Chapter 2

CASSIUS. Ei, se on Casca, yrityksessämme Yks osakas. Mua varrotaanko, Cinna?

CINNA. No, sepä hauskaa! Mikä julma yö! On pari kolme meistä nähnyt kummaa.

CASSIUS. Mua varrotaanko? sano.

CINNA. Varrotaan. Oi, Cassius, jos jalon Bruton voisit Vaan voittaa puolellemme!

CASSIUS. Huolett' ollos! Tuoss' ota, Cinna, kirje tuo, se kätke Praetorin istuimeen, niin että Brutus Sen yksin löytää; hänen ikkunastaan Sisähän viskaa tuo; tuo vanhan Bruton Kuvahan kiinnitä; ja riennä sitten Pompejon pylvästöön, niin meidät kohtaat. Siell' onko Decius Brutus ja Trebonius?

CINNA. On kaikki, pait Metellus Cimber, joka On mennyt sua etsimään. Nyt riennän Ja käytän nämä kirjeet niin kuin käskit.

CASSIUS. Pompejon pylvästöhön tule sitten. (Cinna lähtee.) Nyt, Casca, ennen päivää tavattav' on Kodissaan Brutus. Kolme osaa miehest' On meidän jo; ja ensi hyökkäyksessä Hän kokonansa meille antautuu.

CASCA. Niin, kansan silmiss' arvo häll' on suuri, Ja mikä meissä näyttäis rikokselta, Kuin kullantekijä sen maineellaan hän Hyveeksi kääntävi ja ansioksi.

CASSIUS. Hänt' oikein kuvaat, hänen arvoansa Ja hyötyänsä meille. Lähtekäämme, Jo puoliyö on mennyt; ennen päivää Hän herätettäv' on ja meidän oma.

(Lähtevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Bruton puutarha.

(Brutus tulee.)

BRUTUS. Hoi, Lucius, hoi! -- Kulusta tähtien en päättää saata Kuin pitkält' on. -- Hoi, Lucius, kuule! -- Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin! -- Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!

(Lucius tulee.)

LUCIUS. Mua kutsuittenko, herra?

BRUTUS. Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius, Ja kun se palaa, anna tieto mulle.

LUCIUS. Kyll', oiti, hyvä herra.

(Lähtee.)

BRUTUS. Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla Omasta puolest' ole häntä sortaa, Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun. -- Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa. Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi, Ja silloin varull' ole. Kruunun! -- niin! Ja silloin varmaan hälle suomme okaan, Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä. Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto Eroittuu vallasta; ja Caesarista En, totta puhuin, juuri tiedä että Hänessä himo suuremp' ois kuin järki. Mut kokemus se näyttää, että nöyryys On nuoren vallanhimon tikapuina: Päin niitä kapuajan kasvot kääntyy, Mut korkeimman kun huipun saavuttaa hän, Hän selän niille kääntää, pilviin tähtää, Ja halvaks aliportaat katsoo, jotka Hänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa -- Ei, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita Saa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän, Niin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi, Eneten, vaikka minkä ylimäärän. Siis kyyksi kuoress' ajattele häntä, Jok' ilmi hautuneena sukuun tulee Ja pureksii; ja kuoressaan se surmaa.

(Lucius palajaa.)

LUCIUS. Jo palaa tuohus huoneessanne, herra. Kun ikkunalta piitä etsin, löysin Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.

BRUTUS. Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä, Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?

LUCIUS. En tiedä, herra.

BRUTUS. Kalenterist' etsi Ja anna mulle tieto.

LUCIUS. Kyllä, herra.

(Lähtee.)

BRUTUS. Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa Juur siksi että näen lukea. (Avaa kirjeen ja lukee.) "Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses! Pitääkö Rooman --? -- Puhu, isku anna, Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!" -- Kehoituksia moisia mun tiellen' On usein viskelty. "Pitääkö Rooman --?" Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman? Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki. "Puhu, isku anna, pelasta!" -- Minunko Puhua pitäisi ja isku antaa? Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon, Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.

(Lucius palajaa.)

LUCIUS. Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.

(Ovea kolkutetaan.)

BRUTUS. Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso. (Lucius lähtee.) Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan Cassius yllytti, en ole maannut. Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain Sen täytäntöön on koko väliaika Kuin hourimista taikka julmaa unta. Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss' On silloin hengetär, ja ihmissielu, Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin Kapinan oireita.

(Lucius palajaa.)

