Chapter 3
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus
Rooma. Capitoli. Senaatin istunto.
(Väkijoukko Capitoliin johtavalla kadulla; niiden joukossa Artemidorus ja tietäjä. Caesar, Brutus, Cassius, Casca, Decius, Metellus, Trebonius, Cinna, Antonius, Lepidus, Popilius, Publius, y.m. tulee.)
CAESAR. No, Mars-kuun viidestoist' on tullut.
TIETÄJÄ. On, Caesar, mut ei vielä mennyt.
ARTEMIDORUS. O, terve, Caesar! Lue tämä lippu.
DECIUS. Trebonius anoo että joutuessas Lukisit tämän alamaisen pyynnön.
ARTEMIDORUS. Mun ensin, Caesar! Caesaria minun Likemmin koskee; lue, suuri Caesar!
CAESAR. Mik' itseämme koskee, jääköön viimeks.
ARTEMIDORUS. Äl' aikaele, Caesar; lue se oiti!
CAESAR. Mit'? onko miesi hullu?
DECIUS. Tieltä, lurjus!
CASSIUS. Vai kadull' armokirjaas tyrkytät! Käy Capitoliin!
(Caesar menee Capitoliin, muut seuraavat häntä. Kaikki senaattorit nousevat.)
POPILIUS. Menestyköhön tänään hankkehenne!
CASSIUS. Popilius, mikä hanke?
POPILIUS. Hyvästi!
(Lähestyy Caesaria.)
BRUTUS. Mitä se Popilius Lena sanoi?
CASSIUS. Hän toivoi menestystä hankkeellemme. On ilmi tullut juonemme, ma pelkään.
BRUTUS. Hän Caesaria luotuu. Tarkkaa häntä!
CASSIUS. Pian joudu, Casca! Estymistä pelkään. -- Kuin käypi, Brutus? Jos se ilmi tulee, Ei lähde täältä Cassius eikä Caesar, Sill' itseni ma tapan.
BRUTUS. Malta, Cassius; Ei haastele Popilius hankkeistamme: Hän, näetkös, naurahtaa, ja tyyn' on Caesar.
CASSIUS. Trebonius tietää aikansa; kas, Brutus, Hän korjaa Antonion tieltä pois.
(Antonius ja Trebonius lähtevät. Caesar ja senaattorit istuutuvat.)
DECIUS. Miss' on Metellus Cimber? Caesarille Hän armokirjans' oiti antakoon.
BRUTUS. Hän valmis on; käy luo ja auta häntä.
CINNA. Sun, Casca, tulee ensin kättäs nostaa.
CAESAR. Kaikk' onko valmiit? -- Mitä puutteit' auttaa Tuleepi Caesarin ja neuvoskunnan?
METELLUS. Ylevä, mahtava ja suuri Caesar, Metellus istuimesi juureen laskee Sydämen nöyrän --
CAESAR. Se ei kelpaa, Cimber! Tuo liehakoiminen ja kurja nöyryys Voi halvan rahvaan verta kuohuun nostaa Ja lapsen leikiks tehdä valmiin säännön Ja sanan vankan. Älä ole hupsu Ja verta Caesarin niin herkäks usko, Ett' tosiluonnostaan sen pehmittäisi Se, josta heltyy narrit: lipokieli Ja hännänlierutus ja köyryselkä! Lain kautta veljes maanpakoon on syösty; Jos hänen puolestaan sa pokkuroitset Ja liehakoit ja kerjäät, niin sun potkaan Kuin koiran ulos. Caesar ei tee väärin, Se tiedä, eikä lepy ilman syytä.
METELLUS. Tääll' eikö arvokkaampaa kieltä, joka Caesarin korviss' ihanammin kaikuis, Palauttain pakolaisen veljeni?
BRUTUS. En liehakoi, mut kättäs suutelen, Ja pyydän, Caesar, että Publius Cimber Sais luvan viipymättä palata.
CAESAR. Kuin? Brutus?
