Part 11

Koska Kaarle herttua oli suurimmalla hengenuhalla, vaikeuksilla ja kustannuksilla vapauttanut rakkaan isänmaan vieraasta ikeestä ja orjuudesta, noudattaen Upsalan päätöstä ja maan lakia, pyysivät säädyt, että hänen ruhtinaallinen armonsa ottaisi kruunun kantaakseen ja hallituksen huostaansa.

Herttua kieltäytyi moneen kertaan, mutta lupasi vihdoin, että hän viisi kuukautta odotettuaan suostuisi säätyjen pyyntöön.

Ja niin säädyt julistivat hänet herrakseen ja kuninkaakseen ja hänen poikansa Kustaa Aadolfin lähimmäksi kruunun perijäksi.

10.

UUTTA KYLVÖÄ.

Yrjänä Posse sai armon Linköpingin valtiopäivillä, mutta ei vapauttaan. Kuitenkin joutui hän sangen lievään vankeuteen, ja pian saamme nähdä, kuinka hän käytti aikansa. Klaus Bjelke oli myös vankina, mutta sai polvillaan rukoiltuaan vapautensa jälleen ja alkoi hiljaisuudessa punoa juonia veljensä Hogenskildin kera.

Vanha Hogenskild Bjelke, mestari juonittelemaan, oli saanut armon hänkin, mutta oli tuomittu elinikuiseen vankeuteen, joka sentään oli sangen lievä.

Hänen tyttärensä, Ebba rouva, serkkunsa Akseli Bjelken leski, oli äärimäisen yltiöpäinen ja vihasi sammumattomasti herttuaa. Hän oli moneen kertaan sanonut, että jollei kukaan muu tahtonut ottaa "herttua Hannibalin" henkeä, oli hän tekevä sen.

Kirjeenvaihto Malaspinan kanssa oli hänen ylpeytensä, ja kun tämä pääjesuiitta ehdotti, että hän lähettäisi eri valepuvuissa useita palvelushenkiään Ruotsiin, silloin tarjoutui tämä heti ottamaan heidät vastaan ja ottamaan kaikin puolin paavin lähettilään asian omakseen. Heidän pyrintöjensä tarkoitus oli saada kuohuntaa maassa aikaan, eikä Ebba rouva epäillyt sen menestystä.

Malaspina oli viitannut erääseen toiseenkin suunnitelmaan, joka veisi lopulliseen rauhaan, ja Ebba rouva aavisti mikä se oli ja iloitsi siitä.

Näihin tuumiin joutui puhe kohta, kun Ebba rouva meni eräänä päivänä Hörningsholmaan, missä asui herra Krister Horn, armosta vapaaksi päästyään, sisarensa Anna rouvan luona.

Mutta heidän parhaallaan tuumiessaan toi muuan palvelija Krister herralle kirjeen. Tämä avasi sen nopeasti.

"Yrjänä Posselta!" huudahti hän.

"Mitä hän voi toimittaa vankilassa?" kysyi Ebba.

Krister vastasi luettuaan: "Suurempia asioita kuin me vapaudessa! Hän kirjoittaa kahdesta ruotsalaisesta, jotka on kasvatettu Ingolstadtissa. Hän sanoo, että heitä voi käyttää kaikkeen, huomatkaa tarkoin, kaikkeen!"

"Mitä hän sillä tarkoittaa?" kysyi Anna rouva.

"Jokainen kai saa ymmärtää sen miten voi ja tahtoo", vastasi Ebba rouva punastuen.

"Mitä nuo ihmeotukset sitten ovat nimeltään?" kysyi Anna rouva.

"Hän mainitsee vain yhden nimen", vastasi Krister, "Petrus Petrosa."

"Minä haluaisin ottaa hänet huostaani", virkkoi Ebba rouva innoissaan.

"Etkös sinä odota kokonaista laivastoa Puolasta?"

"Niin kyllä. Mutta ne eivät ole vielä saapuneet, ja niiden saavuttua tahtoisin miehen, 'joka kelpaa kaikkeen', heitä sijoittamaan."

