Part 2

_Neulanen_: Aivan hyvin. Mutta emmeköhän tässä mennessämme pistä lauluksi? Kyllä minä alan.

_1:nen poika_: Tehdään se.

_Neulanen_: No niin. Lauletaan sitten, pojat, lauletaan se laulu, jonka Ahtolan Aukusti teki silloin kun Leena antoi hänelle rukkaset. Se soveltuu muuten minulle sangen hyvin.

_1:nen tyttö_: Ei sellaisia lauluja!

_Neulanen_: Se lauletaan. Nyt, pojat, ottakaa äänestä kiinni. (Lyö tahtia ja alkaa laulaa. Kaikki menevät).

(Pojat ja Neulanen laulavat).

Ja en minä itke sittenkään, en tunne tuskan tulta, mä vaikka sainkin rukkaset sinulta, Leena kulta. En murehdi, en ollenkaan, oon ilomieliä, laulan vaan, mä kyllä kullan uuden saan ja entist' upeamman!

_Maija_ (Tulee hetkisen kuluttua vastaiselta suunnalta): En minä nyt sentään olisi koskaan uskonut, että Jussi ryyppäisi, en olisi uskonut, vaikka joku olisi sitä minulle sanonutkin. Mutta sellaistahan se on, että asia niin mahdottomalta kun se näyttääkin, voi kumminkin mahdolliseksi tulla. (Katselee siihen suuntaan, jonne Neulanen ja muut menivät). Tuolla hän nyt astuu muiden keralla ja näyttää olevan sangen iloissaan. Viina villitsee miehen, viisaastakin tekee se hullun. -- Taisin minä sentään olla ehkä liiaksi ankara Jussia kohtaan; ellei tämä olisikaan hänen syytänsä; jos muut olisivat juottaneet häntä? Mitä vielä! Kyllä maar mies osaa niin paljon vastustaa, ettei hänelle väkisin tyrkytetä. Vapaasta tahdostaan on hän juonut; ja minä tein aivan oikein sanoessani hänelle, etten enää tahdo olla hänen kanssansa missään tekemisissä. Tehköön nyt mitä tahansa, minä en hänestä välitä, en pennin edestä.

(Aatami tulee viulu kainalossa vetäen Saksista mukanaan. Saksinen vastustelee.)

_Aatami_ (Erikseen Saksiselle): Nyt olen laittanut asiat niin, että Maija on suuttunut suutariin ja nyt saat sinä koettaa onneasi.

_Saksinen_ (Erikseen Aatamille): En, en minä uskalla!

_Aatami_ (Samoin): Kyllä minä kosin. (Maijalle). Päivää, Maija!

_Maija_: Mitä nyt?

_Aatami_: Se on nyt niin, Maija, että tämä kraatari Saksinen, taitava neulan käyttäjä ja muuten kunniallinen mies, on huomannut elämänsä liian yksitoikkoiseksi ja ikäväksi, ja on hän sentähden päättänyt ottaa itsellensä ystävän, joka on hänelle sopiva. -- Eikö asia ole niinkuin sanoin?

_Saksinen_: Kyllä se niin on.

_Maija_: Mutta minkätähden puhutte tätä minulle?

_Aatami_: Ei niin kiireesti, Maija, ei niin kiireesti. -- Useampia neitokaisia on kraatari tähystellyt, mutta ainoastaan yhteen ovat hänen silmänsä kiintyneet. -- Eikö asia ole kuten olen sanonut?

_Saksinen_: Niin se on. Ainoastaan yhteen ovat silmäni kiintyneet, ainoastaan yhteen.

_Maija_: Vai niin.

_Aatami_: Mutta ennenkun asiaa pitemmälle puhumme, tahdon mainita, että kraatari Saksinen ei suinkaan ole mikään roskamestari, sillä onpa tapahtunut, että senaattorikin on häneltä housut tilannut ja työn kuntoa kiitellyt. (Saksinen nykäsee Aatamia hihasta). Ja vielä tahdon mainita, että hän ei suinkaan ole mikään köyhä mies. Talo on oma ja rahaa kuin roskaa.

