Part 11

Lontoossa on, niinkuin sanottu, 1,292,737 henkeä, jotka ansaitsevat yksikolmatta shillinkiä tai vähemmän viikossa perhettä kohden, mutta muistettava on, että olemme tutkineet viisihenkistä yhdelläkolmatta shillingillä elävää perhettä. On suurempia perheitä, on monia perheitä, jotka elävät yhtäkolmatta shillinkiä vähemmällä, ja työn saanti on monesti epäsäännöllistä. Itsestään herää kysymys, kuinka he tulevat toimeen. Vastaus on, että he eivät tule toimeen. He eivät tiedä, mitä eläminen on. He elää kituuttavat kurjemmin kuin eläimet, kunnes armelias kuolema heidät vapauttaa.

Ennenkuin astumme vielä synkempään syvyyteen, tulkoon esille puhelintyttöjen asema. He ovat puhtaita, kukoistavia Englannin tyttäriä, joiden elintason ehdottomasti ja välttämättömästi pitäisi olla eläinten elintasoa korkeammalla. Muuten he eivät voi säilyä puhtaina, kukoistavina Englannin tyttärinä. Palvelukseen ryhtyessään puhelintyttö saa yksitoista shillinkiä viikkopalkkaa. Jos hän on nopea ja taitava, saattaa hän viidennen vuoden päättyessä saada korkeimman palkan, yhden punnan. Hiljattain esitettiin sellaisen tytön viikkomenoista taulukko lordi Londonderrylle. Se oli tällainen:

Vuokra, lämpö ja valo 7 sh. 6 pennyä Ravinto kotona 3 " 6 " Ravinto työpaikalla 4 " 6 " Raitiotiemaksut 1 " 6 " Pesu 1 " 0 "

Yhteensä 18 sh. 0 pennyä.

Tästä ei jää mitään vaatteisiin, virkistykseen eikä sairauden varalle. Eivätkä useat tytöt kuitenkaan saa edes kahdeksaatoista shillinkiä, vaan yksitoista, kaksitoista ja neljätoista shillinkiä viikossa. Heidän täytyy saada vaatteita ja vaihteluksi jotakin huvitusta, mutta...

Toisiansa miehet sortaa usein, mutta naista sortavat he aina.

Vast'ikään pidetyssä ammattikuntain kongressissa Lontoossa kaasutyöläisten ammattikunta ehdotti annettavaksi parlamenttikomitealle sellaisen evästyksen, että tämän tulisi esittää lakiehdotus, joka kieltäisi viittätoista vuotta nuorempain lasten käyttämisen työssä. Herra Shackleton, parlamentin jäsen ja pohjoisten kihlakuntain kutojain edustaja, vastusti ehdotusta kutomatyöläisten puolesta, jotka, kuten hän sanoi, eivät voineet jäädä lastensa ansioita vaille eivätkä tulla toimeen ansaitsemillaan palkoilla. Päätöstä vastaan äänestivät 514,000:n työläisen edustajat, ja sen puolesta 535,000:n työläisen edustajat. Kun 514,000 työläistä vastustaa päätöstä, mikä kieltää viisitoista vuotta nuorempien lasten ansiotyön, on selvää, että ääretön joukko maan täysikasvuisista työläisistä nauttii palkkaa, mikä on pienempi kuin toimeentulominimi.

Olen keskustellut Whitechapelin naisten kanssa, jotka eivät saa täyttä shillinkiäkään kaksitoistatuntisesta työpäivästään pukuneulomo-hikipajoissa, sekä housujentekijättärien kanssa, jotka keskimäärin saavat sellaisen ruhtinaallisen viikkopalkan kuin kolme neljä shillinkiä.

