Chapter 5

--"Minua he eiwät kuitenkaan woi wangita", sopotti Olga. "Ja wiimeksi, isäni tuntisi minun kohta äänestä. Mutta waikka olet noin pian tuntemattomaksi puettu, pelkään kuitenkin, että saattaisiwat huomata walepukusi ja ottaa sinut kiinni juuri mennessäsi kapteni L:n luo, sillä koska Kulakow on lukenut sinulle lähetetyn kirjeeni, jossa kaptenista ja tästä illasta olin maininnut, niin he owat nyt waroillaan ja epäilewät jokaista. Ja kun sentähden pihassa emme saa silmänräpäykseksikään seisattua, minun täytyy neuwoa sinua tässä. Siis tultuasi pihaan käännyt ensimmäiseen oween wasemmalle ja eteisessä taas kohdastaan oikealle. Jos ken sinun näkee, saattaa luulla minun tulewan kotiin. Kun kerran olet kaptenin luona, silloin ei kukaan woi sinuun ryhtyä. Ainoasti, jos he sitä ennen tapaawat, woiwat julistaa sinut karkulaiseksi, jonka saattawat ensin panna linnaan ja sitte lähettää takaisin entiselle isännällesi, joka pieksäisi sinut kuoliaaksi. Nyt siis wiimeisen kerran täniltana hywästi!"

Simpsa syleili wielä kerran Olgaa, ja molemmat läksiwät sitten kiiruilla askeleilla ja kowemmin sykkiwin sydämmin rientämään määrättyä porttia kohti. Kaikki oli hiljaista. Rattaiden jyrinä linnan kiwikaduilla ja eräitä heikkoja ääniä kuului loitompaa. Sade kohisi waan wesisille kaduille. Olgan ja Simpsan askeleet tuskin kuuluiwat. Lyhtyjen walo alkoi tehdä selitettäwäksi heidän haahmonsa. Olga oli jättäinnyt wähä jälemmäksi. Hänen ei tarwinnut enää muistuttaa Simpsaa, joka kääntyikin suorastaan porttiin, ja tuo julkisesti kuulutettu karkulas oli nähtäwästi pelastettu. Hänen polwensa wapisiwat, astuessa jalkaansa portin sisäpuolelle. Olga seurasi jo pian hänen kantapäissään. Simpsa oli pian yhdellä hyppäyksellä pihan yli.

Olgan toinen jalka oli jo myös portin sisäpuolella ja toinen jo oli nousemassa perästä, kun kaksi kättä painui hänen silmiensä eteen. Hän koetteli huutaa, mutta rautakourat puristuiwat hänen suunsa eteen, tukehtunut huokaus oli ainoa, mikä hänen rinnastansa pääsi ja käwi Simpsan korwaan juuri hänen päästyä määrätylle owelle. Seuraawana tuokiona Olga jo oli wedetty portista ulommaksi kadulle loistawan lyhdyn alle.

--"Oikein, kaikki tunnusmerkit, sama mies", kajahti Iiwanan karkea ääni.

Olga koetti huutaa, hän koetti ryöstäidä irti, kaikki turhaan. Paksu huiwi kääriytyi hänen suunsa ympäri, molemmat kätensä wedettiin selän taa ja sidottiin nuorilla. Silloin taas kajahti hänen korwiinsa tuttawa ääni. Hänen isänsä seisoi aiwan hänen wieressään ja katsahtaen waan pikaisesti Olgaan huusi korkealla äänellänsä:

--"Tämä on wiimeinen iltanne, jos laskette hänet irti. Linnaan ja rautoihin, tuossa on passitus."

Seuraawana tuokiona hewoinen oli paikalla, ja polisipalwelijat nostiwat wangitun keskeensä rattaille ja katosiwat pimeyteen.

IV.

Onneton kohtaus.