CASSIUS. Armoa, Caesar! Armoa! Näin maahan jalkais juureen Cassius lankee Ja armoitusta Cimberille kerjää.
CAESAR. Ma heltyisin, jos oisin teidän-moinen; Rukous mua taivuttais, jos itse Rukouksiin taipuisin; mut vankka olen Kuin pohjantähti, jota kiinteämpää Ja lujempaa ei taivaall' ole toista. Tuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa, Jokainen tult' on ja ne loistaa kaikki, Mut paikkansa vaan pitää yksi niistä. Niin mailmakin, se ihmisiä täynn' on, He lihaa, verta ovat, aistit heill' on; Mut tiedän heissä yhden vaan, jok' aina Vakaana, järkähtämätönnä seisoo. Ja tuo ett' olen minä, siitä näytän Es'merkin nyt, kun lujasti ma vaadin Maanpakoon Cimberin, ja vaateessani Lujana pysyn myös.
CINNA. Oi, Caesar --
CAESAR. Pois! Olympiako siirtää tahdot?
DECIUS. Suuri Caesar, --
CAESAR. Haa! Eikö turhaan polvistunut Brutus?
CASCA. Siis, puhukaa te, kädet, puolestani.
(Casca lyö tikarinsa Caesarin niskaan. Caesar tarttuu hänen käsivarteensa. Silloin häneen iskevät tikarinsa muut liittolaiset ja viimeiseksi Marcus Brutus.)
CAESAR. Sinäkin, Brutus? -- Kaadu sitten, Caesar!
(Kuolee. Senaattorit ja kansa peräytyvät säikäyksestä.)
CINNA. Pelastus! Vapaus! Tyrannius on kuollut! Kaduilla joutuun huutakaa se julki.
CASSIUS. Ja toiset puhe-istuimille huutain: "Pelastus, vapaus ja vapahdus!"
BRUTUS. Senaattorit ja kansa! Älkää juosko! Ei vaaraa; seis! Sai koston vallanhimo.
CASCA. Puhe-istuimelle, Brutus!
DECIUS. Niin, ja Cassius!
BRUTUS. Mut miss' on Publius?
CINNA. Täällä, sekapäissään Kapinast' aivan.
METELLUS. Seiskaa tiheässä, Caesarin ystävät ne kenties muuten --
BRUTUS. Vait! nytkö seistä! -- Malta mieltäs, Publius! Ei pahaa sulle suoda eikä kelleen, Ken roomalainen on. Se heille kerro.
CASSIUS. Ja lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa, Kun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais.
BRUTUS. Niin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut Kuin me, sen tekijät.
(Trebonius palajaa.)
CASSIUS. Miss' on Antonius?
TREBONIUS. Juoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset Tuijottain juoksevat ja huutavat, Kuin päivä olis viimeinen.
BRUTUS. Nyt tahtos Tee, sallimus! Ett' täytyy meidän kuolla, Se tietty on; mut saada viivytystä Ja aikaa voittaa, siinä kaikki.
CASSIUS. Leikkaa Kakskymment' elinvuotta pois, niin leikkaat Pois yhtä monen vuoden kuolonpelvon.
BRUTUS. Jos niin on, kuolo voitto on, ja me siis Caesarin ystävät, kun kuolonpelvon Hält' ehkäisimme. -- Maahan, roomalaiset! Veressä Caesarin nyt kyynärpäihin Peskäämme kädet! Miekat voidelkaamme! Torille sitten, ruskeit' aseitamme Pään yli heilutellen, kaikki huutain: "Pelastus, vapaus, rauha!"
CASSIUS. Maahan! Kylpyyn! Viel' aikain pitkäin päästä näytellähän Uusissa kansoissa ja uusin kielin Tää jalo näytelmä!
BRUTUS. Viel' usein huviks Saa vertaan vuotaa Caesar, joka tuossa Pompejon patsaan juuressa nyt makaa Kuin tomu halpana!
