Part 12

Runotaidon oli hän oppinut isältänsä, joka mainitaan olleen suuri runojen osaaja: kaikki vanhat runot ja sadut olivat hänen päässänsä, ja seurassa hän niitä lauleli ja kertoi toisten huviksi. Jaakko Räikkönen oli ahkera runoilia. Hänen runonsa tosin eivät osoita kovin rikasta mielikuvausta, mutta ne tapaukset ja asiat, joista hän runoilee, kuvataan selvästi, yleensä sujuvassa runossa ja usein varsin sattuvalla tavalla. Räikkönen on siten viimeinen meidän etevämmistä runosepistämme, ja siksipä ehkä jääkin, koska niinkuin jo ennenkin on mainittu, runon mahti näkyy olevan kansasta katoamassa. Vaikka Räikkönen kodissa ja omin päin oli oppinut kaikki tietonsa, seurasi hän kuitenkin niin tarkasti kaikkea silloin ilmestyvää suomalaista kirjallisuutta, että hänen runojensakin joukossa tapaa semmoisia, joita tuskin luulisi talonpoikaismiehen tekemiksi. Kukapa esim. luulisi suomalaisen talonpojan ryhtyvän sommittelemaan laulua "Paavin maallisen vallan lopusta" ja vieläpä sillä tavalla kuin Räikkönen sen tekee? Muutamalla onnistuneella sanansutkauksella hän näyttää "virheettömän" nimen arvottomuutta paaville, kun "syntinen" ihminen samassa vie häneltä vallan, vieläpä kuinka paavin taistelu oli samankaltainen kuin pahan hengen ottelu Mikael enkelin kanssa. Mutta suomalainen talonpoika on yleensäkin mietinnän mies, ja Räikkönen on tuosta aineesta sepittänyt paitse tähän painettua laulua toisen pitkän runonkin, vaan kuitenkin voimme sanoa että tämäkin nyt mainittu ominaisuus asettaa Räikkösen viimeisten kansanrunoiliaimme riviin, sillä se osoittaa hänen runottarensa jo ennättäneen likelle taiderunouden rajaa.

Räikkösen runoja on painettu Suomettareen, Ilmariseen ja enimmin Pietarin sanomiin. Sitäpaitse löytyy Helsingissä kaksi isompaa omakätistä kokoelmaa hänen runojansa, toinen Suom. Kirj. Seuran kirjastossa, jonne tuli prof. Julius Krohnin kuolinpesästä, toinen yksityisen hallussa. Molemmat sisältävät suurimmaksi osaksi samat runot. Merkillisin Räikkösen runoista on runo "Suomelle", jonka Räikkönen Inkeriläisenä kirjoitti vastaukseksi Oksasen runoon "Meidän vieraissa käynnit" ja jossa "vanhempi veli" Suomi, semmoisena kuin se oli esiintynyt Oksasen runossa, saapi muutamia karvaitakin totuuksia kuulla. Muista ansaitsevat huomiota "Kenpä tuon on kaiken tehnyt" iloruno Suomen kielen edistymisestä, "Iloinen sanoma" (Suometar 1861) orjain vapauttamisen johdosta, "Ammattien valio", joka antaa varsin sukkelan kuvauksen siitä tavasta jolla usein luottamusmiehet pienemmissä piireissä tulevat valituiksi, y.m.

SUOMELLE.[25]

Vasta vanhalla ijällä, Neljänkymmenen kohalla Yksin yöllä maatessani, Unetonna ollessani Muistui mielehen minulle Ruveta runon tekohon. Veli Suomesta sulosta, Ylimmästä ystävästä Ja varsin valaistuneesta, Jolle mielehen jolahti Nuorin veljensä nujompi Etelässä Inkerissä, Isännän asunnon luona, Läsnä Pietarin pihoja: Suloiselle Suomellemme, Vanhimmalle veljellemme Äitin veri vaikuttaapi, Isän into liikuttaapi, Oppia omaisiansa, Tuntea lihaisiansa, Antaa neuvoa nuoremmalle, Tukistusta tuhmemmalle, Sekä kestihin keretä.

