Part 18

Kun lapsi alkoi älytä, annettiin hänelle kaikenkaltaista kalua, jonka kanssa hän lattialla kontatessaan saattoi askarrella ja juonittelematta viihtyä. Työnnettiin konttaajalle, mitä milloinkin sattui pikku esinettä ja puukappaletta: kiveä, lusikkaa, kapustaa, kuppia, heitettiin joskus kirjakin repelöitäväksi. Sitten isompana vuoleskeltiin pojalle päreitä tehtäessä _hevosia, poroja, lintuja, rekiä, villipyöriä, väkkäröitä, kyykkyvenäläisiä_ [sahaukko] ja tuulessa kieppuvia "ukkoja", ja "petäjänliinasta", mäihästä, punottiin _hiirenpinoja, hiirenportaita, osmansolmuja ja sumpsansolmuja_. Tyttölapselle äidit sekä vanhemmat siskot laittoivat vaatetilkuista _riepuvauvoja eli riepuäppöjä_. Oulusta tervaretkeltä tuotiin hauskoja läikkyviä lasipalloja.

Kesällä laukkasi lapsiparvi ulkona, isommat pienempien paimenina. Hurstipaitasillaan vain juosta vilkuteltiin, asuttiin "taloja", joissa puikkojalkaiset, tikkusarviset kuusen- ja männynkävyt olivat lehminä ja lampaina, putkenpalaset kirnuina, joilla vatuista vatkattiin voita. Savesta leivottiin leipiä, ja kahvikupin palasia käytettiin astioina.

Talvella taas hiihtää kahnusteltiin suksikalsuilla ja laskettiin mäkeä. Monet lapset saivat viettää talvensakin kesäketineissä, pelkässä hurstipaidassa temmeltää pirtinlattialla. Mutta semmoisinakin useasti, jos kotipirtti oli mäellä, juoksaistiin ulos, otettiin paljain kintuin suksi- taikka kelkkahuilaus mäen alle, ja sitten kipitettiin takaisin pirttiin punaisia varpaita tulen ääressä uuninsuulla paistelemaan.

Pahanjuonisia, tottelemattomia ja uppiniskaisia lapsia täytyi rangaista ja kurittaa. Tavallisimpia rangaistuskeinoja oli _vitsalla ravauttaminen_ sekä _tukan pöläyttäminen_ taikka lyödä muksauttaminen. Jo pienelle, 3-4-vuotiaalle juonittelijalle voitiin antaa "teerenleipää" eli "metännennää", taikka lähetettiin "Koivuniemen herra Saparoniemeen kirjottamaan". Koetettiin kyllä "hyvittelemällä ja houkuttelemalla panna niin paljo kuin voitiin", ja sitten uhattiin: "Piiskoan, jos et tottele... vain minä roikasen, jos et tottele". Ja sitten roikaistiin tottelematonta. "Puolikymmentä kertaa kun rasautettiin, niin se jo riitti." Muutamat emot olivat niin ankaroita, että rangaistavan piti itse tuoda vitsa, jopa "kuoria" vaatteensa, toiset taas tehostivat toimitustaan letittämällä vitsan kolmisäiseksi. Sukkelammin kävi kurituksen antaminen, kun vain sivallettiin tukasta ja "puistettiin, jotta harjakset lähti", ja päällisiksi paukautettiin takasille. Äiti useimmin joutui lapsensa kanssa vitsatoimituksille, isä taas muuten mukiloitsi, joskus roiski tuppiremelilläkin. Toiselle kymmenelle asti lasta näin käsiteltiin, mutta "15:lle kun alkoi joutua, niin se jo piti nahkansa".