CASSIUS. Yht' usein kuin Se tapahtuu, yht' usein meistä kuuluu: "Nuo miehet vapauden maalleen hankki."
DECIUS. Nyt matkaan!
CASSIUS. Matkaan kaikki; Brutus eellä; Jälessä kaunisteena Rooman parhaat Ja rohkeimmat henget.
(Palvelija tulee.)
BRUTUS. Vait! Ken saapuu? Yks Antonion ystäviä.
PALVELIJA. Brutus, Näin herrani mun polvistua käski, Näin tomuun langeta mun käsk' Antonius, Ja maasta haastaa näin: Brutus on viisas, Jalo, urhoollinen, suora. Caesar oli Suur', uljas, kuninkaallinen ja armias. Sano: Brutus multa lemmen saa ja arvon; Sano: pelvon Caesar, arvon sai ja lemmen. Jos Brutus sallii Antonion luokseen Turvissa tulla, selvitystä saamaan Miks surman Caesar sai, niin Antoniolle Ei kuolleena niin rakas ole Caesar Kuin Brutus elävänä; ei, hän seuraa Uskollisesti onnessa ja työssä Tän horjuvaisen vallan vaarain kautta Jaloa Brutoa. Näin sanoi herrani.
BRUTUS. On uljas, viisas roomalainen herras; Pahemmaks hänt' en koskaan luullut. Sano, Jos tänne tahtoo tulla hän, saa täyden Hän selvikkeen; ja, kunniani kautta, Palata vaaratta.
PALVELIJA. Hänt' oiti noudan.
(Lähtee.)
BRUTUS. Saas nähdä, hänest' ystävän me saamme.
CASSIUS. Hyv' olis tuo. Mut mielessäni häntä Ma kammon suuresti, ja totehen Mun pahat aavistuksen' aina käyvät.
(Antonius tulee.)
BRUTUS. Tuoss' on hän jo. -- Antonius, tervetullut!
ANTONIUS. Oi, suuri Caesar! Noinko halpa vuotees? Noin pieneen tilaan kutistuiko kaikki Sun voittos, saaliis, mainees, loistos? -- Hyvästi! -- En tunne, jalot herrat, aikeitanne, Ken vielä iskun saa ja päästään pääsee. Minäkö? Mik' on hetki sopivampi Kuin kuolinhetki Caesarin? Mik' ase On puolikskaan niin kallis kuin nuo miekat, Joit' uljain veri mailmassa kultaa? Jos vihaatten mua, pyydän, tehkää työnne, Kätenne verestä kun vielä suitsee. Vaikk' eläisin ma tuhat vuott', en oisi Näin valmis kuolemaan; näin mieleistäni Ei paikkaa, kuolintapaa ois, kuin tässä Caesarin kanssa kuolla, teidän kautta, Te ajan valitut ja suuret henget.
BRUTUS. Antonius, älä meiltä surmaas kerjää. Verisiks, julmiks meidät kyllä luulis, Niinkuin sen kätemme ja työmme tuossa Jo osoittaa; mut kätemme sa näet vaan Ja tämän verityön, jonk' on ne tehneet. Sydäntä sin' et näe; siin' asuu sääli. Niin, sääli Rooman kurjan kurjaa tilaa -- Kuin tuli tuleen, sammuu sääli sääliin -- Tuon teki Caesarille. -- Sua kohtaan. Miekkamme kärjet tylsät on, Antonius. Kätemme, vaikk' on inhan työn ne tehneet, Ja sydämemme, hellät niinkuin veljen, Sun luottamuksella ja kunnioittain Ja kaikell' ystävyydell' ottaa vastaan.
CASSIUS. Sun mieltäs kysytään, jos kenenkään, Kun määrättävät ovat uudet arvot.
BRUTUS. Mut malta, kunnes rauhoitamme kansan, Jonk' aivan järjiltään on pelko vienyt. Syyn sitten selvitämme, miksi minä, Jok' iskeissäni Caesaria lemmin, Tuon teon tein.
