Part 3

Oma Renée'ni, minulla on kapiot kuin morsiamella. Kaikki on erinomaisessa järjestyksessä soman pukukaapin seetripuisissa laatikoissa, joihin on lisäksi siroiteltu hajuaineita. Minulla on nauhoja, jalkineita, hansikoita kuinka paljon tahansa. Isäni on ystävällisyydessään lahjoittanut minulle kaikenlaisia nuorelle tytölle sopivia koruesineitä: laukun, pukeutumispöydän tarvekaluinensa, suitsutusastian, viuhkan, päivänvarjon, rukouskirjan, kultakäädyt, kasmirihuivin; hän on luvannut, että saisin oppia ratsastamaan. Nyt osaan vihdoin jo tanssiakin! Huomenna, huomen-illalla tulen esitetyksi uudelle seurapiirille. Tulen esiintymään valkoisessa musliinipuvussa. Tukkakoristeenani on valkoisista ruusuista punottu, kreikkalaismallinen seppele. Otan päälleni madonnamuodon: tahdon esiintyä yksinkertaisena ja voittaa naiset puolelleni. Äidilläni ei ole kaukaisinta aavistusta kaikesta tästä, mitä nyt sinulle kirjoitan, hän luulee, etten ollenkaan osaa harkita enkä ajatella. Jos hän lukisi tämän kirjeeni tulisi hän hämmästyksestä sanattomaksi. Veljeni kunnioittaa minua syvällä halveksinnalla ja osoittaa minua kohtaan edelleen välinpitämättömyydestä johtuvaa hyväntahtoisuutta. Hän on kaunis nuori mies, mutta oikullinen ja raskasmielinen. Minä tiedän hänen salaisuutensa, jota eivät herttua eikä herttuatar ole arvanneet. Vaikkakin hän on herttua ja lisäksi nuori, on hän kateellinen isälleni; hän ei merkitse mitään valtiollisessa elämässä, hänellä ei ole virkaa hovissa, hän ei saata sanoa: nyt lähden eduskuntaan. Koko talossa olen minä ainoa, jolla on kuusitoista tuntia aikaa miettimiseen: isäni ajan vievät valtioasiat tai huvitukset, äitini ei myöskään ole yhtään hetkeä vapaana; kukaan talossa ei tee tiliä itsensä kanssa, ollaan aina ulkona, aika ei tahdo riittää elämään. Olenpa harvinaisen utelias näkemään, mikä on se voittamaton viehätys, joka suuressa maailmassa noin kietoo ihmiset pauloihinsa joka ilta kello yhdeksästä kello kolmeen aamulla, jonka vuoksi he tuhlaavat niin suuret summat rahaa ja kestävät niin uuvuttavia ponnistuksia. Toivoessani suurmaailmalliseen seurapiiriin en kuvitellut välimatkaa niin suureksi, enkä sen huumausta niin väkeväksi; mutta totta tosiaan, enkö unohdakin olevani nyt Parisissa. Olen tullut huomaamaan, että täällä vallan hyvin voidaan asua yhdessä, kuulua samaan perheeseen laisinkaan tuntematta toisiaan. Ja sitten saapuu eräs pieni nunnankokelas, joka parissa viikossa huomaa paljon sellaista, jota ei valtiomies näe kodissaan. Tai ehkäpä hän sentään näkee ja vain eräänlaisesta isällisyyden tunteesta pysyttelee tahallisesti sokeana. Tulenpa ottamaan selvän tästä hämärästä kohdasta.

IV.

SAMALTA SAMALLE.

15 p:nä joulukuuta.