Pieniä lapsia taivuteltiin myös pelottelemalla ja narraamalla. Juonittelivatpa kovin, parkuivat, olivat pahankurisia taikka pyrkivät ulos, peloteltiin: "Kössi tuloo! Mörkö lähtöö mehtästä tulla kurnasemaan!" Pikku poikien kauhuna eli kuoharin tuleminen. Mutta kun ei pelottelu tepsinyt, narrattiin: "Olehan nyt! Mennään kylään... pääset kirkkoon". Jos lapsi ei mielinyt antaa päätään etsiä, sanottiin: "Annahan täit karvaköyven teköö ja vie lampiin". Kiroilijaa, _noitujaa_, peloteltiin: "Jumala puottaa kuuman kiven taivaasta päähäs". Kiroilemasta kyllä lapsia kiellettiin, vaikka monesti itse myötäänsä noiduttiin, lasten kuullenkin lasketeltiin karkeimpiakin kirosanoja. Samoin häikäilemättä puhuttiin siivottomia asioita. Siitä pienet perässä. Eivät vielä osanneet hevin puhuakaan, kun jo "noitua pollauttelivat" sekä yrittelivät rumia sanoja. Sitä vain naurettiin: "kun tuolla lailla osovaa jo". Valehtelemisestakin sanottiin samalla tavalla, vaikka siitä isompaa jo toruttiin, "se kun on ensimmäinen synti maailmassa, vale". "Kantelijoille" toisinaan annettiin kyytiä, jotta "sopia soutunsa keskenään". Tupakan kanssa tuhrailemaan saivat monessa kodissa pojat jo pienestä pitäen vapaasti totutella, toisissa taas oltiin siitä kovin ankaroita. Varastaminen oli paheista pahin ja häpeällisin ja kovimmin kuritettava.

Joissakuissa kodeissa oli lapsilla omat _korkonimensä_, joilla toisiaan haukkua nalkuttivat, kun sattuivat riitautumaan. Vanhemmatkin niitä käyttivät lasta toruessaan, olivat toisinaan vanhempien keksimiäkin. Niinpä voitiin kuulla semmoisia erikoisnimiä kuin: Köpiö, Jormo, Herhiläinen, Lössi, Hoilantorvi, Nokonenä [isonenä], Kierosilmä, Kus'laukeri, Röppöhuuli, Mustaharja [mustapää], Korpimuna [mustaverinen], Puurosuu, Linkura, Soopakuppi.

Jo varsin aikaisin totutettiin lasta työntekoon. Heti kun alkoivat kyhöytyä, saivat tyttöset totuttautua lattiata lakaisemaan, perunoita kuorimaan, astioita pesemään, nauhaa, sukkaa, vantutta kutomaan, villoja karttamaan. Poikaset taas saivat puuhata puun kannossa, tallin luonnissa, kelkkojen ja muiden nikartelussa, lintujen, jänisten pyynnissä. Jo kymmenvuotisina vietiin lapsia apulaisiksi halmeelle, niitylle ja lehdentaittoon, järvelle nuottaa sekä verkonlasku-venettä soutamaan. Jotkut ahneet isät saattoivat 10-vuotiaan pikku miehen panna riihenpuintiinkin sekä talvella metsään halkojen sahuuseen.

Lukemaan opetettiin lasta alle kymmenvuotisena, joskus jo viiden, kuudenkin ikäisenä. Äidin toimena enimmäkseen oli ensi alkeiden antaminen, mutta opetti myöskin isä sekä vanha mummu, ja vanhemmat lapset ohjailivat nuorempia. Pyhäpäivisin istuttiin puustaimia tunnustelemassa sekä _laville_ harjoittelemassa. Paukutettiin, jotta "ii, sano, ii" ja "oo, sano, oo", niin että "se puustain, mikä yksin äänen antoi, luettiin 'sanon' kanssa". Sitten kun lapsi oppi suoraan lukemaan, sai hän istua työskentelevän äidin vieressä paukuttamassa, ja äiti kuunteli ja oikaisi väärin luetut. Piirräntäpuikolla pidettiin lukijaa rivillä. Aamupäivällä tavallisesti piti lukumiehen istua kirjan ääressä, pyhäaamuna ei annettu ruokaakaan, ennenkuin oli lukenut ainakin ruokaluvut ja isämeidän. Useat äidit olivat niin hartaita, että luettivat lapsellaan aina iltasella, ennen maata menoa, isämeidän, siunauksen ja iltarukouksen, ulkoa opettivat jo, ennenkuin lapsi osasi kirjaakaan. Monesti lapset olivat hyvin haluttomia ikävään aapisteluun, vitsaa käyttämälläkin täytyi heidän harrastustaan herättää sekä mairittelemalla, kukon munimisilla ja muilla. Toiset jäivät, kun vanhemmatkaan eivät enempää huolehtineet, varsin kehnolukuisiksi, jotkut eivät oppineet ollenkaan, ei edes aapistansa. Rippikoulu jäi semmoisilta käymättä, ja joutuivat he hiukan halveksituiksi _ruunankummeiksi_. Tyttäretkin heitä pilkkailivat. "Isämeijän piirräntäpuikkoako sinä siitä revit?" ilvehtivät he, kun kuulivat "ruunankummin" aittansa ovea koputtelevan.

