Chapter 4
ANTONIUS. Mut hyvät, armaat ystävät, en teitä Noin hurjaan kapinaan ma kiihtää tahdo. Tuon työn on, nähkääs, tehneet kunnon miehet. Mit' yksityist' on vihan syytä ollut Tekoonsa heill', en tiedä; viisait' on he Ja kunnon miehiä, ja työstään varmaan Vastaavat itse. Ystävät, en minä Sydämiänne teiltä ryöstää tahdo. En puhuja ma ole niinkuin Brutus; Vaan, kuten tietty, halpa, suora mies, Jok' ystävästään pitää; sen he tiesit, Kun puhevallan tässä mulle soivat. Ei äänt', ei liikenteitä ole mulla, Ei päät', ei kielt', ei sananvoimaa, jolla Vois kansaa kiihoittaa. Vaan suoraan haastan Ja kerron mitä tiedätten jo itse. Ja Caesar-kullan haavat teille näytän, Nuo mykät, raukat suut, ja niiden haastaa Edestän' annan. Mut jos Brutus oisin, Ja Brutus Antonius, sep' Antonius Sytyttää mielet vois ja kielen panna Caesarin joka haavaan, jotta nousis Kivetkin Roomass' ilmi kapinaan.
KAIKKI. Kapinaan!
1 KANSALAINEN. Bruton huoneen sytytämme.
3 KANSALAINEN. Pois! Salaliittolaiset etsikäämme.
ANTONIUS. Mut kuulkaa, hyvät miehet, kuulkaa!
KAIKKI. Hiljaa! Antonius puhuu, jalo Antonius.
ANTONIUS. Te ette tiedä mitä teette, miehet. Mill' ansainnut on Caesar rakkauttanne? Ah! ette tiedä: -- kerron siis sen teille. Säännöksen unhotitte, josta puhuin.
KAIKKI. Niin oikein! säännös! Seis, ja kuullaan säännös!
ANTONIUS. Se täss' on, Caesarin sinetti alla. Jokainen Rooman miesi hältä saapi, Jok'ainoa, viis-kahdeksatta drakmaa.
2 KANSALAINEN. Oi, jalo Caesar! -- Kosto surmaajille!
3 KANSALAINEN. Kuninkaallinen Caesar!
ANTONIUS. Mua kuulkaa loppuun asti.
KAIKKI. Hiljaa! vaiti!
ANTONIUS. Hän lisäks teille kaikki puistons' antaa Ja lehtonsa ja uudet kasvikkonsa Tiberin tällä puolla; ne hän teille Ja lapsillenne ikipäiviks antaa Yleisiks lystäily- ja käymäpaikoiks. Sep' oli Caesar! Milloin saadaan moinen?
1 KANSALAINEN. Ei koskaan, koskaan! -- Tulkaa miehet! Ruumis Pyhällä paikalla me polttakaamme Ja kekäleillä pettureitten huoneet Sytyttäkäämme. Ruumis nostakaa.
2 KANSALAINEN. Käy, nouda tulta!
3 KANSALAINEN. Revi penkit rikki!
4 KANSALAINEN. Istuimet, ikkunat ja kaikki rikki!
(Kansa lähtee, vieden Caesarin ruumiin.)
ANTONIUS. Nyt nouskoon melske. Vauhdiss' olet, turma; Ties suuntaa, minne mielit, nyt. (Palvelija tulee.) No, mies?
PALVELIJA. Octavius on jo Roomaan tullut, herra.
ANTONIUS. Miss' on hän?
PALVELIJA. Hän ja Lepidus he ovat Caesarin huonehessa.
ANTONIUS. Sinne riennän Hänt' oiti kohtaamahan. Niin hän tulee Kuin käsketty. Nyt hilpeä on onni: Se tuolla päällä meilt' ei mitään kiellä.
PALVELIJA. Hän kertoi, että Cassius ja Brutus Kuin hullut portist' ulos ratsastivat.
ANTONIUS. He varmaan tiedon saivat, kuinka kansaa Min' yllytin. Octavion luo mua saata.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
(Runoilija Cinna tulee.)