Hiljattain poimittiin ilmoille tieto, että erään rikkaan liikehuoneen palveluksessa on miehiä, jotka saavat ruoan ja kuusi shillinkiä viikossa kuudesta kuudentoista tunnin työpäivästä. Ilmoitustaulujen kantajat saavat neljätoista pennyä päivältä; ja heitäkin on. Katukaupustelijain ja hedelmänmyyjäin keskimääräinen viikkoansio on vain kymmenen, kaksitoista shillinkiä. Tokkamiehiä lukuunottamatta kaikkien sekatyömiesten keskimääräinen ansio on alle kuudentoista shillingin viikossa, ja tokkamiesten kahdeksan, yhdeksän shillinkiä. Nämä numerot on otettu kuninkaallisen komissionin kertomuksesta ja ovat virallisesti luotettavia.

Kuvailkaahan mielessänne vaimo-vanhusta, joka murjottuna ja kuolemaisillaan elättää itseänsä ja neljää lastansa ja maksaa kolme shillinkiä viikossa vuokraa, tehden tulitikkulaatikoita 2 1/4 pennystä krossin. Kaksitoista tusinaa laatikoita 2 1/4 pennyn palkkiosta ja lisäksi itse kustantaen liisterin ja langan. Hän ei ollut milloinkaan saanut vapaata päivää, ei sairastaakseen, ei levätäkseen eikä virkistyäkseen. Joka Jumalan päivä, sunnuntaitkin, hän teki työtä neljätoista tuntia. Hänen päiväurakkansa oli seitsemän krossia, ja siitä hän sai 1 sh. 3 3/4 pennyä. Yhdeksänkymmenenkahdeksan tunnin työviikkona hän teki 7,066 laatikkoa ja ansaitsi 4 sh. 10 1/4 pennyä, vähennettynä liisterin ja langan arvolla.

Viime vuonna sai herra Thomas Holmes, tunnettu poliisioikeuden sielunpaimen, kirjoitettuaan naistyöläisten asemasta, seuraavan kirjeen:

Herra. -- Suokaa anteeksi rohkeuteni, mutta luettuani, mitä olette sanonut naisraukoista, jotka työskentelevät neljätoista tuntia päivässä kymmenen shillingin viikkopalkalla, pyydän saada esittää oman tilani. Olen kaulanauhojen tekijä enkä koko viikon työstä voi ansaita muuta kuin viisi shillinkiä, ja minulla on huollettavana taudinsyömä miesparka, joka ei ole ansainnut pennyäkään kymmeneen vuoteen.

Kuvitelkaapa naista, joka osaa kirjoittaa näin selvän, järkevän ja kieliopillisesti virheettömän kirjeen, ylläpitämässä miestään ja itseään viiden shillingin viikkopalkalla. Herra Holmes kävi hänen luonaan. Hänen täytyi kumartua päästäkseen sisälle huoneeseen. Siellä makasi vaimon sairas mies, siellä hän työskenteli päivät pitkät, siellä hän keitti, söi, pesi ja nukkui, ja siellä hän ja hänen miehensä elivät ja odottivat kuolemaansa. Sielunpaimenelle ei ollut tilaa missä istua, paitsi vuode, joka osittain oli nauhojen ja silkkien peitossa. Sairaan miehen keuhkot olivat viimeisellä tuhoutumisasteella. Hän yski ja ryki limaansa alituisesti, ja vaimo keskeytti työnsä auttaakseen häntä hänen kohtauksissaan. Silkkinen pöly, joka nauhoista lähti, ei ollut hyväksi miehen taudille, eikä liioin hänen tautinsa silkkinauhoille eikä näiden nauhojen tuleville myyjille ja käyttäjille.