Mutta lukutaitoiset kävivät viiden-, kuuden-, seitsemäntoista ikäisinä rippikoulun ja niin pääsivät aikaihmisten kirjoihin, eivätkä heitä saattaneet tyttäretkään isämeidän piirräntäpuikoilla pilkata.

LEIKKEJÄ JA KISOJA.

"Niinkö täss' on heikot hongat, niinkö pehmivät petäjät, ettei kestä köyhän käyvä, rahattoman raskutella."

Yksitoikkoisen arkisen elämän hauskoiksi välihetkiksi nuoret toisinaan kisailivat ja löivät leikiksi.

Eivät ne niin erikoisia olleet, korven raatajan leikit, eikä raskaan työn jäykistämä kansa, joka useasti sai petäjäistä purra vaivainsa palkkioksi, kovin erikoisiin leikkeihin ollut oppinutkaan. Huviteltiin vain vanhalla totutulla tavalla, kun koreina kesäpäivinä yhteen yhdyttiin taikka pitkänä talvisena iltapuhteena satuttiin isossa seurassa samaan savupirttiin.

Kesäisillä tanterilla oli nuorella väellä vapaat leikkikentät. Oltiin milloin yhdessä, milloin toisessa puuhassa ja kisassa. Jopa lapsesta pitäen.

Tavallisimpia lapsiaikojen leikkejä oli _hippasilla_ olo, jossa muuan oli _hippana_, toisia, karkailevia kiinni tavoittelemassa. Ennen leikin aloittamista määrättiin leikkiluvuilla, kuka ensinnä jää hipaksi. Luettiin esim.:

"Yksis, toksis, toravia, käräviä, käymään, näymään, niippuu, naappuu, sulavata suitsaa, valavata vaitsaa, kirjava käsi, koukkusormi, mene metsään, pukkaa tästä pää pois."

Pantiin myös arpaa kepillä sekä heinänkorrella, kuka ensiksi alkaisi leikin. Samaan tapaan oltiin myös _karhusilla_. Yksi kävi karhuksi, toiset olivat lampaita. Lampaat pakoilivat päälle yllättelevää kontiota ja määkivät:

"Eipä se karhu kauvan juokse yhtä viittä neljännestä."

Kenen karhu tavoitti kiinni, se vuorostaan häätyi karhuksi.

Kun karhusilla oloon kyllästyttiin, ruvettiin _kukkokuurosille_. Muuan meni nurkan taakse _kuurottamaan_. Siellä kuurottaja kolkutti ja saneli:

"Kukko kuuroa keittää, kana lieskoa lämmittää. Herejää... herejää! joko heräsit? Jo!"

