Part 17

"Kaksi ihmistä vasta vihittiin yheksi. Ne on nyt yheksi tulleet, ja polvillaan ne oli papin eessä."

"Valehtelet!" sanottiin.

"Tosi on, ja tässä nyt sen nimeen pietään nämä piot. Ne nyt ei enää ole morsian ja yrkämies, vaan nuori mies ja nuori vaimo."

Sitten luki puhemies ruokaluvut, ja syönnin päälle veisattiin virsi: "Kiittäkäämm' Jeesust' edest' näitten lahjain."

Kaksi, kolme, jopa joskus neljäkin päivää pidettiin häitä, pyhäiltana kun aloitettiin, niin siitä viikkoa myöten jatkettiin. Syötiin ja juotiin, miehet joivat viinaa, jotta muutamat olivat aivan "päntiöinä". Ja tanssittiin, pyörittiin _rinkiä_, niin paljon kuin pirttiin sopi, asetuttiin piiriin ja laulettiin, _tanssautettiin_ morsianta piirin sisässä ja annettiin hänelle rahaa. Taikka pirtin täydeltä tanssittiin _hääpolskaa_, parittain pyörittiin kuin luomapuut, taikka taas vaihteeksi valssattiin. Soittaja pöydän luona veti säveleitä parhaansa mukaan. Hyrynsalmelais-häissä esim. vingutteli viulua seppä Antti Kemppainen ja Puolangalla pelaili Matti Väisänen sekä Massi-Matti, josta sanottiin:

"Massi-Matti pelaa, Kaisas-Reeta tanssaa, Kopotti polkee tahtia."

Toisinaan esiintyi morsian _ruunu_ päässä, kirkonkylän "herrasrouvilta" oli sen lainannut. Muuten oli morsian kotikutoisessa mustassa puvussa, joka oli Oulussa värjäytetty. Samoin sulhanen oli morsiamen laittamissa mustissa, jotka nekin olivat Oulussa "värjätyt, tampatut ja rässätyt".

Illalla laitettiin nuori pari kamariin makuulle, ja samaan huoneeseen, toiseen sänkyyn, paneutui puhemies emäntineen. Mutta kolme yötä vihkimisen jälkeen oli nuoren parin "pyhitettävä". Aamulla toi kenkkäri makuuhuoneeseen viinaryypyt, ensin puhemies-makuukselle, sitten nuorelle parille. Ja kun nuoret astuivat pirttiin, toivottivat vieraat heille onnea "tässä uuvessa eesottamisessa". Etäisemmät vieraat viettivät yön häätalossa.

Sitten juotiin _huomenpikari_. Laitettiin puumaljaan makeaa juotavaa, lämmintä vettä ja sokeria, sekä rommia tai konjakkia sekaan, ja sitä morsian lautaselta puusarkalla tarjosi vieraille. Puhemies kuulutti:

"Nyt tulee huomenpikari, ja siihen kelpaa neulaa, naulaa, mitä vaan panee, lehmää, lammasta, vaatekalua kanssa."

Sarkan tyhjentäjä puolestaan sitten pani morsiamen lautaselle rahaa ruplan, pari, viisikin ruplaa, rikkaat isännät joivat poikansa häissä viisikolmattakin ruplaa, ja emännät ryypätä napsauttivat lampaan, jopa lehmänkin. Ken minkä mitäkin antoi, rahaa tai tavaraa ja mitä oli huomenpikaria tyhjentäen luvannut, se oli annettava myös. Rahaa karttui hyvissä häissä sata ja puolitoistasataakin ruplaa.