Eilen kello kahden aikaan lähdin ajelemaan Champs-Elysées'lle ja Boulogne-metsään. Oli tuollainen kaunis syyspäivä, jollaisia olemme yhdessä ihailleet Loiren rannoilla. Olen siis vihdoinkin nähnyt Parisin! Ludvig XV:n tori on todellakin kaunis, mutta sen kauneus on sitä lajia, joka on ihmisten käsistä lähtöisin. Olin hyvin puettu, surumielinen, vaikkakin mieleni teki nauraa. Kasvoni soman hatun alla olivat tyynet, istuin käsivarret ristissä. En saanut osakseni pienintä hymyä, en saanut ainoatakaan nuorukaisparkaa tenhollani pysähdetyksi, ei kukaan kääntynyt minua katsomaan, ja kuitenkin vierivät vaununi hitaasti, täysin levollisen asentoni arvoisella tavalla. Erehdynpä sentään hiukan: muuan komea herttua, joka ratsasti ohitseni, käänsi äkkiä hevosensa. Tämä mies, joka täten yleisön silmissä pelasti turhamaisuuteni kunnian, oli isäni, jonka ylpeyttä minun kaunis ilmestykseni, niin hän sanoi, oli miellyttävästi hivellyt. Kohtasin myöskin äitini, joka sormensa päällä lähetti minulle pienen, lentosuukon tapaisen tervehdyksen. Miss Griffith, joka ei osannut varoa ketään, katseli oikealle ja vasemmalle. Minun mielestäni on nuoren ihmisen aina tiedettävä, mihin hän suuntaa katseensa. Olin raivoissani. Eräs mies tarkasteli sangen tutkivasti vaunuani kiinnittämättä minuun mitään huomiota. Tuo ihailija oli varmaankin joku vaunuseppä. Olen pettynyt, sentähden että arvioin ansioni liika suuriksi: kauneus, tuo harvinainen etuoikeus, jonka Jumala yksin voi antaa, on siis Parisissa tavallisempi kuin mitä luulin. Keikailevia hienohelmoja tervehtivät miehet kohteliaasti. Hehkuvin kasvoin he sanoivat itsekseen: "Kas tuossa hän on!" Äitiäni ihailtiin aivan suunnattomasti. Tässä piilee jokin arvoitus, jonka perille tahdon päästä. Miehet, rakkaani, näyttivät minusta täällä ylimalkaan hyvin rumilta. Ne, jotka ovat kauniita, ovat meidän kaltaisiamme pahassa. Mikähän pahansuopa haltia onkaan keksinyt heidän pukunsa: se on hämmästyttävän kömpelö, jos vertaa sitä edellisten vuosisatojen pukuihin; siinä ei ole loistoa, väriä eikä runoutta; se ei miellytä aisteja, sielua eikä silmää, ja se kuuluu olevan epämukavakin, se on ahdas, ja typistetty. Etenkin kiinnitti huomiotani hattu, joka on kuin katkaistu pylvään kappale eikä laisinkaan mukaudu pään muodon mukaan; mutta on helpompi, niin on minulle sanottu, saada aikaan vallankumous kuin hatut kauniimmiksi. Ranskalainen uljuus kavahtaa pyöreää huopahattua, ja niinpä käydään koko ikä hullunkurisessa päähineessä mieluummin kuin voitetaan tämä pelko edes päiväksi. Ja sitten sanotaan ranskalaisia kevytmielisiksi! Miehet ovat sitäpaitsi muutenkin vallan kauhistuttavia, oli heidän päähineensä sitten millainen tahansa. En ole nähnyt kuin väsyneitä ja kovia kasvoja, joissa ei ole tyyneyttä eikä rauhaa; piirteet ovat kulmikkaat ja rypyt ilmaisevat pettynyttä kunnianhimoa, tyydyttämätöntä turhamaisuutta. Kaunis otsa on harvinaisuus. -- "Oh, tuollaisiako parisilaiset siis ovatkin", sanoin miss Griffithille. -- "He ovat erittäin miellyttäviä ja henkeviä", vastasi hän minulle. Vaikenin. Kolmenkymmenen kuuden vuotiaan tytön sydämessä on tietenkin jo paljon suvaitsevaisuutta.