Sillä aikaa toiset menivät piiloon, ja sitten kuurottaja etsimään. Kenen löysi, sen nimen "kävi panemassa kirjaan", kolauttamassa nurkkaansa. Mutta jos toinen ehätti ennen, ja pani kuurottajan nimen kirjaan, joutui kuurottaja virattomaksi. Samalla lailla leikittiin kolkkasilla navetassa ja piilouduttiin navetanparsiin. Hauskana kesäkenttien leikkinä oli myöskin _enkan_ juokseminen, varsinkin silloinkuin oli tyttäriäkin parvessa. Omin päinsä pojat taas löivät _pallia_ taikka napsivat _kirppua_. Pallinlyönneistä oli huvittavin _nelisuolasilla_ olo. Siinä tarvittiin neljä osanottajaa: kaksi seisoi keppi kädessä vastakkain vähässä matkaa toisistaan, toinen jalka pikku koperon, _pesän_, peittona, toiset kaksi seisoivat keppimiesten selän takana, mies kummassakin päässä, ja heittivät toiselleen palloa heidän ylitseen. Jos keppimiehet osuivat palloa lyömään, piti heidän käydä _suolasilla_: kopauttamassa keppejään yhteen, toiset silloin yrittivät saada pallon pesään. Jos saivat, pääsivät pesämiehiksi, samoin myös, jos saivat pallon ilmasta kiinni.

Kirppu oli vanha leikki, jo isien aikainen. Siinä oli aina yksi vuorostaan _pesällä_ lyömässä korttelin pituista palikkaa, kirppua. Kepillä tonkaisi lyöjä palikan maasta ylös ja sitten samasta lennosta lyömällä sinkautti sen menemään. Vastassa olijat koettivat vuorostaan tavata palikkaa ilmassa kepillään. Jos tapasivat, saivat siitä kymmenen iskua, maassa jos saivat kopata, kun palikka vielä liikkui, saivat viisi. Pesässä olija sai lennätyslyönnistään aina kolme iskua, mutta jos ei tavannut palikkaa, vaan se putosi takaisin pesään, menetti hän entisetkin iskunsa, kaikki _paloivat_. Vastassa olijat koettivat viskaamalla saada palikkaa pesään, jos osuivat, pääsivät vuoroonsa pesälle lyöjäksi. Sata oli tavallisesti iskujen päämääränä, ken siihen ensinnä ennätti, se oli _etu_, ken jäi viimeiseksi, se oli _tervakalu_.

Mutta kun kylläännyttiin kirppuun, alettiin _heittää kiveä_, kuka kauvimmaksi, kuka korkeimmalle lennättäisi. Koeteltiin myös kourien voimaa vetämällä _kissanhäntää_ sekä koko vartalon vahvuutta kiskomalla _väkikarttua_ ja _väkikiveä_ nostamalla. Sormien jäykkyyttä reistailtiin _koukkusta_ kinnaten ja hyppysien tiukkuutta _näppikepillä_. Notkeutta näyteltiin _käsillään kävellen_ ja _hurvelia heittäen_, sekä lopulta voimassa ja notkeudessa kilpailtiin _painimalla_ vanhaa suomalaista sylipainia.

Talvisista pirttileikeistä oli tavallisin _sokkosilla_ olo, sitä varsinkin kekrinä juosta jyryttiin. _Sokko_ asettui huppu silmillä pankon päähän ja kysyi:

"Mikä tässä?"

"Mesimätäs!" vastattiin.

"Kelle tästä annetaan?"

"Isännälle ja emännälle ja nuorimmille lapsille."

"Missä minun osa?"

Siihen vastattiin hävyttömästi, josta sokko suuttui ja ärjäisi:

"Kitis lampaat laihoon!" Ja kenen sokko kiinni tavoitti, sen vei penkille, kopsi päähän ja sanoi:

"Riu, rau, risti päähän, penkkiin!" Kenen sokko ensin sai kiinni, siitä tuli seuraava sokko.

Sitten oltiin _ukkokämppäsillä_, pidettiin oikein häitä, saunoitettiin ja tanssautettiin. Taikka _kätkettiin kiveä_ ja saneltiin:

"Sotken savea, kätken kiveä".

