Part 10

"Juna oli oivallinen", jatkoi Matherfield. "Saavuimme Southamptoniin vähää vaille kahdeksan -- minuutin tai parin myöhästyneinä. Minulla oli nälkä ja jano; olin senvuoksi iloinen, kun näin myladyn pistäytyvän ravintolahuoneeseen heti vaunusta lähdettyään. Niin tein minäkin. Olin varma siitä, ettei hän lainkaan epäilisi minun kaltaistani tyyntä, tavallisen näköistä miestä. Jos hän suvaitsisi vilkaista minuun -- hän oli perin kopealta näyttävä nainen, sen huomasin -- niin hän pitäisi minua kauppamatkustajana. Emmekä olleetkaan kovin kaukana toisistamme ravintolassa; hän istui pienen pöydän ääressä, nauttien teetä ja jotakin syötävää; minä olin tarjoilupöydän vieressä. En tietystikään pienimmälläkään merkillä ilmaissut kiinnittäväni häneen lainkaan huomiota -- mutta sain tarkastella häntä läpikotaisin pariin, kolmeen otteeseen. Hän on todella komea, siitä ei ole epäilystäkään, herra Hetherwick -- hyvin säilynyt nainen! Mutta senhän olette nähnyt itsekin."

"Teidän tulee muistaa, että olen nähnyt hänet vain kahdesti", huomautti Hetherwick nauraen. "Kerran Victoria-asemalla, kun neiti Hannaford osoitti hänet minulle; toisen kerran toissayönä kehnossa kaasuvalossa. Muuten luotan sanaanne, Matherfield. No, entä kuinkas sitten kävi?"

"Niin, hän ei hätäillyt juodessaan teetään ja syödessään voileipiään", jatkoi Hetherwick. "Kaikki hänen liikkeensä olivat perin verkkaisia, sen vakuutan teille. Vihdoin hän lähti -- minä tietysti perässä, ikäänkuin sattumalta ja huolettomana. Southamptonin läntinen asema, jolle juna meidät toi, on, kuten tiedätte, jonkun matkan päässä kaupungista, ja otaksuin hänen ottavan auton. Mutta niin hän ei tehnyt, vaan poistui asemalta jalkaisin. Niin minäkin -- parin-, kolmenkymmenen askeleen päässä hänen jälessään. Hän ei kiirehtinyt; minusta hän tuntui tahallaan vitkastelevan. Vihdoin välähti mieleeni syy -- hän odotti liiketoimistojen avaamista. Siinä olin oikeassa: heti kun kello löi kymmenen, hän joudutti kävelyään ja oikaisi suoraapäätä määräpaikkaansa. Ja arvatkaapa, mikä se oli!"

"En osaa aavistaakaan", virkkoi Hetherwick.

"Valkoisen Tähden laivayhtiön toimisto!" ilmoitti Matherfield. "Hän meni suoraan sinne ja astui heti sisälle! Minä luonnollisesti jäin odottamaan ulkosalle sellaiseen paikkaan, josta hän ei näkisi minua tullessaan jälleen ulos. Hän viipyi sisällä parikymmentä minuuttia. Palattuaan hän kääntyi toiseen osaan kaupunkia. Ja lähellä vanhaa porttia tai puomia -- tai miksi sitä nimitettäneen -- joka sulkee kadun, kadotin hänet näkyvistäni -- lopullisesti!"

"Sattui kai joku poikkeuksellinen syy, Matherfield", huomautti Hetherwick. "Miten se kävi?"