Illalla olin tanssiaisissa ja pysyttelin äitini vierellä, joka tarjosi minulle käsivartensa tullen tästä ystävällisyydestään erittäin hyvin palkituksi. Hän niitti kaiken kunnian, minä olin ainoastaan noiden miellyttävien imartelujen tekosyynä. Hänellä oli erikoinen taito antaa minut tanssitettavaksi pelkille pölkkypäille, jotka kaikki puhuivat minulle kuumuudesta, aivan kuin olisin ollut jäässä, ja tämän tanssitilaisuuden kauneudesta, aivan kuin olisin ollut sokea. Eikä kukaan laiminlyönyt ilmaista ihastustaan sen omituisen, ennenkuulumattoman, harvinaisen, oudon, erikoisen tapauksen johdosta, että minut nähtiin täällä ensi kerran. Pukuani, joka yksin teiskaillessani omassa, valkean- ja kullanvärisessä salongissani minua niin miellytti, tuskin huomasi täällä kaikkien noiden ihmeellisten koristusten keskellä, joita useimmilla naisilla oli. Jokaisella oli omat uskottunsa, jotka heitä salassa ihailivat ja pitivät silmällä; monet loistivat kauas voitokkaassa kauneudessaan, näihin viimeksimainittuihin kuului äitini. Tanssiaisissa ei nuori henkilö merkitse mitään, hän on vain jonkinlainen tanssikone. Miehet, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, eivät täällä ole sen parempia kuin Champs-Elysées'lläkään. He ovat kuluneita, heidän piirteensä ovat luonteettomia tai oikeammin, heillä on kaikilla sama luonne. Noita ylpeitä ja voimakkaita ilmeitä, jotka ovat ominaisia esi-isiemme muotokuville ja jotka todistavat ruumiillista ja henkistä voimaa, ei näe enää missään. Kuitenkin oli tuossa seurassa yksi erittäin lahjakas mies, joka kauniiden kasvojensa puolesta erosi kaikista muista, mutta hän ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin hänen olisi pitänyt. En tunne hänen teoksiaan, eikä hän myöskään ole aatelismies. Olkoon porvarin tai aateloidun ansiot ja nerollisuus kuinka suuret tahansa, ei minun veressäni ole pisaraakaan myötätuntoa häntä kohtaan. Sitäpaitsi näytti hän olevan niin huvitettu itsestään ja niin vähän huvitettu muista, että tulin siihen käsitykseen, että me mahdamme olla vain olioita eikä mitään olentoja noille suurille ajatusten metsästäjille. Kun nerokkaat ihmiset rakastavat, ei heidän pitäisi kirjoittaa mitään, tai muuten he eivät enää rakasta. Heidän aivoissaan on jotakin, joka on heille tärkeämpää kuin heidän rakastajattarensa. Kaikkea tätä olin huomaavinani tuon miehen käytöksessä ja olemuksessa, joka on, niin kerrotaan, opettaja, puhuja, kirjailija ja josta kunnianhimo tekee kaikkien suuruuksien palvelijan. Määräsin heti kantani: minusta oli arvotonta kiukutella seuralle vähäisestä menestyksestäni ja niinpä rupesin tanssimaan sen enempää siitä asiasta välittämättä. Minusta oli sitäpaitsi hauska tanssia. Kuulin tuntemattomista henkilöistä kaikenlaisia juoruja, joilla ei ollut mitään kärkeä; mutta ehkäpä on välttämätöntä voidakseen ymmärtää niitä tietää paljon asioita, joita minä en tiedä, sillä näin, että moni nuori herra ja nainen oli kovin huvitettu saadessaan kertoa tai kuunnella joitakin vihjauksia. Maailma on aivan täynnä arvoituksia, joita on vaikea selittää. Monenlaisia juonia on ilmassa. Minulla on terävät silmät ja hieno korva; mitä taas käsityskykyyni tulee, niin tehän tunnette sen, neiti de Maucombe.

Tulin kotiin hyvin väsyneenä ja onnellisena siitä, että olin väsynyt. Kerroin aivan vilpittömästi äidilleni, jonka seurassa olin, sieluntilani, ja hän antoi minulle sen neuvon, etten uskoisi sellaisia asioita kenellekään muulle kuin hänelle. -- "Rakas pienokaiseni", lisäsi hän, "sopiva käytöstapa riippuu yhtä paljon siitä, että tietää, mistä asioista on vaiettava, kuin siitä, että tietää, mitä on puhuttava." Tämä neuvo sai minut ymmärtämään millaiset tunteet meidän on peitettävä maailmalta, niin, ehkäpä omalta äidiltämmekin. Siinä silmänräpäyksessä tajusin myös, kuinka laaja naisellisten salaisuuksien ala on. Voin vakuuttaa sinulle, rakas hirveni, että me molemmat viattomassa avomielisyydessämme olisimme kaksi erittäin valpasta juorusisarta. Kuinka paljon asioita onkaan sormessa, joka painetaan huulille, yhdessä sanassa, katseessa! Aivan äkkiä vallan kauhistuin. Ajattelehan, ettei edes saisi antaa ilmaisua niille ilon vaistoille, jotka tanssin liikkeet tuovat mukanaan! Mutta, huokasin itsekseni, miten käy sitten meidän tunteittemme! Kävin surullisena levolle. Minulla on vielä sielussani tuskallinen tunne tästä avomielisen ja iloisen luonteen ja suuren maailman ankaroiden lakien ensimäisestä yhteentörmäyksestä. Olen ikäänkuin jo kadottanut osan valkoisesta villastani tien okaisiin pensaisiin. Hyvästi enkelini!

