Part 8

Chapter 83,159 wordsPublic domain

-- Kuule nyt, Mac, Rose sanoi tyynesti ja vakavasti, vaikka ääni värisi ja sydäntä kivisti. -- Tiedäthän että olet turmellut silmäsi lukemalla takan valossa ja hämärässä ja istumalla kirjojesi ääressä myöhään yöhön. Nyt saat kärsiä siitä, niin lääkäri sanoo. Sinun täytyy olla varovainen ja tehdä kuten hän käskee, sillä muuten... muuten sinusta tulee sokea.

-- Ei!

-- Tulee, se on totta, ja hän käski meidän sanoa sinulle, että vain täydellinen lepo voi parantaa sinut. Tiedän että se on äärettömän kovaa, mutta me tahdomme kaikki auttaa sinua kestämään sen. Minä luen sinulle päivät päästään, talutan ja palvelen sinua ja koetan tehdä kaiken helpommaksi...

Siihen hän pysähtyi, sillä hän huomasi, ettei toinen kuullut tavuakaan; sana 'sokea' näytti lannistaneen Macin tyystin, sillä hän oli haudannut päänsä tyynyyn ja makasi niin hiljaa, että Rose aivan kauhistui. Rose istui liikkumatta monta minuuttia ja tahtoi lohduttaa poikaa, mutta ei tiennyt kuinka. Siksi hän toivoi, että Alec-setä nyt tulisi, olihan hän luvannut ilmoittaa tämän surusanoman Mac-paralle.

Äkkiä kuului tyynyn sisästä tukahdettu ääni, joka tunki suoraan hänen sydämeensä -- katkerampaa nyyhkytystä Rose ei ollut milloinkaan kuullut. "Ranskan vallankumous" putosi lattialle hänen sylistään, ja hän juoksi sohvan luo, heittäytyi polvilleen sen viereen ja sanoi hellästi:

-- Rakas Mac, et saa itkeä! Se on vaarallista silmillesi. Nosta pääsi tuosta kuumasta tyynystä ja anna minun lohduttaa. Ymmärrän hyvin, että tunnet itsesi onnettomaksi, mutta älä silti itke. Minä itken sinun puolestasi, minua se ei vahingoita.

Ottaessaan tyynyn Macilta hellästi mutta päättävästi hän näki, että vihreä silmäsuojus oli mennyt ruttuun ja kastunut pilalle. Mac hypähti istualleen ja sanoi koettaen pyyhkiä paljonpuhuvat kyynelet takkinsa hihaan.

-- Älä välitä; heikot silmät valuvat aina vettä. Ei minua mikään vaivaa.

Mutta Rose tarttui hänen käteensä ja huudahti:

-- Älä koske niihin karkealla villavaatteella! Lepää siinä ja anna minun hautoa niitä, ettei tehdä mitään vahinkoa.

-- Niitä pistelee niin vietävästi. Ethän kerro pojille, että käyttäydyin kuin vauva? Mac sanoi huoaten ja teki niin kuin hoitaja käski. Rose otti silmäveden ja ohuen pellavaisen nenäliinan ja puheli:

-- Ole huoletta, en minä puhu; mutta kuka tahansa olisi joutunut suunniltaan ajatellessaan, että olisi -- oi ei -- sellaiset huolet kauas pois. Olen varma, että sinä kestät sen miehekkäästi, eikä hoito ole läheskään niin kauheata, kunhan ensin totut ajatukseen. Vuosi ei lopultakaan ole pitkä aika, ja vaikka et voikaan opiskella, voit tehdä paljon muuta hauskaa, uskotko? Sinä saat siniset suojalasit.

Ja puhellessaan lohduttavia sanoja Rose hautoi Macin kirveleviä silmiä ja valeli kuumaa otsaa kölninvedellä. Sillä aikaa potilas makasi aivan hiljaa, ja hänen ilmeensä koski kipeästi Rosen sydämeen.

