Part 1

KAKSI MESTARIA

Kansannäytelmä 1:ssä näytöksessä

Kirj.

URHO HAAPANEN [U. W. Walakorpi]

Hämeenlinnassa, Boman & Karlsson, 1905.

Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.

HENKILÖT:

Neulanen, suutari. Saksinen, räätäli. Maija, muuan 45 v. eukko. Aatami. Nuorisoa.

Näyttämö:

Metsäinen paikka. Taustana järvi saarineen.

(Aatami tulee pienessä hutikassa pullo kädessä; laulaa.)

_Aatami_:

Ja ei tämä poika se huolia tunne, kanna ei tuskia rinnassaan. Mieli tän poian se aina on nuori, silmä se loistavi riemusta vaan.

Mieli tän poian se aina on nuori, kieli tän poian se liikkuva on. pullo tän poian se aina on täysi, neste se siinä on loppumaton.

Tyhjäksi pulloni käypi jos joskus, Jällehen täytehen täytän mä sen, nautin ja juon sekä laulan ja maistan, maistan, maistan ja tanssielen.

Kenpä se viitsiskin itkeä täällä surra ja vaivoja vaikertaa, armast' on astua elämän teitä miekkonen ken täällä käydä saa!

Mutta ei! Tämä laulu ei oikein tällä hetkellä sovellu, minun mieleni on pimeä kuin yö, ja tämä vaalea neste ei voi minun suruani sammuttaa. Ah, minun viuluni, minun kallis viuluni, miksi luovuinkaan minä sinusta, miksi möin minä sinut yhden viinapullon hinnasta! Kuulkaat minua! Eikö ole minulla suruhun syytä: tänä aamuna ei ollut minulla penniäkään taskussani. Tunsin kurkkuni käheäksi. Menin viinakauppiaan luokse ja panttasin hänelle viuluni, joka minua vuosia monia oli palvellut, jonka säveleet minun mieleni kirkastivat ja sieluni kantoivat taivaitten tupihin. Mutta iloa ei antanut minulle viina kuin hetkeksi. Viuluani, sen säveleitä minä kaipaan! Vaan kukaan ei lainaa minulle rahaa saadakseni ostaa sen takaisin. Mitä teen minä poloinen mies? (Ajattelee ja kävelee). Mutta muistanpa jotakin. Minun takkini on jotensakin hyvä. Heh! Minäpä menen ja annan sen viinakauppiaalle, niin ehkä saan takaisin viuluni. Kummallista etten tätä seikkaa ennemmin huomannut. Se oli visusti keksitty, ja sen päälle kannattaa ottaa ryypyt. (Juo ja laulaa).

Laulan, laulan, enkä itke, Surua mä tunne en; laulan sekä välillä mä pullostani maistelen.

Laulaisin mä kullalleni, kulta jos se mulla ois; laulun kun mä hälle soisin, tottahan se suukon sois.

Suukon yhden taikka kaksi Simasilta huuliltaan. Voi, jos oiskin mulla tyttö hänt' en heittäis' ollenkaan.

_Saksinen_ (Tulee): Kuulehan Aatami, heitä nyt laulusi hetkeksi ja kuulo minua.

_Aatami_: Mitä sinulla on sanottavaa, minä olen hartaasti kuuleva. Vanhan ystävyytemme vuoksi olen kuuleva sinua. Mutta kuulehan, kraatari Saksinen, sinä teit minulle erään kerran sangen ahtaat housut; ne eivät sopineet ensinkään minulle; mutta kuitenkin otit sinä täyden maksun -- mitä sanot siitä?

_Saksinen_: Tahdonpa korjata sen seikan tulevaisuudessa. Mutta nyt pyytäisin sinua auttamaan minua eräässä asiassa, sangen tärkeässä asiassa...

_Aatami_: Minä en ole mies, joka turhanaikaisia muistelee. Kerro minulle asiasi. Housuista en puhu enää sanaakaan.

_Saksinen_: Lupaatko auttaa minua, Aatami?

_Aatami_: Parhaani mukaan.

