Part 9

"Mutta jollen sano?"

"Minä en koskaan kiellä sinulta mitään mitä pyydät."

"No niin, Sigismund. Pane pahaksesi tai hyväksesi, mutta kevytmielisyytesi saattaa minut epätoivoon."

Sigismundin poskilla häivähti punastus. "Tämä menee melkein liian pitkälle", sanoi hän. "Jos minua miellyttää koota nuoruutta ja kauneutta ympärilleni..."

"Ajattele niitä poloisia olentoja, jotka tulevat kamaripalvelijaisi vaimoiksi. Millaisia koteja he luovat, millainen on heidän avioliittonsa oleva?"

"Sangen hyvä, toivoakseni. Nyt menen omaan huoneeseeni."

Hän meni nopein askelin, mutta palasi yhtä pikaan avoimin sylin.

"Tämä on oleva viimeinen", sanoi hän syleillen hellästi sisartaan.

"Etkö tahdo luopua tästäkin?" kysyi Anna anoen.

"Mahdotonta, asia on jo ratkaistu", vastasi Sigismund ja riensi pois.

"Veli parkani", huokasi prinsessa itsekseen ja palasi sitten Sigridin luo.

Tämä oli aivan sulamaisillaan kyyneliin. "Päästäkää minut menemään", sanoi hän. "Minä kysyn polvillani Gottfriedilta, tahtooko hän ottaa minut vaimokseen."

"Siitä ei tule mitään. Sinun on tehtävä minulle vastapalvelus."

"Mielelläni tahdon tehdä sen", vastasi hän.

Kaunis kultakirjaajatar joutui hovineitsytten ihailun ja uteliaisuuden esineeksi. Hän istui ompelukehyksensä ääressä huoneessa, joka oli sen huoneen takana, missä he tavallisesti viettivät osan aamupäivästä eri askareissaan, kuten soittaen ja laulaen, lukien ja ommellen. Prinsessa kulki huoneesta toiseen, hänen käytöksensä näytti hieman levottomalta.

Muuan kamaripalvelija ilmoitti, että kuninkaan kamariherra pyysi yksityisesti puhutella prinsessaa.

"Minulla ei ole nyt aikaa", vastasi Anna ylpeästi. "Mutta tulkoon hän tänne, jos haluaa."

Kotvan kuluttua hän astui sisään.

Hänen Annaa tervehtiessään vilkui katse neitosesta toiseen. Hän keksi pian Sigridin ja sanoi hymyillen Annalle puoliääneen: "Teidän korkeutenne pelaa uhkapeliä."

"Mitäs siitä, kunhan en pelaa väärin", vastasi Anna. "En muuten tiedä mitä tarkoitatte."

"Kuningas on vimmoissaan!"

"Tiedetäänkö mistä syystä?"

"Tämä nuori tyttö..." Hän viittasi Sigridiin.

"Kuuluu minun uskontooni ja on minun erityisessä suojeluksessani."

"Sallitteko minun puhutella häntä kahdenkesken?"

"Aivan mielelläni."

Hän riensi Sigridin luo. Kirottua, ei edes minkäänlaisia oviverhoja, jotka voisi laskea alas. "Tunnetteko minut?" kysyi hän jokseenkin tuikeasti.

"Kamariherra Opowski!" vastasi Sigrid kalveten,

"Miksi olette rikkonut sopimuksemme?"

"En ole sopinut mistään."

"Isoisänne on tehnyt sopimuksen puolestanne."

"Siihen ei hänellä ole oikeutta."

"Kuinka kauan aiotte viipyä täällä?"

"Sitä en tiedä."

"Tiedätte, että kuningas rakastaa teitä."

"En usko sitä."

"Tahdotteko, että hänen on itsensä sanottava se teille?"

"En uskoisi sittenkään."

"Millaisia todisteita tahdotte?"

"Olipas se pitkä keskustelu", sanoi prinsessa, joka tuli huoneeseen. "Sigrid, mitä sinulla on tämän herran kanssa puhuttavaa?"

