Part 24

[42] Tämä tapahtui Tönningenissä, johon Stenbock armeijoineen saarrettiin, keväällä 1713. -- Muuten väittää Bring, ettei Stenbockin armeija, jolla hän oli saavuttanut Helsingborgin ja Gadebuschin voitot, suinkaan ollut pelkkää huonosti varustettua ja vähän harjoitettua nostoväkeä, vaan siinä oli alussa 50 % ratsuväestä ja 30 % jalkaväestä vanhoja harjaantuneita rykmenttejä, joita siihen saakka oli säästetty. Armeijaan kuuluva nostoväkikin oli jo sotilaallisesti järjestettyä ja jossakin määrin harjoitettua, miehiä paraassa iässä. Varustukset sensijaan olivat puutteelliset.

[43] Aluksi seurasi Kaarlea, joka kulki kapteeni Pietari Friskin nimellä, kaksi toveria: kenraaliajutantti G. Fr. von Rosen ("kapteeni Johan Palm") ja everstiluutnantti O. Fr. Düring ("kapteeni Erik von Ungern"), Rosen jäi pian jälkeen ja Kaarle jatkoi matkaansa vain Düringin kera.

[44] Nämä luvut tuntuvat liioitelluilta. Ihan varmoja tietoja tosin ei liene Ruotsin menetyksistä Kaarlen sodissa, mutta noin valtaviin määriin ne tuskin nousivat, jos lisäksi otetaan lukuun kaatuneet ja muuten kuolleet. Bringin mukaan tekivät Ruotsin sotavoimat Kaarlen sotaretkien alkuvuosina noin 100,000 miestä, joista Ukrainan retken jälkeen oli aseissa enää noin 60,000 miestä. Kaatuneiden, kuolleiden ja vangiksi joutuneiden sijat oli tietysti, mikäli mahdollista, täytetty uusilla miehillä. Kaikkiaan arvelee Bring joutuneen Venäjälle vankeuteen ruotsalaisia sotilaita koko sodan aikana ehkä noin 30,000.

[45] Görtzin diplomaattinen toiminta ja Kaarlen osuus siinä on vieläkin, tärkeiden asiakirjain puutteessa, monin kohdin hämärä. Useat tutkijat ovat erinäisissä seikoissa toista mieltä kuin Voltaire, mutta pääasiassa lienee Voltairen esitys jotakuinkin oikea.

[46] Kaarle XII:n äkillinen kuolema on antanut paljon päänvaivaa sekä historioitsijoille että lääketieteen edustajille. On kaikin mahdollisin keinoin koetettu saada selville, mistä Kaarle sai tuon kuolettavan kuulan päänsä läpi, vihollistenko vai omien miesten puolelta, mutta toistaiseksi siihen ei ole saatu varmuutta. Kolmasti on m.m. Kaarlen palsamoitu ruumis, jota säilytetään Tukholmassa Ritariholman kirkossa, ollut tutkittavana. Ensi kerran se tapahtui v. 1746, jolloin sangen pikaisen ja pintapuolisen tutkimuksen perusteella todettiin kuulan menneen sisään oikeasta ohimosta ja tulleen ulos vasemmasta, toisen kerran v. 1859, jolloin tultiin aivan päinvastaiseen tulokseen, ja kolmannen kerran heinäkuussa 1917, jolloin Ruotsin etevimmät lääketieteelliset auktoriteetit kaikin nykyaikaisin apuneuvoin (käyttämällä valokuvausta, röntgen-säteitä y.m. keinoja) tutkivat kuninkaan muumioitunutta päätä. Itse pääkysymykseen ei tämäkään tutkimus ole enää voinut antaa lopullista varmuutta. Sensijaan voitiin joltisenkin varmasti todeta, että kuolinhaavan on tuottanut yksi ainoa tuliaseesta ammuttu, silmänräpäyksessä tappanut pyöreä rauta- tai lyijykuula, jonka läpimitta on ollut noin 18-20 mm. Se on kokonaisena kulkenut jokseenkin vaakasuoraan hieman vinosti taaksepäin kuninkaan pään läpi, mennen sisään vasemmasta ohimosta ja tullen ulos oikeasta. Tutkimus ei voinut varmasti ratkaista, onko kuula ollut läheltä ammuttu, mutta totesi, että se on lujalla voimalla, särkien ja musertaen, läpäissyt kuninkaan pään.