_Saksinen_: Asia, josta aion puhua sinulle on tärkeä, kuten jo sanoin. Ja koskee se minua ja Maijaa, tuota Alitalon Maijaa -- tunnethan sinä sen?

_Aatami_: Kyllä tunnen, kyllä tunnen. Sangen soma eukko. Muuten aivan mukiinmenevä, mutta liian leveä lanteiltaan. Mutta mitäs siitä! Annahan kuulla!

_Saksinen_: Se on nyt niin, että jo ensi näkemästä tuo Maija minua suuresti miellytti; silmäni tarttuivat häneen; ja kun sitten sain kuulla, että hänellä on rahaakin säästössä sievonen summa, kasvoi minun mieltymiseni, kunnes lemmeksi leimahti.

_Aatami_: Mutta miksi et sitten ole jo nainut eukkoa?

_Saksinen_: Olenhan minä jo kauan aikaa tuumannut eukkoa kosia, mutta eräs seikka on minua ollut estämässä. En oikein ymmärrä tuota Maijaa; ei se juuri minua mielellään lähentele. Ja olenpa ollut huomaavinani, että se vähän tavallista hellemmin katselee sitä kirkonkylän puolihupsua suutaria...

_Aatami_: Vai suutaria, Jaa-a, ei se muija hullummin tekisi, vaikka suutarin ottaisikin. Mies on hieman tuhma vaan, mutta kunniallinen, peräti kunniallinen ja rehellinen mies. Mutta jos suutari sinua estää aikeissasi, tekee hän väärin -- niin, väärin hän tekee.

_Saksinen_: Aikeissani hän estää minua, se on varma, ja sentähden täytyisi minun saada hänet väistymään tieltäni. En ole uskaltanut kosia edes eukkoa; olen pelännyt saavani rukkaset, kun olen huomannut hänen hellät välinsä suutarin kanssa. Ai, ai, minä todellakin kiipelissä olen! Tuo Maija on rikas -- minun asiani ovat hieman huonolla kannalla. Ja paitsi sitä, rakastan minä Maijaa täydestä sydämmestäni. Päivä päivältä minun rakkauteni kasvaa, mutta toivoton on minun mieleni, sillä päivä päivältä teen myös sen ikävän huomion, että tuon suutarin ja Maijan väli käy yhä hellemmäksi. Ai, ai, Aatami, ei ole lystiä katsella se!

_Aatami_: Veljeni kraatari, sinä olet murheisella mielellä. Maista pullostani!

_Saksinen_: Minä kiitän sinua.

(Juo).

_Aatami_ (Maistaa hänkin): Ja nyt lausu minulle, veliseni, miksi puhut näitä asioita minulle?

_Saksinen_: Miksikä puhun näitä asioita sinulle? Lupasithan sinä auttaa minua?

_Aatami_: Tahtoisit siis, että minun tulisi toimia siihen suuntaan, jotta suutarin ja Maijan suhde muuttuisi kylmäksi ja sinun ja Maijan väli sitä mukaa lämpenisi? Sekö tahtosi?

_Saksinen_: Niin. Ja varmaan tiedän, että sinä voit asian onnellisesti toimittaa, kunhan vaan tahdot. Ennenkin olet tällaisissa asioissa onnistunut.

_Aatami_ (Ajattelee): Tahdonpa asiaa ajatella. Vaikeata se tosin lienee, mutta vanhan ystävyytemme vuoksi, kraatari Saksinen, tahdon auttaa sinua. Parastani koetan ja luulenpa onnistuvani. (Ajattelee). Mutta palkkioksi tulee sinun antaa minulle pari markkaa rahaa...

_Saksinen_: Kernaasti annan sen.

_Aatami_: Minä nimittäin välttämättömästi tarvitsen tuon summan, sillä katsohan, asia on tämä: aamulla panttasin minä viuluni viinakauppiaalle yhdestä pullollisesta; ja viuluni täytyy minun saada takaisin, muuten kuollutta on iloni. Anna siis minulle raha; hyvin toimitan asiasi.

_Saksinen_ (Antaa Aatamille rahaa): Tässä Aatami. Mielelläni annan tämän ja enemmänkin jos onnistumme.