CINNA. Unessa Caesarin kanss' atrioin ma, Ja mieltän' ahdistavat pahat enteet. Haluton kodist' olen lähtemään, Mut jotakin on, joka houkuttaa mua.
(Kansanjoukko tulee.)
1 KANSALAINEN. Nimenne?
2 KANSALAINEN. Minne matka?
3 KANSALAINEN. Missä asutte?
4 KANSALAINEN. Nainutko olette vai poikamieskö?
1 KANSALAINEN. Vastatkaa jokaiselle suoraan.
2 KANSALAINEN. Niin, ja lyhyesti.
3 KANSALAINEN. Niin, ja järkevästi.
4 KANSALAINEN. Niin, ja rehellisesti; se sulle parasta.
CINNA. Nimeni? Minne matka? Missä asun? Poikamieskö olen vai nainut? Siis, vastatakseni jokaiselle suoraan, lyhyesti, järkevästi ja rehellisesti, sanon järkevästi: olen poikamies.
2 KANSALAINEN. Ne siis hulluja, jotka naivat; niinkö? Varo vaan ett'et saa könttiis. -- Jatka; suoraan!
CINNA. Suoraan, menen Caesarin hautajaisiin.
1 KANSALAINEN. Ystävänäkö vai vihamiehenä?
CINNA. Ystävänä.
2 KANSALAINEN. Sepä suora vastaus.
4 KANSALAINEN. Asuntosi? -- Lyhyesti!
CINNA. Lyhyesti, asun Capitolissa.
1 KANSALAINEN. Nimesi, ystävä? Rehellisesti!
CINNA. Rehellisesti on nimeni Cinna.
1 KANSALAINEN. Palasiksi hänet repikää! Hän on salaliittolainen.
CINNA. Olen runoilija Cinna. Olen runoilija Cinna.
4 KANSALAINEN. Palasiksi, palasiksi huonoista runoista!
CINNA. En ole salaliittolainen Cinna.
2 KANSALAINEN. Se ei auta: hänen nimensä on Cinna; nyäistään vaan nimi pois hänen sydämestään, sitten saa hän mennä.
3 KANSALAINEN. Paloiksi hänet repikää, paloiksi! Kas niin, kekäleitä! Hei vaan, tulikekäleitä! Bruton luo! Cassion luo! Kaikki ilmituleen! Toiset Decion asunnolle, toiset Cascan, toiset Ligarion! Kas niin, joutuun!
(Lähtevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone Antonion asunnossa.
(Antonius, Octavius ja Lepidus istuvat pöydän ympärillä.)
ANTONIUS. Nuo kaikki listaan merkityt siis kuolkoot.
OCTAVIUS. Lepidus, veljes myöskin; suostutko sa?
LEPIDUS. Ma suostun.
OCTAVIUS. Listaan merkitse, Antonius.
LEPIDUS. Sill' ehdoll', Antonius, että kuolee Sisares poika, Publiuskin.
ANTONIUS. Kuolkoon! Kas noin vaan: piirre hänet kuoloon määrää. Lepidus, Caesarin käy asuntoon, Tuo sieltä jälkisäännös: katsotaanpa, Tuot' eikö voisi hiukan karsia.
LEPIDUS. Tapaanko teitä täällä sitten?
OCTAVIUS. Täällä Tai Capitolissa.
(Lepidus lähtee.)
ANTONIUS. Hän arvoton Ja halpa mies on, jok' ei muuhun kelpaa Kuin asioille. Onko kohtuus, että Kun mailman kolmikertaisen me jaamme, Hän kolmantena osan saa?
OCTAVIUS. Sen luulit, Kun listast' annoit hänen ääntää tässä Mustassa valtapannan neuvostossa.
ANTONIUS. Enemmän mull' on vuosia kuin sulla. Vaikk' arvoj' ahdammekin hänen päälleen, Keventäin omaa parjauksen taakkaa, Hän niitä kantaa vaan kuin aasi kultaa, Hikoilee, huokaa taakan alla, mennen Mihin sit' ajamme tai talutamme. Kun aarteet se on määräpaikkaan vienyt, Pois taakka riisutaan, ja joutilaana Saa aasi mennä, korviansa puistaa, Ja käyttää yhteislaidunta.