V.

RENÉE DE MAUCOMBE LOUISE DE CHAULIEULE.

Kuinka kirjeesi järkytti minua! Se järkytti minua etenkin siksi, että tulin verranneeksi meidän erilaisia kohtaloitamme. Millaisessa loistavassa seurapiirissä sinä tuletkaan liikkumaan! Ja miten rauhallisessa kolkassa ja miten huomaamattomana onkaan minun elämäni kuluva! Maucomben linnasta olen puhunut sinulle jo niin usein, etten enää sano siitä sen enempää; huoneeni oli jotakuinkin samassa kunnossa kuin mihin sen lähtiessäni jätin ja nyt vasta saatoin oikein ymmärtää, mikä ihana näköala siitä aukeaa Gemenos-laaksoon, jota lapsena katselin näkemättä siinä mitään erikoista. Pari viikkoa sen jälkeen kun olin saapunut kotiini, veivät isäni ja äitini minut sekä kaksi veljeäni päivälliselle erään naapurimme, vanhan herra de l'Estoraden luo. Hän on aatelismies, joka rikastumistaan on rikastunut, niinkuin maalla voi rikastua kitsaalla taloudenpidolla. Tämä vanhus ei voinut estää ainoata poikaansa joutumasta Buonaparten saaliiksi; pelastettuaan hänet sotaväen otosta täytyi hänen kuitenkin lähettää hänet kunniakaartiin v. 1813; Leipzigistä lähtein ei vanha parooni de l'Estorade saanut minkäänlaisia tietoja hänestä. Herra de Montriveau, jota herra de l'Estorade kävi tervehtimässä v. 1814, vakuutti nähneensä hänen poikansa venäläisten vankina. Rouva de l'Estorade kuoli surusta useamman kerran turhaan tiedusteltuaan häntä Venäjältä. Vanha parooni, joka on hyvin kristillismielinen, viljeli edelleen tuota teologista hyvettä, jota mekin harjoitimme Blois'ssa: toivoa. Hän sai nähdä poikansa unessa ja hän kartutti ja säästi omaisuuttaan tälle pojalle; hän korjasi talteen poikansa osuuden siitä perinnöstä, joka tuli hänelle rouva de l'Estoraden suvulta. Ei kellään ollut sydäntä laskea leikkiä ukosta. Arvaan, että juuri tämän pojan odottamatonta paluuta saan kiittää siitä, että pääsin kotiin. Kukapa olisi voinut aavistaa, että sill'aikaa kuin me ajatuksissamme seikkailimme kautta maailman, minun tuleva mieheni paraillaan hitaasti, jalkaisin vaelsi Venäjän, Puolan ja Saksan mantereita! Hänen julma kohtalonsa lientyi vasta Berlinissä, jossa Ranskan lähettiläs teki kaikkensa helpoittaakseen hänen palaustaan Ranskaan. Herra de l'Estorade vanhemmalla, joka on pientä maalaisaatelia ja omistaa kymmenentuhatta livreä vuotuista korkoa tuottavan omaisuuden, ei ole sellaista europalaista nimeä, joka voisi vallanpitäjissä herättää mielenkiintoa _chevalier_ de l'Estoraden kohtaloon. Hänen nimeensäkin oli tarttunut jonkinlaista maankiertäjän hajua.