Huomenpikarin jälkeen rupesi morsian vuorostaan jakelemaan anteitaan. Puhemiehen emäntä niitä kantoi koreilla esiin koko hääväen nähden, ja morsian itse anteli, kelle mitäkin, sulhasen sukulaisille ja puhemiehelle. Appiukolle antoi hän paidan, alushousut ja liivin, sukat, vanttuut ja vyön, anoppimuorille röijyn, hameen, huivin, vyöliinan ja paidan, sukat ja vanttuut sekä "makauksia": tyynyn, polsterin, lakanan ja peittotäkin. Yrkämiehen veljetkin saivat sukat ja vanttuut, joskus paidankin, samoin sisaret, joille vielä oli vyöliina ja huivi. Sedille ja tädeillekin oli varattu sukat ja vanttuut, tädeille lisäksi vyöliina. Puhemiehen saanteja oli paita ja vyö sekä sukat ja vanttuut, ja puhemiehen emännän, huivi ja vyöliina, sukat ja vanttuut. Papillekin oli morsiamen vihillä käytäessä annettava sukat ja vanttuut, ja sulhaselle oli hän valmistanut koko hääpuvun. Sitten oli määrä täynnä. Paidat olivat kotipalttinaa, hameet samoin kotikutoista villavaatetta taikka puolivillaista, tyynyt ja polsterit itse pyydettyjen metsälintujen höyhenillä täytettyjä, ja vyöt oli villalangasta sukkapuikoilla kudottuja, leveitä, parisylisiä, tuppupäisiä monikirjaisia turkkien sitimiä.

Sitten kun ruvettiin häitä lopettamaan, keitettiin maitovelli tai -puuro ja puhemies ilmoitti:

"Nyt nää piot loppuu, mutta pitää syyvä siihen nähen, jotta elää kolmen kynnyksen yli mennä!"

Silloin käytiin kiinni ja huutaen nostettiin nuori pari _ukoksi_ ja _akaksi_, ja samaa kyytiä hyökättiin ja kohotettiin sulhasen isä ja äiti _vaariksi_ ja _muoriksi_. Sen päälle sitten syötiin viime vero, _akanvelli_ tai _akanpuuro_. Lähtökahvia oli lopuksi vasta nostettu "akka" itse tarjoamassa.

Vieraat lähtivät pois, ja nuorikko jäi elämään uudessa kodissaan ja talon töitä tekemään niinkuin muukin talon työihminen. Sai hän istua kangaspuihin, sai mennä navettaan karjaa hoitamaan, sai kehrätä ja kartata, sekä istua muiden mukana talon ruokapöytään. Myötäjäisensä, makuu- ja pitovaatteensa toi morsian heti mukanaan _arkussa_ ja pärekoreissa, lehmän ja lampaan sai vasta syksyllä. Entisessä kodissaan, jos se oli kovin etäällä, ei nuorikko joutanut käymään ennenkuin vasta syksyllä perintölehmää noutaessaan. _Miniänä_ eli hän miehelässä ja vaimojen tapaan palmikoi päänsä jakaukselle ja kahdelle letille, eikä saanut enää avopäin lukea "kirjaa", kuten ennen tyttönä ollessaan. Piti huivin sitaista päähänsä, kun otti kirjan lukeakseen. Ikävä oli monesti nuoren vaimon oudossa kodissa, varsinkin jos vanhat, _kälyt, langot_ ja _sukkalinnut_ [miehen sisaret (Kuhmo)] olivat pahansuopia, vielä enemmän, jos mieskään ei ymmärtänyt nuorta vaimoaan oikein kohdella.

Voipa joskus sattua niinkin hullusti, että parikunnan väli oli häissä pilattu. Oli saatettu panna vaikka kolme kuopasta otettua valkeata kiveä heidän häämakauksiensa päänpohjiin, ja niin rikottu heidän välinsä. Taikka oli samassa tarkoituksessa mustalla kissalla hännästä vetäen kynsitetty sitä tietä, jota he vihiltä palasivat. Heidän epäsopuaan ja rikottua väliään ei saatettu parantaa juuri muuten kuin siten, että otettiin kaksi kutusammakkoa ja sidottiin yhteen punaisella langalla ja pantiin muurahaispesään kaluttaviksi, ja sitten tuotiin niiden luurangot ja kätkettiin salaa riitaisen parikunnan makauksien alle. Lastensa onnea huolehtiva anoppimuori saattoi sen tehdä.