Herra Holmes kävi erästä toistakin tapausta katsomassa. Nuorta, kahdentoista-vuotiasta tyttöä syytettiin poliisioikeudessa ruokatarpeiden varastamisesta. Hän huomasi tytön olevan yhdeksän-vuotiaan pojan, seitsen-vuotiaan raajarikon pojan ja yhden vielä nuoremman lapsen äidin sijaisena. Hänen äitinsä oli leski ja teki puseroita. Hän maksoi viikossa viisi shillinkiä vuokraa. Hänen talouslaskelmansa viimeisin muistiinpano oli tällainen: teetä 1/2 pennyä, sokeria 1/2 pennyä, leipää 1/4 pennyä, margariinia 1 penny, öljyä 1 1/2 pennyä ja polttopuita 1/2 pennyä. Te hyvät perheenäidit, joiden sydän osaa tuntea sääliä ja lempeyttä, kuvitelkaapa itse ostelevanne ja hoitavanne taloutta tällaisessa mittakaavassa, kattavanne pöydän viidelle hengelle ja pitävänne silmällä kaksitoista-vuotiasta äidin sijaista, jotta hän ei varastaisi ruokatarpeita pikku veljilleen ja sisarilleen ja samalla alati ompelevanne, ompelevanne ja ompelevanne kuin painajaisen ahdistamana puseroita, edessänne pelkkää toivottomuutta ja tienne loppupäässä vaivaishoidokin ruumisarkku irvistämässä.

XIX.

GETTO.

Yhteen aikaan Euroopan kansat sulkivat epämieluisat juutalaiset erikoisiin juutalaiskortteleihin, gettoihin. Mutta tätä nykyä on taloudellisesti vallitseva luokka yhtä tylysti, joskaan ei yhtä väkivaltaisesti, sulkenut epämieluisat, mutta välttämättömät työläiset yhtä kurjiin kuin suunnattomiin gettoihin. Itä-Lontoo on sellainen getto, missä rikkaat ja vallanpitäjät eivät viihdy, minne matkailija ei milloinkaan poikkea, mutta missä kaksi miljoonaa työläistä parveilee, sikiää ja kuolee.

Ei saa luulla, että Lontoon kaikki työläiset olisivat kerääntyneet Itäpäähän, mutta siihen suuntaan vuoksivesi kiihkeästi virtaa. Varsinaisen kaupungin köyhäinkortteleita hävitetään myötäänsä, ja kodittomiksi joutuneiden päävirta suuntautuu itään. Viimeisten kahdentoista vuoden aikana yhdessä ainoassa piirissä n.s. "rajantakaista Lontoota", joka on Aldgaten, Whitechapelin ja Mile Endin takana, väkiluku on lisääntynyt 260,000:lla eli kuusikymmentä prosenttia. Tämän piirin kirkkoihin, sivumennen sanoen, mahtuu vain joka kolmaskymmenesseitsemäs täysikasvuisesta väestöstä.

Itäpäätä sanotaan usein peloittavan yksitoikkoisuuden kaupungiksi, varsinkin sitä nimittävät niin hyvinsyöneet optimistiset uteliaat, jotka katselevat asioita niiden pinnalta ja hämmästyvät siellä kaiken sietämätöntä samanlaisuutta ja kehnoutta. Ellei Itäpää ansaitsisi sen pahempaa nimeä kuin peloittavan yksitoikkoisuuden kaupunki, ja ellei työväki ansaitsisi minkäänlaista vaihtelua, kauneutta eikä huvia, se ei olisi niinkään huono asuinpaikka. Mutta Itäpää ansaitsee pahemman nimen. Sitä pitäisi sanoa kadotuksen kaupungiksi.