Tuopa tuo tulisen poika, Meiän viljon veljyemme Kesken reissulta repäisi, Jott'ei kestihin kerennyt, Inkerihin ennättänyt Veljellensä nuoremmalle. Pelkäis puuttuvan puheita, Venäläistä vierasteli, Hapan haisahti nenähän, Kaali sieraimet sokaisi. Voi, sä viljon veljyeni, Voi, oma emoni poika, Kuinkas yllyt ylpeäksi: Mistä mielen moisen löysit, Haeskelit harvinaisen, Kun sä oman Inkerisi Aivan halvaksi asetit -- Sekä ruokahan rupesit. Älä kaalia kamoksu, Kyll' on kaali kaunis ruoka, Paljon parkkia parempi, Ruumenia runsahampi, Samaten myös sammalia. Ei puutu puhetta meiltä, Kyllä Inkerin isännät Aina aikoihin tulevat Sorretulla suomellansa; Samaten on saarnat meillä, Kirkkomessut myöskin vielä, Kyläkinkerit samoiten, Sekä paljon monta muuta, Kuin on Suomenkin sisässä. Että sulo Suomalainen Ylenkatsovi ystävänsä Omassansa Inkerissä, Se on kumma kummempia, Onpa outo ouompia! Virolainen veljyemme, Katkeran kovan kokenut, Alla orjuuen asunut, Niinkuin mekin meikäläiset, Ei tuo suuria sureksi Surkeasta suomestamme, Jonk' ei sanat säntillensä Viron korvissa kajaha: Eikä ruoka runsahasti Tipahtele tien kuluille, Vaikka viinoa viruisi. Kukin kielellä omalla Aina aikoihin tuleepi. Onpa veljiä omia, Sukuamme suomalaista Omassamme Aunuksessa, Äänisen avaran luona, Katalassa Karjalassa, Vienan meren rantehilla, Joille kestihin kykenit Entisinä aikoinasi, Josta sait sanoja paljon Kielellesi kankealle, Josta rustasit runosi Kalevalan kaiveskelit, Jost' on saatuna sanoja, Kanteletar kirjahankin; Sa'ut että sananlaskut, Osaksi myös arvoitukset, Isharien on iloa, Sukkapellien[26] sukua. Nämät kaksi veljeämme Ovat yhtä äitiämme.

Jos et näille joutaville Tahtoisi tutuksi tulla, Niin onpi iso-isämme Pojanpoikia enemmän, Joista voit valita kyllä, Joille kestihin kykenet, Jos vaan aika myönnyttääpi Sekä vatsa vallan suopi, Kulta käskeepi kululle. Ensiksi e'emmäs neuvon, Taluttelen taaemmaksi, Sipirian sille puolle, Uraalin ylängön taakse, Obin latvoillen osoitan, Ostjakkein omille teille, Voguulien vuotehille. Kyllä siellä kestiä kokenet, Kyllin kylmeä kukoa, Hirvestä saat pikku palasen, Oravasta aika paistin, Matkasta väsyttyäsi, Tien pitkän polettuasi, Mutta muistoa pitääpi Käsillä puhua paljon, Pantomiimilla[27] pakista. Mutta tullessa takaisin Tutustele tuttavia, Seurustele serkkusta, Syrjäänejä siltä puolta, Mordviineja maanittele, Sitten Lapille lakeille, Viljaville Venäen maille, Tieustele, tunnustele Tsheremissit ja tshuvassit, Niille kestihin kykenet! Niillä on tuvat nokiset, Koat, missä keittelevät Perjantaiksi puuroansa. Siellä on levätä lämmin, Puuroa on pehmyt syöä, Jos vaan kelle kelvanneepi.

Vielä on sukumme suuri, Lankomme laveat kyllä, Vesi suuhusi vetäypi, Jos vaan maltat muistossasi Unkaria urhoollista, Kummin heimoa omoa, Jok' on virrat vastustellut, Mylläykset maahan lyönyt, Kumoukset kannustellut. Kelpaa siellä kestiskellä, Donaun virrassa virua, Laaksot Karpathin kahella, Syöä leipää lestittynä, Makeakset maan he'elmät, Juoa kaljaa kaikenlaista; Siell' on rommit, hienot viinit, Voipi totia tokata Sekä muistomaljat juoa, Verestellä veljeyttä Suomen suurista suvuista.