Vielä kykittiin lattialla nauriisilla, jossa karkulainen oli ollut

"Jumalan lehmiä paimenessa",

ja saanut palkakseen

"viisi, kuusi poikalasta",

joiden nimet olivat;

"Tuutero, Tautero, Kemijärven suppiranssi".

Myytiin myöskin _Hollangin liinaa_, jotta

"Ostakko Hollangin liinaa?" "Ostan!" "Paljonko?" "Paijakseni." "Hienoako vai karkeaa?"

Sen mukaan, tahtoiko ostaja hienoa tai karkeata, "repäisi" myyjä liinaa ja karautti kurkullaan sievemmin taikka karkeammin. Sitten tuli myyjä toisen kerran:

"Minä tulin perimään hintaa, kuka sen maksaa?" Ja hän määräsi maksajaksi jonkun pojan tytölle ja tytön taas pojalle. Jos ei sitten ostaja sanonut ääneen maksajan nimeä, taikka jos nauroi sanoessaan, meni häneltä _pantti_. Lopuksi piti pantit lunastaa, _tuomari_ aina määräsi ehdot. Niin piti esim. hakea "kolme totta ja kolme valetta", "vetää seinähirsiä".

Talvi-iltojen pitkiä puhteita vietettiin useasti vanhalla isien tavalla. Leikkien taikka puhdetöiden lomassa kerrottiin satuja, vainolaistarinoita ja kaameita kummitusjuttuja, arvoituksilla koeteltiin älyn sukkeluutta, ja vanhat äijät laulelivat vanhoja runojakin. Satuja muistavat vieläkin vanhat vaarit jutella. Niinpä ikäloppu Rämsän ukko Hyrynsalmella tarinoi paholaisen ja Matin kilpailuista, ketusta ja kissasta, Kaisa-Liisasta, varkaan opin käyneestä miehestä, sekä monia pieniä kaskuja, karhujuttuja, kummitusjuttuja ja haltiatarinoita.

Vanhojen runojenkin katkelmia, oikein kalevalaisia kappaleita, vieläkin jotkut vanhat muistavat. Niin kuulemme Kiannalla:

"Lähin piennä paimenehen, lassa lammasten ajohon, lehmät käivät lehtoloita, lampahat palomäkeä. Sieltäpä löysin mättähäisen, kopahutin koan ovea, sieltä neitonen pirahti, solki suussa, vyö käessä".

Ja Kuhmossa:

"Itse vanha Väinämöinen venettä veisti kalliolla, ei kirves kivehen kilko, eikä kalka kalliohon. Viimein lipsahti lihahan, Väinämöisen varpahaseen. Ei ollut sitä mätästä, eikä vuorta korkeata, jok' ei tullut tulvilleen Väinämöisen varpahasta, polvesta pätösen pojan."

Hyrynsalmella kuulemme Hämeen suuresta härästä:

"Hämehessä härkä syntyi, sonni Suomessa sikisi, viikon lenti viirilintu härän sarvien väliä, kuukauven orava juoksi härän päästä hännänpäähän".

Ja Ristijärvellä saamme kuulla Aino-runon katkelman:

"Älä itke, pikkuseni, mene aittahan alasti, siell' on arkku arkun päällä, siell' on kirstu kirstun päällä, pane päällesi parasta."

TAUTIA JA TUSKAA.

"Kust' on kulma puuttununna, taimio tapahtununna, kivestäkö, kannostako, vaiko vatturauniosta, vaiko siitä seipähästä, joss' on korppi koitettuna?"

Monet kivut ja tuskat, taudit ja sairaudet saattoivat ihmisraiskaa kiusata. Milloin olivat ne pahojen ihmisten panemia "rikkeitä", milloin mitäkin "vihoja", "jälkiä" ja tartunnaisia, taikka riettaeläinten puremia ja pistoksia, milloin taas oikeita jumalantauteja. Eikä niitä parantelemassa ollut opinkäyneitä lääkäreitä, ei käytetty juuri apteekin rohtojakaan, vaan tultiin toimeen kotoisilla valmisteilla ja käytettiin apuna oman kulmakunnan "tohtoreita", alussa kotikylän tietäjiä sekä sitten, jos ei heiltä saatu apua, etempänä eläviä mahtimiehiä. Yhtä monet kuin olivat taudit ja raihnaisuudet, yhtä monenlaiset olivat tietäjien taidot.