Se ei ole mikään takakujain kaupunki, niinkuin muutamat luulevat, mutta voidaan sanoa, että se on yhtä ainoata mahdottoman suurta takakujaa. Tavallisen siivollisuuden silmillä katsottuna ja mies- ja naiskuntoa mittapuuna pitäen sen kehnoista kehnoimmat kadut ovat kaikki takakujia. Missä on kosolta sellaista nähtävää ja ääntä, jota et sinä, enemmän kuin minäkään, sallisi lastemme nähdä ja kuulla, se on paikka, jossa ainoankaan ihmisen lapset eivät saisi asua, nähdä ja kuulla. Missä et sinä, enemmän kuin minäkään, sallisi vaimojemme viettää päiviänsä, se on paikka, missä ei kenenkään muunkaan miehen vaimo saisi viettää päiviänsä. Sillä Itäpäässä rehoittavat elämän riettaudet ja sen karkeat raakuudet. Siellä ei ole minkäänlaista yksinäisyyden rauhaa. Paha pilaa hyvän, ja kaikkiin tarttuu sama mätä. Viaton lapsuus on suloista ja kaunista, mutta Itä-Lontoossa viattomuus on haihtuva kupla, ja sinun on se tavattava, ennenkuin se ryömii kapaloistaan, sillä muuten huomaat, että pienokaiset ovat yhtä riettaan viisaita kuin aikuiset.

Kultaisen säännön soveltaminen osoittaa, että Itä-Lontoo on sopimaton asuinpaikka. Missä ette haluaisi oman pienokaisenne elävän, kehittyvän ja saavan itselleen tietoja elämästä ja elämän ilmiöistä, se ei ole sopiva paikka toistenkaan lapsille elää, kehittyä ja saada itselleen tietoja elämästä ja elämän ilmiöistä. Tämä kultainen sääntö on yksinkertainen, eikä muuta tarvitakaan. Kansantalous ja ajattelijasuuruuksien opit saavat mennä hornan kattilaan, jos ne sanovat muuta. Mikä ei ole kyllin hyvä teille, ei ole kyllin hyvä toisillekaan, ja siinä kaikki.

Lontoossa on 300,000 asukasta, jotka perheinä asuvat yhden huoneen asunnoissa. Paljon, paljon useampia asuu kahdessa ja kolmessa huoneessa, jotka, eri sukupuolet sikin sokin eläen, ovat yhtä täyteen sullotut kuin yksihuoneisetkin asunnot. Laki määrää 400 kuutiojalkaa tilaa joka hengelle. Armeijan kasarmeissa on kullakin sotilaalla 600 kuutiojalkaa tilaa. Professori Huxley, joka yhteen aikaan oli lääkärinä Itä-Lontoossa, oli aina sitä mieltä, että kullakin henkilöllä pitäisi olla 800 kuutiojalkaa tilaa ja sitä pitäisi hyvin tuulettaa puhtaalla ilmalla. Mutta Lontoossa on 900,000 sellaista ihmistä, jotka asuvat pienemmässä kuin lain määräämän 400 kuutiojalan tilavuudessa.

Herra Charles Booth, joka vuosikausia on järjestelmällisesti tutkinut ja luokitellut työtätekevää kaupunkiväestöä, arvioi Lontoossa olevan 1,800,000 _köyhää ja hyvin köyhää_ ihmistä. Mielenkiintoinen on hänen määritelmänsä. _Köyhällä_ hän tarkoittaa niitä perheitä, joiden kokonaistulo viikossa on kahdeksastatoista yhteenkolmatta shillinkiin. _Hyvin köyhät_ ovat paljon tämän tason alapuolella.

Työväenluokan taloudelliset isännät eristävät eristämistään tätä luokkaa muista piireistä, ja tämä kehityskulku, joka saa aikaan yhteensulloutumista ja liika-asutusta, johtaa välttämättömästi moraalin häviämiseen. Tässä seuraa ote Lontoon kunnallisneuvosten äskettäin pidetyn kokouksen pöytäkirjasta, joka on kuivaa ja virallista, mutta paljastaa riviensä välistä kokonaisen maailman kauheuksia:

Herra Brace tiedusti terveyshoitolautakunnan puheenjohtajalta, oliko hänen huomiotaan kiinnitetty erinäisiin vakaviin liika-asutuksen tapauksiin Itäpäässä. St. Georgen itäpiirissä asui mies vaimoineen ja heidän kahdeksanhenkinen perheensä yhdessä ainoassa pienessä huoneessa. Tähän perheeseen kuului viisi tytärtä, kaksikymmentä-, seitsemäntoista-, kahdeksan- ja neljä-vuotias sekä aivan pienokainen, ja kolme poikaa, viisitoista-, kolmetoista- ja kaksitoista-vuotias. Whitechapelissa mies, vaimo ja heidän kolme tytärtään, kuusitoista-, kahdeksan- ja neljä-vuotias, sekä kaksi poikaa, kymmenen- ja kaksitoista-vuotias, asuivat vielä pienemmässä huoneessa. Bethual Greenissä mies, vaimo ja neljä poikaa, kolmekolmatta-, yksikolmatta-, yhdeksäntoista- ja kuusitoistavuotias, sekä kaksi tytärtä, neljätoista- ja seitsemänvuotias, asuivat myös yhdessä ainoassa huoneessa. Hän kysyi, eikö paikallisten viranomaisten velvollisuutena ollut estää sellaista vaarallista liika-asutusta.

Mutta kun 900,000 henkeä tosiasiallisesti asuu lainvastaisissa olosuhteissa, niin viranomaisilla on enemmän kuin tarpeeksi tekemistä. Jos liika-asutusta harvennetaan, niin häädetyt siirtyvät johonkin toiseen samanlaiseen pesään, ja kun he siirtävät tavaransa yöllä käsirattailla (yksiin käsirattaisiin mahtuu koko talous ja vielä nukkuvat lapset), niin on melkein mahdotonta pysyä heidän jäljillään. Jos terveydenhoitolaki vuodelta 1891 yht'äkkiä ja täydellisesti pantaisiin voimaan, niin 900,000 henkeä saisi määräyksen lähteä asunnoistaan ja siirtyä kadulle, ja 500,000 huonetta olisi rakennettava, ennenkuin heidät voitaisiin saada laillisesti asutetuiksi.

Kehnot kadut näyttävät ulkopuolelta vain kehnoilta, mutta seinien sisäpuolella on saastaisuutta, kurjuutta ja murhetta. Seuraava murhenäytelmä saattaa olla järkyttävä lukea, mutta tulee muistaa, että sen todellinen tapahtuminen on ollut vielä paljon järkyttävämpi.

Devonshire Place-torin ja Lisson Grove-kadun varrella kuoli joku aika sitten vanha seitsemänkymmentäviisi-vuotias vaimo. Kuolemansyytä tutkittaessa asianomainen virkamies vakuutti, että "hän ei huoneesta löytänyt muuta kuin läjän vanhoja syöpäläisten vallassa olevia ryysyjä". Hän oli itsekin ollut helisemässä sieltä tarttuneiden syöpäläisten kanssa. Huone oli ollut kauheassa siivossa, eikä hän ollut milloinkaan nähnyt sellaista. Joka paikka oli ollut aivan täynnä syöpäläisiä.

Lääkäri kertoi, että "hän oli tavannut vainajan makaamassa selällään tulisijalla. Hänellä oli ollut yllään jokin vaate ja sukat. Ruumis oli ollut aivan elävänä syöpäläisistä, ja kaikki huoneessa olevat vaatteet ihan harmaina niistä. Vainaja oli hyvin huonosti ravittu, ja hän oli tavattoman laiha. Hänellä oli suuria haavoja jaloissaan, ja hänen sukkansa olivat liimaantuneet kiinni näihin haavoihin. Haavat olivat syöpäläisten aikaansaamia."

Muuan tutkimuksessa saapuvilla ollut mies kirjoitti: "Onnettomuudekseni satuin näkemään vaimoraukan ruumiin sen maatessa ruumishuoneessa, ja nytkin hirveän näyn muisto saa minut värisemään. Siinä hän makasi ruumishuoneen lavitsalla niin nälkiintyneenä ja laihana, että hän oli vain nahka- ja luukasa. Hänen hiuksensa, joihin lika oli paksulti iskostunut, kuhisivat syöpäläisiä. Hänen luisevilla rinnoillaan mateli satoja, tuhansia, myriadeja syöpäläisiä."