Vielä vihdoin viimeiseksi Oisi mulla muistutusta Suloiselle Suomellemme, Jotta suora Suomen kansa Oisit kauniisti kotona. Kanakin valitti kerran Kulkiessansa korissa: "Paljon oisi parempi olla Kaapimassa kaalimaata"; Vasikkakin vaikeroitsi Ja älisi ilkeästi Raasalinsa[28] rattahilla Kulkiessa kaupunkihin. Vaan kun veljet Väinämöisen Asuisivat ahjon luona, Pieksisivät ahkerasti Lailla seppo Ilmarisen Joutsenen kynän neneä, Jotta saatais uusi Sampo, Kirjokansi kaunihimpi, Kuni entisten eläjäin, Kalevalan vanhan kansan, Oisi paljoa parempi. Vielä pyyän nöyrimmästi, Syökäät päälle voimakkaasti, Jotta parskuisi palaset Aina Inkerin perille, Joista Inkerin isännät Palasista pienimmistä Kotonansa korjaisivat Itsellensä sievän Sammon, Jott' ei olis Suomehen ikävä, Niinkuin nyt tätä nykyä Täytyy tuskalla tavata Sivistystä sieluillemme Vihaiselta veljeltämme, Joka joukostaan eroitti, Henkikirjoistaan kirosi Oman onnensa nojahan Suomensa sukuiset kaikki, -- Itse Ruotsihin rupesi, Ouon kielen kumppaliksi.

KENPÄ TUON ON KAIKEN TEHNYT.

Ei ole aikoja isoja Eikä vuosikymmeniä, Jolloin Paavali pakisi Korhonenkin kummasteli, Surkutellen Suomen kieltä: "Kuin tuo suora Suomen kieli Kapaloiss' on kauvan ollut Lapsen tautisen tavalla." Oi, jos nyt kaonnut kansa, Ennen ollut ja elänyt, Havajaisi hauastansa, Saisi kuulla kummempia, Ennen uskomattomia, Mitä on suotu Suomellemme, Mitä uutta uskottuna, Kun on suotu Suomen kieli, Korotettu korkealle. Tämä ihme innon tuopi Ja sanoja suuhun suopi, Kun on sorea Suomen kieli Kruunuhun sijansa saanut, Kun on markkoihin mahuttu, Hopeahan hohtavahan, Sekä vaskehen valettu. Vielä paljon monta muuta Onpi Suomelle suvaittu, Kun on karttoihin kyhätty Ruotsin kanssa rinnatusten, Sekä osiks on osattu Panna papinkirjoihinkin, Sekä on sijansa saanut Höyryhevon harjahankin. Kuinka paljon monta muuta: Koulukirjoihin ko'ottu, Näytelmiä näytettynä, Myös on koulut kaikenlaiset, Seminarit sijoitettuna, Sekä lukiot luvattu.

Kenpä tuon on kaiken tehnyt, Kuka varsin vaivan nähnyt, Kellen kiitos kerkiääpi? Sen on joukko jou'uttanut, Yksin voimin vaikuttanut, Kaunihiksi kaunistanut, Jollen muisto merkillinen, Ylistys ijän-ikuinen Niiltä kaikilta tuleepi, Jotka suomea suloovat.