_Aatami_ (Ottaa rahat, jotka pistää taskuunsa): Enempää en pyydä. Ja nyt menen minä lunastamaan viuluni ja sitten alan toimittaa asiaa. (Erikseen). Mikä onnen potkaus! Nyt ei tarvitse minun takkiani pantata. Tämän asian päälle kannattaa ottaa ryypyt. (Juo. Saksiselle.) Hyvästi nyt!

(Menee).

_Saksinen_: Jumalan haltuun! (Sangen hauskalla tuulella). Voisiko Aatami todellakin toimittaa asian? Tämä kaikki tuntuu niin kummalliselta. Tulisiko todellakin muijakseni tuo pullea eukko? Hänkö minun paitani pesisi, minun vuoteeni valmistaisi? Armasta on sitä ajatella. Tosin minä en nyt paljoakaan häntä sulasta rakkaudesta muijakseni halua, vaikka Aatamille hieman valehtelin, saadakseni asiani alkuun; tuo raha, jota säilyttää hän piirongin laatikossaan, minua enemmän viehättää. Huonot ovat hieman omat asiani; Maija voisi täydellisesti pelastaa minut taloudellisesta rappiotilastani. -- Mutta luulenpa, että tuo Aatamin antama neste meni päähäni. Pääni on hemmetin huono -- ja johtunee sen huonous siitä, että sangen vähän olen väkeviä maistellut. Mutta se ei ole suinkaan minun syyni. Parhaalla tahdollanikaan en voi ansaita niin paljoa, että siitä joku summa viinaan riittäisi. (Huokaa). Kraatarin palkka on huono -- Jumala paratkoon! Mutta kun minä nyt tuon Maijan saisin ja sen rahat niin... (Nauraa, säpsähtää). Kuka tulee?

_Neulanen_ (Tulee sortuukiin ja valkeaan kaulahuiviin puettuna, erikseen): Onkohan täällä näkynyt Maijaa?

_Saksinen_ (Erikseen.) Suutari! Minun kilpakosijani!

_Neulanen_: Kuulehan, veli Saksinen, oletko täällä äskettäin nähnyt Maijaa?

_Saksinen_ (Erikseen): Se on hänellä aina mielessä. (Puhuu tylysti ja ivallisesti). Vai Maijaa! En ole nähnyt.

_Neulanen_: Antanet anteeksi minulle, että vaivasin sinua kysymykselläni, mutta kuulehan, veli Saksinen, minulla olisi vähän sanomista tuolle Maijalle...

_Saksinen_: Vai niin.

_Neulanen_: Se on nyt niin, että minä jo kauan aikaa olen tuota Maijaa pitänyt muita muijia parempana...

_Saksinen_: Kyllä olen sen huomannut.

_Neulanen_ (Naurahtaa): Oletko huomannut sen?

_Saksinen_ Ellen olisi huomannut, sitten olisin minä silmät ummessa astunut.

_Neulanen_: Luuletko, että myös Maija on sen huomannut?

_Saksinen_: Aivan vannaan.

_Neulanen_ (Hyvillään): Niin luulen minäkin, sillä viime aikoina on hän minua sangen leppeästi katsellut. Kuulehan, veli Saksinen, minä olen todellakin mieltynyt tuohon Maijaan...

_Saksinen_: Vai niin.

_Neulanen_: Ja minä olen päättänyt ottaa hänestä eukon itselleni.

_Saksinen_: Vai niin.

_Neulanen_: Olen jo kauan aikaa aikonut häntä kosia, mutta se on vaikea tehtävä, se on vaikea tehtävä!

_Saksinen_: Niin se taitaa olla.

_Neulanen_: Se vie voimia. Mutta nyt olen minä vahvasti päättänyt sen tehdä. Siksi juuri haen Maijaa.

_Saksinen_ (Erikseen): Penteleen suutari! Hän ehkä voittaa minut. Luotan sentään Aatamiin ja hänen toimiinsa.

_Neulanen_: Minä uskallankin nyt astua hänen eteensä rohkeammalla mielellä, sillä tilaisuutta varten olen minä itseni juhlavaatteisiin sonnustanut.

_Saksinen_: Aivan oikein.