Simpsa oli seurannut Olgan neuwoa ja päässyt osoitettuun eteiseen. Mutta käännyttyään katsomaan mihin Olga jäi ja häwisi hänen takaansa, hän unohti mihin oween hänen oli kääntyminen, jääden sitä muistuttelemaan. Hän tunsi harmiksensa unohtaneensa koko neuwokin. Hänen muistinsa ei enää sanonut oliko se oikealle wai wasemmalle, ja hän alkoi sentähden käsimäärällä kopeloida owia, mutta löysi niitä olewan kolme. Hän pelkäsi woiwansa mennä wäärin ja ehkä siten joutuwansa ansaan.

Iiwana taas, saatua luullun karkulaan lähetetyksi linnaan, oli hywillä mielin juosnut emäntä Kuikan luo, kallistanut siellä täyden lasin punssia suuhunsa ja sen perästä kiiruhtanut kotiinsa. Hän aikoi waimollensa kertoa tämän=iltaisen sukkeluutensa ja mitä syitä hänellä nyt oli saada korkeampi wirka, jonka suuri enonsa, howineuwos Kulakow oli luwannut hänelle hankkia.

Näissä ajatuksissa Iiwana oli hapuroinut pimeän pihan yli ja tullut huoneensa eteiseen. Hän ojensi kätensä tuttuun owen ripaan, mutta wapsahti silloin, wetäisten takaisin kätensä. Silkkinen naisen wiitta oli sattunut hänen käteensä. Walppaana polisimiehenä aikoi hän tehdä wähän tarkemman tutkimuksen, mutta sai hirweän paiskauksen korwallensa. Tätä hän ei kuitenkaan wielä säikähtänyt, waan tahtoi yhä innokkaammin saada selwän saaliistansa, puristaa tuntematonta olentoa kowemmin syliinsä. Mutta saalispa wastasi tutkimukseen wielä kowemmalla kädellä, että Iiwanalta pääsi kuuluwa huudahdus.

Silloin awautui owi, ja kuiwanmuotoinen nais=ihminen kynttilä kädessä tuli eteiseen.

--"Iiwana, sinäkö tässä, ja tuon wariksen keralla, sinä omassa eteisessämme? Herrainen aika! Ja sen saan nähdä sinusta?"

--"Se on roswo, waras, minä otan sen kiinni, Liisa, sinä saat auttaa, ja näetkö, Olgan wiitta, hän on sen warastanut."

--"Tämä on kuitenkin liian paljon, Iiwana!" huusi wihastunut Liisa. "Ja etkös sinä, sen naakka, näe että se on Iiwana, minun Iiwanani, lain ja oikeuden palwelija?"

Liisan muoto oli muuttunut, hän pudotti kynttilän jalkoihinsa, tarttui molemmin käsin Iiwanan poskipartaan, wanutti häntä kuin raiwoinen peto ja weti hänet sitte perässänsä huoneesen.

Silkkiwiittainen olento oli sillaikaa häwinnyt toisanne päin.

Mutta saatua miehensä huoneesen Liisan wiha oli sulanut. Hän ei ollut mikään pahaluontoinen waimo, tämä Iiwanan lähes neljänkymmenen ikäinen puoliso. Hän oli kyllä pikainen kuin tuli, mutta hän leppyi yhtä pikaisesti. Waan Iiwana oli toista luontoa, hänkin oli jyrkkä ja pikainen, mutta hänen wihansa alkoi siinä missä hänen waimonsa lopetti. Hän oli tuskin nähnyt waimonsa itkewän ja jo leppyneeksi, kun hän kiljasi:

--"Sen saat wielä muistaa, minä sanon, että nyt se on lopussa, ihan lopussa. Se mikä ei kelpaa, se ei ensinkään kelpaa."

Muori mies, jonka eriskummainen waatteus oli näin häirinnyt tuon muutoin rauhallisen pariskunnan sowun, oli wihdoin löytänyt oikean owen, pääsnyt kaptenin luo. Eräitä tuntia sen perästä hän oli pestainnut ja korpralina kaptenin komppaniassa.

V.

Wanki.