"Ebba on oikeassa", sanoi Krister. "Syntyjään ruotsalainen jesuiitta kelpaa kaikkeen."

"Kernaasti minun puolestani, tehkää mitä tahdotte, en minäkään, ole toimetonna", puuskahti Anna rouva. "Ensi töikseni matkustan Sundbyhyn, sillä meidän täytyy saada Eerik Sparren leski mukaan."

Ennenkuin Ebba rouva sillä kertaa lähti Hörningsholmasta, lupasi hän, että hänestä pian kuultaisiin. Ja pian lähettikin hän uskotun palvelijan mukana salakirjoituksen, johon Krister Hornilla oli avain.

Se oli Hogenskild Bjelken laatima häväistyskirjoitus herttuaa vastaan, joka oli painettava niin pian kuin suinkin ja niin suurilla kirjaimilla, että talonpojat voisivat sitä lukea ja ymmärtää.

Yrjänä Posse kirjoitti myös, että hänellä oli tekeillä kirjoitus, joka oli niin hirveä, että herttua antaisi vuoden elämästään, jottei se joutuisi painoon. Se tosin ei vielä ollut valmis, mutta nimeksi oli sille tuleva _"Kaarle herttuan teuraspenkki."_

Klaus Bjelkeltä ja muilta ystäviltä saapui kirjeitä, joissa he sanoivat tekevänsä kaikkensa salaisuudessa kaivaakseen maaperää herttuan jalkojen alta. Kuningas Sigismundin rohkeutta oli pidettävä yllä vakuutuksilla, että hänellä oli valtakunnassa uskollisia ystäviä, jotka ikävöivät hänen tuloaan jälleen ja jotka mielellään uhrasivat henkensä ja verensä hänen tähtensä.

* * * * *

Vihdoin eräänä päivänä pyrki Ebba rouvan puheille pappismies ja kolme käsityöläistä. Ensiksimainittu otti taskustaan kirjeen, jonka jätti hänelle.

Kirje oli Malaspinalta, joka ilmoitti suurella vaivalla onnistuneensa saamaan muutamia uskollisia palvelijoita, jotka kaikki olivat hyvin perehtyneet ruotsinkieleen ja joihin hän toivoi armollisen rouvan olevan tyytyväisen.

Hän katseli heitä terävästi. Heillä oli kaikilla valppaat, älykkäät kasvot, vaikkakin niillä oli se nöyryyden sävy, joka on katoliselle papille ominainen.

"Oletteko tosiaankin käsityöläisiä?" kysyi hän silmäten pukuihin.

"Jalo rouva, olemme kukin opetelleet käsityömme ja toivomme siten helpommin saavamme jalansijaa kansan keskuudessa."

"Se on oivallinen ajatus, sillä siten voin helpommin hankkia teille paikat", sanoi Ebba rouva elähtyneenä. "Ja te, isäseni?"

"Minä kelpaan koulunopettajaksi", vastasi tämä syvään kumartaen.

"Oletteko kaikki ruotsalaisia?"

Ainoastaan kaksi oli, suutari ja puuseppä. Molemmat olivat Norrlannista, ja Luostari-Lassi oli heidät lähettänyt Roomaan papiksi koulittaviksi ja sieltä Lyypekkiin, jossa kukin oli oppinut ammattinsa.

Pappi oli saksalainen ja räätäli tanskalainen. Mutta hekin puhuivat ruotsia niin hyvin, ettei heidän huomannut edes murtavan.

Ebba rouva pyysi heitä levähtämään muutamia päiviä, jollaikaa hän kirjoitti kirjeitä ja suosituksia.

Mestari Ragvald, pappi, kutsuttiin sen jälkeen ensiksi hänen puheilleen.

"Kas tässä", sanoi Ebba rouva, "on kirje jalolle Djursholman rouvalle, Kristina Sturelle. Tiedän, että sinne rakennetaan koulua ja etsitään soveliasta opettajaa. Jos onnistutte saamaan paikan, pääsette siten yhteyteen nuorten neitsytten kanssa ja saatte laajan alan toiminnallenne."