_Neulanen_: Tämä sortuuki sopii minulle mainiosti vai kuinka?

_Saksinen_: No koko lailla.

_Neulanen_: Minä sain sen muuten sangen halvalla hinnalla. Satuin onnekseni joutumaan muutaman herrasmiehen pakinoille, oikein sinatöörimiehen, ja hän minulle sanoa tokasi, että kuulehan suutari Neulanen, osta tuosta sortuuki itsellesi, kolmella markalla saat. Niin sanoi ja kaupat me tietysti teimme. Tarjosi tuo sinatööri harjakaisiksi puol'kuppistakin, mutta minä en juonut, sillä Maija vihaa sellaisia miehiä, jotka maistelevat ja ennen kaikkea tahdon olla hänen suosiossaan.

_Saksinen_: Parhainta se onkin.

_Neulanen_: Tämän kaulahuivin sitten ostin minä eräältä kulkukauppiaalta... (Katsoo metsään). Mutta kas! Tuollahan kulkee Maija puiden lomassa, tunnen hänet valkeasta esiliinastaan. Veli Saksinen, anna nyt anteeksi! Minun täytyy mennä. Hyvästi nyt!

(Juoksee vasemmalle).

_Saksinen_: Tulisesti rakastunut mies! Mutta odota ja odota: voitto on minun!

(Menee vastaiselle suunnalle).

_Maija_ (Tulee hetkisen kuluttua): Missähän lienee Jussi? Minä olen häntä kaikkialta hakenut, mutta en mistään löytänyt. Ei hän juuri sunnuntaisin tuvassa istu, kyllä hän kulussa on, missä sitten lieneekin. No, kai tänään vielä tavataan. Mielelläni minä hänet nyt näkisinkin, minulla kun olisi hänelle pieni lahja annettavana. (Ottaa esiliinansa alta valkean kaulahuivin). Ostin sen eräältä kauppamieheltä, joka eilen illalla luokseni pistäysi. Jussi tulee varmaan sangen iloiseksi tämän saatuaan. Hän onkin jo kauan aikaa kärsinyt kaulahuivin puutetta. (Piilottaa sen taas esiliinansa alle). Voi sentään, kun hän nyt pian tulisi!

_Neulanen_ (Tulee, huomaa Maijan): Kah, täällähän Maija onkin. Ja minä kun olen hakenut ja hakenut...

_Maija_: Sielläkö se Jussi tuleekin. Päivää!

_Neulanen_: Päivää!

_Maija_: Mutta oletpa sinä nyt hieno! Mistä ihmeestä olet tällaisen sortuukin saanut? Sehän on juuri kuin rovastin takki. Ja sopii niin mainiosti. Sinä näytät sangen somalta tuossa puvussa.

_Neulanen_ (On kuunnellut tyytyväisenä niskatukkaansa raappien): Sortuukin ostin minä, Mutta sopiiko se todellakin minulle?

_Maija_: No niin erinomaisesti! Ja entäs sitten sinun hattusi! Mistä ihmeestä olet kaikki saanutkaan?

_Neulanen_: Hattu on isävainajani vanha kirkkohattu. Löysin sen ullakosta romujen joukosta...

_Maija_ (Siunaten): Homujen joukosta! Synti on pitää tuollaista hattua romujen joukossa.

_Neulanen_: Niin arvelen minäkin. Kyllä tämä vielä hatun tehtävän täyttää ja koska se kerran kelpasi isävainajalleni, niin kelvanneehan se minullekin.

_Maija_: No miks'ei!

(Taustalle on viime puhelun aikana ilmestynyt Saksinen ja Aatami, jolla on viulu kainalossa. He ovat olleet kiivaassa keskustelussa. He poistuvat silloin tällöin ja tulevat taas uudestaan näkyviin. Maija ja Neulanen eivät huomaa heitä.)

_Neulanen_: Mutta kuulehan, Maija, mitä sinä säilytät esiliinasi alla.

_Maija_: Koetahan arvata.

_Neulanen_: Minä olen sangen huono arvaamaan -- en minä todellakaan tiedä...

_Maija_: Koeta, koeta vaan.