-- Homeros oli sokea, samoin Milton, ja siitä huolimatta koko maailma muistaa heitä kiitollisuudella, sanoi Mac kuin itsekseen juhlallisella äänellä, eivätkä siniset suojalasit häntä lainkaan naurattaneet.

-- Isällä oli kuva Miltonista ja hänen tyttärestään, joka oli hänen kirjurinaan. Minusta se oli suloinen taulu, huomautti Rose vakavana koettaen asettua Macin asemaan.

-- Ehkä minä kuitenkin voisin opiskella, jos joku lukisi minulle ja tekisi kaiken sen, mihin silmiä tarvitaan. Luuletko että minä vähitellen voisin? kysyi Mac ja toivo kuulsi jälleen hänen äänestään.

-- Ihan varmasti, jos vain jaksat. Auringonpisto vahingoitti sinua kovin, ja nyt tohtori sanoo, että sinun hermosi ja aivosi tarvitsevat täydellistä lepoa.

-- Minä kysyn ukolta, kun hän seuraavan kerran tulee tänne, mitä minä oikeastaan saan tehdä. Sittenpä voin päättää, mitä minun on tehtävä. Mikä hullu minä olinkaan, kun annoin auringon paahtaa aivoni ja paistaa kirjaan, niin että kirjaimet tanssivat silmissä! Näen vieläkin mustia palloja hyppimässä toistensa ympäri ja tähtiä ja kaikenlaisia ihmeellisiä esineitä kun suljen silmäni. Näkevätköhän kaikki sokeat sellaisia?

-- Älä ajattele sitä. Jospa jatkan lukemista? Me tulemme kohta kaikkein hauskimpaan paikkaan ja silloin sinä unohdat tämän huolen, Rose ehdotti.

-- Ei, sitä minä en ikinä unohda. Hiiteen koko vallankumous! En tahdo kuulla siitä sanaakaan. Päätäni särkee ja minulla on kuuma. Miten hauskaa olisikaan päästä "Myrskylinnulla" merelle. Ja Mac parka pyöri ja heittelehti tietämättä, miten tyynnyttäisi tuskansa.

-- Minä laulan sinulle, ehkä nukahdat, ja silloin päivä tulee lyhyemmäksi, Rose sanoi ottaen esille viuhkan ja istuutui hänen viereensä.

-- Ehkäpä. En nukkunut paljonkaan viime yönä ja silloinkin näin ihan hulluja unia. Kuule, sano nyt toisille, että minä tiedän kaiken ja että ei siitä sen enempää. En tahdo, että he puhuvat siitä tai parkuvat minun takiani. Laula nyt, niin koetan nukkua. Jospa voisinkin nukkua koko vuoden ja herätä sitten terveenä!

-- Voi, miten minäkin toivoisin sitä.

Rose sanoi sen niin sydämensä pohjasta, että Mac liikuttui. Hän hapuili tytön esiliinaa ja piteli sen nurkasta kiinni aivan kuin olisi tuntunut hyvältä pitää sitä lähellään. Mutta hän sanoi vain:

-- Sinä olet reilu ja kiltti, Rose. Laula nyt se tuutulaulu, johon minä aina nukahdan.

Iloisena kiitoksesta Rose liehutti viuhkaansa ja lauloi vienolla äänellä vanhan skotlantilaisen laulun, joka alkaa:

"Pieni paimentyttönen uinuu unten maille."

Mene tiedä, uinuiko paimentyttönen, mutta paimenpoika matkasi vajaassa kymmenessä minuutissa unten maille, sillä murheellinen uutinen, jonka hän oli koettanut miehekkäästi kestää, oli uuvuttanut hänet tyystin.