_Maija_: Vai niin.

(Aikoo mennä).

_Aatami_ (Tarttuu häneen): Maija, pari sanaa vielä. Tuo yksi, johon mies on silmänsä iskenyt, joka lemmen on sytyttänyt häneen, tulisen ja todellisen lemmen, olet juuri sinä, Maija. Sinua on rakastanut kraatari ja sinua ilman hänen elämänsä on syksyistä ja sumeata. Minä siis sinulta kysyn, tahdotko hänen kerallansa elämän surut ja ilot jakaa, tahdotko tulla hänen heikommaksi astiaksensa?

_Maija_ (Joka Aatamin puheen aikana on koettanut päästä irti kuitenkaan onnistumatta): Vai kosii Saksinen minua? No, enpä olisi uskonut! Mutta ikävä kyllä, täytyy minun panna vastaan. Päästä minut!

(Tempaisee itsensä irti ja poistuu).

_Saksinen_ (Kiroten): Siinä se nyt oli!

_Aatami_: Pentele sentään!

_Saksinen_: Nyt on kaikki turhaa. Se rakastaa sittenkin tuota kurjaa suutaria.

_Aatami_: En minä luule kuitenkaan, että niin on asian laita. Katselin metsästä heidän kohtaustaan, Maijan ja suutarin, ja ainakin siitä päättäen on Maija ainaiseksi suutarin hyljännyt, vaikka ei sinullakaan, veikkoseni, ole mitään toivoa.

_Saksinen_: Pentele sentään! Luulin minä sinun toimittavan asiasi paremmin.

_Aatami_: Minä parastani koetin. Muuta en voi tehdä. Sinun mielesi on musta, veikkoseni. Juo, (tarjoaa pulloa) tämä surut sammuttaa!

_Saksinen_: Minua ei haluta.

_Aatami_: Ainakin minua haluttaa. (Juo). Muuten tämä kepponen rupesi jo kyllästyttämään minua. Ajattele, hellästi rakastivat toisiansa Maija ja suutari, heidän liittonsa olisi onnelliseksi tullut; nyt tulin minä ja eroitin heidät. Tein väärin ja kalvaapa se omaatuntoani hieman.

_Saksinen_: Vai niin, sinä näytätkin olevan suutarin puolella.

_Aatami_: Veljeni kraatari, tämä tosiaankin surettaa minua. He rakastivat toisiansa lemmellä puhtaalla ja todellisella, jota vastoin, sinä rakastit Maijaa melkein ainoastaan rahojen tähden...

_Saksinen_: Mitä sanot!

_Aatami_: Näin ollen oikeus ja kohtuus olisi ollut, että suutari ja Maija olisivat toisensa saaneet. (Ajattelee). Kuule, veliseni, lepy nyt jo, älä vihaa kanna sydämmessäsi.. Kuule, emmekö menekin Maijan luo ja ilmoita hänelle asian todellista laitaa? Saamme ehkä vielä rakastavien välit entiselleen?

_Saksinen_: Paha sinut periköön! Vai vielä ilmaista asiaa. Mene helvettiin!

_Aatami_: Minun täytyy se tehdä. Tänä iltana vielä pitää rakastavien välit olla kuin ennenkin. Tämä kaikki säälittää minua.

_Saksinen_: Sinä perkele!

_Aatami_: Veljeni kraatari, älä ole murheisalla mielellä, vaikka kehnosti onnistuikin asiasi. Saat sinä eukkoja muualtakin ja aivan yhtä rikkaita. Kuule, laulanpa sinulle laulun, joka on lohduttava sinua. (Laulaa):

Ei tän kylän neiet ne pulskia oo, mies niitä ei lempiä voisi. On muualla tyttäret hellemmät, on muualla impyet viehkeemmät.