"Tahdon koettaa parastani", vastasi pappi kumartaen, otti kirjeen ja lähti.

Hänen jälkeensä tuli suutarin vuoro; hän nimitti itseään Henrikiksi ja käyttäytyi sangen reippaasti. "Tämä kirje rouva Anna Hornille Hörningsholmaan avaa teille heti paikan. Pyytäkää jaloa rouvaa sijoittamaan teidät sinne, missä asuu enimmän kansaa."

"Sen teen", sanoi hän, "vaikka luulen kyllä voivani pian vetää kansaa puoleeni."

Kolmas oli Erland, räätäli. "Menkää Sätersdaleniin herra Pietari Krusen luo", sanoi Ebba rouva antaen mainitulle herralle osoitetun kirjeen. "Siellä on paljon väkeä, ja minä toivon teidän tekevän parastanne."

"Armollinen rouva voi luottaa minuun", vastasi mies itsetyytyväisesti hymyillen ja lähti heti taipaleelle.

Neljäs, Kristian, jolla oli todistus suuresta taitavuudesta puusepän ammatissa, lähetettiin Sundbyn jalon rouvan luo kirje mukanaan.

Itselleen ei Ebba rouva jättänyt mitään. Hän jäi odottamaan.

Ja kuukautta myöhemmin ilmoitettiin, että muuan henkilö pyrki hänen puheilleen.

Hän lähti katsomaan kuka se mahtoi olla ja hämmästyi nähdessään mitä rakastettavimman näköisen nuoren miehen, jonka yksinkertainen papillinen puku oli mitä parhaimmassa sopusoinnussa hänen arvokkaan ryhtinsä kanssa. Hän tuli Ebba rouvaa vastaan ja antoi kirjeen.

"Nimenne?"

"Petrosa."

"Ah!" Ebba rouva avasi kirjeen. Se oli Yrjänä Posselta ja sisälsi vain, että sen tuoja varmaankin tulisi tyydyttämään hänen rohkeimmatkin toiveensa.

Ylväs rouva ei voinut kohdella tätä nuorta miestä kutoa kaikkia muita. Tämä tuntui olevan hänen vertaisensa, hän pyysi vierasta astumaan omaan huoneeseensa ja istuutumaan läheisyyteensä.

Petrosa teki sen sumeilematta, aivan kuin ei olisi koskaan muissa piireissä elänytkään.

Ebba rouvan täytyi saada selitys tähän ja vastauksista kysymyksiinsä sai hän sen käsityksen, että Petrosa oli lemmenlapsi. Sangen aikaisin oli kuningas Juhana lähettänyt hänet ensin Ranskaan ja sitten Ingolstadtiin, jossa hän oli oleskellut kaksi vuotta. Malaspinan pyynnöstä oli hänet lähetetty Ruotsiin.

"Onko teille määrätty jokin erityinen tehtävä?" kysyi Ebba rouva.

"On, minun on murhattava herttua", vastasi hän tyynesti.

"Otatte asian hyvin keveästi", sanoi Ebba rouva. "Se voi maksaa omankin henkenne."

"Siihen olen valmis."

"Aivan pelkäämättäkö?"

"Jesuiitta ei saa pelätä koskaan."

"Mutta miksi teidät on lähetetty tänne?"

"Muutamia vuosia oleskeltuani maassa saan toivottavasti helpommin pääsyn hoviin."

"Ja minkä toimialan tahdotte?"

"Mahdollisimman laajan", puuskahti Petrosa tulisesti. "Minun täytyy voittaa sydämiä."

Siinä oli intoa, joka voitti Ebba rouvan omankin. "Teidän on saarnattava meidän kirkossamme", sanoi hän, "ja luulen teidän vaikuttavan sydämiin."

"Kaikkiin", keskeytti hän. "En tyydy vähempään."

"En ollut aikonut tulla teitä kuulemaan", sanoi Ebba, rouva hymyillen. "Nyt tahdon tehdä sen osoittaakseni etten pelkää."

"Aiotteko tästälähin olla päästämättä minua teitä näkemään?" kysyi Petrosa huokaisten.