_Neulanen_: Onko se -- onko se -- kaulahuivi?

_Maija_: Kas arvasithan! (Ottaa kaulahuivin esille). Mutta arvaahan nyt kuka tämän saa.

_Neulanen_: Tuota -- eihän Maija vain sitä minulle anna?

_Maija_: Sinulleko? Sinulle juuri. Kiitä nyt oikein koreasti. -- Mutta kas! Sinullahan on itselläsikin samanlainen. Voi, kun tuota en tiennyt!

_Neulanen_: Mitäpäs siitä, mitäpäs siitä! Ei lisä pahaa tee ja nyt voinkin minä pitää omaa huiviani joka päivä, mutta sinun antamaasi vain sunnuntaisin.

_Maija_: No niin, no niin. Mutta etkö edes kiitä lahjastani?

_Neulanen_: Paljon kiitoksia! Sinä olet aina niin hyvä minulle Maija.

_Maija_: Panehan nyt tämä huivi koreasti taskuusi.

_Neulanen_ (Panee huivin taskuunsa): Aina olet niin hyvä minulle, Maija.

_Maija_: Älähän nyt!

_Neulanen_: Lahjoja annat sinä minulle, mutta minä en vielä koskaan ole sinulle mitään antanut.

_Maija_: Pienethän ne ovat olleet minun lahjani... mitäpä sinä sellaisia muistelet!

_Neulanen_: Mutta kuulehan, Maija. Vaikka lahja onkin pieni, tuntuu se kumminkin sangen suurelta, kun saa sen vastaan ottaa... kun saa sen vastaanottaa sellaiselta, josta pitää paljon... jota rakastaa...

_Maija_ (Lyö häntä hellästi): Mitä sinä nyt sellaisia puhut!

_Neulanen_: Minkätähden en sitten saisi puhua sellaisia? Kauan aikaa olen jo aikonut sinulle sanoa tätä, mutta en ole saanut siihen tilaisuutta. Mutta nyt...

_Maija_: Ole tuossa hupisematta!

_Neulanen_: Mutta nyt, Maija, nyt sanon sinulle sen. Jo ensi näkemästä olen minä tykännyt sinusta. Miten onnellinen minä olisinkaan, jos sinäkin...!

_Maija_: Äläkän nyt! -- Mutta tässä seison minä ja sinun kerallasi rupattelen. Aikaa sitten olisi minun pitänyt olla Eveliinan tykönä. Hyvästi hetkeksi!

(Pois).

_Neulanen_ (Katselee suu ammollaan hänen jälkeensä): Kuin tuhka tuulehen menivät minun aikeeni. Pois kiisi eukko, ennenkuin edes pääsin oikeaan alkuun. Vai Eveliinan tykö, ja juuri nyt! Mistä penteleestä hänen päähänsä kaikki sellaiset pälkähtävätkään? Rakastaakohan se minua ollenkaan, kun noin lähtee? Niin... (Huokaa). Sellaista se on! Mutta toisella kerralla onnistun paremmin, siihen luotan. Menenpä katsomaan menikö se Eveliinan luokse vai minuako narrasi.

(Lähtee, mutta samassa tulee Aatami.)

_Aatami_ (Tarttuu Neulaseen): Kuulehan! Minne olet menossa?

_Neulanen_: Noo -- en juuri mihinkään. Mitä sitten?

_Aatami_: Sinä olet hieman murheisella mielellä.

_Neulanen_: Mistä tiedät sen?

_Aatami_: Sen näen naamastasi.

_Neulanen_: Aivan oikein. Minua hiukkasen surettaa.

_Aatami_: Mikä sinulla on suruna?

_Neulanen_: Tahdonpa kertoa sen sinulle. Äsken juuri, tällä samalla paikalla, olin minä Maijan kanssa keskustelussa. Kosin häntä, mutta juuri, kun olin tärkeimpään kohtaan pääsemäisilläni, jätti hän minut, menojansa meni.