Mutta kaikki eivät aviolliselle yhdyselämälleen halunneet pappilasta hakea vahvistusta, joko olivat ripillä käymättömiä "pakanoita" taikka muuten olivat vihkimisestä välinpitämättömiä. Semmoisia _koppapareja, susipareja_ eli kristillisen seurakunnan keskuudessa aina jokunen, ja lisäsivät he seurakuntaa, äidin nimissä kyllä vain. Saattoipa joskus vanha leski asua nuoren miehen kanssa, taikka toisen ukon akka mennä viettämään yhdyselämää toisen akan ukon kanssa, taikka voi joku hyväkäs vallata miehen sisareltaan. Vieläpä voi joku vanha talonäijä, muorinsa vielä eläessä, korottaa toimekkaan piikatyttönsä emännäksi ja saada sen kanssa uuden lapsisarjan muorin soudateltavaksi. _Jalkavaimoksi_ ja _leipäsudeksi_ sanottiin vihkimätöntä vaimoa.

LAPSESTA AIKUISEKSI.

"Uni ulkoa kysyypi, unenpoika porstuasta, onko lasta kätkyessä, pientä peittehen sisässä."

Häiden mukana seurasi aikaa myöten nuorille uusia elämän tehtäviä, toimia ja huolia. Saatiin perheenlisäystä, ja sen seurassa tuli pienten perillisten hoitaminen ja kasvattaminen. Näihinkin seikkoihin liittyi vanhallakansalla mitä monituisimpia perintätietoja ja tapoja.

Jo raskaana, _kuormillisena_, ollessaan tuli äidin huolehtia vasta syntyvän pienokaisensa vastaisesta menestyksestä ja elää sen mukaan. Hän ei saanut istua kynnykselle, ei arkulle, kiululle eikä muulle onnelle esineelle, siitä voi lapsi tulla riisitautiseksi tai alusvikaiseksi, ei saanut kantaa rikkoja helmassaan, ettei lapsesta tulisi kesakkoinen tai rokonrikkoma. Jos äiti potkaisi sikaa taikka söi sianlihaa, sai pieni harjaksia selkäänsä, jos leipoessaan pisteli suuhunsa taikinaa, tuli perilliseen ruohdunnaisia, jos maisteli matikanpäitä, tuli lapsesta likanokka, vesileuka. Viiliäkään ei kuormillinen saanut syödä, siitä olisi sikiön ihoon kasvanut "kopannetta". Piti äidin myös varoa vihastumasta, ettei lapsesta tulisi pahankurinen kiukuttelija. Pimeät yöt varsinkin olivat raskaalle vaimolle vaarallisia. Silloin saattoi tulla itse rumahenki ja riistää sikiön äidin rinnan alta. Niin oli kerran eräältä kuhmolaisäidiltä sikiö hävinnyt.

Pienien saantasijana oli saunaa totuttu jo ikivanhoista ajoista käyttämään. "Sieltähän ne saunan sillan alta sikiöt kuokitaan", sanottiin uteleville lapsillekin. Hetken lähestyessä pistettiin sauna savuamaan, ja sinne leppoiseen lämpöiseen sitten saatettiin synnyttäjä, talutettiin, taikka talvella joskus työnnettiin re'ellä, siellä kylvetettiin ja haudottiin. Ja apulaisena oli vain joku vanha, päästötoimiin tottunut kyläneukko. Semmoisia itseoppineita _parmuskoja_ eli _poapoja_ on vieläkin joka kulmakunnalla, toiset niistä hyvinkin taitavia ja kokeneita, kymmenien ihmistaimien maailmaan tuloa avustaneita -- eukkoja sellaisia kuin _Koivuniemen muori_ Jaalangalla, _Laamalan emäntä_ Puolangan Puokiovaaralla, _Kanas-Mari_ Hyrynsalmen Luvankylillä, _Piirais-Mikon emäntä_ Kuhmon Jonkerissa ja _Leimun Liisa_ Hamarassa, Mikkos-Liisa Ristijärven Pyhännällä. Monet avustajamuorit turvautuivat hädän tullen vanhankansan tietoihin ja taitoihin.