TOISET POJAT

Rose kertoi toisille koko asian, eikä kukaan 'parkunut' Macin onnettomuuden takia tai sanonut sanaakaan, joka olisi tehnyt pojan levottomaksi. Mac keskusteli lääkärin kanssa, mutta se tuotti hänelle sangen vähän lohtua, sillä hän ei oikeastaan saanut tehdä kerrassaan mitään. Kuitenkin se toivo, että hän saisi kerran opiskella jos kaikki menisi hyvin, antoi hänelle voimaa kestää onnettomuuden. Hän alistui kohtaloonsa niin tyynenä, että kaikki ihmettelivät, sillä kukaan ei ollut aavistanut, että hiljaisessa Kirjatoukassa olisi niin paljon miehuutta ja mielenlujuutta.

Toisiin poikiin onnettomuus ja Macin osoittama kärsivällisyys tekivät syvän vaikutuksen. He olivat kaikki kilttejä hänelle, mutta eivät aina erityisen tahdikkaita koettaessaan lohduttaa ja huvittaa häntä; ja Rose huomasi, että hän oli usein masentunut heidän vierailujensa jälkeen.

Rose piti yhä edelleenkin paikkansa ylihoitajattarena ja esilukijana, vaikka pojatkin koettivat parhaansa omalla meluisella tavallaan. Joskus he olivat pahoillaan, kun näkivät että Rosen palvelukset olivat mieluisampia kuin heidän, ja salaa he kuiskailivat toisilleen, että "vanha kunnon Mac alkaa pitää tyttömäisestä hemmottelusta". Mutta he eivät voineet kieltää, että Mac tarvitsi Rosea ja että vain hän oli pysynyt uskollisesti paikallaan. Tuo tosiasia tuotti heille jokaiselle silloin tällöin ankaria omantunnon tuskia.

Rose hallitsi tässä huoneessa, sillä Jane-täti uskoi potilaan hoivaamisen melkein kokonaan hänelle huomattuaan, kuinka paljon kokemusta tyttö oli saavuttanut hoitaessaan sairasta isäänsä, ja tässä tapauksessa hänen nuoruutensa oli enemmän hyödyksi kuin vahingoksi. Mac oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei kukaan osannut hoitaa häntä niin hyvin kuin Rose, ja Rose puolestaan oppi yhä enemmän pitämään hoidokistaan, vaikka oli ensin ajatellut, että tämä kaikista seitsemästä serkusta oli vähimmän viehättävä. Hän ei ollut yhtä kohtelias ja herkkä kuin Archie, ei yhtä iloinen ja kaunis kuin Charlie, ei liioin yhtä vilkas ja valmis palvelemaan kuin Steve. Hän ei osannut pitää hauskaa kuten 'nulikat' eikä ollut niin sydämellinen ja luottavainen kuin pikku Jamie. Hän oli jörö, hajamielinen, huomaamaton, kömpelö ja vähän rikkiviisaskin, ei siis lainkaan sitä lajia, jolle Rosen kaltainen nirso, kauneutta rakastava tyttö antoi arvoa.

Mutta tämän koettelemuksen aikana Rose keksi Macissa monia hyviä ominaisuuksia, ja hän oppi paitsi säälimään myös kunnioittamaan ja rakastamaan onnetonta Kirjatoukkaa. Mac koetti olla miehekäs, kärsivällinen ja iloinen, mutta se oli vaikeampaa kuin kukaan osasi edes kuvitella. Vain pikku hoitaja näki myös hänen raskaimmat hetkensä. Rosesta alkoi tuntua, etteivät toiset antaneet Macille kylliksi arvoa, ja kerran hän ilmaisi sen tavalla, joka teki poikiin voimakkaan vaikutuksen.

Loma oli melkein lopussa, eikä Mac päässyt toisten mukana kouluun. Se masensi hänen mielensä, ja serkut koettivat kaikin keinoin piristää häntä; varsinkin eräänä iltapäivänä näytti heidät kaikki vallanneen oikea alttiuden puuska. Jamie taapersi mäkeä alas ja suoraan sairaan luo kädessään tuokkosellinen karhunvatukoita, jotka hän sanoi poimineensa kaikki itse, mikä muuten näkyikin hänen tahraisista sormistaan ja mustista huulistaan. Will ja Geordie toivat kumpikin koiranpenikkansa ajankuluksi, ja vanhemmat pojat puhuivat käydessään pelkästään jalkapallosta, kriketistä ja muista urheiluharrastuksista, jotka olivat omiaan muistuttamaan potilaalle, mistä kaikesta hän oli osaton.