ANTONIUS. Sun viisautees ma luotan. Veriset kätenne nyt tuokaa kaikki Sun kättäs, Marcus Brutus, puistan ensin; Sun kätees sitten, Cajus Cassius, tartun; Ja, Decius Brutus, sun; ja sun, Metellus; Sun, Cinna; uljas Casca, sun; ja viimeks -- En viimeks ystävänä -- sun, Trebonius. Ah, jalot herrat! Mitä sanoisinkaan Nimeni teist' on nyt niin halpa, että Kahdesta häijyst' olen jompikumpi: Joko imartelija tai pelkuri. Oi, Caesar, totta on, sua rakastin! Jos alas meihin henkesi nyt katsoo, Sua eikö koske tuimemmin kuin kuolo, Kun näet, ett' Antoniosi rauhaa hieroo Ja vainolaises verikättä puistaa, Mies suurin, ruumis vieressä? Jos mulla Niin monta silmää ois kuin haavaa sulla, Joist' itku purskuis niinkuin veri noista, Paremmin sopis tuo, kuin ystävänä Sun vihamiestes kanssa kättä lyödä. Oi, anteeks, Julius! -- Tässä, jalo hirvi, Sa kierrettiin; sä tässä kaaduit; tässä Ajajas seisoi, murhan merkki yllä, Verelläs purppuroittuna. Oi, mailma! Sin' olit tämän ruunuhirven puisto; Hän, toden totta, mailma, oli ruunus. -- Kuin hirvi, monen prinssin kaatamana, Nyt tuossa makaat!
CASSIUS. Antonius!
ANTONIUS. Oi, anteeks, Cajus Cassius, Sen sanoo vihamieskin Caesarista; Siis kylmää kohtuutt' on se ystävältä.
CASSIUS. En soimaa, ettäs Caesaria kiität, Vaan meillä mitä yhteist' on sun kanssas? Tahdotko ystäviämme sa olla, Vai tietämmekö käymme ilman sua?
ANTONIUS. No, kättähän jo löin; mut horjahdin, Kun Caesariin ma katsoin. Ystäv' olen Ma teille kaikille ja lemmin teitä Toivossa että syyn saan tietää, miksi. Ja missä oli vaarallinen Caesar.
BRUTUS. Tää hurjaa näytelmätä olis muutta. Niin täysin painavat on syymme, että, Vaikk' oisit Caesarinkin oma poika, Sa tyytyisit.
ANTONIUS. En muuta vaadikaan; Ja pyydän nyt vaan että ruumiin viedä Torille saan, ja puhe-istuimelta Saan ystävänä hautapuheen pitää.
BRUTUS. Sen saat, Antonius.
CASSIUS. Brutus, sana kuule! (Syrjään Brutolle,) Et tiedä mitä teet: oi, älä salli Antonion pitää hautapuhetta. Arvaatko minkä kiihkon puheellansa Hän saattaa nostaa kansassa?
BRUTUS. Suo anteeks: Käyn itse ensin puhe-istuimelle Ja Caesarimme surmaan näytän syyt. Mit' Antonius puhuu, sen -- ma sanon Hän tekee meidän suostumuksella; Ja että Caesarille suomme kaikki Tapojen pyhittämät juhlamenot. Se hyödyttää meit' enemmän kuin haittaa.
CASSIUS. Kuin käy, en tiedä; tuo ei mieleen mulle.
BRUTUS. Tuoss', Antonius, Caesarin on ruumis. Meit' älä hautapuheessasi soimaa, Vaan kiitä Caesaria miten tahdot Ja sano, että luvallamme teet sen. Et muuten hautajaisiin osaa ottaa Saa laisin. Samalt' istuimelta, johon Nyt minä astun, puhua sun pitää, Kun minä olen päättänyt.
ANTONIUS. Niin olkoon; En muuta minä toivo.
BRUTUS. Siis ruumis valmiiks laita vaan ja seuraa.
(Kaikki lähtevät, paitsi Antonius.)
