Part 23

Niin laajassa mitassa kuin mahdollista on, oli näiden kahden suuren stoalaisen siveellisyys täydellisen jalo ja kaunis. Joskin Epiktetoksessa on joku häive ja satunnainen vivahdus stoalaisuuden vaateliaisuutta ja stoalaisuuden tunteettomuutta; joskin Marcus Aureliuksessa on syvä ja voimakas raskasmielisyys, joka osoittaa, kuinka suhteellisesti voimaton suomaan lohdutusta oli filosofia, joka ylisti itsemurhaa, joka tiesi kuolemattomuudesta kovin vähän ja jolta epämääräiseen panteismiin hälveni se sanomaton siunaus, jota persoonallinen suhde persoonalliseen Jumalaan ja Isään merkitsee -- niin sittenkin kummassakin heistä on riittävästi ja enemmänkin kuin riittävästi näyttämään, että kaikkina aikoina ja kaikissa maissa ne, jotka ovat etsineet Jumalaa, ovat hänet löytäneet, että he ovat saavuttaneet yleviä ajatuksen periaatteita ja yleviä toiminnan ojennusnuoria, että he ovat kyenneet, synkässä pimeydessäkin, vakavasti laskemaan jalkansa niiden aurinkoisten tikapuitten ainakin alimmille portaille, jotka pimeyksien halki johtavat suuren valon isän luo.

Ja kumminkin jo pelkästään tällaisten miesten olemassaolo merkittävällä tavalla selittää raamatun lauselmaa, että "maailma viisaudessaan ei tuntenut Jumalaa". Sillä kuinka monta heidän kaltaistaan kaikista on meidän vanhanajan kertomuksien pohjalla mahdollista luetella? Onko viittä miestä koko vanhanajan historian ja kirjallisuuden piirissä, joille täydellä oikeutuksella saattaisimme myöntää nimityksen "pyhä"? Mainittuamme Sokrateen, Epiktetoksen ja Marcus Aureliuksen tuskin tiedän ketään muuta. _Oikeudentekijöitä_ on ollut paljonkin -- miehiä, jotka ovat pystyneet jaloihin tekoihin; miehiä, jotka täysin ansaitsevat rakkautta; miehiä, jotka -- en epäile sitä -- kun valtakunnan lapset heitetään ulos, kootaan idästä ja lännestä Abrahamin, Isakin ja Jakobin kanssa taivaan valtakuntaan. Niin, oikeudentekijöitä paljon; mutta miten monta _vanhurskasta_, miten monta _pyhää!_ Muutamia epäilemättä, joita emme tunne, joiden nimiä ei konsanaan ole pantu edes joksikaan vuodeksi ihmiskunnan asiakirjoihin -- miehiä ja naisia tuntemattomissa kylissä ja matalissa majoissa, "se uskollinen, jolla ei ollut mainetta". Emme epäile, että sellaisia on ollut -- mutta oliko heitä _suhteellisesti_ paljon? Jos niistä, jotka kohosivat suuren joukon keskitason yläpuolelle -- jos niistä, jotka jonkun henkisen kyvyn tai hyveen kautta voittivat aikalaistensa kunnioituksen -- löytyy niin harvoja tahrattoman elämän esikuvia, niin voimmeko toivoa, että niistä tuhansista muista kuinkaan moni saavutti edes joltisenkaan pyhyysihanteen? Kun näemme, että enemmistön surullinen osa oli joutua keskelle yleisen turmeluksen hyrskyävää merta, niin tohdimmeko toivoa, että monikaan heistä onnistui pääsemään puhtauden, nuhteettomuuden ja rauhan vehreälle saarelle? Tuskinpa voimme niin ajatella; ja kuitenkin näemme, että missä taivaan valtakuntaa julistetaan, siellä tällaista tapahtuu joka päivä. Emme näe ainoastaan monia eteviä henkiä, vaan näemme myös lukemattomat parvet vähäväkisiä ja nimettömiä ihmisiä, joiden jokapäiväinen elämä on ikäänkuin taivaallisen valon kirkastama. Onneton tosiaan se, joka ei omalta kohdaltaan ole tullut sellaisia henkilöitä tuntemaan ja jonka tapoihin ja toiveisiin ei ole heijastunut mitään heidän jalosta ja hyveellisestä elämästänsä. _Ecce Homo'n_ tekijä on ajatuksen hyvin ilmaissut, ja me saatamme hänen kanssansa kysyä: "Jos näin on, onko Kristus elänyt hukkaan tai voiko kristinusko kuolla?"

Ei, hukkaan se ei ole ollut olemassa, kuolla se ei saata; sillä se pelastava sanoma, jonka se on lahjoittanut, on verrattomasti suurin siunaus, minkä Jumala on meille taannut. Me olemme seuranneet filosofiaa sen korkeimpaan lentoon, mutta se lento vei yhtä kauas yli pakanallisen rahvaan piirin kuin Ida tai Olympos nousevat tasankoa korkeammalle. Mutta Idan ja Olympoksen korkeimmatkin huiput ovat äärettömän paljon alempana sinistä ilmankantta, taivaan salia kirkkaudessaan, jonne muutamain kristittyjen on suotu päästä. Suureen yleisöön ja yhteiseen kansaan katsoen filosofialla ei ollut mitään vaikutusta sydämeen ja luonteeseen; "se oli lahkomainen, ei yleismaailmallinen; se oli harvojen uskonto, ei monien. Sillä ei ollut mitään luovaa voimaa valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä; se ei ollut sellaisessa suhteessa menneisyyteen kuin uusi testamentti vanhaan. Sen parhaat ajatukset olivat vain mielipiteitä ja näkökantoja totuudesta; ei ollut mitään keskikohtaa, jonka ympäri ne kiertyivät, ei mitään jumalallista elämää panemaan niitä liikkeelle; ne näyttivät haihtuvan ja häipyvän lepattavaan valovaihteluun." Mutta kristinusko sitä vastoin loisti vakavalla kestävällä valolla; se ei ainoastaan vallinnut yksityisten sydämiä kuohuttaen niitä pohjia myöten, vaan muovaili kansain lakeja ja uudestasynnytti koko yhteiskuntaelämän. Se toi ihmiskunnalle vereksen pyhityksen Kristuksen sanassa, täydellisen esikuvan hänen elämässään, mahtavan vaikuttimen hänen rakkaudessaan, yltäkylläisen lohdutuksen kuolemattoman elämän toivossa, jonka hänen kuolleistaheräämisensä ja taivaaseenastumisensa on tehnyt todeksi ja varmaksi. Mutta jos vailla tätä pyhitystä, tätä esikuvaa ja vaikutinta ja lohdutusta pakanat saattoivat oppia tekemään hänen tahtonsa -- jos keskellä suurta pimeyttä, jonka läpi kuultaa Rooman keisarikunnan turmeltunut sivistys, Epiktetos ja Aurelius saattoivat elää nuhteetonta elämää toinen matalassa majassaan, toinen valtaistuimella, ja Seneca saattoi noudattaa yksinkertaisuutta ja itsensäkieltämistä keskellä ylellisyyttä ja korskeutta -- kuinka paljon ylevämpi pitäisikään olla meidän sekä intomme että voittomme, meidän, joille Jumala on puhunut poikansa kautta? Mitä laatua ihmisiä meidän tulisikaan olla? Jos Tyros ja Sidon ja Sodoma tuomiopäivänä nousevat kantamaan todistusta Korasinia ja Betsaidaa vastaan, eivätkö silloin näiden suurten "Jumalaa etsiväin" puhtaat elämät ole omansa tuomitsemaan pahetta, mitättömyyttä, mammonanpalvontaa monenkin meikäläisen, jolle hänen rakkautensa, hänen luontonsa, hänen ominaisuutensa ovat ilmoitetut sellaisella tiedon selkeydellä ja täyteläisyydellä, jota kuninkaat ja filosoofit ovat tosissaan etsineet ja vakavasti etsineet, mutta etsineet turhaan?

Viiteselitykset:

[1] Sädereuna pilvi, joka miltei tavoittaa kristillisten totuuksien kuolemattoman aamunkoin.

[2] Engl. runoilijoita, edell. 15:nneltä, jälkim. 19:nneltä vuosisadalta. -- Suom.

[3] Katso kuitenkin samaa kysymystä jossain määrin erilaiselta näkökannalta käsiteltynä Nisardin viehättävässä teoksessa _Etudes sur les Poètes de la Décadence_, II, 17 ja seurr.

[4] Apost. teot 18 luku, 12 v.

[5] Matt. 27 luku, 24. "Katsokaa itse eteenne". -- Suvaitsevaisuus vallitsi Rooman keisarikunnassa, ja virkamiehet useinkin suojasivat juutalaisia verilöylyistä; mutta ehdottomasti ja järkähtämättömästi he kieltäytyivät tutustumasta heidän oppiinsa tai perehtymästä heidän kiistoihinsa. Tarina että Gallio lähetti joitakuita Paavalin kirjeitä veljelleen Senecalle, on aivan päätön; eikä Paavali tähän aikaan (v. 54) ollut edes kirjoittanut muuta kuin kaksi epistolaansa Tessalonikalaisille. (Katso Conybeare and Howson, _St. Paul_, I, XII luku; Aubertin, _Séneque et St. Paul_, s. 117.)

[6] M. Ann. Seneca, _Controversiæ_, II. Alkul.

[7] Kirjallisen säädyn ja nimenomaan opettajien kurjuudesta katso Juvenalis, _Satiræ_ VII.

[8] Epistolæ CVIII.

[9] Kiitävi kiirehtäin elo onnekas kuoleman maassa, Taustassa tauti kun tungeksii ja vuosien vaiva.

[10] "Juvénal, élevé dans les eris de l'école Poussa jusqu' à l'excés sa mordante hyperbole." -- Boileau.

(Koulukunnan räikeitten iskusanain muovailemana Juvenalis äärimmäisyyteen asti kehitti purevan liioittelunsa.)

[11] "To the sound Of fifes and drums they danced, or in the shade Sung Caesar, great and terible in war, Immortal Caesar: 'Lo, a god, a god! He cleaves the yielding skies!' Caesar meanwhile Gathers the ocean pebbles, or the gnat Enraged pursues; or at his lonely meal Starves a wide province; tastes, dislikes, and flings To dögs and sycophants. 'A god, a god!' The flowery shades and shrines obscene return."

Pillien ja rumpujen säestyksellä he tanssivat tai yöllä lauloi Caesar, suuri ja sodassa peloittava, kuolematon Caesar! 'Kas, jumala, jumala! Hän halkaisee väistyvät pilvet!' Vaan Caesarpa meren rannalla kiviä poimii tai raivoissaan ajaa takaa hyttysiä; syö yksin, kun samalla avara provinssi nääntyy nälkään; hän maistelee, hylkää, nakkaa koirille ja norkkailijoille. 'Jumala! Kukkaiset varjot ja saastaiset alttarit palaavat.

_Dyer_, Ruins of Rome.

[12] Tämän miehen pöyhkeys oli niin suuri, ettei hän koskaan alentunut puhumaan sanaakaan omien orjiensa läsnäollessa, vaan ilmaisi toivomuksensa merkeillä. -- Tacitus.

[13] Se oli yleinen tapa vanhalla ajalla. (Vrt. 2. Moos. k. XXI, 6; 5. Moos. k. XV, 17; Plutarkhos, _Cicero_, 26; ja Juvenalis, _Satiræ_ I, 104.)

[14] _Fur_, "varas". (Katso Martialis, II, 29.)

[15] "Dissolved pearls, Apicius' diet 'gainst the epilepsy." -- Ben Jonson.

(Liuotetut helmet, A:n ravinto kaatumatautia vastaan.)

[16] Plinius on tosiaan nähnyt hänet sellaisessa pukineessa. (Historia naturalis IX, 35, 36.)

[17] Harvat Juvenaliksen _Satiirien_ monesta kolkosta kuvauksesta ovat tuskallisempia kuin poloisia "kviriittejä" koskeva, jotka patrooniensa ovilla ottelivat muonan murusista, mitkä muodostivat heidän jokapäiväisen almunsa. (Satirae I, 101.)

[18] _Sportula_, pieni kori, sitten korillinen ruokaa (lahjana, almuna). -- Suom.

[19] Katso Juvenalis, _Satiirit_ III, 62. Kun foorumin roskaväki kerran keskeytti Scipion, huudahti hän: "Hiljaa, te Italian lehtolapset! Kuinka! Pelkäisinkö nyt näitä veijareita, kun he ovat vapaat, nuo, jotka minä itse olen kahleissa tuonut Roomaan?" (Katso Cicero, _De Oratore_, II, 61.)

[20] Juvenalis, _Satiirit_, II, 149. Vrt. Seneca, Epistulæ, XXIV. "Nemo tam puer est ut Cerberum timeat, et tenebras" &c. -- Ei kukaan ole niin lapsekas, että pelkäisi Kerberosta ja pimeyden valtakuntaa, jne.

[21] Fragmenta, XXXIV.

[22] Lactantius, _Institutiones Divinae_, I, 4.

[23] Phasis, joki muinaisessa Kolkhis-maakunnassa Mustanmeren itärannalla, nyk. Rion. -- Suom.

[24] Engl. runoilija 17:nneltä vuosisadalta.

[25] Vertaa Dyerin unohdukseen joutuneita säkeitä _Rooman raunioista_:

"The citron board, the bowl, embossed with gems -- -- -- -- -- -- -- -- whate'er is known Of rarest acquisition; Tyrian garbs, Neptunian Albions high testaceous food, And flavoured Chian wines, with incense fumed, To slake patrician thirst: for these their rights In the vile streets they prostitute for sale, Their ancient rights, their dignities, their laws, Their native glorious freedom."

(Sitruunapöytä, gemmoilla kirjailtu malja -- -- -- -- -- -- -- mitä vain tunnetaan harvinaisinta; Tyyron vaatteita, meren paartaman Albionin kovakuorinen ravinto ja Chion mehukkaat viinit, suitsutusta lemuavat, sammuttamaan patriisein janoa: tähänpä he turulle toivat oikeutensa loassa ja saastassa, vanhat etuoikeutensa, arvonsa, lakinsa, perimänsä kunniakkaan vapauden.)

[26] Juvenalis, _Satiirit_, VI, 219-222.

[27] Milton, _Jälleenvoitettu paratiisi_, IV, 128. Sellaisena kuin Tiberius esiintyi vanhoilla päivillään Caprissa, "kaikkien vihaamana ja kaikkia vihaten", on hän kuvattuna samassa teoksessa 90-97.

[28] Me kutsumme häntä Caius-nimellä, koska on yhtä vähän oikein kirjoittaa hänestä _korkonimellä_ Caligula kuin tavallista olisi kirjoittaa meillä kuningas Edvardista tai Juhanasta Pitkäsilmukan tai Maattoman nimellä. Nimi Caligula tarkoittaa "pikku saapasta", ja sen lempinimen hän sai isänsä sotamiehiltä, koska hän syntyi leirissä.

[29] Josephus lisää moniaita merkittäviä ja mielenkiintoisia yksityisseikkoja tämän Herodeksen ja hänen kuolemansa kertomukseen, joita ei ole mainittuna Luukkaan kertomassa. (_Antiq._ XIX, 7, 8. Jahn, _Hebr. Commonwealth_, § CXXVI.)

[30] Suetonius, _Caligula_, LIII.

[31] Hän käytti nuorukaisesta nimeä _meteoros_, mikä tarkoittaa saamattomuutta ja alituista hajamielisyyttä.

[32] Claudiuksen täydellinen nimi oli Tiberius Claudius Drusus Caesar Germanicus.

[33] "Tieto tulee, mutta viisaus hidastelee", sanoo runoilija. Heraklitos oli sanonut saman asian yli kaksi tuhatta vuotta ennen häntä: _polymathie a didaskei_.

[34] Apost. teot XXIV.

[35] Juutalaisten keskuudessa ne murhantekijät, jotka olivat paenneet johonkin turvapaikkaan, vapautettiin ylimmäisen papin kuollessa, ja _jotta heitä estettäisiin rukoilemasta hänen kuolemaansa_, oli ylimmän papin äidin tai muitten omaisten tapana toimittaa heille vaatteita ja muita tarvetavaroita. Katso kirjoittajan artikkelia "Asylum" Kitton _Encyclopediassa_ (ed. Alexander).

[36] Roomal. ep, XVI, 11.

[37] Nämä pienet kuvauksen ristiriitaisuudet on otettu vastaavista kohdista teoksista _Consolationes ad Polybium_ ja _Ludus de Morte Cæsaris_.

[38] Gallio oli Akaian prokonsuli (maaherra) noin v. 53, kun Paavali tuotiin hänen tuomioistuimensa eteen. Hänen ylennyksensä on hyvin mahdollisesti saattanut johtua Senecan vaikutusvallan uusiintumisesta.

[39] Setä oli kuuluisa Rikard III, joka pian murhauttikin nuoren Edvardin. -- Suom.

[40] Senecan kirjoitusten joukkoon luetaan tavallisesti erittäin huomattava ilveily, nimeltä _Ludus de Morte Cæsaris_. Sen tekijään nähden mielipiteet tulevat aina käymään erilleen, mutta se on niin epäämättömän nerokkaasti sepitetty, niin mielenkiintoinen ja niin ainokainen laadultaan, että minusta on ollut tarpeellista Liitteessä lyhyesti kuvailla sen sisällystä. _Toivokaamme_ ainakin, että tämä satiiri, joka on täynnä murhaavinta ylenkatsetta Claudiusta kohtaan, ei ole samasta kynästä, joka kirjoitti Neroa varten hänen hautapuheensa. Sen on kumminkin oletettu olevan (ilman riittäviä syitä) se kadonnut "_Apokolokyntasis_", joka Senecan sanotaan kirjoittaneen Claudiuksen kunniaksi. Itsepä nimi on katkeraa ivaa. Se kuvittelee keisarin muuttuneen ei jumalaksi, vaan kurpitsaksi -- tuollaiseksi "paisuneeksi kurpitsaksi, joka paistattaa auringossa täplikästä mahaansa Rooman maalaisten ovien edessä". "Senaatti julisti hänet _jumalaksi_; Seneca väänsi sen _kurpitsaksi_" (Merivale, Rom. Emp. 601). _Ludus_ alkaa pärskyttelemällä lokaa jumalallisen Claudiuksen muistolle; se päättyy ryöpsäyttämällä sateenkuuron runollisia ruusuja jumalallisemman Neron kunniaksi.

[41] Katso Juvenalis _Satiirit_ VIII, 212.

[42] _Sicco Polentone_ (kuoli 1461), muuan italialainen, joka on kirjoittanut Senecan elämäkerran, tekee Senecasta salaisen kristityn ja esittää tämän tapahtuman jonkinmoisena Kristuksen avuksihuutamisena ja sanoo, että hän kastoi itsensä kylpyvedellään.

[43] Viittaus jesuiittain päähineeseen ja heidän oppiinsa, että "tarkoitus pyhittää välikappaleet". -- Suom.

[44] Katso _Ad Polybium_. 37; _Ep_. 75; _De Vita Beat_. 17; 18, 22.

[45] Luukas ja Aristarchus.

[46] Forum Appii, Appiuksen tori, pieni kaupunki Appiuksen tiellä, 43 roomalaista (n. 6 meidän) peninkulmaa Roomasta; Tres Tabernae, kolme myymälää, ravintola 10 room. penink. lähempänä Roomaa.

[47] Apostolien teot XXIV, 23, XXVII, 3.

[48] Apost. t. XXVIII, 30.

[49] Martialis, _Epigrammit_ I, 42; Juvenalis, _Satiirit_ XIV, 186. Näissä kohdin minä seuraan Aubertinia, joka (samoin kuin moni muukin kirjailija) on keräillyt joukon tärkeimpiä kohtia, missä roomalaiset kirjailijat mainitsevat juutalaisia ja kristittyä.

[50] 2 Tim. II, 9.