Alec-setä oli vienyt Rosen kanssaan ajelulle, koska tämä hänen mielestään oli käynyt kalpeaksi kuin perunanitu istuessaan lakkaamatta puolipimeässä huoneessa. Rosen ajatukset olivat kuitenkin kaiken aikaa Macissa, ja palattuaan hän juoksi suoraa päätä sairaan huoneeseen. Siellä vallitsi hirveä sekamelska.

Pojat olivat tulleet hyvin aikein, mutta he olivat tehneet enemmän pahaa kuin osasivat aavistaakaan, ja se näkymä, joka hoitajatar Rosea kohtasi, oli surkea. Koirat haukkuivat, pikku pojat hyppivät ja tanssivat, kaikki isot pojat puhuivat yhteen ääneen; ikkunaverhot vedetty syrjään, ilma oli painostava, marjoja oli heitelty ympäriinsä ja suojus oli puoliksi poissa Macin silmiltä. Hänen kasvonsa hehkuivat ja hän oli aivan kuohuksissaan, sillä hänen äänensä kuului yli muiden, kun hän väitteli tulisesti Steven kanssa eräästä mieluisasta kirjasta.

Rose piti tätä huonetta omana valtakuntanaan, ja hän kävi rauhanhäiritsijöitten kimppuun niin kipakasti, että se hämmästytti kaikkia ja lopetti melun silmänräpäyksessä. Pojat eivät olleet koskaan ennen nähneet Rosen suuttuvan, ja vaikutus oli nyt mahtava. Oli hullunkurista nähdä, kun hän ajoi koko poikajoukon huoneesta kuin raivostunut pieni kana, joka taistelee poikasensa puolesta. He tottelivat kaikki nöyrinä; pikkupojat syöksyivät päätä pahkaa ulos, mutta kolme vanhinta jäi viereiseen huoneeseen saadakseen tilaisuuden selittää ja puolustautua. He toivoivat hartaasti voivansa lepyttää suuttuneen nuoren neidin, joka heti ryhtyi asettamaan pöytiä ja tuoleja paikoilleen.

Siinä seisoskellessaan he näkivät puoliavoimesta ovesta Rosen askartelun ja olivat onnettomia todetessaan, että he olivat ajattelemattomuuttaan aiheuttaneet paljon vahinkoa.

-- Hän pani huoneen käden käänteessä kuntoon! Me olimme aika tylsimyksiä, kun toimme sisään koirat ja pidimme niin hirveää melua, huomautti Steve katseltuaan ovenraosta.

-- Vanha Kirjatoukka kiemurtelee niin kuin saisi kyytiä, vaikka Rose hoitelee häntä kuin kissaemo. Onkohan hänkin suuttunut? lisäsi Charlie, kun kuuli Macin valittavan 'kirottua päätänsä'.

-- Kyllä Rose hänet lepyttää; mutta on kurjaa, että me saatamme hänet kiihdyksiin ja jätämme sitten Rosen tyynnyttelemään häntä. Minä tahtoisin mennä auttamaan, mutta en tiedä miten, sanoi Archie masentuneena.

-- En minäkään tiedä. Mutta eikö olekin ihme, miten käteviä naiset ovat hoitamaan sairaita? sanoi Charlie pohtien tätä kieltämätöntä tosiseikkaa.

-- Hän on ollut tavattoman kiltti Macille, aloitti Steve ikään kuin moittien itseään.

-- Parempi kuin hänen oma veljensä, pisti Archie väliin lohduttautuen sillä, että sai syyttää toista.