Ellei teidän äitinne sovi kuolla sillä tavalla, silloin ei olisi tämänkään vaimon, olipa hän kenen äiti tahansa, sopinut sillä tavalla kuolla.

Piispa Wilkinson, joka on oleskellut Zulu-maassa, sanoi hiljattain: "Ainoankaan afrikkalaisen kylän päällikkö ei sallisi moista nuorten miesten ja naisten, poikain ja tyttöjen Babelin-sekamelskaa." Hän tarkoitti liika-asutuksessa elävän väestön lapsia, joilla viisi-vuotiaina ei ole enää mitään opittavaa, vaan on paljon sellaista unohdettavaa, mitä he eivät milloinkaan unohda.

Ilmeistä on, että geton köyhäin talot ovat paljon tuottavampia kuin rikkaitten asumukset. Köyhän työläisen on ensiksikin pakko asua eläimen tavalla, ja toiseksi hän vielä saa maksaa asunnostaan suhteellisesti enemmän kuin rikas mies tilavasta mukavuudestaan. Asuntokeinottelijain luokka on saattanut syntyä köyhäin asuntokilpailun varassa. Ihmisiä on enemmän kuin huoneita, ja heitä on paljon työhuoneissa, kun eivät voi muualta suojaa saada. Huoneistoissa ei ole ainoastaan vuokralaisia, vaan myös vuokralaisten vuokralaisia ja vuokralaisten vuokralaistenkin vuokralaisia ja niin edelleen, samoin yksityisissä huoneissa.

"Osa huonetta vuokrattavana." Tämä ilmoitus oli kiinnitetty hiljattain erääseen akkunaan, tuskin viiden minuutin kävelymatkan päässä St. James Hallista. Pastori Hugh Price Hughes vakuuttaa, että vuoteita vuokrataan kolmivuoro-järjestelmän mukaan -- toisin sanoen vuoteella on kolme vuokraajaa, joista kukin hallitsee sitä kahdeksan tuntia kerrallaan, niin ettei se koskaan ennätä jäähtyä, ja onpa vielä permantotilakin vuoteen alla samoin vuokrattu kolmivuorojärjestelmän mukaan. Terveydenhoitoviranomaiset eivät ollenkaan pidä outona seuraavaa järjestelyä: huoneessa, tilavuudeltaan 1,000 kuutiojalkaa, on kolme täysi-ikäistä naishenkilöä vuoteessa ja kaksi täysi-ikäistä naishenkilöä vuoteen alla; ja huoneessa, jonka tilavuus on 1,650 kuutiojalkaa, on yksi täysikasvuinen mieshenkilö ja kaksi lasta vuoteessa ja kaksi täysikasvuista naishenkilöä vuoteen alla.

Seuraavassa on luonteenomainen esimerkki huoneesta, jossa on käytännössä kaksivuoro-järjestelmä -- kunnioitettava seikka. Sitä, hallitsee päivällä nuori nainen, joka öisin on työssä hotellissa. Kello seitsemän illalla hän luopuu huoneesta, ja muurarintyöntekijä tulee tilalle. Kello seitsemän aamulla tämä luopuu siitä ja menee työhönsä, ja samaan aikaan nainen palaa työstään.

Pastori W. N. Davies, Spitalfiedsin kirkkoherra, on laatinut tilastoa muutamista seurakuntansa kaduista. Hän selittää:

Erään kadun varrella on kymmenen taloa -- viisikymmentäyksi huonetta, melkein kaikki noin seitsemänkymmentäkaksi neliöjalkaa -- ja 254 ihmistä. Kuudessa tapauksessa vain 2 ihmistä asuu samassa huoneessa, ja muissa lukumäärä vaihtelee kolmesta yhdeksään. Eräässä toisessa korttelissa, jossa on kuusi taloa ja kaksikolmatta huonetta, asuu 84 ihmistä -- 6, 7, 8 ja 9 henkeä samassa huoneessa useissa tapauksissa. Eräässä kahdeksan huonetta käsittävässä talossa on 45 henkeä -- yhdessä huoneessa 9 henkeä, toisessa 8, kahdessa 7 ja yhdessä 6.