Wiipurilla oli siihen aikaan kolme merkillistä miestä, joista jokainen oli warsinaisia originaleja. Paitsi paronia ja sen Iiwanaa, sillä oli linnanwartija Iwonen. Hän oli aikoinaan ollut maaherran palwelijana, josta erinäinen onni sysäsi hänen linnanwartijaksi, wankein päälliköksi, mitä wirkaa hän jo oli toimittanut seitsemän wuotta. Hänen luonnollinen wilkkautensa oli wähitellen tehnyt hänet tuttawaksi jokaiselle herrasmiehelle kaupungissa ja pian koko Wiipurin läänissä. Kun ken matkalainen tuli Wiipuriin, hänen ei tarwinnut olla paria tuntia kaupungissa ennenkuin hän tapasi kadulla, torilla, linnan sillalla tahi waiwoinkin Motin konditoriassa herrasmiehen, jonka kanssa hänen täytyi seisattua puhelemaan, ja eräissä minuteissa häneltä sai tiedon koko kaupungin elämästä. Wiipurissa oli tuskin yhtään perettä, josta Iwosella ei ollut joku tarina tai seikka, joka oli tapahtunut eilen, tällä tai menneellä wiikolla, wiime kuukautena tahi edellisenä wuotena. Iwonen ei ollut sentähden mikään panettelija tahi joutawa tuulen lennättäjä, ei suinkaan, sitä hän ei ollut. Waan se, mitä hän puheli, oli kuitenkin aina jotakin uutta, mitä muut eiwät tienneet. Luonnollisella utaluudellaan hän sai joka asiasta tarinan, hauskan seikan, joka oli ihan alkuperäinen ja yleisesti tunnettu Iwosen hauskoina juttuina.

Mutta kaikista Iwosen jutuista ei ollut mitään hauskempaa kuin ne, mitä hän tiesi puhella paronista ja sen Iiwanasta, ja niitä hän puheli kaikille, ketä hän waan puhutteli. Ja warmaa on, etteiwät paroni ja Iiwana olisi koskaan tulleet niin kuuluisiksi, jos ei Wiipurilla yhtaikaa olisi ollut Iwostansa. Iwonen oli kuin Wiipurin aamulehti tahi joku pilkkakirwes, ja kun ken kysyi mistä hän oli saanut uutisensa, hän wastasi aina: Punaiselta Lähteeltä, tahi: paronin suusta.

Samana iltana kuin Iiwana oli tunnetun wankimme lähettänyt linnaan, Iwonen oli tullut kotiin ajemmalla kuin tawallisesti. Mutta tänä iltana hän ei ollut niin iloinen kuin muulloin. Hänen waimonsa tuli hänelle owella wastaan ja pelästyi, sillä Iwonen ei näyttänyt olewan tawallisella tuulellansa, hän tuli äänettä eikä hyräillyt, kuten hänen tapansa oli tulla kawakkaan asuntoonsa.

--"Mikä sinulla on, Abram?" huusi waimo pian säikähtyneenä. "Wain oliko paroni taas?"

--"Paroni, Anniseni, on aina paroni, se on synti ajatella paronista mitään pahaa. Sentähden saatkin istua ikäsi tässä pimeässä linnassa."

--"Ja nimismiehen wirka, joka sinulle jo oli luwattu?"

--"Sen saa, woitko arwata ken?"

--"Herrainen aika! Jo kolmas kerta kun sinut pettäwät. Ehkä antawat sen Iiwanalle?"

--"Sen sanot leikillä, mutta se saattaa kääntyä todeksi. Uskotko mitä paroni sanoi minulle tänään? Hän sanoi: Iwonen, se ei ole hywä, että linnanwartija niin paljon puhelee. Sen tulee olla äänetön kuin tuo linnan torni. Silloin minä wastasin: paroni, antakaa sitte minulle se awonainen wirka. Olisit kuullut mitä hän wastasi."

--"Hän sanoi sen luwatuksi toiselle?"