-- Ei sinun tarvitse minulle saarnata. Te ette ole tehneet hänen hyväkseen sen enempää, vaikka olisitte kyllä voineet, sillä hän pitää teistä enemmän kuin minusta. Minä ärsytän häntä, niin hän väittää, eikä ole suinkaan minun syyni, etten ole pystynyt enempään, penäsi Steve puolustautuen.

-- Me olemme kaikki olleet itsekkäitä ja jättäneet hänet oman onnensa nojaan. Eikä siitä kannata riidellä, vaan meidän täytyy koettaa tehdä parannus, sanoi Archie ottaen jalomielisesti moitteista omille niskoilleen enemmän kuin oikeastaan oli syytä, sillä hän oli muistanut Macia useammin kuin toiset.

-- Rose on ollut hänen luonaan kuin hyvä hengetär, eikä ollenkaan ihme, että Mac tahtoo mieluimmin hänet hoitajakseen. Minäkin tahtoisin Rosen, jos olisin niin kurjassa jamassa kuin Mac, lisäsi Charlie tuntien, ettei ollut kohdellut Rosea oikeudenmukaisesti.

-- Suoraan sanoen, pojat, me emme ole olleet Roselle niin reiluja kuin olisi pitänyt, ja meidän täytyy keksiä hänelle jokin hyvitys, sanoi Archie, joka aina tahtoi maksaa rehdisti velkansa vaikkapa velallinen olisi ollut vähäinen tyttölapsi.

-- Minua harmittaa, että härnäsin häntä sen nuken takia, jonka Jamie penkoi esille, ja sanoin häntä kapalovauvaksi, kun hän itki kuollutta kissanpoikaa. Tytöt ovat kyllä joskus aikamoisia hanhia, sitä ei voi auttaa, sanoi Steve tunnustaen vilpittömästi rikkomuksensa ja oli valmis hyvittämään ne, vaikkei tiennyt niillä tavalla.

-- Minä pyydän häneltä polvillani anteeksi, että olen kohdellut häntä kuin pikku tenavaa. Se on varmasti raivostuttanut häntä. Oikeastaan hän on vain pari vuotta minua nuorempi. Mutta hän on niin pieni ja soma, että häntä pitää melkein nukkena, sanoi Prinssi katsellen sadan kahdeksankymmenen senttinsä korkeudesta alas, aivan kuin Rose tosiaan olisi ollut kääpiö hänen rinnallaan.

-- Olkoon vain kuin nukke, mutta hänellä on hyvä sydän ja mainion terävä pää. Mac sanoo, että Rose käsittää muutamia asioita nopeammin kuin hän, ja äidin mielestä Rose on tavattoman taitava tyttö, vaikkei tiedäkään kaikkia maailman asioita. Ei sinun ollenkaan tarvitse pöyhistellä, Charlie, vaikka oletkin noin pitkä. Rose pitää Archiesta enemmän kuin sinusta, sillä Archie kohtelee häntä kunnioittavasti.

-- Kas vain, Stevehän hyökkäilee kuin tappelukukko; mutta älä ollenkaan kiukuttele, poika, siitä ei ole apua. Tietenkin kaikki pitävät Päälliköstä eniten, ja elleivät pitäisi, minä kyllä opettaisin heitä. Tyynny sinä vain ja tarkkaa omaa käytöstäsi, ennen kuin tulet toisia neuvomaan.

Prinssi sanoi tämän hyvin arvokkaasti ja hyväntahtoisesti; Archie näytti ujon tyytyväiseltä saatuaan näin imartelevaa tunnustusta, ja Steve rauhoittui täytettyään velvollisuutensa veljenä ja serkkuna. Seurasi hetken hiljaisuus, ja sinä aikana Jane-täti ilmestyi viereiseen huoneeseen teetarjottimineen, jolle oli asetettu monenlaisia herkkuja, ja valmistautui syöttämään isoa poikaansa, sillä sitä tehtävää hän ei tahtonut jakaa kenenkään kanssa.