"Entä sitten?"

"Olen vieras ja minun pitäisi oppia tuntemaan olosuhteita henkilöltä, jolla itselläänkin on maali näkyvissään."

"Kutsun teidät, kun katson sen tarpeelliseksi." Ja niin sai Petrosa mennä.

Ebba rouva oli valloitettu äkkiylläköllä. Hänen olisi pitänyt ainakin tutkistella tätä miestä ennenkuin otti hänet palvelukseensa, ja nyt oli hän sen tehnyt ajattelematta sen enempää, melkein vasten tahtoaan.

Ensi kertaa käydessään isänsä luona ilmoitti hän tälle, että nuorella papilla, jonka Yrjänä Posse oli lähettänyt heille, oli merkillinen kyky voittaa ihmisiä puolelleen. Hän oli kuullut Petrosan saarnaavan, ja miehen suuret lahjat olivat häntä aivan hämmästyttäneet.

Hogenskild herra halusi hänkin miestä nähdä ja puhutella, ja se antoi Ebba rouvalle aiheen kutsua Petrosan luokseen toisen kerran.

Tämä sanoi jo samana päivänä tahtovansa mennä vankilaan, sillä papilta ei voitu kieltää pääsyä. Sen jälkeen alkoi hän puhua seutukunnan kansasta.

Viikkokauden kuluessa oli hän ehtinyt tehdä tuttavuutta monien kanssa, ja hänen arvostelunsa olivat niin sattuvia ja tuumansa niin viisaita, ettei Ebba rouva voinut väittää mitään.

Mutta niin puheissaan kuin koko esiintymisessäänkin oli hän hypännyt yli kaikkien rajojen, jotka eroittivat ylhäissyntyisen rouvan köyhästä papista. Ebba rouva ei ollut enää valtiatar ja Petrosa alamainen. He olivat yhdenvertaiset, jotka neuvottelivat keskenään, mutta neuvotteluissa saavutti Petrosa viisaudellaan ja ihmistuntemuksellaan ensi sijan.

Hän meni vankilaan, ja Ebba rouva odotti hänen tulevan tuomaan viestejä Hogenskild herralta. Kului tunti toisensa jälkeen, mutta hän ei tullut. Vihdoin tuli kirje, joka sisälsi Hogenskild herralta paljon terveisiä. Petrosa ei ollut rohjennut tuoda niitä suullisesti.

Ebba rouva heitti suutuksissaan kirjeen takkavalkeaan ja seuraavana päivänä hän ajoi vieraisille Hörningsholmaan.

Anna rouva otti hänet omituisen juhlallisesti vastaan ja vei hänet salakamariin. "Minun täytyy puhua kanssasi tuosta pappissuutarista, jonka lähetit minulle", sanoi hän.

"Etkö ole tyytyväinen häneen?"

"Luulen, että hän on itse paholainen!"

"Miksi niin?"

"Ainakin lumoaa hän naisväen kauttaaltaan."

"Mitä miehet siitä sanovat?"

"He eivät sano mitään, he ovat kaikki hänen vallassaan hekin."

"Mutta miten ihmeellä hän saa sen kaiken aikaan?"

"Tiedänkös minä! Sen vain tiedän, ettemme saa häntä pitää kauan", puuskahti Anna rouva itku kurkussa.

"Mitä tämä merkitsee? Pääni menee aivan pyörälle", sanoi Ebba rouva. "Miksette saisi häntä pitää?"

"Sentähden, että he saavat olla ainoastaan kaksi kuukautta samassa paikassa."

"Mutta miksi itket?"

"Mitäs vain! Näkisitpäs vain hänet! Kaunis kuin Jumala, ja kun hän kiittää minua kaikesta mitä olen tehnyt Hörningsholmassa..."

Ebba rouva tuskin uskoi korviaan katsoessaan tätä rouvaa, joka oli tunnettu kovasydämisyydestään.

"Sitä ei kai liene niin hirveän paljon", tokaisi hän.