Kaksitoista tuhatta livreä, joka on rouva de l'Estoraden omaisuuden vuotuinen korko, yhdessä isäukon säästöjen kanssa, tekevät tuosta köyhästä kunniakaartilaisesta maalaisoloihin nähden erittäin varakkaan henkilön; hänen omaisuutensa on noin kaksisataa tuhatta livreä paitsi kiinteimistöä. Ukko de l'Estorade oli ostanut _chevalier'n_ palauksen edellisenä päivänä erään kauniin, mutta huonosti hoidetun maatilan, johon hän aikoo istuttaa kymmenen tuhatta silkkiäispuuta, jotka hän on kasvattanut varsin tätä tarkoitusta varten taimitarhassaan, sillä tämä osto oli hänen mielessään jo ennen suunniteltu. Saatuaan poikansa takaisin on paroonilla enää vain yksi ajatus: naittaa hänet ja naittaa hänet jollekin nuorelle aatelisneidille. Isäni ja äitini ovat täydellisesti samaa mieltä naapurinsa kanssa, etenkin senjälkeen kun vanhus ilmaisi tarkoituksensa olevan ottaa Renée de Maucombe miniäkseen ilman myötäjäisiä ja avioliittosopimuksessa kuitata koko se summa saaduksi, joka heidän perinnöstään oli lankeava mainitun Renée'n osalle. Heti täysikäiseksi tultuaan minun nuorempi veljeni Jean de Maucombe antoi tunnusteen siitä, että hän oli saanut vanhemmiltaan etukäteen kolmannen osan siitä perinnöstä, jonka hän oli rintaperillisenä saapa. Täten Provencen aateliset perheet kiertävät herra Buonaparten inhoittavaa siviililakia, joka lähettää ainakin yhtä paljon aatelistyttöjä luostariin kuin mitä hän on heitä naittanut. Ranskan aatelisto on, päättäen siitä vähästä mitä olen tästä asiasta kuullut puhuttavan, hyvin erimielinen näistä tärkeistä seikoista.