Ja se olikin tarpeen useat kerrat. Jos esiinastuva maailman matkalainen rupesi tuloaan kovin viivyttelemään, oli eukoilla apuna monet keinonsa. Yhdestä jos ei taikaa, turvauduttiin toiseen, toinen jos ei auttanut, koetettiin kolmatta ja niin edelleen miltei loppumattomiin. Niinpä laskettiin vettä sormuksen lävitse, jolla oli kolme paria vihitty ja juotettiin synnyttäjälle. Sitten valutettiin vettä pyssyn, pirtin peräpenkin reijän, lakeistorven ja saunankiukaan, naapurin uuninluudan siteen sekä karhun kulkkutorven lävitse ja juotettiin vaimolle. Kaavittiin längistä hevosenhikeä veteen ja juotettiin. Pirhos-Reeta Hyrynsalmella kaatoi vettä vanhan kolmineuvoisen "tupenroavon" ynnä rukin rullien lävitse ja juotti vaimolle, sekä syötti murusia kuivatusta kalasta, jonka toinen kala oli pää edellä niellyt, ja kun ei sekään auttanut, huljautti vaimon miehellä kolme suuntäyttä vettä ja antoi sen eukolle. Mutta jos toimitus yhä pitkästyi, täytyi keksiä uusia keinoja. Vaimo pujotettiin länkien lävitse, raastettiin aidan raosta, riiputettiin käsistä saunanorsissa taikka miehensä kaulassa, pantiin kuumia kiukaankiviä ja tuhkapusseja hänen vatsanpohjilleen, jopa lopulta, keinojen puututtua, otettiin synnyttäjää sääristä ja nostettiin päälleen, ja viimeksi pelästytettiin rojauttamalla kylmää vettä niskaan, taikka ampumalla saunan ikkunasta sisään. Loitsuja luettiin, minkä osattiin. Niin esim. Kuhmon eukko löi puukon saunanoven kamanaan ja sanoi:

"Päästä maalle matkamiestä, pienisormista pihalle, pihalle pirisemähän, pihaa pitkin juoksemahan. Tuo tuohon Luojan sormet, pistä pienet peukalosi, avuksi avuttoman."

Aivan yleinen tapa oli, että synnyttäjän hiuspalmikot päästettiin hajalleen, solmut, napit ja nauhat avattiin sekä sormukset poistettiin. Siitä selviydyttiin asiasta helpommin.

Paljon oli eukoilla puuhaa vasta tulleen ihmislapsen kanssa. Ensi työksi oli alaston raukka kolmesti tuikattava saunanovesta ulos, jopa talvipakkaseenkin, "jotta tuli kylmänkestäväksi". Sitten painettiin lapsen suuta kolmesti äidin kantapäätä vasten, että hänestä tulisi kuuliainen äidin sanalle. Pienoisen napa sidottiin äidin hiuksilla ja sitten myöhemmin, kun se oli katkennut, pistettiin irroittunut tynkä uunin päälle seinänrakoon, ettei lapsesta tulisi alleen laskija. Isompana otettiin se "piirräntäpuikoksi", kun lasta opetettiin lukemaan, se kun lisäsi lukutaitoa. Lapsen ensimmäinen _pesuvesikin_ oli erikoisesti laitettava. Sitä ei saanut kuumentaa kuohumaan asti, ja siihen oli pantava _vihkisormus, hopearaha, äimä ja nuppineula_, jopa hiukan _tervaakin_. Silloin lapsi pysyi terveenä, säilyi silmäyksiltä ja pistoksilta. Poikalasta pestäessä pantiin vettä ensin kolmesti hartioille, jotta hänestä tulisi väkevä ja leveähartiainen, mutta tyttölapselle läiskittiin vettä takasille, että tulisi "leveäperäinen". Sanottiinkin:

"Poikalasta hartioille, tyttölasta perälihoille."