OCTAVIUS. Tee tahtos; Kokenut, reipas sotur' on hän vaan.
ANTONIUS. Octavius, niin on heponikin; senvuoks' Apetta saa se paljon. Sep' on eläin, Jok' oppimalla osaa taistella, Ja kääntää, seistä, täyttä laukkaa kiitää, Kun henkeni sen ruumiin liikkeit' ohjaa. Ja muut' ei Lepiduskaan laillaan; häntä Opettaa, ohjata ja ajaa täytyy. Mies tylsäpäinen, jonka ravintona Hylätyt tähteet on ja matkimiset. Se mik' on muille vanhaa, kulunutta, Se hälle uutta on; työkaluun häntä Vaan sopii verrata. -- Ja nyt, Octavius, Saat suuria sa asioita kuulla: Väkeä Cassius ja Brutus pestaa, Ja oiti täytyy pysty tehdä heille. Siis liitto kokoon, ystävämme turvaan, Ja kaikki parhaat voimat käytäntöön! Ja neuvoa nyt oiti pitäkäämme, Mitenkä salajuonet saatais ilmi Ja julkivaarat parhain vältettäisi.
OCTAVIUS. Se tehdään: paaluss' olemme nyt kiinni, Ja ympärillä haukkuu vihamiehet. Ja monellapa hymysuulla, pelkään, Tuhansin juonia on sydämessä.
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Bruton teltan edusta, leirissä Sardeen luona.
(Rummun pärrytystä. Brutus, Lucilius, Lucius ja sotamiehiä tulee. Pindarus ja Titinius kohtaavat heitä.)
BRUTUS. Seis!
LUCILIUS. Tunnussana! Seis!
BRUTUS. Kuink' on, Lucilius? Onko herras täällä?
LUCILIUS. Lähellä aivan; tässä Pindarus Tuo terveisiä sulle herraltansa.
BRUTUS. Terveiset hyvät. -- Herras, Pindarus, -- Tahallaan taikka vieteltynä -- mulle Suurt' antanut on syytä toivomaan Työn tehdyn tekemättömäks; mut tyydyn, Jos lähell' on hän.
PINDARUS. Jalo herrani Esiintyy -- muut' en luule -- kaltaisenaan: Rehellisenä sekä arvokkaana.
BRUTUS. En häntä epäile. -- Lucilius, kuules: Sanopa, kuinka hän sun otti vastaan.
LUCILIUS. Sävyisästi ja kohteliaasti aivan, Mut ei niin helläll' ystävyydellä, Niin suoralla ja tuttavalla lailla Kuin ennen muinoin.
BRUTUS. Ystävän sa kuvaat, Jonk' ompi lämpö jähtynyt. Lucilius, Kun rakkaus alkaa sairastaa ja kuolla, Se käyttää pakkotapoja; mut suora Ja puhdas ystävyys ei juonta tunne. Kavala mies, kuin hepo pohdikas, Rehentelee ja näyttää uljahalta, Mut verisen kun kannus-iskun tuntee, Niin kaatuu harja ja, kuin luihu luuska, Se uupuu. -- Miss' on miehen sotajoukko?
LUCILIUS. Yöks oli määrä Sardeesen sen jäädä; Mut suurin osa, koko ratsasväki, On hällä myötänä.
(Marssi kuuluu.)
BRUTUS. Vait! Hän jo saapuu. Marssissa hiljaisessa häntä vastaan!
(Cassius ja sotamiehiä tulee.)
CASSIUS. Seis!
BRUTUS. Seis! Anna käskyn käydä,
1 SOTAMIES. Seis!
2 SOTAMIES. Seis!
3 SOTAMIES. Seis!
CASSIUS. Minulle väärin teit sä, jalo veikko.
BRUTUS. Jumalat, tuomitkaatte! Teenkö väärin Viholliselle? Kuin siis ystävälle?
CASSIUS. Sun tyynen muotos alla piilee vääryys; Ja kun sa sitä teet --
BRUTUS. Oi, tyynny, Cassius; Tuo kantees ilmi hiljaa. -- Sinut tunnen. -- Täss' sotajoukkojemme kuullen, joiden Pitäisi meitä ystävinä nähdä, Älkäämme kiistelkö. Pois heidät käske; Tuo sitten teltassani kantees julki, Niin kuulla sua tahdon.
CASSIUS. Pindarus, Sa käske päälliköitä viemään joukot Vähäisen matkan päähän.
BRUTUS. Samoin sinä, Lucilius; telttaan älä ketään päästä, Ennenkuin päättynyt on haastelumme. Ovelle vahdiks Lucius ja Titiniua.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Bruton teltassa.
(Brutus ja Cassius tulevat.)
CASSIUS. Minulle väärin teit, se näkyy tästä: Sa Lucius Pellaa herjasit ja haukuit, Kun Sardeelaisilta hän lahjoj' otti. Se kirje, jossa häntä puolustin ma, Kun tunsin miehen, halvaks katsottiin.
BRUTUS. Teit itse väärin, moista puolustaissas.
CASSIUS. Ei tähän aikaan ole sopivaista Jokaista pientä vikaa saivarrella.
BRUTUS. Suo anteeks: itselläs on huono maine. Siit' ett' on sulla pitkät sormet, Cassius; Rahasta virkoja sa myyt ja kaupit Kelvottomille.
CASSIUS. Mulla pitkät sormet? Sen tiedät Bruton sanovan; ne muuten Viimeiset sanas oisi, jumal'auta!
BRUTUS. On lahjain kaunisteena Cassion nimi, Ja senvuoks kurituskin peittää päänsä.
CASSIUS. Kuritus!
BRUTUS. Mars-kuuta muista, muista Mars-kuun päivää Viidettätoista! Eikö suuri Julius Oikeuden vuoksi vuodattanut vertaan? Ken konna häneen koski, puukkons' iski Muun vuoks kuin oikeuden? Nyt ykskö meistä, Joilt' uljain mies maan pääll' on surmans' saanut, Kun rosvoj' auttoi, -- mekö tahraisimme Kätemme katalilla lahjoilla, Pois myyden kunniamme uran laajan Niin turhasta, kuin kouran täys' on kultaa. Parempi koira, joka kuuta haukkuu, Kuin moinen Rooman mies.
CASSIUS. Mua älä hauku! En sitä kärsi. Itses unhotat sa, Kun näin mua härnäät. Sotur' olen minä Vanhempi, kokeneempi, taitavampi Kuin sinä käskyj' antamaan.
BRUTUS. No, no! Sit' et sin' ole, Cassius.
CASSIUS. Mut kas olen.
BRUTUS. Et, sanon minä.
CASSIUS. Älä mua härnää; Ma hairahtua voisin. Omaa turvaas Sa katso; älä kauemmin mua kiusaa.
BRUTUS. Pois, halpa mies!
CASSIUS. Se onko mahdollista?
BRUTUS. Mua kuule; puhua nyt tahdon minä. Pitääkö mun sun hurjaa vimmaas väistää, Ja hullun tuijotusta säikähtää?
CASSIUS. Jumalat! Tuoko minun kestää täytyy?
BRUTUS. Niin se ja vielä muuta! Suutu, suutu, Siks että korska sydämesi halkee! Käy, orjillesi näytä kiukkus; pane Vapisemahan orjas. Munko väistää? Sua kursailla? ja nöyräst' imarrella Sun oikkupäisyyttäs? Ei, jumal'auta! Saat itse sappes myrkyn niellä, vaikka Repeisit siitä. Tästä päiväst' alkain Sua huvikseni käytän vaan, ja nauran, Kun sappes paisuu.
CASSIUS. Näikskö siis on tullut?
BRUTUS. Paremmaks soturiksi sanot itses: Osoita se ja toteen näytä kerskas; Mua huvittais se. Minä mielelläni Hyväksi käytän jalon miehen opit.
CASSIUS. Mua yhä loukkaat, Brutus, yhä; sanoin: Vanhempi sotur', enkä parempi. Sanoinko: parempi?
BRUTUS. Se mulle yhtä.
CASSIUS. Näin solvata ei tohtinut mua Caesar.
BRUTUS. Vait! Hänt' et kiusata näin tohtinut.
CASSIUS. En tohtinut?
BRUTUS. Et.
CASSIUS. Enkö tohtinut?
BRUTUS. Et tohtinut, vaikk' olis henkes mennyt.
CASSIUS. Äl' ystävyyteheni liiaks luota: Voin tehdä työn, jot' ehkä katuisin ma.
BRUTUS. Sen teit, jot' olis katua sun tullut. Mua ei sun uhkas, Cassius, säikytä. Niin vahva mull' on varus kunnossani, Ett' ohi käy ne niin kuin tuulen henki, Jost' en ma huoli. Rahasumman sulta Ma pyysin; kielsit sen. En kultaa minä Voi halvoin keinoin laittaa. Kautta taivaan! Sydämen' ennen rahoiks lyön ja valan Vereni drakmoiksi, kuin petoksella Maanmiehen känsäisestä kourast' äyrin Katalan kiskon. Sanan sulle laitoin Ja kultaa pyysin joukoilleni palkaks'; Sen kielsit. Tuoko Cassion kaltaist' on? Mult' oisko saman vastuun Cassius saanut? Niin saidaksi jos Brutus tulee, että Noin halvan rovon ystävältään kätkee, Varusta silloin nuoles, taivaan taatto, Ja hänet murskaks lyö!
CASSIUS. En kieltänyt ma.
BRUTUS. Sen teit.
CASSIUS. En tehnyt: vastuuntuoja viisas Ei ollut. -- Sydämeni murtaa Brutus. Suo ystäv' anteeks ystävänsä puutteet, Mut mun vaan Brutus tekee suuremmiksi.
BRUTUS. En sitä tee, jos niill' et mua vaivaa.
CASSIUS. Et rakasta mua.
BRUTUS. Vikojasi en.
CASSIUS. Ei silmä ystävän näe vikaa moista.
BRUTUS. Imartelijan ei, vaikk' oliskin se Niin suuren suuri kuin Olympin huippu.
CASSIUS. Antonius, nuor' Octavius, tulkaa, tulkaa. Ja kostakaa nyt Cassiolle yksin! Väsynyt Cassius on mailmaan: Hänt' ystäv' ivaa, veli vainoo; häntä Kuin orjaa haukutahan; viat kaikki Vakoillaan, kirjaan pannaan, muistin avuks, Ja vasten naamaa viskataan. Oi, hengen Pois silmäin kautta voisin itkeä! -- Tikari tuoss' on, tässä paljas rinta, Ja siinä sydän, kultaa kallihimpi Ja rikkahampi Pluton aarnioita; Jos olet roomalainen, pois se riistä! Ken kullan kielsi, antaa sydämensä. Nyt iske, niinkuin Caesariin; ma tiedän: Kun vihas suurin oli, silloin lemmit Hänt' enemmän kuin koskaan Cassiota.
BRUTUS. Tikaris tuppeen! Suutu mielin määrin; Tee, mitä mielit, herjan otan leikiks. Ikeessä, Cassius, olet lampaan kanssa: Se harmin kätkee niinkuin tulen pii; Jos kovaa lyöt, yht'äkkiä se säihkää, Mut koht' on kylmä taas.
CASSIUS. Elääkö Cassius Huviksi vaan ja nauruks Brutollensa, Kun synkeys ja huoli häntä vaivaa?
BRUTUS. Niin, synkkä olinkin, kun lausuin tuon.
CASSIUS. Sen verran tunnustat siis? Kätes mulle!
BRUTUS. Vie sydänkin!
CASSIUS. Oi Brutus!
BRUTUS. Mitä tahdot?
CASSIUS. Sull' eikö ystävyyttä suomaan anteeks, Kun kiukku tuo, jonk' äidiltäni perin, Mun saattaa muistamattomaks?
BRUTUS. On, Cassius! Kun vasta Brutoos vihastut, hän äitis Toruvan luulee, ja sun rauhaan jättää.
(Melua ulkona.)
RUNOILIJA (ulkona). Mua oiti päästä päälliköiden luo! Toraavat keskenään he; eikä hyvä, Ett' ovat yksin.
LUCILIUS (ulkona). Heidän luo et pääse.
RUNOILIJA (ulkona). Ei muu kuin surma voi mua estää.
(Runoilija tulee sisään. Lucilius, Titinius ja Lucius jäljissä.)
CASSIUS. Mik' ompi? Mitä tahdot?
RUNOILIJA. Hävetkää, päälliköt! Mit' aiotten? Sopikaa: riidellä ei kelpaa moisten meillä; Mull' enemmän on, tietkääs, vuosia kuin teillä.
CASSIUS. Ha, ha! Kuin kehnot on sen rentun riimit!
BRUTUS. Pois, lurjus! Mene tiehes, hävytön!
CASSIUS. Suvaitse häntä: tapa häll' on moinen.
BRUTUS. Sen tiedän, jos hän tietää aikansa. Mit' ilviöillä sodassa on virkaa? Pois täältä, mies!
CASSIUS. Pois! Tiehes!
(Runoilija lähtee.)
BRUTUS. Käskekäätte, Lucilius ja Titinius, päälliköitä Yösijaa miehillensä hankkimaan.
CASSIUS. Palatkaa sitten sekä tuokaa joutuun Messala tänne.
(Lucilius ja Titinius lähtevät.)
BRUTUS. Lucius, viinimalja!
(Lucius lähtee.)
CASSIUS. En olis noin sun luullut suuttuvan.
BRUTUS. Oi, Cassius, monet murheet mua painaa.
CASSIUS. Et käytä tietoviisauttas, jos voittaa Noin satunnainen haitta sun.
BRUTUS. Ei ykskään Näin kestä huoltaan: Portia on kuollut.
CASSIUS. Kuin? Portia?
BRUTUS. Hän on kuollut.
CASSIUS. Kuinka minä, Kun noin sua vastustin, voin surman välttää? -- Oi, tappiota suurta, haikeaa! -- Mihinkä tautiin?
BRUTUS. Suruun, pois kun läksin, Ja harmiin, ett' Antonius ja Octavius On vallan saaneet -- kuolonsanan kanssa Se tieto tuli: -- se vei järjen hältä, Ja yksin jäätyään hän tulen nieli.
CASSIUS. Ja kuoli?
BRUTUS. Niin.
CASSIUS. Ikuiset jumalat!
(Lucius palajaa, tuoden viiniä ja tuohuksia.)
BRUTUS. Hänestä vait nyt! -- Viinimalja tänne! -- Näin hautaan tuohon, Cassius, vihat kaikki.
(Juo.)
CASSIUS. Suloinen malja sydämeni janoon! Niin, Lucius, lasi kukkuralleen täytä; En Bruton lemmestä voi kyllin juoda.
(Juo.)
BRUTUS. Titinius, sisään! (Lucius lähtee.) (Titinius ja Messala tulevat.) Terve, Messala! Nyt valon ääreen tähän istukaamme Ja tuumailkaamme, mitä vaatii tarve.
CASSIUS. Vai Portia kuollut!
BRUTUS. Pyydän, vaiti siitä! -- Messala, tuoss' on kirje, joka kertoo, Ett' Antonius ja nuor' Octavius Lukuisin määrin meitä vastaan ryntää, Philippiin kulkuansa ohjaten.
MESSALA. Mull' ompi kirje samaa sisällystä.
BRUTUS. No, mit' on siinä muuta?
MESSALA. Että panna- Ja henkipatto-julistusten kautta Antonius, Octavius ja Lepidus Senaattoreita sataan surmanneet on.
BRUTUS. Siis yht' ei pidä kirjeet: seitsenkymment' On tämän mukaan heitä, jotka käskyst' On surman saaneet; Cicerokin niitä.
CASSIUS. Kuin? Cicero?
MESSALA. Niin, Cicero on kuollut Ja saman pannajulistuksen kautta. -- Kirjeenne saitteko te vaimoltanne?
BRUTUS. En, Messala.