_Aatami_: Surkuttelen suuresti kohtaloasi kovaa. Mutta kuulehan, maista täältä pullostani ja kohta on sammuva sun surusi. (Itsekseen). Minä juotan miehen humalaan. Kyllä Maija hänet heittää, kun näkee juovuksissa. Ja sitten voi kraatari ilman esteitä koettaa onneansa. Tämä on viisas päähänpisto! (Neulaselle). Hei, mies, mitä töllistelet?

_Neulanen_: Mitä sanoit sinä äsken?

_Aatami_: Sinä nukut! Maista pullostani ja kohta surusi sammuu.

_Neulanen_: En. Minä en juo.

_Aatami_: Mitä sanot? Minkätähden?

_Neulanen_: En ole koskaan ryypännyt.

_Aatami_: Mitä tekee se. Juo pois vaan.

_Neulanen_: Maija on kieltänyt minua.

_Aatami_: Maija. Mutta eihän hän sitä nyt saa tietää. Maista! Tämä on makeaa.

_Neulanen_: Luuletko sitten aivan varmaan, että viina tekee mielen iloiseksi?

_Aatami_: "Sanasta miestä", kraatari.

_Neulanen_: Siinä tapauksessa ei vahingoksi olisi, vaikka vähän maistaisinkin.

_Aatami_: Ei se vahingoksi ole. Kas tässä!

(Tarjoaa.)

_Neulanen_: Taitaa tehdä viina kielenkin kevyemmäksi?

_Aatami_: Sen se tekee. Kun vähän maistaa, liikkuu kieli sukkelaan.

_Neulanen_: Asia on nimittäin se, että minä en oikein osannut puhua puhuttavaani Maijalle; kieleni on kankea...

_Aatami_: Siis juo. Kielesi kankeus on katoava.

_Neulanen_: Onko se aivan varma? Ethän vain valehtele?

_Aatami_: Sinulleko minä valehtelisin! En koskaan. Parastasi katson.

_Neulanen_: Annahan sitten pullo tänne.

_Aatami_ (Antaa pullon Neulaselle): Tässä.

_Neulanen_ (Katselee ympärilleen): Ettei vain Maija näkisi...

_Aatami_: Eihän se täällä ole.

_Neulanen_ (Vie pullon huulilleen, mutta vetää sen heti takaisin): Kuulehan, onko tämä väkevää?

_Aatami_: Mitä vielä! Mietoa kuin sokurivesi.

_Neulanen_ (Vie pullon huulilleen, mutta vetää heti takaisin): Karvastaako tämä kurkkua?

_Aatami_: Sanoinhan jo, että se on mietoa kuin sokurivesi.

_Neulanen_ (Vie taas huulilleen. Aikoo juoda): Älä vain sano Maijalle.

_Aatami_: En, en.

_Neulanen_ (Juo): Nyt minä join.

_Aatami_: Miltä maistui?

_Neulanen_: No olihan se koko hyvää, täytyy sanoa.

_Aatami_: Maista toinenkin kerta,

_Neulanen_ (Epäröiden): En minä oikein uskalla -- mutta samahan se. (Juo useita kertoja). No nyt tunnen minä edes viinan maun. Tuo kraatari Saksinen minulle joskus on kerskaten lausunut, että siinä mies, joka ei edes viinanmakua tunne. Mutta tunnenhan sen nyt?

_Aatami_: Aivan varmaan.

_Neulanen_: Tässä pullosi -- tai annahan, minä vielä kerran... (Juo). Hyvää on!

_Aatami_: Minun viinani on aina makeaa.

(Maistaa).

_Neulanen_ (Tulee humalaan): Kuulehan, mikä vaikuttaa sen, että mieleni muuttuu kepeäksi ja jalkani tuntuvat raskaiksi? Mikä vaikuttaa sen, että äskeinen surumielisyys sammuu ja kaikki tuntuu suloiselta?

_Aatami_: Tämä neste vaikuttaa sen. (Itsekseen). Kas niin, nyt on toimeni toimitettu! Kyllä nyt Maija antaa sinulle matkapassit. Parasta, että heti menen Saksiselle ilmoittamaan iloisen sanoman. Jää rauhaan!

(Menee).

