Part 27

[10] Olinko ainoastaan sielu vai nousinko ruumiineni? Vrt. myös apostoli Paavalin sanoja 2. Korintt. kirj. 12:2-4, jotka ilmeisesti ovat olleet Danten mielessä.

[11] »Sävelin». Viittaa samaan käsitykseen avaruuksien soinnusta, harmoniasta, josta jo monet aikaisemmat filosofit, mm. Pythagoras, Platon ja Cicero puhuvat.--Dante on nyt huomaamattaan siirtynyt tulen kehään.

[12] Säkeiden merkitys on seuraava: tässä luomakunnan järjestyksessä »ylväät olennot»--enkelit, muutamien mukaan, toisten mukaan ihmiset, ja enkelit ja ihmiset yhdessä eräiden vanhempien ja uudempien Dantenselittäjäin mukaan--näkevät Jumalan viisauden merkit, jotka ovat kaiken päämäärä, se raja, johon tämä järjestys on alistettu.--Jokaista ajaa synnynnäinen vaisto hänen määräpaikkaansa, ikäänkuin kotia kohden. Niin esim. tulen ajateltiin keski-aikaisen fysiikan mukaan kohoavan kuuta kohden, joka oli sen koti tulenkehässä, ilman yläpuolella. Dante sovelluttaa nyt tämän aineellisessa maailmassa vallitsevan lain myös ihmisten tahtoon.

[13] Olisi ihme, jos Dante, joka Eunoen vedessä oli saanut virkistystä ja viimeisen puhdistuksen ja niin ollen oli vapaa nousemaan autuaihin, vielä viipyisi maan päällä, ajallisissa askareissa.

2. laulu

[14] Jasonin tehtäväksi oli määrätty saada haltuunsa kultainen oinaannahka: hänen oli kynnettävä tulta tuiskivalla härkäparilla kyynhampain kylvetty pelto ja voitettava kylvöstä kasvaneet miekkamiehet. Tätä urotyötä hänen matkakumppaninsa tietenkin suuresti ihmettelivät.

[15] »Merkit synkät»--kuun tummat täplät, joita kansan ihmiset luulivat Kainin orjantappurakimpuksi. Eräs italialainen kansantaru kertoo kuinka Kain, surmattuaan veljensä, »koetti pyytää tekoansa anteeksi, mutta Herra vastasi: 'Abel on oleva kanssani Paratiisissa, mutta sinä olet joutuva syntisi rangaistukseksi kuuhun ja tuomittu siellä ikäsi kaiken kantamaan orjantappurakimppua selässäsi'. Tuskin Hän oli tämän sanonut, kun nousi ankara tuuli, joka lennätti Kainin ruumiineen sieluineen kuuhun, ja siitä asti siellä näkyvät hänen kirotut kasvonsa sekä orjantappurakimppu, jota hän on kantava maailman loppuun asti.»

[16] Tässä pitkässä todistelussa, jonka sopivaisuudesta näin ylevähenkisessä runoelmassa voi olla eri mieltä, Beatrice kumoaa Danten arvelun, että tiheys ja ohuus aiheuttaisivat kysymyksessä olevat täplät. Hän ottaa lähtökohdakseen, samoinkuin päämääräkseenkin skolastisen filosofian ns. formaaliprinsiipit, ne alkumuodot, jotka määräävät taivaankappalten, jopa niiden osienkin lajin ja eri ominaisuudet. Danten mielipide sotii tätä lakia vastaan (2. laulu, säkeistöt 25-27). Mutta ei myöskään konkreettisesti B. voi hyväksyä D:n väitettä. Sillä jos ohuus olisi kysymyksessä olevan seikan syynä, täytyisi vähemmän tiheän aineen jollakin kohtaa ulottua kuun koko halkaisijan lävitse tai ainakin johonkin rajaan asti, mutta silloin täytyisi kuun näiltä kohdiltaan olla läpinäkyvä auringonpimennyksissä; muussa tapauksessa täytyisi läpinäkyvää kerrosta seurata tiheämpi ja sen täytyisi heijastaa auringonvaloa, kuten seuraavassa esitetty peilikoe osoittaa. Koska säteet tällöin heijastuvat syvempää kappaleesta, näyttää valo tosin pienemmältä, mutta ei silti vähemmän kirkkaalta eikä synnytä mitään täpliä. Tässä todistelussaan Dante nojautuu olennaisesti Albert Suuren teokseen _De coelo et mundo_.

[17] »Jumalanrauhan taivas» = Empyreum, jota lähinnä on Primum mobile.--»Seuraava taivas» = kiintotähtien taivas.

[18] »Syvän aatteen» ovat varhaisemmat Dante-selittäjät käsittäneet Jumalan ajatukseksi, uudemmat sensijaan selittävät sen tämän taivaan liikuttajaksi, Intelligenssiksi, joksi jokaisen taivaan liikuttavaa voimaa kutsutaan ja joiden sekä enkelien kautta Jumala ohjaa kaikkia taivaita.

3. laulu

[19] Viittaa taruun Narkissos-nuorukaisesta, joka Ekhon rakkautta halveksittuaan rakastui omaan kuvaansa. Sen hän näki lähteen kalvossa »luullen ruumiiksi sitä, mikä oli varjo vain» (Ovidius).

[20] Piccarda (mainittu jo Kiirastulessa XXIV veljiensä Corson ja Foresen yhteydessä), kuuluisaa firenzeläistä Donati-sukua. Sen ajan kronikoitsijain mukaan hän oli hyvin kaunis nainen, joka oli jo tyttönä jumalinen mieleltään ja meni P. Klaran luostariin; täältä hänen veljensä Corso kuitenkin väkivaltaisesti ryösti hänet ja aikoi naittaa hänet eräälle firenzeläiselle Rossellino della Tosa -nimiselle miehelle, joka oli väkivaltainen ja tunnettu julkeaksi puoluepukariksi. Melkein heti avioliittoon jouduttuaan Piccarda sairastui ja kuoli.--Se, että Dante asettaa hänet Paratiisin alimmalle asteelle ei suinkaan todista, että hän tahtoi syyttää P:aa siveyden tai muiden hyveiden puutteesta, vaan se osoittaa ainoastaan hänen ylevän maailmankatsomuksensa, joka määrää alemmalle autuusasteelle ne henget, joilla lempeytensä ja viattomuutensa tähden ei ole ollut voimaa vastustaa väkivaltaa, joka muuten oli varsin yleinen ilmiö puheena olevalla vuosisadalla).

[21] Säkeet viittaavat kahteen ilonlähteeseen, jotka ovat: 1) Jumalan autuuttava näkeminen; 2) pyhäin yhteys, jossa iloa lisää autuustovereiden luku.

[22] Saadakseen tietää, mikä oli se lupaus tai millainen oli se elämä, jonka Piccarda oli uskonnon helmassa alkanut, mutta jota hän ei ollut seurannut loppuun asti.

[23] Nainen, johon tässä viitataan, on pyhä Klara Assisilainen (1194-1253), joka v. 1212 maanmiehensä pyhän Fransiskuksen johdolla perusti nimeään kantavan nunnaluostarin; hänen luostarisääntöjänsä mainitaan ylen ankaraluontoisiksi.--Dante ei sano, missä taivaassa tällä pyhällä naisella on paikkansa.

[24] Piccarda ei mainitse väkivallan harjoittajia, mutta sanat »pahaan tottuneet» viittaavat siihen nimeen, »Pahantekijä» (Malefami l. Malefarai), jonka firenzeläiset antoivat Donati-suvulle.

[25] Constanza, Sisilian kuninkaan Roger II:n tytär; meni 1185 naimisiin Svaabin (Suevian) keisarin Henrik VI:n kanssa, jolle hän siirsi kuningas Vilhelm II:n kuoltua saamansa perintö-oikeuden Sisilian kuningaskuntaan; jäätyään leskeksi (1197) hän hoiti valtakunnan hallitusta ja oli poikansa Fredrik II:n holhooja kuolemaansa asti (1198). Danten aikana oli hänestä liikkeellä tarina, jossa sanottiin, että Constanzan, joka jo kauan oli ollut nunnana, oli Palermon arkkipiispa ottanut pois luostarista 52 vuoden ikäisenä ja antanut puolisoksi Henrik VI:lle, koska aikoi niin anastaa vallan Taranton Tankrediltä, sekä että poika Fredrik II oli siis syntynyt vastoin luonnon lakeja (koska äiti oli liian vanha) sekä vastoin jumalallisia lakeja (koska äiti jo oli ollut pyhitetty Jumalalle). Niin kertoo Villani (Cron. V. 16). Dante hyväksyi yleisen uskon, että C. oli ollut nunnana, mutta puhdisti hänet kaikista guelfien valheellisista panetteluista, korotti hänet pyhimykseksi ja puhtaan Piccardan arvokkaaksi seuralaiseksi Paratiisissa.

[26] Suevian l. Svaabin kolme myrskytuulta ovat kolme hohenstaufikeisaria: Fredrik Barbarossa, Henrik VI ja Fredrik II, »viime mahti», sillä hänen poikansa Konrad IV hallitsi ainoastaan neljä vuotta.

4. laulu

[27] »Niinkuin Daniel ...» selittäessään jo unohdetun unen ja sen merkityksen, tyynnytti kuningas Nebukadnessarin vihan. Tämä oli käskenyt tappaa kaikki Babylonin viisaat (ks. Daniel 2:12-46). Samoinkuin Daniel tunsi unen salaisuuden jumalallisen ilmoituksen kautta, samoin Beatrice tunsi Danten epäilykset ilman että tämä oli niitä hänelle ilmaissut.

[28] Platon opetti, että sielut oli luotu ennen ruumista ja jaettu tähtiin, joihin ne ruumiillisen kuoleman jälkeen jälleen palasivat; täällä ne viipyivät lyhyemmän tai pitemmän aikaa ansioittensa mukaisesti ja palasivat sitten taas maalliseen ruumiiseen (ja ne muuttuivat naisiksi, joiden entinen elämä oli ollut moitteellista).

[29] »Sapekkaampi» = myrkyllisin, ilmeisimmin kristillisen kirkon opin vastainen.

[30] Vrt. I laulun selitys [1].

[31] Tuomas Akvinolainen, jota Dante näissä säkeissään seuraa, sanoo (Summa theol.) mm.: »On soveliasta esittää pyhän Raamatun jumalallisia ja hengellisiä asioita aineellisin vertauskuvin ...» koska kaikella meidän tiedollamme on alkunsa aistimuksissa (Quia omnis nostra cognitio a sensu initum habet); ja toisessa kohdassa: »Sillä sitä, että Raamattu mainitsee Jumalan kädet, ei ole otettava kirjaimellisesti, että muka Jumalalla olisi nämä ruumiilliset jäsenet, vaan se, mitä näillä jäsenillä tarkoitetaan, on hänen toimiva voimansa (virtus operativa).»

[32] Arkkienkeli Rafael (ks. n.s. Tobiaksen kirj. 3:25).

[33] Timaios, yksi puhuvista henkilöistä Platonin samannimisessä dialogissa.

[34] Mikäli Platon nim. uskoo, että tähdistä tulevat ne hyvät ja huonot vaikutukset, jotka johtavat ihmisiä hyvään tai pahaan.

[35] Danten toinen epäilys koski Piccardaa ja Constanzaa, jotka väkivallalla, vastoin omaa tahtoaan oli pakotettu rikkomaan luostarilupauksensa. Beatrice selittää nyt nojautuen tässäkin Tuomas Akvinolaisen oppiin, minkä vuoksi he ovat joutuneet autuuden alimmalle asteelle.

[36] Pyhä Laurentius oli Rooman kirkon diakonina kolmannella vuosisadalla ja kärsi marttyyrikuoleman keisari Valeriuksen hallitessa (258); jaettuaan kirkon aarteet köyhille, jotteivät keisarilliset virkamiehet olisi saaneet niitä haltuunsa, häntä piinattiin ensin ruoskilla ja asetettiin sitten halstarin tapaiselle rautalankaverkolle poltettavaksi. Kerrotaan hänen keskellä tuskiaankin pysyneen lujana ja tyynenä, jopa pilkanneen pyöveleitään pyytämällä, että nämä kääntäisivät hänet toiselle kyljelleen, jotta sekin puoli paistuisi.

[37] C. Mucius Scaevola, jonka ihmeteltävä mielenlujuuden osoitus lienee useimmille tuttu historiasta.

[38] »Toinen ahdinko» = Beatricen ja Piccardan sanojen välillä ilmennyt ristiriita. Edellinen oli näet sanonut, että Piccarda ja Constanza olivat jollain tavoin olleet auttaneet väkivaltaa ja Piccarda taas oli vakuuttunut, että Constanza oli aina säilyttänyt sydämessään rakkauden nunna-elämään.

[39] Viittaa Kiirastulessa (12. laulussa) kerrottuun taruun Alkmeonista, joka isänsä Amphiaruksen pyynnöstä surmasi äitinsä Eriphylen.

[40] Danten pulman ratkaisu perustuu Tuomas Akvinolaisen oppiin kahdesta tahdosta, joista toinen on vapaa, n.s. absoluuttinen, joka ei voi tahtoa pahaa, ja toinen relatiivinen, joka tahtoo pienempää pahaa välttääkseen suurempaa; siten voi ihminen relatiivisella tahdolla tahtoa sitä, mitä hän absoluuttisella tahdolla ei tahtoisi. Piccarda oli siis tarkoittanut absoluuttista tahtoa edellämainitun lauseen sanoessaan, Beatrice taas relatiivista.

5. laulu

[41] »Täydellinen tieto», alkutekstissä »_perfetta veder_» (siis oik. täydellinen näkeminen) on se, jolla Beatrice näkee jumalallisen valon, ja mitä enemmän hänen silmänsä sitä aistivat, sitä enemmän ne loistavat ja säteilevät rakkauden lämpöä.

[42] Beatricen »pyhä esitys» on pääpiirteissään seuraava: suurin lahja, minkä Jumala antoi ihmiselle, on vapaa tahto; sentähden on vapaasti tehty lupaus, johon sitoutuessaan ihminen uhraa tämän aarteen (joka tapahtuu juuri tämän saman vapaan tahdon toiminnalla) pyhä ja järkkymätön eikä sen rikkomista siis voi korvata. Mitä lupauksista vapautumiseen ja niiden vaihtoon tulee, on huomattava, että lupauksen olemukseen kuuluu kaksi seikkaa: sisältöjä sopimus; jälkimmäistä ei voi muuttaa eikä peruuttaa, edellisen voi muuttaa Kirkon tahdosta; jokaisen vaihdoksen tulee siis tapahtua kirkollisen auktoriteetin luvalla ja siten, että ensi lupauksen sijalle annetaan jotain arvokkaampaa; tästä nähdään, kuinka varovaisia ihmisten on oltava lupauksia valitessaan ja tehdessään.

[43] Dante on oppiaan tahdon vapaudesta lähemmin selvitellyt Kiirastulessa, ks. XVI ja XVIII.

[44] Avaimet, hopeainen ja kultainen, Kirkon viisauden ja päätösvallan vertauskuvat.

[45] Kun Jefta oli kutsuttu johtamaan Israelilaisten sotaa Ammonin lapsia vastaan, teki hän Herralle lupauksen, jossa lupasi uhrata Hänelle ensimmäisen, joka hänen talonsa ovesta tulee häntä vastaan kun hän palasi sodasta. Täyttääkseen tämän pikaisen lupauksen hänen täytyi surmata ainoa tyttärensä. Ks. Tuomarit 11:30-40.

[46] »Helleenien päämies» = Agamemnon, kreikkalaisten johtaja troijalaisia vastaan. Kun hän oli tappanut erään Artemisille pyhitetyn hirven, nosti jumalatar epäsuotuisan sään, joka esti kreikkalaisia purjehtimasta Auliin satamasta; lepyttääkseen jumalattaren vihan Agmemnon uhrasi hänelle tyttärensä Iphigeneian.--Luultavasti Dante oli Cicerolta (_De officiis_) saanut sen käsityksen (joka ilmenee säkeessä 19), että A. oli luvannut jumalattarelle uhrata kauneimman olennon, joka sinä vuonna oli syntynyt hänen valtakunnassaan ja että tämä olento sattuikin olemaan hänen oma tyttärensä.

[47] »Juutalaiset, joihin heidän papeillaan on niin vähäinen vaikutusvalta, koska lait itse ovat kansan tekojen ohjeena, voisivat pilkata kristittyjä heidän uskostaan mustatakkeihinsa» (_Notter_).

[48] »Maailman muoto jne.»--Tarkoittanee seuraavaa taivasta, Merkuriusta, jonne Dante ja Beatrice hetimiten siirtyvät (s. 12). Toisen tulkinnan (Cassini ym.) mukaan Beatrice katsoi kohti päiväntasaajaa, jossa aurinko tällä haavaa oli, ja jonka kautta hän voi katsoa Empyreumiin, joka eniten säteilee jumalallista loistoa.

[49] Autuaiden sieluille tuottaa uutta iloa yksi ainoakin, joka tulee heidän rakkautensa uudeksi esineeksi, samoinkuin »syntyy ilo Jumalan enkelien kesken yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen» (Luukk. ev. 15:10).

[50] »Ijäisen voiton istuimet» (ital. _li troni del trionfo eternale_) = Empyreum, jossa enkelit asuvat.--»Mainen sota», vrt. Jobin kirj. 7:1.

6. laulu

[51] Keisari Konstantinus I muutti Rooman valtakunnan pääkaupungin (jonka vaakunassa oli kuvattuna kotka) Roomasta Bysantiin, lännestä itään eli siis vastoin auringon suuntaa sekä vastaan Aineiaan, roomalaisten »kantataaton», matkaa Troijasta Italiaan (jossa hän otti puolisokseen Lavinian, Latinus-kuninkaan tyttären).

[52] Dante oletti keisarillisen istuimen siirron Bysantiin (»Euroopan soppeen») tapahtuneen v. 333 j.Kr. (Brunetto Latinin muk.) ja keisari Justinianuksen nousun valta-istuimelle v. 539.--Kukkuloilla tarkoitetaan Troijan vuoria.

[53] Keisari Justinianus I (synt. 483, valitt. keisariksi 527, kuol. 565), joka jätti maailmalle itsestään juhlallisen muistomerkin: roomalaisen lain (_Corpus Juris civilis_). Justinianus oli vajonnut harhaoppiin, jota varsinkin Eutykes saarnasi ja joka väitti, että Kristuksessa oli ainoastaan yksi luonto, jumalallinen, mutta paavi Agapetus, joka saapui Konstantinopoliin anomaan rauhaa itä-goottien puolesta, sai hänet eräässä uskonnollisessa keskustelussa vakuutetuksi Kristuksen kahdesta luonnosta, jumalallisesta ja inhimillisestä.

[54] Belisarius, Justinianuksen oiva sotapäällikkö (490-565), jonka urotöistä sotaretki itä-gootteja vastaan sekä vandaalien vallan kukistaminen Afrikassa ovat huomattavimmat.

[55] Väärintekijöillä tarkoitetaan sekä ghibelliinejä, jotka käyttivät keisarikunnan vertauskuvaa itsekkäisiin tarkoituksiin, että guelfeja, jotka sitä vastustivat.

[56] Seuraavassa Dante kertoo pääpiirteissään teoksessaan _De Monarchia_ Rooman vallan loistavan voittokulun yli Vanhan maailman alkaen siitä hetkestä, jolloin Pallas, Latiumin kuninkaan Evanderin poika, kaatui taistelussa Rutulien kuningasta Turmista vastaan.

[57] Albassa = Alba Longassa, jonka Aineiaan pojan Ascaniuksen sanotaan perustaneen ja jossa kotka vallitsi yli kolme vuosisataa, siihen asti, jolloin kolme Horatius-veljestä joutui taisteluun kolmen Curiatiuksen kanssa ylivallasta ja aiheutti kaupungin häviön.

[58] Brennus, gallialaisten johtaja Roomaa vastaan (gallialaiset voitti T. Manlius Torquatus).--Pyrrhus, Epeiroksen kuningas, tarentumilaisten johtaja.

[59] Rooman sotamaineen edustajia.

[60] »Arabialaiset» = Hannibalin afrikkalaiset joukot. Danten aikana kutsuttiin arabialaisten nimellä yleensä Pohjois-Afrikan väestöä; ehkä Dante on käyttänyt tätä nimitystä myös loppusoinnun vuoksi.

[61] Kummulla tarkoitetaan Fiesolea, jonka juurella Firenze sijaitsee ja jonka G. Pompeiuksen kerrotaan hävittäneen (Villani).

[62] »Lähellä aikaa» = lähellä Kristuksen syntymän aikaa.

[63] Ranskan jokia, jotka todistavat Caesarin voittoisista sodista Galliassa.

[64] Farsaloksessa (Thessaliassa) Caesar sai ratkaisevan voiton Pompeiuksesta (48 e.Kr.). Tämän voiton seuraukset tuntuivat aina Niilin rannoilla asti, jossa Plotemaios surmasi Pompeiuksen tämän noustessa maihin. Caesar vuorostaan kukisti Plotemaioksen vallan Egyptissä.

[65] Antandros, satamakaupunki Frygiassa.--Simois, pieni joki, joka virtaa lähellä Troijaa.

[66] Juba, Numidian kuningas, Pompeiuksen lämmin kannattaja, kaatui Tapsuksen taistelussa (46 e.Kr.).

[67] Seuraava valloittaja oli Octavianus Augustus, joka Filippin luona voitti Brutuksen ja Cassiuksen. Myöhemmin hän raivasi tieltään Marcus Antoniuksen ja tämän veljen Luciuksen Perugiassa. Tämä kaupunki sai kärsiä pitkäaikaisesta piirityksestä.

[68] Viittaus Kleopatran itsemurhaan: tarinan mukaan hän tappoi itsensä kyykäärmeen myrkyllä Actiumin tappion ja Antoniuksen kuoleman jälkeen, kun ei voinut vietellä voittajaa Octavianusta.

[69] »Kolmas Caesar» = keisari Tiberius, jonka hallitessa Kristus ristiinnaulittiin; Dante, jonka mielestä tämä teko on osittain juutalaisten syytä, antaa tälle keisarille sotapäällikkönsä Tituksen kautta kunnian olla Jumalan vihan kostajana.

[70] »Longobardin hammas» = longobardien viimeinen kuningas Desiderius, joka ahdisti kovasti paavi Hadrianus I:tä, kunnes Kaarle Suuri tuli avuksi ja voitti kirkon viholliset (773).

[71] Ks. edellä [35].--Edelliset pitivät omana tunnusmerkkinään Rooman kotkaa; jälkimmäiset olivat ottaneet puoluekilpeensä kultaliljat (_fleurs de lys_), Ranskan kuningassuvun tunnusmerkin.

[72] »Uusi Kaarle» = Anjoun Kaarle I, joka oli Napolin kuninkaana ja guelfien johtajana vuoden 1300 vaiheilla.

[73] Tässä Justinianus vastaa Danten toiseen kysymykseen (ks. edell. laulu, s. 5, 6) ja sanoo, että Merkurius, »taivaan pienin tähti», (_Dante: Convito_ II. 14.) on määrätty niille hengille, jotka maan päällä ovat koettaneet saavuttaa kunniaa ja hyvän maineen ihmisten keskuudessa. Koska he näin poikkesivat ylimmästä päämäärästä, joka on Jumala, heidän on pakko viettää aikansa tässä lähinnä alimmassa taivaassa.

[74] Romeo = Romieu de Villeneuve (synt. n. 1170), Provencen viimeisen kreivin, Raimundus Berlinghieri IV:n neuvonantaja ja ylin hovimestari; kreivin kuoltua (1245) hän jäi hallituksen hoitajaksi sekä kreivin viimeisen tyttären, Beatricen, holhoojaksi. Tämä tytär naitettiin Anjoun Kaarle I:lle (vrt. Kiirastuli VII). Romieu kuoli v. 1250.--Kreivin kolmesta vanhimmasta tyttärestä oli Margareta nainut Ranskan kuninkaan Ludvig IX:n, Eleonora Englannin kuninkaan Henrik III:n ja Sanctia viimemainitun veljen Rikhardin, Cornwallin kreivin, joka 1257 valittiin Saksan kuninkaaksi, ja näin tuli kustakin neljästä sisaresta aikanaan kuningatar. Tämä kaikki on historiallisesti totta. Mutta Danten aikana oli liikkeellä toinenkin tarina, jonka hän esittää tässä ja joka tavataan laajempana Villanilla (_Cron_. VI 91).

7. laulu

[75] Tämä latinalainen hymni, jonka Justinianus laulaa poistuessaan Danten luota, kuuluu alkutekstissä seuraavasti:

_»Osanna sanctus Deus Sabaoth, superillustrans claritate tua felices ignes horum malachoth_.»

Hebreankieliset sanat Dante lienee saanut Pyhän Hieronymuksen Vulgatasta.

[76] »Kahden valon jne.» Joko autuutensa ja Dantelle osoittamansa hyvyyden valojen taikka niiden valojen, jotka ihannoivat häntä keisarina ja lainsäätäjänä.

[77] »B ja ice» = Bice, lyhennys ja hyväilymuoto Beatrice-nimestä.

[78] Danten epäilyksen olivat herättäneet Justinianuksen sanat (ks. edell. laulu, s. 10, 15). Beatricen selityksestä käy olennaisesti ilmi, että Kristuksen kuolema oli oikeutettu, mikäli hän oli ihminen, mutta rikos, mikäli hän oli Jumala. Mutta on huomattava, että ristillä ei kuollut erikseen Jumala eikä ihminen, vaan yksi olento, jumalihminen.

[79] »Inehmo, jok' ei siinnyt» = Aatami.

[80] Beatricen todistus on pääpiirteissään seuraava: Ihmissielu, joka on Jumalan välittömästi luoma, on ikuinen, vapaa ja täydellisesti Jumalan luonnon kaltainen; synti riistää häneltä vapauden ja jumalankaltaisuuden eikä hän voi saavuttaa tätä arvoa takaisin, paitsi oikealla katumuksella; Aatamissa teki syntiä koko ihmissuku, joka ei ollut vapahdettavissa muutoin kuin Jumalan armosta tai oman hyvyytensä takia. Mutta itsestään ei ihminen kyennyt itseään vapahtamaan, senvuoksi täytyi Jumalan käyttää tähän tarkoitukseen laupeuttaan ja vanhurskauttaan; niin antoi Jumala itsensä ihmisten edestä ja täytti niin ainoastaan tarpeen vaatiman työn.

[81] Jokaisen eläimen ja kasvin sielu (_anima sensitiva ja a. vegetativa_) luodaan siittämällä (ei välittömästi), ja tähtien säteet ja liikkeet, joista ihmisen tahto on riippumaton, vaikuttavat niiden tekoihin ja johtavat ne päämäärään. Näin lienee selitettävissä tämä tertsiini, joka on koko runoelman hämärimpiä.

[82] Myös ihmisruumiin Jumala loi välittömästi ja niin se oli, kuten skolastikot opettivat, alkuaan kuolematon. Syntiinlankeemuksessa ihminen kadotti kuolemattomuutensa, mutta sai sen uudelleen Kristuksen uhrikuoleman kautta siten että ihminen kyllä kärsii ruumiillisen kuoleman mutta saa kerran uuden, kirkastetun ruumiin.

8. laulu

[83] Kypris = Venuksen nimi syntymä- ja kulttipaikkansa Kyproksen mukaan. Kuviteltiin, että kun Venus muinoin kiersi kolmannessa kehässä l. episyklissä (Ptolemaioksen järjestelmän muk.), hän valoi ihmisten mieliin aistillista rakkautta.

[84] Dione--Thetiksen ja Okeanoksen tytär, Venuksen äiti.--Cupido, Venuksen poika. Vergilius kertoo, kuinka Venus lähetti Cupidon, Aineiaan pienen pojan Askaniuksen hahmossa herättämään Didossa rakkautta Aineiakseen. Tämä rakkaus päättyi Didon vapaaehtoiseen kuolemaan kun Aineias oli hänet hyljännyt.

[85] Häneltä = Venus-jumalattarelta.

[86] Näkyvät tuulet ovat salamoita. Keskiajalla ajateltiin salamoiden syntyvän vastakkaisten ilmavirtojen yhteentörmäyksestä.

[87] Näillä sanoilla alkaa eräs Danten 1294 kirjoittama canzone, jonka hän myöhemmin lähemmin selitti »Convitossaan». Siinä hän esittää ne ristiriitaiset tunteet, jotka hänessä synnyttivät toisaalta rakkaus »_Donna gentileen_» (Ks. _Vita nuova_) ja toisaalta kuolleen Beatricen muisto. Selityksessään hän sitten tahtoo osoittaa, että tämä nainen on »maailmanhallitsijan kaunein ja kunniallisin tytär, jolle Pythagoras antoi nimen 'filosofia'».--Tässä laulussa D. puhuu enkeleille, jotka liikuttavat Venus-taivasta, sitä joka oli innoittanut hänen henkensä luomaan mainitun runon.

[88] Puhuja oli Kaarle Martel, Napolin kuninkaan Kaarle II:n poika (synt. 1271--kuoli 1295). Hän meni 1291 naimisiin Rudolf Habsburgilaisen tyttären Klemenzan kanssa. Tästä avioliitosta syntyi kolme lasta: Klemenza ja Beatrice sekä poika Kaarle Robert. Kaarle Martel kruunattiin Unkarin kuninkaaksi Ladislaus IV:n kuoltua, mutta hallituksen ohjat joutuivat kuitenkin Andreas III:lle, lisänimeltä »venetsialainen».--V. 1294 Kaarle kävi Firenzessä ja silloin lienee Dante häneen tutustunut.

[89] Kaarle Martel luettelee näissä säkeissä ne maat, jotka olisivat joutuneet hänen valtaansa jos hänen olisi suotu elää kauemmin: 1) Provence, jonka hänen iso-isänsä oli saanut avioliiton kautta; 2) Napolin kuningaskunta, jonka alue on määritelty sijaitsevaksi mainittujen kaupunkien välillä. (Ausonia = Etelä-Italia); 3) Unkari; 4) Trinacria, s.o. Sisilian saari, jonka pohjoisen ja eteläisen niemekkeen (Pelorumin ja Pachinumin) välille Joonian meri muodostaa ison poukaman, jota Etnasta lähtevä tulikiven savu sumentaa, ei jättiläinen Typheus, jonka Jupiterin sanotaan haudanneen Etnan juurelle.--Säk. 4-6 viittaavat Sisilian iltamessuun vuonna 1282, jolloin Palermon väestö nousi kapinaan ranskalaisia vastaan ja teki lopun Kaarle II:n vallasta Sisiliassa.