-- Jos voit viipyä vielä vähän aikaa, pyytäisin sinua tekemään Macille uuden silmäsuojuksen; pojat ovat tahrineet tämän marjoilla ja sen pitää olla siisti, sillä huomenna Mac pääsee ulos, jos on pilvinen päivä, sanoi Jane-täti voidellen tottuneesti paahtoleipää.

-- Kyllä minä teen, Rose vastasi niin lempeällä äänellä, että poikien oli vaikea uskoa sitä samaksi, joka hetkistä aikaisemmin oli vihan vimmassa komentanut: "Ulos tästä huoneesta, heti paikalla joka mies!"

Samassa Rose astui saliin ja istahti sanaakaan virkkamatta työpöydän ääreen. Oli hullunkurista nähdä kolmen ison pojan tuijottavan pientä tyttöä, joka vakavana pujotti vihreää silkkilankaa neulansilmään. Kaikki he tahtoivat jotenkin ilmaista katumustaan, mutta eivät tienneet miten aloittaa. Rosen juhlallinen ilme osoitti selvääkin selvemmin, että tyttö aikoi säilyttää arvokkuutensa, kunnes syylliset olisivat perin juurin nöyrtyneet. Äänettömyys alkoi käydä painostavaksi, kun Charlie, jolla oli erinomainen taito hieroa sovintoa, äkkiä heittäytyi polvilleen Rosen eteen, löi rintoihinsa ja sanoi epätoivoisella äänellä:

-- Rakas serkku, suo anteeksi tämä kerta! Minä en enää milloinkaan tee sellaista.

Rosen oli vaikea pysyä totisena, mutta hän onnistui sentään ja sanoi arvokkaasti:

-- Macilta sinun on pyydettävä anteeksi, ei minulta. Minulle te ette ole tuottaneet mitään vahinkoa, mutta hänelle ehkä paljonkin päästäessänne sisään niin ajattelemattomasti valoa ja melutessanne ja puhuessanne hänelle asioista, jotka kiihdyttivät häntä.

-- Luuletko todella, että me olemme saaneet pahaa aikaan? kysyi Archie huolissaan, ja Charlie heittäytyi omantunnon vaivoissa lattialle pöydän jalkoihin.

-- No ihan varmasti, sillä hänellä on kauhea päänsärky, ja hänen silmänsä ovat punaiset kuin -- kuin tämä tyyny, vastasi Rose pistäen vakavana neulansa tyynyyn, joka oli punainen ja pullea kuin hyötymansikka.

Tämän lyhyen tiedotuksen kuultuaan Steve kirjaimellisesti repi hiuksiaan, sillä hän työnsi sormensa huolellisesti kammattuun tukkaansa ja pörrötti sitä aika lailla, aivan kuin se olisi ollut ankarin rangaistus jonka hän saattoi itselleen keksiä. Charlie rukoili lattialla, että joku hirttäisi hänet; mutta Archie, johon tapaus koski syvimmin, ei puhunut mitään, vaan vannoi itsekseen lukevansa Macille ääneen, kunnes hänen omat silmänsä olisivat punaiset kuin tusina neulatyynyjä.

Kun Rose näki, kuinka terveellisen vaikutuksen hänen esiintymisensä oli tehnyt pahantekijöihin, hänestä tuntui, että oli aika leppyä ja herättää heissä vähän toivoa. Hän ei voinut kuitenkaan olla antamatta lattialla loikovalle Prinssille pientä ojennusta, sillä tämä oli loukannut hänen tunteitaan useammin kuin ehkä aavistikaan; niinpä Rose antoi sormustimellaan luunapin pojan päälaelle ja sanoi alentuvasti kuin joku korkeampi olento, joka katsoo maan matosen puoleen:

-- Älä ole typerä, vaan nouse pystyyn. Minä neuvon sinulle paljon järkevämpää tekemistä kuin tuo kieriskely lattialla.