ANTONIUS. Verinen tomu, anteeks suo, ett' olen Leppyisä, nöyrä noille pyöveleillesi Jaloimman miehen raunio sa olet, Mik' aikakausiss' elänyt on koskaan. Voi kättä, joka kalliin veres kaasi! Täss' ennustan nyt haavoillasi, jotka Kuin mykät suut, punaiset huulens' aukoo Ja puhett', ääntä kieleltäni kerjää: Kirous tätä sukukuntaa painaa; Kotoinen raivo, tuimat kansanriidat Tuskauttaa kaikki Italian maat; Niin tavaks tulee hävitys ja veri Ja kauhun näyt niin yleisiks, ett' äiti Hymyilee vaan, kun hänen lapsukaistaan Palaiseks neljäks sodan koura silpoo. Hirmuihin tottuminen surmaa säälin, Ja Caesarinkin kostonahnas henki, Sivullaan Ate,[4] joka hehkuvana On helvetistä tullut, mailla kulkee Ja valta-äänellänsä huutaa: "murhaa!" Ja sodan koirat irroittaa, niin että Tää konnanteko pilviin asti leyhkää Raadoista, jotka voihkaa hautaan päästä. (Palvelija tulee.) Octavius Caesaria palvelethan?
PALVELIJA. Niin palvelen, Antonius.
ANTONIUS. Caesar hänen Kirjeessä käski tänne Roomaan tulla.
PALVELIJA. Hän kirjeen saanut on ja matkall' ompi, Ja suullisesti sanomaan mun käski -- (Huomaa ruumiin.) O, Caesar!
ANTONIUS. Sydämes täys' on; syrjään käy ja itke. On, huomaan, suru tarttuvaa: mun silmän' Se kostui, kun sun silmissäs se näki Nuo murheen helmet. Tuloss' onko herras?
PALVELIJA. Hän yöt' on viisi peninkulmaa täältä.
ANTONIUS. Palaja, kerro mit' on tapahtunna. Suruinen tääll' on, vaarallinen Rooma, Octaviolle epävarma Rooma. Pois! joutuun! Kerro hälle se. -- Ei, varro! Sin' et saa mennä, ennen kuin tän ruumiin Torille vien. Ma siellä tunnustelen Puheellani, mitenkä kansa noiden Veristen miesten julmaa työtä katsoo. Sen mukaan sitten kertoa sa saat Octaviolle, miten tääll' on laita. Avuksi tule mulle.
(Lähtevät, kantaen Caesarin ruumista.)
Toinen kohtaus
Forum.
(Brutus ja Cassius tulevat; kansanjoukko seuraa heitä.)
1 KANSALAINEN. Tiliä tahdomme; tee tili meille.
BRUTUS. No, seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa; Käy sinä, Cassius, toisen kadun suuhun Ja ja'a joukot. -- Ken mua kuulla tahtoo, jääköön tänne; Ken Cassiota, menköön hänen kanssaan. Ja julki tuodaan valtasyyt, miks surman Sai Caesar.
1 KANSALAINEN. Minä kuulen Brutoa.
2 KANSALAINEN. Ja minä Cassiota; sitten rinnan Syyt pannaan, mit' on kumpainenkin kuullut.
(Cassius lähtee, joukko kansalaisia hänen kanssansa. Brutus astuu puhe-istuimelle.)
3 KANSALAINEN. Vait! Brutus nousee puhe-istuimelle.
BRUTUS. Mua tyvenesti loppuun kuulkaa.