--"Ei juuri niin, waan woin arwata, että hän niin ajatteli. 'Sinä näyt siellä linnassa woiwan paremmin kuin minä', sanoi hän. 'Mutta suuri perheeni ja pieni palkkani?' sanoin minä. 'Se on toinen asia', sanoi hän, 'minä tunnen mieheni mihin ne kelpaawat ja annan yhdelle sata toiselle tuhat routaa.' 'Sitä minä en ymmärrä', sanoin minä. 'Kyllä', sanoi hän, 'sen saat oppia ymmärtämään linnassasi.' Minä kumarsin ja menin."

--"Siis se wirka on annettu Iiwanalle!" huudahti Anni, langeten miehelleen kaulaan.

Iwonen puristi häntä syliinsä ja sanoa: "tämä ei woi kestää kauan."

Silloin kuului kowa jyskytys owessa, ja Iwonen hyppäsi awaamaan. Kaksi polisimiestä talutti wälissään wankia, ja kaikki kolme tuliwat Iwosen eteen. Toinen miehistä antoi paperilipun Iwoselle. Tämä katsahti siihen ja sitte nuoreen wankiin, jota molemmat saattajat wielä piteliwät kynkistä. Iwosen muoto walkeni ja hänen silmiinsä kuwausi tawallinen iwanaurunsa, mutta hänen huulensa pysyi wakaisena.

--"Se on hywä", sanoi hän miehille, "saatte mennä. Minä korjaan wangin pimeimpään tyrmään, sanokaa se Iiwanalle."

Miehet meniwät.

--"Hahaha!" käwi Iwonen nauramaan. "Woin arwata, että tämä on taas paronin wiisaita laitoksia. Eräs palwelija karkaa Laatokan rannoilta, ja sen he luulewat saaneensa kiinni Wiipurissa. En kummastuisi, jos se olisi paronin oma palwelija, mikä sattui käwelemään Pietarin esikaupungissa."

Iwonen läheni wankia, päästi sen silmiltä huiwin ja irroitti sen kädet.

--"Mitä kummaa näen? Anni, Anni tule katsomaan", huusi hän waimolleen, joka oli ehtinyt paeta sisähuoneihin.

Iwosen waimo tuli, seisattui wangin eteen ja katseli kummastellen tuota outoa ilmestystä.

--"Mitä, pettäwätkö silmäni?" huusi Anni hämmästyksissä.

--"Niin minä se olen, tunnetko minua ollenkaan?" sanoi Olga, wiskaten lakin päästänsä ja märän wiitan päältänsä.

--"Olga! Herrainen aika!" huusi Anni, "miten tulet sellaisessa asussa ja näin myöhään?"

Molemmat naiset juoksiwat toisillensa wastaan ja syleiliwät. Iwosen huulilla leikitsi sanomaton iwa. Hän tuskin woi wastata naisten kysymyksille. Hän nauroi wiimein, että täytyi pidellä watsaansa.

--"Huomenna", sanoi hän itsekseen, "huomenna saawat maistaa oiwallista soppaa, jonka owat keittäneet."

--"Se on sitte ollut erheys", sanoi Anni, "ethän arwele pidättää Olgaa tänne?"

--"Minäkö? Kun paroni on lähettänyt minulle Kulakowin orjan, ja se täällä muuttuu mamseliksi, täällä minun linnassani, luuletteko minua niin tyhmäksi, että laskisin senlaisen saaliin käsistäni, ei, ei, teitä, neiti Olga, minä en woi jättää muuanne kuin----"

--"Muuanne kuin?" huudahti Olga. "Ettehän aio sulkea minua wankihuoneesen?"

--"En juuri sinne, waan yöksi kumminkin meidän lapsikamariimme ja huomenna kansliaan, paronille."

--"Kansliaan ja paronille?" huusi Anni. "Olisitko hulluna!"

Olgan muoto waalistui.

--"Eihän se kumminkaan liene totta?" sanoi hän teeskellyllä naurulla. "Olisinhan woinut jo heidän wangitessaan päästä irti, mutta ajattelin, että pelastaahan minut teidän ystäwyytenne heti kuin olette minut nähneet."