Ja maljan mä kunniaks' heidän nyt juon ja toisenkin kohta mä maistan. Jos armasta tahdot sä, kaihoat, mies, niin muualle, muualle johda sä ties, on muualla hellemmät immet.

(Taputtaa räätäliä olalle). Niin laula, kraatari, laula ja iloinen ole!

_Saksinen_: Mene hittoon lauluinesi!

(Pois).

_Aatami_: Pois menen minäkin. Tuota miestä en enää tahdo palvella. Maijan luokse lähden ja teen sovinnon hänen ja suutarin välillä.

(Pois).

_Neulanen_ (Hetkisen kuluttua vastaiselta suunnalta): Maija, Maija hoi! Maija-a-a! Minnehän se meni? Voi sentään! Nyt se varmaan on minuun ainaiseksi suuttunut. Että tämän nyt piti tapahtua! Muistan hämärästi että minä äsken olin hänen kanssansa keskustelussa; hän haukkui minua, ja riisti minulta kaulahuivin, jonka oli antanut minulle. Hämärästi muistan tämän, sillä minä olin humalassa. Lähdin sitten muiden keralla teitä tallustamaan -- mutta matkalla selvisi pääni, humala katosi kuin tuhka tuuleen. Silloin, selväksi tultuani, näin kaikki oikeassa valossa. Voi sentään! Mutta heti täytyy minun tavata Maijaa, minun täytyy! Hän kyllä antaa minulle anteeksi, kun koreasti pyydän. -- Minnehän se meni? Maija, Maija, hoi! Maija, hoi-i-i!

_Maija_ (Tulee ärtyisesti): Mitä sinä tahdot?

_Neulanen_ (Kiepsahtaa Maijan kaulaan): Anna nyt, Maija kulta, anteeksi!

_Maija_ (Sysää hänet luotansa): Pois, minä en tahdo nähdä sinua!

(Aikoo mennä).

_Neulanen_ (Estää sen): Voi, eihän tämä ollut minun syyni!

_Maija_: Vai ei sinun syysi. Kenen sitten?

_Aatami_ (Joka viime kohtauksen aikana on kuunnellut kauempana): Syy on minun.

_Maija_: Aatami?

_Aatami_: Minä juotin suutarin humalaan. Suo siis, Maija, anteeksi hänelle ja ota hänet armoihisi jälleen.

_Maija_: Selitä asia tarkemmin.

_Neulanen_: Niin, Aatami rakas, selitä! Minua ei Maija usko.

_Aatami_: Tahdonpa sen kertoa siis, että rauhan saisitte. Asia on tämä, kraatari Saksinen myös oli tulisesti ihastunut sinuun, Maija, mutta toivottomaksi huomasi hän tilansa, sillä olipa hän huomannut, että sinä paljon pidit suutarimestari Neulasesta...

_Maija_: Siinä hän lienee erehtynyt.

_Aatami_: ... ja suutari piti sinusta. Sentähden päätti mies turvautua juoniin. Lupasi minulle pari markkaa, jos minä laittaisin asiat niin, että sinun ja suutarin väli tulisi kylmäksi. Minä satuin juuri olemaan rahanpuutteessa; olin nimittäin pantannut viuluni viinakauppiaalle yhdestä pullollisesta; halusin saada sen takaisin ja lupasin toimittaa kraatarin asiat. Tiesin, että sinä, Maija, vihaat juopuneita miehiä; päätin sentähden juottaa suutarin humalaan. Tässä onnistuinkin. Tosin hän kauan vastusteli. Mutta sattui hänen mielensä olemaan hieman murheisana ja juuri sinun tähtesi, Maija...

_Neulanen_: Aivan oikein. Sinä lähdit minun luotani niin äkisti, siitä tuli murheisaksi mieleni.

_Aatami_: Siis on Maijallakin syynsä jutussa.

_Neulanen_: En minä olisi ryypännytkään, ellei mieleni olisi ollut murheisana. Ja Aatami sanoi minulle että suru katoaa, kun vähän maistaa.