Pestäessä puristeltiin lapsen päätä otsasta, takaa ja sivuilta, jotta "jos pää on särkynyt synnyttäessä", niin "hyllyväisluu menöö paikoilleen päälaella". Silkkihuivi tai lakki sidottiin sitten päähän, että se vakautuisi sievemmäksi.

Pesty pienokainen käärittiin ja kapaloitiin isän pesemättömään paitaan, ja siitä se suopeusi seuraamaan isää. Pärekoriin äidin viereen asetettiin käärö makaamaan, ja päänalusien pohjalle pistettiin _kirjan lehti_ sekä _puukko_ -- jotkut lisäksi _eläväähopeaa, tuuliajoa ja sianvilloja_ --, jotta lapsesta tulisi kirjanlukija, eivätkä häneen pystyisi kirot, raiskat ja riesat.

Sillä ristimättömään ihmisenalkuun olivat riesat kovin kärkkäitä tarttumaan. Jopa voi itse vanhakehno tulla ja vaihtaa, varsinkin jos lapsonen olisi yksinään taikka vain äidin kanssa kaksin heitetty saunaan. On tapahtunut, että rumahenki on ottanut kastamattoman pikku raukan ja pistänyt oman epäsikiönsä sijaan, mistä lienee sen puupöliköstä veistänyt ja antanut sille hengen. Eikä sellainen riettaan tuoma _vaihdokas_ ole koskaan kasvanut oikeaksi ihmiseksi. Yhtä avuton ja heikko pahaa vastaan oli äitikin, häneenkin voi tarttua riesa ja joutava, jopa kuolleet henkilötkin saattoivat tulla saunankiukaan takaa häntä säikyttelemään. Siksi ei saanutkaan saunaa jättää vain vaimon ja lapsen haltuun, vaan hoitajan piti aina olla valvomassa. Vieläpä pantiin äidin vuoteen alle viikate, ja sitä hän ulkona pistäytyessään käytti keppinään.

Saunassa makasivat entiset eukot lapsivuoteensa, kaksin, kolmin viikoin, jopa joskus kahdeksinkin. Sauna oli aivan kuin omansa lapsikammioksi, sillä "ei missänä ollut niin hyvä olla lapsivuoteessa kuin saunassa, siellä oli lämmin". Lauteilla taikka lattialla oli vaimolla vuoteensa, "olkimökkänät" peittoineen. Sinne vaimolle kannettiin syötävät ja juotavat. _Pilviviinaa_ -- "pilveä" kun löydettiin nurmelta pantiin viinaan - ensiksi annettiin suuhun sekä _savuviinaa_, ja syötäväksi tarjottiin keitettyä maitoa, johon oli voita sulatettu viiliksi, taikka voissa ja maidossa keitettyä juustoa, jotta äiti pian vahvistuisi.

Kohta tulivat naapurin emännätkin _varpaisille_ ja toivat mukanaan _saunaruokia_: juustoa, lihaa, leipää, teoksia ja voita sekä lapselle vaatteita, jopa antoivat vastatulleelle rahaakin, _varpajaisrahaa_ eli _hammasrahaa_. "Sitä kun ei ruukata nimetöntä lasta katsoa, jottei jotakin anneta", sillä

"Alastonta autetaan, kuollutta pyyttään hautaan."

Saastaisena pidettiin synnyttäjää kuusi, seitsemän viikkoa, ja "se oli pakana koko immeinen". Hän ei saanut syödä muiden kanssa, ei käyttää samoja astioitakaan, ei mennä kirkkoon eikä kinkeripaikkaan jumalansanaa kuulemaan, ei kylään vieraisiin, eipä ketään kätelläkään, eikä mennä miehensä viereen "salavuoteutta" harjoittamaan. Vasta sitten, kun oli _kirkoteltu_ ja lapsikin kastettu, saattoi hän olla muiden ihmisten arvoinen.