"Ei mitään, armollinen neiti", vastasi tyttö luoden prinsessaan kiitollisen katseen.

"Vanha kelloseppä hoitaa itse liikettään", sanoi Anna niin kovalla äänellä, että se kuului ulompaankin huoneeseen. "Neuvon teitä kääntymään hänen puoleensa."

Opowski heitti kiukkuisen katseen Sigridiin, kumarsi syvään prinsessalle ja riensi pois.

"Varustaudu siihen, että nyt tulee kuningas."

"Minä näin ja kuulin häntä eilen", vastasi Sigrid. "Hän ei peloita minua enää ensinkään."

"Ajatteles että silloin tuskin voin tulla keskeyttämään keskustelua."

"Rukoilkaa vain Jumalaa puolestani!"

"Sen lupaan."

Hovineitsyet huomasivat, että oli jotakin tekeillä, ja he lappautuivat kaikki sisään näkemään ja ihmettelemään. Mutta pian oli heidän kävelytuntinsa käsissä, ja koko parvi kiiti pois jättäen Annan ja Sigridin kahden.

"Eilen kuuntelit sinä, tänään on minun vuoroni", sanoi Anna. "Minä tulen, jos minua tarvitaan. Ainakin tiedät, että olen läheisyydessä."

Hän pujahti pois. Mutta melkein samassa tuli kuningas.

Hän pysähtyi nähtyään että Sigrid oli yksin. Sen jälkeen hän riensi katsomaan, oliko ketään ulommassa huoneessa. Sigrid ompeli vapisevin käsin, ei kohottanut päätään eikä ollut kuulevinaan mitään.

Silloin hän tunsi kevyen käden laskeutuvan olalleen. Hän kohotti katseensa. Se oli kuningas.

Tämä vetäytyi takaperin, aivan hurmautuneena hänen kauneudestaan.

Hän nousi ja niiasi syvään. "Teidän armonne kuningas", sanoi hän.

"Ojentakaa minulle kätenne."

Hän ojensi vasemman.

"Oikein", sanoi kuningas nauraen. "Mutta missä on sormus?"

"Jätin sen mestarisällille kiilloitettavaksi."

"Tarvitsiko se?"

"Luulin, että oli niin tarkoitus."

"Tarkoitus oli, että pitäisit sen muistona kuninkaaltasi ja ystävältäsi."

"Se oli aivan liian kallisarvoinen", vastasi Sigrid vetäen kätensä takaisin.

"Ei sinulle", sanoi Sigismund aikoen kietoa käsivartensa hänen vyötärölleen.

Sigrid vapautti heti itsensä. "Teidän armonne, olen kunniallinen tyttö", sanoi hän ja katsoi kuninkaaseen suurilla, ilmehikkäillä silmillään.

Sigismund hätkähti, mutta puuskahti intohimoisesti: "Minulla oli... sinä olet... oli sovittu, että sinun... sinun pitäisi... pitäisi..."

Sigrid lankesi hänen jalkoihinsa. "Teidän armonne, suvaitkaa antaa anteeksi vanhalle äidinisälleni, että hän maallisesta mammonasta tahtoi myydä ajallisen ja iankaikkisen onneni. Hän on kärsinyt paljon, rahat houkuttelivat, mutta minä teen työtä yötä päivää, jos niin tarvitaan, tyydyttääkseni hänen vähäiset tarpeensa."

"Minä tarjoan yltäkyllin teille molemmille", puuskahti Sigismund intohimoisesti. "Pyydä minulta mitä ikinä haluat, ja minä annan sen sinulle, kun vain tahdot kuulua minulle."

"Omantunnon rauhankin?" kysyi Sigrid.

"Onko minulla se? Kukaan ihminen ei voi antaa, mitä hänellä ei ole itselläänkään. Oi, miten onneton olen!" puuskahti Sigismund ja kätki kasvonsa käsiinsä.

Sigrid seisoi liikkumatonna. Mitäpä hän saattoi sanoa.

"Miksi olet tullut tänne?" huudahti Sigismund kiihkeästi.