_Neulanen_ (On ruvennut hoipertelemaan): Hei, Aatami, älä mene! Pentele! menee se. Olenkohan minä nyt siis kerrankin humalassa? Sitä se lienee. Ja ihanaa se on. Ah, luulenpa, että aukenee eteeni uusi maailma! Ah, luulenpa, että korkealle kohoan! Hei, Aatami, minne menit? Anna minulle vielä tilkkanen sitä ruusuista juomaa, anna minun vielä sen tenhosta nauttia. Mutta hän ei kuule. Hei! Minä en ole koskaan laulanut, mutta nyt tuntuu minulla olevan ääntä ja suurta ääntä sittenkin. (Laulaa ja polkee jalkaa).

Ja mitä minä itken ja mitä minä itken ja mitä minä vaivoja vaikerran, tyttö kun mulla on sievä ja sorja, impi kun käy minun rinnallan'!

Tule, tule, tyttöni, tule, tule, impeni tulkosi, armas, sä rinnalle mun Suukko sä lahjoita, pulmuni hellä, purppurahuulilta lämpeiltä sun!

Tule, tule, Maijani, pullea Maijani, Maijani, muijista armahin sä! Sitten me vannomme lemmet ja liitot pappilan vihkimäpenkillä.

Hei vaan! Menee se kuin oppineelta. Tallella on ääni.

(Nuorisoa tulee).

_1:nen poika_: Suutarihan nyt on lystillä tuulella. Laulaakin kuin paras lukkari.

_Neulanen_: Aivan oikein. Minulla on hyvä ääni. En ole huomannut sitä ennen käyttää; en ole lahjoistani vaaria ottanut. Mutta nyt olen sen tekevä; aion hakea tämän kylän lukkariksi. Ja hei vaan, miten minä sapatin päivänä veisaan! Kajahtavat Herran temppelit, seinät, koska ääneni soi. Ja ihmettelevä on minua maailma.

_2:nen poika_: Sen me uskomme aivan hyvin.

_3:s poika_: Mutta mestari taitaa olla hieman hutikassa?

_Neulanen_: Te olette oikeassa. Vähän olen ryypännyt. Mutta kuulkaat! Varoitanpa teitä yhdestä seikasta: älkäät sanoko Maijalle, että olen juonut. Sillä muuten suuttuu hän minulle, eikä koskaan lepy.

_1:nen poika_: Emme sano. Olkaa huoletta!

_2:nen poika_: Tietäkääkö mestari, missä on Aatami?

_Neulanen_: Tässä oli hän äskettäin, minne lienee mennyt.

_2:nen poika_: Aiomme vaan tänä iltana vähän tanssia ja etsimme soittajaa. Tuleehan mestarikin mukaan?

_Neulanen_: Tahdonpa harkita asiaa. -- Mutta, ystäväiseni, onko se Maija, joka tulee tuolla?

_3:s poika_: Maija se on.

_Neulanen_: Minua hieman pelottaa, vaan mitä siitä! Olenhan minä mies ja housuja jalassani kannan. He, he, he!

_Maija_ (Tulee; huomaa, että Neulanen on hutikassa; lyö käsiään yhteen kummastuneena): Jussi, oletko se sinä?

_Neulanen_: Heh, minähän se olen!

_Maija_: Ja sinä olet juonut itsesi humalaan!

_Neulanen_: Maija, älä katso minua niin tuimasti! Mitä tekee se vaikk' olen hieman maistanutkin? Mies se, ken maistaa uskaltaa.

Maija (Vääntelee käsiään): Sellainen olit siis sinäkin, samanlainen kuin muutkin. Paremmaksi luulin minä sinua. Voi sentään!

_Neulanen_ (Lähenee Maijaa): Mutta eihän tämä nyt mitään haittaa tee. Älä sentähden sure, Maija, vaan iloitse, iloitse minun tähteni, sillä minun on hyvä olla. Hei vaan! Sinä kohtelit minua vähän nyrpeästi äsken, menemään lähdit ihan ilman syytä, mutta sitä en tahdo muistella, minä annan anteeksi sinulle.

_Maija_: Kun pitäisit edes suusi kiinni, niin olisi se jotain!