MESSALA. Ja kirjeess' eikö mitään hänest' ole?
BRUTUS. Ei, Messala, ei mitään.
MESSALA. Kummallista!
BRUTUS. Kuin niin? No, onko teidän kirjeessänne?
MESSALA. Ei, herra hyvä.
BRUTUS. Totuus sanokaa, Niin totta kuin olette roomalainen!
MESSALA. Siis, totuus kestäkää kuin roomalainen. Hän kuollut on ja kummaisella lailla.
BRUTUS. Hyvästi, Portia! -- Kuolla meidän täytyy. Se aatos, että kuolisi hän kerran, Nyt mulle voimaa kestämään sit' antaa.
MESSALA. Noin kestää suuret suuren tappion.
CASSIUS. Ma keinon niinkuin tekin kyllä tunnen, Mut tuota luontoni ei kestäis sentään.
BRUTUS. Nyt toimiin eläviin! -- Mit' aattelette! Philippiinkö nyt marssitaan?
CASSIUS. Se minust' Ei ole hyvä.
BRUTUS. Perustus?
CASSIUS. On tämä: Parast' ett' etsii vihollinen meitä; Näin vahinkota saa hän, varat kuihtuu Ja väki uupuu, me kun paikoillamme Lepäämme, kooten miehuutta ja voimaa.
BRUTUS. Hyväkin syy saa parempaansa väistää Täält' alkain on Philippiin asti kansa Pakosta vaan ja muodoks ystävämme; Napisten suorittaa se verojansa. Vihollinen jos siitä kautta marssii, Lukunsa heistä täydentäin, hän meihin Rohkeena, uusin, tuorein voimin karkaa. Sen edun hältä estämme, jos teemme Philippin luona hälle vastarintaa, Tää kansa takanamme.
CASSIUS. Kuule, veikko!
BRUTUS. Suvaitse hiukan! -- Muista lisäks, että Meist' ystävämme kärsineet on paljon. Asia kyps' on, joukot täpötäydet; Vihollinen se kasvaa joka päivä; Me huipull' olemme, nyt alkaa lasku. Vuoks' on ja luode ihmiskohtaloissa: Jos vaarin otat nousun, vie se onneen, Jos laiminlyöt sen, koko elinjuoksus st Kareihin takeltuu ja kurjuuteen. Semmoinen täysi luode nyt on meillä; Jos emme virtaa tarkkaa nyt ja seuraa, Niin hukkuu laivamme ja tavaramme.
CASSIUS. No, tehdään niinkuin tahdot; matkaan siis! Philippin luona heitä kohdatkaamme.
BRUTUS. Yö synkkä kesken puhett' yltää meidät; Veronsa luonto vaatii; suodaan sille Lepoa hiukan nyt, mut niukast' aivan. Viel' onko puhumista?
CASSIUS. Ei; hyv' yötä! Varahin pystyyn siis ja matkaan.
BRUTUS. Lucius! (Lucius tulee.) Yönuttuni! -- (Lucius lähtee.) Hyvästi, Messala! -- Titinius, hyvää yötä! -- Jalo, jalo Cassius, Hyv' yötä! suloist' unta!
CASSIUS. Armas veikko! Tää yö se huonost' alkoi; älköön koskaan Väliimme tulko moinen epäsointu, Niin, älköön, Brutus!
BRUTUS. Kaikk' on hyvin taas.
CASSIUS. Hyv' yötä siis!
BRUTUS. Hyv' yötä, rakas veikko!
TITINIUS ja MESSALA. Hyv' yötä, herrani!
BRUTUS. Hyvästi, kaikki! (Cassius, Titinius ja Messala lähtevät.) (Lucius palajaa, tuoden yönutun.) Tuo tänne nuttu! Miss' on soittimesi?
LUCIUS. Teltassa tässä.
BRUTUS. Uninenko noin? Mies parka, en sua moiti: liiaks valvoit. Tuo tänne Claudius ja joku toinen Makaamaan patjoilla mun teltassani.
LUCIUS. Varro ja Claudius!
(Varro ja Claudius tulevat.)