_Agricola_ ensin alkoi Mainitella maiollansa, Vakanaista viihytellä. _Porthan_ portahat asetti, Ojan yli tien osoitti. _Kastreni_ kapalot katkoi; _Lönnrot_ ukko löysytteti Pussin kanssa pitkin tietä, Sekä rohtoja keräsi Pojan tauin tarpeheksi. _Gottlundi_ koettik kanssak, Vuoaikk ruat tullit tummempiak.[29] Sitten _Oksanen_ aloitti Hakea halun perästä Kaikenlaista kaunistusta Tuon poloisen pojan selälle. _Hannikainen_ hanskat hankki, _Poleni_ tuo poimet laittoi, _Tikkanenkin_ tikkaeli, _Koskinen_ kokosi paljon Noutuloita nuoremmalle, _Salmelainen_ vanhat solmi, _Kivi_ loi kirkkaita kiviä. _Kymäläinen_ pellot kylvi, _Korhonen_ kaloja hankki, _Lyytinen_ lohea pyyti; Saivat runsahan ravinnon. Kuka kaikin kerkiäisi Tieustella, tunnustella Pojan nuoren neuvojia, Kapineitten katsojia. Yksi kenkiä keräsi, Toinen kintaita kätehen, Kolmas pälsyjä paneepi, Neljäs vyöllä vyötteleepi, Viies viitan viskoaapi, Kuues se hatunkin hankki. Kun oli varsin valmihina Nuori miesi nuttuloissa, Vietiinpä tuo viimeiseksi, Sekä saatettiin salihin Isännällen itsellensä. _Aleksander_, jalo isä, Rehellinen ruhtinaamme, Katsoi pojan kaunihiksi, Päätä siivolla silitti, Tieusteli tohtoreita, Tuo'un pojan terveyttä. Tohtorit totiset miehet Ajan tulleen arvelivat, Miehen olla mieltyneenä, Vaanpa myös vakuuttelivat Ajan viel' ei tulleheksi Poikaa laskea poluille, Jott' ei tuo poloinen tuhma Kinttujansa katkaisisi Tahi taittais niskojansa, Kun ei oo isänsä käynyt Kauvemmaksi kirkkoansa, Eikä yötänsä levännyt Etempänä äitiänsä. Otto-isä oivallinen, Ruotsin valtavanhempamme, Se tahtoi talutusrihmat Vielä vuosikymmeniksi, Jott' ei kurja horjahtaisi, Tuhma joutuisi tuholle. Siitä kiitos, kierosilmä, Kost' Jumala, luppakorva, Suuri kiitos, suurnenäinen, Paljon kiitos, partasuinen, Kärhätukkainen, kumarrus, Ruotsille rehelliselle!

AMMATTIEN VALIO.[30]

Kerran kestissä hyvässä Ollessa oluen luona, Tuoll' mä starssinan tapasin, Starssina tarinat haastoi, Kuinka kunnan kuulu miehet Astunevat ammattiinsa.

Kuuluttaapi kunnan miehet Rauhatuomari kokohon. Kun ompi ko'ossa kunta, Volosti on valmihina, Rauhaa herra haasteleepi: "Talonpojat kelpo lapset, Nyt on tullunna valio, Ammateille vaihto-aika, Valitkaatte varma poika, Uskollinen ammatille, Sivistynyt siihen vielä, Staarosta saman tapainen, Kanssa myöskin kandidaaiti". Kunta kohta kiirehesti Kerääntyvät kerhopäihin Miestä miettimään parasta, Keskustellen keskenänsä: "Otetaan myö Ollin Matti". "Ei ole Ollista oliaa", Toiset tuohon tokkajavat, "Ei ole Ollilla älyä Kansan katsoa parasta. Pannaan myö Pajulan Pekko". Joku joukosta sanoopi: "Pekko parka paskapoika, Köyhä kelvotoin mokoma, Isä kerjuulla käveli, Äiti mierolla kuleksi; Saahaan myö Sahalan Heikki". Muistutteli muutamaiset: "Kaikkia pahan penikat Tahotte työ starssinaksi, Mik' ei malta yöllä maata, Senkun[31] kirjoja lukeepi, Paperia paimentaapi, Sievä on kuin siisti tyttö, Laimea tuo on kuin lammas; Taitaapi parasta olla, Jos panemme Pankin Paavon, Tuo on suuresta suvusta, Varsin suuresta jalosta: Oli tuo poikana pohatta, Isätkin oli ennen kaikki Kerjäläisten keisareita, Komentajat tuhman kansan. Tuoll' on kaunis kartanokin, Aivan vaatteetkin valitut, Riitteleepi rikkautta, Vaikk' ois neljä nälkävuotta. Jalo on kuin jättiläinen, On kuin leijona leveä". "Suuri kiitos suuret miehet", Parkaisivat pienet miehet, "Nyt on oike'in osattu, Tavattu on starssinamme".

