Part 2

(Menee oikeanpuoleisesta ovesta sisään.)

SALOKANGAS (Korkealla äänellä ja iloisesti). Kuulkaa rakkaat ystäväni, käytte minua voimallisemmiksi, kun tuumanne yhdistätte. Tahdon nyt koota voimia, voidakseni jatkaa taistelua. (Istuutuu pöytään). Jumalan kiitos, pöytä on katettu... Alkakaamme nyt siis. (Syö).

EMMA. Äiti kulta, emmekö mekin...?

KATRI. Sinulla on oikein, lapseni, nämä tyhmät seikkailut eivät saa tärvellä hyvää aamiaistamme.

(Istuutuvat pöytään).

ALFRED (Oikealta, käsivarrellaan kaksi saarlia). Rakas vaimoni, tehkäämme sovinto. Sovittaakseni itsepintaisuuteni, lahjoitan sinulle yhden näistä saarleista. (Pitäen kumpaisessakin kädessään yhtä saarlia). Valitse!

EMMA (Hämillään). Alfred, minä en tiedä.

ALFRED. Valitse!

EMMA. Mutta nyt...

ALFRED. Valitse, valitse vaan! (Emma ehdottomasti osoittaa yhtä saarlia, mutta vetää kätensä joutuin takaisin). Tämänkö? (Emma nyykäyttää päätään Alfredin pannessa saarlia hänen hartioilleen. Toisen saarlin asettaa hän pöydälle). Miten se sopii sinulle hyvästi!

(Loittonee Emmasta pari askeletta).

EMMA (Hetkisen kahdella päällä, minkä jälkeen hän kiiruhtaa Alfredin luo.) Jumalan kiitos ... (kuiskaa hänen korvaansa) pöytä on katettu!

(Peittää punastuen kasvonsa hänen rintaansa vasten).

HEIKKI (Tulee peräovesta kantaen ruoka-astiaa, jonka hän asettaa pöydälle oven viereen, johon jää seisomaan, servietti käsivarrella).

SALOKANGAS. Hyvin, hyvin, niin sen pitää käymän lapseni!

ALFRED (Syleillen Emmaa). Rauha on rakennettu?

EMMA. Ainaisiksi ajoiksi!

SALOKANGAS. Aivan niin, ja sille asialle kilistämme!

(Liisa tulee peräovesta, kantaen hedelmäkoria, jonka asettaa pöydälle oven viereen, johon jää seisomaan, selkä käännettynä Heikkiä vastaan. Alfred vie Emman pöytään ja täyttää lasit).

KATRI (On sillä välin katsellut saarlia pöydällä; taputtelee Salokangasta olkapäälle.) Ukkoseni!

SALOKANGAS. Mikä nyt?

KATRI. Näetkö?

SALOKANGAS. Mitä?

KATRI. Katsos, tässä on vieläkin yksi saarli.

SALOKANGAS. Vai niin.

KATRI. Etkö sinäkin tahdo sopia minun kanssani?

SALOKANGAS. Saarlin turvin?... Ei kiitoksia, se on liijan kallista.

KATRI. Mutta ajatteles...

SALOKANGAS. Toivon sen voivan tapahtua huokeammalla, kuin semmoisella hinnalla. Että naimisissa oleva mies voi tehdä semmoisen uhrauksen lepyttääkseen nuorta rouvaansa, on kuten ollakin pitää ... mutta jos Alfredista tulee yhtä vanha kuin minusta ja Emmasta yhtä vanha kuin sinusta, niin kyllä hän sitä ei silloin tee.

KATRI. Miten ilkeää!

EMMA. Tahdon toivoa, Alfred...

ALFRED (Keskeyttäen). Noh, Heikki, oletko sopinut jo Liisan kanssa?

HEIKKI. Oi, en, hyvä Herra, hän ei tahdo.

ALFRED. Ai, ai, Liisa, niin itsepäinen.

LIISA (Hämillään). Mutta, hyvä herra...

EMMA (Nauraen). Sinun täytyy antaa myöten, Liisa; sinun täytyy sanoa se.

LIISA. Miten, rouva tietää...

EMMA. Kyllä, me tiedämme kaiken.

SALOKANGAS. Kyllä, kyllä Liisa, olet syypää tähän selkkaukseen.

KATRI (Elävästi). Sinähän olet koko aamun ilon häirinnyt. Rangaistukseksi tulee sinun korkealla ja selvällä äänellä sanoa: (Sanoo verkalleen joka sanan). "Jumalan kiitos, pöytä on katettu." (Kaikki nauravat). Mitä tämä tietää?

SALOKANGAS. Nythän olet sen itsekin sanonut, vanha hupelo.

KATRI (Lyöpi itseään suuta vasten). Niinpä on se siis tehty.

(Ojentaa Salokankaalle kätensä).

ALFRED. Noh, Liisa, nyt olet jäljellä vaan sinä.

LIISA (Hämillään). En voi.

EMMA. Lupaan, että hääsi tulevat vietettäviksi kolmen viikon kuluttua.

LIISA (Iloisesti). Häät? Jumalan kiitos!

KAIKKI. Noh!

LIISA (Joka ei ymmärrä, että on sanonut sanat puolitiehen). Noh?

KAIKKI. Jatka, jatka!

LIISA. Mitä?

HEIKKI (Pyytäen). Sano nyt loppukin!

LIISA (Ymmärtää). Vai niin!

(Katsoo yhtä toisensa perästä aivan hämillään).

KAIKKI (Innoissaan). Pitkitä, pitkitä!

LIISA (Sukkelaan ja puolikorkealla äänellä). Pöytä on katettu!

(Peittää esiliinalla kasvonsa ja rientää ulos. Heikki seuraa häntä).

KAIKKI. Hyvä! Hyvä!