Tuolla päivällisellä, kullanmuruni, kohtasivat hirvi ja maanpakolainen toisensa. Mutta ottakaamme asiat oikeassa järjestyksessä. Kreivi de Maucomben palvelijat olivat jälleen pukeutuneet vanhoihin nauhoitettuihin virkapukuihinsa ja reunustettuihin hattuihinsa; ajaja oli vetänyt jalkoihinsa suuret kaulussaappaat; meitä oli kokonaista viisi henkeä vanhoissa vaunuissa ja niin saavuimme me muhkeasti perille noin kahden aikaan syödäksemme päivällistä kello kolmelta parooni de l'Estoraden kartanossa eli huvilassa, miksi sitä nyt nimittäisi. Appiukollani ei nimittäin ole mitään linnaa, vaan ainoastaan yksinkertainen maatalo, joka sijaitsee erään kukkulan juurella, aivan sen kauniin laakson toisessa päässä jonka ylpeys on vanha Maucomben linna. Tämä maatila on joka suhteessa oikea maatalo: siinä on neljä kivestä tehtyä ja keltaiseksi rapattua seinää ja kauniilla punaisilla tiilikivi-liuskoilla peitetty katto. Tämä tiilikivipaino taivuttaa hiukan lakea. Ikkunoissa, jotka ovat puhkaistut sinne tänne minkäänlaisia tasasuhtaisuuden vaatimuksia silmällä pitämättä, on tavattoman suuret keltaisiksi maalatut luukut. Puutarha, joka ympäröi tätä asuntoa, on aivan tavallinen provencelainen puutarha; se on kauttaaltaan ympäröity pienillä, päällekkäin ladatuista, pyöreistä piikivistä rakennetuilla muureilla; että ne ovat taitavan muurarin kädestä lähtöisin, ilmenee etenkin siinä tavassa, millä hän on järjestänyt kivet vuoroin lepäävään vuoroin pystyyn asentoon. Niitä peittävä savikerrostuma on paikotellen irtaantunut. Hiukan herrasmaisen ulkomuodon antaa tälle talolle sisäänkäytävän kohdalla, maantietä vasten oleva ristikko-aita. Tämä ristikko-aita on pitkien itkujen tulos ja se on niin laiha, että se muistuttaa aivan sisar Angeliquea. Kiviportaat johtavat taloon ja oven edustaa koristaa katos, jollaista ei ainoakaan Loiren talonpoika huolisi valkoiseen, sinikattoiseen ja aurinkoiseen kivitaloonsa. Puutarha ja sen ympäristö ovat hirvittävän pölyisiä, puut palaneita. Näkee selvästi, että parooni ei pitkiin aikoihin ole ajatellut enää muuta kuin nousta, käydä nukkumaan ja nousta jälleen seuraavana päivänä ja koota sou'n sou'n päälle. Hän syö samaa, mitä hänen molemmat palvelijansakin, muuan provencelainen pikentti ja hänen vaimonsa vanha kamarineitsyt. Huoneet ovat sangen niukasti kalustetut. Kuitenkin oli de l'Estoraden talo nyt pukeutunut juhla-asuun. Se oli aukaissut ja tyhjentänyt kaappinsa, koonnut koko palvelijakuntansa viimeistä myöten tätä päivällistä varten, joka tarjottiin meille vanhoista, kuhmuisista hopeakulhoista. Maanpakolainen, sydänkäpyseni, on niinkuin ristikkoaitakin kovin laiha! Hän on kalpea, paljon kärsinyt, vaitelias. Hän on kolmenkymmenen seitsemän vuotias, mutta näyttää viidenkymmenen ikäiseltä. Hänen ennen niin kaunis, ebenholtsin-musta nuorukaistukkansa on harmaansekainen niinkuin leivosen siipi. Hänen kauniit siniset silmänsä ovat sisäänpainuneet; hän on vähän kuuro; joka kaikki saa aikaan sen, että hän vaikuttaa aivan surullisen hahmon ritarilta; siitä huolimatta olen armollisesti suostunut rupeamaan rouva de l'Estoradeksi ja ottamaan vastaan kaksisataa viisikymmentä tuhatta livreä, kuitenkin sillä nimenomaisella ehdolla, että saan vapaasti oman mieleni mukaan järjestää maatalon ja laittaa sille puutarhan. Olen myös ottanut isältäni lupauksen siitä, että hän Maucomben vesistöstä johdattaa jonkun pienen haaran tänne. Kuukauden kuluttua olen rouva de l'Estorade, sillä minä miellytän häntä, rakkaani. Siperian lumimaisemien jälkeen on mies tietenkin hyvin taipuvainen antamaan arvoa näille minun mustille silmilleni, jotka sinun sanojesi mukaan kypsyttävät ne hedelmät, joihin katson. Louis de l'Estorade tuntuu olevan hyvin onnellinen päästessään naimisiin _kauniin Renée de Maucomben_ kanssa, sillä tämä on nyt ystävättäresi uusi loistava arvonimi. Sill'aikaa kun sinä valmistut niittämään suuren maailman iloja, totuttelet neiti de Chaulieun osaan Parisissa, jonka olet paneva jalkoihisi, niin on hirvi-raukkasi Renée, tuo erämaiden tytär, pudonnut siitä seitsemännestä taivaasta, mihin me haaveissamme kohosimme, arkipäiväiseen todellisuuteen, joka on yhtä yksinkertainen kuin kedon kukka. Niin, olen luvannut itselleni, että tahdon lohduttaa tuota nuorta