--"Ettehän woi pahaksua, neiti Olga, jos wakuutan puhuwani pelkkää totta. Mitkään ihmisen woimat eiwät teitä pelasta wankeudesta ennenkuin huomenna, ja silloinkin se on paroni, joka woi laskea teidät wapauteen."

--"Jumalan tähden", huusi Olga, "minä en woi enkä tahdo häntä nähdä."

Iwonen nousi seisalleen, meni owea kohti, kiersi awaimen kahdesti ympäri ja pisti sen powelleen.

--"Nyt menkää, jos tahdotte", sanoi hän Olgalle nauraen.

--"Woi, woi", huusi Olga puoli nauraen, puoli itkien, ja heittäysi pian herwotonna Annin syliin.

VI.

Paroni.

Paroni käweli edes ja takaisin läikkywällä mosaikilattialla, wetäisten wäliin monjaan sawun sikarista, joka oli hänellä sormiensa wälissä. Wihdoin hän seisattui suuren peilin eteen ja katseli tyytywäisyydellä omaa kuwaansa.

--"Kumma se olisi, jos en sitä woittaisi", sanoi hän itsekseen.

Silloin awautui owi ja passari Grönros astui sisään. Paroni katsoi alati peiliin.

--"Howineuwos Renner", sanoi Grönros, samoin kuin hän parina wuotena oli joka aamu sanonut tullessaan herransa luo.

--"Pyydä hänen tulemaan sisään", oli paronin tawallinen wastaus.

--"Waan Grönros, illallinen asia?" jatkoi paroni kääntyen passariin päin.

--"Herra paroni!" wastasi Grönros.

--"Mitä se on? Grönros, sinä tohtisit?"

--"Tahtoa, paroni ei ole aina yhtä kuin täyttää."

--"Tahtoo sanoa, että sinä tahdot olla ihminen, mutta olet tarhapöllö."

--"Pöllöillä, herra paroni, on yöllä tarkka silmä, waan minä woisin todistaa, että----"

--"Todistaa, minulle todistaa, sisilisko! Wanhat akat ja kämnärit woiwat kuunnella todistuksia--se on kyllä, minä panen sen muistiin."

Passari waalistui, peräytyi ja katosi. Paroni astui pari askelta oween päin, ja hänen wastaansa tuli howineuwos Renner, kumartuen sywästi. Paroni ojensi hänelle kätensä ja weti hänen perästänsä sohwaan.

--"Olen kauan jo teitä odottanutkin, hywä Renner. Woin arwata, että kaikki on hywin."

--"Kaikki kuin woi olla, tahi pian kaikki, herra paroni."

--"Minä luotan siihen. Minä tunnen mieheni. Mitä te kerran tahdotte, se ei jää laimin."

--"Ei paroni, minun ansioni on mitätön. Se on kerran niin, ettei minulle onnistu muu kuin mitä te, paroni, minulta tahdotte. Luulisin, jos käskisitte minun noutamaan sydänyöllä teille taiwaalta kuun, minulle sekin onnistuisi."

Paroni ojentui suoremmaksi ja wetäsi tyytywäisyydellä pitkän sawun sikaristaan.

--"Arwaatteko mistä se tulee?" kysyi paroni hymyillen.

--"En woi muuta arwata kuin teidän käskyinne ihmeellisestä woimasta."

--"Ihminen saa kaikki, mitä tahtoo, mutta pelkurit, hywä Renner, ne kadottawat siksi, etteiwät rohkene tahtoa. Kun istun korttipöytään ja tahdon woittaa, silloin minä aina woitan. Mutta kaikki ei ole siinä. Jos en näkisi läpi jokaisen kortin, woisin kuitenkin tulla häpeälle. Mutta minä tahdon ne nähdä läpi ja näen, ja niin woin käyttää jokaista siten kuin ne paraaten minulle sopiwat. Kas siinä, hywä Renner, koko taitoni--silla wiimeksi, ihmiset, joita käytämme, eiwät ole muuta kuin kortteja--mutta asiaan, woin arwata, että kaupungissa on kaikki hywin."