Rooman miehet, kansalaiset ja ystävät! Kuulkaa nyt minun puolustustani, ja kuullaksenne, olkaa hiljaa. Uskokaa minua kunniani tähden, ja uskoaksenne, pitäkää kunniani arvossa. Tuomitkaa minua viisaudessanne, ja teroittakaa aistinne, voidaksenne paremmin tuomita. Jos joku on tässä seurassa, joku Caesarin rakas ystävä, hänelle sanon, että Bruton rakkaus Caesariin ei ollut hänen rakkauttaan vähempi. Jos sitten kysyy tämä ystävä, miksi Brutus Caesaria vastaan nousi, niin vastaan näin: en senvuoksi että Caesaria vähemmän rakastin, vaan senvuoksi että enemmän rakastin Roomaa. Olisitteko mieluummin nähneet Caesarin elossa ja teidän kaikkien orjina kuolevan, Caesarin kuolleena ja teidän kaikkien elävän vapaina miehinä. Kun Caesar mua rakasti, itkin minä häntä; kun hän onnellinen oli, iloitsin siitä; kun hän oli urhokas, kunnioitin häntä, vaan kun hän vallanahnas oli, surmasin hänet. Siis kyyneleitä hänen rakkaudestaan, iloa hänen onnestaan, kunnia hänen urhoudelleen, ja surma hänen vallanhimollensa! Ken tässä niin halpa on, että tahtoisi orjana olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin raaka on, ett'ei tahtoisi roomalainen olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin katala on, ettei tahtoisi maataan rakastaa? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. -- Jään odottamaan vastausta.
KAIKKI. Ei kenkään, Brutus, ei kenkään.
BRUTUS. Siis en ketäkään ole loukannut. Muuta en ole Caesarille tehnyt, kuin mitä te Brutolle tekisitte. Hänen kuolemansa tutkimus on Capitolissa kirjoitettuna; hänen mainettaan ei ole halvennettu, mikäli se kiitettävää oli; eikä hänen rikostansa liioiteltu, josta hän surmansa sai.
(Antonius ja muita tulee, tuoden Caesarin ruumista.)
Tuossa hänen ruumiinsa tuodaan, Antonion saattamana, joka, vaikk'ei hänen surmaansa osallisena, kuitenkin saa hyödyn hänen kuolemastaan: aseman yhteiskunnassa. Ja ken teistä ei sitä saisi? Jätän tämän paikan, vakuuttaen: että niin kuin Rooman hyväksi parhaan ystäväni surmasin, niin on mulla itsellenikin sama tikari varalla, kun isänmaani katsoo hyväksi vaatia minun kuolemaani.
KAIKKI. Eläköön Brutus! Eläköön! Eläköön!
1 KANSALAINEN. Kotihin juhlasaatossa hän viekää!
2 KANSALAINEN. Es'isän viereen patsas hälle nouskoon!
3 KANSALAINEN. Hän Caesariksi tulkoon!
4 KANSALAINEN. Brutossa Caesarin hyvät puolet kruunattakoon!
1 KANSALAINEN. Kotihin riemuhuudoin hänet viemme.
BRUTUS. Maanmiehet, --
2 KANSALAINEN. Vaiti! hiljaa! Brutus puhuu.
1 KANSALAINEN. Vait siellä!
BRUTUS. Hyvät kansalaiset, yksin Mun mennä antakaa, ja pyydän, jääkää Antonion luo ja kunnioitus suokaa Caesarin ruumiille ja puheelle, Jonk' Antonius meidän luvallamme Pitääpi ylistykseks Caesarille. Rukoilen ett'ei muut kuin minä lähtis, Ennenkuin Antonius on puhunut.
(Lähtee.)
1 KANSALAINEN. Seis! jääkää! Antoniota kuulkaamme.
2 KANSALAINEN. Hän puhe-istuimelle astukoon; Me kuullaan. -- Ylös, jalo Antonius!
ANTONIUS. Olen kiitollinen teille Bruton tähden.
4 KANSALAINEN. Hän mitä sanoo Brutosta?
3 KANSALAINEN. Hän sanoo, Ett' on hän Bruton tähden kiitollinen Kaikille meille.
4 KANSALAINEN. Parast' olis ett'ei Puhuisi Brutosta hän pahaa täällä.
1 KANSALAINEN. Tyranni oli Caesar.
3 KANSALAINEN. Niinpä kyllä; Ja onni että Rooma siitä pääsi.
2 KANSALAINEN. Vait! hiljaa! kuullaan mit' Antonius puhuu.
ANTONIUS. Te jalot Rooman miehet --
KANSA. Hiljaa! kuullaan.