Ristille saatettiin lapsi, kun kyhöydyttiin, talvisaikaan säästettiin kaukaisilla perukoilla kastamistoimitus monesti kinkeritilaisuuteen, jolloin pappi saatiin lähemmäksi. Kummeiksi otettiin sukulaisia tai vennon vieraitakin, semmoisia, joilla oli "täysi kunnia" eikä kirkonkirjassa "rikkua". Kaksi, neljäkin kummia otettiin, _isäkummi, äitikummi, piika- ja poikakummit_. Ristille vaatetettaessa pantiin pienen kapaloksiin kirjanlehti, ja ennenkuin lähdettiin, pistettiin käärönen hetkiseksi penkin alle ja itse istahdettiin penkille. Samoin taas ristiltä palattaessa. Siitä eivät pahat silmäykset sattuneet pieneen. Jotkut pujottivat lapsen äidin jalkojen välitse. Ukkovaareille ja mummoloille tehtiin ensimäisistä lapsista kaimoja: Mattia, Paavoa, Pekkaa, Eeroa, Jaakkoa ja Junnua sekä Annaa, Kaijaa, Maria, Vappua, Liisaa ja Kaisa-Reetaa. Nimeä ei ennen kastamista mainittu eikä pienoista nimeltä puhuteltu, sanottiin vain lapseksi. Kastamistoimituksen jälkeen kävi piikakummi heittämässä kasteveden ulos; sen huoneen seinälle, jossa kastaminen toimitettiin, hän viskasi veden, korkealle jos heitti, tuli lapsesta "roihu ja rohkea", matalalle: tuli typerä, käden korkuiselle: tuli siivo ja tasaluontoinen. _Kumminlahjoiksi_ antoivat kummit vaatetta, rahaa, minkä mitäkin, "jottei lapsi kaipaisi toisessa elämässä, ettei antanut mitään". Poikakummi osti ristilapselleen aapisen, kun hän oli joutunut lukemisikään.

Kastamisen jälkeenkin oli kapalokääröä varoen ja taidolla hoidettava. Joka päivä piti pienoista käyttää pesussa, eikä pesuvettä saanut ottaa auringonlaskun jälkeen, eikä lapsen päälle saanut panna ulkona kuivamassa olleita vaatteita, ennenkuin puettaja oli niitä puhaltanut ja nuolaissut. Ulkona kun kaikki raiskat ja riesat kulkivat, voivat ne tarttua vaatteisiinkin ja niistä lapseen. Muutaman vuorokauden vanhana sai lapsonen jo oman pienen paidan alastomuutensa verhoksi, sitten pikkuisen röijyn ja viimein sukatkin kiperiin jalkoihinsa. Koltun sai hän sitten vasta, kun kyhöytyi istumaan. Kapalokääröissä pidettiin pientä puolisen vuotta, vuosikin. _Kätkyeen_, lattialla keikuteltavaksi, pieni huutaja pian laitettiin lepäämään, jopa pahanjuoniset viikon ikäisenäkin.

Omilla rinnoillaan äiti parhaansa mukaan lasta ruokki. Se piti vain varoa, että aina antoi ensiksi oikeata rintaa, ettei lapsesta tulisi vasenkätistä. Ja savupirtissä, jossa illalla monet päreet palaa rätisivät, pisti äiti ruokkiessaan huivinnurkan lapsen sieraimiin, ettei niihin karkea savu menisi lapsen imiessä. Monet vuodet lasta imetettiin, kaksi ja kolme, neljä, viisikin vuotta saivat vesat verottaa äitiään, jopa muuan ristijärveläinen miehen alku oli emoaan "nilkonut" kahdeksannelle vuodelleen. Niin kauvan tavallisesti lasta ruokittiin rinnoilla, kun "toinen potki leuoille". Jopa "olen seittemän lasta tehnyt, ja kaksi viikkoa olen sillä ajalla ollut ummessa... Usein olen läpi lypsänyt siksi, kun olen saanut toisen". Sillä "heruuhan se lehmäkin kun ruokkii". Mutta se oli pienelle nilkojalle ankara aika, kun häntä ruvettiin vieroittamaan. Töhrittiin suuhunpantava tervalla ja karvoilla, noella ja tappuroilla, ja sitten vain ilkuttiin, jotta "otahan pois"! Eipä ihme siis, että syötävän etsijä suuttui ja nosti sellaisen menon, että emon täytyi särpimineen paeta kotoa pois joksikin aikaa, jotta asia unehtuisi.