_Maija_ (Lyö käsiään kummastuneena): No enpä uskonut olisi! Vai tällainen juttu!

_Aatami_: Juuri tällainen juttu. Loput tiedätkin sinä itse. Minua suuresti rupesi kaduttamaan, että olin saattanut kahden rakastavan välin eripuraiseksi. Päätin sentähden selittää jutun. En olisi ehkä konstailemaan ryhtynytkään, mutta tuo viulu asia...

_Maija_: Hyvin teit, Aatami, kertoessasi tämän mulle. Minä olinkin niin pahalla mielellä, että...

_Neulanen_: Ja minä olin epätoivosta pakahtua. Mutta nyt on kaikki hyvin, Maija!

_Maija_: Niin on. Kaikki on nyt hyvin, Jussi!

_Neulanen_: Muija...

_Maija_: Jussi...

_Neulanen_: Aatami sanoi meitä rakastaviksi, Rakastammekohan me toisiamme?

_Maija_ (Kiihkeästi syleillen suutaria): Rakastamme, rakastamme! Tämän kepposen perästä on minun rakkauteni kasvanut kaksinkertaiseksi!

_Neulanen_ (Syleillen Maijaa): Ja minä en koskaan ole näin sinua rakastanut! Hei, Maija, nyt elämä alkaa elämältä tuntua! Katso! Tuolla hongiston helmassa seisoo tölli, minne me muutamme. Laaja näköala on sen akkunasta yli metsien ja laaksojen. Sen akkunan ääressä olen minä monta kenkäparia valmistanut. Niin, sinne muutamme. Minä teen kenkiä, sinä rukkia väännät ja jalallasi kehtoa heilutat, jossa pieni punaposkinen nukkuu...

_Maija_: Pieni punaposkinen poika!

_Neulanen_: Josta kasvaa suutari isänsä vertainen. -- Aatami, minä olen onnellinen, minä!

_Aatami_: Sen uskon. Olisipa minullakin vielä se aika, kun Liisa vainaa vierelläni astui! Mutta kalmistossa nukkuu hän nyt.

_Neulanen_: Rauha hänelle! Mutta, Aatami, sinä tiedät, millaista on elämä naimisissa olevan miehen. Lausu se minulle!

_Aatami_: Millaistako hänen elämänsä? Käyntiä päivänpaisteisella kummuilla, kulkua ihanassa laaksossa, jossa koivut juuri ovat kukkaan puhjenneet, jossa lähteet lirisevät ja linnut laulavat ja tuulet soivat leppeinä leyhyen viileyttä. Sellaiseksi olen hänen elämänsä tuntenut. Se on alituista nautintoa, alituista onnea... ja suruja ja huolia ei hänen poluillaan ole.

_Neulanen_: Yhä korkeammaksi tunnen minä onneni. Aatami, minä olen onnellisin suutarimestari auringon alla! Onnellisin mies, joka naskalia ja pikeä on konsanaan käyttänyt! Minun armas Maijani! (Syleillen Maijaa). Mutta soita, veikkoseni, meille pienoinen polkka. Minä tanssin Maijan kanssa morsiustanssini!

_Aatami_: Tai kihlajaistanssisi.

_Neulanen_: Miten vaan, mutta soita!

_Aatami_: Sen olen tekevä.

(Soittaa).

_Neulanen_: Ja nyt minun morsiameni!

(Tanssii Maijan kanssa). (Nuorisoa tulee.)

_1:nen poika_: Kas! täällähän Aatami onkin ja kiihkeästi soittaa hän soitikollaan. Hei, tytöt, nyt saamme hauskaa!

(Tempaa lähimmän tytön kainaloonsa ja hänen kerallaan ryhtyy tanssimaan. Muut tekevät samaten, joten kohta kaikki ovat pyörimässä. Mutta ylinnä karkelossa liehuu Neulanen käsivarrellaan hymyilevä Maija).

Esirippu.