Kun on starssina valittu, Sitten siihen kandidaatti Se valitaan sukkelasti, Pannaan nimen paimeneksi. Pienet ammatit perästä Ne valitaan varovasti. Vähän on väliä siintä Mit' on miehellä sisällä, Kun on muuten miehen muoto. Ken onpi velassa varsin, Perhe aivan puutoksessa, Takovskij[32] on staarastaksi, Aimollinen ammatiksi; Siinä verot suoriavat, Perhe henkihin herääpi. "Jok' on pojat joutununna", Rauhatuomari kysyypi. "Jo on starssina tavattu", Kaikki kunta kiljaiseepi, "Valittu on Pankin Paavo, Ylennetty yksin mielin, Sekä muutkin virkamiehet." Rauhatuomari tuleepi, Sanoopi tuo starssinalle: "Nyt kun virkahan asetan, Vitjat kannan kaulallesi, Merkin rintahan rutistan, Senkun vahvista valalla Uskottu sull' uusi virka". Siit' on saatava samassa, Pantava papin etehen. Pappipa tuo sielun paimen Neuvoileepi nöyryytetyn, Totiseksi toivottaapi Vääryyttä vihajamahan, Oikeutta ottamahan. Jonka vahvistaa valalla Uusi starssina toella, Kandidaattinsa keralla.

Kun on päätetty valio, Siihen kaunis harjakannu, Litkat[33] laitetaan lopuksi. Ensin otetaan esille Viina-ämpäri etehen, Sakuskaksi siihen kanssa Silvotuita sellin[34] luita, Leipäkäärö kummallinen, Sekä vehnäistä vähäisen, Sille sampi särpimäksi. Mitkä ei ole tottunehet Paloviinalle parihin, Tuoahan tusina oltta, Mettä melke'in samoiten. Vielä vanhat virkaheitot, Sekä kunnan kuulu miehet, Huutajat hyvemmät miehet, Noillen toti toukatahan, Annetahan oiva punssi. Vielä pienet virkamiehet, Sekä uuet että vanhat, Pikkuruisen puolestansa Antavat apua siihen Juhlan jatkohon jalohon, Eroryypyt, alkajaiset. Näillä päättyvät pitoiset, Juhlan kaula katkiaapi. Rähinä se riski siinä, Hurraan huuto oivallinen, Nosto päättääpi pitoiset. Huomisen on harmi suuri, Kallonsärky kaikenlainen, Pohmelo pahanmakuinen, Päänpakotus palkastansa.

LIEKKÖ TOTTA VAI VALETTA?

Kuulin linnun liirittävän, Kevätsirkkusen sanovan Talvipakkasen jälestä, Pitkän pilvisen perästä Suven saahessa sisälle, Levaspellon pientarelta, Haapahongasta hyvästä. Noin tuo lauloi pieni lintu, Noin tuo sirkkunen siritti. "Kun mä lensin pieni lintu Talvipakkasta pakohon, Korpin ma kotihin heitin, Variksen talon vahiksi, Kun kohta kotihin käännyin, Tianen mull' tieot hankki, Piipitti pahat pakinat, Kuink' oli kotiasiat Kaikki korpin kohtaloina.

Liekkö totta vai valetta Tiasen nuo tieot kaikki? Noin tuo lauloi pieni lintu, Noin tuo tiititti tianen, Haapahongan hallinnosta; Mull' on pieni piirikunta, Maa on ahtaaksi ahettu, Pesiä on liian paljon, Paikalleen pari satoa Kuusikymmentä keralla, Poikia si'innyt siihen Koko seitsemän satoa Siihen päälle kuusitoista, Si'innyt on siihen kanssa Kymmenkunta kirjamiestä, Jotka hiilellä hiovat, Nimen itse kirjoittavat; Viel' on oppi oivallinen Kuuen otsahan osunnut, Ne ei puutu puustaveihin, Vaan saadut koko sanoilla Painavat paperin päälle, Miss' on paikka puhtahampi Koko nimen kerrallansa, Siinä on älyä äijän! Ei siihen kykene kehno!