LUCIUS. Veljenne Cassius[1] ovell' on, hän teitä Haluais nähdä.

BRUTUS. Yksinkö hän on?

LUCIUS Ei, paljon muita.

BRUTUS. Tunnetko sa heitä?

LUCIUS. En; hatut heill' on päähän painettuina, Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet, Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.

BRUTUS. Tuo heidät sisään. (Lucius lähtee.) Ne ovat liittolaiset. Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi! Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen; Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi, Ei ole itse horna kyllin musta Sua peittämähän epäluulosta.

(Cassius, Casca, Decius, Cinna, Metellus Cimber ja Trebonius tulevat.)

CASSIUS. Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan; Yörauhaas kenties häiritsemme?

BRUTUS. Tunnin Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön. Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?

CASSIUS. Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä, Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo, Mi joka kunnon roomalaisell' on. Täss' on Trebonius.

BRUTUS. Tervetullut tänne.

CASSIUS. Ja Decius Brutus.

BRUTUS. Hänkin tervetullut.

CASSIUS. Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.

BRUTUS. Olette kaikki tervetullehet. No, mitkä valvottavat huolet nyt on Karanneet yön ja silmienne väliin?

CASSIUS. Sananen, kuulehan.

(Kuiskuttelevat.)

DECIUS. Tuoss' itä on; Tuoll' eikö päivä koita?

CASCA. Ei.

CINNA. Suo anteeks, Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.

CASCA. Petytten kumpikin, se myöntäkää. Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää; Se hyvän matkan etelämpän' on, Jos aattelette nuorta vuoden aikaa. Kuukauden parin päästä pohjemmassa Sen liekki leimuaa; ja selvä itä On tuolla, Capitolin yli suoraan.

BRUTUS. Kätenne mulle, yksi kerrassaan.

CASSIUS. Ja vala päätöksemme vahvikkeeksi.

BRUTUS. Ei valaa laisin! Jos ei miehen muoto, Sielumme tuska, ajan väärinkäytös -- Ne syyt jos heikot on, niin matkaan silloin Ja inhaan vuoteeseensa joka mies. Vallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta, Siks että kaikki arvan jälkeen kaatuu. Mut jos, mink' uskon, näiss' on kyllin tulta Pelokkait' innostuttamaan ja uljaaks Terästämähän naisen hellän mielen, Miks silloin tarvis muut' on yllytintä Kuin asiamme, pelastukseen meitä Kehoittamaan? Miks muuta lupausta Kuin: vaitelias Rooman mies ei petä, Kun sanans' antaa? Miksi muuta valaa Kuin suoran miehen liitto suoran kanssa: Ett' olla täytyy niin, tai kaikkein kuolla? Vannokoot papit, pelkurit ja konnat, Märänneet vanhukset ja kehnot sielut, Joit' onnistuttaa herjaus; vannokohot Olennot epäiltävät kurjiin syihin. Vaan älkää liatko suurta hankettamme Ja hengen voittamatont' uljautta Aatoksell' että työmme, asiamme Kaipaisi valaa; joka veren tippa, Mi Rooman miehen suoniss' on ja josta Hän ylpeilee, on äpäryyteen syypää, Jos osan pienimmänkin vaan hän rikkoo Sanasta, jonka antanut hän on.

CASSIUS. Mut Cicero? Hänt' eikö tiedustella? Hän, minä luulen, innoll' yhtyis meihin.

CASCA. Hänt' ei saa unhoittaa.

CINNA. Ei millään lailla.

METELLUS. Hänt' ei saa jättää: maineen meille hankkii Hän hopeahapsillaan ja ääniä Niill' ostaa kiittämähän tekojamme. Niin sanotaan: meit' älyllään hän johtaa, Ei nuoruutemme hurjuutt' enää nähdä, Hän peittää kaikki arvoisuudellaan.

BRUTUS. Hänestä vait! Ei hiiskausta hälle; Hän, näet, ei koskaan suostu mihinkään, Mit' aloittavat toiset.

CASSIUS. Jääköön sitten.

CASCA. Niin tottakin, ei sovi hän.

DECIUS. Mut eikö Kajota muihin, paitse Caesariin?

CASSIUS. Sep' oiva aatos! Minust' ei Antonius, Caesarin ystävä, sais Caesarista Elohon jäädä. Häijyn juoniniekan Hänestä saamme; tiedättehän, että, Jos keinojaan hän käyttää, meidät kaikki Tuhota saattaa hän. Sit' estääksemme Yht'aikaa kuolkoot Caesar ja Antonius.