miestä, jolla ei ole ollut nuoruutta, joka äidin helmasta heitettiin suoraan sodan helmaan ja jo varhain sai vaihtaa maalais-ilot Siperian jäihin ja pakkotöihin. Päivieni yksitoikkoisuutta tulee lieventämään vaatimattomien maalaishuvitusten vaihteleva sarja. Gemenos-laakson keitaan olen ulottava aivan talomme ympärille, jota kauniit puut tulevat juhlallisesti varjostamaan. Ympäröin itseni myös Provencen aina viheriöivillä nurmimatoilla, laajennan puutarhani aina kukkulaan saakka ja sen korkeimmalle huipulle annan rakentaa jonkun soman huvihuoneen, josta ehkä voin nähdä kimaltelevan Välimeren. Oransipuu, sitronapuu ja kasvitieteen ihanimmat tuotteet tulevat kaunistamaan tätä yksinäisyyttäni, jossa minä olen oleva perheenäitinä. Luonnon häiriytymätön runous on ympäröivä meitä. Ja kun pysyn uskollisena velvollisuuksilleni, ei minun tarvitse pelätä mitään onnettomuutta. Appiukollani ja chevalier de l'Estoradella on sama kristillinen mielenlaatu kuin minullakin. Oi, kullanmuruni, elämäni viittoo edessäni samanlaisena kuin joku Ranskan valtamaantie, yksitoikkoisena ja lempeänä, ikivanhain puiden varjostamana. Kahta Buonapartea ei tähän vuosisataan mahdu; saan siis pitää lapseni luonani, jos sellaisia saan, kasvattaa niitä, tehdä niistä miehiä ja nauttia elämästä heidän kauttansa. Ellet sinä laiminlyö kutsumustasi, sinä, joka joudut jonkun maan mahtavan puolisoksi, tulevat Renée'si lapset saamaan sinusta voimakkaan suojelijan. Hyvästi siis, ainakin minun kohdaltani, kaikki ne romaanit ja omituiset tilanteet, joiden sankarittariksi kuvittelimme itseämme! Tiedän jo edeltäpäin elämäni tarinan, elämäni suuret tapaukset tulevat olemaan nuorempain herrojen de l'Estoradein ensimäiset hampaat, heidän ruokkimisensa ja ne hävitystyöt, joita he tulevat aikaansaamaan taimitarhoissani ja myös itsessäni; kirjailla heidän myssyjään ja olla sairaloisen mies-paran rakastama ja ihailema Gemenos-laakson liepeillä, kas siinä minun iloni! Ehkäpä maalaisrouva myös on viettävä jonkun viikon talvesta Marseillessa; mutta silloinkin on hänen suurmaailmansa oleva vain joku ahdas maalaisteatteri, jonka kulissit eivät laisinkaan ole vaarallisia. Minun ei tarvitse pelätä mitään, ei edes sitä ulkopuolista ihailua, joka voi tehdä meidät ylpeiksi. Silkkiäismadot tulevat erikoisesti olemaan harrastuksemme esineinä ja niitä varten tulee meillä olemaan silkkiäispuun lehtiä myytävänä. Kaikki maalaiselämän huonot puolet ja perhemyrskyt tulevat liukumaan ohitsemme huomaamattomasti, pahemmitta riitaisuuksitta: herra de l'Estorade on kerta kaikkiaan ilmoittanut antautuvansa vaimonsa johdettavaksi. Mutta kun en tule millään lailla vahvistamaan häntä tässä viisaassa päätöksessä, on hyvin luultavaa, että hän siinä pysyy. Sinä, rakas Louiseni, olet elämäni romantinen puoli. Siispä kerro minulle seikkailuistasi, kuvaa minulle kaikki tanssiaiset, juhlat, sano minulle, miten olet ollut puettuna, millaiset kukat ovat seppelöineet kauniita vaaleita kutrejasi, ja mitä miehet ovat sanoneet ja miten he ovat käyttäytyneet. Näin on meitä kaksi kuuntelemassa, tanssimassa, sormenpäittesi hienoilla tuntohermoilla aistimassa. Tahtoisinpa kernaasti huvitella Parisissa, sill'aikaa kun sinä toimit perheenäitinä Da Crampadessa, se on maatalomme nimi. Mies-raukka, joka luulee menevänsä naimisiin vain yhden naisen kanssa! Mahtaakohan hän huomata, että meitä on kaksi? Alanpa jo puhua hassutuksia. Ja koska en voi enää tehdä tuhmuuksiakaan muuta kuin edustajan kautta, lopetan. Siispä suutelo vain molemmille poskillesi, huuleni ovat vielä nuoren tytön huulet (hän ei ole uskaltanut muuta kuin tarttua käteeni). Oh, me olemme niin tuskastuttavan kunnioittavia ja sovinnaisia! Kas vain, olinpa alottaa uudestaan. Hyvästi, rakkaani!

J. K. Olen juuri avannut kolmannen kirjeesi. Kultaseni, minulla on noin tuhat livreä käytettäväni, osta niillä joitakin kauniita tavaroita minulle, sellaisia, joita ei täältä saa eikä edes Marseillesta. Kun käyt omilla ostoksillasi, niin muistele la Crampaden erakkoa. Huomaa, että kummallakaan puolen ei appivanhemmillani ole Parisissa ketään tuttavaa, joka omaisi hyvän maun ja joka voisi toimittaa ostoksia. Vastaan myöhemmin tähän kirjeeseen.

VI.

DON FELIPE HENAREZ DON FERNANDILLE.

Parisissa, syyskuulla.