Vaikeimpia ja pelättävimpiä olivat kulkutaudit, jotka maita kierrellessään monesti poikkesivat Kainuun kulmillekin. Semmoisia oli _isorokko_, joka saattoi sairaan _rokonrikkomaksi_, ja _rökelinaamaksi_, ellei suorastaan surmannut. Sitä koetettiin parantaa liinansiemenistä poltetulla öljyllä. Siemeniä pantiin petäjänkuorisuppiloon ja poltettiin tulta sen yläpuolella, niin että öljy kihosi alla olevaan astiaan, ja sitä annettiin rokkoa potevalle. Mutta _tulirokkoa_ ja _tuhkimusta_ vastaan ei tiedetty keinoa, annettiin vain niiden polttaa ja syyhyttää aikansa, kunnes itsestään menivät pois, ja veivät monesti, varsinkin ensin mainittu, potilaan muassaan. Samoin _lavantautiakaan_ ei osattu lääkitä, täytyi katsoa vain ja kärsiä ja kuoliakin. _Punatauti_ raivosi toisinaan kamalasti, suurina "moruvuosina" se rasitti kokonaisia kyläkuntia, poltti sisuksia ja lasketti verta. Jotkut koettivat silloin ryypätä tärpättiä, ja "erosipahan moni siitä". Lieviä kulkutauteja oli _sikatauti_, jota sian leukaluilla paineltiin, sekä _silmipasko_, jota lääkittiin markkulivedellä ja "kansvärkillä".

Vaikeita olivat myös sisälliset taudit; mutta niillekin oli hoitonsa. _Rinnanpoltossa_ nuolaistiin kosteata _hikikiveä_ kolme kertaa, taikka puraistiin vasta teurastetun ja nyljetyn eläimen "hykäjävää" ihoa. Ja _rintataudissa_ oli tervavesi sekä pikiöljyryyppy hyvää rohtoa, vieläpä tuomenkuorista keitetty vesikin. _Hengenahdistuksessa_ hierottiin hartioita ja lääkittiin _hikivedellä_, joka ensimmäisenä tervahaudan piipusta tipahteli. _Sydänvikoja_ sekä _sydänalan kipuja_ lievenneltiin juomalla kanervavettä ja hartioita hieromalla ja lykkelemällä. _Pistos_ oli kova tuska, joka tuntui joko sydänalassa taikka kainalon alla. Se aiheutui siitä, "kun suonilla veti vaikeista paikoista", ja sitä lääkittiin monella tavalla: survottiin jauhoksi hauen leukaluu sekä kappale lasia ja sitä veden seassa ryypättiin, vuoleskeltiin naskaleista ja äimistä murusia ja niitä nieltiin, pyyhittiin pajanahjolta ja alasimelta pölyjä vesikuppiin ja ryypittiin. Mutta pajaan piti vuolla hopeasirusia ja sanoa:

"Minä pajalle palkan maksan, hinnan hiilihuonehelle."