"Oman typeryyteni vika!" murahti Matherfield. "Siirsin katseeni hänestä erikoisen sankassa väkijoukossa -- kaupungissa alkoi liike olla hyvin vilkasta. Satuin vain sallimaan huomioni kiintyä toisaalle -- ja hän oli poissa! Aluksi luulin hänen poikenneen johonkin myymälään. Pistäydyin useissa -- niin uskallettua kuin se olikin -- mutta häntä ei näkynyt, ei kuulunut. Vetelehdin sinne tänne, mutta tuloksettomasti. Sitten päättelin hänen pujahtaneen jollekin syrjäkadulle tai -kujalle tai johonkin sivusolaan -- ja päässeen kynsistäni. Maleksittuani vielä vähän aikaa, astellen umpimähkään pitkin katuja -- mikä meidän ammatissamme on kehnoa hommaa parhaimmissakin tapauksissa, sillä silloin on kaikki sattuman varassa -- päätin tehdä rohkean tempun ja varmistautua ainakin yhdestä seikasta."

"Mistä? Miten?" tiedusti Hetherwick.

"Arvelin, että minun oli otettava selkoa, mitä varten hän oli käynyt 'Valkean Tähden' toimistossa", vastasi Matherfield. "Ei tietystikään ollut asiain näin ollen tarpeellista herättää epäluuloja häntä kohtaan. Mutta pidän itseäni hieman diplomaattina ja tein suunnitelmani. Menin toimistoon, sain käsiini muutaman konttoristin, joka ulkomuodosta päättäen näytti osaavan säilyttää salaisuuksia, ilmoitin hänelle, kuka olin, ja näytin hänelle valtakirjani ja pyysin häneltä haluamiani tietoja. Sain ne. Onneksi oli sama mies järjestänyt lady Riversreaden asian ja muisti hänet perin hyvästi. Oli kulunut hiukan yli puolentoista tunnin siitä, kun hän oli ollut siellä."

"Ja mitä varten hän oli siellä käynyt?" kysyi Hetherwick. "Mitä saitte tietää?"

Matherfield nyökkäsi merkitsevästi.

"Juuri sen, mitä odotinkin", hän sanoi. "Hän oli tilannut toisen luokan matkapaikan New Yorkiin _Tartaricissa_, joka lähtisi samana iltapäivänä, H. Cunninghamin nimelle. Heti kun sain sen tietää, tiesin taaskin pääseväni hänen jäljilleen -- enää minun ei tarvinnut haeskella häntä kaupungista. Otin selvän siitä, että matkustajia alettiin päästää laivaan kello kahdesta lähtien; aluksen piti lähteä viiden ja kuuden välillä. Kehoitettuani vielä kerran konttoristia pysymään vaiti ja esitettyäni hänelle uskottavan syyn tiedusteluuni lähdin levähtämään hiukan ja oikeissa ajoin istuuduin varhaiselle, mukavalle murkinalle -- ihmisen on huokaistava silloin tällöin, kuten ymmärrätte, herra Hetherwick."

"Juuri niin, Matherfield -- olen aivan samaa mieltä", vakuutti Hetherwick. "Mutta uskonpa, että aivonne siitä huolimatta olivat työssä syödessänne ja juodessanne."

"Niin olivat, sir", myönsi Matherfield. "Niin -- kehittelin suunnitelmiani. En luonnollisestikaan aikonut matkustaa New Yorkiin; se ei tullut kysymykseenkään. Mutta tahdoin puhutella naista. Päätin pitää varani, kun hän saapuisi _Tartariciin_ -- koska hän oli yksin, tulisi hän otaksuttavasti aikaisin. Suunnittelin pyytää häntä syrjään, puhutellen häntä tietysti lady Riversreadeksi, ilmaista hänelle, kuka olin, ja näyttää hänelle paperini sekä kysyä häneltä, voisiko hän antaa minulle tietoja eräästä tohtori Cyprian Baseveriesta. Arvelin katsoa, minkä vaikutuksen se tekisi häneen, ennen kuin tiedustaisin mitään muuta; jos hän hämääntyisi, joutuisi ymmälle ja erikoisesti, jos hän vastaisi minulle kierrellen ja vältellen, kysyisin hänellä suoraan, oliko hän, ennen kuin meni avioliittoon sir John Riversreade-vainajan kanssa, sama rouva Whittingham, joka noin kymmenen vuotta sitten asui jonkun aikaa Valkoisen Karhun hotellissa Sellithwaitessa. Ja melkeinpä päätin pidättääkin hänet, jos hän myöntäisi sen ja jos katsoisin olevan syytä siihen."