BRUTUS. Näin liian veriseltä näyttäis työmme: Pää poikki, sitten raajat murskaks! Vihaa Se kuoloss' olis, vimmaa kuolon jälkeen. Antonius hän vaan jäsen Caesarist' on. Tehkäämme uhri, Cajus, eikä teurasta! Vihollisemme Caesarin on henki, Ja ihmishengessä ei ole verta. Voi, jospa Caesaria silpomatta Sais hengen Caesarilta! Mut, voi! siitä Saa Caesar vertaan vuotaa! Ystäväiset, Hän surman saakoon uljaan, vaan ei häijyn; Jumalten uhriks hänet leikelkäämme, Ei silpoen kuin koiran eteen haaskaa. Sydämemme kuin viekkaat herrat olkoot, Jotk' orjans' yllyttävät julmaan tekoon Ja näöks sitten soimaavat; näin työmme Saa pakon muodon eikä ilkeyden. Ja kansa kun sen katsoo siks, ei meitä Sanota murhaajiks, vaan perkaajiksi. Antonius jääköön rauhaan; muut' ei voi hän Kuin käsi Caesarin, kun Caesarilta Pää poikki on.

CASSIUS. Mut minä pelkään häntä: Hän helma-ystävä on Caesarille --

BRUTUS. Pois moiset mietteet, Cassius! Caesaria Jos lempii hän, sill' ei hän muita haittaa Kuin itseään -- hän surra voi ja kuolla. Mut sit' ei hevin tee hän, sillä mieless' On huvit, irstaus vaan ja kemut hällä.

TREBONIUS. Ei vaaraa hänestä; hän ei saa kuolla. Kyll' elää hän ja tätä vielä nauraa.

(Kello lyö.)

BRUTUS. Vait! lyönnit lukekaa.

CASSIUS. Löi kolme kello.

TREBONIUS. Siis aika erota.

CASSIUS. Mut epäilenpä, Meneekö tänään Caesar ulos lainkaan. Hän viime-aikaan taikaiseks on tullut, Päinvastoin aivan mitä ennen uskoi Näöistä, unista ja merkeistä. Kenties nää ilmeiset ja kummat ihmeet, Nuo tämän yönkin omituiset kauhut Ja tietäjien houkutukset häntä Pidättää tänään Capitolista.

DECIUS. Ei vaaraa: niin jos on hän päättynytkin, Ma hänet muutan. Mielellään hän kuulee Ett' yksisarvisen voi puilla pyytää,[2] Hapaalla jalopeuran, peilill' otson, Kuopalla norsun, maireill' ihmisen. Mut jos ma sanon: mairetta hän vihaa, Niin mieltyy hän ja perin maireissaan on. Mun suokaa toimia: Min' osaan kyllä miehen mielen kääntää, Ja Capitoliin minä hänet tuon.

CASSIUS. Ei, mennään kaikin häntä noutamaan.

BRUTUS. Siis kahdeksalta viimeistäänkin, niinkö?

CINNA. Niin, viimeistäänkin; muistakaa se kaikki.

METELLUS. Ligarius vihaa Caesaria, joka Pompejon kiitoksista häntä sätti. Sep' ihme, ettei häntä kenkään muista.

BRUTUS. Metellus hyvä, lähde hänen luokseen; Mua lempii hän ja syystäkin; sa hänet Vaan tänne laita, kyllä häntä höylään.

CASSIUS. Meit' aamu yllättää; hyvästi, Brutus! Pois, veikot; muistakaatte sananne, Ja kelpo roomalaisin' ilmaantukaa.

BRUTUS. Iloiset, ripsaat olkaa, hyvät herrat, Ja hankett' älköön katse ilmi tuoko; Vaan olkoon, niinkuin meidän näyttäjöillä, Vakainen muotonne ja mieli vilkas. Niin, hyvää huomenta nyt, hyvät herrat! (Kaikki lähtevät, paitsi Brutus.) Hoi, Lucius! -- Uness' aivan? -- Yhtä kaikki. Sa nauti mesikastett' unen armaan; Ei näköij' eikä houreit' ole sulla, Joit' aivoon ahkerasti huoli kuvaa. Siks unes on niin raskas.

(Portia tulee.)

PORTIA. Brutus kulta!