"_Hän_ on sitä mieltä ja hän puhuu siitä tavalla, joka aivan käy sydämeen. Väki on muuttunut paljon siivommaksi ja nöyremmäksi, ja se on kaikki hänen ansionsa."

"Oletko sanonut sen hänelle?"

"Olen kyllä, ja olisitpas nähnyt kuinka hän suuteli kättäni."

"Kättä?" puuskahti Ebba rouva kiihkeästi. "Ja sinä sallit sen, Sture, syntyäsi Bjelke!"

"Hän on varmaan yhtä ylhäinen, kenties prinssi syntyään, jostain sivuhaarasta, ja eihän sellaisen tarvitse suudella hameelle."

"Mistä moista tiedät?"

"Pidän vain silmäni auki ja kuuntelen hänen puhettaan, varsinkin ollessamme kahdenkesken."

"Sekin vielä!"

"Ei ole mahdotonta, että käännyn hänen uskoonsa", sanoi Anna rouva liikutettuna.

"Olisit kai valmis antautumaan hänelle kokonaankin", sanoi Ebba rouva katkerasti.

Anna rouva karahti veripunaiseksi. "Ei koske ketään, mitä teen tai jätän tekemättä", sanoi hän, "Mutta voit luottaa siihen, ettei hän koskaan tule olemaan muuta kuin rippi-isäni."

"Siinä voikin olla kylliksi", jupisi Ebba rouva.

Mutta kun hän sen jälkeen tahtoi tietää, mistä miehen mahti oikeastaan johtui, ei Anna rouva voinut asiaa paljoakaan valaista. Hän tiesi vain, että Henrik oli kaikkien ystävä ja että kaikki puhuivat hänestä. Hänellä oli niin paljon tilauksia, että olisi voinut tehdä hyviä kauppoja, jos olisi välittänyt sellaisesta. Mutta sitä hän ei tehnyt.

"Tahtoisin puhutella häntä", sanoi Ebba rouva päättäväisesti.

"Mikään ei ole helpompaa. Hän tulee ensi kutsulla."

Niin hän tekikin, ja oli merkillistä nähdä mikä muutos hänessä oli tapahtunut. Ensi näkemällä oli hän esiintynyt sangen kömpelösti varsinkin saksalaiseen ja tanskalaiseen jesuiittaan verraten. Nyt hänen käytöksensä oli vapaata ja hän puhui paljon varmemmin. Kuitenkin oli hän nyt yhtä nöyrä kuin Ebba rouvan nähdessä hänet ensi kerran. Mutta kun häneltä kysyi, oliko hän tyytyväinen toimintaansa, vastasi hän vilkkaasti, että hänen vaikutuksensa oli niin suuri, että hän saattoi tehdä näille ihmisille mitä ikinä tahtoi.

"Ruotsalaiset ovat tunnetut hitaudestaan", sanoi Ebba, "enkä voi käsittää, kuinka voitte saada heihin elämää."

"Mitä yksinkertaisimmin ja luonnollisimmin keinoin", vastasi pappissuutari luoden nopean katseen Annaan. "He rakastavat minua, kuten minäkin rakastan heitä, rakkaus heidät sitoo minuun."

Hän kohotti katseensa taivasta kohden ja seisoi kotvan vaipuneena rukoukseen. Eikä Anna rouva voinut kääntää silmiään pappissuutaristaan. Hänestä ei tämä mies ollut yksinkertainen käsityöläinen, vaan Jumalan lähettämä profeetta.

Mutta Ebba rouvasta oli jesuiitta loitonnut samoin kuin hänen kolme toveriaankin. Hän ei enää määrännyt heidän toimintaansa, vaan he kulkivat omaa tietään. He saattoivat vallata, hurmata, innostuttaa yksinpä Anna rouvankin... kylmän, sydämettömän naisen. Mutta vaikkapa kaikki muut joutuisivatkin heidän valtoihinsa... Ebba rouvaan ei heidän tehonsa tepsinyt!

* * * * *

Ebba rouva viipyi matkoilla kolmisen kuukautta. Hän kävi ystävien ja tuttavain luona ja kaikkialla koetti hän parhaan vointinsa mukaan kylvää eripuraisuutta ja levottomuutta.