Vielä tuo tianen tiesi Mitä rastas raksutteli -- Liekkö totta vai valetta -- Haapahongan hallinnosta; Ett' on pantu pussiniekat, Raha-arkut ammateiksi, Jotka johtavat asiat Oman mielensä mukahan. Noill' on laki lakkareissa, Asetukset arkuissansa, Oma hyöty hyörimässä, Noill' on onneksi hyväksi Ystävät ylimmät miehet, Sukulaiset suuret miehet, Siint' on köyhät kärsimässä, Vaivaiset valittamassa.

Vielä tuo tianen tiesi Mitä varpunen valitti -- Liekkö totta vai valetta? Ett' on kuulu kunnan herra Talon vanhempi valittu Ottanut on orpolapsen, Pellot pienen pyöriäisen, Vallannut lakia vastoin Ostanut omin lupinsa.

Vielä tuo tianen tiesi Mitä peipponen pakitsi -- Liekkö totta vai valetta? Ett' on tili tietämättä, Kunnan kukkaro kutistu, Ryytirahat käytettynä Kuulun kukkaron lisäksi.

Vielä tietääpi tianen Mitä kiuru liiritteli -- Liekkö totta vai valetta? Jotta ompi uusi oppi Opittu pere-eroissa, Valittu lakia vastoin, Mist' on saatettu sakoille: Rauhatuomari tukisti Uuen keinon keksiöitä.

Vielä tuo tianen tiesi Mitä virkkoi västäräkki -- Liekkö totta vai valetta? Että kunnan kuulu herrat Jänismetsät jättelivät, Jahtiherroille jakoivat Kunnan päätöttä peräti.

Vielä tuo tianen tiesi Mitä kertti kyntörastas -- Liekkö totta vai valetta? Ei sure suurisukuiset Nyky-ammatin aloissa Rekryytejä reilatessa, Kyll' on köyhiä kylissä, Ala-arvoista perettä Suvun suuren tukkeheksi.

Vielä tiititti tianen, Vielä kertoi kehno lintu, Mutt' en kuunnella kehannut; Jos ois kurki kuulu lintu Sanonut pari sanoa, Kyll' ne oisin kirjoittanut."

RUNONI.

Runot ovat Räikkösellä Toisen miehen tähtehiä, Ko'ottu kerin ranista, Nurkkakaapista sahottu, Runon mitta mietittynä Kalevalan kannen alta, Sanat ompi noihin saatu: Osa saatu Oksaselta, Pala Paavo Korhoselta, Mahtiponti Makkoselta, Lyijyspännä Lyytiseltä, Kymäläisen kynäntynkä; Paperin palanen löytty Kynttilöitten käärimentä, Läkkitötterö tavattu, Romulootasta lokattu, Musteheksi noihin saatu Hovin herran huuhtehia. Näillä oon nitoa saanut, Sommitella, suunnitella Mitä mielehen jolahti, Mitä lensi luonnolleni. Sill' ei ole siivolliset Nää runot rumannäköiset: Mikä on harmista haettu, Murehista muiston saanut, Mikä virkettu vihasta, Juovuksista juohon saanut, Tunnon tuskista kyhätty. Tällä päätän tämän vuoen Kirjoitukset kehnonlännät: Kun tuleepi toinen vuosi, Aika uusi alkaneepi, Tuopi toisia sanoja, Parempia puustavia, Ainehia arvokkaita. Tää on toivoni toesti Sekä aivoni ajatus.

VIINASTA.

Voi! viina vihatun poika, Olut onnetoin olento, Olet riski ryöväriksi Sekä varma varkahaksi, Sukkela oot surman henki, Pettelet pyhätkin miehet, Viettelet sä viisahatkin. Oot sä pullossa punainen, Loistava lasin sisässä, Vatsahan valut hyvästi, Vähän suuta vääristelet, Kohta kallohon kohoat, Järjen seurahan järähät, Muutat mielen muille maille, Tunnon toiselle tolalle. Ymmärryksen yllyttelet Jättämään sian hitolle, Pirun pirtiksi rakennat, Kannat sinne kaikenlaista Roistoa romun sekaista, Perkeleen perehinensä, Ruman hengen renkinensä, Jotka johtavat sisähän Kuolon synnit kauhiammat, Pukin saavat partoinensa, Riikinkukon rilloinensa, Kilpikonnan koipinensa, Käärön tuovat käärmehiä, Tiikerin terävin kynsin, Saavat sinne sammakonkin, Sialle sijan tekevät; Uskon tähen sammuttavat, Armon enkelin e'emmäs Häijy henki pois ajaapi, Pyhä henki pois meneepi, Luojan kyyhky karkoaapi. Koti köyhtyypi peräti, Kukkaro kululle käypi. Nutut ryysyiksi repiipi, Ruumihin rumaksi saapi, Tautiseksi tahrajaapi, Akan karkuhun ajaapi, Lapset laittaapi perästä, Kotirauhan karkoittaapi.