BRUTUS. No, Portia, mitä nyt? Miks olet noussut? Ei ole sinun terveellistä panna Jääkylmän aamun alttiiks hento ruumiis.

PORTIA. Ei liioin sinun. Vuoteestani hiivit Tylysti pois; ja eilen, iltaselta Äkisti nousit, pitkin huonett' astuit Käs'varret ristissä ja huokailit. Ja kun ma kysyin, kuinka oli laitas, Vihaisin katsein tuijottelit minuun. Sua ahdistin: sa silloin otsaas hieroit, Ja sangen nurpeana poljit jalkaa; En helpoittanut: vastaust' en vaan saanut; Kädelläs vaan teit närkän viittauksen Merkiksi että lähtisin. Sen teinkin, Peläten lisääväni tuskaisuuttas, Jok' ilmankin jo kiihkeältä näytti, Ja luullen siihen syyks vaan huonon tuulen, Jok' aika ajoin jokahista vaivaa. Ei syödä, haastaa, maata se sun anna, Ja jos se ulkomuotoos vaikuttaisi Sen verran kuin se vallannut on mieles, En sua tuntis, Brutus. Miehen' armas, Oi, kerro mulle tuskiesi syy.

BRUTUS. En ole oikein terve, siinä kaikki.

PORTIA. On viisas Brutus: jos ei terve ois hän, Hän keksis keinon siksi tullakseen.

BRUTUS. Sen teenkin. -- Hyvä Portia, mene maata.

PORTIA. Sairasko Brutus on? Ja lääkkeekseenkö Alasti pitkin käy ja aamun kylmää Sumua henkii? Onko Brutus sairas, Ja hiipii raittihista vuoteestansa, Yön inhaa saastaa vastaan urhostellen Ja houkutellen märkää rutto-ilmaa Lisäämään tautia? Ei, Brutoni, Sun sielussas on tuskan kipu, jota Tilani oikeudella tietää tahdon. Rukoilen polvillani, kautta muinoin Kehutun kauneuteni, kautta kaikkein Sun lemmenvalais, ja tuon valan suuren, Jok' yhdeks meidät liitti, ettäs kerrot Minulle, itsellesi, puolisolles, Miks olet murheinen, ja keiden kanssa Tän' yönä pidit seuraa; sillä täällä Kuus, seitsemän on miestä ollut, jotka Pimeydeltäkin kasvons' salanneet on.

BRUTUS. Hyvä Portia, älä polvistu.

PORTIA. Ei tarpeen Se oiskaan, jos sin' oisit hyvä Brutus. Avioliitossamme, sano, Brutus, Oliko ehto, ett'en minä osaa Sais salaisuuksistasi? Tavallaanko Ja poikkeuksilla vaan min' olen sinun, Vaan ruokatoveris ja vierellises Ja joskus puhekumppanis? Asunko Sun lempes esikaupungissa[3] vainen? Jos siinä kaikki, silloin Portia vaan On Bruton portto, eikä Bruton vaimo.

BRUTUS. Sin' olet puhdas vihkivaimoni, Niin kallis kuin nuo puna-pisaraiset, Jotk' ahtavat mun sydäntäni synkkää.

PORTIA. Jos niin on, saisin salaisuutes tietää. Min' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo, Jonk' otti jalo Brutus puolisokseen; Min' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo, Joll' ompi hyvä maine -- Caton tytär! Mun muiden naisten kaltaiseksko luulet, Kun moinen mull' on mies ja isä moinen? Minulle tuumas kerro; vaiti olen. Lujuudestani oivan annoin näytteen, Kun ehdoll' iskin reiteen tuohon haavan. Sen tyynnä kestää voin, ja miehenikö salaisuutta siis?

BRUTUS. Oi, suokoon taivas Mun ansainneeksi moisen jalon vaimon! -- (Kolkutusta ulkoa.) Vait! joku kolkuttaa! Pois, Portia, hetkeks; Ja viipymättä poves osan saapi Mun sydämeni salaisuuksista. Selitän tehtäväni kaikki sulle Ja synkän otsanikin piirteet kaikki. Pois, joutuun! -- (Portialle.) (Lucius ja Ligarius tulevat.) Lucius, ken se kolkuttaa?

LUCIUS. Mies sairas, joll' on puhumista teille.

BRUTUS. Ligarius, jota mainitsi Metellus! -- Käy syrjään, poika. -- No, Ligarius, mitä?

LIGARIUS. Suo heikon äänen tehdä hyvä huomen;

BRUTUS. Voi, mihin aikaan, uljas Cajus, liinaan Sa kääriyt! Oi, ett'et olis sairas!

LIGARIUS. En ole sairas, jos vaan Brutoll' ompi Käsillä teko kunniallinen.

BRUTUS. Käsillä teko moinen mull' on, Cajus, Jos sull' on terve korva sitä kuulla.

LIGARIUS. No, kautta kaikkein Rooman jumalitten! Pois tautini nyt riisun. Rooman sielu! Sa kunnon esi-isäin uljas poika! Lumojan lailla henkeni sa kuolleist' Esihin loihdit. Käske vaan mun juosta, Niin mahdottomiakin vastaan ryntään, Ja voitan ne. Mik' ompi tehtävä?

BRUTUS. Tekonen, joka sairaan terveeks saapi.

LIGARIUS. Mut tervett' eikö sairahaksi myös?

BRUTUS. Sitäkin myös. Mit' on se, rakas Cajus, Sen kerron tiellä hänen luokseen, jota Asia koskee.

LIGARIUS. Siis vaan liikkehelle; Sua seuraan, sydämessä uusi into, Mihinkä, sit' en tiedä. Kyllin mulle Ett' ohjaajan' on Brutus.

BRUTUS. Seuraa sitten.

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Huone Caesarin hovilinnassa.

(Ukkosta ja leimausta. Caesar, yönuttu yllä.)

CAESAR. Tän' yön' ei taivas eikä maa saa rauhaa; Calpurnia kolmast' unissansa huusi: "Avuksi! Caesar murhataan!" -- Ken siellä?

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Mun herrani!

CAESAR. Sa käske pappein oiti uhrata, Ja tieto tuo, kuink' onnistuupi taika.

PALVELIJA. Ma teen sen, herra.

(Lähtee.) (Calpurnia tulee.)

CALPURNIA. Mit'aiot, Caesar? Lähdetkö sä ulos? Et huoneestas saa tänään liikahtaa.

CAESAR. Caesarin täytyy mennä. Vaara ain' on Mua seljän takan' uhannut; kun näkee Se kasvot Caesarin, se raukee tyhjään.

CALPURNIA. En enteit' ole uskonut ma koskaan, Nyt niitä pelkään. Miesi tuolla kertoo, Pait mit' on itse huomattu ja kuultu, Kauheita vallan, joit' on nähnyt vahti. Kadulla poikinut on jalopeura, Kuolleensa haudat maalle haukotelleet; Palavat miehet pilviss' otelleet on Riveissä, joukoissa, kuin sodass' aivan, Niin että Capitoliin pärskyi verta. Ilmassa miekan kalsketta on kuultu, Hevon hirnuntaa ja kuolon korahdusta; Ja kaduill' aaveet parkuin vaikeroivat. Oi, Caesar! tämä kaikk' on tavatonta, Mua säikyttää se.

CAESAR. Voiko sitä välttää, Mit' isot jumalat on määräks panneet? Ei, Caesar lähtee; merkit nuo ne koskee Niin hyvin mailmaa kuin Caesaria.

CALPURNIA. Komeettoja ei näy, kun loiset kuolee, Mut ruhtinasten surmaks taivaat hehkuu.

CAESAR. Monesti eläissänsä arka kuolee, Mies uljas maistaa kalmaa kerran vaan. Kaikista kummista, mit' olen kuullut, On suurin kumma ihmisien pelko, Vaikk' älyävät kuolon täytymykseks, Mi tulee, kun se tullaksensa on. (Palvelija palajaa.) No, mitä ennustajat tietävät?

PALVELIJA. Sanovat: älkää tänään ulos menkö; Kun uhrist' otettihin totkut maalle, Sydäntä laisin elukast' ei löytty.

CAESAR. Sen jumalat tek' ivaks pelkureille. Elukka ilman sydänt' olis Caesar, Pelosta jos hän tänään kotiin jäisi. Ei, Caesar lähtee; turma kyllä tietää Ett' turmaa turmiollisemp' on Caesar. Kaks leijonaa yks'aikaist' olemme, Ja minä vanhempi ja hirmuisempi. Niin, Caesar lähtee.

CALPURNIA. Puolisoni armas, Tuo itse-uskallukses vie sult' älyn. Oi, tänään älä lähde; sano syyksi, Miks kotiin jäät, mun pelkon', eikä sun. Senaattiin Antonion lähetämme Sanalla, ett'et tänään jaksa hyvin; Oi, myönny siihen, polvillani pyydän!

CAESAR. No, sanan vieköön hän, ett'en voi hyvin. Ja oikkus vuoksi kotihin ma jään. (Decius tulee.) Kah, Decius Brutus! Hän sen saattaa tehdä.

DECIUS. Oi, terve, Caesar! Huoment', oiva Caesar! Senaattiin tulen sua noutamaan.

CAESAR. Ja sangen sopivahan aikaan tulit Senaattoreille viemään terveiseni Ja sanan, ett'en tänään tulla tahdo; En voi, on väärin, väärint', ett'en tohdi; En tahdo tulla, -- sano niin.

CALPURNIA. Niin, sano, Ett' on hän sairas.

CAESAR. Valheit' ei luo Caesar. Maat, kansat valloitin, ja pelkäisinkö Nyt harmaapäille totuutt' ilmoittaa? Ei; sano, ett'ei Caesar tahdo tulla.

DECIUS. Syyn suo mun tietää, suuri Caesar; muuten Minua nauravat, kun tuota kerron.

CAESAR. Syy on mun tahtoni: en tahdo tulla; Senaatin muut' ei ole tarvis tietää. Mut mitä sinuun tulee, niin ma sulle, Syyst' että sua rakastan, sen sanon: Calpurnia, tuo mun vaimon', ei mua päästä. Kuvani yöllä unissaan hän näki, Sadasta aukosta, kuin suihkurista, Siit' ihka verta vuos, ja roomalaiset Iloiten, naurain tuli pesemähän Kätensä siinä. Tämän selittää hän Pahaksi merkiksi ja turman enteeks, Ja pyytää polvillaan mun kotiin jäämään.

DECIUS. Tuo unen selitys on aivan väärä. Se oli kaunis, onnellinen näky. Kun kuvas monest' aukost' uhkui verta, Joss' ilotellen roomalaiset kylpi, Se tietää että suuri Rooma sinust' Uutt' imee elinverta, josta kilvan Jaloimmat miehet pyytää juomun saada Tai pilkun pyhänjäännöksenä muistoks. Se on Calpurnian unen merkitys.

CAESAR. Ja tuolla lailla selitit sen oikein.

DECIUS. Niin, jahka kuulet mitä vielä kerron: Senaatti, tiedäs, päättänyt on tänään Suurelle Caesarille kruunun antaa. Jos nyt sa sanot, ett'et tahdo tulla, He voivat mieltä muuttaa. Lisäks syntyis Siit' ivajuttuja, jos joku sanois: "Lykätään istunto siks kunnes muuttuu Caesarin vaimon unet paremmiksi." Jos Caesar piilee, kuiskaillaanpa varmaan: "Kas, Caesar pelkää!" Suo anteeks, Caesar: hellä, hellä rakkaus Näin lausumaan mua vaatii käytöksestäs, Ja rakkauteni voittaa kylmän järjen.

CAESAR. Calpurnia, tuhmalta nyt näyttää pelko. Häpeän oikein että myöden annoin. -- Toogani tänne! Lähteä ma tahdon.

(Publius, Brutus, Ligarius, Metellus, Casca, Trebonius ja Cinna tulevat.)

Kas, tuossa Publius noutamaan mua tulee.

PUBLIUS. Huomenta, Caesar!

CAESAR. Tervetullut, Publius! Kuin? Brutus, sinäkin näin varhain nousnut? Huomenta, Casca! -- Cajus Ligarius, Noin milloinkaan ei vihannut sua Caesar, Kuin horkka tuo, jok' on sun laihaks tehnyt, Mit' on nyt kello?

BRUTUS. Lyönyt kahdeksan.

CAESAR. Kiitokset kohteliaasta vaivastanne! (Antonius tulee.) Antonius, kah, jok' yöhön myöhään mässää, Jo valveill' on! -- Antonius, huomenta!

ANTONIUS. Huomenta, jalo Caesar!

CAESAR. Käsky viekää Sisähän tuonne, että ovat valmiit. On väärin itseään näin vartouttaa. -- Oh, Cinna! -- Oh, Metellus! -- Kah, Trebonius! Ma tahdon hetken kanssas pakinoida; Sa muista tänään käydä luonani; Lähellän' ole, että sua muistan.