Monin paikoin onnistui hän tosiaankin saamaan lupauksen, että jos Sigismund tulisi takaisin -- luottaa hänen sanoihinsa ei voinut kukaan -- saisi hän sitä tukea ja apua mitä kukin voi antaa.

Hän oli, parturiksi pukeutuneena, päässyt Yrjänä Possen vankilaankin. Tämä hehkui yhtä tulista vihaa kuin ennenkin ja oli lujasti päättänyt jatkaa vainoaan herttuaa vastaan, jahkahan pääsisi vapaaksi, mikä hänen mielestään ei saattanut kestää kauan.

Hän oli ollut myös Ture Bjelken luona. Tämä oli sanonut olevansa salaurkkijain ympäröimänä, mutta se ei estänyt häntä jatkamasta samaa tietä, mille oli lähtenyt.

Ture herra kertoi salaisuutena, että oli saanut Malaspinalta kirjeen, jota ei uskaltanut säilyttää, vaan oli sen polttanut suureksi ikäväkseen.

"Mitä se sisälsi?" kysyi Ebba vilkkaasti. Hän tähysteli varovasti joka taholle, Ture miekkonen, ja päästyään täyteen varmuuteen, ettei kukaan kuunnellut, kuiskasi hän: "On tehty suunnitelma kruununprinssin ryöstämiseksi tai ottamiseksi hengiltä."

"Kuinka se käy?"

"Minulle ei ole sitä sanottu, mutta luullakseni tehdään se herttuan ollessa poissa."

"Onko sitten luovuttu ajatuksesta, joka oli Petrosan toteutettava?"

"Ei, eipä suinkaan! Malaspina kirjoittaa: 'Mainio rouva Ebba Bjelke on ottanut huostaansa nuoren miehen, joka sivumennen sanoen häntä melkein jumaloi. Sanokaa Ebba rouvalle, että Petrosa on kuin vaha hänen käsissään, hän saa hänet taipumaan mihin ikinä tahtoo, ja toivon Ebba rouvan käyttävän suurta vaikutusvaltaansa herttuan lähdön edistämiseksi.'"

Ebba rouvan poskille levisi kirkas puna. Hän tunsi sillä hetkellä olevansa valmis kääntymään katolinuskoonkin.

Joitakin päiviä myöhemmin hän palasi kotiin, koko lailla ahdistetuin mielin. Kohta hän kuuli, että "pater", kuten häntä puhuteltiin, oli pyrkinyt hänen puheilleen.

"Sanokaa hänelle, että hän saa tulla illalla", vastasi Ebba rouva. "Nyt ei minulla ole aikaa."

Mutta iltaa odotellessaan kuuli hän palvelijainsa laulavan Petrosan ylistystä. Yksi kertoi miten hän oli käynyt kuolevan naisen luona ja miten hänen sanansa olivat lievittäneet kuoleman katkeruuden; eräälle köyhälle lapselle oli hän lahjoittanut uusia vaatteita; muuan tottelematon poika oli hänen kehoituksistaan muuttunut uudeksi ihmiseksi. Petrosan nimi oli kaikkien huulilla, ja hän käski heidän lopulta vaieta, sillä hän ei enää sietänyt kuulla alituista puhetta hänestä.

Petrosa tuli sitten, huulillaan sama surumielinen hymy, joka jo ensi kerralla oli kiinnittänyt hänen mieltään.

Hän toivotti Ebba rouvan tervetulleeksi takaisin ja sanoi joka päivä ikävöiden odottaneensa. Oli ollut tuhansia asioita, joita hänen olisi tarvinnut kysellä, ja sitten hän tahtoi tehdä tilin hallituksestaan. Hän tahtoi tietää, oliko armollinen rouva tyytyväinen häneen ja oliko hänen jatkettava samaan suuntaan kuin oli aloittanutkin.

Ebba rouva ei uskaltanut katsoa kirkkaihin silmiin, jotka olivat kiinnitetyt häneen, ja hänen vastauksensa olivat lyhyet ja katkonaiset.