Tämä geton liika-asutus on pakon eikä suinkaan minkään mielihalun aiheuttama. Lähes viisikymmentä prosenttia työläisistä maksaa vuokraa vähintään neljänneksen, enintään puolet ansiostaan. Keskimääräinen vuokra Itäpään suurimmassa osassa on neljästä kuuteen shillinkiin huonetta kohti viikossa, mutta ammattitaitoiset konemiehet, jotka ansaitsevat kolmekymmentäviisi shillinkiä viikossa, saavat luovuttaa viisitoista shillinkiä kahdesta tai kolmesta ahtaasta pikku kommakosta, joissa he epätoivoisesti yrittävät saada aikaan jotakin kotielämän tapaista. Ja vuokrat nousevat yhtä mittaa. Erään kadun varrella Stepneyssä on korotus vain parin vuoden aikana ollut kolmestatoista kahdeksaantoista shillinkiin, toisen kadun varrella yhdestätoista kuuteentoista shillinkiin ja vielä kolmannen varrella yhdestätoista viiteentoista shillinkiin; ja äskettäin vielä vuokrattiin Whitechapelissa kahden huoneen huoneisto kymmenellä shillingillä, mutta nyt se maksaa yksikolmatta shillinkiä. Idässä, lännessä, pohjoisessa ja etelässä vuokrat nousevat. Kun maan hinta on 20,000--30,000 puntaa acrelta, niin jonkunhan täytyy maksaa maan omistajalle.

Herra W.C. Steadman kertoi puheessaan alahuoneessa Stepneyssä olevasta valitsijakunnastaan seuraavaa:

Tänä aamuna muuan leski pysäytti minut vajaan sadan yardin päässä asunnostani. Hänellä on kuusi lasta elätettävänä, ja hänen asuntonsa vuokra on neljätoista shillinkiä viikossa. Hän ansaitsee elantonsa vuokraamalla taloansa asunnontarvitsijoille ja käymällä päiväpalkoin pyykillä tai siivoamassa. Vaimo kertoi minulle vesissä silmin, että isäntä oli koroittanut vuokran neljästätoista kahdeksaantoista shillinkiin. Mitä saattoi vaimo tehdä? Mitään asunnonvälitystoimistoa ei ole Stepneyssä. Joka paikka on liiaksi täynnä.

Luokkavalta voi pysyä vain luokkakurjuuden nojassa, ja kun työläiset on ahdettu gettoon, eivät he voi päästä sen tuottamasta kurjuudesta. Syntyy lyhyttä ja kitukasvuista kansaa -- sukukuntaa, joka räikeästi eroaa isäntäinsä sukukunnasta, katukäytäväin kansaa, jolta puuttuu ryhtiä ja voimaa. Miehistä tulee sen irvikuvia, mikä elävän miehen tulisi olla, ja heidän vaimonsa ja lapsensa ovat kalpeita ja sairaalloisia, silmät mustilla renkailla, kumaroita ja veteliä; ja he menettävät jo aikaisin kaiken muotonsa ja kauneutensa.