Charlie totteli heti ja istahti jakkaralle Rosen jalkojen juureen; toisetkin syntiset vetäytyivät lähelle kuullakseen viisauden sanoja hänen huuliltaan, ja tämän nöyryyden lepyttämänä Rose sanoi äidillisesti:

-- Jos te todella tahdotte olla kilttejä Macille, muistakaa ettette koskaan puhu hänelle peleistä, joihin hän ei voi ottaa osaa, ettekä lavertele kuinka hauskaa teillä itsellänne on ollut. Lukekaa hänelle rauhallisesti jotakin hyvää kirjaa, rohkaiskaa häntä sillä ajatuksella, että hän vielä pääsee kouluun, ja auttakaa häntä vähä vähältä opiskelemaan. Te voitte tehdä sen paremmin kuin minä, sillä minähän olen vain tyttö enkä opiskele latinaa, kreikkaa enkä muita vaikeita aineita.

-- Mutta silti sinä osaat monia asioita paljon paremmin kuin me; sen sinä olet osoittanut käytännössä, sanoi Archie katsoen Roseen niin lämpimästi, että tyttö ilahtui. Silti hän ei malttanut olla antamatta Charlielle vähän lisää kuritusta vaan sanoi niskojaan nakaten ja muikistaen huulia, jotka väkisinkin olivat vetäytyä hymyyn:

-- Hauskaa että ajattelet noin, vaikka olenkin vain tällainen 'kummallinen kana'.

Huomautus sai Prinssin kätkemään kasvonsa; Steve taas kohotti ylpeästi päänsä huomattuaan, ettei tuo nuoli ollut tarkoitettu hänelle. Archie nauroi, ja nähdessään sinisten silmien vilkkuvan veitikkamaisesti ruskeitten sormien lomasta Rose nipisti sovinnollisesti Charlieta korvasta ojentaen näin palmunoksan rauhan merkiksi.

-- Nyt siis kaikki on hyvin ja suunnitelma valmis Mac-paran hyväksi, sanoi Rose hymyillen niin suopeasti, että pojista tuntui kuin aurinko olisi äkkiä alkanut täydellä terällä paistaa paksun pilven väistyttyä.

Myrsky oli puhdistanut ilman ja sitä seurasi neuvottelu, jonka aikana tehtiin varsin vaihtelevia ja yllättäviä suunnitelmia, sillä jokainen oli valmis uhraamaan Mac-paran alttarille, ja Rose oli johtotähti, johon toiset nöyrinä katsoivat. Tietenkään näin ylevä mieliala ei voinut kestää kauan, mutta sen muisto säilyi vielä sittenkin, kun ensimmäinen innon puuska oli jäähtynyt.

-- No niin, nyt se on valmis, ja toivottavasti huomenna on pilvistä, Rose sanoi saatuaan valmiiksi uuden suojuksen, jonka edistymistä pojat olivat kiinnostuneina seuranneet.

-- Minä olen tilannut oikein paisteisen päivän, mutta teenkin ilmojen kirjurille muutosehdotuksen. Hän on hyväntahtoinen kaveri ja ottaa sen kyllä huomioon, olkaa huoletta, sanoi Charlie, jonka vallaton mieli oli palannut.

-- Helppo sinun on laskea leikkiä, mutta miltähän itsestäsi tuntuisi käydä viikosta viikkoon silmät peitossa, herraseni? Ja Rose hillitsi Charlien kuohuvaa vallattomuutta sitomalla suojuksen pojan silmille, kun tämä istui tyynyllä hänen jalkojensa juuressa.

-- Se on inhottava! Ota se pois, kuule, ota se pois! En ollenkaan ihmettele, että Mac-parka on synkkämielinen käyttäessään tällaista kapinetta. Charlie katseli tuota kidutusvälinettä niin totisena, että Rose suopeasti irrotti sen ja meni sanomaan Macille hyvää yötä.

-- Minä saatan Rosen kotiin, sillä alkaa jo hämärtää ja hän on arka, sanoi Archie unohtaen, että oli usein virnistellyt tuon arkuuden takia.