Se näytti oudostuttavan Petrosaa. Hän kävi vaiteliaammaksi ja kysyi, tahtoiko armollinen rouva, että hänen oli mentävä.

"Riippuu siitä, onko teillä vielä mitä sanottavaa", virkkoi Ebba rouva teennäisen välinpitämättömästi.

"Olen saanut kirjeitä neljältä lähettiläältämme ja ajattelin..."

"Antakaa ne minulle, tahdon itse..."

"En", sanoi Petrosa punastuen, "en voi jättää niitä teidän käsiinne."

"Miksi ette?"

Katseessa, joka kohtasi Ebba rouvan katseen, oli nuhteleva ilme, ja hänen täytyi kääntää silmänsä pois.

"Voimme lukea ne huomenna", sanoi hän. "Olen nyt hyvin väsynyt."

Petrosa kumarsi, mutta pysähtyi ikäänkuin ajatus olisi syttynyt hänen sielussaan: "Suokaa minun siunata teitä."

Hän oli kohottanut kätensä ja odotti, että Ebba rouva lankeaisi polvilleen.

"Unohdatte, ettei meillä ole sama usko", sanoi tämä terävästi.

"Anteeksi, luulin, että protestantitkin tarvitsevat siunausta", kuului suruinen vastaus. Hän poistui.

Ebba rouva heittäytyi sohvalle ja hautasi päänsä tyynyihin. Hän itki... miksi? Kenties hän oli matkasta väsynyt, mutta kuinka saattoi tämä Petrosa vaikuttaa häneen niin syvästi? Mitä tämä mies oli hänelle? Yksinkertainen välikappale, tuleva herttuan murhaaja. Hän värisi sitä ajatellessaan...

Saattoiko Petrosa käydä vaaralliseksi Ebba Bjelkelle? Hänen koko ylpeytensä nousi sitä vastaan, mutta sitten pakoittautui hän tyyneyteen, hän tahtoi nähdä asian sellaisena kuin se oli ja sentähden ennen kaikkea tutkia itseään.

Rakastanut hän ei ikinä ollut ketään. Hänet oli naitettu serkulleen ja he olivat sitten kulkeneet kukin omaa tietään, mutta tämä ihmeellinen tunne, joka häntä värisytti kauttaaltaan hänen ensi kertaa Petrosaa nähdessään, saattoiko se olla rakkautta? Päästäkseen tämän pappismiehen läheisyydestä oli hän lähtenyt matkoille, mutta ainoaakaan päivää ei ollut kulunut, jona hän ei olisi ajatellut häntä. Kuinka kovaa ponnistusta olikaan kysynyt, ettei hän aikoja ennen palannut kotiin! Ylpeytensä hänet pelasti, ja nyt, kunhan katsoi sydämeensä, näki hän kuvan, joka näytti sinne kotiutuneen.

"Voi minua onnetonta, minä rakastan häntä!" kuiskasi hän. Mutta hän tahtoi olla vahva, Petrosa ei saanut sitä koskaan tietää.

Ja niin päätti hän itsekseen, että kohtelisi Petrosaa sillä tuttavallisuudella, jota osoitetaan ylemmälle palvelijalle.

Hän melkein ikävöi seuraavaa päivää. Silloin panisi hän tuumansa toimeen.

Petrosa tuli ennen määrättyyn aikaan, tyynenä ja tavallinen suruinen hymy huulillaan. Hän kyseli armollisen rouvan terveyttä, puhui eräästä köyhästä sairaasta, jonka luona oli käynyt aamulla ja jonka sulki hänen huolenpitoonsa.

Puhuessaan oli Petrosa istuutunut ja ottanut esiin neljä kirjettä.

"Mistä mieluimmin tahdotte kuulla ensiksi?" kysyi hän.

"Tahtoisin tietää miten on laita Hörningsholmassa."