"Tulin etsimään apua prinsessalta. Hän on kaikkien turvattomain protestanttien auttaja."

"Ahaa, sinä olet protestantti."

"Olen, teidän armonne."

"Silloin kai halveksit minun uskontoani?"

"En, mutta rakastan omaani."

"Sinulla on vastaus valmiina kaikkeen. Se osoittaa, että sinulla on hyvä ymmärrys. Mikä on nimesi?"

"Sigrid."

"Sigrid, minä rakastan sinua ja sinun täytyy kuulua minulle", huudahti Sigismund lyöden jalkaa lattiaan. "Etkö tiedä, että olen ostanut sinut."

"Mutta minä en ole mitään kauppatavaraa", huudahti Sigrid. "Teidän kurjat rahanne on otettu vastoin tahtoani, mutta minut voitte saada ainoastaan -- ruumiina."

"Sigrid, Sigrid", huudahti Sigismund poissa suunniltaan.

Annasta alkoi veli mennä liian pitkälle, ja hän tuli nopeasti sisään. "Sigismund, mitä nyt, oletko sairas?" Hän koetti tyynnyttää häntä.

Nojaten sisarensa käsivarteen ja suomatta Sigridille ainoaakaan katsetta hoippui kuningas huoneesta.

"Mikä nainen, sydämetön, tunteeton", huudahti hän. "Miksi on niin paljon kauneutta tullut hänen osakseen?"

Anna teki kaikkensa johtaakseen hänen ajatuksiaan toiseen suuntaan, mutta hänen lohdutustensa perusteet eivät tyydyttäneet Sigismundin kiihoittunutta mielikuvitusta. Tämä palasi huoneihinsa ja lähetti noutamaan Malaspinaa.

Tämä keskusteli parhaallaan sihteeri Jöns Bultin kanssa. Tämä oli maininnut huomanneensa kuninkaassa levottomuutta viime aikoina.

"Olen huomannut sen. Kukahan nyt on syynä?" kysyi Malaspina.

"Muuan nuori tyttö, jonka prinsessa on ottanut hoiviinsa..."

"Protestantti?"

"Niin, isä on kelloseppä."

"Puhuuko kuningas Konstantiasta?"

"Hyvin harvoin enää nykyään."

"Häntä ei Sigismund saa unhottaa. Olen luvannut, että hänestä ennemmin tai myöhemmin tulee kuningatar."

"Mutta kuningas muuttelee tiheään mieltään."

"Sanon teille, ettei hän saa olla uskoton Konstantialle eikä minulle."

"Voiko sen estää?"

"Minä näytän, että voi."

Silloin tuli kuninkaan palvelija Malaspinaa kutsumaan, ja hän päätti heti tarttua tilaisuutta kaulukseen. Hän ei pitänyt prinsessan eikä Opowskin vaikutuksesta kuninkaaseen, ja päätti itse ottaa hänet käsilleen.

Sigismund avasi heti sydämensä ja valitti suurta pettymystään.

"Ensi kerran elämässäni on joku nainen torjunut minut luotaan. Siihen täytyy olla jokin salainen syy, ja tahtoisin antaa paljon, jos pääsisin sen perille."

"Luulen sen tietäväni", sanoi paavin lähettiläs.

"Niinpä puhu sitten!"

"Kuningas on saanut paljon rakkautta osakseen."

"Niin, se on totta!"

"Mutta hän on perhosen tavoin liihotellut kukasta kukkaan."

"Sitä en voi kieltää."

"Mutta on olemassa iäisyyskukkiakin."

"Taitaa olla, mutta en ymmärrä..."

"Ne eivät muutu koskaan."

"Ei, ne säilyvät aina."

"Niin voi myös luja rakkaus olla muuttumaton."

"Se on mahdollista."

"Mutta jos niin on, täytyy sillä myös olla voima loitontaa kaikki vieras vaikutus tämän muuttumattoman rakkauden esineeseen."

"Tarkoitatko, että minä..." huudahti kuningas pelästyneenä.