VARRO. Kutsuitteko, herra?
BRUTUS. Ma pyydän, maatkaa teltassani täällä; Teit' ehkä kohta herätän mä viemään Sanoman veljelleni Cassiolle.
VARRO. Jos suvaitsette, jäämme vartomaan.
BRUTUS. Ei, sit' en tahdo; maatkaa, ystäväni; (Varro ja Claudius laskeuvat maata.) Kentiesi vielä päätökseni muutan. -- Kas täss' on, Lucius, kirja, jota etsin, Yönutun taskuhun sen olin pannut.
LUCIUS. Niin, tiesin ett'en minä sitä saanut.
BRUTUS. Unohdan paljon: ole kärsiväinen. Viel' auki voitko pitää raskaat silmäs Ja soittaa soittimellas jonkun laulun.
LUCIUS. Jos tahdotte, niin kyllä.
BRUTUS. Tahdon, poika. Sua paljon vaivaan, mutta nöyrä olet.
LUCIUS. Velvollisuuten' on se.
BRUTUS. Ei mun pitäis Velvoilisuuttas käyttää yli voimais: Lepoa, tiedän, vaatii veri nuori.
LUCIUS. Min' olen nukkunut jo, hyvä herra.
BRUTUS. No, sepä hyvä; untas saat sa jatkaa; En kauan sua vaivaa; jos ma elän, Sua palkitsen. -- (Laulua ja soittoa.) Uninen sävel! -- Murhallinen uni! Noin lyijysauvallasko poikaa painat, Kun sulle soittaa hän? -- Hyv' yötä, lapsi! Ei sydänt' ole mulla herättää sua. Mut jos sa nuokut, särjet soittimes; Sen otan pois. Nyt, poikani, hyv' yötä! -- Mut, annas olla, lehden kai ma taitoin, Kun päätin lukuni? -- Täss' on se, luulen. (Istuutuu.) (Caesarin haamu ilmestyy.) Kuink' on tuo valo himmi! -- Haa! ken tuossa? Se, luulen, on vaan silmissäni heikkous, Jok' ilmiön tuon hirvittävän luopi. Se käypi päälle. -- Oletko sa ken? Jumala, enkeli vai perkelekö, Kun hiukset pöyristät ja veren jäädät? Mik' olet, sano?
HAAMU. Paha henkes, Brutus.
BRUTUS. Ja miksi tulet?
HAAMU. Kertomahan, että Philippin luona näät mun jälleen.
BRUTUS. Hyvä! Siis nään sun jälleen?
HAAMU. Niin, Philippin luona.
BRUTUS. No niin, Philippin luona siis. -- (Haamu katoaa.) Juur mieltän' Kun rohkaisin, sa katoot; enemmänkin Puhunut oisin kanssas, paha henki. -- Hoi! Lucius! -- Varro! Claudius! Nouskaa, miehet! -- Claudius!
LUCIUS. Kielet, herra, eivät soinnu.
BRUTUS. Hän luulee yhä vielä soittavansa. -- Heräjä, Lucius!
LUCIUS. Herra hyvä, mitä?
BRUTUS. Unissas huusit, Lucius; näitkö unta?
LUCIUS. En, herra, min' en huutaneeni tiedä.
BRUTUS. Ei, kyllä huusit. Näitkö sinä mitä?
LUCIUS. En mitään, herra.
BRUTUS. No, nuku jälleen, Lucius. -- Claudius, hoi! (Varrolle.) Mies sinä, nouse!
VARRO. Mitä, herra?
CLAUDIUS. Mitä, herra?
BRUTUS. Miks huusitten te unissanne, pojat?
VARRO & CLAUDIUS. Me? Mekö?
BRUTUS. Niin, te; näittekö te mitä?
VARRO. En, min' en mitään nähnyt.
CLAUDIUS. Enkä minä.
BRUTUS. Terveiset viekää veli Cassiolle, Ett' ennalta hän varhain matkaan lähtee. Me tulemme jäljestä.
VARRO & CLAUDIUS. Kyllä, herra.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Philippin kenttä.
(Antonius ja Octavius sotajoukkoineen tulevat.)