--"Paremmin kuin koskaan, herra paroni!"

--"Ja se tärkeä asia, jonka jätin teille eilen?"

--"Se meni kuin woidettu. Ne, jotka ensin enimmän wastustiwat, eiwät awanneet suutansa, kun ilmoitin että se on paroni, joka tahtoo niin."

--"Sen arwasin. Ja Iiwana on kaikki täyttänyt?"

--"Ihmeellisesti; niin mahdottomalle kuin se näyttikään, ja onnistui arwaamattomasti."

--"Se on kumma, hywä Renner; kaikkeen se mies kelpaa. Ja sellaista ei ennen tunnettu."

--"Ihmiset täällä wihaawat häntä ja hänestä on yleinen puhe--en tiedä, paroni, suwaitsetteko sen kuulla?"

--"Tietysti, minä tunnen hänet--hän on suuri konna, mutta minä tarwitsen juuri sellaisen miehen. Mistä luulisitte ottawani toisen, jota niin moneen asiaan woisin käyttää? Minä olisin hupsu, jos hänet siksi hylkäisin. Mutta muistaessani, Kulakowin karannut orja tahi palwelija, sitä hän warmaan ei tawannut?"

--"Uskomattomalla tawalla, paroni! Hän otti sen kiinni kadulla, pilkkopimeässä. Woin olla warma, että jos käsky ei olisi ollut teidän, paroni, hän olisi saattanut yhtähywin ottaa Kulakowin itsensä--mutta minä en liukastele, sanoessani, että teidän käskyjänne täyttäissä ei woi erehtyä, paroni, waikkapa luontokappaletta käskisitte ettekä järjellistä ihmistä. Waan warmaan ette kuullut wielä ihmettä, mikä on tapahtunut Punaisella Lähteellä?"

--"Punaisella Lähteellä? Te puhutte leikkiä, hywä Renner; se mikä saattaa tapahtua Punaisella Lähteellä, ei woi olla ihmettä. Mutta puhukaa."

--"Outoa se kuitenkin on, paroni, että terwe ihminen saattaa häwitä, ettei itse hiis woi arwata miten ja mihin."

--"Ja se ihminen on?"

--"Iiwanan tytär."

--"Ei kuitenkaan se ihana Olga? Sanokaa, hywä Renner."

--"Juuri sama Olga, jota eilen illasta ei kukaan ihminen ole nähnyt."

--"Ja Iiwana sitte?"

--"Siitä on pari minutia, kun hän lähti luotani sitä ilmoittamasta. Minä olen lähettänyt kaikki polisit häntä etsimään, ja Iiwana itse jo on lennellyt monesti ympäri kaupungin. Käskettekö, paroni, rummuttamaan joka kadun kulmassa?"

Paroni ei wastannut. Hän nousi seisalleen ja astui eräitä askelia edestakaisin, puhaltaen pitkiä sawuja sikaristaan. Howineuwos Renner oli myös nousnut, waan oli äänettä. Hän wetäytyi wähitellen oween, kun paroni yhä maltti katsoa häneen päin. Renner näytti tahtowan kumartaa ja paeta. Paroni huomasi sen wihdoin ja sanoi huolettomasti:

--"Niin todella, ja mitä arwelette tehdä?"

--"Minä kysyisin sitä teiltä, paroni!"

--"No niin wähäpätöinen asia! Minä arwelen, että yhtä hywin tiedätte itse mitä siinä on tekemistä. Näenhän teitä kohta?"

Näin sanoen, paroni ojensi hänelle kätensä, Renner kumarsi sywästi, paeten takaperin oween.

Päästyä etuhuoneesen, Renner seisattui, painoi kätensä otsaansa ja sanoi itsekseen:

--"Minä aawistin oikein. Rautaa on taottawa silloin kuin se on kuumana. Ennen olin hänellä oikeana kätenä, kuten ihmiset sanowat, nyt woin tulla hänen molemmiksi käsiksensä. Woin kohta sanoa, että koko paroni ei ole muuta kuin minä."

Paroni meni sisimpään huoneesensa, heittäysi pehmeälle sohwalle, ja hänen kaswonsa näyttiwät waaleammille kuin äsken.

--"Merkillistä", sanoi hän itsekseen. "Olen warma, että hän on yhtäläinen kuin muutkin sellaiset. Hän on saattanut paeta jonkun roiston seurassa--waan kuitenkin tahdon epäillä--milt'en pelkää, jos Renner täyttää mitä arweli--ja jos hän sen täyttää--ja hän olisi wiaton--ei, ei, se on mahdoton--paljas teeskellys. Waan mitä sanon! Milt'en wapise, kun hänen silmänsä kohtaawat minun--hän woi tehdä minut hulluksi waan paljaalla huuliensa hymyllä, ja tuo houraawa wiehätys hänen silmissään..."

Astuttua wielä eräitä askelia, hän tempasi kelloa ja soitti. Grönros seisoi hänen edessään.

--"Hewoset ja waununi!" käski paroni.

Eräitä minuteja myöhemmin paroni istui waunuihinsa ja ajoi ulos.

VII.

Tutkinto.

Paroni oli käskenyt ajamaan Punaista Lähdettä kohti. Hän istui waunuissaan tawallista wakaisempana ja näytti lewottomasti katselewan ympärilleen.

--"Ei", sanoi hän wihdoin itselleen, "Renner ei ole se mies, Hän on nähnyt minun aikomukseni enkä tarwitse pelätä häneltä tuhmuuksia. Näin hänen silmistään enemmän kuin hän tahtoi minulle sanoa. Hän tuntee, ett'ei Olgan asia ole minulle niin wähäpätöinen kuin sanoin. Hän ei olisi Renner, jos woisi olla niin typerä, että luulisi minun huoletta woiwan nähdä julkista häwäistystä Olgalle. Siis woin luottaa Renneriin enkä siinä erehdy."

Tultua tähän päätökseen hän antoi ohjallisen kääntää takaisin. Hän ajeli wielä kerran kaupungin läpi ja seisatutti sitte kanslian portaan eteen.

Tultua kansliaan, hänen muotonsa oli wielä synkkä, kuten ainakin, jolloin mitä erinomaista oli tapahtunut. Sellaisena päiwänä ei kukaan tohtinut hänelle paljon puhella. Kaikki meni hiljaista menoansa, juuri kuin koko kansliassa ei olisi ollut muita kuin paroni, jonka ääni silloin tällöin kajahti huoneiden läpi ja pani jokaisen wapisemaan.

Niin se oli tänäänkin. Paroni awasi eteensä asetetun paperitukun, katsahti jokaiseen eri paperiin ja wiskasi sihteerinsä eteen. Wihdoin hän otti yhden, jota seisattui lukemaan.

--"Kurjuutta!" kiljasi hän, "Paroni W:n omaisuuden hoitaja--mitä he arwelewat? Missä he luulewat olewansa? Amerikassako, Ruotsissa wai Sweitsissä?"

--"Sanokaas muuta, paroni", wastasi Rosenlund, hänen wastassaan istuwa wirkamies. "Minä pääsin juuri sitä sanomasta."

--"Se on hämmentää sekaisin päiwä ja yö, se on kääntää nurin koko maailma, kun wangita paronin omaisuuden ylihoitaja, ja se on häwytttömyyttä tehdä se wastoin minun tahtoani. Mitä sanotte siitä?"

--"Minulla on ihan sama ajatus kuin teillä, paroni."

--"Ja sen he luulewat menestywän. He erehtywät. Mitä wuosisata on rakentanut, luulewatko tuhmalla päätöksellään woiwansa sen tuokiossa purkaa? Se on tehdä kuollut lainsääntö wahwemmaksi kuin oikean ihmisen järki, kuin käytännöllinen järki, joka, olkoon jos kymmenesti heidän lakiansa wastaan, kuitenkin hallitsee maailmaa."

--"Sen se warmaan tekee ja wielä kahta enemmän", sanoi Rosenlund.

--"Ja wiimeksi he owat siinä tehneet wäärin."

--"Peräti wäärin", wakuutti Rosenlund.

--"Minä aion siis paikalla kumota sellaisen päätöksen."

--"Siinä emme woi muuta tehdä, sillä tässä on siihen wahwa syy."

--"Mutta Rosenlund, jos se olisi wastoin seisowia lakejamme?"

--"Kyllä se niin on, paroni, ett'ei se lain mukaista olisi."

--"Tällä kertaa siis en tiedä onko siihen laisinkaan hywä ryhtyä."

--"Minusta, paroni, se näyttää epäilyksen alaiselta."

--"Jos ehkä toistaiseksi olisi parempi mennä esityksellä ylemmäksi?"

--"Minä ajattelen samaa, sillä, paroni, se mikä meille on parempi, ei woi olla meille pahempi."

--"Meillä ei siis ole tässä asiassa mitään eri ajatusta?" sanoi paroni, wiskaten paperin sihterinsä eteen.

--"Teidän ajatuksenne, paroni, on tässä asiassa niin selkeä, ett'ei siinä kukaan saata toisin ajatella."

--"Ja herra Kulakowin orja, näen minä, on toinen, joka eilen illalla on tuotu linnaan", sanoi paroni ottaen toisen paperin.

--"Niin, todella, ja syystä, hän odottaa etuhuoneessa tuomiotansa."

--"Eihän liene wäärin ollut wangita niin wähillä syillä?" kysyi paroni.

--"Ken sitä woisi wääräksi sanoa?" sanoi Rosenlund päättäwästi.

--"Ja jokainen palwelus on tawallansa myös orjuus," sanoi paroni.

--"Wapaus se kaiketi ei woi olla, ja siksi minä olen tuntoni mukaan arwellut lähettää hänet tutkimatta wangin kyydillä isäntänsä käsiin," sanoi Rosenlund hywin wakaisesti.

--"Mutta tawan ja näön wuoksi täytyy ensin wähän tutkia", sanoi paroni, "sillä minua peloittaa, jos palwelija sattuisi olemaan wiaton, ja syy olla isännässä, Kulakowissa."

--"Tietysti, tietysti, hywin helposti se niinkin woi kääntyä, sillä tapahtuuhan usein, että palwelija on wiaton, ja wika on waan isännässä; sentähden wälttämättä ensin tutkia, waikka sen ei päätöstä tarwitse muuttaa."

--"No, koska se on teidänkin ajatuksenne," sanoi paroni, "siis"----

--"Tutkinto on wälttämätön, sillä ainakin syyt täytyy olla tunnetut ennen kuin hänet woi takasin lähettää," sanoi Rosenlund, tekeytyen hywin tärkeän muotoiseksi.

Paroni soitti ja wahtimestari tuli owesta.

--"Käski Iwosen tuota esiin illalla wangitut."

--"Waan, paroni, niitä on paljon, luulen puolikymmentä, ja niitä on eräs nuori mies niin raiwoisa ett'ei tahdo huoneessa pysyä."

--"No, antakaa hänen tulla ensiksi."

Wahtimestari meni.

--"Koska se on sellainen junkkari, niin ei wahingoittaisi näyttää wähän kowuutta", sanoi Rosenlund.

--"Todella", wastasi paroni, "arweletteko, että noudatamme Iiwanan?"

--"Wälttämättä, sillä näille ihmisille ei ole mitään parempaa kuria kuin Iiwana. Hänen paljas nimensä panee heidät wapisemaan, ja, paroni, se on teidän ansionne, että on löydetty sellainen mies."

--"Siis päätetty. Waroiksi noudatamme Iiwanan, waan sillaikaa woimme alkaa tutkinnon."

--"Niin minäkin ajattelen."

Owi awautui, ja Iwonen weti perässänsä paronin eteen ensimmäisen wankinsa.