"Ei, kuninkaan tunteet pysyvät yhtä tuoreina kuin ennenkin, mutta ikuisuuskukalla on mustasukkaisuuden lumovoima sammuttaa niiden rakkaus, joita hän lähestyy."

"Se on sangen ilkeää."

"Tosin kyllä, jollei ikuisuuskukka pysty itse täyttämään rakastetun sielua."

"En käsitä, kuka tuo 'kukka' on. Ja sitäpaitsi, Malaspina, vanhat rakastajattaret, ne ovat kuin vanhoja hylkyvaatteita. Niistä tahtoo mieluimmin päästä erilleen."

"Niinpä niin. Mutta luullakseni olisi ensin syytä ottaa selkoa, kuka nykyisin on kuninkaan toivomusten tiellä."

"Voiko siitä saada selon."

"Mahdotonta se ei ole."

"Millä keinoin?"

"On olemassa uusi tiede, jolla ei vielä ole mitään nimeä, mutta jonka avulla voi jonkun henkilön pakoittaa näyttäytymään sille, jota hän enimmän rakastaa."

"Malaspina, olisin sinulle iäti kiitollinen..."

"Olen jo aikaisemmin luullut huomanneeni, ettei kuningas ollut suotuisain vaikutusten alaisena."

"Mikset ole puhunut siitä, etkö luule minunkin huomanneen jotakin?"

"Nyt olen valmis milloin tahansa."

"Jo tänään, ystäväni. Tämä viimeinen on kiihdyttänyt minua, niin, olen aivan onneton."

"Silloin täytyy meidän heti ryhtyä valmisteluihin."

"Niin, tehkäämme se", vastasi Sigismund kovasti kiintyneenä asiaan.

"Minun täytyy valmistaa juoma, joka herättää oikean mielialan."

"Onko se vaarallista?"

"Ei suinkaan."

"Saanko ottaa sen heti? Minä aivan kuolen uteliaisuudesta."

"Se on hyvä. Ylevä hurmaustila on välttämätön."

Näin sanoen Malaspina poistui, ja Sigismund mietti mielessään, kuka kumma Sigridin sydämen oli vetänyt hänestä pois. Hän tuumaili, että jos tuon muutaman mustasukkaisen vallan saattoi tehdä tyhjäksi, ei olisi mahdotonta, että Sigrid vielä tulisi hänen omakseen. Kaunis tyttö väikkyi yhä hänen mielessään eikä hän tahtonut millään ehdolla luopua hänestä.

Vihdoin tuli Malaspina takaisin. Hänellä oli pieni pikari kädessään.

"Onko minun..." sanoi Sigismund ja tahtoi ottaa sen.

"Ei vielä." Hän pani sen pöydälle ja sulki sen jälkeen kaikki ovet.

"Olen sanonut, ettei kukaan saa häiritä kuningasta, ettei oteta vastaan mitään viestejä eikä kirjeitä."

"Se on oikein. Jos tahdon jotakin, niin soitan."

"Suvaitseeko teidän majesteettinne asettua mukavampaan asentoon?"

"Olet niin juhlallinen Malaspina, tahdotko peloitella minua?" sanoi Sigismund ja heittäytyi nojatuoliinsa.

"En, mutta teidän armonne on muistettava, että menemme yli niiden rajojen, jotka on säädetty tavallisille kuolevaisille."

"Niin, se on totta, ja jos luulet, että se on vähänkään vaarallista..."

"Jos vaaraa on tarjolla, kohtaa se ainoastaan minua. Tässä on juoma. Heti kun se on tyhjennetty, nojautuu kuningas taapäin ja pysyy liikkumatonna."

Hän otti pikarin, maisteli sisällystä, nyökäytti Malaspinalle hyväksyvästi päätään ja tyhjensi sen pohjaan. Viisi minuuttia myöhemmin hän nukkui niin raskaasti, että hänet olisi voinut kantaa pois hänen tietämättä siitä mitään.