ANTONIUS. Ystävät, Rooman kansalaiset, kuulkaa! En Caesaria kiitä, mutta hautaan. Pahatpa työmme usein eloon jäävät, Mut hyvät haudatahan luumme kanssa. Niin käyköön Caesarinkin. Jalo Brutus Hän sanoi vallanahnaaks Caesarin; Jos oli niin, se oli julma rikos, Ja julmast' on sen sovittanut Caesar. Ma Bruton suostumuksella ja muiden -- On Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies, Niin, kunnon miehiä he kaikk' on, kaikki -- Nyt pidän hautapuheen Caesarille. Hän ystäv' oli, hyvä, hellä mulle, Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä, Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies. Toi kotiin Roomaan vankeja hän paljon, Rahastot niiden lunnahilla täyttäin; Oliko siinä Caesar vallanahnas? Kun kurjuus vaikeroi, niin itki Caesar; Kovempi luonnoltaan on vallanahnas: Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä, Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies. Kolmasti Lupercalioissa hälle Taritsin kruunun, kolmasti hän kiels sen, Sen näittehän; tuo vallanahneutt' onko? Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä, Ja, totisesti, hän on kunnon mies. En Bruton puhetta ma vääräks väitä, Mut haastan tässä siitä, minkä tiedän. Ol' ennen teille rakas hän, ja syystä, Siis mistä syystä ette suris häntä? Oi äly! villipetoon pakenit sa, Ja ihmisist' on järki mennyt! -- Anteeksi Tuoll' arkuss' Caesarin on luona sydän, Vait olla täytyy, kunnes palajaa se.
1 KANSALAINEN. Hän puhuu mielestäni järkevästi.
2 KANSALAINEN. Jos oikein mietit asiaa, niin Caesar, Kärs suurta vääryyttä.
3 KANSALAINEN. Niin kyllä, miehet, Pahemman sijaan saamme, minä pelkään.
4 KANSALAINEN. Sanansa kuulitten: hän kruunun kielsi; Hän varmaankaan ei ollut vallanahnas.
1 KANSALAINEN. Jos niin on, käy se muutamille kalliiks.
2 KANSALAINEN. Mies-parka! Tulipunaiset sen silmät On itkust' aivan.
3 KANSALAINEN. Miestä jalompaa Kuin Antonius ei Roomass' ole toista.
4 KANSALAINEN. Vait! Kuulkaa! Puhua hän taasen alkaa.
ANTONIUS. Viel' eilen olis sana Caesarin Kumonnut mailman; nyt hän tuossa makaa, Ja ei niin halpaa, joka hälle nöyrtyis. Jos mieltänne ja sydäntänne, miehet, Kokisin kapinaan ja raivoon nostaa, Loukkaisin Brutoa ja Cassiota, Jotk' ovat kunnon miehiä, kuten tietty. En, heit' en loukkaa; tuota kuollutt' ennen. Ja itseäni loukkaisin ja teitä, Kuin loukkaisin noin kunnon miehiä. Tää pärmä, Caesarin sinetti alla, Vainaalta löytyi: se on jälkisäännös. Jos kansa vaan tän testamentin kuulis -- Jot' -- anteeks suokaa -- lukea en aio -- Caesarin haavoj' oiti suutelis se, Verehen pyhään liinojansa kastais, Ja hiuksen hänen päästään muistoks kerjäis, Ja kuollessaankin vielä säätäis siitä, Sen jättäin jälkeisilleen kallihina Perintönä.
4 KANSALAINEN. Me tahdomme sen kuulla. -- Antonius, lue säännös!
KAIKKI. Säännös! säännös! Caesarin säännös!
