat ne murretut. Murrosta, kun sanoinki, on niin kaunistawana pietty, että sitä toisinaan rakastetaan, jos kohta sen kautta isku tulee lyhyeksiki ja lasku pitkäksi e.m. _jo päiwänä kolmantena_ sanotaan ennemmin kun _päiwänä jo kolmantena_, eli _päiwänäpä kolmantena; suot kylwi, kanerwat kaswo, ei ollut isoni syytä_, ennemmin kun _kylwi suot, kanerwat kaswo, isoni ei ollut syytä_, waikka jälkimmäisellä tawalla osat arwonsa wuoksi olisiwatki paremmat. Mitä siis pitäis ajatteleman niistä, jotka waan kiittäwät hywiksi senlaisia murrottomia runoja kun e.m. _waka wanha Wäinämöinen, otti soiton sormillensa_, ja wielä senlaisiaki (peräti kelpaamattomia) kun _panee aitaa kaiken päiwän_.

Taulu I.

Sana Murrotonna Murrettuna Lewittämällä I II III IV I II III IV Lyhyt iskuun 1 1 1 + 0 0 0 0 0 laskuun 1 1 1 * 0 0 0 0 0 Pitkä iskuun 1 1 1 * 0 0 0 0 + laskuun * * + 0 0 0 0 0 + Kakslyhyt 1 * * + 1 1 * 0 0 Lyhytpitkä + + 0 0 1 1 * 0 1 Pitkälyhyt 1 1 1 1 1 * 0 0 0 Kakspitkä + + + 0 1 * 0 0 1 Kolmilyhyt 1 * + 0 1 1 1 0 0 Alkupitkä 1 1 + 0 1 + 0 0 0 Keskipitkä * * 0 0 1 1 1 0 0 Loppupitkä 1 * + 0 0 0 0 0 1 Alkulyhyt * * + 0 + + 0 0 1 Keskilyhyt 1 1 * 0 0 0 0 0 1 Loppulyhyt * * 0 0 1 * 0 0 1 Kolmipitkä * * + 0 + 0 0 0 1 Nelilyhyt 1 * + 0 1 + 0 0 0 Päisewä 1 + 1 0 1 0 0 0 0 Niskawa * + * 0 1 + 0 0 1 Selkäwä 1 * * 0 0 0 0 0 1 Häntäwä + 0 0 0 1 * 0 0 1 Etewä + + + 0 1 0 0 0 1 Keskewä * + * 0 + 0 0 0 1 Takawa + + 0 0 0 0 0 0 1 Äärewä + 0 0 0 1 0 0 0 1 Nousewa 0 0 0 0 1 * 0 0 1 Laskewa 1 * 1 0 0 0 0 0 * Lyhytpää + 0 0 0 + 0 0 0 1 Lyhytniska + 0 0 0 0 0 0 0 1 Lyhytselkä 0 0 0 0 1 * 0 0 1 Lyhythäntä * + + 0 + 0 0 0 * Nelipitkä + 0 0 0 + 0 0 0 1

Seuraawa osotelma [katso Taulu I.] näyttää, miten erilaatusia sanoja taitaan runoon sowittaa. Usiampi kun nelitawuisia sihen emme weäkkänä, sillä, kun jo wirkomma, ne korkoja myöten kahteen eli usiampaan osaan jaettuna käytetään, kun olisi joka osa erisanana. Emmekä myös ole pitkäsiasia waan pitkäarwosia tawuita tähän esimerkiksi walinneet, sillä se runolle ei olisi pahaksi, jos pitkäsiasiaki pitkäarwosten mukaan käytettäisi, paitsi mitä näien lewittämisestä puhutaan, joka pitkäsiasissa ei woi tapahtua. Merkeillä 1, *, + ja 0 osottaisimma, ensimmäisellä, että sana siinä siassa on somas; toisella että sana niinki, jos harwemmin, käytetään; kolmannella että sana sillä paikalla, jos muutamilta niin käytettynäki, on sopimaton, ja neljännellä, että sana niin ei taia eli piä käytettää. I. II. III. IV. merkitsewät runon osia, päätä, niskaa, selkää ja häntää. Lewittämäksi mainitsemme sitä, koska yhessä pitkäarwosessa tawuessa molemmat äänikkeet siltään eli toisen muuttamalla tehään eritawueksi. Sillä tawalla saahaan sanoista: _rantaa, lupaawa, arwelee, weneellä, päiwää_, sanat _rantoa, lupoawa, arwelewi (arwelepi), wenehellä, päiweä_.

Lewitettynä sana käytetään niin monitawuisena kun se siltä saapi e.m. _tulewi_ lewitetty sanasta _tulee_ kolmilyhyenä, _lupoawata_ sanasta _lupaawaa_ wiisilyhyenä j.n.e. Päätawut lewitetään aiwan harwassa, waan sitä useimmin lewitetään muut tawuet runojoilta estämiseksi ettei laskut tulisi pitkäksi.

Jos nyt tahomma tarkemmin runoja tutkia, joissa kukin osa on pitkälyhyt taikka kakslyhyt (lyhytpitkistä ja kakspitkistä osista wasta puhetta); niin näämmä niitä seuraawan osotelman mukaan saawan 16 erilaatua, joille myös helposti, jos pitkälyhyitä osia pitkänä, kakslyhyitä lyhyenä piämmä, saamma seuraawat erityiset nimityksensä. [Katso Taulu II.]

Wieläpä niitä on senkilaisia runoja, joissa ensimmäinen eli (ehkä harwoin ja kehnosti) molemmat ensimmäiset osat owat kakspitkiä eli lyhytpitkiä e.m. _Jäi neiet syliämättä, En tieä Ahin kotia, Jo tunsi tuhon tulewan, (Raukka jo rannalta huusi ja Wesiä wuoattelemma kehnoja)_. Niillä emme kuitenkana ole tahtoneet eillistä runolukua enentää, koska ne, jos sallittawatki, taitaan pitkinä osina pitää.

Taulu II.

Runoja Osien arwoja Esimerkkiä I II III IV

Nelipitkä - ~ - ~ - ~ - ~ Suon selällä, maan nawalla. Lyhytpää ~ ~ - ~ - ~ - ~ Meri köyhä, maa pohatta. Lyhytniska ~ ~ - ~ - ~ - ~ Kun käki kukahteleksen. Lyhytselkä - ~ - ~ ~ ~ - ~ Niin kohin kotia käännys. Lyhythäntä - ~ - ~ - ~ ~ ~ Nosti puuhun purjehia. Nousewa ~ ~ - ~ ~ ~ - ~ Tuli työ, satu tapahtu. Laskewa - ~ ~ ~ - ~ ~ ~ Laulaja olettelisin. Takawa ~ ~ ~ ~ - ~ - ~ Jo kumu kujasta kuulu. Etewä - ~ - ~ ~ ~ ~ ~ Walwon yön eli makoan. Äärewä - ~ ~ ~ ~ ~ - ~ Niin minä miniä raukka. Keskewä ~ ~ - ~ - ~ ~ ~ Pah' on olla paimenena. Häntäwä ~ ~ ~ ~ ~ ~ - ~ Wetelä wesi waraksi. Selkäwä ~ ~ ~ ~ - ~ ~ ~ Ajoa tomuttelewi. Niskawa ~ ~ - ~ ~ ~ ~ ~ Hywä hylkehen eleä. Päisewä - ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ Mies minä wähäwäkinen. Nelilyhyt ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ Werewä wetelemähän.

Waan tulkitaanpa nyt waan näitä 16:taki runolaalua; kuinka monella sowulla eikö niihin ole sanoja saatu. Emme nyt kehtaa lyhyistä yksitawuisista, emmekä usiampi kun kuusitawuisista puhuakkana, waan ainoastaan pitkistä ykstawuisista ja siitä aina kuusitawuisihin. Lyhyet ykstawuiset taitaan (paitsi runon alussa, jossa ne ajawat pitkän asian) yhistettää eilliseen sanaan, joka siitä tulee yhtä tawutta pitemmäksi, e.m. runossa: _Mie ja sie_ ja _hän ja muutki_ taitaan _mie ja_ luettaa pitkälyhyeksi; samati _sie ja, hän ja_. Sillä tawalla muuttuu runo, sillään seitsensananen, waan nelisanaseksi. Runossa: _Sano mennehen jo miehet, Laulanen ma, taitanen ma_, luetaan eillisessä sanat _mennehen jo_ kun olisiwat yksi laskewa ja jälkimmäisessä _laulanen ma, taitanen ma_, kumpasetki laskewaksi sanaksi. Niin luemma myös pitkiä ykstawuisia laskussa yhteen eillisen kanssa e.m. runossa: _ei saa maata matkamiesi, ei saa_ kun kakspitkä sana.

Seitsen- ja usiampitawuiset sanat, kielessämmeki harwat, runoa eiwät warsin kaunista, waan jos niitä sihen jollon otettaisi, taitaan ne korkoja myöten jaettaa usiampaan osaan ja joka osa piettää erisanan werosna.

Niin meiän nyt ei tarwitsekkana tutkia muita kun kaksi-, kolmi- ja nelisanasia runoja, waan ompi niitäki 25:llä erilaaulla runoon rakettu. Jos olisimma eritellen kaikkia ykstawuisia lukeneet, niin olis näitä runolaatuja tullut 46 ja kaheksatawuisista saisi yksi päälliseksi. Otamma nyt e.m. nelipitkän runon erilaatusia sanarakennuksia katseltawaksi.

/p Nelisanasia.

1. Wielä kerran kellot soisi. 2. Tuo wenettä Tuonen tytti. 3. Sen tytöt kaluksi katso. 4. Jos weät saan wenettä. 5. Mistä sie sisälle pääsit. 6. Monta maassa, maa monessa. 7. Sillä mies meret waelsi. 8. Suo järähti, maa tärähti.

Kolmisanasia.

9. Otti soiton sormillensa. 10. Monta mailmassa muuta. 11. Lemminkäinen lieto poika. 12. Joutu Tuonelan joelle. 13. Syöjätär wesillä souti. 14. Wäinölän wenet wäsähty. 15. Jos wähän walehtelinki. 16. Sai sanalliseksi neiti. 17. Tuuli puut hawuttomaksi. 18. Tuo olutta tuoppisella. 19. Ei murettakaan minusta. 20. Lustuloista mies lujempi.

Kaksisanasia.

21. Kaupunnissa kaswatettu. 22. Waiwanen walittamassa. 23. Toiwotelkohot toella. 24. Tullut tuntemattomaksi. 25. Muistutellessamme muita. p/

Jos näistä 10, 16 ja 25 kyllä ei olekkana hywiä runoja, waan muutettawat jotta kuuluwat 9:nen, 15:nen ja 24:nen mukaan: _Monta muuta maalimassa, Sai neiti sanalliseksi, Muita muistutellessamme_, niin jääpi nelipitkiä runoja kuitenki 22 lu'ulta jälelle. Lyhytpäitä, lyhytniska- j.n.e. runoja löytyy seuraawan Osotelman mukaan [katso Taulu III.], jossa merkeillä 1. *. +. 0. on sama ymmärrys kun niillä oli ennenki.

Taulu III.