"Aioitteko mennä niin pitkälle?" huudahti Hetherwick.

"Kyllä! Minulla olisi ollut siihen oikeus", vastasi Matherfield. "Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä en tavannut häntä! Olin lähtöpaikalla paljoa ennen kahta ja hankin varman tiedon siitä, ettei siihen mennessä ollut _Tartariciin_ noussut ainoatakaan matkustajaa. Tähyilin niin tarkasti kuin vain yhdellä silmäparilla varustettu ihminen suinkin voi kymmenen minuuttia yli yhdestä kaksikymmentäviisi minuuttia yli viiteen, mutta nainen ei tullut. Luonnollisestikin voidaan väittää, että hän pujahti alukseen huomaamattani, mutta minä olen varma, ettei hän mennyt laivaan. Ei, sir! Minun mielipiteeni on, että hän tarkemmin ajateltuaan ei lähtenytkään -- matkarahan tai sen osan menettäminen ei merkitsisi mitään niin varakkaalle naiselle kuin hänelle -- tai että hän alkoi viimeisellä minuutilla pelätä eikä rohjennut näyttäytyä laivalla!"

"Pelätä! Miksi?" kysyi Hetherwick.

Matherfield naurahti merkitsevästi.

"Laivan lähistöllä oli kaksi tai kolme meikäläistä Scotland Yardista", hän selitti. "En tiedä, mitä he etsivät; en tiedustanut sitä. Mutta pyysin myöskin heitä pitämään silmällä rouvashenkilöä, jonka kuvasin heille täydelleen -- minkä vuoksi olen aivan varma, ettei hän saapunut laivaan. Saattoihan hän tulla satamaan, tuntea -- ei koskaan tiedä -- jonkun miehistämme ja -- livistää. Minä en ainakaan saanut häntä silmiini. En nähnyt häntä enää sen jälkeen, kun kadotin hänet näkyvistäni aamulla. Niin pitkällä siis olen!"

"Palasitte -- voitettuna?" huomautti Hetherwick.

"No niin, jos haluatte käyttää sitä sanaa", myönsi Matherfield. "Tulin takaisin seitsemän ja kolmenkymmenenkahdeksan junassa. Ja lopen uupuneena! Mutta vielä en luovu tästä yrityksestä, herra Hetherwick, ja pyytäisin teiltä erästä palvelusta. Neiti Hannafordhan on Riversreade courtissa. Sinne pääsee puhelimella tietystikin. Pyytäisin teitä soittamaan sinne varhain huomenaamulla ja kysymään häneltä, voiko hän tulla tapaamaan teitä tärkeän yksityisen asian tähden Dorkingiin puolenpäivän aikaan. Mikä paikka olisi mukava?"

"'Valkoinen Hevonen' käy laatuun", ehdotti Hetherwick.

"Hyvä siis -- Valkoisen Hevosen hotellissa keskipäivällä", jatkoi Matherfield. "Menemme Dorkingiin -- sillä minä tulen mukaan -- kymmenen ja kymmenen junassa Victoria-asemalta. Olkaa hyvin varovainen puhelimessa, herra Hetherwick! Älkää ilmoittako, mistä syystä tulette Dorkingiin! Älkääkä missään nimessä mainitko lady Riversreadea millään tavoin! Sanokaa neiti Hannafordille vain se, että teillä on tärkeä syy, jonka vuoksi teidän olisi tavattava hänet! ja -- järjestäkää kohtaus!"

"Kyllä se järjestyy", vakuutti Hetherwick. "Neiti Hannaford voi helposti ajaa Dorkingiin Riversreade courtista. Mutta en tiedä, mitä hänestä tahdotte."