Hetken kuluttua hän heräsi hiljaiseen soittoon, joka ei tullut miltään varmalta taholta, liitelihän vain ilmassa ympärinsä. Mutta nyt oli huone melkein pimeä, hän ei voinut eroittaa mitään esineitä.

"Juo!" kuiskasi ääni hänen vieressään, ja pikari pantiin hänen käteensä.

Hän tunsi Malaspinan äänen ja tyhjensi epäröimättä pikarin.

"Hyvästi, en saa viipyä kauemmin. Jumala suojelkoon Puolan kuningasta ja kuulkoon hänen ja minun rukoukset", kuiskattiin hänen korvaansa, ja sitten oli kaikki hiljaista.

Sigismund tunsi sanomatonta mielihyvää. Kaikki pelko oli kadonnut, hän tunsi, että jotakin oli tulossa. Mutta mitä, mitä? Silloin selvisi hänelle kaikki, ja hän oli olevinaan kukkashuoneessa, jossa hänellä oli kerran Konstantian kanssa ollut yksi elämänsä suloisimmista hetkistä. Konstantia istui siellä penkillä, hänen silmänsä olivat kohotetut ylöspäin, ja hän näytti olevan suruissaan.

Koskaan ei hän ollut Sigismundista näyttänyt niin viehättävältä, niin hurmaavalta.

"Konstantia!" huusi hän ja kurotti käsivartensa kaunista näkyä kohden.

Mutta Konstantia ei varmaankaan ollut kuullut häntä, koska otti vain kirjeen, jota kantoi povellaan, ja painoi sen intohimoisesti huulilleen. Vihdoin hän avasi sen ja luki.

Se oli hänen, Sigismundin, kirje, hän tunsi sen, ja kun hän näki Konstantian itkevän, itki hän itsekin. Luettuaan Konstantia taittoi kirjeen laskoksilleen ja pani uudestaan povelleen, kurotti käsiään ja kuiskaili itsekseen: "Sigismund, Sigismund!"

"Konstantia!" Hän tahtoi, mutta ei voinut nousta. Tuntui kuin hänen jäsenensä olisivat olleet halvatut. Hänen ympärillään oli jälleen pimeää, hän vaipui nojatuolin selustaa vasten ja nukkui sikeästi.

Hänen herättyään oli kaikki ennallaan. Hän lepäsi nojatuolissa ja olisi luullut nähneensä unta, jollei pikari olisi ollut pöydällä.

Hän, Konstantia, hän se siis rakasti häntä ja loitonsi kaikki muut sydämet. Niin, hänkin rakasti Konstantiaa eikä oikeastaan ollut koskaan rakastanut ketään muuta. Mutta miksei Konstantia ollut nähnyt häntä, mikä onni olisikaan ollut kohdata hänen katseensa.

Hän soitti kiihkeästi. "Pyydä legaattia heti tulemaan tänne", sanoi hän palvelijalle.

Malaspina tuli ja näytti aivan kuin elävältä kysymysmerkiltä.

"Malaspina, ainoa todellinen ystäväni!" huudahti kuningas häntä syleillen. "Olen nähnyt hänet, ainoan, jota rakastan."

"Kuninkaani puhuu arvoituksia", vastasi jesuiitta lempeästi.

"Konstantia, suloinen Konstantiani! Ah, sinä et tiedä, kuinka hän minua rakastaa."

"Arkkiherttuatar, oliko se hän?"

"Hän eikä kukaan muu." Hän kertoi näystään ja lisäsi: "Kirjoitan hänelle jo tänään. Minun pitää nähdä hänet pian, hyvin pian. Oi, saisinpa sulkea hänet syliini, ainoastaan pidellä hänen kättään."

"Kirjoittakaa hänelle jo tänään."

"Viipyy viikkoja ennenkuin saan vastauksen", huudahti Sigismund epätoivoissaan.

"Ja sen ajan kuluessa on ajatuksin aina pysyttävä kiinni hänessä."

"Luuletko, että voin ajatella ketään muuta!"

"Molemminpuolinen uskollisuus vetää sydämiä toisiinsa ja voi lumovoimin saada aikaan uskomattomia."