Jo aikaisin ruvettiin lapselle antamaan vahvempaakin syötävää. Joskus jo kolmen viikon vanhana työnnettiin pieneen hampaattomaan suuhun ruskeaa kiiskivelliä, maitoa keitettiin ja sitä pisteltiin lusikalla taikka imetettiin rievun lävitse sarvesta, pottu-, leipä- ja kalapuruakin annettiin. Ja käteen pistettiin parkujalle lihanpalanen, päätön särki tai silakka, jota sai joutessaan aikansa kuluksi imeskellä. Näin täytyi monen äiti rukan pieniään ruveta ruokkimaan jo varsin varhain, itse kun petäjäisellä ja olkileivällä elettiin, ei tullut rintaan ravintoa siksi, että olisi nälkäiselle lapselle riittänyt.

Kovin helposti saattoi vasta elämäänsä aloiteleva ihmistaimi joutua muutakin elämän kovuutta kokemaan, voi saada sairautta, milloin yhtä, milloin toista laatua: _elttaa, riisiä, sampaita, korvanpistosta, vatsanväänteitä, ihon puhtiaisia, hampaiden puhkeamista, harjaksiakin_, jopa _itkettäjänkin_ eli _kiduttajan_. Eltta, joka tuli vilusta, saattoi lapsen heikoksi ja vääräsääriseksi, ja sitä koetettiin parantaa elttapussilla, joka ripustettiin lapsen kaulaan, sekä kylvyillä, mitkä tehtiin kaikenlaisien puiden oksia vedessä keittämällä. Käytettiin myös suokanervakylpyjä ja _tervalehti_-kapaloksia [tervalehdiksi sanottiin tuoreita nuoria koivunlehtiä], vielä noudettiin yhdeksästä talosta kolme näpillistä jauhoja ja kolme voinnokaretta kustakin ja tehtiin niistä sairaalle puuro. Riisi taas "ytimissä ja luijen sisässä ja suonissa kuljeksi", ja siihen käytettiin _yhdeksänsyöjän voidetta_ ja _riisiheiniä_ sekä _näsiänmarjoja_. Riisiheinistä leivottiin pieni _riidenkakku_ ohrajauhoihin, ja sitä annettiin riisitautiselle. _Sampaina_ ilmestyi veripahkoja leukaperiin taikka tuli samppa suuhun. Pahkoja paranneltiin puhkomalla ja suuhun pistettiin poltettujen olkien kyventä. Korvanpistokseen käytettiin rintamaitoa, tupakinsavua, pikiöljyä, puuöljyä, viinaakin ja suolarakeita sekä _saakelinpojan korvanvoidetta_. Valkea _kohva_ kohosi lapsen kieleen ja huuliin, kun oli vikaa vatsassa, ja sekin oli riisitautia. Sitä paranneltiin siten, että _näkinkynnellä_ annettiin lapselle äidinmaitoa. Ihonpuhtiainen oli jokaisen ihmisen kärsittävä, punaisina kipeinä näppyinä se ilmestyi pinnalle. Tulikivijauhoa kun annettiin suuhun, niin pääsi siitä sukkelammin. Harjaksia tuli useinkin kymmenviikkoisen lapsen hartioihin, ja ne kovin itkettivät ja vaivasivat. Niitä ei kyllä pinnalla näkynyt, mutta ne otettiin esiin rintamaidolla hieromalla, sitten nykittiin pois, niin että oikein rapsahtelivat. Paljon kipuja tuotti pikkuiselle myös hammasten puhkeaminen, vaikka kyllä ensimmäisen hampaan ilmestyminen oli niin iloinen asia, että sen ensiksi keksijälle annettiin joku pikku lahja, huivi, vyö tai esiliina. Maitohampaiden lähtiessä viskattiin irtautunut, hammas uunille ja sanottiin:

"Kilkkaa, kalkkaa, rautahammas sijaan!"

Useasti vaivasi lasta itkettäjä, ja se oli joutava, joka niin kiusasi. Joku oli saanut jonkun lapsenrievun varastaa ja sen avulla pahoa lapsen ja saattaa joutavan vaivattavaksi. Mutta kun lasta kylvetettiin lepänoksa-hauteella ja sitten pujotettiin kolme kertaa äidin säärien välitse, jätti itkettäjä pienokaisen.

Soudattamalla koetettiin itkevää lasta viihdytellä. Heilutettiin kätkyttä ja laulettiin tuudituslauluja, joita entiseen aikaan osattiin paljoa enemmän kuin nykyään. Niinpä tuuditeltiin:

"Tuuti, tuuti, tukkapäätä, hivuspäätä hiljalleen!"

"Tuuti lasta Tuonelahan, tuonne kirkon kamarihin, siell' on tupa turvekatto, hieno hiekka peltomaa".

Viihdytettiin lasta myös kiikussa. Orsiin ripustettiin nuorat, nuoriin lauta ja laudalle laitettiin kiikutettavalle istumasija, ja niin edestakaisin heilutettiin ja laulettiin:

"Poum, paum, papinkello, Kivijärven kirkonkello, lukkarin Lumikin kello."

Isohkoa, jo älyävää pienokaista huviteltiin kaikenlaisilla loruilla. Niinpä lueteltiin sormia ja nimiteltiin: "Peukalopukki, tuomentukki, lekkermanni, kultaralli ja pikkurilli". Ja toisessa kädessä: "Peukalo, paukalo, talonpoika, pekkapappi ja pikkutilli." Sitten osattiin monia hupaisia loruja. Esim. tuttu: "Äiti hoi, missä voi?"

Kävelemään totutettiin lasta _reikärahilla_. Siinä sai ensimäisten askelien yrittelijä laahustella pitkin lattiata sillä aikaa, kun hoitaja oli omissa hommissaan. Mutta useasti tahtoi heikkojalkainen olento unohtua kulkuneuvoonsa liian kauaksi.

Äidin hääriessä työnteossa oli nuorempien sisaruksien hoiteleminen vanhempien lasten toimena. Mutta ellei vanhempia sisaruksia ollut, täytyi ottaa hoitajaksi vieras _likkatyttö_. Monesti myös olivat talon muorit ja vaarit joskus kokonaisen telmääjäparven kaitsijoina, äitien ja muun väen ollessa työmailla taikka vain kotipirtilläkin puuhatessa. Mutta pienien eläjien, joilla ei ollut varoja pitää lapsentyttöä, täytyi heittää lapsensa kotipirttiin yksinään, jopa koko päiväksi, kun oli mentävä etäisille niityille. Ovi vain pistettiin pönkään ja korjattiin kaikki särkyvät tavarat ja teräkalut pois ja jätettiin syötävää käsille. Kolmivuotiaankin lapsi-pahasen voivat vanhemmat näin päiväkaudeksi heittää pöngätyn pirtin isäntänä ikävissään itkemään. Illalla kotiutuessaan tapasivat vanhemmat pienen raukkansa jossakin nurkassa väsyneenä kyhjöttämässä, löysivätpä hänet joskus pitkän etsinnän jälkeen poroisesta uuninperästä.