"Malttakaa huomiseen saakka", vastasi Matherfield viekkaan näköisenä. "Saatte nähdä. Tapaan teidät Victoria-asemalla täsmälleen kello kymmenen."

NELJÄSTOISTA LUKU

Kiristystäkö?

Hetherwick ei vielä silloinkaan tietänyt, mistä syystä Matherfield halusi tavata Rhonan, kun hän ja Matherfield astelivat Dorkingin asemalta High-kadulle ja suuntasivat matkansa "Valkoiseen Hevoseen". Matherfield seisahtui muutamien metrien päähän hotellin ovesta.

"Odotetaan ulkosalla neiti Hannafordia", hän sanoi. "Kysyn täällä häneltä paria seikkaa. En tahdo antautua edes siihen vaaraan, että meitä kuultaisiin."

Jonkun minuutin kuluttua Rhona saapui autossa; nähtyään miehet hän tuli heitä vastaan. Matherfield kävi asiaan vitkastelematta.

"Neiti Hannaford", hän alkoi, vilkaisten varovasti ympärilleen ja puhuen hiljaa, "onko lady Riversreade nyt kartanossa? Hän on!" hän jatkoi, kun Rhona nyökkäsi. "Milloin hän sitten palasi?"

"Hyvin varhain eilen aamulla", vastasi Rhona empimättä. "Seitsemän ja neljänkymmenenviiden junalla Victoria-asemalta. Hän oli kartanossa puoli kymmenen."

Matherfiled kääntyi Hetherwickiin päin kasvoillaan äärimmäisen tyrmistynyt ilme.

"Riversreade courtissa puolikymmenen eilenaamulla -- tiistaina!" hän huudahti. "Mahdotonta! Omin silmin näin hänet eilen aamulla puolikymmenen Southamptonissa."

"Olen aivan varma siitä, ettette nähnyt!" tokaisi Rhona, naurahtaen ivallisesti. "Olette jonkun kummallisen harhavaikutelman vallassa, herra Matherfield. Lady Riversreade oli puolikymmenen eilen aamulla täällä omassa talossaan minun seurassani. Sen voin vannoa!"

Miehet katsoivat toisiinsa. Kumpikin näytti tekevän toiselle äänettömän kysymyksen. Äkkiä Matherfield lausui kysymyksensä ääneen kummastelevasti ja harmistuneesti.

"Mikä ihmeen otus on sitten se nainen, jota seurasin Southamptoniin?"

Matherfield ei saanut vastausta. Rhona, joka ei lainkaan käsittänyt hänen puhettaan, loi Hetherwickiin hämmästyneen ja kysyvän katseen. Ja Hetherwick huomasi ajan sopivaksi selityksille.

"Kuulkaahan!" hän virkkoi. "Meidän on puhuttava näistä asioista, emmekä voi seisottaa neiti Hamnafordia kadulla. Tulkaa hotelliin -- otamme yksityisen huoneen, jossa syömme puolista ja saamme keskustella kenenkään kuulematta. Olette hieman ymmällä kaikesta tästä", hän jatkoi jonkun minuutin kuluttua, kun he olivat varmasti kolmisin ja puolinen oli tilattu. "Eikä ihmekään! Mutta minun lienee parasta kertoa teille, missä Matherfield ja minä olimme maanantai-iltana ja mitä Matherfield puuhasi koko eilispäivän. Nähkääs", hän lopetti suppeasti selostettuaan Rhonalle äskeiset tapahtumat, "olin ehdottoman varma siitä, että nainen, jonka näin tulevan Vivianista maanantai-iltana, oli sama nainen, jota te sunnuntaiaamuna osoititte Victoria-asemalla minulle lady Riversreadena -- hän oli puettu samalla tavoin, se on varma -- lyhyesti sanoen, vakaumukseni on, että hän oli lady Riversreade. Sitten olemme, sekä Matherfield että minä, yhtä varmat siitä, että näimme saman naisen tulevan St. Maryn rakennusryhmästä vähäistä vaille kello viisi eilenaamulla, ja Matherfield seurasi häntä Southamptoniin. Tähän asti emme ole lainkaan epäilleet sitä, että hän oli lady Riversreade -- emme vähääkään!"