"Menettele miten tahdot, kunhan vain saan nähdä hänet jälleen."

"Sitten luulen voivani luvata sen", vastasi pappi.

"Mitä tahdot minulta?"

"Ennen kaikkea on tärkeää, että Opowski loitonnetaan. Hänen vaikutuksensa on vaarallinen sentähden, että hän rohkenee vihata arkkiherttuatar Konstantiaa."

"Vihata _häntä!_ Onko se mahdollista!"

"Halveksittu rakkaus voi viedä siihen."

"Mitä, se hävytön on uskaltanut! Hänen täytyy lähteä tiehensä, Malaspina, jo tänä päivänä", huudahti Sigismund puristaen kätensä nyrkkiin.

"Toinen pyyntöni on, että teidän armonne suvaitsisi taivuttaa prinsessa Annan päästämään minut puheilleen."

"Mitä hänestä tahdot?"

"Nuori tyttö täytyy heti naittaa."

"Kellosepän tytärkö?"

"Hän niin."

"Minkätähden?"

"Kuninkaan."

Sigismund epäröi. "Tahdon itse häntä puhutella", sanoi hän.

"Pyydän, että teidän armonne jättää asian minun huostaani. On välttämätöntä, että minulla on käsissäni kaikki langat, jotka tavalla tai toisella koskevat kuningasta."

"Tee kuten tahdot. Minä kirjoitan kirjeeni."

Malaspina palasi omaan huoneeseensa. "Hyvin käytetty päivä", jupisi hän.

* * * * *

Anna prinsessa oli tyynnytellyt ja lohdutellut Sigridiä. "Sinä hoidit asiasi hyvin", sanoi hän, "ja minä toivon, ettei sinulla ole tästälähin mitään pelättävää."

Sovittiin, että Sigrid toistaiseksi jäisi prinsessan luo ja jatkaisi ompelustaan.

Sinä päivänä ei kuningas käynyt sisarensa luona. Hänen sanottiin olevan omissa huoneissaan.

Hän ei tullut seuraavanakaan päivänä, mutta sen sijaan pyysi hän kirjeessä legaatin puolesta, että prinsessa soisi hänelle yksityisen audienssin.

Annan täytyi suostua, mutta hän teki sen pelolla. Malaspinan käynti ei voinut kuunaan tuoda mitään hyvää mukanaan. Kenties tahtoi hän nähdä Sigridin tai oli hänellä omat tuumansa tyttöön nähden.

Hän otti Malaspinan vastaan teennäisellä tyyneydellä ja pyysi istumaan. Pappi näytti olevan rakastettavimmalla tuulellaan, puhui säistä ja tuulista, mutta sai ainoastaan lyhyitä vastauksia.

Syntyi muutamain minuuttien äänettömyys.

"Prinsessa, olette oikeassa, tuhansin kerroin oikeassa", huudahti Malaspina. "Meidän molempien on oltava vilpittömiä toisiamme kohtaan. Minä tulen puhumaan kuninkaasta."

"Sen jo arvasin", vastasi Anna.

"Hän on tyynempi ja katuu katkerasti käytöstään täällä luonanne."

"Niinkö! Onko hän kertonut teille siitä?"

"Minulla on onni nauttia hänen rajatonta luottamustaan. Minä luen joka päivä niinkuin avoimesta kirjasta hänen herkästä, tuntehikkaasta, hurskaasta, rakastavaisesta sydämestään ja tuumin itsekseni: 'häntä ei saa tuomita samalla mittapuulla kuin muita'."

"Se on minunkin uskoni", vastasi Anna, joka vastoin tahtoaan tunsi liikutusta kauniiden sanojen johdosta.

"Olisi kenties ollut onni, jos hänellä olisi ollut teidän luja tahtonne ja ponteva luonteenne", jatkoi pappi. "Mutta taivas asetti teidät hänen rinnalleen ikäänkuin suojelevan enkelin."

"Minä voin niin vähän", sanoi Anna katkeruuden tuntein.

"Ette kenties voi kaikkea", lisäsi Malaspina. "Mutta sellaisella kuninkaalla kuin Sigismundilla on aina ystäviä, ja muuan heistä on, vaikkakin väärin ymmärrettynä, parhaan vointinsa mukaan vaikuttanut puolestanne."

"En voi arvostella tekoja, joita en tunne", vastasi prinsessa ylpeähkösti.

"Tai joilta olette ummistanut silmänne", iski Malaspina. "Tätä viimeistä ette voi olla näkemättä. Tulen kuninkaan puolesta neuvottelemaan mitä on tehtävä tuolle nuorelle kellosepän tyttärelle."

"Hänen majesteettinsa on siis vieläkin huvitettu hänestä."

"Hänen toivomuksensa on, että tyttö menee naimisiin."

Anna voi vain vaivoin olla huudahtamatta. "Onko sulhanen jo valittu?" kysyi hän terävästi.

"Hän saa sen itse valita."

Anna uskoi tuskin korviaan. "Tekö olette saanut tämän aikaan?" kysyi hän.

"Minä, ja toivon sillä osoittaneeni, että olen uskollinen kannattajanne."

Anna ojensi hänelle kätensä, ja hän suuteli sitä kunnioittavasti. "Siinä tapauksessa vietetään hänen häänsä pikimmiten."

"Sen parempi, mitä pikemmin."

"Kaikessa hiljaisuudessa, pyytämättä kuningasta olemaan läsnä", lisäsi Anna.

"Niin onkin viisainta, hän on vasta ainoastaan taipumassa", vastasi Malaspina.

"Tahdotteko sanoa minulle, millä keinoin olette päässyt niin pitkälle?"

"En", vastasi Malaspina kursailematta. "Te ja minä emme ole sitoutuneet ilmaisemaan toisillemme salaisuuksiamme."

Anna punastui vastoin tahtoaan. "Näen tuloksen, ja minun on tyytyminen siihen. Aikooko kuningas tulla tänne?"

"En luule hänen tulevan pian, ja neuvoisin teitä sentähden joutuisuuteen."

"Tahdon noudattaa neuvoanne."

Jesuiitta kumarsi syvään ja poistui.

Anna katsoi hänen jälkeensä. "En luota häneen", tuumi hän itsekseen. "Hän tahtoo kietoa minut verkkoihinsa, mutta siinä ei hän ole onnistuva." Hän lähetti sanan Gottfriedille, joka saapui kiireimmiten.

"Pysyttekö yhä lujana aikeessanne naida Sigridin?" kysyi hän.

Nuori mies näytti yllätetyltä ja vastasi väräjävällä äänellä: "Jos hän vielä on kunniallisen miehen rakkauden arvoinen."

"Niin ylpeä ja kuitenkin raajarikko", tuumi Anna ja vei hänet Sigridin luo, joka ilohuudoin lensi hänen syliinsä.

Anna jätti heidät hetkeksi kahden, ja hänen palattuaan lankesivat molemmat hänen jalkoihinsa ilmaistakseen kiitollisuuttaan.

Oli liikuttavaa nähdä, millä hellyydellä Sigrid sitten auttoi sulhasensa pystyyn ja pani sauvat hänen kainaloittensa alle.

"Sanokaa minulle", sanoi prinsessa, "milloin tahdotte mennä naimisiin?"

Sigrid katsoi kainosti ylkäänsä. Hän se sai määrätä.

"Mieluimmin tänään", vastasi Gottfried. "Minä kyllä puolustan häntä sitten."

"Huomenna voi se käydä päinsä", sanoi Anna. "Minun täytyy ensin puhutella isoisää."

"Jos hän saa aikaa, tekee hän esteitä", puuskahti Gottfried kiihkeästi. "Minusta tuntuu, että jollei Sigrid tule vaimokseni tänään, ei hän kenties tule koskaan."

Hänen äänessään oli sellaista vakavuutta, että Anna vaati häntä ilmaisemaan epäluulonsa. Silloin kertoi hän, että Opowski oli joka päivä keskustellut vanhuksen kanssa, ja hän oli kuullut, että oli kysymys Sigridin viemisestä salaa pois.

"Mutta onhan Sigrid täällä luonani."

"Minä olen vain raajarikko poloinen, helpostihan minut voittaa", sanoi nuori mies surullisesti. "Sentähden luulevat he saavansa tehdä mitä tahtovat."

"Minä en päästä sinua täältä", huudahti Sigrid ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.

Anna seisoi tuokion neuvotonna. "No hyvä", sanoi hän. "Se on päätetty, häänne vietetään tänään."

"Silloin", puuskahti Gottfried ilosta säteillen, "riennän kotiin ilmoittamaan vanhukselle ja pukeutumaan."

"Ei, te jäätte tänne, mestari Jonas on pitävä huolen kaikesta."

Lähetettiin noutamaan pappeja, ja Jonas lähti heti saavuttuaan Sigridin isoisän luo. Toisen papin oli iltajumalanpalveluksessa neljän aikaan kuulutettava morsiuspari, ja vihkiminen oli tapahtuva heti sen jälkeen.

Kun mestari Jonas palasi, kertoi hän, että tieto häistä oli isoisää hämmästyttänyt suuresti, mutta hän oli pontevuudella voittanut liikutuksensa, kiittänyt prinsessaa hyvyydestään ja luvannut järjestää kaiken morsiusparin puolesta, koskei talossa ollut ketään, joka olisi voinut tehdä sen.

"Hänellä on varmaan jotakin pahaa mielessään", päätti pappi. "Jumala näitä nuoria ihmisiä auttakoon."

Sigrid ei saanut tietää mitään. Prinsessa jätti hänet neitsyttensä haltuun puettavaksi morsiameksi ja salli heidän mielensä mukaan ryöstää pukuvarastoaan.

Nuori tyttö unhotti kaikki huolensa antautuakseen kokonaan hetken riemuun. Hän kuuli ylistettävän kauneuttaan, hänet oli puettava upeaksi morsiameksi, oliko ihme jos hän uneksi olevansa seitsemännessä taivaassa.

Kun Anna ilmoitti pelkonsa Gottfriedille, sanoi tämä: "Tiedän, että he uskaltavat kaikkensa riistääkseen hänet minulta, mutta se voi tapahtua ainoastaan viekkain juonin, ja minä valvon hänen puolestaan."

Kutsuttiin ainoastaan harvoja vieraita, jotka kaikki kuuluivat protestanttiseen seurakuntaan.

Annan neljä hovineitsyttä olivat pyytäneet päästä morsiusneidoiksi. Prinsessa suostui, vaikkei mielellään, sillä hän tahtoi, ettei häistä paljoa puhuttaisi.

Vihdoin oli aika käsissä ja vieraat saapuivat melkein kaikki yhtaikaa.

Tiedämme jo ennestään, että Anna saattoi olla rakastettava emäntä. Eikä hän luopunut luonnostaan nytkään, ja Kustaa ja Sigrid Brahe tekivät parastaan häntä auttaakseen.

Vanha ukko vaari tuli vieraista viimeisenä. Hän puolustelihe sillä, että hänellä oli ollut ylen paljon hommaa, ja kiitteli kiittelemistään prinsessaa siitä hyvyydestä, jota tämä oli osoittanut hänen rakkaalle lapselleen.

Mestari Jonaan oli toimitettava vihkiminen. Hän astui pienen häthätää laitetun alttarin ääreen ja avasi käsikirjan. Silloin aukeni ovi ja morsiuspari tuli sisään. Sulhanen varasi morsiameen toisella kädellään ja kainalosauvaan toisella. Toista kainalosauvaa kantoi morsian heidän hiljaa astuessaan eteenpäin.

Ihmettelyn humu kävi kautta huoneen. Mutta iloisempaa ja onnellisempaa morsiusparia ei saattanutkaan nähdä missään. Sulhasen ihastunut katse oli vajonnut morsiameen, ja morsian säteili iloa ympärilleen niinkuin olisi tahtonut jakaa onneansa kaikille.