Minkä tähen tää pakana, Kaiken kansan turmelia, Muoti-synti merkillinen Esivallalta vapaana Kieltämättä kierteleepi, Kansan kaiken häiritseepi? Se on ruttoa rumempi, Kamalampi käärmehiä, Merkuria[35] myrkkyisempi, Opiumin[36] oiva serkku. Miks ei kiellä korkiampi Esivalta voimallinen, Apoteekkiin anna panna Muitten myrkkyjen sekahan, Josta tohtorin lapulla Oisi sinne annettava, Missä on toella tarvis? Vaanpa on vapaus tuolla Esivallalta valittu, Laulut ovat tehty tuollen, Pirun öljyllen osattu: Samppania sankariksi, Isännäksi itse tehty, Totiviina tuollen pantu, Adjutantiksi osattu, Joukon suuren juohtajaksi Rommi, konjakki, arakki, Sotaväeksi suvaittu Paloviina kaikenlainen, Upseereiksi noitten saatu Tappelkymeli toesti, Likörit monenmakuiset, Varaväeksi valittu, Olut ilkeä osattu, Nimen kanssa kaikenlaisen. Kirje pitkäksi venyypi, Puheet puuttuvat keralla Nimellessä niitä näitä, Kirotuita kirjoittaissa Murhamiehistä monista.

Ei meri enemmän niele, Ei pala tulipalossa, Ihmiskalloja katoa, Niinkuin viinan vainon alla, Turmiossa turhan juoman. Aika ois olalle panna Asehia aika lailla Vastoin viinan vaikutusta. Papeille ois paljon työtä, Ammateille aika lailla, Esivallalle enemmän, Sota tehä suurenlainen Vastoin viinoa vihaista, Ennenkuin katoopi kunto, Äly ihmisten seasta, Arvaamaan tämä asia, Tämä vaara määrällinen Kamalaksi, kauhiaksi.

MIETTEITÄNI.

Tyhjästä on turha tullut, Joutavasta jouto henki, Sen minä minusta tunnen. Inhoelen itseäni, Kun on mulla heikko henki, Rauhatoin, rapasekainen, Varsin vailla tarkoitusta, Ilman määrättä, mitätöin, Kun se työntääpi tukulta Ajatusta aivohoni. Avaruuen alkujuurta Tahtoo, tähtiä, tavata, Ajatella aurinkoja.

Onko kuussa karjat, linnut, Kissat kiertotähtilöissä? Mitä tähtien takana? Mikä aine auringossa Lähettääpi lämpimiä? Mitä on mahassa maamme, Mitä pahamme perässä? Mitä ilman äären alla, Mitä pitkäisen puhallus? Mist' on ruohon runsas voima, Mikä sielu siemenessä? Mitä on tulen tulento, Mikä voima valkealla? Mitä on elämän alku, Mitä sieluumme salattu? Mitä unta uskon oppi, Mitä Luojamme lunastus? Mitä ihmisen ihossa: Mikä aine aivoloissa, Mitä on veri vetelä, Mistä luu lujaksi tehty? Mitä kulkevat keolla, Liikkuvaiset luonnon päällä, Matelevat maan sisässä? Mitä on meren mahassa? Luonnonkirja liian suuri, Onpi mainita mahotoin.

Vielä mulla miettimistä: Miks on kehno kerjäläinen, Miksi keisari komia, Miksi rikas röyhkiämpi, Aateliset ylpiöitä? Miks on summat summattomat Toisen taskuhun tupattu, Eikä penni pienempikään Kestä toisen kukkarossa? Miksi maat möhömahoille Onpi annettu osaksi, Talonpojan tarpeheksi Liuska liiaksi luettu? Miks on virkut virkamiehet Kestilöissä, kelpo reimat, Toimissansa torkkuvaiset? Miks ei papit paljon usko Sanojansa, saarnojansa? Miksi mestarit monesti Kulun saavat kelvottoman? Miks on kansat kaikki hullut, Kuninkaatki kurjat raukat, Kun ne suosivat sotia, Valmistavat vaaran töitä? Mun ei mahu muistohoni, Astu aivo partahani Erhetystä ihmiskunnan.

Viel' on mielessä minulla, Liian paljon luonnossani, Turhuutta tupattu paljon, Ajatuksen alla työtä, Etsimään olematointa, Mitätöintä miettimähän: Miten viljat vainiolta Massinalla maahan saisi? Miten reisurattahia, Vetäjiä vikkeliä Tehä eläinten avutta? Miten ois mitäkin tehä, Jott' ois helppo hartioille?

Niit' on liiaksi lukea Mielen kehnon mietintöjä, Mutta siintä sieluparka Saapi harmin haikiamman: Miks ei mulla mieli malta, Eikä mun ajassa anna Tavoitella tarpeellista, Kallista kalua saaha, Pysyväistä pyyeskellä, Mitä ei voro varasta, Eikä ruoste raiskaele?

TYYTYMÄTTÖMÄT.

Kuulin kerran kulkiessa Tämän maailman majassa Napisevan naisen nuoren, Valittavan varpu raukan: "Miks ei suonut suuri Luoja, Ukko ylhäinen osannut Panna naista parrakkaaksi, Tehnyt leukaa leuvakkaaksi?" Tuohon sattui saaren Matti Kujerrusta kuulemahan, Valitusta varpu raiskan. Se tuohon selon selitti, Lohutusta lainaeli: "Älä sä Helena huoli, Äläkä valita varpu Luojan lystin laitoksia! Jos ois Luoja sulle suonut Pannut parran palkinnoksi, Sä oisit parran palmikoinut, Paljon partoa lisännyt, Siihen kampoja kahellut, Käkkyröitä käämöitellyt, Sekä silkkiä sitonut, Kukkia kutonut paljon. Siint' ois suu selälle jäänyt Sekä leuvat longallensa." Mikko muistutti Matille: "Älä naapuri narise, Eipä miehetkään monesti Piä paljon parrastansa, Lahjastansa suuren Luojan, Sakset sen supuksi saapi, Partaveitsi paljastaapi Parahankin partavastan, Miehuuen jaloimman merkin". Jaakko tuohon jatkoi vielä, Loruja lisäksi laati: "Ilkiät on ihmisraukat, Ei tunne tekoja Luojan, Voimallisen vaikutusta. Laaullensa Luoja laittoi, Järjellensä järjesteli, Sorjat luomansa sovitti. Parta ei paranna naista, Vaikk' olis parahin parta; Tuoll' on paljon parjausta, Naapurista nauramista, Leuvan liikettä lujasti, Ei ois aikoa ajella -- Leukansa ne leikkajaisi", Lauri laatiipi lopuksi: "Kummallinen kuivakassa, Tahtoopi tavata aina, Mahotointa maanitella. Silmät suurena näkeepi Kolatsun[37] ka'essä toisen, Pulkan[38] toisen peukalossa, Vähäiseltä vilkuttaapi, Jos se itselle osuupi; Ihminen ikänsä aina Tyytymätöin tyhmä raukka."

PAAVIN MAALLISEN VALLAN LOPPU (1870).

Luciferi, Michaeli Keskenänsä-taisteli, Michaelin vahva mieli Luciferin voitteli; Alas syöksi istuimelta, Muutti muodon rumaksi; Riistettiin siin' virkavalta, Joutui hengeks pahaksi.

Niinpä nytkin maailmassa Virkavallat voimakkaat Ovat aina haalimassa Valtaa sekä kunniat'. Vähä aina vaikka oisi Piiri koko maailman, Ottais vielä jos vaan voisi Tähtitarha-taivahan.