_Neulanen_: Maija, miksi puhut minulle noin? Miksi katsot minua kuin vihamiestäsi pahinta? Ja kuitenkin minä kaikesta sydämmestäni rakastan sinua!

(Rientää Maijan luo ja heittäytyy hänen kaulaansa; mutta saa Maijalta sellaisen sysäyksen, että kaatuu.)

_Maija_: Hyi sinua! Hyi, juopunut retkale! Anna heti pois minun kaulahuivini, anna heti, täst'alkaen en enää tahdo nähdä sinua!

_Neulanen_ (Nousee ylös): Pahoin teit minulle, Maija, sysätessäsi minut luotasi. Toinen mies minun sijassani olisi silmittömästi suuttunut, mutta yhä vieläkin rakastan minä sinua. Hei, Maija, ensi pyhänä me papin pakinoille menemme ja sitten...

_Maija_ (Tarttuu häneen): Tuki suusi! Anna heti pois minun kaulahuivini!

_Neulanen_: Mutta, Maija kulta, sinähän annoit sen minulle?

_Maija_: Anna heti se pois! Paremmalle miehelle sen annan. Sinua en tahdo enää nähdäkään.

_Neulanen_ (Peräytyy askeleen): Huivi on minun! Sinä annoit sen minulle ja siks' se on minun.

_Maija_: Minäkö antaisin huiveja kaikenlaisille hampuuseille. Vai et meinaa antaa? Kyllä sen minäkin saan. (Tarttuu Neulaseen ja tempaa hänen taskustaan kaulahuivin). Ja nyt hyvästi sinun kanssasi!

(Poistuu kiivaasti.)

_Neulanen_ (Puoli itkussa): Voi, voi, voi, voi, kaulahuivin antoi, takaisin otti! Maija, Maija, hoi, älä mene vielä! Pentele sentään, ei taida se enää rakastaakaan minua!

(Nuoriso on nauraen katsellut kohtausta.)

_1:nen poika_: Mitä mestari nyt tällaista asiaa surra viitsii!

_2:nen poika_: Huoli pois! Ei suru auta maailmassa.

_Neulanen_: Te olette oikeassa. Mutta on se sentään ikävää, ellei tuo Maija enää tykkää minusta. Suuttunut se oli niin penteleesti!

_1:nen tyttö_: Mutta onhan muuallakin tyttöjä... kyllä mestari saa rakkaampiakin.

_Neulanen_: Aivan oikein. Maa on suuri ja lavea ja neitoja paljon. Sanotaan, että joka vuosi syntyy naisia kaksi kertaa niin paljon kuin miehiä. Onkohan siinä perää?

_1:nen poika_: Kyllä se on totta. Mestarilla ei näin ollen ole hätäpäivää.

_Neulanen_: Mitäs minulla! Mutta luuletteko, että minä saan yhtä hyvän muijan kuin tuo Maija, vaikka hän hylkäisikin minut?

_2:nen tyttö_: Ihan varmaan.

_1:nen tyttö_: Ja eihän tuo Maija niin erinomainen ole. Hulluhan se on, joka heti suuttuu, jos mies vähän maistelee.

_Neulanen_: Se on totta, hulluhan se on. Palttua minä annan sellaiselle, kuin tuo Maija on. Nyt olen päättänyt sen. -- Mutta kuulkaahan, neuvokaa minulle joku, jota nyt rupeaisin armastelemaan.

_2:nen poika_: Kyllähän sellaisia paljon löytyy, jotka mestarista pitävät.

_Neulanen_: Kuka esimerkiksi?

_2:nen poika_: No, esimerkiksi tuo Peltolan Eveliina.

_Neulanen_: Aivan oikein. Hän on sangen soma muija. Ja eihän se vielä ole liiaksi vanhakaan.

_3:s poika_: Mikäs vanha se vielä on! Tuskin viidenkymmenen.

_Neulanen_: Se sopii hyvin. Minun ikäni on myös niillä vaiheilla. Jaa'a Eveliinan otan minä kullakseni. Se on päätetty. Lähden heti hänen luoksensa. Maijalle annan palttua.

_2:nen poika_: Me lähdemme myös sinnepäin. Voimmehan siis kulkea yhdessä.