Asiata pahentaa vielä se, että geton ihmiset ovat ihmisjätettä, mätäperäistä sukua, joka on jätetty jäljelle edelleen mädäntymään. Ainakin puolentoista vuosisadan kuluessa on heistä seulottu parhaat pois. Voimakkaat miehet, rohkeat toimintakyvyn miehet ja kunnianhimoiset miehet ovat matkanneet pois rehevämmille ja vapaammille maailmanäärille luomaan uusia maita ja kansoja. Ne, jotka ovat olleet kyvyttömiä, heikkoja sydämeltään, päästään ja käsistään, samoinkuin taudinsyömät ja toivottomat, ovat jääneet sukua jatkamaan. Ja vuodesta vuoteen on vielä heiltäkin viety paras, minkä ovat siittäneet. Missä tahansa jäntevä ja kasvultaan komea mies pääsee varttumaan, hänet värvätään sotaväkeen. "Sotilas", sanoo Bernard Shaw, "ulkomuodoltaan sankari, isänmaallinen maansa puolustaja, on itse asiassa vain onneton mies, jonka hätä on houkutellut tarjoutumaan kanuunanruoaksi säännöllisesti jaettavasta ravinnosta, asunnosta ja vaatteista."

Tämä alituinen työväestön parhaimmiston seulominen on surkastuttanut jäljellejääneet suurimmalta osaltaan säälittävän kurjaksi jätteeksi, joka getossa painuu syvimmälle pohjaan. Elämän viini on puserrettu heistä ja vuodatettu muun maailman vereen ja rotuun. Jäljelle on jäänyt pohjasakka, ja se on eristetty ja upotettu omaan kurjuuteensa. Heistä tulee irstaita ja elukkain kaltaisia. Tappaessaan he tappavat käsin ja antautuvat sitten tylsinä vangitsijoilleen. Heidän rikoksissaan ei ole mitään ylpeätä rohkeutta. He sohia nylkyttävät toveriaan tylsällä veitsellä tai takovat hänen päätänsä rautakangella ja istuvat sitten odottamaan poliisia. Vaimon pieksäminen on miehen etuoikeus avioliitossa. Heillä on jaloissaan merkilliset raudoitetut tai muulla metallilla silatut kengät, ja kolhittuaan lastensa äidin kulmat mustiksi he iskevät hänet maahan ja potkivat ja tallaavat häntä aivan kuin Lännen orhi potkii ja tallaa kalkkarokäärmettä.

Geton alimpain luokkain vaimo on samalla lailla miehensä orja kuin intiaanivaimo. Ja jos minä olisin nainen ja saisin valita vain jommankumman osan näistä kahdesta, niin olisinpa mieluummin intiaanivaimo. Miehet ovat taloudellisesti riippuvaiset isännistään, ja vaimot ovat taloudellisesti riippuvaiset miehistään. Seurauksena on, että vaimo saa sen selkäsaunan, mikä miehen pitäisi antaa isännälleen, eikä vaimo voi mitään. Heillähän on lapsukaiset, ja mies on leivän hankkija, eikä vaimo uskalla lähettää häntä vankilaan, koska hän ja lapset silloin jäisivät näkemään nälkää. Harvoin saadaan miehen syyllisyys todistetuksi, kun sellaiset tapaukset joutuvat oikeuteen. Tavallisesti piesty vaimo ja äiti itkee ja rukoilee oikeutta päästämään hänen miehensä vapaaksi lasten takia.

Vaimoista tulee rivosuisia lutkia tai henkisesti murtuneita ja koirankaltaisia olentoja, jotka menettävät senkin vähän kainouttaan ja itsekunnioitustaan, mikä heissä on jäljellä tyttöajoiltaan, ja kaikki painuu yhteiseen peittämättömään kurjuuden likaläjään.

Joskus pelkään itse yleistäväni tämän geton elämän joukkokurjuutta ja epäilen vaikutelmaini olevan liioiteltuja, olevani liian lähellä itse kuvaa ja perspektiivin puuttuvan. Sellaisina hetkinä katson parhaaksi etsiä toisten ihmisten todistuksia osoittaakseni itselleni, että en ole liian kiihtynyt enkä näe olemattomia. Frederick Harrison on minusta aina tuntunut selväpäiseltä ja tasapuoliselta mieheltä, ja hän sanoo: