# Jumalainen näytelmä

## Part 9

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/jumalainen-naytelma-12546/index.md

[128] »Hilpeät munkit», Frati godenti, oli paavi Urbanus IV:n aikana Bolognassa perustettu maallikkoveljeskunta. Puolueiden ulkopuolelle kuuluvina oli molemmat kutsuttu Firenzeen sovittamaan riitapuolia, mutta he ottivat lahjuksia ja sallivat Ubertien, ylhäisimpien ghibelliinien talojen hävityksen Guardingon kaupunginosassa.

[129] Kaifas.

[130] Hannas.

[131] Suuttuneena Malacodan valheellisuudesta kun hän oli osoittanut heille väärän tien.

24. laulu

[132] Italian alkavassa keväässä, helmikuun alussa, jolloin aurinko on vesimiehen tähtimerkissä.

[133] Kuuran »valkea sisko» = lumi.

[134] Kiivas mustien puoluemies.

[135] Murheettaakseen Dantea, joka oli valkeiden puoluetta lähempänä, Vanni Fucci ennustaa, että joskin mustat murtuvat Pistoiassa (1301) ja Firenzen hallitus muuttuu Kaarle Valoislaisen avulla, niin myös valkeiden perikato on lähellä.

[136] Magra-laaksossa olivat ruhtinas Malespinan maa-alueet; Malespinan johdolla mustat jälleen voittivat vastustajansa (1302).

25. laulu

[137] Ikimuistoinen herjaamisen merkki, jossa peukalo pistettiin etu- ja keskisormen väliin ja koko käsi ojennettiin kohti herjattavaa.

[138] Capaneus.

[139] Maremma oli soinen rantakaistale Toscanan lounaisosassa.

[140] Herakleen tappama ryöväri ja hirviö, Vulcanuksen poika.

[141] Cianfa ja muita nimeltä tunnettuja, mutta muuten merkityksettömiä firenzeläisiä.

[142] Caton sotilaita, joita käärme pisti Libyan erämaassa. Toinen muuttui tuhkaksi, toinen ratkesi pöhötyksestä.

[143] Kadmus, tarun mukaan Theban perustaja. Aretusa, nymfi.

[144] Gaville, paikkakunta Arno-joen laaksossa, jossa Guercio Cavalcanti oli saanut surmansa. Murhasta seurasi verinen sukukosto Gavillen asukkaille.

26. laulu

[145] Prato, yksi Firenzen kateellisista naapurikaupungeista.

[146] Profeetta Elisa.

[147] Eteokles ja Polyneikes, Theban onnettoman kuninkaan Oidipuksen pojat, jotka olivat surmanneet toisensa veljesvihassa. Tarun mukaan jakautui liekki kahtia kun heidän ruumiinsa poltettiin.

[148] Deidamia, Akilleuksen morsian.

[149] Pallaan kuva oli suojellut Troijaa siihen asti kun Odysseus ja Diomedes ryöstivät sen pois sieltä.

[150] Nyt alkava kaunis tarina on Danten omaa keksintöä.

[151] Tarkoittaa Kiirastulen vuorta.

27. laulu

[152] Sisilialainen tyranni Phalaris oli ateenalaisella taidesepällä Perilloksella teettänyt vaskisen härän, joka voitiin kuumentaa ja jonka ontelo voitiin täten muuttaa kidutuspaikaksi. Koetellakseen mihin kuva kelpasi heitätti Phalaris ensin sen sisälle härän tekijän.

[153] Romagna, osa Adrian meren puolista Keski-Italiaa. Puhuja on Montefeltron kreivi Guido.

[154] Ruhtinassuku Polenta kantoi kotkaa vaakunassaan.

[155] Kaupunki Ravennasta eteläänpäin.

[156] Forlin kaupunki oli vuonna 1282 juuri saman Guido Montefeltron johdolla lyönyt perinpohjin paavin lähettämän ranskalaisen armeijan. Vuonna 1300 oli vallan Forlissa anastanut muuan Ordelaffi, jonka sukuvaakunassa oli vihreä jalopeura.

[157] Verrucchio oli Francesca da Riminin yhteydessä mainitun Malatesta-suvun linna. »Vanha» on Malatesta da Rimini, »nuori» hänen poikansa Malatestino, Paolon ja Gianciotton vanhin veli.

[158] Ghibelliinien puoluepäällikkö, joka vuonna 1295 joutui Malatestan vangiksi ja sai surmansa vankeudessa.

[159] Lamone-joen varrella on Imola ja Santerno-joen varrella Faenza. Puolueväriltään vaihteleva ruhtinas Magninardo Pagani da Susinana hallitsi näitä kaupunkeja. Hänen vaakunassaan oli punainen jalopeura valkealla pohjalla.

[160] Cesenan kaupunki, jossa vallitsivat vuoroin Malatestat, vuoroin Montefeltrot niin ettei sinne tahtonut kotiutua sen enempää tyrannia kuin kansalaisvapauskaan.

[161] Danten perivihollinen, paavi Bonifacius VIII, joka oli joutunut riitaan ylhäisen roomalaisen Colonna-suvun kanssa.

[162] Tarun mukaan oli paavi Sylvester parantanut Konstantinuksen spitaalin kastamalla hänet.

[163] Pyhä Franciscus, sen munkkikunnan perustaja, johon puhuja oli kuulunut.

28. laulu

[164] Cannaen taistelussa vuonna 216 e.Kr.

[165] Normannilainen sotapäällikkö, joka 1000-luvun keskivaiheilla valloitti Etelä-Italian.

[166] Tarkoittaa Kaarle Anjoulaisen ja viimeisten Hohenstaufien välisiä taisteluita.

[167] Allard oli ranskalainen ritari, jonka viekasta neuvoa seuraamalla Kaarle Anjoulainen voitti Konradinin, viimeisen Hohenstaufin.

[168] Ali perusti muhamettilaisen lahkokunnan ja kylvi siten eripuraisuutta ihmismieliin aivan kuten Muhammed Danten käsityksen mukaan oli tehnyt omalla opillaan.

[169] Fra Doleino oli erään apostolista yksinkertaisuutta harrastavan lahkon johtaja. Hän piileskeli kannattajineen Novaran lähistöllä Piemontin vuoristossa. Nälkä pakotti heidät antautumaan ja heidän johtajansa kuoli polttoroviolla vuonna 1307.

[170] Medicinan (pieni kaupunki Bolognan lähistöllä) mies, joka oman etunsa vuoksi lienee lietsonut eripuraisuutta Malatestan ja Polentan sukujen välillä.

[171] Tarkoittaa Lombardian tasankoa.

[172] Kaupunki Adrian meren rannalla, Riminin eteläpuolella. Sen »kaksi parasta» olivat Guido del Cassero ja Angiolello da Carignano.

[173] Jo edellisessä laulussa mainittu »Verrucchion hurtta», nuori Malatestino, joka Fanon herraksi päästäkseen kutsui kaksi kaupungin arvokkainta kansalaista neuvotteluun Cattolicaan, Riminin ja Fanon välillä sijaitsevaan kaupunkiin. Palkatut merimiehet surmasivat heidät kuitenkin matkalla, kuten Dante ennustuksen muodossa esittää.

[174] Tarkoittaa Riminiä (roomalaisten Ariminium), jonka lähellä Caesar kulki Rubiconin yli.

[175] Mosca Lamberti, joka oli yllyttänyt Amidein suvun murhaamaan erään Buondelmonten, koska tämä oli ensin kihlannut tytön Amidein suvusta, mutta sitten mennyt naimisiin Donati-sukuun kuuluvan tyttären kanssa. Murhasta olivat seurauksena monet sukukostot.

[176] Tunnettu ranskalainen ritari ja trubaduuri, joka yllytti Englannin kuninkaan Henrik II:n vanhimman pojan nousemaan isäänsä vastaan.

29. laulu

[177] Danten äidin setä, josta kerrotaan paljon pahaa, muun muassa että hän olisi tehnyt väärää rahaa. Hänen väkivaltainen kuolemansa kostettiin vasta 30 vuotta myöhemmin.

[178] Zeus muutti edellämainitun sukupuuton jälkeen muurahaiset (myrmex) ihmisiksi, jotka saivat nimen myrmidonit.

[179] Arezzon mies, Griffolino.

[180] Ivallisessa mielessä.

[181] Kaksitoista nuorta elostelijaa, jotka vuoden kuluessa tuhlasivat kaiken omaisuutensa.

[182] Danten firenzeläinen tuttava, jonka sienalaiset olivat polttaneet alkemian vuoksi.

30. laulu

[183] Atamas, Semelen sisaren Inon mies.

[184] Gianni Schicci asettui jäljempänä mainitun Buoso Dynatin vuoteeseen, missä tämä makasi erään sukulaisensa murhaamana, ja saneli murhatun ääntä jäljitellen notaarille testamentin, joka tuotti hänelle kallisarvoisen tamman ja muita aarteita.

[185] Paphoksen kuninkaan Cinyraan tytär, joka synnytti isälleen pojan nimeltä Adonis.

[186] Kaupunki Arno-joen lähteillä, jossa Adam Brescialainen oli tehnyt vääriä Johannes Kastajan kuvilla varustettuja firenzeläisiä kultarahoja.

[187] Hänen apulaisiaan. Branda oli kirkasvetinen kaivo Sienassa.

[188] »Narcissuksen kuvastin», lähdevesi.

31. laulu

[189] Tarun mukaan paransi tämän keihään ruoste haavat, jotka keihäs oli tehnyt.

[190] Linna Sienan lähistöllä.

[191] Tahallista sekakieltä, sopivaa Babylonin kielensekoituksen aikaansaajalle.

[192] Tarun jättiläinen Anteus oli elättänyt itseään pyydystämällä leijonia Pohjois-Afrikassa, niillä tienoin, missä Scipio vuonna 202 e.Kr. voitti Hannibalin.

[193] Vino torni Bolognassa.

32. laulu

[194] »Neiet armaat», runottaret.

[195] Tambernik, vuori Slavoniassa. Pietrapana, vuori Toscanassa.

[196] Joki Firenzen lähistöllä.

[197] Puheenaolevat veljekset, jotka kuuluivat Alberto da Mangonan kreivilliseen sukuun, olivat 1200-luvun loppupuolella surmanneet toisensa puolue- ja perintöriitojen vuoksi.

[198] Kuningas Arthurin kapinallinen äpäräpoika Mordrec, jonka isä lävisti peitsellään niin että päivä paistoi hänen lävitseen, »rinnan ynnä varjon». Kuollessaan hän ehti kuitenkin vielä antaa surmaniskun isälleen.

[199] Foccaccia Cancellieri, joka puoluesyistä surmasi sukulaisensa Detto Cancellierin.

[200] Muuan firenzeläinen sukumurhaaja.

[201] Muuan toinen firenzeläinen, joka oli petollisesti surmannut sukulaisensa Ubertinon. Hän odottaa serkkunsa Carlino de' Pazzin tuloa, jonka rinnalla hän muka näyttää varsin viattomalta. Carlino oli petoksella saattanut erään pistoialaisten ghibelliinien hänelle uskoman linnan firenzeläisten haltuun ja aiheuttanut siten nuorten sukulaistensa ja ystäviensä kuoleman.

[202] Huutaja on firenzeläinen Bocca degli Abati, joka Montapertin taistelussa vuonna 1260 oli oman puolueensa guelfit pettämällä auttanut ghibelliinit voittoon.

[203] »Antenora», isänmaanpetturien ja puoluekavaltajien helvetti. Saanut nimensä Antenorista, joka tarun mukaan kavalsi Troijan kreikkalaisille.

[204] Buoso, Dueran mies, otti Kaarle Anjoulaisen aikaan lahjoja ranskalaisilta ja helpotti heidän marssiaan Keski-Italiaan.

[205] Valombrosan apotti, joka vuonna 1258 Firenzessä mestattiin vehkeilijänä.

[206] Petti firenzeläisten ghibelliinien asian kuningas Manfredin tappion jälkeen vuonna 1266.

[207] Ganellone, Rolandin laulussa mainittu petturi Ganelon; Tribaldello päästi bolognalaiset viholliset synnyinkaupunkiinsa Faenzaan.

[208] Yksi Theban seitsemästä piirittäjästä, joka tarun mukaan vielä kuollessaan oli purrut vihollisensa Menalippon päätä.

33. laulu

[209] Ugolino oli guelfi, Ruggieri ghibelliini, molemmat Pisan kaupungista. Hirvittävä tarina, jonka Dante kertoo, on tosi ja tapahtunut vuonna 1289.

[210] »Tään», Ruggierin.

[211] Lucca ja Pisa ovat vain kolmen peninkulman päässä toisistaan. Niiden välillä on Monte Giulianon vuori.

[212] Pisan ylhäisiä ghibelliinisukuja, Ruggierin kannattajia.

[213] Romaaniset kielet jaettiin myöntävän partikkelin muodon mukaan, joka italiankielessä on si.

[214] Saaria Arno-joen suulla, Pisan edustalla.

[215] Theban taruhistoria on tulvillaan luonnottomia rikoksia.

[216] Alberigo de' Manfredi surmautti omassa pöydässään erään sukulaisensa juuri kun tarjottiin hedelmiä. »Alberigon hedelmistä» tuli sen vuoksi sananparsi.

[217] »Ptolemea», niiden helvetti, jotka olivat käyttäneet ystävyyden naamaria vilppiinsä. Nimi on luultavasti muodostettu raamatussa mainitun Ptolemaioksen (I Makk. 16:11-17) mukaan.

[218] Kohtalotar, joka leikkasi poikki elon langan.

[219] Genovalainen ylimys, joka vuonna 1290 oli pitopöydässään murhauttanut appensa ja kutsuvieraansa Mikael Zanchen.

34. laulu

[220] »Vexilla Regis prodeunt...» alkaa muuan vanha kirkkohymni. Vergilius lisää siihen sanan »Inferni» ja koko säe merkitsee siis »helvetin kuninkaan sotamerkit lähestyvät meitä».

[221] Brutus ja Cassius, Caesarin murhaajat. Caesar oli Danten valtiollisen ihanteen, pyhän Rooman keisarikunnan perustaja. Siksi murhaajien rangaistus oli yhtä suuri kuin Juudas Iskariotin.

[222] Maan keskipisteen.

[223] Luciferin.

[224] Danten kuvittelema mannermaa läntisellä pallonpuoliskolla.

JUMALAINEN NÄYTELMÄ: KIIRASTULI

Ensimmäinen painos ilmestyi 1913

Ensimmäinen laulu

Älyni pursi purjeensa nyt nostaa vesiä vienompia juostaksensa ja jättääksensä meret julmat[1] taakseen:

Nyt toista laulaa tahdon valtakuntaa, miss' ihmishenki puhdistuu ja tulee taivaisen tien ja armon arvoiseksi.

Mut runous kuollut haudastansa nouskoon! Omanne olla tahdon, Musat pyhät, ja auttakoon mua armas Kalliope,[2]

sävelin moisin säestellen mua kuin tuta saivat tytöt Pieroksen,[3] harakat, jotka teitä haastoi kilpaan!

Suloinen niinkuin itämaan safiirin ol' ilman hohto ylläni, ja seesnä ens piiriin[4] saakka taivas puhdas päilyi.

Taas silmäni sai halun nähdä, koska nyt olin jättänyt ma ilman kuolleen, mi murheutti katsehen ja mielen.

Tuo tähti[5] kaunis, joka lempeen lietsoo, hymyhyn hurmas idän ääret kaikki, Kalojen tähtimerkin kalventaen.

Ma oikealle käännyin tarkastamaan etelän äärtä: tähteä näin neljä,[6] jotk' oli nähty vain ens ihmis-aikaan.

Iloitsi taivas niiden tulkinnasta. Oi, pohjan puoli, kuinka orpo olet, kun saa et nähdä moista kirkkautta!

Taas käännyin niitä katsomasta, loinpa katseeni toista taivaankantta kohti, otava josta kadonnut jo oli:

Näin vierelläni ukon[7] yksinäisen, niin arvokkaan, niin kunnioitettavan kuin isä lapsellensa lienee kukaan.

Partansa pitkä oli, harmahtava, ja yhden-näköinen kuin tukka, joka povella heilui kaksijakoisena.

Sätehet noiden neljän tähden pyhän valoivat valkeudellaan kasvot häitä, hän että eessäni kuin Päivä seisoi.

»Keit' ootte, jotka vasten virtaa tummaa tulette vankilasta ijäisestä?» hän virkkoi, päätään arvokasta puistain.

»Ken teitä johti? Ken ol' lyhty teille yön syvyydestä päästäksenne, joka ijäti synkistää nuo kuolon kuilut?

Lait helvetin siis joko juurin järkkyy? Uus onko taivahassa tahto, koska käy kadotetut minun kallioitain?»

Oppaani silloin mua koski, sanoin ja käsin ynnä elein polvet multa ja kasvot painoi kunnioittaviksi.

Hän sitten näin: »En saavu itsestäni, taivaasta Nainen[8] alas astui, pyysi mun tämän miehen tietä johtamahan.

Mut kosk' on tahtos, että meistä tietää enempi saisit sekä matkastamme, ei olla toinen voi mun tahtonikaan.

Tää viel' ei nähnyt viime iltaa, mutta niin liki sitä hulluus vei jo hänet, ett' tuskin oli aikaa kääntymykseen.

Niin on kuin sanoin; lähetetty olin hänt' auttamaan, eik' ollut tietä muuta kuin tämä, jota tänne lähdin käymään.

Hän nähnyt on jo kaikki kadotetut; nyt näyttää aion hälle henget, jotka sun vartioiminasi valkenevat.

Kuin hänet tuonut oon, ois pitkä haastaa; soi taivas voiman mulle, että hänet sua kuulemaan ja näkemään voin johtaa.

Suvaitse suosia siis tuloansa! Vapautta etsii hän: sen arvon arvaa se vasta, ken sen eestä uhras elon.

Sa tiedät sen, sa, jolle tervetullut ol' Utikassa kuolema, kun jätit pois verhon, jonka kirkastaa Suur' päivä.

Lakeja luonnon loukanneet me emme, hän elää näät, ja Minos ei mua estä; piirissä asun, jossa Martiasi[9]

sua vielä rukoilevi silmin sivein, o pyhä povi, että ois hän omas: vuoks lempensä nyt meihin mielly vihdoin!

Suo seitsemän nyt valtaas nähdä meidän; sua hälle kiittää tahdon, jos sa sallit alhaalla tuolla sua mainittavan.»

»Martia niin ol' armas nähdä mulle», hän vastasi, »niin kauan kuin ma elin, ma että toivehensa täytin kaikki.

Mut tuon kun virran pahan[10] tuollapuolla hän on, mun[11] muistaa hänt' ei salli laki, mi mulle säättiin sieltä päästessäni.

Vaan Nainen taivainen jos ohjaa sua kuin sanot, tarvis sua ei sievistellä; on kyllin, hänen nimessään kun pyydät.

Sileä katkaise siis kaisla,[12] vyötä hän sillä, myös hän kasvot pesköön, niistä pois että haihtuis joka jälki loan.

Näät sovi kenenkään ei silmin samein tavata ensi vartiaa[13] tään paikan; kas, paratiisin heimohon hän kuuluu.

Mudassa pehmeässä, pitkin rantaa[14] tään saaren pienen, kasvaa kaislametsä siell' alahalla, aallon häilyttämä.

Ei mikään kasvi lehti-lehvä taikka kovempi-runkoinen voi siellä elää, kun taivu ei se tuulen tahdon mukaan.

Takaisin tänne sitten älkää tulko! Pian Päivä nousee, tienne näyttää, mistä on loivin pääsy vuoren kukkulalle.»

Katosi hän. Ma puhumatta sanaa nyt nousin. Oppaakseni kaiken käänsin niin katsantoni kuin myös mielenkiinnon.

Hän alkoi: »Tule, poikani, mua seuraa; takaisin käymme sinne, missä painuu tasanko tää päin ala-ääriänsä.

Jo aamun rusko voitti aamun varjon, mi eellä pakeni, niin että kaukaa ma meren läikän erottaa jo taisin.

Kuin mies, mi kääntyy tielle suljetulle ja turhaks uskoo toivon päästä tuosta, niin kuljimme me yksinäistä kenttää.

Me sinne tultiin, missä kaste soti kerällä Päivän, haihtuen vain verkkaan, kun sitä siimes auttoi viileydellään.

Levitti kädet kumpaisetkin silloin mun Mestarini nurmikolle hiljaa; ma tietäin aikehensa, kohden häntä

kohotin poskipääni itkettyneet: taas ilmi sai hän kasvoin kaunovärin, jok' oli Helvetissä himmentynyt.[15]

Tulimme tuosta rantaan autiohon, min merta purjehtinut mies[16] ei koskaan, ken oisi palausta ymmärtänyt.

Mun vyötti hän tuon toisen[17] tahdon mukaan. Oi ihme! Heti kun hän kumartuen valitsi kasvin nöyrän tuon, jo kasvoi

samalla toinen toisen kaislan sijaan.

Toinen laulu

Jo Päivä painui[18] taivaanrantaan, jonka meridianin piste korkein päällä Jerusalemin päilyvi, ja yöhyt,

sen vastakehää kiertäväinen, jätti jo Ganges-virran, kerallansa Vaaka, min pudottaa se kädestään, kun voittaa;

niin että siinä, missä olin, posket Auroran armaan punavalkeuiset jo kellahtui, kuin ollut ois hän vanha.

Me vielä seistiin merenrantamalla kuin miehet, jotka askeltansa miettii, kun mieli vaeltaa, mut ruumis seisoo.

Ja katso, niinkuin usein aamun suussa Mars punertavi halki usman sankan alhaalla lännen puolla, päällä meren,

niin mulle näkyi--jospa näkyis vieläi!-- nopea valo, merta kiitäväinen; sen kanss' ei lintu lentänyt ois kilpaa.

Kun tuosta silmän käänsin tuokioksi ja Oppaaltani tiedustella tahdoin, se oli suureksi jo seijastunut.

Sivulla kumpaisellakin sen näin ma jotakin valkeaa, ja alempana taas toista valkeaa, mi siitä välkkyi.

Avannut suutaan viel' ei Mestarini, kun sivuvalkeat jo siiviks muuttui; hän silloin tunsi merta matkaavaisen

ja huusi: »Joudu, joudu polvillesi! Kätesi risti! Enkel' on hän Luojan, saat nähdä moisia nyt toimijoita.

Kas, kuink' on halvat hälle ihmiskeinot, ei kelpaa airo eikä purje hälle, vain siivet soutimiksi kaukorantain.

Kas, kuinka hän ne taivahalle nostaa ijäisin sulin ilmaa halkoellen; ei muutu ne kuin sulat luonnon-luomat.

Läheten meitä kirkkaammalta aina Jumalan lintu näytti tuo, siks kunnes sen valkeutt' ei silmä voinut sietää.

Ma maahan katsoin. Nyt hän saapui rantaan, sous pursin nopsin ja niin kevein, että ei vedenpintaan tullut piirtoakaan.

Perässä seisoi ruorimies tuo taivaan, autuuden tulikirjat kasvoillansa, satainen saattueena henkiparvi.

_In exitu Israel de Aegypto_[19] lauloivat kaikki yksi-äänisesti ja loppuun saakka virren veisasivat.

Hän sitten ristinmerkin tehtyänsä pois kiisi nopsaan niinkuin tullut oli; mut kaikki rantaan syöksyivät nyt vainaat.

Olevan outo näytti paikka heille, katsoivat kaikki ympärilleen, niinkuin se katsoo, jonka silmä uutta kohtaa.

Aurinko valkeutta kaikkialle nyt ampui, karkoitettuansa Kauriin vasamin varmoin keskitaivahalta.

Tulijat nuo kun meidät huomasivat, sanoivat: »Tien jos tietänette, meitä te neuvokaa nyt vuoren kukkulalle.»

Vergilius vastasi: »Te uskonette meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme me myöskin matkalaisia kuin tekin.

Tulimme juuri, hetki teitä ennen, mut tietä toista, jyrkkää niin ja jylhää, meist' että leikiltä tää nousu näyttää.»

Ja sielut, jotka hengityksestäni näkivät, että vielä eloss' olin, nyt kalpenivat iki-ihmetellen.

Kuin juostaan kuulemahan uutisia viestiltä, lehvää öljypuun mi kantaa, välittämättä väen tyrkinnästä,

niin sielut onnelliset nuo nyt kiintyi mun kasvoihini, melkein unhottaen, heill' että kulku oli kaunistumaan.

Näin erään heistä eespäin käyvän, mua syleilläkseen niin suurell' armaudella, ma että tahdoin saman tehdä hälle.

O, varjot turhat harha-hahmoinenne! Kolmasti hänet käsivarsin kiersin, kolmasti rintaani vain omaa painoin!

Vuoks ihmeen, luulen, väri multa muuttui, mut varjo hymyili ja taapäin siirtyi mun häntä kiihkeästi seuratessa.

Mua pysähtymään pyys hän lempeästi; ma silloin tunsin hänet, sanoin hälle, hän että hetken haasteleis ja viipyis.

Hän vastasi: »Kuin rakastin ma sua ruumiissa, niin nyt siitä vapaanakin. Siks viivähdän. Mut sa miks kuljet, minne?»

»Casella,[20] ystävä, teen matkan tämän ma palataksein paikkaan, mistä olen», näin minä. »Mut miss' ollut oot niin kauan?»

Hän virkkoi: »Vääryyttä ei mulle tehty, tään pääsyn vaikka monta kertaa kielsi hän, joka henkilön ja hetken määrää.

Tahtonsa[21] näät on tahdost' oikeasta. Mut kuut' on kolme nyt hän tänne tulla sovussa suonut jokaisen, ken tahtoi.

Minäkin, joka meren äärell' olin, miss' suolaiseksi Tiberin käy aalto, sain armon hältä päästä purtehensa.

Taas suulle virran tuon hän siivet suuntaa. Näät sinne aina keräytyy ne, jotka ei suistu raisun Akeronin rantaan.»

Ma hälle: »Vienyt laki uus jos sulta ei muistoa ja ääntä laulun lempeen, mi mieltäni niin usein viihdytteli,

suvaitse virkistää taas sieluani, mi tänne tullut ruumihinsa raskaan keralla on ja uuvuksissa ihan.»

_Rakkaus, mi hengessäni haastelevi_,[22] noin alkoi laulun hän niin suloisesti, se että vielä sisälläin nyt soipi.

Mun Oppaani ja minä, muukin seura, mi siinä oli, nauttivan niin näytti kuin kaikk' ois ollut poissa mielen paino.

Kun lauluansa hartahasti tuossa me kuuntelimme, silloin arvon vanhus jo huusi: »Mitä tää on, henget hitaat?

Mi hullu seisahdus! Mi huolettomuus! Vuorelle rientäkää, pois suomut saakaa, jotk' eivät Luojaa teidän nähdä salli!»

Kuin kyyhkyt syömätouhussansa nokkii jyviä, ruohonpäitä rauhallisna, vaill' ylpeyttään tavallista,--äkin

eväänsä jättävät, kun ilmestyvi jotakin, joka säikähyttää heitä ja huolella myös suuremmalla uhkaa;

niin joukko äsken saapunut tuo jätti nyt laulun sekä kohti vuorta riensi kuin rientää mies, mi tiedä viel' ei, minne;

ja mekin oltiin yhtä nopsat lähtöön.

Kolmas laulu

Muut vaikka paossansa hätäisessä hajosivatkin pitkin kenttää, rientäin päin vuorta, minne järki[23] meitä ajaa,

ma liityin Oppaaseeni uskolliseen. Kuink' oisinkaan hänt' ilman juossut? Kuka mua auttanut ois vuoren kukkulalle?

Hän näytti suuttuneelta itsellensä. Oi, omatunto jalo, puhdas, kuinka sua katkerasti erhe pienin[24] kalvaa!

Mut jalkansa kun jättivät tuon kiireen, mi joka liikkeen arvokkuutta haittaa, mun mielenikin, äsken ahdistettu,

avartui, ahmi ympäristöänsä; ja katsoin kukkulaa, mi korkeimpana merestä kohti taivaankantta pyrkii.

Takana Päivän punaloisto leimus, mut eessä varjo peitti sen, jok' oli kuin kuva ruumiini, mi säteet taittoi.

Sivulle silloin käännyin peljästyen ja itseni jo hyljätyksi luullen, kun vain mun eessäni maa musta oli.

»Miks vielä epäilet?» näin Lohduttaja tuo lausui puoleheni käännähtäen, »kerallas enkö käy ja johda sua!

Jo siell' on ilta, jonne haudattihin se ruumis, millä varjoa loin minä; on Brindisistä[25] Napoliin se viety.

Se ettei eessäni nyt varjo synny, ei ole kummempaa kuin ettei taivaat säteitä estä[26] toinen toiseltansa.

Mut kyvyn tuta kuuman, kylmän tuskaa ruumiille näillekin suo voima, joka ei tahdo keinojansa ilmi tuoda.

On hullu, joka järjellänsä koettaa mitata äärettömän tien sen, jota Hän käy, mi yks on, vaikka kolminainen.

Totea seikka[27] siis vain, ihmisheimo! Jos nähdä kaiken oisit voinut, tarpeen ei ollut oisi synnytys Marian.

Halusta hedelmättömästä hehkui monikin, joka tyydyttää sen tahtoi, mut saakin ikävöidä ijäisesti.

Niin Aristoteles ja Plato ynnä muut monet...» Tässä puhe katkes hältä, hän päänsä painoi, jääden mietteisiinsä.

Sill' aikaa vuoren juurelle me tultiin; siin' eessä oli kallio niin karu, turhalta että jalka altis tuntui.

Sen rinnall' autioin ja raisuin polku, mi Lericin Turbian[28] kanssa liittää, on porras avoin, helppo-askelinen.

»Ken tietänee, miss' on tää törmä loivin», nyt seisahtuen lausui Mestarini, »sit' että nousta voisi siivetönnä.»

Sill' aikaa kuin hän maahan katsoi, tuumi tienpohjaa, hengessänsä tutkistellen, ja minä vuorta silmin vaeltelin,

näin sieluparven[29] vasemmalta saavan niin vitkaan meitä kohden, että tuskin havaita saattoi heidän liikkumistaan.

Ma virkoin Mestarille: »Silmäs nosta, kas, siinä joukko, joka neuvon antaa, jos itsestäs et keksiä voi sitä.»

Hän katsoi, kasvoin kirkkahin ja vastas: »He viipyvät, me sinne rientäkäämme! Nyt toivos vahva olkoon, poikaseni.»

Kun käyty tuhat askelta ehk' oltiin, niin kaukana tuo oli kansa vielä kuin kivi kiitää hyvän heittomiehen.

He silloin kaikki painautuivat paasiin tuon vuoren jyrkän, seisten liikkumatta kuin se, mi säikähtää ja kummaa katsoo.

»Valitut, oi! Te hyvän kuolon saaneet!» Vergilius alkoi, »kautta rauhan, jonka ma luulen kaikkia teit' odottavan,

te virkkakaa, miss' on tää vuori loivin, sit' että nousta vois; näät ajanhukkaa se enin pelkää, ken jo jotain tietää.»

Kuin lampaat lähtee läävästänsä, ensin yks, sitten toinen, kolmas, mutta maahan muut painaa aran silmän ynnä kuonon,