"No niin", virkkoi Rhona, naurahtaen epäuskoisesti, "en voi luonnollisestikaan väittää, ettette maanantai-iltana nähneet lady Riversreaden tulevan Vivianista. Lady Riversreade oli varmasti Lontoossa sunnuntaista puolelta päivin eilenaamuun saakka ja saattoi maanantai-iltana käydä Vivianissa jostakin syystä. Siitä en tiedä mitään. Mutta sen tiedän, ettei hän eilen ollut Southamptonissa, sillä hän palasi kotiin Riversreade courtiin puolikymmenen tienoilla aamulla eikä ole poistunut talosta senjälkeen. Se on selvä totuus!"

"Sitten en jaksa sitä ymmärtää!" huudahti Matherfield. "Ja sanon vielä kerran: jos se nainen, jonka perässä menin Southamptoniin, ei ollut lady Riversreade, niin kuka hän sitten oli? Sanon enemmänkin: jos se henkilö, jonka näimme tulevan Vivianista ja jota seurasimme Paddingtoniin, oli todella lady Riversreade, ja jollei hän ollut se nainen, joka eilen aamulla ilmestyi vuokrakasarmista ja jonka jälessä minä lähdin, niin silloin täytyy lady Riversreadella olla kaksoisolento, joka asuu St. Maryn rakennusryhmässä! Se siitä!"

"Mitä siihen tulee", puuttui Hetherwick puheeseen, "niin en tullut eilen illalla maininneeksi teille, Matherfield, että kävin eilen toistamiseen siinä talossa, jossa olimme vahdissa, ja suoritin varovaisia tiedusteluja vastapäätä asuvasta pitkästä, komeasta naisesta. Sain jonkun verran selville. Se nainen, jota seurasimme sinne ja jonka jälessä te juoksitte eilen, tunnetaan siellä nimellä madame Listorelle. Hän on hyvin vähän asunnossaan, mutta maksaa säännöllisesti vuokransa. Hän on joskus poissa pitkiä toveja yhteen menoon -- häntä nähdäänkin siellä harvoin. Ja hänen luullaan kuuluvan teatterimaailmaan. Isännöitsijä, joka nämä tiedot antoi, näki hänet asunnossaan maanantaina."

Matherfield läjähytti toisen kätensä toiseen kämmeneensä. "Se on valenimi!" hän huudahti. "Voin panna vetoon vaikka mitä siitä, että hän on lady Riversreade! Poissa asunnostaan pitkiä aikoja! Tietystikin -- koska hän on täällä upeassa talossaan. Pitää sitä vuokra-asuntoa jotakin tarkoitusta varten ja nimittää itseään -- kuinka se olikaan? Nimi kuulosti ranskalaiselta."

"Mutta jos asia on niin", huomautti Hetherwick, vilkaisten vaivihkaa Rhonaan, "on kuitenkin tuiki mahdotonta, että lady Riversreade oli Riversreade courtissa eilen ja Southamptonissa samaan aikaan! Totisesti!"

"Niin, se käy yli minun ymmärrykseni!" jupisi Matherfield. "Tiedän, mitä näin! Jos jotakin on viassa, niin syy on teidän, herra Hetherwick! Minä en tunne tätä lady Riversreadea! Mutta sen tiedän, että te sanoitte lady Riversreadeksi sitä naista, jonka näimme tulevan kerhosta. Se, sir, oli sama nainen, jota seurasin!"