Petrosan kasvoilla vilahti tutkisteleva ilme, mutta hän sanoi kirjeen avattuaan: "Meidät on kaikki lähetetty teidän luoksenne ja olemme sentähden teitä kohtaan velvolliset samaan vilpittömyyteen kuin kirkon lähettiläitä kohtaan. Huomautettiin tosin, että naiselleko meidän piti uskoa asiamme, mutta Malaspina sanoi: 'Hänellä riittää ymmärrystä miehellekin, ja puhtaalle on kaikki puhdasta.' Tämä ratkaisi asian."

Hän tukehutti huokauksensa ja otti kirjeen. "Saanko aloittaa, jalo rouva?"

"Alkakaa", vastasi Ebba tuskin kuuluvasti.

Hän luki:

"Veli, olen lähtenyt Hörningsholmasta..."

"Mitä, eikö hän ole enää siellä?" huudahti Ebba ylen hämmästyksissään.

Petrosa jatkoi:

'Syyn ilmoitan nyt sinulle, ja saat muuten käyttää kirjettäni miten hyväksi näet. Olemme usein puhuneet, mihin rajaton rakkaus voi viedä ja nyt sanon sen sinulle. Tänne tullessani tapasin kovasydämisen naisen, uskottomia tai välinpitämättömiä palvelijoita, köyhyyttä ja hätää kaikkialla. Puhuin heille, mutta tuskin kukaan tahtoi kuulla minua. Silloin käsitin, että voidakseni heihin juurruttaa oppejani, oli minun annettava heille mitä he enimmän kaipasivat. Ensin oli tyynnytettävä heidän ruumiillinen nälkänsä, mutta mitkään rukoukseni eivät saaneet linnanrouvaa avaamaan aittojaan, ainakin tarvittiin ensin voimakkaita keinoja avaamaan tie sille tunteelle, joka voittaa kaiken. Niillä salaisilla keinoilla, jotka ainoastaan me tunnemme, onnistuin eräänä päivänä, kun hän valitti pahoinvointia, käsin painelemalla ja sivelemällä ensin lieventämään hänen pahoinvointiaan, ja kun sen jälkeen hänen mielensä suli minua kohtaan ja hän pyysi minua menettelyn uudistamaan, tapahtui pyhimysten avulla, että minun tahtoni tuli hänen tahdokseen. Aivan hereillään antoi hän minulle aittojen avaimet, uskolliset luotettavat palvelijat jakoivat kansalle viljaa, ja minusta nähden saivat he uskoa, että se tapahtui hänen armonsa käskystä.

Täten oli kansan rakkaus voitettu ja minä käytin sitä sen jälkeen yhteiseen tarkoitukseemme.

Hieroin ja sivelin sitten kenkä ketäkin, ja nyt tiedän kokemuksesta, että siten saa ihmiset tottelemaan pienintäkin viittaustaan, saa heidät alaisikseen kaikissa suhteissa. Kun en tiedä mihin tämä voi viedä ja pelkään, että minua kenties syytetään noituudesta ja taikomisesta, katson viisaimmaksi lähteä täältä.

Anna rouvassa on tapahtunut sellainen muutos, että hänen veljensä, jota odotetaan tänne näinä päivinä, varmaankin täytyy se huomata, ja minä tahdon sitä ennen päästä pois. Lähden pohjoiseen päin ja tulen luultavasti jatkamaan kuten olen alkanutkin.

Sinulle uskollinen

_Henrik Henrikinpoika_.'

"Onko hän käyttänyt joitakin salakeinoja?" kysyi Ebba rouva melkein kauhuissaan.

"Erästä äskenpaljastettua luonnonvoimaa, jolla voi taivuttaa kovat ihmismielet", vastasi Petrosa. "Se on ilmaistu ainoastaan harvoille veljeskuntamme jäsenille."

"Tunnetteko tekin sen?"

"En, sitä ei saa ilmaista kuolemaanvihityille."

"Onko siis aivan varmaa, ettette onnistu?"

"Niin uskon", vastasi hän. "Jos petyn uskossani, niin sen jälkeen saan minäkin tietooni kallisarvoisen salaisuuden."

Hän oli taittanut ensimäisen kirjeen laskoksilleen ja avasi nyt toisen.