TREBONIUS. Kyll' olen, Caesar, -- (syrjään) ja niin lähell', että Etemmäks parhaat ystäväs mun soisi.

CAESAR. Nyt lasi viiniä, ja sitten matkaan Yhdessä niinkuin ystäväin on tapa.

BRUTUS. Ei ole kaikki tavat yhtä, Caesar: Sydäntä Bruton kirveltää se aatos!

(Lähtevät.)

Kolmas kohtaus.

Katu Capitolin lähellä.

(Artemidorus tulee, lukien erästä paperia.)

ARTEMIDORUS. "Caesar, varo Brutoa; Cassiota karta; älä Cascaa lähesty; pidä Cinnaa silmällä; tarkkaa tarkoin Metellus Cimberiä; Decius Brutus ei sua rakasta; Cajus Ligariota olet loukannut. Kaikissa näissä miehissä on vaan yksi mieli, ja se on Caesaria vastaan kääntynyt. Jos et ole kuolematon, niin katso eteesi. Huolettomuus raivaa kapinalle tietä. Suuret jumalat sua varjelkoot!

Ystäväsi Artemidorus."

Täss' seison, kunnes Caesar ohi kulkee, Ja anojana annan tämän hälle. Sydäntä kirveltää ett'ei saa kunto Vapaana kateuden hampaist' olla. Jos luet, Caesar, tän, jäät elohon, Tai petos onnen kanssa juoniss' on.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Toinen paikka samaa katua, Bruton asunnon edustalla.

(Portia ja Lucius tulevat.)

PORTIA. Senaatin kartanohon juokse oiti! Äl' aikaa tuhlaa vastimiin, vaan riennä! Mitä odotat?

LUCIUS. Mik' asianne, rouva?

PORTIA. Jos oisit siellä jo ja jälleen täällä, Ennenkuin sanoa sen sulle taidan. -- Oi, lujuus, apu vahva mulle suo! Luo sydämen ja kielen väliin vuori! On mieli miehen, mutta voima vaimon; Voi, kuink' on työläs naisen vaiti olla! -- No, miks et lähde?

LUCIUS. Mitä tehdä, rouva? Capitoliinko juosta, eikä muuta? Ja sieltä jälleen tänne, eikä muuta?

PORTIA. Niin, tieto hanki, miltä herras näyttää. Hän sairahana läksi. Tarkkaa, mitä Tekeepi Caesar, ketkä hakijat Hänt' ympäröivät. Vaiti! mikä melu?

LUCIUS. En mitään kuule.

PORTIA. Kuultelehan tarkkaan. Sekavan niinkuin taiston hälyn kuulin, Ja tuuli Capitolista sen toi.

LUCIUS. En, rouva, toden totta, mitään kuule. (Tietäjä tulee.) Mies, tule tänne! Mistä matka?

TIETÄJÄ. Kotoa, rouva hyvä.

PORTIA. Mit' on kello?

TIETÄJÄ. Yhdeksän seutuvilla.

PORTIA. Onko Caesar Capitoliin jo lähtenyt?

TIETÄJÄ. Ei vielä; Juur etsin paikkaa, josta näkisin mä, Kun Capitoliin käy hän.

PORTIA. Pyyntö sulla Onko Caesarille, eikö niin?

TIETÄJÄ. On, rouva. Jos suvaitsisi Caesar Caesarille Niin hyvä olla että mua kuulis, Niin pyydän että itseään hän muistais.

PORTIA. Pahaako tiedät hankittavan hälle?

TIETÄJÄ. En varmaan tiedä, mutta paljon pelkään. Hyvästi! Katu täss' on ahdas: joukko, Mi Caesaria kantapäillä seuraa, -- Anojat, praetorit ja senaattorit -- Rutistaa kuoliaaks voi heikon miehen. Vapaampaan paikkaan käyn, ja siellä puhun Suurelle Caesarille, kun hän saapuu.

(Lähtee.)

PORTIA. Mun täytyy sisään mennä. -- Vaimon sydän, Voi! kuink' on heikko kappale! -- Oi, Brutus! Sua hankkeessasi taivaat auttakoot! -- Haa! poik' on kuullut! -- Brutolla on pyyntö, Jonk' epää Caesar. -- Pahoin voin ma! -- Lucius, Oi, riennä, herraas tervehdi, ja sano, Ett' olen iloinen, ja palaa tänne Ja kerro mitä sanoopi hän sulle.

(Lähtevät.)