"Se nainen, jonka näin tulevan Vivianista, oli sama kuin se, jota neiti Hannaford osoitti minulle lady Riversreadena", vakuutti Hetherwick tyynesti. "Se on varma! Mutta --"

Tässä hänet keskeytti puolisen saapuminen. Ei hiiskuttu mitään, ennen kuin kaikki kolme olivat istuutuneet pöytään ja tarjoilija lähetetty pois. Sitten Rhona katsahti seuratovereihinsa ja hymyili.

"Te molemmat näytte päässeen hyvin lupaavalle asteelle!" hän sanoi. "Aluksi luulin sitä ehdottomaksi umpikujaksi, mutta --"

"Eikö se sitten ole?" tokaisi Hetherwick. "Tällä hetkellä en käsitä miten siitä pääsisi yli tai ympäri."

"Minusta tuntuu, että alatte saada jotakin selville", vastasi tyttö. "Kaikki tämä, niin häkellyttävää kuin se onkin, on parempi kuin ei mitään. Minullakin on uutisia -- jos olette varmat siitä, ettei kukaan voi meitä kuunnella."

"Siitä olkaa huoleti!" rauhoitti häntä Hetherwick. "Täällä on ovet kunnollista, lujaa, vanhaa työtä, ja ne sulkeutuvat tiiviisti. Mitä sitten?"

Rhona kumartui hieman eteenpäin ja hiljensi ääntään.

"Eilen oli vähän hälyä kartanossa tai ainakin hoitolassa", hän alkoi, "tuosta Baseveriesta".

"Ahaa!" äänsi Hetherwick. "Sepä mielenkiintoista! Kertokaahan!"

"No niin, kuten jo mainitsin, saapui lady Riversreade eilen Lontoosta noin kello yhdeksän ja kolmekymmentä", jatkoi Rhona. "Hänen seurassaan oli majuri Penteney."

"Kuka on majuri Penteney?" tiedusti Matherfield.

"Hän on entinen upseeri, joka on hyvin innostunut Riversreaden hoitolaan ja huolehtii sen asioista Lontoossa", selitti Hetherwick. "Ja neiti Hannaford arvelee, että hän on rakastunut hoitolan perustajattareen. Olen nähnyt hänet -- hän oli lady Riversreaden seurassa sunnuntaina. Niin", hän lisäsi, kääntyen Rhonan puoleen, "majuri Penteney oli hänen mukanaan. Jatkakaa!"

"Heti saavuttuaan -- näin heidät toimistohuoneeni ikkunasta -- he tulivat hoitolaan. Minusta he kumpikin näyttivät harvinaisen vakavilta. Puheltuaan muutamia minuutteja minun kanssani liikeasioista he menivät lady Riversreaden yksityiseen konttoriin, jonkun ajan kuluttua tuli lady Riversreade sieltä ja poistui; näin hänen menevän kartanoon. Pian pistäytyi majuri Penteney luokseni ja sanoi haluavansa keskustella vähän aikaa kanssani kahden kesken. Hän puhui -- sikäli kuin muistan -- seuraavasti: 'neiti Featherstone --'"

Matherfield käänsi äkkiä katseensa lautasestaan.

"Mitä?" hän virkkoi. "Neiti -- Featherstone?"

"Sillä nimellä tunnetaan neiti Hannaford -- siellä", selitti Hetherwick. "Hänen äitinsä nimi. Mainitsin siitä teille, muistanette."

"Niin, niin", myönsi Matherfield murahtaen. "Niin teitte, kyllä nyt muistan. Olen sekaisin -- eilisen jälkeen."

"'Neiti Featherstone'", jatkoi Rhona, "'luullakseni olette huomannut, että lady Riversreadea on äskettäin käynyt kahdesti tapaamassa muuan mies, joka nimittää itseään tohtori Cyprian Baseverieksi?'"