ANTONIUS. Anteeks, ystäväni: En tohdi. Hyv' ei olis teidän tietää Kuin Caesar teitä lempi. Ettehän te Puut' ole, kiveä, vaan ihmisiä. Caesarin säännöksen jos kuulla saatte, Tulette kiihkohon ja raivoon aivan. Hyv' on, kun ette tiedä että hänet Periä saatte; jos sen tietäisitte, Oi, kuinka silloin käviskään!
4 KANSALAINEN. Lue säännös! Sen tahdomme me kuulla. Lue säännös! Caesarin säännös lukea sun täytyy.
ANTONIUS. No, malttukaa ja hiukan varrotkaa! Erehdyin, kun sen kerroin. Pelkään että Ma loukkaan noita kunnon miehiä, Jotk' iski puukkons' Caesariin; niin, pelkään.
4 KANSALAINEN. Kunnonko miehiä! -- He pettureit' on.
USEAT. Lue säännös! lue testamentti!
2 KANSALAINEN. He konnia ja pettureit' on. Säännös! Lue säännös!
ANTONIUS. Siis sitä lukemaan mua pakoitatte. No, piirittäkää ruumis siis, niin näytän Ma teille ken sen säännöksen on tehnyt. Astunko alas? Saanko luvan siihen?
USEAT. Käy alas!
2 KANSALAINEN. Alas astu!
(Antonius astuu alas puhe-istuimelta.)
3 KANSALAINEN. Luvan saat.
4 KANSALAINEN. Kehäksi! piiriin!
1 KANSALAINEN. Paarin luota syrjään! Pois ruumiin luota!
2 KANSALAINEN. Tilaa Antoniolle! Jalolle Antoniolle tilaa!
ANTONIUS. Pois kauemmas! Noin älkää tungeskelko!
USEAT. Pois tieltä! Tilaa! Syrjään!
ANTONIUS. Kyyneleitä Jos teill' on, itkemään nyt olkaa valmiit. Tuon vaipan kaikki tunnetten. Ma muistan Ens kerran kun sit' yllään kantoi Caesar. Suv'ilta hänen teltassaan se oli, Samana päivänä, kun nervit löi hän. Kas, tuosta meni puukko Cassion! Kas, minkä teki reiän kade Casca! Tuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä, Ja kun murharaudan kiskoi maalle, Niin, nähkääs, veri Caesarin se seuras Ja ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä Noin tylystikö Brutus kolkutti; Caesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus. Jumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas Hän Caesarille! Isku tuo se kaikist' Ol' armottomin: hänen jalo Caesar Kun lyövän näki, kiittämättömyys hänt' Enemmän musersi kuin murha-ase. Nyt murtui suuri sydän tuo, ja vaippaan Kasvonsa peittäen, Pompejon patsaan Jalustan luona aivan, jossa verta Vuos virtanansa, kaatui suuri Caesar. Se vasta kaatumus, te Rooman miehet! Te, minä, kaikki kaaduimme me siinä, Verisen kavalluksen riemutessa. O, nyt te itkette, ja säälin voimaa Te tunnette, ma huomaan: kallihia Ne pisaroit' on! Hyvät ihmiset! Kuin? Itkettenkö nyt, kun Caesarin Vaan vaipan haavat näätte? Tässä, täss' on Hän itse, raatamana ilkimysten!
1 KANSALAINEN. Voi, surkeata näkyä!
2 KANSALAINEN. Oi, jalo Caesar!
3 KANSALAINEN. Voi, tuskan päivää!
4 KANSALAINEN. Voi, konnia ja pettureita!
1 KANSALAINEN. Veristä näytelmätä, voi!
2 KANSALAINEN. Kostoa tahdomme, kostoa! Ulos kaupungille! Etsikää -- polttakaa -- paahtakaa -- tappakaa -- lyökää! Ei ykskään petturi saa eloon jäädä.
ANTONIUS. Seis, kansalaiset!
1 KANSALAINEN. Vait siellä! Jalo Antonius puhuu.
2 KANSALAINEN. Kuulemme häntä, seuraamme häntä, kuolemme hänen kanssaan.