Käytettiin pistokseen myös _pistosvettä_ ja _pistossuoloja_. _Kohtaus_ oli myös sisällinen tauti, se veti toisen puolen ruumista toista lyhyemmäksi ja myötäänsä oksennutti. Sairas pantiin silloin lattialle lakeistorven alle selälleen, kädet pään taakse ojennettuina, ja mitattiin piakalla kolme kertaa ristiin vasemman koukkusormen nenästä oikean ukkovarpaan kärkeen ja taas päinvastoin, ja sitten venytettiin, niin että molemmat puolet tulivat samanpituisiksi. _Kulkun_ jos puhalsi kipeäksi, haudottiin sitä karhunrasvalla, tupakinlehdillä ja tervatappuroilla. Hyvä keino oli myös, kun lakeistorven alla seisoen hamppuharjalla siveltiin kulkkua alhaalta ylöskäsin ja lueteltiin joka vetäisyllä aina jonkun eläimen karvat, mitä ikinä tiedettiin karvaisia elikoita: "Lehmän karvat, lampaan karvat, hevosen karvat, koiran, kissan, hiiren, jäniksen j.n.e. karvat." _Umpitaudit_ olivat kamalia kipuja, sillä "jos ei tarve lähtenyt, niin henki lähti". Niihin oli hyvä lääke _umpipuun_ lävitse, taikka lakeistorven kautta kolmesti laskettu vesi. Vatsanväänteetkin olivat melkein tappavia tuskia. Sattui ihmiseen semmoinen reväsin, jotta "napa rupesi liikkumaan ja alkoi hypätä niinkuin eläjä syrjässä". Sitä piti hieroa ja koettaa asettaa jälleen kuvilleen, ja siitä se parani. Mutta piti varoa, ettei "kenen tahansa antanut napansa puolta hieroa... taitamaton hieroi pian pehkuksi suolet niin jotta kuoli". Matoja oli jokaisella ihmisellä vatsassa, "mahtanevat olla luonnostaan" _heisimatoja, lettimatoja tai keträvarsimatoja_. Jos ne kovin rupesivat äkäisiksi, ajettiin niitä pois kamalajauholla ja väkevällä kanvärttiviinalla. Joskus käärmekin luikerteli nukkuessa ihmisen vatsaan, ja sitten tuotti kantajalle kamalat tuskat. Se ei lähtenyt helposti pois, mutta jos hevosenvettä kulautti kuumiltaan, niin heti viskautui mato ulos.

Sitten oli kaikenlaisia jäsenten vikoja ja ruumiin raihnaisuuksia. Raatajalta monesti _kirvesti_ selän, yhtäkkiä reuhaisi selkäsuonet sivujen kohdalta, niin ettei saattanut ensinkään tehdä työtä, kovaa tuskaa tuntien vain varovasti liikkua. Silloin piti saada semmoinen kirves, jolla oli tapettu käärme; sitä lämmitettiin ja sillä paineltiin kirvestävää selkää saunanlauteilla lämpöisissä. Voitiin myös käyttää toistakin keinoa. Sairas asettui kolmesti muutetun huoneen kynnykselle poikkipuolin vatsalleen, ja siinä toinen kirveellä paineli paljasta selkää, kolmas seisoi vieressä ja kysyi: "Mitä sinä hakkaat?" -- "Kirvestystä!" vastasi kirvesmies. Yhdeksän kertaa painettiin, kysyttiin ja vastattiin, ja silloin kirvestys erosi. Jotkut vanhat ukot pitivät aina vyötäisillään _käärmeennahkaa_ tai -_kettua_, eikä silloin selkää käynyt kirvestämäänkään. _Hiveltynyttä_ eli _niukahtunutta_ jäsentä paineltiin luudantyngellä, sidottiin siihen myös _venymälanka_ eli _niukahduslanka_ pesemätöntä _ihvilankaa_, johon oli kolmesti muutetun huoneen kynnyksellä istuen samalla vetäisyllä, selän takana, sidottu yhdeksän solmua. _Koi_ oli kiusallinen kärsittävä, se kolotti ja kulki kuivien suonien lävitse ja nosti ihosta kuin hienon lampaan villan, kun sitä ruvettiin ahdistelemaan. Se vaati omat menettelynsä. Otettiin kolme yhdeksää rukiintähkää, poltettiin niistä Siikaset pois ja sidottiin tähät hamppuvaatteella kipeälle jäsenelle ja valettiin sitä niin kuumalla vedellä kuin vain siedettiin. Ja valkeina karvasina kohosi koi tähkiin. Voideltiin koita myös karhun rasvalla, käytettiin _kointukkoja_ sekä tehtiin erikoista _koinvoidetta_. Pantiin padanpohjalle kaksi tuoretta leppäpalikkaa ja niiden varaan, peiton alle, vasta uunista otettu puolikypsä leipä. Kun rupeama pataa pankolla kuumennettiin, valui sen pohjalle leivästä mehua, joka oli koille aivan erinomaista voidetta, jopa tehokkaampaa "kuin mikään aputeekin lääke". Ruusua oli ainakin yhdeksää laatua. Muuankin niistä vei ihon nahattomaksi ja pöhötti punaiseksi. Siihen tarvittiin _ruususide_, jossa oli yhdeksäntoista ainetta: saippuaa, kanvärttiä, tervaa, paperia, viinaa, tupakkaa, liitua, lampaanpapanoita; ja mustalla lampaannahalla sidottiin aineet kipeää paikkaa parantamaan. Mutta kun _pöhötauti_ tuli jäseniin, paisutti se koko ruumiin paksuksi kuin puhuttu rakko, ja sitä haudottiin kuumilla lepänlehtihauteilla. _Jihtiä_ lievennettiin hieromisilla ja hauteilla. Mutta jihtiä julmempi oli hampaanpakotus, jonka _hammasmato_ saattoi matkaan. Sitä lääkittiin monella tavalla: tehtiin _hammassuoloja_ ja sulateltiin niitä suussa, tukittiin tupakkaa koloon, haudottiin näsiänmarjoilla ja lopuksi mentiin metsään pikku näveri kainalossa, väännettiin kolme reikää haapaan ja kolmella leppäpuikolla kaiveltiin hammasta, niin että veri kihosi, ja sitten iskettiin leppäpuikot näverin reikiin ja sanottiin:

"Himmenetkö hiienkoira, jutemasta, jäytämästä, syömästä, kaluamasta!"'

Siitä heitti, vaikka olisi _väkihammasta_ kolottanut.

Ihotauteja ja tarttumuksia oli monenlaisia, varsinkin lapsissa, jotka lieden porossa ja ulkona joka rapakossa rypivät ja sotkivat. Oli _rupeja, rykelmiä, rokahduksia ja ruohunnaisia_. Niitä paineltiin ja voideltiin milloin milläkin: maalla, savella, liidulla, tiilijauhoilla, saunankiukaan kivillä, keittokodan permantomullalla, rahkamättäillä, pestiin kivenkupuraan keräytyneellä sadevedellä, huuhdottiin suolavedellä, häädettiin kermalla ja suolattomalla voilla. Paineltaessa sanottiin:

"Painu maihis, mainen lempo!"

_Savipuoliin_ ja _täintarhoihin_ piirrettiin _viissoppisia_ kolmella neulalla, silmä-, nuppi- ja toppineulalla, ja yhdellä vetämällä oli aina viissoppinen piirrettävä. Mutta rupeja ja ryhelmiä ilkeämpi oli _syyhy_, joka ei antanut elävää rauhaa, ei yöllä eikä päivällä, ja "se se oli piettävä, kun se oikein noitaantui". Saunasta se useinkin tarttui, ellei osannut olla varoillaan: painella kämmenellään vastaa ja kylvettää ensin jalkapohjiaan. Monta keinoa oli keksitty syyhynkin karkoittamiseksi: tervattiin iho ja uunin edessä paahdettiin, lykättiin sammakonkudulla, vieläpä keväällä kun järvi oli poreissa, mentiin jääkylmään veteen rypemään. Syyhy synnytti toisinaan _ajoksiakin_, vaikka kasvoi niitä muutenkin pahasta verestä. Niitä haudeltiin vesiheinillä, paineltiin _puunliioilla_ ja sanottiin:

"Painu alas, elä nouse ylös!"'

Taikka puristeltiin kirveellä, jolla oli käärme tapettu ja manattiin:

"Kun et pääse kolmen kirkon korkuiseksi, niin painu, jottei tunnukkaan!"