"'Kyllä', vastasin, 'kyllä olen, majuri Penteney. Näin tohtori Baseverien kummallakin kerralla.' 'No niin', sanoi hän, 'hän ei kai tehnyt teihin erikoista vaikutusta?' 'Ei lainkaan, majuri Penteney', vastasin, 'paitsi hyvin epäsuotuisaa'. 'Ettekö pitänyt hänen ulkonäöstään?' tiedusti hän hymyillen. 'Pidättekö te?' kysyin minä puolestani. 'En ole nähnyt koko miestä', vastasi hän. 'Mutta odotan näkeväni -- juuri tänä aamuna. Ja siitähän tahtoisinkin puhua teille. Luultavasti hän tulee tänne kello kahdentoista maissa -- kuten, mikäli olen kuullut, on tehnyt aikaisemminkin -- ja tahtoo tietysti tavata lady Riversreadea. Pyydän teitä käskemään, että ovenvartija Mitchell tuo hänet suoraan sisään, kun hän saapuu; eikä Mitchell saa ilmoittaa, ettei lady Riversreade ole saapuvilla -- hän ei ole silloin täällä -- vaan hänen on heti saatettava mies tänne. Ja teidän, pyydän, on ohjattava hänet suoraa päätä yksityiseen konttoriin. Hän ei tapaa siellä lady Riversreadea, vaan -- minut. Onko se selvä?' 'Täysin selvä, majuri Penteney', vastasin. 'Kyllä huolehdin siitä.' 'No niin', jatkoi hän, 'on vielä vähän muutakin. Puhuttuani jonkun aikaa suoraa kieltä sille miekkoselle soitan kelloa. Silloin toivon teidän tulevan sisään Mitchell mukananne. Ja -- se riittääkin tällä kertaa. Ymmärrättekö?' 'Ymmärrän, majuri Penteney', vastasin. 'Kyllä pidän siitä huolen. Mutta koska ette ole kertaakaan nähnyt tätä miestä, niin haluaisin sanoa teille erään asian -- hän näyttää sellaiselta, että hän saattaa käydä vaaralliseksi.' Sen kuullessaan hän hymyili. 'Kiitos!' hän virkkoi. 'Olen valmistautunut siltä varalta, neiti Featherstone. Ohjatkaa hänet vain suoraan luokseni!'"

Rhona keskeytti kertomuksensa hetkiseksi, kiinnittäen huomionsa lautasensa sisältöön. Mutta Hetherwickin veitsi ja haarukka olivat jääneet toimettomiksi, samoin Matherfieldin; molemmat miehet ilmeisesti unohtuivat miettimään. Äkkiä Matherfieldin kasvot kirkastuivat; hän iski Hetherwickille silmää sellaisella tavalla, ettei siitä voinut erehtyä.

"Hyvä! Hyvä! Hyvä!" hän mutisi, ikäänkuin hihittäen. "Minulle alkaa valo hiukan sarastaa! Mainiota! Kun pääsette kertomuksenne loppuun, neiti Featherstone --"

"No niin", jatkoi Rhona oltuaan vaiti muutamia minuutteja, "puolenpäivän aikaan saapui tohtori Cyprian Baseverie autolla. Olin jo antanut Mitchellille ohjeet, ja hän toi Baseverien suoraan konttoriini. Baseverie oli ilmeisesti mitä parhaalla tuulella -- hän kumarteli ja virnisteli minut nähdessään, ikäänkuin olisi luullut minun kuolevan ikävästä kaivatessani häntä. En vastannut mitään hänen korupuheiseen tervehdykseensä. Nousin vain pystyyn, ohjasin hänet yksityisen konttorin ovelle ja suljin sen hänen jälkeensä hänen astuttuaan kynnyksen yli. Sitten purskahdin nauramaan -- hän ei voinut nähdä, kuka oli häntä odottamassa, ennenkuin oli huoneessa, ja majuri Penteneyn sanoista olin jo arvannut, ettei hänen vastaanottonsa olisi hauska eikä miellyttävä."

Matherfield hieroi käsiään vastakkain.

"Hyvä! Hyvä!" hän hihitti. "Toivoisinpa olleeni siinä huoneessa!"