-- Kai se tehtävä kuuluu pikemminkin minulle, minun veljeänihän hän hoitaa, ryhtyi Steve puolustamaan oikeuksiaan.

-- Mennään kaikki yhdessä; se on hänestä hauskaa, ehdotti Charlie tarttuvassa ritarillisuuden puuskassa.

-- Mennään vaan! vastasivat toiset, ja he lähtivät kaikki Rosen mukaan tämän suureksi ihmeeksi ja salaiseksi tyydytykseksi. Tosin Archie yksin huolehti Rosesta, sillä toiset kaksi loikkivat aitojen yli, juoksivat kilpaa ja painivat keskenään koko matkan.

Perille päästyään he rauhoittuivat, kättelivät sydämellisesti ja tekivät parhaan kumarruksensa; sitten he kääntyivät arvokkaasti kotiinpäin kuin ainakin herrasmiessaattajat. Rose katseli heidän jälkeensä tyytyväisenä ja tuumi:

-- Juuri noin minua pitää kohdella!

VUORISTOSSA

Loma-aika loppui, pojat menivät kouluun, ja Mac-parka jäi kotiin. Hänen ei tarvinnut enää oleskella hämärässä; hän käytti sinisiä silmälaseja, kuljeskeli ympäriinsä ja koetti huvittaa itseään miten parhaiten taisi rasittamatta silmiään. Jokainen joka on joskus ollut tuomittuna toimettomuuteen, tietää kuinka tukalaa se on, ja ymmärtää myös Macin mielentilan, joka sai hänet eräänä päivänä sanomaan epätoivoissaan Roselle:

-- Kuule, ellet sinä keksi minulle jotain työtä ja huvia, minä ammun kuulan kallooni niin totta kuin elän.

Rose juoksi Alec-sedän luo neuvoa kysymään, ja tämä määräsi sekä potilaan että hoitajan kuukaudeksi vuoristoon Jessie-tädin ja Jamien kanssa. Pumpula ja hänen äitinsä liittyivät joukkoon, ja eräänä kirkkaana syyskuun aamuna astui kuusi varsin iloista ihmistä Portlandiin menevään pikajunaan. Siinä oli kaksi hymyilevää äitiä ruokakoreineen ja huopineen, nuori tyttö kirjasalkku käsivarrellaan, pitkä hoikka poika lakki silmillä ja kaksi lasta, jotka istuivat jalat ojossa, pyöreät kasvot säteillen sanomatonta ihastusta.

Vihdoin he pitkän päivämatkan jälkeen ajoivat avaraan vihreään pihaan, jossa valkoinen varsa, ruskea lehmä, kaksi kissaa, neljä kissanpoikasta, joukko kanoja ja tusinan verran vanhoja ja nuoria ihmisiä huvitteli parhaansa mukaan. Kaikki nyökyttivät ja hymyilivät herttaisesti, ja vanha vilkas rouva suuteli vastasaapuneita vieraita puhellen samalla sydämellisesti:

-- Onpa hauska nähdä teitä. Tulkaa sisään lepäämään, tee joutuu tuossa tuokiossa, te olette varmasti kovin väsyneitä. Lizzie, ohjaa vieraat yläkertaan; Kitty, mene sinä auttamaan isää, että saatte tavarat sisään; Jenny ja minä katamme pöydän siksi kun tulette alas. Siunatkoon noita pienokaisia, he tahtovat mennä katsomaan kissoja -- no kyllä te saatte ne nähdä.

Kolme sievää tytärtä pyyhälsi töihinsä, ja vieraat tunsivat heti kotiutuvansa, sillä kaikki olivat vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Jessie-täti oli iki-ihastunut kotikutoisiin mattoihin, peitteisiin ja sieviin huonekaluihin; Rose juoksi ikkunasta ikkunaan, sillä jokaisesta avautui kuin kaunis taulu; ja pikku väki ystävystyi heti talon lasten kanssa, kun nämä kantoivat heille sylin täydeltä kissanpentuja ja kananpoikasia.