[51] Fil. I, 12.

[52] Engl. käännös puhuu palatsista "henkivartioston" tilalla. -- Suom.

[53] Fil. IV, 22.

[54] 2 Kor. VIII, 2.

[55] Apost. teot XVII, 32. Kreikkalainen sana ilmaisee syvintä ja peittelemättömintä halveksumista.

[56] Tacitus, Historiae 1, 13; ib. v. 5; Juvenalis; XIV 85; Persius v. 190 jne.

[57] Room. II, 14-15.

[58] Hooker, Eccl. Pol. III. 8.

[59] Consolatio ad Polybium 27; Ad Helviam 17; Ad Marciam 124, seur.

[60] Ep. 32; De Benef. 111, 2.

[61] De Ira, 111, 29, 32.

[62] Sama t. I, 14; De Vita Beat. 24. --

[63] Ep. 55, 9.

[64] Sama t. 28; De Otio Sapientis 31.

[65] Ep. 63.

[66] Martha, _Les Moralistes_, s. 61.

[67] Ep. 61. [68] Ep. 26.

[69] Kol. IV, 16.

[70] 1 Kor. VII, 21.

[71] Kor. VII, 22.

[72] Teoksella oli ennen vanhaan Suomessa nimenä "Käsikirja" (Handbuch, Manual), mutta tri K. Jaakkolan v. 1919 julkaisemassa uudessa suomennoksessa sille on annettu nimeksi Ojennusnuora. -- Suom.

[73] _Kakorrynka paidia_. Toisen lukutavan mukaan _kokorynka_, minkä Martha kääntää: "Marmots à vilain petit museau!" (rumasuista mukulaa). Ilmeisesti Epiktetos ei pitänyt lapsista, mikä tekee hänen myöhemmin mainittavan osanottonsa poloista laiminlyötyä lasta kohtaan hänelle sitäkin suuremmaksi kunniaksi.

[74] "Jos sitä mitä tahdot, ei käsketä, niin täytyy sinun tahtoa, mitä käsketään."

[75] Vertaa Cowperin _Keskustelua_:

Heitänkö elämäni nopan varaan Siks' että karhu törkeä on? -- Ei. -- Mies vaatimaton ja tunteellinen Ei loukkaa minua ja kukaan muu ei voi.

[76] Moralistes sous l'Empire, s. 200.

[77] Muuan kreikkalainen, joka Agamemnonin joukoissa otti osaa Troijan sotaan. Tunnettu siitä, että useissa tilaisuuksissa kiihkeästi moitti sotaan lähteneitä ruhtinaita, etenkin Agamemnonia. -- Suom.

[78] Ps. 142, 5-6.

[79] Ps. 51, 13.

[80] Kreikkalainen sana oikeastaan olisi käännettävä: katso ettei sinua caesaroida, "keisaroida", mikä sana Marthan mielestä on "ihailtava barbarismi".

[81] Xiphilinuksen yhteenvedossa.

[82] Xen. _Mem_. 1, IV, 14; Platon _Alkibiades_, II.

[83] Berytos = nyk. Beirut; Sankhunjaton, foinikialainen (muka historioitsija), eli n. 1250 e.Kr. (epäluotettava tieto). -- Suom.

[84] Vertaa Josephus, _Contra Apionem_, II & 36; Cicero, _De Finibus bonorum el malorum_, V, 25; Clemens Aleks., _Stromata_, 1, XXII 150, XXV, V, 14; Eusebius, _Praef. Evang_. X, 4, IX 5 etc; Lactantius, _Institutiones Divinae_ IV 2 etcet.

[85] Maurice, _Philos. of the First Six Centuries_. p. 37.

[86] Nyt epähistorialliseksi tunnustettu.

[87] Hebr. 1,1.

[88] "polypoikilos sofia", oikeastaan monivärisenä vivahtelevaa viisautta; Ef. 3, 10.

[89] Katso Ap. teot, XVII, 28; 1 Kor.; Tiit. I, 12.

[90] Katso Martha, _Les Moralistes_, s. 50; Aubertin, _Sénéque et St. Paul_, s. 250.