"Ei viipynyt kauan, ennen kuin minä olin siellä, herra Matherfield", virkkoi Rhona. "Olin luonnollisestikin hirveän utelias tietämään, mitä siellä tapahtui; mutta ovi sulkeutuu tiiviisti, enkä kuullut mitään -- en kiukkuisia ääniä enkä muutakaan. Mutta vajaan kymmenen minuutin kuluttua kello kilahti terävästi. Kutsuin Mitchellin -- hän on kookas, jäntevä, päättäväisen näköinen entinen kaartilainen -- ja menimme sisään. Käsitin kaikki yhdellä silmäyksellä. Majuri Penteney istui lady Riversreaden kirjoituspöydän ääressä. Imupaperilehtiöllä oli revolveri, ja hänen oikea kätensä oli hyvin likellä sitä --"

"Haa!" huudahti Hetherwick "Totisesti! Juuri niin! Oivallista!"

"Kirjoituspöydän toisella puolen seisoi Baseverie, tuijottaen ensin majuri Penteneyhin, sitten meihin. Minun on vaikea kuvata, miltä hän näytti. Minusta tuntui, että voimakkaimpana ilmeenä hänen kasvoillaan oli perinpohjainen ällistys."

"Ällistys?" äänsi Hetherwick.

"Ällistys! Hämmästys! Näytti siltä kuin hän olisi kuullut jotakin, mitä hän ei olisi uskonut kuulevansa. Mutta hänen kasvoistaan kuvastui myöskin kiukkua ja raivoa -- niin jos majuri Penteneyn revolveri ei olisi ollut niin lähellä hänen sormiaan ja jos Mitchell ei olisi ollut saapuvilla, olisin kirkaissut ja lähtenyt juoksemaan karkuun. Mutta nyt ei minun tarvinnut lähteä. Heti kun Mitchell ja minä astuimme sisään, alkoi majuri Penteney puhua -- hyvin rauhallisesti. Hän nyökkäsi Baseveriehin päin. 'Neiti Featherstone ja te Mitchell -- näette tuon miehen. Jos hän vielä kerran tulee tänne, niin te, Mitchell, ette laske häntä sisään, ja te, neiti Featherstone, kuultuanne Mitchelliltä, että hän on täällä, soitatte poliisille, ja jos hän vetelehtii ympäristössä, käskette pidättää hänet.' Sitten hän kääntyi Baseverien puoleen. 'Ja nyt, mies!' Hän osoitti ovea. 'Ulos -- nopeasti! Tiehenne!' Katsahdin tietysti Baseveriehen. Hän seisoi alallaan, tuijottaen majuri Penteneyhin ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt. Minusta näytti, että hän tuskin uskoi korviaan -- hän teki sen vaikutuksen, että hänen oli mahdoton käsittää joutuneensa kärsimään sellaista kohtelua. Mutta hän oli myöskin lyijynharmaana raivosta. Hänen sormensa nytkähtelivät; silmät säihkyivät; oli kamalaa katsella hänen huuliaan. Vihdoin hän sai suustaan joitakuita sanoja --"

"Toistakaa ne sananmukaisesti, jos voitte", keskeytti Matherfield.

"Kyllä voin -- en luule niitä unohtavani", vakuutti Rhona. "Hän sanoi: 'Mitä -- te uhittelette minua, vaikka olette selvillä, mitä tiedän -- olette selvillä, mitä tiedän!'"

"'Olette selvillä, mitä tiedän!'" jupisi Matherfield. "Selvillä siitä, mitä hän tiesi! Hm! Entä sitten?"

"Sitten majuri Penteney vain osoitti ovea. 'Tiehenne, sanon!' hän komensi. 'Ja lukekaa tämäniltaisista sanomalehdistä! Ulos!'"

"'Lukekaa tämäniltaisista lehdistä!'" kertasi Matherfield. "Niinkö? Hm -- hm! Sitten mies kai lähti?"